maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensimmäinen skottitreeni ja yleiskuulumisia

Iltaa ihmiset ja terveisiä Skotlannista! :) Täällä ollaan korvessa keskellä ei mitään holiday cottagessa, mikä onkin sitten ihan valtava! Matkan kulusta en tässä sen enempää ryhdy rupattelemaan, ensimmäisen päivän tarinan ja kuvat voi tsekata täältä. Toinen osa tullee huomenna, jos netti toimii. Käytössä on cottagen pitäjän oma nettiyhteys, mikä tulee siis tuolta toisesta talosta ja toimii hieman vaihtelevasti sen vuoksi. Mutta pääasia että pääsee jotain kirjoittelemaan!

Arvatkaa millä aloitin päiväni?! No kaurapuurolla! :') <3

Sinne se poksahti ihan niin kuin kuuluukin. :D

Quakerin täysjyväkaurapuuro kyseessä, noin neljä minuuttia mikrossa. Sekaan kardemummaa, kanelia, vaniljaprotskujauhetta ja mandelmusia + pellavansiemenrouhetta. Lisäksi söin banaanin ja omenan. Täytyy kyllä kehitellä lisää kaloreita aamupalaan ja ehkä raejuustoa puuron sekaan, jos jostain löytyy hyvää. Eilen ostettiin kahta laatua ja oli aika happamia. Etsinnät jatkuu. Rahkaa ei vielä löytynyt meidän pikkukylän kaupasta. Tähän kaurapuuroon päättyi muuten myös viljattomani. En tiedä johtuiko tästä vai mistä, mutta vatsa oli aamulla ihan sekaisin. Täytyy seurata. Jos käytte lukemassa tuolta toisesta blogista sen matkustuspäivän tarinan,  sieltä selviää, ettei mun vatsani voinut kovin hyvin ensimmäisenä päivänä. En tiedä mikä johtuu mistäkin, ja tietääkö mistään mitään ennen kuin rautakuuri on loppunut.

Tosiaan täytyy rukata tätä ruokavaliota kuntoon nyt pikkuhiljaa, kun melkein kaikki vaihtuivat. Ennen aamupalassa oli sentään semmoset 750kcal, nyt pikkasen tipahti! Lisäksi rahkan poisjääminen tipautti kaloreita taas. Siinä meidän iltapalassa oli jotain 450kcal:n luokkaa. Nyt iltapalana on protskupatukka. Tai protskujuoma. Paljon, paljon vähemmän kuitenkin. Voisi hyödyntää Tescon kotiinkuljetuspalvelua ja tilata erinäisiä ruoka-aineita suoraan ovelle! Täältä ei niin vaan pääse kauppaan. Miehellä menee matkoihin melkein kaksi tuntia suuntaansa, joten töiden jälkeen ei mihinkään enää lähdetä eikä ennen ehdi. Työt siis alkoivat tänään maanantaina.

Mullahan oli menossa kunnon plussakalorit tuossa ennen tänne muuttoa. Onnistuin 1,1 kiloa saamaan lisää siinä kuukaudessa näitä matkapäiviä varten, ja siitä putosikin 600g pois. Oli myös jännä huomata, että kun eilen teki testisatsin kaurapuuroa ja tänään aamulla söi annoksen, niin kroppa keräsi niistä nestettä ihon alle heti. On ne viljat hassuja!

Tänään olikin nyt sitten ensimmäinen treeni täällä. :) Vähän kuviot muuttuvat, kun ei ole tankoja ja penkkejä, vaan kaikki liikkeet tulee tehtyä käsipainoilla tai jumppapallolla, ja sitten mitä lie apuvälineitä vaan löytyykin. Aika hyvin pystyi normaalisti tekemään tämän maanantain olkapää-/ojentaja-/vatsa-/kylkitreenin. Viparit meni normaalisti, pystypunnerrus tangon sijaan käsipainoilla, hooverissa ei saanut painoa enää selkään kun ei ole kiekkoja, ojentajia piti treenata käsipainoilla. Lisäksi dippailin taas, heitin 17kiloa syliin ja laitoin jalat ensin jumppapallolle ja sitten tuolille. Käsiä pidin eräänlaisen arkun päällä. Tällä kertaa ei olkapäät repeytyneet irti ja sain tuntumaa ojentajiinkin! :) Jalkojennostoja ei enää voi penkillä tehdä, tein sitten yläkroppa sohvalla ja peppu jumppapallolla, tuntui, kun sai taiteilla sitä tasapainoakin siinä lisäksi. Treeni oli oikein positiivinen kokemus ja aikaakin sain kulumaan 1:40. Saa nähdä huominen habatreeni, kun ei ole tankoa. Voi mulla on ikävä tankoa!

