sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Viikko 30: kipujen helpotusta, pyllysurkua ja helleuupumusta

Tämän helteisen viikon osalta treenipuoli näyttää tältä:

Maanantai: lepo (hieronta).

Tiistai: selkä, hauikset, ojentajat. Kesto: 0:52min.

Keskiviikko: lepo.

Torstai: lepo.

Perjantai: olkapäät, ojentajat, hauikset. Kesto: 0:56min.

Lauantai: 7.15km kävelyä (kameran kanssa) Tiilikkajärven kansallispuistossa, kesto: 2:15min.

Sunnuntai: jalat, kesto: 0:53min.


Hieronnasta kirjoittelinkin jo aiemmin tällä viikolla ja niin siinä kävi, että (toistaiseksi ainakin) se teki temppunsa, eli siitä lähtien on akillesjänteet olleet kivuttomat. Mikä ihana tunne! Uudet lenkkarit olivat varmasti myös osallisena tähän paranemiseen, ainakin mitä ihmisten kokemuksia on lueskellut, on pelkästään kenkien vaihto saattanut parantaa koko homman. Suurin syy oli kuitenkin tuossa hieronnassa, niin jumissa siellä oltiin ja niin välitön vaikutus sillä oli. Jännää, miten koko tulehdus voi johtua kireistä lihaksista ja lihaskalvoista. Tai ainakin ne kireydet olisi tilaa ylläpitänyt hamaan tulevaisuuteen asti, ellen olisi asialle jotain tehnyt. Jännää myös ajatella, että jos olisin lääkärissä vaivan kanssa käynyt, olisin mitä ilmeisemmin saanut kouraani sairaslomaa ja lepokehoituksen, sekä tulehduskipulääkekuurin. Ja sitten se ei olisi mennyt ohi ja olisi ehkä jatkettu kortisonipiikityksellä ja olisin joutunut myös työni lopettamaan. Hyvin todennäköisesti näin. Nyt kävin hieronnassa ja ostin uudet lenkkarit ja voin jatkaa niin kuin ennenkin. Joskus kannattaa miettiä niitä muitakin vaihtoehtoja, kuin pelkkää lääkäriä ja lääkekuuria. Sitä voi parantua vaikka millä muulla tavalla. Mulla tuntuu olevan tuommoinen tapa ainakin. :D Heidi itte!


Hieronnan takia meni taas treenit vähän eri paikoille ja lopulta sieltä jäi viikon vatsalihastreeni tekemättä. Mutta se ei haittaa, sillä tänään sain vihdoin tehtyä jalkoja! Milloin viimeksi? Taisi olla kolmisen viikkoa sitten, jos puhutaan kunnollisesta treenistä. Hieroja käski pari päivää ottaa rauhallisesti vielä sen hieronnan jälkeen, mutta otin varman päälle, ja skippasin vielä torstaisen jalkatreenin. Säästin kyseisen herkun sunnuntaille. :) Mitään suuria painoja en käyttänyt, enkä olisi kyllä pystynytkään, onhan tätä taukoa tässä tullut. Enkä myöskään vielä lähtenyt tekemään esim. syväkyykkyä, enkä varsinkaan pohkeita. Syväkyykkyä voin kokeilla tulevalla viikolla jo, mikäli tämänpäiväisestä ei koivet ärtyneet, mutta en tiedä milloin niitä pohkeita uskaltaa treenata. Sitten kun tunnen olevani rohkea. :)

Alhaalla ei pumppia ja pumpilla. :D Toki posetusasentokin on erilainen.

Jalat tuntuu kyllä nyt hieronnan jäljiltä aivan erilaiselta! En tiennytkään millaiset on normaalin tuntuiset pohkeet, esimerkiksi. :D Niitä rullatessakin on ihan eri tuntuma kuin ennen. Ovat pehmeät ja leviävät siihen rullalle, sen sijaan, että pysyisivät yhtenä kovana kasana, mikä ei anna yhtään periksi. En edes tajunnut niiden olevan niin jumissa, kun eivät mitenkään kipeät ole olleet. Mielenkiinnolla odotan kyllä pohjetreeniä, että millaiseltakohan se nykyään tuntuu!


Nyt kun koipiasioissa ollaan, niin puhutaan vähän pepustakin. Nimittäin niin surullisesti sen on käynyt, että tässä ihan voisin siitä vähän avautua. Tänään (taas) sovituskopissa ollessani näin takapuoleni peilin kautta, pöksyjä jalkaani sovittaessani, ja kyllä se vain masentaa. Ihan tulee kuulkaas paha mieli siitä millainen se nykyään on. (Tietyt) pöksyt jalassa se sentään on vielä kelpopylly, mutta siihen se jääkin. Se on nykyään surullinen, tyhjä rusina, mikä näyttää siltä, ettei mitään treeniä ole koskaan tehtykään. Enkä edes liioittele yhtään. Ja tiedän, että sovituskopin valot on armottamat jokaiselle naiselle ;), mutta oli aika, kun ne eivät olleet mun takapuolelleni ollenkaan armottomat! Tämä järjetön aerobisen määrä (työt), se, ettei pysty syömään tarpeeksi (koska työt ja kulutus), ja se, että silti syö pitkälti kaiken, minkä käsiinsä saa, on saanut aikaan sen, että lihas on kadonnut ja tilalla on pitkälti pelkkää tyhjyyttä tai löysää. Huokaus. Pyllysurku! Niin kovin sitä rakensin ja niin hienon siitä sain. No joskus sitten taas. Mikäli mulla työt joskus loppuu, kun sekin on vähän epävarmaa vielä. :D

Mutta tulevaisuudessa on aika iso suunnitelma myös tätä varten. Nimittäin saattaapi olla, että olen aika kyllästynyt tähän paikalla junnaamiseen mm. yläkropan suhteen (ei ole enää aikoihin kasvanut) ja oisi se pyllykin (ja jalat) kiva saada tehokkaasti kuntoon. Siispä PT -juttuja siellä oottaa minuakin, sitten joskus. On tämänkin tytön aika kasvaa jo pikkuhiljaa. PT:hän on jo valittu (jopa jokunen vuosi sitten :D) ja sitä suunnitelmaa en vaihda! ;) Olisi kiva nähdä mihin minusta on. Että olenko miten pahasti hardgainer, vai voinko tästä kasvaa? Että miten kasvisruokailijasta saa rakennettua tämän suurempi, vai saako? Uskon, että oikean ihmisen avulla tämä kaikki voisi onnistua. En usko, että itse enää osaan. Mutta se sitten joskus. Ei vielä.


On muuten nämä helteet sanelleet nekin tämän viikon tahtia. Joka päivä olen saanut (tässä tapauksessa joutunut) olemaan siellä helteessä ja auringossa sen muutaman tunnin, koko viikon ajan. Töitä tehden, ripeällä askeleella. Uuvun ihan tosi kovin. Töiden jälkeen olen pahimmillani niin uupunut, että olen nukahtaa istualteni. Perjantaina oli jo pakko ottaa päikkärit, kun en enää yksinkertaisesti pysynyt hereillä. Mitä useampi päivä noita hellepäiviä putkeen tulee, sitä uupuneemmaksi tulen jokaisen sellaisen jälkeen. Vettä saa kitata ja suolaa lisätä minkä kerkeää ja mikään ei riitä. Onneksi ihan vähän näyttäisi helpottavan ensi viikolle. Ainakin hetkellisesti.. Meillä on tosiaan menty tämä koko viikko sellaisella +30°C -lukemalla. Parhaimmillaan tuo lukema näkyy varjossa. Ja minä työskentelen auringossa. Kyllä sitä saa jo vähän itseään tsempata, että pääsee treenin pariin töiden jälkeen siinä olossa.

Kuuma kissallakin.

Kuten yllä kuvista kävi ilmi, eilen lähdettiin käymään Tiilikkajärven kansallispuistossa kävelemässä, kun suolle on tässä ollut iso kaipuu jo pidemmän aikaa. Jotenkin ne helteetkin kestää ulkona paremmin (kun ei tarvitse työskennellä) kuin kuumassa kämpässä istuessa (tai reporankana maatessa). Kävely sisälsi pitkospuita ja metsäpolkuja, vähän nousua ja laskua. Ja paljon kuvaamista, eli aika rentoa. Sykemittaria mulla ei ollut, sillä se roikkuu pukukaappini naulassa töissä. Odottaa sielläkin, että joku sen joskus pukisi ylleen, kun postin jaolle lähtee. :D Kerran sen laitoin, mutta sohelsin säätöjen kanssa sen verran, etten saanut dataa läheskään koko matkalta. Siihen se sitten jäi. Täytyy koittaa panostaa jatkossa taas.

