sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikko 47: PT kotona, eriparikoipia ja herkkumaistelua

Mitä sanoin edellisen viikkokatsauksen lopussa? Sitä, että tämä viikko tulee olemaan loistava viikko. Että en vielä tiennyt miten, mutta tunsin sen, että näin tulee käymään. No niin tosiaan kävi. Ne suuret asiat järjestyivät. Tiesin sen, vaikka en oikeasti voinut sitä tietää. Intuitio kuitenkin kertoi näin, ja se on aika hieno juttu. Eli todella paljon parempi viikko oli tämä kuin edellinen viikko. Itseasiassa parempi kuin pariin kuukauteen. Aika kivaa! Treenien puolestakin asiat menivät nappiin, ja viikko näytti tältä:

Maanantai: 40min crossailua, 14.45km.

Tiistai: jalat. Kesto: 1:02min.

Keskiviikko: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:16min.

Torstai: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 1:08min.

Perjantai: lepo.

Lauantai: jalat. Kesto: 0:52min.

Sunnuntai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:18min.


Mulla on sellainen tunne, että mulla on paljon asiaa. Saattaapi olla pitkähkö postaus siis! Sitä se iloisempi mieli teettää, tulee puheripuli (eli tässä tapauksessa kirjoitusripsa). Lukekoon ken jaksaa ja kykenee!

Treenit on taas olleet todella hyviä ja edelleen nousujohteisia, mikä on varsin virkistävää pitkän junnaamisen jälkeen! Tällä viikolla vauhtia otti pääasiassa ojentajat ja olkapäät, jolloin noistakin treeneistä sai yhtäkkiä hirveästi irti. Painoja on lisätty ja tuntuma on ollut aika huikea. Siirryin tekemään sivuvipareita istuen, jolloin selkä nojaa tukea vasten. Teen ne lisäksi yksitellen, sillä tuo vammaolkapääni vaatii sen. Jos teen molemmat kädet samanaikaisesti, vammaolkapään asentoon en pysty niin kiinnittämään huomiota ja tämän vuoksi toistot eivät mene niin nätisti sivuolkapäille. Tämän tietää siitä, että kun terve olkapää hyytyy, niin vammaolkapää jatkaisi vielä vaikka tuplat enemmän - koska itse olkapää ei tee kaikkea työtä, vaan sitä auttaa ties mitkä kaikki muutkin lihakset siinä ohessa. Tuo olkapääjuttuhan on siis erbin pareesista johtuva ja tuon vuoksi olkapää mm. lötköttää alempana ja edempänä kuin mitä sen pitäisi. Nyt kun teen liikkeen istuen ja yksi käsi kerrallaan, saan pidettyä käden ja olan oikeassa linjassa. Ja kyllä muuten polttelee juuri siellä missä pitääkin!

2012 & 2014. 8 kiloa eroa. Pyllyssä siitä ainakin kolme kiloa. :D
Ja täähän oisi ihan samanlainen vertauskuva 2013 & 2014.

Pyysin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa apua mieheltä treenissä. En ole KOSKAAN treenannut kenenkään katsoessa. Halusin häntä pitelemään mun kyynerpäistä kiinni, kun teen maaten ranskalaista punnerrusta mutkatangon kanssa. Kun mulla helposti lähtee kädet leviämään siinä auki, ja halusin kokeilla, että jos niitä pitelee aloillaan, niin tuntuuko liike jotenkin erilaiselta. No, kyllä se tuntui. Eikä hyvällä tavalla. :D Ensinnäkin mies kannusti siinä vääntäessäni, ja huomasin, että se oli ehdoton ei! Älkää ikinä huutako mulle kannustuksia kun treenaan, kiitos! Alkoi oikein tiiättekö ketuttamaan. :'D Oli pakko pitää tauko ja sanoa, että hiljaa! Ja sitten toiseksi häiritsi se, että joku piti kiinni. Vaikka sitähän juuri pyysin! Mutta tuntui, että käsiä viedään koko ajan väärään suuntaan.. Varsin rasittavaa. Lisäksi olin kovin tietoinen omista ilmeistäni ja siitä, että toinen katsoo niitä, ja sekin jo yksistään vaikutti keskittymiseen niin, ettei siitä tullut mitään. Luovutettiin siis, ja totesin, ettei ne kädet sitten niin ratkaisevasti leviä, että niihin apua tarvitsisi.. ;) Mitenköhän pärjäisin salilla? Veikkaan, että aika huonosti. Näen jotenkin kummasti aina itseni muutenkin ulkopuolelta, ihan missä tahansa ollessani, missä tahansa tilanteessa. Automaattisesti siis. Ja kun pitää keskittyä, se lievästi sanoen häiritsee.


Eilisen (lauantain) jalkatreenin tahdoin tehdä ilman splittiä. En tiedä oikein edes miksi, mutta sellainen tunne oli. Siispä tein vain boksikyykkyä, peruskyykkyä ja leg curlia. Pois jätin myös pohkeet, kun siltä tuntui. Tein kuitenkin useamman sarjan noita kahta kyykkyä. Normaalisti kolme sarjaa, nyt viisi. Niistä kolme ensimmäistä sarjaa niukasti pienemmällä painolla kuin normaalisti ja hieman pidempää sarjaa. Ja sitten perään ne kaksi sarjaa normipainoilla, niillä lihaksilla, mitkä olivat jo ihan muussina siinä vaiheessa! Ja oli kyllä kivaa. Juuri tuollaista tahdoinkin. Mutta mites lihaskivut? Takapuolessa niitä ei jälkikäteen ollut. Ainoastaan takareisissä ja vähän etureisissä. Sisäreisissä myös. Mutta takapuolessa ei mitään. Normaalisti jalkatreenin jälkeen mulla on takamus hellänä jo parin tunnin päästä ja kaksi seuraavaa päivää menee kankkukivuissa. Kyllä se split squat vaan on paras takamukselle. Mun takamukselleni, siis. Kun ei mitään salilaitteita kotona satu olemaan, että voisi esimerkiksi prässiä tehdä. Ei mulla ole kuin tämä prässi, ja sitä ei ole voinut kokeilla kuin tuon yhden kerran. :D Mä kyllä vähän kaipaan prässiä (vaikka en ole koskaan kokeillutkaan). Se on sellainen, miksi salille menoa välillä mietin. Mutta toistaiseksi se on myös ainoa, joten vielä ei ole tarvinnut lähteä sinne. ;) Ehkä joskus sitten!

