sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Viikko 50: töiden aiheuttamia fiiliksiä tai niiden puutetta

En enää muista viikon treeneistä oikein mitään, kun aloitin työt perjantaina ja kaksi päivää olin niitä paiskimassa, ja nyt vietetään yhtä vapaapäivää. Seuraavat viisi päivää taas sitten töissä. Näin kun loppuviikosta aloitti nuo työt, niin jotenkin se tuntuu ihan eri viikolta kuin sitä aiemmat päivät. Hyvä siis, että treenejä on kirjattu ylös, sillä en varmasti muistaisi niitä muuten! Tältä näytti tämä viikko:

Maanantai: 40min crossailua, 14.45km.

Tiistai: jalat. Kesto: 1:04min.

Keskiviikko: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:15.

Torstai: selkä, hauikset + takaolat. Kesto: 1:00min.

Perjantai & lauantai: lepo.

Sunnuntai: jalat. Kesto: 1:00min.

Viikossa ei ole irvistelyn aihetta, vaikka kuvassa semmosta tapahtuukin.

Lepo on ehkä vähän suhteellinen käsite taas, kun lepopäivät oli työpäiviä. Työ on fyysistä, mutta ei kyllä vielä kahtena ensimmäisenä päivänä ole ollut rankkaa. Töissä kysyttiinkin heti seuraavana päivänä, että oliko aamulla herätessä kaikki paikat kipeänä, johon vastasin, että itseasiassa ei. Mihinkään ei koskenut. Jalatkaan eivät ole koko päivän jaloilla olemisesta rasittuneet. Päivän päätteeksi on alaselkä ollut jäykkänä, mutta sekin on normalisoitunut siitä yön aikana. Alaselkä mulla on kakarasta asti ollut vähän huono, eli normaali reaktio oli tämä siis. Selkä tai hartiat tai vammaolkapää ei ole töissä menoa haitannut, eli en ole niissäkään tuntenut ihmeellisyyksiä. Joskin hierontapöydällä sieltä löytyi vaikka mitä ihmeellisyyksiä, kun eilen illalla siinä makoilin ja mies sai hieroa.. Aamulla heräsin koko kroppa ihan turvoksissa, naama oli kuin oisi syönyt litroittain suolaa, sormia ei meinannut saada taivutettua ja jalkapohjakin tuntui turvonneelta lattiaa vasten. :D Hirveästi olen tänään juonut vettä, kun ei sitä yöllä luonnollisestikaan tullut juotua (you know, koska nukuin). Yön aikana olin myös hikoillut niin, että pyjama oli aamulla herätessä märkä. Aamulla olo oli kyllä totaalisen töttöröö. Jälleen mittasin kuumeen ja jälleen totesin, että ei sitä ole, ja jälleen tajusin, että niin, se hieronta oli taas ollut illalla. Aina on pakko tarkistaa, se olo on vaan jotain aikamoista. Ehkä pitäisi hieroa aiemmin päivällä, jolloin sen jälkeen saisi juotua hyvin ja saisi kuonat liikkeelle.. Turvotus on kyllä onneksi nyt runsaalla juomisella päivän mittaan selkeästi helpottanut.

Niin, ja kun sanon, että työ ei ole ollut rankkaa, niin tarkoitan tosiaan, että vielä toistaiseksi. Olenhan vasta harjoittelija, enkä ole jokaista hommaa tehnyt. Hiki siinä tulee, mutta jotenkin on tuntunut aika leppoisalta. Rasittavuustaso kyllä kasvaa mitä laajemmin tulen noita hommia tekemään. Mua kun rasittaa jo se tiedon ja muistamisen määrä, eli henkinen rasituskin on mulle fyysistä. Vielä mun vastuullani ei ole paljon mitään, vaan teen vasta sen mitä käsketään. En joudu liiemmin ajattelemaan. :) Sitä ootellessa!


Viime sunnuntaina, aika pian sen jälkeen kun sain postauksen ulos, multa hajosi kone. Sammui kesken kaiken, eikä enää käynnistynyt normaalisti. Vilkkuva kuvake ruudulla ilmoitti, että jokin hajosi. Kävi ilmi, että kovalevy oli ehjä (huh!), mutta sieltä meni yksi toinen osanen rikki. Nyt odotellaan sitä postista saapuvaksi, että saadaan taas kone kuntoon. Bloggailen tässä siis omalla kovalevyllä, mutta miehen koneella. Onneksi molemmilla on Mac ja tarpeen mukaan vain vaihdellaan kovalevyä toiseen. Kaikki ei silti ole toiminut normaalisti, esimerkiksi koneen kuvausohjelma ei suostu käynnistymään. Siksi en ole saanut sillä otettua treenikuvia. Juuri kun olin ajatellut, että tällä viikolla kuvailen treeniliikkeitä! Sain viriteltyä puhelimeni kuvaamaan, mutta suurin osa materiaalista oli aika heikkolaatuista. Yhden julkaisukelpoisen liikekuvan sain otettua, ja se on tässä:

Naama rullalla se Heidi siinä kyykkää. Tänään.

Ainoastaan tämän päivän treenistä muistan jotain, ja se on se, että työ ei ainakaan ollut rasittanut sillä(kään) tavalla, että tänään ei olisi ollut voimia. Ihan normaalisti, normaaleilla painoilla ja voimilla sain siis treenin tehtyä. Katsotaan ensi viikolla, kun treenejä tulee tehtyä töiden jälkeen illemmalla. Aamullakin periaatteessa voisin ehtiä treenit hoitaa, jos heräisin vähän aiemmin (heräilen nyt noin seitsemän aikoihin), mutta en koe sitä kovin järkeväksi, sillä käsiä saa töissä käyttää paljon ja ne ei voi olla heikot treenistä, plus syöminen töissä ei ole ihan yksinkertaista, joten parempi treenata illemmalla, kun on ensin syönyt alle kunnolla ruokaa ja saa halutessaan syödä koko loppuillan. Ehkä mahdolliset crossailut tulen kyllä tekemään aamulla.

