keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Täysin aiheen vierestä: 12 x tukka

Tänään ei juuri ollut aiheesta asiaa. Siksi aiheen vierestä. Jos jotain kaukaista aasinsiltaa tahtoo hakea, niin tukan evoluutio liittyy suureksi osaksi itsensä totaaliseen hyväksymiseen, mikä johtuu rohkeudesta, mikä osittain johtuu siitä, että on saanut kropan siihen kuntoon, kuin sen on aina halunnutkin. Eli onhan tämä sittenkin ihan aiheesta. :D

Tammikuu:

Vielä pidennykset. Jo ne siellä oli vissiin kuusi vuotta ollutkin.
Helmikuu:

Ensimmäinen rohkeuspuuska. Sakset käteen ja pidennykset nipsnaps.
Maaliskuu:

Seuraava rohkeuspuuska. Sakset käteen ja nipsnaps otsis.
Huhtikuu:

Suuri rohkeuspuuska. Pidennykset pois ja nipsnaps lisää otsista ja tukka muutenkin tasaiseksi.
Toukokuu:

Samalla tyylillä mentiin. Otsis on jo tosin silmässä.
Kesäkuu:

Maneki Neko -imitaatio. Sama tukka kuitenkin. Vähän tietty nipsnaps, ettei ylikasva totaalisesti.
Heinäkuu:

Sama meininki, tosin pidemmäksi se pääsi koko ajan.
Elokuu:

Sitten se alkoi! Värinpoisto -> kupari -> punainen. Lisäksi sakset käteen ja
nipsnaps lyhyemmäksi ja kerrostusta niskaan.
Syyskuu:

Kuukaudessa kolme värjäystä punaisella oli liikaa, kaupan värit haalistuivat. Sitten löytyi Elumen
ja sille tielle jäätiin. Tukkaakin nipsnaps, että pysyi kuosissa.
Lokakuu:

Samalla tyylillä. Hyväksi havaittu.
Marraskuu:

Hoksasin, että tukkaa voi taivutella eri suuntiin.
Lisäksi kokeilin vähän lyhyempää otsista, eli nipsnaps se oli taas.
Joulukuu:

Välillä suoraa, välillä taivuttelen. Otsis kasvussa ja saa kasvaa vähän vielä.
Täällä tukka tuntuu paksummalta ja parempivointiselta. Ei oo vedessä
sitä valtavaa kalkkimäärää enää, mikä Saksassa sai tukan kuivaksi
kuin kanan persaus.

Aikamoinen muutoksen vuosi. Tuo tammikuun tyyli tosiaan oli ollut semmoiset kuusi vuotta. Minä kasvoin, tukka lyheni. Nyt näytän minulta.

26 kommenttia:

  1. Hehee, mullakin on täällä just tukkamietteitä meneillään.

    Sakset käteen nipsnaps, ootko itse aina leikannut vai joku muu?

    Sulla on tosi sulle sopivat hiukset, erittäin pirteet ja siistit, mää tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukkajuttuja on aina jännä miettiä, että ois ittensä näkönen.

      Sakset käteen ja nipsnaps - eli Heidi itte. :D Joo eipä tosiaan huvittanut mennä Saksassa kampaajalle, kun ei ymmärtänyt kieltä. Onneksi Heidi itte osaa kanssa sen verran kun tarvii. :')

      Ja kiitos. Olo on itteni oloinen, vai miten sen sanoisi. :D

      Poista
    2. Hienosti oot kerrostanut ton "takatukan".

      Poista
    3. Ei se helppoo oo ollut, toisessa kädessä sakset ja toisessa käsipeili, ja sitten sen avulla katsoo takaa toisen peilin kautta. :D Nooo ei se oo niin tarkkaa. :'D

      Poista
  2. Kyä vaan soppii! Maaliskuun ja huhtikuun välinen rohkeuspuuska oli hyvä. Joillekin lyhyempi tukka vaan sopii paremmin ja jotenkin jämäköittää olemusta heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tunsin kanssa heti oloni kotoisaksi, kun lyhyestä olin haaveillut ainakin viisi vuotta, mutten uskaltanut. Sitten tapahtui Saksa ja vapauduin. :)

      Poista
  3. Tuo punanen on kyllä niin sun väri, sopii loistosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin kanssa oon samaa mieltä, oon sisäsesti ollut punatukka jo monta vuotta. :) Kiitti!