Aamun pillerisaalis. Kumotaan kerralla kurkkuun ja vettä päälle. Siinä on B2 -vitamiinia, Q10:tä, sinkkiä, monivitamiinia,
D-vitamiinia ja omega3:t. Rauta otetaan erikseen ja illalla vielä magnesiumia. Kaksi ensimmäiseksi mainittua on
migreenin estoon.

Toinen jalkatreeneihin liittyvä juttu on mun jalkojen eriparisuus. Jos menen kyykkyyn, mun oikea jalka jää aika huomattavasti korkeammalle kuin vasen. En tiedä mistä se johtuu, mutta keksin kyllä vaihtoehtoja monia (nilkka ei taivu niin hyvin, lantio on vinossa, jalat on erimittaiset..). Tämä haittaa tietysti kyykkäämistä jonkin verran, joskin peili siinä edessä on auttanut asiaa. Mun on oltava tietyllä kyykkyleveydellä, jotta en kiepsahda mitenkään vinoon, ja tämän näkee vain peilistä, sitä ei tunne. En siis ole ollut asiasta tietoinen kuin hetken. Siitä peilistä olen myös nähnyt, että polvet koukussa ilmassa (selällään maaten) on oikea jalka pidempi (sentin pari) kuin vasen. En tiedä onko koko jalka vai vain tuo reisiosa. Tai sitten se on jotenkin väärässä kohdassa ja siksi näyttää siltä. Ongelma on ilmeisesti nimenomaan oikeassa jalassa, sillä seistessä ja kävellessäkin se tuntuu. Painopiste ajautuu enemmän ulkosyrjälle ja jalan pakottaminen normaaliin asentoon tuntuu hassulta, vaikka se siihen meneekin. Lisäksi crossaillessa olen huomannut sen, että oikea jalka jää luonnostaan ihan kymmenenkin senttiä taaemmas, kuin vasen. En pysty millään pitämään niitä samalla tasolla, esimerkiksi ihan siinä pedaalin kärkeä vasten. Oikea ei ns. riitä sinne, vaan jokin vetää sen taaemmas joka polkaisulla, kunnes se ero on sen (arviolta) kymmenen senttiä. Vaikka se on ainakin osittain olevinaan pidempi. En kyllä tiedä mikä tämän kaiken takana on, mutta onpahan kuitenkin ja tuli tämäkin epäsopusuhta nähtävästi vuodatettua blogiin. Ja tämähän on siis ollut todella kauan olemassa, ellei aina. Huomiota olen asiaan kiinnittänyt ainakin kaksi tai kolme vuotta. Saas nähdä, että tuleeko tuosta jossain vaiheessa jotain ongelmia. Vai onko nämä ehkä ongelmia ja seuraamuksia jostain toisesta jutusta?

Aamupuuroa, nykyään myös (liotetuilla) pellavansiemenillä. <3

Puuron lisäksi ollaan maisteltu nyt jokusia herkkuja. Kuten taannoin kirjoitinkin, niin tosiaan kolmen ja puolen vuoden herkkutauko tuli päätökseensä ja maisteltiin ensimmäisenä irtokarkkeja, jotka olivat pettymyksiä. Niitä ei ole tehnyt mieli laisinkaan. Mutta kun kolme ja puoli vuotta on ollut ilman ihan kaikkea, sitä tekee mieli maistella vähän sitä sun tätä. Niitä entisiä lemppareita (joita voi, eli niitä mitkä eivät sisällä liivatetta tai kananmunaa) ja sitten niitä, mitä on tässä välissä tullut markkinoille. Aika paljon uutuuksia muuten on, voin kertoa! ;) Jokaista ei tietenkään niistä maisteta, vaikka kuinka olisivat liivatteettomia ja kananmunattomia. Toistaiseksi on testattu uutuutena Maraboun keksit, joissa oli jotain suklaahippuja. Pettymyksiä oli nekin, maistuivat vain sokerille ja rasvalle. Sitten taas Fazerilta entinen lempparisuklaani, jossa on keksicrispejä, oli ihan yhtä hyvä kuin silloin ennenkin! Pieni pettymys oli myös piparkakkusuklaa Fazerilta, jonka maku oli paljon miedompi kuin olin muistanut. Joskus tykkäsin siitä ihan hulluna! Mutta Fazerin Dumle -keksit taas olivat kivoja, eivätkä maistuneet vain sokerille ja rasvalle, vaan myös hyvälle. Lisäksi söin jonkun pienen suklaapatukan, mikä oli oikein hyvä, mutta en muista kyllä laisinkaan mikä se oli. Ehkä Maraboulta jokin. Suklaan sisällä oli keksi ja toffeeta, ainakin. Piispanmunkkia tahdon vielä maistaa, kunhan löydän jostain kananmunattoman sellaisen. Sellaisiakin on, en vain tiedä missä täällä. Etsintä jatkukoon siltä osin.

Ja nämähän on tosiaan sellaisia maisteluita, että ei näitä enää uudelleen ostele, elleivät nyt ole tajunnan räjäyttävän hyviä. Kunhan nyt maistellaan, että miltä mikäkin maistuu, kun ei tarvitse enää kerryttää niitä herkkutaukokuukausia ja -vuosia. :) Lisäksi näissä kaikissahan on viljaa, joten ei tule turhan usein mussutettua. Pari kertaa kuukaudessa on siltä kantilta ok, neljä taas jo liikaa. Ja kerrallahan saa maisteltua montaa sorttia, joten ei niitä tarvitsekaan ripotella pitkin kuukautta. :D

Mutta onhan täällä ruokaakin syöty. Esimerkiksi:

Itsetehtyjä lohkoperunoita, pakastevihanneksia pinaatilla ja keitettyä parsakaalia.

Peruna vaihtui muussiksi ja kasvisten määräkin lisääntyi.

Ja lauantai oli jälleen kerran pizzapäivä. Tuli muuten molempien mielestä parasta pizzaa, mitä ollaan tehty. Ei kai se ihme ole, kun täytteenä oli kolmea eri juustoa :D Alkaa olla jo aika korkea. :')


Oikea puoli minun, vasen miehen.


Pizza on siis tehty samaan tapaan kuin ennenkin, joskin pohja on vaihtunut täysjyvään ja sitä kautta maukkaampaan. Tuon myötä se on myös vaatinut vähän enemmän öljyä ja vettä pohjaan, muuten jää kuivaksi. Täytteet on pääasiassa pysyneet samoissa, kunhan ovat lisääntyneet. :D Siinä on siis tomaattia tuubista, tomaattia siivutettuna, ananasta, halloumia (basilikamaustettu, joskin pippurinen olisi vielä parempi, mutta se on meidän kaupasta ollut pitkään loppu), valkosipulia, nyt uutuutena sinihomejuustoa, pinaattia, mozzarella -raastetta ja oreganoa. Mmmmhhhh. Ihan järjettömän hyvää! Miehen täytteet eroavat osittain omistani, mutta ei juuston osalta. :D Tää oli kyllä ihan napakymppi, tai vähän enemmänkin. Kun ei tiedetty, että se voi edes parempaa olla, ja sitten se olikin. Pizzalauantait on vaan parhaita!