Rahkassa tällä viikolla nähtyä.

Kreikkalaisessa käytiin taas perjantaina syömässä. Otettiin erilaiset annokset kuin viime perjantaina. Vähän arvellutti, kun kasvispuolen menussa ruoasta kerrotaan, että siellä on mm. mustekalarenkaita.. Varmistettiin tarjoilijalta, että onko tosiaan siis niitä siellä annoksessa, ja kyllä vaan. Jonkun näkemys kasvisruokavaliosta on selkeästi sellainen, että siinä voi syödä vaikka mustekalaa. No nuo renkaat saatiin vaihdettua haluamaamme lisukkeeseen. Otettiin niiden tilalle dolmades, eli viininlehtikääryleitä. Sisällä mm. riisiä.


Tuo munakoisodippi (vaalea kastike) on jotain aivan taivaallista. Se on pehmoista, valkosipulista ja p*rkele, miten hyvää pitaleivän kanssa! Pitaleivätkin oli tällä kertaa uunituoreita, eli lämpimiä. Ihan taivaallista. Jos vaikka taas ensi kerralla tänne, seuraavan ruokalajin kimppuun. ;)


Kotona on ruokalautasella näkynyt mm. itsetehtyjä lohkoperunoita, uuniparsakaalia, sekä purkkihernekeittoa. Voitteko kuvitella? Kyllä vaan. En tiedä mikä himotus iski, mutta sitä oli saatava. Ja vielä näillä helteillä! Kahelia touhua. Olen viimeksi syönyt hernekeittoa joskus 18-vuotiaana, eli siitä on se 12 vuotta jo aikaa. Itsekin sitä voisi tehdä, eikä olisi edes kovin vaikeaa. Aikaavievää tosin kylläkin, mutta ei vaikeaa. Jaanaban ohjeella tekisin, jos tekisin. Mun piti Skotlannissa asuessani tehdäkin, mutta ei meidän kaupassa myyty kuivattuja herneitä. Sitten se jäi.


Miltä se sitten maistui? Jumalattoman suolaiselta. Hyvää, mutta aivan liian suolaista. Hyvä kuitenkin sinänsä hellepäivään, että olin varmasti jo hikoillut kehostani suolat taas pihalle. Muutenhan kuuma keitto + hellepäivä = painajainen jo ajatustasolla. :D En usko, että ostan tuota enää jatkossa.

Ensi viikolle koitan tehdä vihdoin jo normaalin treeniviikon, jos tilanteet vain sen sallivat. Tosin perjantain vatsatreeniä ei tehdä, sillä silloin menen selkähierontaan. Varasin pisimmän mahdollisen ajan, sillä jo pelkkä suullinen osio tulee kestämään tuhottoman kauan, että mitä mulle saa tehdä ja mitä ei saa tehdä ja mitä kaikkea saattaa tapahtua ja miten huonoksi saatan mennä ja mitä kaikkea siellä selässä oikein on. :D Oikeasti kyllä jännittää miten mun käy. Kun koskaan ennen ei ole hyvin käynyt ammattihieronnalla, viitaten erinäisiin oireisiin, joista kärsin aikoinaan paljonkin. Siksi en ole enää käynyt, kun OMT -fysioterapeuttikin nosti kätensä pystyyn mun kanssa. Ei uskaltanut enää koskea. Eikä olisi enää saanutkaan koskea. Että katsotaan, miten meikän käy! Tässä on ollut useamman vuoden hyvä jakso oireiden suhteen, joten peukut pystyssä, että sama jatkuu vielä hieronnan jälkeen, sillä erolla, että ongelmat sieltä selästä saataisiin hoidettua edes jotenkuten.

Hyvää viikkoa kaikille toivottelen! Olkoon teidän pyllynne ihanan pyöreitä, soppanne vähemmän suolaista ja hierontanne rentouttavia!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Melkein kirosanoja

En odottanutkaan, että se olisi ollut kivutonta. Yhtään en silti osannut aavistella millaista kipua sieltä oli luvassa. Kipua vain, sen tiesin. Ajatus siitä, että lihaskalvot rusikoidaan auki, ei kuulostanut missään kohtaa kivuttomalta. Eilen siis illalla köpöttelin hieronnasta ulos, pohkeilla, joilla oli selkeästi arkuuden puolesta tehnyt jokunen tunti sitten hirvittävän pohjetreenin, ja penikoilla, jotka olivat kosketusarat. Eikä kun siis hipaisuarat.

Näin maallikon silmin (tuntoaistein?) ja hatarin muistikuvin (tahdon vain unohtaa) kokemus meni seuraavanlaisesti: ensin selinmakuulle, jalka pieneen koukkuun sivuttain. Pohkeen ja luun välistä aluetta lämmiteltiin hetki ja sen jälkeen niitä alettiin aukoa peukaloilla. Aivan tajuttoman kipeitä kohtia, herramunjee! Tuota kesti aivan liian kauan ja sitten loppuun vielä hieroja laittoi jonkun kankaanpalan kämmenensä alle, jotta luistoa ei ollut, ja väkisin venytti pohjetta ja penikoita. Koko jalka oli tulessa koko venytyksen ajan. Ja niitä penikoitahan murjottiin myös auki. Voi hyvää päivää! Minä purin käsiäni ja irvistelin ja huutelin väliin AIII SSAAA.. (hyväkäytöksinen ei kiroile vieraiden läsnäollessa, ainakaan ensimmäistä tavua pidemmälle ;)). Lähes itkunaurua päästelin suurimman osan ajasta.

Sama hoito toiselle jalalle, mikä oli vieläkin jumisempi. Pohkeet oli koko alaosaltaan ihan luussa kiinni, ei ollut mitään rakoa siellä. Ja irtihän se piti saada. Aivan tuskaa. Niin monta kertaa mielessä vilisi, että käske lopettaa, käske hänen lopettaaaahh! Mutta en käskenyt. Vähän teki mieli myös kumauttaa, mutta sain pidettyä itseni kurissa senkin suhteen. On häntä kuulemma joskus potkaistu, ei kovin tahallaan, mutta en ihmettele ollenkaan. :D

Kun tuo oli ohi, käännyin vatsalleni. Sieltä ensin pohkeita sillä tavalla mukavasti, isoin ottein. Tuntui jopa hyvältä! Kunnes hieroja naurahti, että ei tää kuule tällaisena jatku! Ja sieltä niitä pohkeita lähdettiin avaamaan taas kunnolla. Yyyyhh. Purin taas käsiäni ja naureskelin tuskissani, kun en kirotakaan osannut. Pohjekäsittelyn jälkeen käsiteltiin vielä nilkkoja, jumalattomasti jollain tavalla venyttämällä, en itsekään oikein tiedä miten se tapahtui. Hän siellä jalkopäässä työnsi vissiin sen kankaanpalan kanssa nilkkojen seutua päätäni kohti. Ihan koko voimillaan, tai siltä se ainakin tuntui. Aisssaaaaat.. 

Ja sittenhän meille jäi vielä hetki aikaa siitä viidestäkymmenestä minuutista, jonka olin varannut. Käännyin taas ympäri ja hieroja sanoi, etten osaa aavistaakaan mitä seuraavaksi on luvassa, samalla kun asetti tuolia sinne mun varpaideni läheisyyteen. Jalkahieronta! Jee! Tää on varmaan ihanan rentouttavaa! Parhautta! Mutta arvatkaa oliko se mukavaa? :D No ei ollut! Jalkapohjat oli ihan tuhannen tukossa ja sieltä löytyi aivan hirveitä kohtia, enkä oikeasti melkein meinannut kestää sitä kipua. Ja mitä kireämmät jänteet oli, sitä kovemmin niitä käsiteltiin. Eihän ne kutittamalla aukea.. Ne aukeaa niin, että väännetään jalkaterää ylöspäin niin, että jalkapohja on kireimmillään ja sitten peukalon liikutellen kanssa painetaan jänteet väkisin rennommaksi. Ja minä purin taas käsiäni ja kiemurtelin ja koitin totella, kun sanottiin, että ihan rentona. Joopa. Yritin!