      Poista
  4. Siis oot leikannu ite? :O Oho ja WAU! Itellä ei useimmiten onnistu edes otsiksen leikkaus itsekseen :D Hirmu raha määrät menee kampaajalle, ois ihana jos pystyis itse tasottelemaan. Tosin värjäys ois sitten taas ihan eri asia, ei noilla kaupan väreillä vaan saa itse tehtyä sitä mitä haluan.

    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Itte mää! Olosuhteiden pakosta. :D Ei maailman yksinkertaisinta peilailla peilin kautta sakset ja käsipeili kädessä, mutta kyllä se siitä, sen verran mikä ittelle kelpaa. :')

      Silloin muinoin kun oli ne pidennykset niin kävin joka toinen kuukausi värjäämässä tyven ja huoltamassa teipit. Aina meni yli satanen sinne reissulle. Nyt on mennyt nolla euroa leikkaukseen ja väripurkkiin parikymppiä, millä värjääkin monta kuukautta, kun on elumenia. Pelkästään ammattilaisten tuote tosin sekin. :D Mutta kun mää itte!

      Poista
  5. Wautsi, itse leikkaat? Huh. Näyttää todella hyvältä. Näytät jotenkin aivan eri ihmiseltä noissa lyhyissä hiuksissa kuin pitkissä. Uskoisin ihan täysin, jos joku sanoisi, että tammi-helmikuun kuvissa oleva henkilö on joku muu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä ehkä joskus vielä eksyn kampaajalle, kun nyt taas oisi yhteinen kielikin. :') Mutta tämän vuoden verran meni niin, että itte leikkasin. Ja on tosiaan iso ero omaankin silmään. Jotenkin niin lapsenomainen olemus tuolla pitkällä tukalla. Nyt on tullut kaivattua asennetta pehmeän ilmeen tilalle.

      Poista
  6. Tuo nykyinen hiustyyli sopii sulle kyllä niiiin mainiosti! :) Ja nyt on pakko kommentoida Saksan pesuvedestä, itse olin joskus viikon vai kaks Berliinissä ja se vesi teki mun hiukset ihan superpehmeiksi! Ei olis tarvinnu edes hoitoainetta. Jännää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti sullekin, samaa mieltä täällä! ;)

      Heh, en tiiä Berliinin veden kalkkipitoisuudesta, mutta meillä tuolla ihan etelässä oli vedessä kalkkia niin paljon, että se jäi tukkaan ja teki siitä kuivan ja karhean. Suomessa tuo kalkkiarvo taitaa olla jotain lukemaa 1, meillä se oli yli 15.

      Poista
  7. toi polkka sopii sulle parhaiten! korostaa sun kauniita kasvojenmuotoja. punainen ja tumma molemmat hyvin, punainen ehkä parempi, koska persoonallisempi :)

    aiheesta kukkaruukkuun. eilen tuli postissa kiva ylläri, vihdoin: protskupatukoita jenkeistä asti ;) ehin tänään maistaa strawberrycheesecakea ja ai että, oikeesti noi on niin paljon parempia kun tavalliset markettipatukat. ensinnäkin ihanaa ettei ollut sitä suklaata yhtään ja muutenkin se koostumut ei oo samanlainen jauhokasa. kuin olisi jotain ihanaa taikinaa syönyt :D

    huomenna lähtee cinnamon maisteluun;) kiitos tuhannesti vinkistä vielä=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Punainen nimenomaan on itteni näköinen enempi, muuten tykkäsin tummastakin. Oikeestihan olen blondi. :') Se ei taas sovi laisinkaan!

      Ihan mahtavaa, että patukat on saapuneet ja maistuvatkin vielä! Meilläkin ootellaan pakettia ja uutta banana nut muffinia siellä perusmakujen seassa. Oooiii.. <3 Tänään oon syönyt strawberry cheesecaken ja kaksi cinnamon rollia. :D Niistä tosiaan tulee ihan jokin taikina mieleen! Nams!