Viikon ruoka-annokset on olleet mm. seuraavanlaisia:

Näitä <3

Niitä on tässä.

Ja tässä.

Tässä on perunaa toisessa muodossa.

Tässä on riisinuudeleita vihannesten, herkkusienien ja papujen kera.

Riisinuudelit pääsi kaveriksi ihan vaan vihanneksille.

Nää on ristikkorepunoita <3

Parin viikon tauon jälkeen pizzaa. Pienempi annos, parempi vatsafiilis. :)

Kulutus on selvästi pompahtanut ylöspäin nyt töiden myötä, ja nälkä vaivaa melkein koko ajan. Taas saa siis aika pitkälti syödä kaiken mikä vain irtoaa, eikä siitä tule inhottava olokaan (liian ähky tai edes täysi olo), sillä vatsa on jälleen suhteellisen pohjaton. Se on tietysti aika mukavaa. Tämän kunniaksi postista on tulossa kuukausien tauon jälkeen taas maapähkinävoita. <3 (Tähän kuuluisi sellainen hymiö, missä silmät on suuret sydämet. Ja sellainen, jolla on kuolaa poskella.) Saa tasoitella kulutusta varsin mukavalla tavalla!

Aamun takapihanäkymää.

Ensi viikolla tosiaan katsellaan, että miten ne treenit sujuu töiden jälkeen, kulkeeko, nouseeko puntti, mitä tapahtuu? Siitä kuullaan varmasti viikon päästä sunnuntaina viimeistään. Koitan myös lukea ne kaikki miljoonat blogikirjoitukset jossain vaiheessa, mitkä olen nyt melkein viikon ajalta jättänyt lukematta. Help! Tulkaa joku lukemaan mulle niitä niin voin keskittyä vaan kuuntelemiseen, jooko? :D

Ahkeraa viikkoa!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Treenihanskavinkki

Nyt on tarjolla tarkan markan (euron?) vartijoille treenihanskavinkkiä! Tai vaikka niille, jotka on muutenkin kovin vaativia. Itse olen. Olen kaikkiaan ostanut yhdet ainoat (plus yhdet edelleen käyttämättömät) treenihanskat, vaikka puntteja olen heilutellut useamman vuoden. Hanskani eivät suinkaan ole kestäneet näitä vuosia nätisti, vaan reiät ovat senkun kasvaneet ja rispaantuneita narunpätkiä olen kiskonut irti minkä ehdin. Aina ei ole ollut varmuutta mistä hanskan reiästä sormensa ulos työntää.


Olen uhonnut ostavani uudet hanskat jo melkein kolme vuotta. Nämä ostin joskus aloittelijana Prismasta, ja ostin ne koska paketti oli nätti ja siinä mainostettiin näiden olevan ekologiset. Kotona revin paketin innoissani auki ja järkytyin sitä jälkikäteen lukiessani, kun tajusin näissä olevan possuparan nahkaa. :( Ekologista joo, mutta en tahdo eläintä hanskaani. Tämä on siis ollut yksi kriteeri uusia hanskoja ostaessa, että ei ole nahkaa.


Näiden jo rispaantuessa tilattiin netistä Saksassa asuessa hanskat, joissa oli rannetuet ja kaikkea. Mutta ei niitä voinutkaan käyttää, sillä niissä oli niin paksu pehmuste kämmenessä, etten melkein saanut punttia kädessä pidettyä. Siitä siis toinen kriteeri, pehmustetta ei mielellään ollenkaan. Yksiä hanskoja harmittelin vielä vuodenkin päästä, kun jostain syystä jätin kriteerit täyttävät hanskat kauppaan, joissa hintakin oli kohdillaan. Kun ei sieltä kaupasta oisi ostettu mitään muutakaan, niin ei kai nyt pelkkiä hanskoja.. Koitettiin myöhemmin metsästää niitä samaisia, mutta ei kumpikaan muistanut mikä kauppa se oli ollut! Jäi siis hanskat ostamatta.

Sitten muutettiin Skotlantiin ja uhosin jo ennen muuttoa ostavani vihdoin sieltä itselleni hanskat. No, en ostanut. :D En yksinkertaisesti löytänyt mieluisia. Jos kriteerit täyttyivät, niin hintaa oli liikaa. Siis mulle liikaa. Olen joissain asioissa todella pihi ja on huomattu, että tässä hanska-asiassa se todellakin käy ilmi. En suostu maksamaan edes kahtakymppiä treenihanskoista. En, oikein ajatuskin puistattaa! :D Mutta sitten..


Eräänä päivänä tässä hiljattain käytiin Prisman sillä osastolla, missä on maalit ja työkalut ja muut vastaavat härpäkkeet. Voidaan kutsua sitä vaikka remonttireiska -osastoksi! No, siellä ohimennen huomasin vaikka kuinka paljon erilaisia ja monen kokoisia hanskoja. Sillä kertaa loin niille vain uteliaan katseen, mutta myöhemmin päätin, että mennäänpäs sovittelemaan. Näin tehtiin ja kotiin lähdin kaupasta uudet hanskat mukana!


Kotona leikkasin sormenpäät hanskoista pois, jättäen niille kuitenkin vielä reilusti suojaa. Resorin voi taittaa tai olla taittamatta. Itse taitan, sillä olin vuosia töissä, jossa pidettiin koko ajan vastaavia hanskoja ja opin siellä jo taittamaan. Hanska istuu tiiviimmin käteen resori taitettuna.