Ja niin se sitten loppui. 35e maksoi 50min käsittely, mikä tuntui varsin tehokkaalta. Pohkeet olivat välittömästi arat. Mustelmia oli heti noussut, hieroja huomasi ne jo vissiin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Kuulemma tarkoitus ei ole jälkiä tehdä, mutta mulla oli niin isossa jumissa. Köpökävelyä autolle ja autolta kotiin. Loppuilta vettä ja istumista. Aamulla köpötellen ylös. Mutta siihen jäi ne köpöttelyt. Töissä ei enää tuntunut suurempia kipuja tai kireyksiä. Jännitti oikein, kun jaolle pääsi, että nytkö on sitten akillesjänteet taas alkuun kireämmät kuin aikoihin, kun nyt en tietysti niitä rullaillut tai venytellytkään aamulla. Mutta arvatkaas kuinka kävi? Ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon ei tarvinnut venytellä kesken jaon kertaakaan, ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon en tuntenut laisinkaan kipua akillesjänteissä, yhdelläkään portaalla. Sanoisin, että aika luksusta! Toivottavasti yksi käsittely siis riitti ja jatkossa kotihoito. Tämän postauksen jälkeen laitan kiitossähköpostia hierojalle.

Ja varaan muuten ajan selän hierontaan myös, parin viikon päähän. Siitä tulee varmasti ihan yhtä kamalaa, jännitysniskani, trigger -pisteideni ja erbin pareesinkin vuoksi. Enkä malta oottaa. <3

Tekstiin liittymätön kuva, mutta ei nyt muutakaan ole.

Ja kyllä, voin suositella kaikille Pohjois-Savon ihmisille (ja miksei muillekin) Pekkaa ja Kuopion Urheiluhierontaa! Ei ole maksettu mainos, kuten ei mikään muukaan hehkutus tähän mennessä vielä ole mun blogissani ollut. Ja sen voin luvata, että tosi mukava mies on tämä Pekka. Sitä ei tarvitse jännätä.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Jalaton treeniviikko 29: vähemmän kipuja ja kreikkalaista sapuskaa

Tällä viikolla koiville annettiin punttitreenien osalta lepoa, jotta akillesjänteiden tilanne ehkä sillä paranisi. Usean lepopäivän viikosta muodostui seuraavanlainen:

Maanantai: lepo.

Tiistai: selkä, hauikset, ojentajat. Kesto: 0:50min.

Keskiviikko: lepo.

Torstai: lepo

Perjantai: olkapäät, ojentajat, hauikset. Kesto: 1:01min.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: vatsa, kyljet. Kesto: 0:35min.


Pyjama päälläkin voi treenata, kun kotona treenaa. :) Ohueksi oon mennyt.

Maanantaista tuli ennalta suunnittelematon lepopäivä, kun päivän muut asiat veivät yllättävän paljon aikaa, jolloin treenille ei enää jäänyt aikaa. Se siirtyi siis tiistaille, ja samaan tapaan viikon muut treenit siirtyivät yhdellä eteenpäin. Paitsi että jalat jäi välistä keskiviikkona ja sunnuntaina. Annan niille nyt lepoa tältä osin noiden akillesjännetulehdusten vuoksi. 

Maanantaina juttelin urheiluhierojan kanssa puhelimessa tästä tilanteesta, ja nyt huomenna (maanantaina) olen menossa avaamaan sinne koipiani. Puhelimessa hieroja antoi kotihoito-ohjeita, jotta pärjään vielä viikon koipineni. Ja niiden ohjeiden avulla olenkin pärjännyt todella hienosti! Uudet lenkkarit ovat varmasti asiassa myös auttaneet. Suurin oivallus kuitenkin oli, että penikat saattaisivat olla syynä pohkeiden jumiutumiseen ja se ne akillesjänteiden kireyteen. Pohkeita olin rullaillut ahkerasti ja venytellyt, samoin kuin venytellyt nilkkoja, mutta penikat olin jättänyt rauhaan, vaikka ne on tässä myös vaivanneet aina reippaammin kävellessä. Hoito-ohjeena oli survoa niitä kunnolla auki peukalon avulla, ja tarvittaessa turruttaa jään kanssa, mutta en tuohon avaamiseen oikein pystynyt itsekseni. Siispä aloin niitä rullata. Ja tiistaista eteenpäin jalat olivat lähes oireettomat. o.O Maanantai oli siis ainoa kivulias päivä töissä, mutta koko loppuviikko on ollut melkein täysin kivuton. Olen kaksi kertaa päivässä rullannut auki sekä pohkeet, että penikat, ja tietysti pitänyt uusia tossuja töissä koko viikon + hoitanut venyttelyjä useasti päivässä ja käyttänyt sekä kylmä- että lämmingeeliä. Ja nyt on kipu ja turvotus lähes kokonaan poissa. Huomenna hierojalle on tunnin aika, jonka aikana revitään lihaskalvoja auki penikoista (APUA) ja pohkeiden jumitukset hoidetaan kanssa (APUA). 

Rahkasotkua <3

Keskiviikkona olin tekemässä jalkatreeniä. Lämmittelin crossarilla ja tein lämmittelysarjan split squattia pelkällä tangolla. Mutta sitten alkoi toisen jalan polvitaipeesta kiristää, pohkeen yläosasta. Totesin, että parempi antaa nyt sen sitten olla rauhassa, ettei tule mitään suurempia jumeja, ja odottaa hierojakäynti ensin. Vähänkö taas fiksuilin kuulkaas. :D Vaikka olin siellä jo hiki päässä ja treenivaatteet päällä aloittelemassa jo! Ei muuta kuin takaisin vaan kotivaatteet päälle ja yläkertaan. Kyllä niitä jalkoja ehtii treenata taas koko loppuelämänsä, kunhan jänteet on kunnossa.


Perjantaina treenissä sain sen verran hyvän pumpin (aika pitkästä aikaa) hauiksiin, että päätin vähän mitata sitä, että paljonkos siitä on lähtenyt niistä ajoista, kun oli painoa vähän enemmän. Joskus muinoinhan otin tavoitteeksi saada se (pumppi) ympärysmitta kolmeenkymmeneen senttiin ja sen saavutettuani jatkettiin kolmeenyhteen. En muista menikö se tuosta vielä ylemmäs, ei ainakaan kokonaista senttiä enää. No, nyt kun paino on pudonnut, niin päätin mitata paljonko on menetetty. Sain lukemaksi 31cm. :) Toki tuossa on myös ojentajatreeni alla, mikä sitä ympärysmittaa kasvattaa, mutta ei tilanne niin paha ole kuin luulin. Kunnon treenejä vaan tästäkin eteenpäin, vaikka ruokaa ei lautaselle saakaan enää kulutuksen mukaan. Kyllä se siitä!


Ruokapuolella ei ole ollut mitään kovin kummallista ja nyt viikon loppua kohden katosi myös ruokahalu. Yllä kuitenkin kolmen päivän ruokakuvia. Kas, siellä on ristikkoperunoita! Sekä rosmariiniperunoita (pakaste tämäkin, eivät olleet kovin ihmeellisiä). Tein myös jättisatsin riisiä, jossa oli palsternakkaraastetta ja kidney-papuja joukossa. Sitä tulikin syötyä töissäkin vielä seuraavat kaksi päivää ja kotonakin vähän.


Perjantaina käytiin kreikkalaisessa ravintolassa mun töiden jälkeen. Olin pukeutunut rikottuihin farkkuihin, punaiseen flanellipaitaan ja bootseihin - aika amerikkalaisena menin siis kreikkalaiseen. :D Valittiin samat annokset, kun sen kuvaus molempia miellytti eniten. Pitaleipäkuutioita, halloum -juustoa, kasviksia, riisirullia, fetaa ja paria kylmää kastiketta. Feta ja halloum oli mun suuhuni todella suolaisia. Varmaan ihan perinteisiä semmosia siis, mutta mun tottumaton suuni irvisteli. Pitaleivät oli aivan ihanaisen pehmeitä. Kastikkeet olivat molemmat hyviä, toinen niistä nousi suosikiksi. Sen söin kokonaan, toista jätin. Oliivi (kyllä, yksi per annos) pääsi miehen lautaselle. Samoin sipulit, sillä vatsa olisi suuttunut muuten tosi kovin. Yllättävän täyttävä annos oli, vaikka ensin katseltiin, että tässäkö se oli. Ei tullut nälkä moneen tuntiin. Eiköhän noissa kastikkeissakin ollut jo energiaa vaikka kuinka.