Että kukkuu vaan!

Sellainen oli tämän viikon kilometripostaus. Mulla on pari muutakin aihetta vielä mielessä, mutta niistä tulee omat postauksensa. En vielä tiedä milloin. Heti kun ehdin! Lisäksi yksi aihe jäi tästä kokonaan pois, oli pakko vähän karsia :'). Mutta siitäkin sitten erikseen!

Olkoon ensi viikossa yhtä paljon parhautta kun tässäkin viikossa oli (vaikka ei siinä millään voi olla, mutta kuitenkin), ja jos teillä ei vielä ollut yhtään sitä parhautta, niin toivottavasti nyt tulevalla viikolla sitten!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Viikko 46: stressiä, hauiskehitystä ja vatsalihassärkyä

Huh, mikä viikko. Tälle viikolle on mahtunut ihan kaikkea ja stressi on ollut paikoin aivan tapissa. Onneksi asioihin saatiin selvyyksiä ja stressi laantui sen myötä. Nyt on taas kaikilla hyvä olla ja elämä jälleen astetta mukavampaa! Oli paikoin kyllä ihan hirveä viikko. Ei enää tällaisia, kiitos! Tämän kaiken stressin lisäksi viikossa oli myös kaikenlaista muuta, ja treeniviikko muotoutui seuraavanlaiseksi:

Maanantai: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 0:59min.

Tiistai: lepo.

Keskiviikko: 40min crossailua, 14.10km.

Torstai: jalat. Kesto: 0:56min.

Perjantai: lepo.

Lauantai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:10min.

Sunnuntai: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 1:05min.

Olkapäät vois kasvaa enemmän sivuille ja vähemmän ylös! Joo, treenaan niin, että kasvaisi sivuille, eikä vaan ylös.
Tosin mahdunko sitten enää takkeihini? Kun nyt jo kinnaa olkapäistä, vaikka koko on muuten oikea. :/

Ihan kelpo treeniviikko siis, ottaen huomioon millaisesta viikosta oli kyse. Mutta jos valita pitäisi, niin ottaisin huonon treeniviikon ja muuten hyvän viikon! Kuten varmaan jokainen, jos suotaisiin valinnan mahdollisuus tuollaisiin hetkiin. Tai mistä minä tiedän miten fanaattista puntinnostelijaa sieltä löytyy. :D Screw life, I just wanna lift!

Olkapääpumppia.

Hauistreenit on olleet aika huikeita. Olen nyt yhtäkkiä huomannut paljon kehitystä niissä, olen saanut lisättyä painoja ja sen myötäkin on tulokset olleet aika huikeita. Edellisellä treenityylillä/-jaolla junnasin pitkät ajat aina samoissa painoissa, enkä kokenut mitään suurempia kehittymisen tunteita missään. Nyt tuntuu, nyt kehittyy! Ehkä hauikset lähtee tästä kasvuun taas. Tai vihdoinkin. Jee! Saman treenin selkäliikkeissä on tullut kehitystä, vaikka selkää en niin kehittelekään. Saa kehittyä silti, en mä kovin pahakseni laita. ;)

Kulmasoutua.

Hauistreeni onkin nyt selkeä lemppari näistä treeneistä, vaikka mikään ei myöskään ole inhokki. Nyt nämä treenit on vaan jotenkin niin selkeitä, niissä on pelkästään liikkeitä, jotka ei maistu puulta. Tajusin, että miksi mun pitää tehdä jotain liikettä, jota vihaan, ihan vain sen takia, että se saattaisi olla vähän tehokkaampi kuin jokin toinen? Tämän perusteella vaihdoin esimerkiksi istuen tehtävät hauiskäännöt seisten tehtäviksi. Istuen ne on vähän tehokkaammat, koska siinä ei saa vartalolla heijattua vahingossakaan apua (jos nyt selkä pysyy selkänojaa vasten), mutta kun tykkään enemmän tehdä niitä seisten, niin sittenhän teen niitä seisten! Eikä se todellakaan tunnu mitenkään lievemmältä se kiristys siellä hauiksen sisässä.. Tänään oli kyllä aivan erityisen hienot tuntemukset. Nam <3 Loppuunhan teen vielä aina hauiskääntöjä suhteellisen pienellä painolla, kolme sarjaa niin monta toistoa kuin vain menee, ja se sinetöi treenin aina kivasti. Ei jää koskaan tunnetta, että enemmän olisi voinut antaa.

Päivän hauispumppi. Ei kai nämä kuvat vaan toista itseään?

Eilisessä vatsatreenissä otin pitkästä aikaa mukaan voimapyörän (ab wheel), joita tein superina hoovereiden kanssa. Ja voi jösses, jo pari tuntia treenin jälkeen tuntui vatsassa, ja kovin! Aivan koko akselilla, aivan alavatsasta lähtien ylimmäisiin palikoihin. Tapana on ollut vaihdella viikon tai kahden välein sitä pääliikettä vatsalle, välillä esimerkiksi rutistelen pallon päällä ja välillä teen russian twistiä. Ja välillä voimapyörää. Tai ehkä nyt sitten jatkossa enimmäkseen voimapyörää. :) Nyt vaan ei meinaa päästä sängystä ylös, tai mistään muustakaan. Kaikki, missä core pitää jännittää, tekee aika höpöä. Tavallaan kivaa, tavallaan ei.

Ruokapuolella viikko on näyttänyt pitkälti tämänkaltaiselta:

Riisiä ja vihanneksia + herkkusieniä.

Perunaa, keitettyä parsakaalia ja vihanneksia.

Kyllä kerran viikossa pitää ristikkoperunoita saada! Ja kun yksi pussillinen ei oikein tunnu riittävän puoliksi, laitettiin
uuniin puolitoista. Just ja just mahtui vielä pellille.

Raastettua porkkanaa, kesäkurpitsaa, riisinuudelia ja herkkusieniä.

Lauantai on pizzapäivä! Samat täytteet kuin normaalisti, mutta pinaatti unohtui. Siksi vähän orvon näköinen, ilman vihreää.