Ja nämä ovat osoittautuneet aivan loistaviksi treenihanskoiksi! Niiden pinta on ehkä parasta tässä kaikessa, sillä tuo on tuollainen tahmeahko, luistamaton. Ei lipsahda ote, vaan puntti pysyy tosi napakasti kädessä, ilman, että täytyy sen kummemmin keskittyä puristamiseen. Vetoremmitkään eivät nostellessa löysty, kun nämä hanskat on kädessä. Ja väitänpä, että nämä olivat syynä siihen, että sain sen ennätyksen tehtyä ranskalaisessa (maaten), jolloin lisäsin tankoon yhtäkkiä kaksi ja puoli kiloa (jolla mennään edelleen), sillä ote on vain jotenkin niin napakka, että painotkin pienenee! Ihan parhaat hanskat! :D


Pehmustetta ei tosiaan ole laisinkaan ja tykkään siitä, että tunnen painot kädessä. Ei nämä kyllä välttämättä miltään rakoilta ja kovettumilta suojaa, mutta eikö ne nyt olekin hardcore -treenarin merkki? :D Kestosta en myöskään vielä osaa sanoa, sillä vasta parisen viikkoa olen hanskoja käyttänyt. Toistaiseksi ovat ehjät. Eikä niin haittaa, vaikka näitä saisi vaihtaa vaikka muutaman kuukauden välein. Sillä se hinta, mitä näistä maksoi, kelpaa tällaisellekin pihille maksettavaksi useamman kerran. Paljonko se sitten oli? No kaksi ja puoli euroa.

Hyväksyn.

Ei muuta kuin remonttireiska -osastolle treenihanskaa hakemaan!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Viikko 49: sata viparia, donitseja ja ennätyksiä

Aika mahtava viikko takana! Treenirintamalla, ja muutenkin. Treenien osalta viikko näytti tällaiselta:

Maanantai: selkä, hauikset ja takaolat. Kesto: 1:09min.

Tiistai: 40min crossailua, 14.70km.

Keskiviikko: jalat. Kesto: 1:07min.

Torstai: olkapäät, ojentajat, vatsa + kyljet. Kesto: 1:18min.

Perjantai: lepo.

Lauantai: selkä, hauikset ja takaolat. Kesto: 1:05min.

Sunnuntai: lepo.

Yaaaarr! Hullu hämärässä. :D

Tälle sunnuntaille mun oli tarkoitus vielä tehdä yksi jalkatreeni, mikä vaihtuikin crossailuun, mikä vaihtui lopulta lepopäivään. Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa hierottiin tämän viikon ensimmäistä kertaa selkää ja hartioita oikein hierontapöydällä ja tänään aamulla herätessä olo oli pitkälti kuin oisi rekan alle jäänyt. Oli niin pöhnäinen olo, että mittasin jopa kuumeen. Sitä ei ollut ja tajusinkin olevani ihan pihalla vaan sen hieronnan vuoksi. Kuten aina, kun on vähän pidempi tauko edellisestä kerrasta. Yhteen aikaanhan me hierottiin joka ikinen päivä. Ehkä vuoden tai kaksi. Nykyään jo vähän harvemmin. Tekee varmaan noille lihaksillekin hyvää, ettei niitä joka päivä murjo, vaikka ovatkin sitten vähän enempi jumissa.


Tämä viikko oli nyt ensimmäinen kova taas kevyen viikon jälkeen, ja mitään takeltelua ei ole ollut havaittavissa. Monesti saattaa olla vähän käynnistymisvaikeuksia, kun on kevyesti ottanut viikon verran. Mutta mitä vielä, treenit on olleet ihan huikeita! Perille on mennyt hienosti, kehitystä on tapahtunut painoissa ja toistoissa ja pumppikin on ollut aika jäätävä. Nämä on aina näitä hetkiä kun mietin, että jatkan tätä suursyömistä vaan vaikka maailman tappiin asti, kun kerran sen avulla näin hyvin kulkee (tällä viittaan siis edelliseen postaukseeni). Viimeiset kuukaudet on kyllä ollut hieno fiilis tuolla treenihuoneen puolella.

Edelliseen postaukseen liittyen olen kuitenkin jo yhden tai kaksi askelta ottanut jo kevyemmän olon saavuttaakseni, ja toinen niistä oli aamupuuron määrän pienentäminen. Ja jestas, siitä tulikin ihan sairaan hyvää! Nyt on todellista herkkubanaanipuuroa. Tuo edellinen setti on mulla pitänyt nälkää hätätapauksessa vaikka viisi tai kuusi tuntia. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus, ja siksi olenkin joutunut pakkosyömään jo aiemmin. Lisäsin tämän pienemmän annoksen ohjeen tuon aamupuuro -postauksen loppuun. Pienemmän annoksen myötä on muuten heti parempi olo, eikä enää niin tukkoinen ähkypallofiilis!

Vähän erilaista vaatetta päällä kun lähtee asioille (työhaastatteluun), kuin mitä treenihuoneessa näkyy. :'D

Torstain olkapäätreenissä päätin kokeilla jotain ihanan hullun kamalalle kuulostavaa juttua, josta luin täältä. Treenin viimeistelyyn meinattu liike sieltä jutun lopusta: 100 viparia. Otetaan paino, jolla saa tehtyä toistoja 15-20, ja niillä sitten lähdetään veivaamaan. Kun ei enää pysty, lasketaan painot maahan ja pidetään kymmenen sekunnin tauko, jonka jälkeen jatketaan taas. Innostuin tästä ideasta kovin, vaikka tiesin, että ihan kamalaahan se on. :D Mulla on normaalistikin viparit treenissä viimeisenä, joten nyt korvasin ne vain tällä eri tyylillä. Istuen ja yksitellen tein nämäkin, kuten normaalistikin. Otin sopivan painon kätöseen ja aloin veivata. Ensimmäisiä toistoja tuli se parikymmentä, sitten kymmenen, ja sitten jatkoin enää viiden pätkissä. Eikä se kymmenen sekuntia lepoa tuntunut levolta ollenkaan! Aika tuskaa. Oli siinä naama tällä rouvalla punainen. Lopulta kahdeksankymmenen toiston täyttyessä totesin, että on siihen pakko lopettaa, sillä epäkkäät oli niskan seudulla pelissä jo niin vahvasti mukana (niitä särki), että tiesin sen tuovan mulle ongelmia tuon niskan kanssa. Kaikista kamalinta oli tehdä sama toiselle puolelle! Kun jo tiesi miten hirveää se on. Ja kun tiesi, että se toinen puoli väsyy muutenkin aina tätä ensimmäistä aiemmin.. Hrrr. Mutta olihan hienoa. Ja olkapäät oli seuraavana päivänä kivasti hellänä. Tehkää tekin!