Työpäivä ohi. Mut hei ensin selfie.

Semmonen oli tämä viikko. Huomenna aamulla taas töihin ja illemmalla hierottavaksi (murjottavaksi). Taidan ottaa nenäliinapaketin mukaan.. 

Mahtaisaa viikkoa!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Viikko 28: jotain kipua, jotain vuohenjuustoa, jotain liilaa

Aika kivulias viikko ollut, kuten viime postauksessa kerroinkin jo.  Jalkatreenien osalta on sen vuoksi hissuteltu, mutta muuten on treenit tehty aivan normaalisti. Alla se, miltä viikko näytti punttitreenin osalta. Lisäksi tietysti joka päivä useampi tunti aerobista (eli töitä).

Maanantai: selkä, hauikset, ojentajat. Kesto: 0:54min.

Tiistai: lepo.

Keskiviikko: jalat. Kesto: 0:50min.

Torstai: olkapäät, ojentajat, hauikset. Kesto: 1:02min.

Perjantai: vatsa, kyljet. Kesto: 0:34min.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: olkapäät. Kesto: 0:36min.


Jalkojen tilanne on tosiaan jo parempi, vaikkakin kaukana normaalista. Katsotaan miten alkava työviikko taas niihin vaikuttaa.. Ei ainakaan parantavasti, veikkaan. Mutta kun ei pahentaisikaan enää! Otin yhteyttä jo urheiluhierojaankin, jolle kerroin tilanteen. Vaikka nämä tästä jotenkin itsekseen paranisivatkin, niin käyn joka tapauksessa availemassa pohkeita. Veikkaan, että siellä on kaikenlaisia jumeja, vaikka ei niihin satukaan. Tuskin on huono juttu käydä avaamassa niitä. Ja jos kokemus on hyvä, käyn varmasti kokeilemassa selän avaamista myös. Olen aiemmin mennyt ammattilaishieronnoista tosi huonoon kuntoon noiden mun verisuonien ja jännitysniskajuttujen vuoksi. Nyt en antaisi enää koskea niskaan laisinkaan. Mutta katsotaan sitä sitten myöhemmin, onko sellaista reissua edes tulossa.

Akillesjänteet menee heti kuopalle, kun nilkkaa taivuttaa ja/tai polvea koukistaa mennäkseen esim. kyykkyyn. Vähän kireällä..

Keskiviikon jalkatreenissä tein pelkästään liikkeitä, jotka eivät ottaneet nilkkoihin. Se sisälsi siis kaikkea muuta kuin mitään kovin raskasta, eli kyykyt oli pelistä poissa. Tein kolmea liikettä. Takareisille nostelin vatsallani maaten koipien avulla käsipainoa 5x20, sitten tein pakarapotkuja kuminauhan avulla 4x20 per jalka ja loppuun loitonnuksia kuminauhalla, sivureisille ja pakaroille. Niitä 3x30. Hyvin sain aikaa kulumaan näihinkin, kun sen suurempaa kiirettä en pitänyt. Pakarapotkut erityisesti tuntuivat kovin, mutta treenistä ei seurannut kuitenkaan mitään lihaskipuja, joten jäin kyllä niitä kyykkyjä kaipaamaan..

Pakarapotkuja.

Tänään jätin koko jalkatreenin tekemättä ja tein vain olkapäät, jotta saisin koiville vähän lepoa, eli tämän tulehdusvaivan ykköshoitovaihtoehtoa. Töissä kun en voi millään sitä lepoa toteuttaa, niin toteutin sitä nyt sitten kotona. Nilkat antavat jo sen verran periksi, että olisin voinut tehdä split squattia ja boksikyykkyä, ainoastaan syväkyykky olisi ollut liikaa. Mutta en viitsinyt kiusata, sillä kyllähän tuolta takaosastolta vetää kireäksi pohkeetkin, kun jokin muu on siellä kireänä. Ja sitä pohjekireyttä nyt pitäisi välttää. Fiksuilin siis. Kerrankin. :) Katsellaan keskiviikkona tilannetta uudelleen, että missä mennään koipien kanssa.

Takaolkapäitä. Lippis päässä vielä töiden jäljiltä, joltain sadepäivältä.

Mutta nyt on ainakin lenkkarit päivitetty parempiin, kun edellisissä on jo kilometrit täyttyneet ja yli on menty. Kaikenlaisia ihania lenkkariunelmia mulla oli mielessäni, kun niitä lähdettiin etsimään. Erityisesti olen himoinnut niitä kaikkia Asicsin ihanuuksia, joita löytyy toinen toistaan hienoimmissa väreissä. Mitään superräikeitä en kuitenkaan tahtonut. Pääasia kuitenkin tietysti oli, että kenkien ominaisuudet auttaisivat juuri tähän mun vaivaani ja tietysti olisivat muutenkin mukavat. Alennusmyynneistä päätin omani etsiä ja maksimihinnaksi olin ajatellut satasen. Stadiumia vihjattiin edellisen postauksen kommenteissa ja sinne suuntasin ensimmäisenä. Oltiin siellä haahuilemassa varmaan parikymmentä minuuttia ja vertailtiin ja soviteltiin kenkiä ja koitettiin etsiä niitä oikeanlaisia, joissa olisi kaikki ominaisuudet kohdillaan. Tuon kaiken jälkeen en löytänyt ihan täysin mieleisiä ja kirosin kyllä vähän, ettei kukaan voinut tulla kysymään, että voisiko auttaa. Olisin varmasti päässyt lopputulokseeni hieman nopeammin! Vielä enemmän kirosin, kun käveltiin pois, kassan ohi, jossa kuusi myyjää norkoilivat, toisilleen höpötellen ja nauraen. Yksikään heistä ei voinut tulla sieltä, tekemästä ei mitään, auttamaan, eli hoitamaan työtänsä! Saas nähdä menenkö enää ikinä kyseiseen puljuun, ainakaan täällä.

Lempparifarkut, ajan kuluessa rikki menneet. <3 Nykyisellään mahtuu taas päälle. Koska työ ja kova kulutus.

Seuraavaksi mentiin vilkaisemaan Budget Sport, mikä olikin itselleni ihan uusi tuttavuus. Ja kyllä kannatti mennä! Aika pian silmiin osui eräät Asicsin kaunokaiset, pienellä alennuksella, jolloin loppuhinnaksi jäi juurikin kymmenen senttiä alle sen satasen. Ja mikä ihana tunne oli laittaa ne jalkaan.. <3 Tuollakaan kukaan ei tullut palvelemaan, mutta eipä siellä ylimääräisiä ollutkaan, joten tästä ei voinut pahastua. Googleteltiin kyseisten kenkien ominaisuuksia siinä puhelimen välityksellä, että saatiin tietää vähän enemmän kuin mitä lappu hyllyssä niistä kertoi. Ja pelkkää hyväähän sitä netistäkin löytyi. Tärkein ominaisuus näissä oli kantavaimennus, jollaista siis etsinkin. Suurimmassa osassa lenkkareita tuntui olevan vain päkiävaimennus, näissä molemmat. Ja niitä oli mun kokoa. Ja ne oli jumalaisen mukavat jalassa. Ja ne oli niin kauniit. Niin rakastan liilaa väriä. Ihan tositositosi kovin. Ja näin kotiutin täydelliset kengät. <3



Nyt ei ainakaan ole enää kengistä kiinni näiden nilkkojen tilanne, typerää olisi ollut jatkaa niillä entisillä kengillä, jotka ihan varmasti oli edesauttamassa tämän ongelman syntyä.