Tämän päivän vatsakollaasi. :')

Kävi myös aika äkkiä selväksi, että aerobiset jää kokonaan pois siltä ajalta, kun tässä ollaan. Tiet on todella huonot. Ne on sellaista mutasohjoa lähinnä. Kumisaappailla siellä voisi mennä, ei lenkkareilla. Eli unohdetaan ne lenkit, joita niin suunnittelin. :') 'Aerobista on aina helppo tehdä, ei tartte kun heittää lenkkarit jalkaan ja painua ulos..' No ei se ihan niin mennytkään! Täällä on vaikea autollakaan päästä liikenteeseen. Ei maailman turvallisinta. Siksi miehen 50 kilometrin työmatkaankin menee parisen tuntia. Jää muuten siis hänelläkin juoksulenkit kokonaan tekemättä. Eli oman asunnon kaipuu on kova! Kuukausi aikaa löytää. Jaa mitä paineita? :D Muutenhan täällä on aivan ihanaa. <3 Runoilen kaikesta sitten enemmän toisen blogin puolella kun saan kirjoitettua ja netti toimii.

Eilen piti loihtia jotain sapuskaa aineksista, mitä löytyi lähikylän pienestä Tescosta. Se ei ollut paljon se, mutta lämmintä ruokaa oli ihan parasta syödä, kun viimeksi on sellaista saanut keskiviikkona!

Salaattia, kurkkua, kahta eri raejuustoa (testing!), herne-maissi-porkkanapakaste, herkkusieniä ja sipulia + auringonkukansiemeniä.

Outoa syödä vierailta lautasilta, vieraalla haarukalla. :) Mutta voih, on ollut ihanaa puhua englantia! Kaupassakin olin ihan taivaissa! :D

19 kommenttia:

  1. Noita aerobisia on helppo tehdä myös kotona, intervalli tyylisinä. Esim. Bodyrock-sivustolla on tosi hyviä valmiita jumppia videoineen kaikkineen!

    Hahaa, puuro on parasta mikron lasilautaselta :D Yleensä puuro tulee yli just sillon kun on kiire ja helvetinmoinen nälkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää olikin hyvä vinkki! Tietty noi Bodyrockit vaatii sen, että netti pyörittää videoita.. :') Mutta jotain tällaista vois kehitellä! Kiitän!

      Poista
  2. Ja Jonna1983-blogin omistaja oli se..

    VastaaPoista
  3. Kaiekka hyvää teille sinne Skotlantiin! <3 Asiat järjestyy aina, eli varmasti löydätte asunnon :) Tsemppiä, "uudet alut" ovat aina kivoja, mutta omalla tapaa myös haastavia. Oot miun mielessä ja oon hengessä mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3 Mä uskon kanssa, että asiat järjestyy aina. Ollaanhan me nytkin täällä minne tahdottiin ja sitä ennen Saksassa, minne tahdottiin! ;) MUTTAKUNTAHDONHETINYTASUNNON. :D Hih! <3

      Poista
  4. Mulle käy puuron kanssa nykyään aina tolleen! :D Oon muka vahtivinani sitä, mutta sitten se unohtuu hetkeksi ja pian puuroa on joka puolella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt ratkaissut tämän puuro-ongelman! Neljä minuuttia kuohuu yli, kolme ja puoli ei ihan. Eli täytyy pitää kolme ja puoli! :D

      Poista
    2. Nää on mikrokohtaisia juttuja! Jos mä omalla mikrolla oisin tehnyt niin varmaan kuusi minuuttia ois sopiva. :D

      Poista
  5. Oi mukava kuulla, että ootte päässy turvallisesti perille :) Luin matkasta, harmi että se oli vähän huono. Mutta kivoja kuvia kuitenkin :)

    Ps. entiiä mitä tykkäät, mutta ajattelin linkata mun treeniblogin tänne, koska kaipasin apua ongelmaani.. :)
    En tiiä ehditkö lukemaan, mutta no käy vilkaseen ;)
    http://iwannawinmyself.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo matka huono ollut silti, loppu vaan meni plörinäksi vatsan vuoksi. Mutta se oli vaan joku tunti siitä.. ööh.. kahdestatoista tunnista? :D

      Sun täytyy seurata mitä mä kehittelen täällä jaloille nyt kun ei oo tankoja tai telineitä! ;)

      Poista
  6. muutitteko siis miehen työn perässä? holiday cottage kuulostaa erittäin hyvältä, rupesin heti haaveilemaan omalleki kohalle. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi sanoa, että miehen työn perässä, vaan tahdottiin tänne -> mies haki töitä täältä, sai töitä ja sittenhän tänne päästiin! :) Jiihaa!

      Poista
  7. Mulla oli mennyt ihan kokonaan ohi teidän muutto, tai siis tiesin että muutatte mutten minne kun elin niin pitkään ilman nettiä. Minnepäin Skotlantia olette muuttaneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukaudessa tää kaikki tosiaan tapahtui! Aberdeenin seudulla ollaan täällä. :) Eli meren lähellä <3

      Poista
  8. Hej, mun blogissa olisi sulle haaste!

    VastaaPoista