Samaisessa treenissä lisäsin myös painoja ojentajille, kun normaalipainollani ranskalaista maaten veivatessa meni toistoja yhtäkkiä kevyesti normaalin kahdentoista sijaan viisitoista (johon vain lopetin). Ja tuosta noin vain lisäsin tankoon 2,5 kiloa, jolla sain kasit tehtyä! Täten sain myös uuden ennätyksen aikaiseksi, mikä on mulle loppupeleissä aika harvinaista. Kun silloin aikoinaan sitä on treenannut isoilla painoilla ja aivan hirveillä heijareilla, jonka jälkeen vasta on niitä painoja pudottanut ja panostanut ehkä vähän enempi siihen tekniikkaan.. Teen esimerkiksi hauiskääntöäkin kaksi kiloa pienemmällä painolla kuin reilut kaksi vuotta sitten. Eli tuossa liikkeessä ennätys tulee rikottua.. ei koskaan. :D Mutta tuossa maaten tehtävässä ranskalaisessa ei sitten taas huijatakaan millään heijareilla, ja se mahdollistikin ihan oikean ennätyksen. Jee! Vaikka painot ei sinänsä mitään mulle merkkaakaan, tai että niissä kehittyminen olisi mulle minkäänlainen tavoite tai motivaation lähde. Kivaa se silti on huomata, että edes joskus kehittyy jossain. :)

Crossarilla.

Perjantaina kävin tosiaan työhaastattelussa (tuossa ylempää nähdyssä asussa), ja sieltä pääsinkin lähtemään pois työavaimet ja työvaatteet mukana. Tämä oli jotain todella hienoa ja odotettua, ja saan taas uudenlaista työkokemusta, mikä saattaa tulla varsin hyödylliseksi, kun taas joskus muutetaan ulkomaille. Koska tämä oli todella hieno juttu, päätettiin sitä juhlistaa. Kävelin siis suoraan Arnoldsille ja niin kovin tyytyväisenä istahdin bussiin donitsit, työvaatteet ja -avaimet pussissa. Jes!


Olen ehkä kerran tai kaksi syönyt näitä donitseja, joskus vuosia sitten. Täysin varma en edes ole, sillä muistikuvaa mulla ei ole, että minkä donitsin olisin joskus syönyt. Ehkä sellaisen pienen. Bagelin sitten taas muistan joskus tuolla syöneeni. No, vahinko kuitenkin takaisin nyt ja pari erilaista (normaalikokoista) donitsia katosi parempiin suihin suurten kuolapisaroiden siivittämänä! Ihan tajuttoman hyvää. Kinuski oli molemmista parempi, kuin tuo piispanmunkkia (berliininmunkkia) muistuttava donitsi oli. Molemmat kuitenkin hirmuisen hyvää. Se pehmeys näissä on vaan jotain ihan tajutonta. Toki niissä maistoi myös rasvan, mutta se ei ehtinyt häiritä, ennen kuin olivat jo vatsaan kadonneet. :D Ja näissähän ei ollut kananmunaa, siksi niitä ostinkin. Kaikki Arnoldsin donitsit eivät suinkaan ole kananmunattomia, mutta nämä kaksi olivat. Ehkä koko original -sarja on? En jaksa googlettaa. :D

Muuten viikolla on syöty mm. seuraavanlaisia, hieman terveellisempiä annoksia:

Keitettyä perunaa ja keitettyä parsakaalia.

Sama setti, vähän vähemmän (ei punttitreeniä).

Itse tehdyt lohkoperunat (SAIRAAN HYVIÄÄÄHHH) ja pakastevihanneksia.

Koska lohkoperunat oli niin hyviä, tein niitä taas. Kaverina keitettyä porkkanaa.

Ristikkoperunoita keitettyjen porkkanoiden kanssa.

Riisinuudelia, pakastevihanneksia, papusekoitusta ja herkkusieniä. Täydellinen setti!

Niin joo, ja mun iltapalarahkassa oli taas joku otus. Pumba?


Ensi viikolla on ainakin neljä päivää supertehokasta treeniaikaa, kun työt aloitan ensi perjantaina. Tällä kertaa töissä rasittuu pääasiassa yläkroppa jalkojen sijaan, jos siis verrataan menneeseen kesään ja postin jakamiseen. Nyt hotellin kerroshoitajana saan puunata ja siistiä ja palvella varmaankin käsien ja selän lihakset hapoille asti! Jännityksellä jäädään odottamaan miten työt vaikuttaa treeneihin. Vitsit, miten parhaudellista!



Parhausviikkoa, ihmiset!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kehomietteitä

Jos vihdoin olisi sen verran aikaa, että ehdin tätä asiaa pohtia täällä. Nimittäin tätä juuri tässä, tämänhetkisessä kropassa elämistä. Ne, jotka eivät tiedä tätä mun kehotaivaltani, niin mahdollisimman lyhyesti näin:

Olen pienestä pitäen ollut alipainoinen, ihan siis suurinpiirtein sieltä lähtien kun olen vauvanpyöreydestä eroon päässyt. Kunnes sitten sain syötyä itseni vähän toisenlaiseen kuntoon (tarina tästä koko jutusta ja syistä löytyy kirjoitettuna tämän linkin takaa). Ja silloin olinkin liian suuri minuksi, vaikka paino oli edelleen ihan normaali (56kg):

Kanapulla -niminen pehmo taustalla demonstroi mun oloa ja ulkomuotoa. :D Vaikka moni taas ajattelee, että ihan normaali
tossa olen, niin en vaan ollut. Jos oisit elänyt mussa silloin, tuntenut sen olon ja nähnyt sen ylimääräisen rasvan,
et koskaan sanoisi niin.