Kun työviikosta oli selvitty (tällä kertaa siis ihan oikeasti selvitty), juhlistettiin sitä syömällä ulkona työpäivän jälkeen. Käytiin taas Fransmannissa, kuten viimeksikin. Siitä asti olin himoinnut sitä miehen silloin ottamaa annosta ja mies sitten taas sitä kolmatta kasvisruokavaihtoehtoa, jota ei vielä oltu kokeiltu. Mikäpä parempi hetki käydä syöpöttelemässä, kuin heti töiden jälkeen. Tulipa otettua kulutus takaisin. :)

Vuohenjuustofilo (minun), alla tattitortellineja (miehen), alkupalaleipää valkosipulilevitteellä (NAM) ja kuittia, eli hintoja.

Todella hyvää ruokaa, ihan hirveän hyvää. Tilauksen otti vastaan tarjoilija, mutta itse kokki kävi ne meille tuomassa, kohteliaisuuksien saattelemana (kauniille rouvalle ja komealle miehelle :')) ja kävi kesken kaiken vielä kysymässäkin, että maistuuko varmasti. Mies mietti, että näytetään vissiin ravintolakriitikoilta. :D Maistoin mieheltä vähän noita tortellineja ja olivatpa muuten ihan huikean hyviä. Ensi kerralla syön varmasti niitä sitten, aloitin himoitsemisen taas jo heti. :D Suunnitelmissa on kuitenkin ensi kerralla piipahtaa kreikkalaisessa. Ehkä jo ensi viikolla.


Kotona on tällä viikolla syöty yllättäen pari kertaa ristikkoperunoita, kerran pinaattiporkkanaohukaisia, kerran uusista perunoista tehtyä muussia ja kerran uunibataatteja. Yhtenä päivänä syötiin ulkona ja yhtenä päivänä ateriani oli iso kasa mansikoita ja riisikakkuja maapähkinävoilla. :D Töissä syön siis myös joka päivä lämpimän aterian, ja siellä on mennyt kahdesti riisikasvispöperöä, kerran bataattia ja pari kertaa ristikkoperunoita. En kyllä ikinä kyllästy noihin ristikkoperunoihin.. Niin ovat hyviä. Kaikki heti kauppaan hakemaan. Pakaste, Oolannilta, nimellä vohveliperunat.

Tänään kaurapuuroherkkua aamulla, sunnuntain tapaan. Riisikakkuja jollakin muulla aamulla. Olivat siis yksi
osa sitä koko aamupalaa.

Ostettiin muuten kaupasta isoja riisikakkuja, kun meidän normaalit oli loppuneet. Kaikki, koko hylly tyhjä! Meidän halpiskakkuset. Korvaavaksi otettiin noita jättiläisiä. Hinnaltaan olivat noin puolet kalliimpia. Mutta voi pyhä lehmä, että olivatkin makoisia! Ovat paksuja ja suuria, korvaavat helposti kaksi normaalikokoista, ja niin maukkaita! Sen verran loistavia, että meitä ei enää saanut niiden vanhojen halpisten pariin takaisin. ;) Voin suositella. En tiedä miten vertautuvat makunsa puolesta kalliimpiin normaaleihin, meillä kun on syöty vaan niitä halvimpia. Ne eivät ainakaan ole läheskään näin maukkaita kuin nämä.


Jännä viikko akillesjänteiden suhteen edessä, ja vähän muutenkin. Uudet lenkkarit pääsevät heti huomenna käyttöön ja venytyksiä tulen jälleen tekemään pitkin päivää töissä, joka päivä, kuten kotonakin. Lisäksi se hieronta on hyvin todennäköisesti edessä. Mahtaa olla kivuliasta.. Ja sitten se kreikkalainen ravintola tulee testattua. Makoisa viikko siis ainakin, vaikka olisikin vähän kivulias. ;) Pitäkää te(kin) mukava viikko!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kun akillesjänteet menivät rikki

Viime viikolla kerroin hölkötelleeni töiden ohessa aina ne matkat pihoilla rappujen ja talojen välissä. Ja kerroin myös lenkkareistani, että niissä on kilometrit tulleet täyteen ajat sitten. Ja kerroin, että nilkkoja olen venytellyt ja että toinen nilkka ei enää taittunut.

Tällä viikolla en ole voinut ottaa ainuttakaan hölkkäaskelta, sillä tärähdys nilkassa tekee valtavan kipeää. Molemmissa nilkoissa, molemmat ovat kipeät. Jokaikinen portaalla astuttu askel on sattunut, nilkkaa kiristää heti, kipeästi. Kyykkyyn ei voi mennä, heti jalan ollessa taitettuna alkaa kiristää. Ja sattua.

Keskiviikkona päädyin googlettelemaan aihetta, kun totesin, ettei tämä ole enää normaalia rasituskipua, vaan jotain ihan muuta. Turvotuskin oli jo silminnähtävää. Jalkatreenissä piti jättää kaikki kyykyt ja pohkeiden teko pois. Vetkuttelin kolmea liikettä sen sijaan, kuminauhalla ja käsipainolla. Kunhan nyt tein jotain.. Googlettelulla selvisi, että akillesjänteistä johtuu. Ilmeisesti tulehdus. Ja myös, että akillesjännevaivoissa venytys, useasti toistettuna, on se juttu. Sitä tehtiin. Jumanp*rkele, että se teki kipeää. Mutta hetken ajan sitä pääsi kyykkyyn melkein ilman kipuja. Ja sitten taas hetken päästä nilkat jähmettyivät. Ja taas venytettiin.

Lepo on myös se juttu. No, töitä en oikein voi jättää tekemättä. Kylmähoito on sekin yksi tärkeä hoitoapu. IcePower pääsi ostoslistalle. Tulehduskipulääkekuuri perinteinen sekin, mutta siihen en lähde. Ennen kuin on ihan tosi pakko. Pakkopakko. Pelkkä pakko ei vielä riitä.

Torstaina töissä venyttelin koko lajittelun ajan siinä seistessäni ja välillä kyykistyessäni. Fiilis oli niiden suhteen jo aika positiivinen. Kunnes lähdin jaolle. Jokainen porras teki jumalattoman kipeää. Ja niitähän riittää! Parit raput pääsin alas, kunnes alkoi olla jo sellainen tunne, että miten muka voin edes päivästä selvitä.. Otin tavaksi venytellä pohkeita ja nilkkoja jokaisen hissimatkan ajan seinää vasten. Ja hissiä odotellessa myös. Näin pääsin ilman suurta tuskaa portaat alas. Tuntui kyllä, mutta en ollut tuskissani. Ja heti kun unohdin yhdellä hissimatkalla venytellä, maksoin sen seuraavissa portaissa. Venytellessä myös nilkoista tuntui naps. Siitäkin olin lukenut, kuuluu asiaan.

Kun olin vihdoin päivän jälkeen kotona, tuli itku. Sattui niin kovin. Koko päivä oli ollut suurta taistelua ja tuskissaan oloa, etten enää kotona jaksanut. Rullasin pohkeitani auki ja itkin. Mietin, ettei tämä ole sen arvoista. Pakotus nilkoissa oli jotain kamalaa, eikä niitä helpottanut ennen kuin jalat olivat täysin suorina. Vähänkin koukussa, niin kiristys oli liiallista. Turvottikin niin, ettei vasemman jalan ulkosyrjällä edes se nilkan luupatti juuri erottunut. Jatkoin tuskaisaa venytystä. Kylmägeeliä ei vielä ollut, mutta laitoin toista geeliä, joka on ollut erittäin hyväksi ja tehokkaaksi havaittu selkä- ja hartiapuolen hieronnassa.

Tänään on koivet olleet paremmat. Turvotus oli työpäivänkin aikana laskenut huomattavasti, vaikka luulisi sen päivän jälkeen olleen kovimmillaan. Päivää ei tänään tarvinnut taistella läpi. Jokaisessa hississä ei tarvinnut venytellä, mutta tein sitä silti, ehkä joka toisessa. Jotta eivät kiristy uudelleen. Yhdetkään portaat eivät tuntuneet kivun osalta liialliselta. Normaalithan nuo eivät missään nimessä vielä ole, mutta suunta on sentään oikea, sen jälkeen, kun pahenivat päivä päivältä maanantaista lähtien. Nyt jatketaan sitä hoitoa, kun on mahdollista antaa. Uudet lenkkarit ostan, kun sellaiset kunnolliset ja ok -hintaiset löydän. Niitä mennään katsomaan lähipäivinä. En hölköttele vakiona töissä, vaan kävelen. Pohkeita en hetkeen treenaa aiheuttamaan lisäkiristyksiä. Nilkkoja ja pohkeita venyttelen joka päivä, monta kertaa päivässä. Ja kylmägeeli on ostettu, sekä jatkan myös sen toisen geelin käyttöä. Lisäksi menen tästä lähtien bussipysäkille aamuisin sen verran ajoissa, ettei tarvitse harrastaa bootsien kanssa enää entisen kaltaista pikakävelyä, jossa nilkkatärähdys on aikamoinen ja penikat huutaa hoosiannaa! Näillä eväin toivotaan, että helpottaa jossain vaiheessa kokonaan.