Ensi viikosta tulee satavarmasti parempi viikko kuin tästä viikosta! Sitä en tiedä, että mitä se pitää sisällään, mutta toivottavasti kaikkea jännää ja kivaa. Mulla on siitä jotenkin tosi hyvä fiilis, että hyviä juttuja tapahtuu. Toivon sitä teillekin kaikille! Ei anneta ulkopuolisten masentaa, eletään sitä omaa elämää ja juuri siihen tyyliin, kun on itselleen parasta. Vain sinä tiedät, mikä on sulle paras tapa elää. Ei kukaan muu. Tällä ajatuksella eteenpäin!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viikko 45: taka-akselia, namiröllöä ja ruokapreppiä

Tämä karkinsyöntiäkin sisältänyt viikko sisälsi aerobisten puutetta, mutta sopivasti punttia. Tähän tapaan:

Maanantai: lepo.

Tiistai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:03min.

Keskiviikko: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 0:54min.

Torstai: jalat. Kesto: 60min.

Perjantai & lauantai: lepo.

Sunnuntai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:08min.



Mulla oli vakaa aikomus crossailla lauantaina, mutta ei toivoakaan, sillä torstain jalkatreenistä oli edelleen koivet hellänä silloin! Ensimmäinen rankempi kevyen viikon jälkeen teki tosiaan tehtävänsä. Tuollaista osasin kyllä odottaakin, sillä se kevytkin treeni kipeytti paikat ihan sopivasti pariksi päiväksi..


Mun jalkatreenini on ollut jo pitkään, kuukausikaupalla, samanlainen, sisältäen neljä erilaista kyykkyä ja sitten pohkeet. Olen tuolla tykännyt tähän asti tehdä, sillä se on ollut rankka ja sopivan yksinkertainen. Yksinkertaistaminen on ollut se mun toitottama juttu tässä jo pidemmän aikaa, ja kaikenlaiset kikkailut on jätetty pois. Tuosta jalkatreenistä on kuitenkin puuttunut takareisien treenaaminen, vaikka kyykyt niihinkin osumaa ottavat, mutta aika vähemmistöön jäävät. Siksi päätin nyt tehdä pienen muutoksen ja poistaa yhden kyykyistä. Pois pääsi takakyykky, sillä boksikyykky ja mun 'syvä, mutta ei ihan täysin kokosyvä' varmasti on hyvin samanlaisia sen kanssa. Ja tilalle otin takareisiä varten leg curl on ball -liikkeen, mikä onkin ollut yksi suosikeistani. Sen verran hieno liike, että kirjoitin siitä aikoinaan postauksenkin. Tein treenissä ensin kyykyt ja sitten tuon, ennen viimeistä liikettä, eli pohkeita. Ja voi hyvää päivää, kyllä vaan tuntuikin! Jo ensimmäinen toisto takasi sen, että takareisissä tuntui ja kovin. Ja seuraavina päivinä huomasi pitkästä aikaa treenanneensa taka-akselilta muutakin kuin kankkuja..

Jatkan kyllä jotenkin muuten kuin hiirtä siirtämällä.

Tänään oli vatsatreeniä kaiken muun treenin ohessa, ja kyllä huomasi eilen karkkia syöneensä. Vähän ehkä järkytyin, kun paitani nostin ja peiliin vilkaisin. Pitihän siitä kuvakin teille sitten ottaa. Tiistain treenivatsa, verrattuna tämän päivän karkkivatsaan. Olkaa hyvät:


Eipä näkynyt mitään vaikka kuinka jännitteli. Erityisen ihana on tuo alakumpu. Meikän namiröllö! Eli aika hyvin ne karkit vaikutti kehoon, jo tällainen yksi päivä kolmessa ja puolessa vuodessa. :D Onneksi ei ole pysyvä tila. Eiköhän se huomenna ole jo normaali.

Mm. russian twistiä twin.
Tuo nestemäärä käsissä oli kyllä ihan kiva.
Painotkin katteli mun nestepöhöjä silmät selällään.

Ruokapuolella puhaltaa nyt ne uudet tuulet, joista vihjailin siinä ensimmäisessä karkkiaiheisessa kirjoituksessa. Tai uudet ja uudet, vanhathan ne on. Eli vähän vähemmän perunaa ja vähän enemmän kasviksia. Perunasta ei onneksi tarvitse luopua (huh!), mutta se ei enää ole se pääasiallinen ravinto, eikä täytä lautaselta suurinta osaa. Tämä viikko mentiin silti vielä osaksi perunafiiliksissä, kun vasta loppuviikosta tämä kaikki otettiin käytäntöön, kun silloin siihen vasta havahtui.

Ristikkorepunoita on mennyt neljästi tällä viikolla. Kaksi kertaa ruokana ja kaksi kertaa iltapalana!
Joo, mulla on ongelma ja sen nimi on Liian Hyvät Ristikkorepunat.

Keitettyjä pottuja ja vihannessekoitusta.

Riisinuudelia tomaattisessa kastikkeessa, jossa oli punaisia linssejä ja herkkusieniä. NAM.

Haraldissa uudelta ruokalistalta Thyren kasviskakkua.
Luomukvinoasta ja porkkanasta pyöräytettyä pannukakkua sekä 
kermaisen pehmeää suppilovahverokastia, paistettua lehtikaalia, 
karhunlaukkaa ja paprikaa sekä soijapapuja, pähkinöitä ja siemeniä, 
pikkelöityjä siitakesieniä ja mustikka-sipulihilloketta.

Kakku oli itsessään aika mauton, mutta kokonaisuutena tämä oli todella maukas.
Kilpiperunat eivät kuuluneet ateriaan, mutta otettiin niitä siihen silti. :D 
Ei maksanut lisähintaa. En ottaisi silti tätä toiste, sillä sen verran mauton tuo kakku oli.

Riisiä, jossa paistettua kesäkurpitsaa ja herkkusieniä. Pakastevihannessekoitusta ja keitettyä parsakaalia.

Tämä yllä oleva kuva on nyt sitä, kun tulee syötyä kasviksia vähän enemmän ja hiilarinlähdettä ehkä vähän maltillisemmin, jotta se ei vie tilaa näiltä kasviksilta. Ajattelin, että parisen kertaa viikossa tekee suuremman satsin, vähän joka sorttia, joista voi sitten valita lautaselleen mitä niistä mieli tekeekin. Tänään siis keitin ison satsin riisiä ja pannulla paistelin yhden kuutioidun kesäkurpitsan ja purkillisen herkkusieniä (säilyke siis, tästä ei mun vatsani suutu jee!), ja sekoitin nämä keskenään. Sitten keitin kaksi parsakaalia kypsäksi ja pakkasesta kaivoin jättisuuren pussillisen vihanneksia ja vielä yhden pienemmän, jotka sitten pannulla sulatin ja vähän paistoin. On ainakin pariksi päiväksi ruokaa! Ikinä en olekaan ruokia preppaillut, mutta nykyinen tilanne vähän vaatii tätä.