Näitä kuviahan on täällä blogissa muutama muukin, mutta tuossa nyt yksi niistä ajoista. Sitten jostain tuli kipinä treeneihin ja terveellisempään elämään, enkä vieläkään tiedä oikein mistä se tuli. Oma olo oli ainakin todella huono, enimmäkseen fyysisesti. Ja siitä tämä lähti. Pääsin sellaiseen kuntoon, jossa viihdyin silloin tosi hyvin (paino noin 47,5kg). Mutta sitten alkoi muut terveysjutut vaivata (mm. aivoinfarktiepäily) ja lopuksi samaan syssyyn vielä sain keuhkokuumeen ihan tyhjästä, jonka takia paino putosi kolme kiloa yhdessä viikonlopussa. Sitten olinkin aivan liian pieni ja sellaiseksi jäin pitkäksi aikaa. Mun kroppa vetää siis luontaisesti painon alas. Saan syödä paljon enemmän kuin moni muu, ilman, että paino heilahtaa mihinkään suuntaan.


Treenailin kuitenkin koko ajan, mutta edistystä ei juuri missään näkynyt. Vatsalihakset mulla oli, mutta juuri muuta ei sitten ollutkaan. Kunnes tuli vuosi 2012, jolloin asusteltiin Saksassa, ja touhusta alkoi tulla vähän tavoitteellisempaa. Lopulta paino asettui lukemaan 46,5kg ja siinä pysyi. Ja olin oikeasti elämäni kunnossa. Kiloja ei paljon ollut, mutta eipä niitä ole mulla koskaan ollut paljoa.



Mä en ole ikinä voinut niin hyvin kuin tuolloin. Vaikka tuo koko ja paino on omaan makuuni aivan liian pieni, nyt kun sitä jälkikäteen katson, niin olin joka tapauksessa täysin terve, energinen, iloinen, kaikkea sellaista. Olin onnistunut jotenkin elämään sellaista elämää, että tein kaikki täysin optimaalisesti. Sen hetkistä kroppaa ajatellen. En pysty edes uskomaan, että tulen koskaan voimaan yhtä hyvin kuin silloin. Varsinkin, jos se vaatii sen mitä se silloin vaati. Ei sillä, että olisin koskaan silloin tehnyt mitään mikä olisi tuntunut vaatimiselta, mutta nykyään se sama tuntuisi. Silloin tein vain asioita, mistä nautin suunnattomasti. Kuusi punttitreeniä joka viikko, kolme aerobista, joista osa oli jopa kolmen tunnin kävelylenkkejä (kameran kanssa haahuilua, koska Saksa <3). Ja ruokaahan meni päivässä pääsääntöisesti 1600kcal - 1800kcal. Se oli silloin tarpeeksi, silläkin kehittyi, sillä oli energiaa. Nykyään menee melkein tuplat. :D


Tuolloin mulla oli myös elämäni ensimmäistä kertaa - ja toistaiseksi ainoana kertana - takapuoli, mikä oli kiinteä. Pieni, pikkuruinen, mutta kiinteä. Ei koskaan, ei missään muussa painossa mulla ole sellaista ollut. Ikinä en olisi uskonut, että kuvaan joskus takapuoleni bikineissä ja laitan sen nettiin! Olin siitä ihan tajuttoman iloinen. Ongelma-alueeni ei ollut enää ongelma-alueeni. No, nuo ajat on nyt taakse jäänyttä aikaa.. :D

Sitten innostuin taas syömään vähän enemmän ja koittamaan josko sitä lihasta saisi kasvatettua lisää sitä kautta, kun en sillä saralla oikein kehittynyt siihen malliin kun halusin, vaikka olinkin ihan hurjan tyytyväinen. Aloin siis syödä plussakaloreita ja painokin nousi. Samaan syssyyn muutettiin Skotlantiin ja alkuun lomamökissä asustellessa ei kunnon punttivermeitä (kyykkytanko ja -teline) ollut mukana, vaikka paljon muuta olikin. Jalkatreenit oli siis vähän kevyempiä kuin normaalisti. Ja hyvin nopeasti menetin sen silloisen pyllyni. Enkä ole sitä saanut tähänkään päivään mennessä takaisin. Jatkoin plussia syksystä kevääseen asti, jolloin aloin tiputella ylimääräisiä pois. No, siinä kävikin niin, että kun samaan aikaan tulee elämään sellainen aivan hirveä stressijakso ja ruoka ei maistu ja liikunta on ainoa, mikä maistuu, niin kilpirauhanen siinä alkoi oikutella. Eikä kroppa ollut enää koskaan sama, kuin mitä se oli tuolloin kesällä 2012. Vaikka olin samassa painossa, keho oli silti kaikkea muuta kuin kiinteä. Takapuoli oli edelleen rupsahtanut. Ihon alla oli venyvää massaa. Ja olin pitkälti menettänyt kaiken sen lihaksen, mitä olin siinä välissä saanut. Paitsi tietty vatsalihakset. Ne tuntuu pysyvän aina vaan.



Olin siis jälleen pieni, mutta en läheskään siinä kunnossa kuin vuosi takaperin, vaikka se ei näistä kuvista ilmi käykään. En voinut hyvin, koska kilpirauhanen reistaili. Ei ollut hyvä olla. Sitten vihdoin päätinkin, että unohdetaan miltä keho näyttää. Että syödään justiinsa sitä mitä keho huutaa ja juuri sen verran, kun keho sitä huutaa. Ja sitä kautta sainkin kehoni kuntoon, enkä tarvinnut koskaan kilpirauhaslääkitystä. Tästä olen todella iloinen! Tämä matka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Ja pikkuhiljaa keho miellytti omaa silmää paljon enemmän, kuin mitä se miellytti pikkuisena ollessa. Ensimmäistä kertaa myös kasvatin itselleni takapuolen!

Alkuvuotta 2014.

Muutaman kuukauden ero.