Kuvissa kannattaa keskittyä tuohon nilkkaan, eikä muihin pikkuseikkoihin.. :D Vasen on ollut selkeästi enemmän turvoksissa,
mutta oikea sitten taas selkeästi kipeämpi.

Muita samoista vaivoista kärsineitä? Kokemuksia? Kyseessä on ilmeisestikin aika perinteinen juoksijoiden vamma. Minä en ole juoksija ja sain juoksijavamman! Tuskin se siitä pelkästä hölköttelystä johtui, vaan kaikesta uudesta, mitä tässä on nyt ollut. Monen asian yhteissumma. Nyt koitetaan saada kuriin ja sitten jatkossa estää vaivaa enää syntymästä uudelleen. Ilmeisen sitkeä tämän kanssa saa olla, joten siihen on varauduttu! Tarvittaessa menen myös hierojalle avaamaan ainakin pohkeet kunnolla, jos ei meinaa kotikonstit jatkossa auttaa.

Mutta hei, TGIF. En ole aikoihin aihetta hurrannut, mutta tänään hurrasin. Koko viikko on ollut sellaista taistelua, että viikonloppua on sen vuoksi odoteltu, vaikka tänään olikin jo helpompi päivä tämän asian suhteen, eikä tarvinnut enää kärsiä. Olkoon viikonloppu parantava ja ensi viikko tuskaton! Mukavaa vapaata kaikille, joilla semmoista on!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Viikko 27: uuden elämäntyylin hyväksymistä

Nyt on tehty ensimmäinen kunnollinen, eli raskas, treeniviikko näin uusien töiden ohella. Olihan se erilainen kuin aamupäivien rauhalliseen tahtiin tehdyt treenit, ilman jättirasitusta kropassa sitä ennen, mutta hyvinhän tuo loppujen lopuksi meni! Tältä viikko näytti punttitreenien osalta:

Maanantai: selkä, hauikset, ojentajat. Kesto: 0:52min.

Tiistai: lepo.

Keskiviikko: jalat. Kesto: 1:05min.

Torstai: olkapäät, ojentajat, hauikset. Kesto: 0:55min.

Perjantai: vatsa, kyljet. Kesto: 0:32min.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: jalat, olkapäät. Kesto: 1:23min.


Laskin tuossa myös viikkoon mahtuneet aerobiset, joita siis töiden vuoksi tulee aika rutkasti. Sain tulokseksi seitsemäntoista tuntia. Vähän on siis määrät nousseet niistä vajaa puolitoista tuntia viikossa -määristä.. Tuo seitsemäntoista tuntia pitää sisällään sen osan, kun olin liikkeellä tällä viikolla, eli jakamassa sitä postia. Sitä edeltää ne tunnit (yleensä neljä), jotka vietän seisten lajittelemassa postia. Jaon olen nyt tehnyt suureksi osaksi hölkäten, sillä se tulee enempi luonnostaan kuin reipas kävely. Tuo reippaampi kävely ottaa mulla jostain syystä penikoihin, mutta hölkkä on lennokasta ja vaivatonta. Jakoaika koostuu siis mulla tällä hetkellä sekä hölkästä, että jonkinlaisesta porrastreenistä. Portaita alaspäin vain, suureksi osaksi. Ja tuleehan siihen jakoaikaan myös jonkin verran hississä törrötystä, mutta ne on lyhyitä hetkiä.


Ensimmäisellä viikolla meni parissa päivässä pohkeet aivan tuhannen juntturaan, eikä hetken istumisen jälkeen päässyt kovin helposti kävelemään, saati sitten aamulla sängystä noustessa. Etureisikivusta varoiteltiin myös, mutta sitä mulle ei tullut. Saattaa olla, että niitä tulee verrattaen samalla tavalla rääkättyä jalkatreenissä, kuin millaisella rasituksella ne on portaita alas mennessä. Jalkapohjat sen sijaan särkevät pitkälti jokaisena päivänä, kun kotiin pääsee. Sellaista oikein kunnon särkyä, joka ei helpotu edes jalkoja levossa pitämällä. En tiedä mahtaako nuo tottua tuohon sitten kunnolla ikinä, kun kaksi viikkoa on jo kuitenkin takana.. Kengät mulla on hyvät, normaalit juoksulenkkarini. Tosin kilometrejä niissä on takana enemmän kuin pitäisi samoilla olla.. Vasemman jalan jalkapohja meni myös ensimmäisinä päivinä kramppiin. Niin, että jokainen askel sattui varpaiden ollessa taitettuna, eli jalan ollessa takana, ennen uuden askeleen ottamista. Tuota kivuliasta kramppia kesti tämän viikon loppuun asti, kunnes otettiin se työn alle. Venyttämällä jalkapöytää ja nilkkaa oikein kunnolla, sekä hieromalla jalan ulkosyrjää ja rullaamalla sitä golfpallolla, saatiin kramppi laukeamaan. Olipas kiva taas kävellä normaalisti ja kivutta! Nilkat on myös varsin kovilla ja niiden venyttäminen (samaan tapaan kuin pohkeita, mutta jalka koukussa) koskee. Ja venytystä seuraavina päivinä vasta koskeekin. Terveisin, Oikea Nilkkani Ei Enää Taivu -84.


Mutta raskaista työpäivistä ja kolotuksista huolimatta treenit on illalla vedetty suunnitelmien mukaisesti. Raskaaltahan ne tuntuvat, mutta en valita. Tuntee ihan tosissaan tekevänsä! Joissain liikkeissä on pitänyt ottaa painoja alaspäin, tai olen joutunut pudottamaan toistoja. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista treenata enää samaan tapaan kuin ennen, jolloin sain helposti syötyä niitä pluskaloreita, eikä päivässä ollut juuri muuta rasitusta. Nyt se rasitustaso on pompannut jonnekin huippulukemiin ja kulutuksen mukaan ei ole mahdollista syödä, eli painokin on pudonnut. Tottahan se vaikuttaa treeneihin. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut yllättynyt miten vähän. Jalkatreeni oli keskiviikkona työpäivän jälkeen aika tuskainen kyllä, kun jaloilla tuota työtä tosiaan tekee suureksi osaksi, eikä mitenkään kevyesti. Sain kuitenkin kelpotreenin tehtyä. Sen verran kelpotreenin, että seuraavana päivänä töissä kirosin vähän. Kannikat ja takareidet tulivat treenistä niin kipeiksi, että niihin koski vielä eilen! Opin myös, että jalkatreenin jälkeiset päivät on töissä pitkälti helvetillisiä. Ei niinkään sen lihaskivun vuoksi, se on tavallaan vain mukavaa, mutta hapotuksen kanssa en meinaa pärjätä. Jalat oli ihan hapoilla koko ajan ja ne pari rappua, joissa piti mennä portaat myös ylöspäin, meinasi olla melkein kohtalokkaat. Jos vastaavia rappuja olisi ollut enemmän, en olisi tiennyt miten oisin saanut postit jaettua! Alaspäin menee ketterästi, eikä hapottele, mutta ylöspäin mennessä jaloista katoaa kaikki voima.

Keskiviikon jalkatreenissä en ala itseltäni vaatia ihan kaikkea täydellä teholla tai painolla, kun aika mahdotonta se on, painotan tuota sunnuntain jalkatreeniä sitten enemmän.