Mun rahkassa oli taas joku hirviö, jonka pyllystä sojotti lusikka.

Olen jotenkin aivan hirveästi laiskistunut kokkailujen suhteen täällä Suomessa. Ulkomailla sitä taikoi lautaselle vaikka mitä erikoisuuksia. Täällä on kyllä paljon vähemmän raaka-aineitakin saatavilla, tai ainakin tuo hevi-osasto tuntuu olevan jonkin verran suppeampi. Ennen nappasin kaupasta aina viittä tai kuutta ruoka-ainetta, täällä tulee mukaan useimmin vain kahta. En ole varma onko se oikeasti kovasti suppeampi vai tuntuuko vain siltä. No, oli miten oli, lopputulos on ollut se, etten jaksa nähdä vaivaa kokkailujen suhteen. Siksi on syöty sitä perunaa, kun se on niin helppo ja molempien herkku. Nyt sille tuli kuitenkin piste, ja jatkossa taas ainakin runsaammin kasviksia lautaselle, jos ei muuta. Ja olikin kivaa syödä noin iloisen näköistä ruokaa! Heti kuulkaas terveys kohisten nousi uusiin sfääreihin, sanokaa mun sanoneen. :D


Ei muuta kuin terveys kohisten uuteen viikkoon! Toivottavasti se sisältää myös crossailua, ennen kuin musta tulee sellainen punttisikaniska, joka ei jaksa kuin jääkaapin ja sohvan väliä kävellä! ;) Mahtaisaa viikkoa!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Pettymys tuo totta tosiaan

Mitä ihmettä, vasta yksi ihminen on klikannut itsensä lukijoista pois mun eilisen karkkijuttuni myötä. Odotin suurempaa pakoa, kun tälleen lukijani petän. :'D Mutta ehtiihän sitä vielä!

Ajattelin tulla heti kirjaamaan näitä karkkifiiliksiä ylös, kun ne on vielä niin selvässä muistissa. Tänään tosiaan ostettiin karkkia. Kolmen ja puolen vuoden tauko takana ja nyt teki vähän mieli, joten pitihän sitä sitten ostaa, kun kerran mieliteko niin kovin kiusasi!


Käytiin ensin syömässä Haraldissa hyvät sapuskat ja sitten käveltiin sieltä Finnkinon karkkilaareille, josta otettiin mukaan ne muutamat namit, joita sieltä teki mieli ja joissa ei tietty ollut sitä liivatetta. Sieltä käveltiin sitten Filmtownin laareille, josta löytyi loput namit. Tosi monta entistä suosikkia jäi hyllyyn, kun sisälsivät liivatetta. Varmaan pariakymmentä sorttia. Itselläni jäi hyllyyn myös ne, joissa kananmunaa oli käytetty, eli osa suklaista. Eettisesti katsottuna kananmunateollisuus ei minusta eroa siitä, kun kanaa lihaksi kasvatetaan.


Sieltä karkkinemme tultiin kotiin, punnittiin saalis (mulla nelisensataa grammaa, eli aivan liikaa ja miehellä taisi olla saaliina joku viisi ja puolisataa grammaa..). Laitettiin omamme kulhoihin ja sitten istuttiin niiden kanssa keittiönpöydän ääreen. Siinä hetki mietittiin, että syödäänkö tässä nyt oikeasti karkkia. :D Ensimmäinen oli vaikea valita ja annoin miehen tehdä tuon valinnan kun itse en osannut. Maapähkinäsuklaaneliö oli niistä ensimmäinen. Maistui aika paljon Snickersille, mutta aika vähän suklaalle. Oli hyvää, muttei mitenkään erityistä. Ja siitä sitten maisteltiin eri namuja rauhalliseen tahtiin ja fiilisteltiin makuja ja koostumuksia ja omia tuntemuksia. Kissa oli tietty vieressä tuijottamassa ja haistelemassa, että mitä ihmettä siellä oikein syötiin!


Miltä ne sitten maistui, tällaisen tauon jälkeen? Ei sieltä noussut yhtäkään sellaista esiin, mistä olisin ajatellut, että voi elämä kun onkin hyvää. Osa oli hyviä, osa ihan ok, osa pahoja tai mauttomia. Kaikki suklaiset olivat hyviä, mutta eivät erityisen hyviä. Valkosuklaa oli poikkeus tässä asiassa. Valkosuklaa on aina ollut mun lempparini suklaista. Entä nyt? Se oli pahaa. Siis se valkosuklaan ominaismaku oli mun suuhuni ihan oikeasti pahaa! Mulla oli kaksi sellaista palleroista ja vain toisen sain alas, toinen lensi roskiin. Jännää, että maku oli ihan tosissaan vastenmielinen. Roskiin lensi pari muutakin namia, joissa ei ollut juuri makua laisinkaan tai maistuivat muuten pahalle.

Salmiakki oli yllättävän vahvaa suuhuni, en muistanut sen olevan tuollaista. Hedelmäkarkit maistuivat melkein kaikki saippualle (!!). Pätkis -suklaa ei ollut niin hyvää kuin muistin. Mies, joka on yleisesti tulisen ystävä, puhalteli vähän turkinpippuria syödessään. Ei muistanut sen olevan tuollaista. Vai oliko se tuollaista silloin, sellaiseen suuhun, joka söi turkinpippuria aina silloin tällöin? Nyt ymmärrän miksi ulkomaalaiset irvistelevät salmiakkia maistaessaan - samaan tapaan se irvistytti meitä, joilla on varmaan nyt ihan yhtä tottumattomat suut pitkästä tauosta johtuen!


Sellainen ällötysfiilis alkoi jo aika varhaisessa vaiheessa näiden syömistä ja siihen olisi tietysti voinut lopettaa, mutta teki silti jotenkin mieli maistella niitä nameja, joita ei vielä ollut maistellut. Jossain kohtaa tuli kuitenkin raja vastaan ja se sai olla siinä, vaikka vielä jäi laatuja maistamatta. Kulhon punnitus kertoi, että puolet tuli syötyä (miehellä meni muistaakseni 350g :D), ja siihen päälle valtaisaan janoon iso lasillinen vettä ja paha olo oli taattu. Jano tuli tosiaan jo hyvin pian tuon maistelun aloittamisen jälkeen ja se oli ihan jäätävä tuossa lopussa.