Ja sillä tiellä ollaan edelleen. Syömistä on jatkettu kohta puolitoista vuotta ja kasvua on jatkettu siinä samassa. En tiedä tarkkaa painoa, mutta se on siellä 53-54kg:n tienoilla. Ei se ole enää kovin vauhdilla noussut, esimerkiksi viimeisessä puolessa vuodessa on kiloja tullut lisää enää puoli kiloa - kilo. Ja saan ihan tosissani syödä, edelleen. Toiset aina ihastelevat tällaista kroppatyyppiä, jolloin voi syödä vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon lihomatta.. Mun mielestä tämä on aika rasite. Toki, olisin satavarmasti ollut silloisilla elämäntavoilla paljon suurempi tuolloin kun olin suurimmillani, jos kroppani ei luontaisesti vetäisi painoa alaspäin. Se on mukava asia, etten sen suuremmaksi paisunut. Muuten tämä ei kyllä ole mukavaa. Lihaksia ei niin vain kasvateta ja vatsa on ruoasta aina ihan äärimmilleen täynnä. Kumpikaan ei ole kiva asia, kun tahtoisin niitä lihaksia kasvatella ja tahtoisin joskus tuntea vähän nälkääkin, enkä ahtaa ruokaa väkisin, kelloa katsomalla.


Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen kokooni ja kropan malliin, mikä onkin muuttunut aivan tajuttomasti. Mutta se mihin en ole tyytyväinen, on kropan koostumus, sekä oma vointi. Ja siksi tämä nykyinen tilanne ei olekaan ikuinen. Rasvaa on tosiaan tullut tällä puolentoista vuoden plussakaudella, mikä on ollut osittain erittäin tervetulluttakin. Esimerkiksi ei mun pyllyni olisi tämän kokoinen ilman sitä rasvaa siinä päällä. Ei siis todellakaan ole pelkkää lihasta tuo. :D Vaikka sitäkin siellä on, enemmän kuin koskaan ennen.


Mutta miltä se pylly näyttää ilman vaatteita? Ei kovin hyvältä. Itseasiassa se ei silloin juuri eroa ylipainoisen ihmisen takapuolesta. Tämä on mulle suhteellisen ok, kun siitä hyvän takapuolen ajasta on aikaa jo sen verran paljon, ettei sitä osaa enää haikailla. Melkein mietin, että oliko se tottakaan. :D Suurimman osan elämästäni mulla on kuitenkin ollut sellainen takapuoli, jota ei ehkä ihan heti tule bikineihin survottua ja kuvia otettua ympäri nettiä. Oisihan se kiva, että se olisi sellainen hieno kuin se joskus oli, mutta jos se vaatii sen, mitä se silloin vaati, en sitä tahdo enää koskaan. Joten tällä mennään, jos tällä tarvitsee mennä.


Takapuolen suhteen mulla ei siis sinänsä ole ongelmaa, sillä vaatteet päällä se on minusta valtavan hieno! Tällaistakaan pyllyä mulla ei ole ikinä ennen ollut. Olen siitä siis aika ylpeä. Ihan itse rakennettu. :) Mutta se, mistä en tykkää (jos nyt ulkonäöllisistä seikoista edelleen puhutaan), on se, että mulla on käsivarsissakin havaittavissa selluliittia. Sitä mulla ei ollut edes silloin ennen, kun painoin sen 56kg. Tämä on siis jotain uutta ja sitä on nyt ollut siinä aika pitkään. Ehkä olen vain tullut vanhaksi. :D Mutta ei miellytä omaa silmää, varsinkin, kun sille voi myös tehdä jotain. Pitkät housut voin pitää jalassa kesät talvet, kuten olen pitkälti tähänkin asti tätä elämää tehnyt (koska miniminipohkeet, joista en ole koskaan liiemmin tykännyt), mutta pitkiä hihoja en kyllä ala pitää kesällä. Eikä sillä ole edes mitään tekemistä sen kanssa, että jos joku katsoo ja arvostelee, en edes usko kenenkään tekevän niin. Itse ainakin ihailen vain kaikkia, jotka virheinensä päivineen avoimesti kulkee tuolla kesäisin, ja uskon suurimman osan naisista tuntevan samoin. Kyse on vain omasta olosta. Mikä on itsestä mukavaa ja mikä ei. Mulle itselleni ei ole mukavaa, että mulla on käsivarsissa selluliittia. Olkoon pyllyssä ja takareisissä, se on mulle jo niin tuttua jo teini-iästä, mutta ei käsissä tarvitse olla.

Suurin syy kuitenkin sille, miksi tämä plussakalorien syöminen alkaa tulla tiensä päähän, on fyysinen vointi. Mun vatsalle ei sovi se, että syön isoja annoksia. Ja niitä joudun syömään, koska joudun nykyään syömään suhteellisen paljon jo jotta mun painoni ei putoa. Mun vatsani turpoaa helposti näistä annoksista, kun ei se jaksa ja kykene käsittelemään sitä ruokamäärää yhdellä kertaa. Ja siitä seuraa kipuja ja varsin epämukavaa oloa muutenkin. Lisäksi en tykkää siitä, että tällä hetkellä ruoka vie energiaa, ei suinkaan anna sitä. Iso annos -> vatsa ihan täysi -> alkaa väsyttää. Tuo kaikki vaikuttaa tietysti myös mielialaan. En ole kovin energinen tehopakkaus, jolla on hymy aina huulilla. Olo on enimmäkseen raskas ja epämukava. Ei koskaan kevyt. En juuri ikinä tunne nälkää, vaan syön kellosta katsoen. Enkä tykkää siitä. Siksi tämä tilanne tulee muuttumaan.


Vaikka tykkään ihan tajuttomasti koostani ja kroppani mallista, sekä siitä miten suurilta lihakset tietyssä valossa näyttävät (:D), en tykkää olostani, enkä kehoni koostumuksesta. Haluaisin, että en tursuaisi jokaisesta vaatteesta ulos, haluaisin tuntea oloni vähemmän raskaaksi, ehkä paikoin jopa kevyeksi. Haluaisin tuntea nälkää edes joskus. En halua pakkosyödä. Mietin myös terveyttäni ja mahdollista viskeraalista rasvaa. Onhan tuo vatsanympärys siis myös kasvanut, vaikka se ei kuvissa siltä aina näyttäisikään. Vedän toki vatsan hyvin sisään kuvia varten. ;) Ja kun tässä ei mitään hetkeä kohti olla tavoittelemassa, ei mitään tietynlaista kroppaa (paitsi lihaksen on aina lupa kasvaa lisää), niin ei tätä tehdä hampaat irvessä. Tätä tehdään aina ja ikuisesti terveys edellä, ja koko jutun pointtina on oma hyvä olo. Nyt ei ole enää hyvä olo. Silloin tämänhetkinen tilanne ei ole sen arvoinen, vaikka tällä tyylillä on kivoja asioita saanut ja niitä on voinut ylläpitää.