Ja kyllä tämä sunnuntain treeni olikin sitten aikamoinen! En odottanut voivani pitää välttämättä niitä normaalipainoja, vaan olin jo valmiiksi esim. splitissä niitä tiputtanut alaspäin. Mutta mitä vielä! Normipainot kehiin, ja kyykyssä ja boksikyykyssä ennätyksiä! Teinkin kyllä oikein kunnon treenin, enkä katsellut kelloa. Annoin nyt mennä, jos kerran viikossa pystyy tekemään yhden treenin täysillä voimilla, niin ei haittaa vaikka menee sen 1:20min sen lähemmäs tunnin sijaan. Saa mennä vaikka puolitoista. Ja huomenna sitten kirotaan töissä taas, kun jalkoja hapottaa.. :)


Vatsallekin otin nyt oman treeninsä perjantaille. Mullahan on ollut perjantai ja tiistai aerobiset päivät, joita nyt ei erikseen tehdä laisinkaan sattuneista syistä, ja vatsoja olen tehnyt maanantaisin ja keskiviikkoisin. Nyt niistä on molemmista vatsalihasliikkeet jääneet, sillä töiden jälkeen alkaa armoton syöminen ja vatsa pystyssä ei tee mieli niitä lihaksia treenata. Perjantaisin syön töistä lähtiessä jotain pientä ja teen vatsatreenini aika pitkälti heti kotiin saavuttuani, kun se on niin nopsa tehdä. Ja sen jälkeen vasta sitten se armoton syöminen. ;) Ja oli muuten vatsalihakset hellänä eilen lauantaina, eikä ne tänäänkään vielä kivuttomat ole.

Nomnomnom.

Koitin muuten etsiä tuohon yllä olevaan pyllykuvaan vertailukuvaa takapuolesta, jotta näkisi kuinka paljon se tosiaan on pienentynyt. Löysin ensimmäisen sopivan pyllykuvan ja se masensi sen verran, etten tahtonut laittaa noita vierekkäin. On tosiaan pienentynyt ihan valtavasti. Peilissä ei näy enää isoja kannikoita, vaikka kuinka koitan vengota itseäni eri asentoihin. Vanhat farkut mahtuvat jalkaan, jotka olivat pieneksi jääneet, ja ne farkut, jotka oli pitkään tässä välissä käytössä, eivät enää istu. Senttejä on lähtenyt monta. Olen tässä tilannetta oikeasti joutunut vähän työstämään, että hyväksyisin tämän kehoni pienentymisen. Ja kyllä mä nyt sen hyväksyn. Ei siitä tykätä tarvitse, että kova työ valuu nyt pitkälti hukkaan, mutta hyväksyä sen voi. Ja kaikessa on kuitenkin puolensa. Niiden jälleen sopivien farkkujen lisäksi tässä on vaikka mahdollisuudet, että vatsat piirtyy taas enemmän esille pienen tauon jälkeen ja ylipäätään vaatteet istuvat päälle vähän kivemmin, kun ylimääräistä ei tursuttele esimerkiksi jenkkakahvojen kohdilta. Puhumattakaan tietysti siitä, että aerobinen kunto nousee varmasti kohisten. Eikä tarvitse miettiä mitä saa suuhunsa laittaa! Kaikelle on tilaa, kaiken saa syödä, mitä mieli tekee. Se jos mikä on mahtavuutta! Ja mukavaa on myös se, että vaikka lihakset tässä kuihtuvatkin ja muutenkin pienenen, kropan malli on pysyvästi muuttunut. Vaikka pienenisin entiseen kokooni (mitä en kyllä usko tapahtuvan ja kaikkeni teen, ettei niin käy), en olisi enää koskaan saman mallinen kuin silloin. Ja se on kiva se.


Olen nyt ottanut tavaksi joka sunnuntaisen herkkuaamiaisen, eli kaurapuuron. <3 Välillä harmittaa vietävästi, etten voi tätä syödä päivittäin, sillä niin jumalattoman hyvää se on. Viimeisen kokeilun aikana löysin siihen sellaisen herkkucombon, että olen oikeasti suorastaan kuolaten himoinnut saavani sitä taas! Nyt sitten sunnuntaisin tätä pääsee aamulla vatsaan, ja vatsa kestää sen. Kestäisi enemmänkin, mutta ei nyt kiusata sitä silti liikaa. Mun herkkupuuroni muodostuu seuraavanlaisesta setistä:

55g kaurahiutaleita
210g riisimaitoa
kanelia
kardemummaa
piparkakkumaustetta
lusikallinen vadelmahilloa (St.Dalfour)
lusikallinen maapähkinävoita
yksi banaani
reilusti Kesoa

Tässä on niin kaikki kohdillaan, etten tiedä miten päin olisin kun sitä syön. Se on oikeasti aivan jumalaista! Tuo puuron ja baanaanin makeus ja pehmeys, yhdistettynä Keson suolaisuuteen on jotain.. No, kuolaamisen arvoista. Aivan parhautta. Sunnuntaiparhautta.

Ruokapuolella on tällä viikolla syötä tällaisia settejä:


Kuvissa on taas vain kuusi, enkä tiedä mikä sieltä puuttuu. Siellä näkyy kuitenkin uuniparsakaalia, uusia perunoita, ristikkoperunoita (kahdesti), ei niin kaunis porkkanaohukaisläjä, sekä päivän riisiruoka, jota tein töihinkin paria päivää varten riittäväksi. Siinä on riisin lisäksi raastettua porkkanaa ja punaisia linssejä. Tuli tosi hyvää.

Näitä linssejä.

Nyt olen siis viikon syönyt töissä myös lämpimän aterian, mikä on yksi lämmin lisää normaaliin päivääni verraten. Nyt se tulee tarpeeseen. Joka päivä se on ollut perunaa (ja raejuustoa) tällä menneellä viikolla. Kerran uusia perunoita ja neljästi ristikkoperunoita. Tuo gourmet -annos (puoliksi syöty) näyttää tältä:

Kännykkäkameralaatukin vielä <3

Ensi viikolla töissä sitten riisiä ainakin parina päivänä. Tämän lämpimän aterian syön aina ennen kun lähden jaolle. Annos on ehkä vähän liian suuri siihen tarkoitukseen tosin, kun meinaa tuntua ikävältä vatsassa loikkia siellä pitkin pihoja ja portaita, mutta syödään nyt kuitenkin, kun on tavallaan vähän pakko. Eikä siinä mitään, mielellään sitä syö. Ruoka on ihana asia. :')

Ensi viikolla otan sykemittarin töihin mukaan ja otan lukemat ainakin sen jaon ajalta, jotta näen olenko edes lähellä arviotani. Veikkaan, että lähemmäs tuhat siinä pitäisi palaa. Sen lisäksi seisten tehtävän lajittelun ja muun sinkoilun aikana palanee varmasti se viitisensataa enemmän kuin mitä se olisi, jos en olisi töissä. Mielenkiintoisia lukemia siis odotettavissa!


Nukkumisestakin voisin pari sanaa sanoa. Herään töihin joka aamu varttia vaille viisi, joten aika ajoissa sitä pitää petiin mennä. Ihan viimeistään tulee mentyä puoli kymmeneltä, ja jos vain mahdollista niin menen jo yhdeksältä. Tänä viikonloppuna sain ensimmäistä kertaa nukkua yöni ilman aamuista kellon herätystä, sillä viime viikonloppunakaan sitä herkkua ei ollut saatavilla. Yksitoista tuntia tuli vedettyä ihan tuosta noin vain, ennen kuin kissa meinasi, että oli jo aika nousta. Oli kyllä jo kova väsymyskin. Olen aika poikki aina työpäivän jälkeen ja etenkin mitä lähemmäs viikonloppua mennään. Mutta silti vaan tykkään siitä niin kovin! Tavallaan sitä saa silti energiaa siitä kaikesta, vaikka väsyttäisikin. Aikansa se varmasti keholle muutenkin ottaa, että tottuu tuohon liikuntamäärään, kun se laakista noin radikaalisti nousi. Lisäksi HSP -ihmisenä väsyn muutenkin normaalia enemmän ja helpommin kaikesta tapahtumasta, kaikesta uudesta ja kaikista päivän aktiviteeteista. Kaikki se kuormittaa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt hienosti, enkä usko, että se tästä pahemmaksi enää meneekään - päinvastoin. Koko ajan helpottaa, nopeutuu ja muuttuu automaattiseksi, kun kaikkea ei enää tarvitse miettiä. Odotan jo innolla huomenna alkavaa työviikkoa!