Kyllä meillä molemmilla se pääasiallinen fiilis tästä kaikesta oli ihan rehellinen pettymys. Että ei siinä ollut kyllä mitään ihmeellistä ja että miten noita onkin tullut joskus syötyä vaikka joka päivä. Yksikään noista ei ollut taivaallista. Tuli tunne, että eipä näitä tarvitse enää jatkossa syödä. Että seuraava tauko voisi olla loppuelämän tauko karkkien osalta. :D En vanno mitään, ehkä joskus taas unohdan, että ne on tällaisia ja sitten pitää taas maistaa. Mutta ei, ei tästä todellakaan tule karkkien suhteen mitään tapaa. Suklaata voi ehkä joskus maistaa, jos jotain tiettyä olisi kiva kokeilla, vaikka mitenkään isosti en ole suklaan perään. Ja niitä joulutorttuja odotan, uskon muistavani kyllä ihan tasantarkkaan miltä ne maistuu. :') Ehkä jotain muutakin joskus, jos sellainen tarve tulee, mutta kyllä karkkien osalta tämä oli tässä. Ei ole minusta syömisen arvoisia. Minun suuhuni eivät maistuneet järin hyviltä, saati sitten, että olisivat olleet mitenkään ihmeellisiä.

Eli eiköhän tuo pitkään kiusannut karkkihimo hoitunut nyt tällä kuntoon. :D Tästä on taas hyvä jatkaa!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Kun herkuton päättyy

Iiik! Nyt on kuulkaas jännät paikat. Kaikki, tai ainakin suurin osa tätä blogia lukevat varmasti tietävät, että meillä ei syödä noita perinteisiä herkkuja laisinkaan. Itseasiassa edellisestä kerrasta on itsellä tässä jo kolme ja puoli vuotta aikaa. Tässä välissä on jätetty siis syömättä kaikki karkit, suklaat, sipsit, popcornit, jätskit, leivokset, mitä näitä nyt on. Kaikki. Kun ei ole tehnyt mieli. No, nyt tässä on jotain jännää tapahtunut, nimittäin on vähän (paljon) alkanut tehdä mieli!


Mullehan on aikoinaan TODELLAKIN karamellit ja muut herkut maistuneet. Tuosta herkkuhistoriastani on luettavissa tässä tekstissä, jonka kirjoitin kahden vuoden tauon kohdalla. Tässä en siis sitä sen enempää lähde avaamaan, kun se kaikki on luettavissa siellä. Ihan kaikkia mietteitä en enää tuosta tekstistä allekirjoita, en ole enää ehkä ihan niin äärimmäinen näissä asioissa kuin ennen, vaikka osittain olen kyllä edelleen. Eikä tekisi pahaa monelle muullekaan tutkia vähän niitä ravintosisältöjä kaupassa.. Sitä siis teen edelleen, enkä aio koskaan lopettaakaan, sen verran terveydestäni välitän. Enkä näe siinä todellakaan mitään väärää, enkä edelleenkään ole elänyt kurinalaista elämää, ihan vain olen aina elänyt sellaista elämää kun on minulle sopinut. En siis silloinkaan kieltäytynyt mistään. Mutta nyt, viimeiset pari kuukautta on tuntunut siltä, että kieltäydyn jostain. Eikä sellainen elämä ole niin kivaa kuin voisi olla, ja siksipä tässä meinataan vähän karkkia maistella, kaikkien näiden vuosien jälkeen!


Mieli tekee ainoastaan irtokarkkeja. Ja vähän niitä irtokarkkilootien suklaita. Suklaata ei oikein tee muuten mieli. Jätskiä ei tee mieli laisinkaan, eikä leivoksia (paitsi joulutorttuja!). Ei myöskään sipsejä tai poppareita. Siispä irtokarkkilaatikoille suunnataan. Huomenna! Kovin on valikoima supistunut siitä kun viimeksi on karkkia syönyt, sillä tällä kertaa liivatetta sisältävät karkit eivät kuulu meidän pussin pohjalle. Silloin muinoin ei vielä liivatteesta ollut tietoinen, joten kaikki kävi. Nykyäänhän ei käy enää esimerkiksi yllä kuvassa olevat kirpeät pääkallot (nyyh!), sillä niissä sitä on, kuten todella monessa muussakin, etenkin hedelmäkarkeissa. Onneksi salmiakkipääkalloissa sitä ei ole. Salmiakkia on meinaan tehnyt mieli tosi kovin. Se on sellainen mitä on tehnyt mieli satunnaisesti tässä vuosienkin varrella, mutta se on mennyt aina ohi. Nythän tämä himotus on ollut päällä jo sen parisen kuukautta, aika lailla päivittäin.


Olen tässä kyllä miettinyt, että mistä tämä himotus nyt kertoo. Ensimmäisenä tulee mieleen, että johtuu siitä, ettei mulla ole enää päivissä mitään sellaista makeaa herkkua, jonka ansiosta karkkia ei tekisi mieli. Ennen tuli syötyä päivittäin Questin protskupatukoita, mutta nekin jäivät tuossa pidemmän aikaa sitten pois, kun vatsa teki niiden suhteen stopin. Ja olihan se nyt jäätävän kallistakin, kun molemmat söi niitä päivittäin. Vaikka kivaakin se oli. :D Mutta ne oli sellainen ainoa makea herkku, eikä sitä ole enää. Kesällä söin viimeiset ehkä neljä tai viisi pois postia jakaessa, kun siellä iski aina nälkä. Ja täytyy sanoa, ettei ne enää maistuneet niin suurelta herkulta. Oli ne edelleen hyviä, mutta ei taivaallisia. Ravintosisällön takia tulen niitä kuitenkin jatkossakin ostamaan, mikäli niitä tosiaan tarvitsee, kuten jossain reissulla, jossa ei ole kylmälaukkumahdollisuutta ja siten tulee tarpeeseen tuollainen patukka, joka on helppo ottaa mukaan ja pysyy hyvänä lämpötilasta riippumatta.

Tätä ajatusta tukee myös se, että ei tee esimerkiksi sipsiä mieli, vaikka aikoinaan olen ollut aika paljonkin sen perään. Kun nykyään tulee syötyä sen verran paljon niitä ristikkoperunoita, joiden päälle kun laittaa vähän valkosipuliöljyä ja suolaa, niin nehän on ihan kuin sipsejä! Terveellisempiä versioita vain.