      Ja ole hyvä, ilo jakaa Questin ilosanomaa! :')

      Poista
  8. Ihan outo ton pidennyksen kanssa :D Ja siis ajatus että muutos on tammikuulta niin aika huisia, niin eri näkönen.. Oot kyllä aika taituri, ite en saa leikattua edes suoraa otsitsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on se, miten KAIKKI entiset tutut mut Suomessa muistaa. :D Jos eivät olisi koskaan nähneet tätä nykyistä tukkaa kuvissa niin ei satavarmasti tunnistaisi, jos kadulla joskus kävelisi vastaan. On kiva muuttua niin kovin kyllä! ;)

      Ensimmäisten rohkeuspuuskien jälkeen olen lähinnä vain ajatellut, että se on ihan vaan tukkaa. Se kasvaa aina takaisin, vaikka päätyisi kaljuksi ajamaan. :'D Eli en hirveesti stressaa siinä vaiheessa kun sakset ottaa käteen. Siitä vaan nipsnaps, meni miten meni. Onneksi suureksi osaksi hyvin. :')

      Poista
  9. Pakko kysyä: joko oot penkkiä tenhy? :D

    -Ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo penkkiä! :D Sitten joskus, kun pääsee pois täältä ja omaan kotiin treenaamaan. Mutta sittenkin mennään pienellä painolla ja kapealla otteella. Varoen alotellaan. :)

      Poista
  10. On kyllä niin ihanat nää punaset! Ja vaikken sua enempää tunnekaan, niin kyllä just tasan 100% SINÄ oot näiden punaisten ja lyhyiden kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Monna! <3 Tää punainen on justiinsa semmoinen väri miltä tuntuukin, nyt näkyy ulospäinkin! ;)

      Poista
  11. Oumai! Mä muistan kun tykästyin tuohon sun samaiseen hiusmalliin ja menin parturiin leikkauttamaan ja värjäyttämään, niin taisin maksaa kahdeksankymppiä. Siitä on tosin yli vuosi aikaa. Nyt on oma kuontalo lyhyt ja värjäämätön. Kaipailen jo tuota polkkamallia, mut omaan väriin olen tyytyväinen, ei tule tuota juurikasvu-oravanpyörää :)
    Todella hyvää työtä kyllä itseleikatuksi tukaksi! Ei sitä kannata parturia kyllä vaivata jos itse pystyt samaan ilmaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tosiaan halpaa käydä kampaajalla! Mä sain vision ja leikkasin. Jossain kohtaa vilkuilin netistä, että kummosia tämmösiä on ja sitten leikkasin lisää. :D Helpompaa kyllä ois kampaajalla käydä. Tosin oon aina tykännyt pakertaa ja laittaa omaa tukkaa vaikka kuinka pitkään jos sille päälle satun. Jo mä sitä yläasteelta lähtien itte leikkasin, ja monta vuotta siitä eteenpäin. :) Sitten otin pidennykset ja niitä oli pakko huollella kampaajalla. Saksassa opin kyllä huoltamaan nekin itse olosuhteiden pakosta, mulla on kaikki tarvittavat tarvikkeet niillekin. :D

      Ja kiitos! Kyllä siellä välillä on yhtä jos toista epätasaisuutta, mutta suureksi osaksi en jaksa niin välittää. :)

      Poista
  12. Elumen on kyllä ihan huippuväri, tilailin Saksasta itsekin tuota kun mulla oli 4 vuotta punaiset hiukset! Kampaamojen Elumen-värjäyshinnat on Suomessa pitkille hiuksille aika riistoa :D Hyvin sopii sulle kyllä punainen tukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippuväri se tosiaan on! Ja kun on vielä selkeästi parempi kuin nuo kaupan tuotteet eikä sisällä sitä kemikaalimäärää, niin voiko olla enää syitä käyttää kaupan punaisia? :D Olen kanssa kuullut noista Elumen -värjäyshinnoista kampaajilla, hui olkoon!

      Ja kiitos! Tuntuu omalta väriltä. :)

      Poista