Hyvää oloa siis lähdetään hakemaan. En tiedä vielä milloin. Alunperin ajattelin, että kesäksi (eli joskus tuossa parin tai kolmen kuukauden päästä alkaen), mutta voi olla, että jo vähän aiemmin. Jos oikein hermostun, niin sitten se voi olla vaikka huomenna. :D Mitenkään hammas irvessä -meiningillä ei sitäkään tulla tekemään, lähinnä karsin sitä ruoan yleismäärää arjesta siinä vaiheessa, jotta ei tarvitse enää väkisin ahtaa sitä napaansa. Ja varaa on karsia, ilman, että ollaan lähelläkään miinuksia! Todennäköisesti ei siis edes tarvitse mennä miinuksille, sillä en ylipäätään näe tätä painon pudottamisena. Mitään 46 kiloista minusta ei enää koskaan tule, kuten olen monesti sanonut, eikä myöskään alle viisikymmenkiloista. Kyse on siis vain jostain parista kilosta, että saa turvotukset ja pöhötykset pois ja sitä myötä kevyemmän ja energisemmän olon, ja mukavana lisänä taas vähän enemmän istuvia vaatteita käyttöön. Treenien suhteen ei tarvitse tehdä mitään, mutta syömisten suhteen kyllä. Puolitoista vuotta oon syönyt ja syönyt ja syönyt.. Nyt alan yksinkertaisesti olla tarpeeksi täynnä. :')

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kevyt viikko 48: jalkakremppoja ja viikon ruokia

Tämä treeniviikko oli tosiaan kevyt. Tein päätöksen siitä viikon alkaessa. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa viikon kululle, joista toinen oli kevyt, johon nyt sitten lopulta tosiaan päädyin. Ajallisesti tämä sijoittui perinteisesti, eli tässä oli kolme kovaa viikkoa välissä, ja kevyen olen pitänyt joko joka neljäs tai viides viikko. Treeneissä oli kuitenkin ollut pitkään niin hyvä vauhti päällä, etten ollut vielä viime viikon päätteeksi varma miten viikko etenee. Yleinen vetämättömyys ja polven seudulla (etureiden puolella) tuntuva kipu kuitenkin vahvisti ajatukseni, että kevyen paikka oli juurikin tässä kohtaa. Ja että tuon jalan tilanteen vuoksi jalkatreenit jätetään kokonaan pois. Näiden kaikkien asioiden summana viikosta muodostui tällainen:

Maanantai & tiistai: lepo.

Keskiviikko: selkä, hauikset ja takaolat. Kesto: 0:36min.

Torstai: 8.46km kävelylenkki. Kesto: 1:28min, keskisyke: 132, keskivauhti: 10:48min/km.

Perjantai: ojentajat, olkapäät, vasta + kyljet. Kesto: 0:44min.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: 40min crossailua, 14.70km.


Ai sää tarvitset tätä penkkiä? Sori nyt ei voi.

Vasen jalka on tosiaan reistaillut tuosta polven seudulta. Polvikivut on mulle tuttuja ja meinasin alkuun, että tämäkin oli sitä. Paikallistin kipukohdan kuitenkin lopulta useamman sentin polvesta etureiden puolelle. Jokin siellä kiristää. Kipu alkoi siitä, kun olin istunut sohvalla jalat koukussa (polvet kattoa kohti) ja siitä nousin ylös. Taisi olla huono asento istua.. Tämän viikon aikana tuo on rauhoittunut aika paljonkin, eli eiköhän se ole pois menossa. Olen rullannut ja venytellyt aika ahkerasti, vaikka venyttelyä en noin muuten juuri harrasta. Tarpeeseen kyllä kuitenkin aina, kuten tässäkin tapauksessa.

Kävin mainostelemassa skottilaista firmaa (miehen entistä työpaikkaa) vähän tänne Savoonkin. :D

Jalkatreenitön viikko antoi myös mahdollisuuden kävelylenkille. Viimeksi kun syyskuussa uskaltauduin kävelylle, menin ihan rikki siitä. Siksipä olen noita panttaillut, etteivät vaikuta sitten jalkatreeneihini epäsuotuisasti. Tuo vähän harmittaa, sillä tykkään kävelystä aivan hirveästi. Mutta mennään tämän vaiheen kanssa niin kuin tämä vaihe tahtoo. Ikuista mikään ei kuitenkaan ole. Kävelyissä olevan tauon huomasi kyllä sykkeissä, kymmenen-kaksikymmentä pykälää ne oli totuttua ylempänä. Aerobinen kunto on siis laskenut tässä, kun aerobista tulee muutenkin perinteisesti viikkoon vain yksi. Tämä harmittaa, mutta muutetaan se taas jossain kohtaa, kun muutetaan prioriteetteja muutenkin.

Harmaata ja hämärää. Täällä on neljältä aina jo täysin pimeää. Kolmelta jo hämärää.

Kivuton ei tämäkään kävely ollut. Heti alussa alkoi kolotella sieltä täältä, mutta ne lähtivät myös pois siinä kävelyn edetessä, kun lihakset vähän taas tottuivat ja vetreytyivät. Mutta viimeisen kolmen kilometrin aikana iskeneet kivut eivät enää haihtuneetkaan, vaan ne jäivät päälle, ja niitä podetaan vähän edelleen. Pakarat menivät jumiin ja oikea it-jänne kipeytyi kovin. Sitä olen koittanut rullata ja venytellä. Oikean pakaran venyttäminen tuntuu todella repivältä. Rullalla pääsee aika hyvin käsiksi sinne it-jänteeseen ja se on aika hyvin auttanutkin. Viime yönä oli tilanteen kanssa tylsin hetki, kun heräsin vain kolmisen tuntia nukuttuani siihen, että koko oikea jalka on ihan levoton, sitä ahdisti ja mitenkään ei ollut hyvä. Tunnin yritin saada unta vielä, mutta ei onnistunut. Noustiin sitten ylös jo kuuden tienoilla, nukkumaan oltiin menty vasta kahden aikoihin! Aamupalan jälkeen venyttelin ja rullasin sitä oikein kunnolla ja sainkin sen sellaiseen kuntoon, ettei sitä enää aktiivisesti ahdistanut. Parin hereilläolotunnin jälkeen takaisin nukkumaan ja melkein kolme tuntia saatiin lisää unta. Levoton koipi ei enää valvottanut. Toivottavasti ei enää ensi yönäkään.