Toisaalta mietin kyllä sitäkin, että kertooko mulle keho tässä, että en anna sille kaikkea välttämätöntä, jonka tarvetta se sitten kompensoi huutamalla karkkia. Energianpuute se ei ainakaan ole, sillä ruokaa se kyllä ihan tosissaan saa. :') Mutta muuten. Olen kyllä mm. tiedostanut, että tässä Suomeen muuttamisen jälkeen meidän lautaselta on se värikäs kasvisrunsaus vaihtunut kulahtaneen keltaiseen perunaan.. :D Täällä on vain tuo perunahullutus lähtenyt ihan käsistä, eikä perunassa ole mitään huonoa, mutta se on syrjäyttänyt ne kaikki muut, jotka olisi ehkä keholle vähän tärkeämpiä. Itseasiassa eilen viimeksi tätä mietin, että tämä täytyy saada muutettua, mutta vasta tänään yhdistin tämän karkin himoon. Mahdollisesti se voisi jotenkin siihenkin liittyä, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että keho on viisas. Ei se turhaan huutele. Nyt se saa siis jatkossa ainakin monipuolisemmin kasviksia ja ainakin huomenna karkkiakin vähän. :D


Toinen juttu, mitä on mietitty, niin jouluna meillä tehdään kyllä joulutorttuja! :D En muista milloin olisin niitä viimeksi syönyt, ainakin 2009 kun ylläolevassa kuvassa näkyy suurella hartaudella niitä naamaan menevän.. :'D Ne on mulle olleet aina ihan tajutonta herkkua ja silloin joskus muinoin se olin minä joka tyhjensi siitä pellillisestä lähes kaikki. Nyt en suunnitellut tyhjentäväni lähes kaikkia, vaan sen verran kun tuntuu hyvältä syödä. Se voi olla yksi tai kaksi tai sitten se voi olla enemmän. En osaa sanoa. Maistuuko ne edes niin hyvältä enää? Se selviää jouluna. Jee!


Mihin tämä kaikki sitten johtaa? En tiedä. Ehkä syön tämän kerran karkkia ja olen taas kolme ja puoli vuotta ilman. Ehkä syön tästä lähtien kerran kuukaudessa, kerran kahdessa tai kerran kolmessa. Kerran vuodessa. En tiedä. Mutta en edelleenkään näe tapahtuvaksi sitä, että tarjottaessa ottaisin vastaan karkkia tai mitään muutakaan, ne eivät edelleenkään kuulu mun ruokavaliooni kuin harvoin tai ei ollenkaan. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuputtaminen on epäkohteliasta, kieltäytyminen ei koskaan. Kyllä jokaisella on oikeus ihan itse päättää siitä mitä kehoonsa tahtoo laittaa ja mitä ei (jos nyt puhutaan terveistä ihmisistä). Jos joku siitä loukkaantuu niin katsokoon peiliin, se on juurikin niin. Tästä on turha kenenkään väittää mulle toisella tavalla, kenenkään mieliksi ei tarvitse kenenkään syödä p*skaa. Eli kyllä ne karkit ja muut on sitten edelleen harvinaista herkkua ja sellaisena pysyykin.

Mutta miltä ne sitten maistuu? Onko edes hyviä? Voiko niitä ylipäätään syödä? Millaisia tuntemuksia niistä tulee? Mitä vatsa sanoo? Miltä seuraavat päivät tuntuu? Tämä on niin jännää! Tässä on niin valtavan pitkä tauko alla, että en tiedä yhtään mitä tapahtuu. Mutta älkää huoliko, raportoin asiasta kyllä. :D Huomenna siis karkkihyllyjä tutkimaan. Iiks!

Mukavaa karkillista tai karkitonta viikonloppua!


p.s. Vähän tuli ehkä kyllä ikävä noita Rodeo Driven -farkkuja.. Tai onhan ne edelleen olemassa, mutta kenen pylly niihin enää mahtuu? Ei mun ainakaan. :')

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kevyt treeniviikko 44: kun ärtynyt suoli lähti reissuun

Kevyt viikko on nyt takana, ja oli kyllä onni, että oli kevyt tässä kohtaa. Reissussa nimittäin rähjääntyi! Oli niin paljon kaikkea, että kaltaiseni HSP siitä vallan väsähti, eikä luonnollisesti tilannetta auttanut tietystikään se, etten nukkunut niinä öinä kuin pieniä pätkiä ja ylös nousin automaattisesti jo kuuden aikoihin. Ja jännitysniska tietysti vallan riehaantui, kun hierojaa ei ollut mukana, mutta tilanteita, joissa oli jännää (eli niskakin oli jännittynyt), oli enemmän kuin pitkiin aikoihin.

Viikko meni lepojen ja treenien osalta näin:

Maanantai-keskiviikko: lepo.

Torstai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 0:41min.

Perjantai: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 0:33min.

Lauantai: 40min crossailua, 14.10km.

Sunnuntai: jalat. Kesto: 0:41min.


Tosi tarkka peilikuva, olkaa hyvät.

Lähdin tosiaan reissuun bussilla lauantaina aamulla (herättyäni neljän jälkeen..), ja kotona olin takaisin maanantaina myöhään illalla. Osan ajasta vietin vanhempien luona ja osan ystävän luona. Menoa, tapaamisia ja muuta (tunnepitoistakin) tapahtumaa oli todella paljon jokaiselle päivälle ja hetkelle, ja siihen päälle nuo useat tunnin bussissa, niin tiesin jo etukäteen olevani ihan poikki pidemmän aikaa, kunhan takaisin kotiin pääsen. Enkä ollut väärässä, sillä kaksi päivää meni ihan konkreettisesti nuokkuessa! Päikkäreitäkin piti ottaa. Kevyt viikko oli oikealla paikallaan, sillä ei minusta olisi ollut juuri mihinkään tällä viikolla. Niska ihan tuhannen(miljoonan)juntturassa ja se muukin väsymys siihen päälle. Oma tempur -tyyny matkusti sentään mukana, joten tyynyn vuoksi ei niska mennyt ainakaan hajalle. ;) Oli kyllä mahtava reissu ja mieli tekisi melkein heti mennä uudelleen. Mutta levätään nyt tämän reissun vaikutukset sentään ensin pois, etten kuukahda kesken matkan. :D

Mukana mulla oli omat aamupalatekotarpeet (eli riisijauho) ja mm. pellavansiemeniä, joiden avulla vatsa pysyy hyvänä joka päivä. Mutta esim. riisimaitoa en reissussa käyttänyt, vaan tavallista maitoa. Söin siis sitä mitä mua varten oli hankittu ja sitä mitä oli tarjolla. Mutta tietysti tämä herkkä vatsa reagoi ihan kaikkeen, jo siihenkin, että esim. rahka- tai raejuustomerkki ei ole samaa kuin normaalisti ja sitten ruoka-ajat eivät ole samoja kuin normaalisti. Ja arvatkaa unohdinko yhtenä päivänä ne pellavansiemenet kokonaan.. Oli hetkiä, kun sain ruokaa nenän eteen vasta kun vatsa oli huutanut pidemmän aikaa ja oli hetkiä, kun oli pakko syödä, vaikka ei ollut yhtään nälkä vielä, esim. ennen konserttia, koska siellä ei tietysti ollut mahdollista syödä. Oli siis hetkiä, kun vatsa ei toiminut ollenkaan ja sitten hetkiä, kun se toimi vähän liiankin hyvin. Ja kotona siihen sattui reissun jälkeen vielä kolmisen päivää. Kovin herkkä se on. Tullut emäntäänsä. :D

Ystävän kanssa käytiin myös ravintolassa viimeisenä päivänä syömässä (Turussa), ja lautaselleni valitsin jotain sellaista, mitä en ole koskaan ravintolassa syönyt ennen. Nimittäin hampurilaisen!