Uutta viikkoa kohti siis taas, mukavaa sellaista kaikille! Meikä siirtyy nyt rahkakupin äärelle!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kevyt viikko 26, eli överiaerobiset

Kevyt viikko tosiaan oli puntin osalta tämä viikko, mutta aerobista tuli sitäkin enemmän. Vaikka se ei listassa näykään. Noista määristä kohta. Tässä tämä punttitreeniviikko ensin:

Maanantai: selkä, hauikset, ojentajat. Kesto: 0:27min.

Tiistai: lepo.

Keskiviikko: jalat, vatsa. Kesto: 0:37min.

Torstai: lepo.

Perjantai: olkapäät, ojentajat, hauikset. Kesto: 0:26min.

Lauantai & sunnuntai: lepo.


Viikon kevyt toteutettiin niin, että painot pysyivät normaaleina, mutta toistomäärät tiputettiin puoleen. Tuohon tyyliin tein kevyen viimeksikin ja tykkäsin siitä. Ei ole ihan sitä pikkupunttien heiluttelua, vaan tuntuu kuitenkin vähän jossain. Sunnuntaina teen normaalisti vielä yhden treenin, mutta tällä kertaa jätin pois, sillä mulla oli ystävä yökylässä täällä. Treenien kestoja kun katsoo, niin vähän naurattaa. :') Eipä siinä montaa tuntia tullut tälle viikolle punttia tosiaan! Mutta sitä aerobista. No sitä tosiaan tuli. Ja tulee jatkossakin.

But first, let me take a selfie.

Kuten kuvistakin ilmennee, jaan tosiaan nyt työkseni postia kesän ajan. Ja voi että, miten nautin! En äkkiseltään keksi toista työtä, mikä olisi yhtä paljon mun työtäni. Tämä on kuin kehitetty juuri mua ajatellen. Mutta sitten taas se ei tosiaan tue lihastenkasvatusta. Ei sitten laisinkaan. Se tukee lihasten menetystä.

Ensimmäiset 4-5 tuntia päivästä vietän seisten. Istuakin saisi, mutta seisaalteen työn tekeminen on mulle helpompaa. Seuraavat 4-5 tuntia käytännössä juoksen pitkin kaupunkia ja etenkin niitä portaita ja lykin raskaita kärryjä. Energiankulutus on noussut päivässä semmoisen 1500kcal:n edestä, ihan heittämällä. Ja jos miettii, että sain syödä jo 2600kcal, jotta painoni pysyi samassa jonne sen olin (suurella vaivalla) saanut, saisin nyt syödä sen neljätonnia, että paino pysyisi siellä samassa. Voin sanoa, että aivan täysin mahdoton tehtävä. Vaikka kuinka olen lisännyt ruokamäärää entisestä, ei se riitä. Ei millään! Kotiin kun työpäivän jälkeen pääsen, tyhjennän jääkaapin, pakkasen ja muutkin kaapit. Ja mikään ei riitä. Töissä toki syön myös hyvin ja nyt alan syödä entistäkin enemmän. Ristikkoperunaeväät, täältä tullaan! ;)

Mansikoita ostin torilta kotimatkalla. Sietämättömän hyviä!

Maanantaina tosiaan menin farkuista tursuten aamulla töihin ja nyt viikon loppuun mennessä saan niitä nostella ylös, etteivät putoa. Vyö on siirretty yhtä pykälää kireämmälle. Siinä on eroa jo parisen senttiä. Pepulle heitin hyvästit ja käsistä on tietysti ensimmäisenä lähtenyt kaikki pois, kun sinne se on kaikista vaikein saadakin. Olen ihan rimpulaksi muuttunut. Viikossa!! Aika jännä on nähdä missä sitä on tämän jakson jälkeen.. No, sitten saa (edelleen) syödä ihan tosissaan ja treenata vieläkin kovempaa. Kasvatetaan sitten taas takaisin kaikki se, jonka olen tässä välissä menettänyt. Vähän toki surettaa, kun joudun muutenkin näkemään ihan tuplavaivan sen eteen, että pääsen lähellekään sinne minne muut pääsee puolet helpommalla, ja näin nopeasti saan sille kaikelle heittää hyvästit. Mutta tiesin sen toki, ja silti tämän työn tahdoin. Tätä olen aina halunnut tehdä ja hemmetti, että se on kivaa.

Ja ei toki jotain huonoa ellei jotain hyvääkin - ne kaikki lempparifarkkuni, jotka eivät tässä välissä mahtuneet enää päälle, on taas sopivia.


Ensi viikko pitäisi olla sitten ihan normaaliraskas treenien puolesta, mutta vielä en tiedä miten se tulee menemään. Pitkiä ja raskaita työpäiviä on tulossa. Pidempiä ja raskaampia kuin mitä tällä viikolla oli. Tarkoitus olisi kuitenkin saada ne treenit tehtyä normaalisti. Arvoitukseksi jää, miten siinä onnistun, vai ehdinkö oikeasti kotiin vain nukkumaan. Jännä viikko edessä siis! ;)

Syömiset on kotona olleet alla olevan kaltaisia:


Viikonlopun murkinoita tästä puuttuu, kun kuvaaminen jäi ystävän vierailun vuoksi. Lautasella oli kuitenkin mm. niitä itsetehtyjä pinaattiohukaisia. Ristikkoperunoita on syöty kahdesti, riisiäkin sieltä löytyy vihannesten kanssa. Parsakaalit on uunissa kärisseet ja ylhäältä oikealta löytyy riisinuudelia, jonka kanssa oli tomaattinen kastike, jonka seassa oli vähän parsakaalia ja herkkusieniä. Tarkoitus ei alunperin ollut syödä riisinuudelia, vaan..


..tattaripastaa! Katselin siinä kuitenkin sitä ainesosaluetteloa ja ensimmäisenä komeili vehnä. Ei siis sittenkään tätä mulle, kiitos. En ollut sitä kaupassa huomannut, sillä se oli heti sanan ingredients jatkeena. Seuraavalla rivillä luki tattari ja muut. Että se siitä. Miehelle sitä tein kuitenkin, hiilaritankkausviikon vuoksi, ja itselleni riisinuudeleita. Kävihän se noinkin.


Ja kun miehestä ja hiilaritankkauksesta oli puhetta, niin hän kävi tosiaan juoksentelemassa maratonin eilen Turussa, kauden ensimmäisen. Vaikea kisa oli näin Skotlannin ilmastoon tottuneelle lähteä juoksemaan siinä helteessä (jotain +26°C) ja vatsa kramppasi viimeiset melkein parikymmentä kilometriä niin, että juoksuasento oli väkisin kumara. 13 minuuttia jäi ennätyksestä vajaaksi, jolloin loppuaika oli 3:30min. Hyvä tulos olosuhteisiin nähden. Itsehän en paikalle päässyt, mikä kovin harmitti. :( Mutta sain sitten kuitenkin seuraa tänne, kun ystävä tuli yökylään, joten tässäkin asiassa myös jotain hyvää, eikä pelkästään huonoa.

Parin vuoden takainen kuva. Tää kaikki on mun, vähänkö oon onnekas.

Tulevasta viikosta lähtien otan tosiaan töihin evääksi mm. noita ristikkoperunoita ja tulen syömään yhden lämpimän aterian sijaan ne kaksi lämmintä ateriaa päivässä, jottei paino tästä ihan tolkuttomasti lähtisi putoamaan ja olisi noissa mun punttitreeneissä jotain järkeäkin näillä kulutuksilla. Joka päivä saan siis ristikkoperunoita näillä näkymin. Joskus elämässä tulee tällaisia ihania hetkiä, jolloin tajuaa jotain ihanaa. Kuten että saan syödä ristikkoperunoita töissäkin! :')

Ja näitä menee noin neljä päivässä.

Loppuun vielä suositus: muistakaa pestä salaattinne ennen syömistä.


Viikon aikana ehdin lukea blogeja ehkä kolmisen kirjoitusta. Tämä on aika monta kymmentä vähemmän kuin normaalisti.. En ole varma tuleeko tämä muuttumaan nyt aikoihin. Aika kurjaa, mutta sellaista täysin ylimääräistä aikaa ei ole vain ollut. Ehkä ensi viikonloppuna voisi vain maata aamusta iltaan ja koittaa päästä blogeissa ajantasalle. ;)

Ötökätöntä viikkoa meille kaikille!