Levottomista jaloista olen muuten kirjoitellutkin aiemmin, ja se löytyy täältä. Mulla se on näihin lihaskireyksiin ynnä muihin jalkakolotuksiin aina yhteydessä.

Muutenhan kävely oli valtavan kivaa ja koen, että mulla on sitä ollut ikävä. Se on sellaista aikaa, jolloin mulla mieli tyhjenee kaikesta, mistä tahdon sen tyhjenevän ja oivallan kaikenlaista ja työstän haluttuja ajatuksiani. Lisäksi tulen siitä aina iloiseksi. Ihan uutta reittiä lähdin kävelemään ja suoritin lenkin niin, että käännyin jossain kohtaa ympäri ja kävelin samaa reittiä takaisin. Olin menossa kuntopolulle ja ajattelin seurata kylttejä siellä ja suunnistaa jotenkin kotiin niiden avulla, mutta koska hämärä alkoi jo hyökkiä, ajattelin, että parempi kääntyä kotiin. Ettei nyt vaan sattuisi mitään. ;) Hyvä mieli tuli, vaikka taas kroppa protestoi vastaan. Menihän siinä nuo pohkeetkin tuhannenjumiin ja akillesjänteet jäykiksi. Ehkä näin tulee käymään pitkälti aina tällaisen jälkeen nyt, kun tuon akillesjännevaivan olen penikkaoireineen saanut kohtalokseni. Hierontaan vaan taas jossain kohtaa ja taas on hetken aikaa hyvä olla.

Niin, ja koska olen jännitysniskalainen, alkoi hartioita pakottaa tuolla kävellessä. Vaikka kuinka koitin niitä pitää rentona. Ne eivät olisi tahtoneet, että kävelen ryhtiä ylläpitäen. Kävelin kuitenkin ja sain hartiat aivan karmeaan jumiin. Niitä jomotti kutakuinkin siitä hetkestä lähtien, kun sykemittari piippasi ensimmäisen kilometrin kunniaksi.

<3

Nuo viikon pari punttitreeniä hoideltiin perinteiseen tapaan keventämällä toistoista, eli edelliseen treeniin nähden tiputin toistot puoleen. Crossailulle jäi tilaa vielä täksi sunnuntaiksi, ja se hoidettiin aika hyvässä tahdissa, ilman mitään kolotuksia missään. Katselen Greyn Anatomiaa samalla dvd:ltä (siksi 40min crossailun kesto) ja tälle päivälle osui jakso, jonka seurassa sain vollottaen crossailla, enkä paikoin nähnyt edes tapahtumia ruudulla, kun niin kovin liikutti! Jonkinlaista kotitreeniparhautta tuokin. :')

Viikon ruokalautaset:

Keitettyä porkkanaa ja keitettyä perunaa.
Keitettyä perunaa ja raastettua porkkanaa.

Pakastevihanneksia ja keitettyä perunaa.

Keitettyä perunaa ja porkkanaraastetta, taas.

Alien. :O

Surullisen näköinen annos. Pinaattiohukaiset.

Parhauspizzaa.

Parhausristikkoperunoita.

Jep. Peruna on vain kova juttu. Niin sairaan hyvää, en pääse siitä yli. Keitetään aina iso satsi kerrallaan, jotta ei tarvitse miettiä hiilarinlähdettä lautaselle pitkin viikkoa. Riisi ei jotenkaan ole mun mielestä mitenkään kovin hyvää, ja siksi sitä ei lautasella näy kuin harvoin. Tosin ravintolassa riisi saattaa olla aivan ihanaa! Ja kun mun vatsani ei kestä viljoja toivotulla tavalla, ei mitään pastoja tai vastaavia juuri syödä. Esim. riisistä nekin sitten on tehty, jos sellaisia meillä näkyy. Bataatti ei myöskään ole minusta perunan veroista, joten peruna vaan vie voiton. Aina vain. Repunat. <3

Pizzaa syötiin nyt viimeisen kerran hetkeen. Mun ärtynyt suoli ei oikein pidä noin suurista kerta-annoksista. Siitä ei tule mikään paras olo, se ruokamäärä on vaan sen verran suuri. Vatsaan sattuu sen jälkeen pitkin iltaa. Puoli pellillistä on siis liikaa. :') Ja sitähän ei voi millään tehdä vähempää, tai että söisi vaikka puolet siitä puolesta pellillisestä kerrallaan. Ei voi. Parempi siis jättää pizzoja vähän vähemmille kerroille. Täytyy keksiä jotain muuta kivaa viikonlopulle, jos nyt kokee sen suurempaa tarvetta jollekin spesiaalille. Ehkä kyllä vähän kokee. Koska ruoka on kiva asia ja se on erityisen kiva asia silloin kun se on aivan erityistä.

Irvistykset vatsakivuille. Ja vähän ehkä sillekin, että pizzaa ei enää tehdäkään joka viikko.

Ensi viikolla taas normaalilla toistomäärällä niitä treenejä. Katsotaan miltä viikko tulee näyttämään. Hyvää viikkoa kaikille!

p.s. Asiasta sateenkaariin: perjantaina mulla oli kyynel silmässä ja kädet tärisivät, kun kuulin äänestystuloksen eduskunnasta (katsoin livenä). Niin siistiä! Olin siinä hetkessä niin onnellinen, aikamoista parhautta. <3