Oli ainutkertainen näky lautasellani, ja muutenkin on edellisestä hampparista aikaa useampi vuosi. Hesburgerissa se on silloin joskus nautittu, mutta siitä on tosiaan aikaa vaikka kuinka. Ihan vastaavanlaista roskaa tämä ei ollut, vaan oikein makoisa! Purilaisen välissä kasvispihvi ja vuohenjuustoa sekä salaattia + olihan siellä sitä majoneesiakin, ja rinnalla lohkoperunat ja salaatti. Ystäväni otti kuitenkin jotain terveellisemmän oloista omalle lautaselleen:


Kalaa ja kasviksia. Olisin minäkin voinut valita nuo kasvikset, mutta minähän en ravintolassa syö mitään ilman perunaa, ellei ole ihan pakko. :D Ihan ranskalaisia en sentään ottanut, vaikka nekin olisin voinut valita. Mutta aika historiallinen ravintolareissu oli tämä silti. Ensimmäinen ravintolahampparini oli loistokas! <3

Eipä äidinkään kokkaukset hävinneet makoisuudessaan tälle kaikelle, kun tällaisen sain nenäni eteen kahdesti:


Kotiruoka on parasta! Perunaa, pippurihalloumia, keitettyä porkkanaa, salaattia ja raejuustoa. Porkkanaa on tuolla salaatin alla isot kasat ja salaattia raejuuston alla isot kasat. Äidillä oli vain yksi tarpeeksi suuri lautanen (pizzalautanen), johon olisin saanut kaikki nätisti, mutta se oli käytössä muualla. :')

Ruokaa sai koko reissun ajan tarpeeksi ja kaikki oli maistuvaa. Kyllä mun kelpasi, vaikka vatsa vähän siitä kaikesta suuttuikin. Onnistuin myös kehittämään itselleni pienoisen ällötyksen riisipuuroaamupalaani kohtaan, kun onnistuin tekemään sen vähän huonosti yhdesti. Sauvasekoitin ei ollut ihan yhtä tehokas kuin omani ja banaani oli jäänyt klimpeiksi sinne. Ei ollut niin makea mistä tykkään ja jotenkin alkoi tökkiä vastaan. Kotona olenkin sitä tällä viikolla tehnyt vain satunnaisesti, mutta uskon, että sieltä se kohta taas maistuu. Tänään suunnittelin sen illalla tekeväni taas huomiseksi aamuksi. Tässä välissä olen syönyt mm. tällaisia aamupaloja:

Smoothieta..

..ja perunaa. Tietysti!

Treeneistäkin ne pari sanaa, jotka yleensä tulee postauksen alussa ja ruokajutut lopussa.. On tosiaan tehty tämä kevyt viikko siihen tyyliin, että painot on samat kuin viimeksi, mutta toistot on puolitettu. Eli se normaali tapani tehdä näitä, josta olen eniten tykännyt. Tosin ei se totaalilepoviikkokaan pahalta tuntunut silloin, kun sitä niin kovin kroppa kaipasi.. Se oli ehkä kaikista lempparein kaikista kevyistä viikoista! :D

Peilin edessä kevyttä hauistreeniä, pyjamassa. Kotitreeniparhautta <3

Lepoahan kerääntyi tuossa aika paljon, kun viime viikon perjantaina tein viimeisen sen viikon treenini ja tämän viikon torstaina vasta seuraavan. Tosin lepo on väärä sana, kun sitä se ei ollut, mutta ilman tarkoituksellista liikuntaa ne päivät menivät. Lepo niistä oli kaukana, mulle henkinen rasituskin on rasitusta kropalle ja mitä enemmän päivässä on tapahtumaa, ihmisiä, ääniä, nähtävää ja tunteita, sitä enemmän uuvun, ihan fyysisestikin. Joten esimerkiksi punttitreenit olisi olleet tyhmiä noina päivinä, tuskin olisin niihin kyennytkään. Enkä olisi varmaan kovin montaa toistoa pystynyt näissä kevyissäkään tekemään enempää, sillä vielä näin sunnuntaina tuntuu reissu kropassa, ihan kaikkineen. Eikä vähiten takapuolessa, sillä se tuntikausien istuminen bussissa oli aika puuduttavaa sille osastolle!

Ja sitten takaisin ruokaan, koska se nyt on kiva asia. Tällä viikolla on kotosalla syöty mm. tällaisia annoksia:

Perunamuussia, porkkanaraastetta + peruslisukkeet.

Riisiä, parhausvihannessekoitusta ja parhaustölkkiherkkusienipalleroisia + peruslisukkeet.

Parhauslauantaina tietty taas parhauspizzaa!

Onpa se ruma kuvassa. Näyttää ihan liukumiinalle.. Mutta on myskikurpitsaperunasosekeittoa. Namnam.

Huomasin tänään, että kolmen aikaa iltapäivällä alkaa hämärtää jo ihan kunnolla ja viiden aikaan oli jo pilkkopimeää! En muistanut, että se ihan näin nopeasti menee näin pimeäksi täällä (vai oliko se edes tällaista eteläisemmässä Suomessa?). Talvi tosiaan tulee nopeasti. Tulisi pian sitten sitä luntakin ihan kasakaupalla, vaikka metreittäin, että tulee valoisaa ja pääsee telmimään! Iiik! Viimeiseen noin neljään vuoteen en ole nähnyt Suomen talvea, ja muualla se ei vaan ole ollut läheskään samanlainen, joten innokkaasti odotan jos tulisi sellainen kunnon talvi, ihan vaikka vaan mua varten. :')

Ensi viikolla kirjoittelen teille KARKISTA ja muista herkuista. Hihii. Pitäkää hatuistanne kiinni..


Leppoisaa sunnuntain jatkoa ja uutta viikkoa!