keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Minustako mallia? Älä!

Myöhäinen postaus, kakkospostaus tälle päivälle. Piti mennä nukkumaan, mutta koska täällä ollaan salaperäisesti erittäin poikkeavissa kotioloissa, annan kirjoitusfiilikselle vielä vähän tilaa. Syynä siis se, että tuo edellinen kyykkypostaukseni kirvoitti niitä neuvoja, mitä niin hyvin otan vastaan, kuten kaikki jo tietää. :D

Muutama pointti:

- En mainostanut tekeväni teknisesti mitenkään oikein, vaan mainostin tekeväni 'sen niin alas kuin olin halunnutkin mennä'.

- Ei kai teistä kukaan oikeasti ota musta mallia missään asiassa? :O Vähän väliä mainostan hyvinkin rehellisesti, miten menee epäpuhtaasti tai miten en tee niin kuin pitäisi tehdä vaan teen niin kuin haluan tehdä. Ei siitä kannata missään nimessä mallia ottaa!

- Vaihdan ihan heti tapani tehdä, kun se tapa lakkaa olemasta mulle se paras tapa. Se voi olla epäpuhdas tapa tai se voi olla muuten vain teknisesti ihan täysin väärin, mutta se on mulle se tapa miten teen. Jostain syystä saan tuloksia tälläkin tavalla ja se riittää mulle.

- Sitten joskus kun menen rikki tästä kaikesta huonosta tekniikasta, olen hyvin tietoinen, että itseäni saan siitä syyttää. Odotan meneväni joskus vielä rikki. Vielä en ole mennyt. Ei tarkoita, etten menisi koskaan. Ehkä joskus. Ja sitten ei itketä, koska se on itseaiheutettua. Tiedän sen jo nyt. Minusta tyhmyydestä kuuluu sakottaa, ja etenkin itse rankaisen itseäni nimenomaan tyhmyydestä. Siinäpä sitten maksan ja pillittää on turha.


Eihän kukaan myöskään syö niin kuin minä syön, ota siitäkään mallia. Koska se on suurelle osalle järjetön tapa syödä (ei herkkuja! :O). Eikö se jo kerro jotain siitä, miten paljon tapojani kannattaa matkia?

Liikkeiden oikeita tekniikoita voi katsella ja lukea vaikka täältä: exrx.net.




Mun kehostani on kenenkään turha huolia (koska se on mun kehoni ja olen hyvin omistushaluinen sitä kohtaan <3). Kaikkeen muuhun liittyen vastuu on lukijalla. Eli laitetaan vielä kerran - älä ota mallia tavastani suorittaa treenejäni. Sikäli mikäli se ei ole tässä kaiken ohessa jo aikoinaan tullut selväksi. Loppuvastuu on lukijoilla. Kiitän ja kuittaan ja vien kehoni nukkumaan.

Kyykkyfiilistelyä

Voi onnea, kun on vihdoin saanut kyykyn sujumaan niin kuin sen on aina tahtonut tehdä! Käytännössä tuo tapahtui viime sunnuntaina. Kyykytellyt olen joskus alkuvuodesta lähtien, kun tanko ja teline meille saapui. Silloin heitin heti alkuun hirveästi painoa ja koska en luottanut alaselkääni yhtään, niiailin vain. Näin:

Ajankuluksi sitten vissiin vaan, kun muutakaan järkeä ei juuri tuossa ollut.

Alemmas ei päässyt. Syystä että harteilla oli liikaa roinaa ja syystä että alaselkä oli heikko ja kipuileva. Tämän takia kyykky on ollut välillä ohjelmassa ja välillä taas ei. Miksi tehdä jotain, kun sitä ei voi tehdä kunnolla? Kerran aikaisemmin olen saanut kipinän, että nyt hemmetti, painoa reilusti niskasta pois ja etsitään se sopiva paino, jolla pääsee oikeasti alas. Mutta silti ei ole onnistunut. Siinä on ollut jokin näkymätön seinä, minkä alle ei jalat anna taipua. Se on tuntunut ihan konkreettiselta seinältä, ettei alemmas vain pääse.

Nyt sai sitten sen p**kele -vaihteen päälle tässäkin asiassa, ja lähdin etsimään sitä oikeaa painoa ja asentoa ihan kokonaan uusiksi. Ensin menin kyykkyyn ilman painoa, kädet ylhäällä kuin tangosta kiinni pitäen. Sitten otin pelkän tangon ja sillä pääsi samalla tavalla alas asti. Ja sitten vielä lisää kiekkoa, mutta maltilla, ja pääsin kuin pääsinkin alas. Ja ylöskin vielä :D Sunnuntaina tein 34,4kilolla 12-10-10, täksi päiväksi nostin vielä vähän ja tein 39,4kilolla 8-8-6. Nyt kyykky on näin syvä:

Hah, näyttää kuin tanko oisi jossain niskassa. Ei se oo oikeesti! Ei hätää! Kuvakulma on ikävästi vaan takaviistosta.
Nää on muuten videosta kuvakaappauksia. Vähänkö kätevä tapa saada kesken treenin -kuvia!

Se oli loppujen lopuksi aika pelottavaa päästää itsensä sen yhden pisteen alle, missä ei ole ennen koskaan kyykännyt. Siinä kohtaa pitää ihan täysin vain luottaa alaselän kestävyyteen. Jännitin aiemmin sen pisteen ylittämistä ilmeisesti niin kovin, että koko kroppa oli niin jäykkä, ettei ollut siksi mahdollista mennä alas. Itselle tulee ainakin nyt sellainen tunne, että keskivartalo pitää jotenkin rentouttaa, jotta pääsee sen pisteen yli, vaikka samalla se on pidettävä hallittuna. Vaikea selittää, tällainen fiilis mulle on tullut.

Mutta on se ihan huikeaa, nyt kun ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kyykkää, eikä niiaa. Ne lihakset, millä sieltä itsensä ylös työntää, on osin sellaisia, etten ole moisia tuntenut työssä vielä koskaan ennen. :D Jalatkin olivat sunnuntaista edelleen tänään kipeät, joten kyllä tosiaan perille menee. Se on parasta, kun ei meinaa pytylle taipua. :'D

Jalkatreeni on tämän kyykyn vuoksi nyt ihan selkeä lempparitreeni. Niin tuo suosikki vaan muutaman viikon välein vaihtuu. Nyt mä voisin kyykätä koko ajan, ihan vain huvin vuoksi. Mutta säästetään ne vaan nyt sinne treenipäiville. :')

Loppuun vielä venyvyyskuvia. Kaikkihan tietää jo, etten venyttele. Siitä huolimatta venyn suhteellisen hyvin. Harvemmin myöskään koskaan istun normaalisti, vaan mulla on jalat aina jotenkin mutkalla. Saan ne vaikka niskan taa. Pelkään vaan, etten saa niitä pois, joten sitä ei niin tule harrastettua. :D


Yllän varpaisiini noin hyvin jalat suorina, eli saan kunnolla jalkapohjista kiinni kouraistua. Saan kämmenet lattiaan seistessä. Ja piti vielä kokeilla heittää jalka telineellä makaavan kyykkytangon päälle, mikä on noin tuossa rinnan korkeudella, ja meni se jalka sinnekin. :D

Älä kysy mikä tämän kuvasarjan pointti oli. En minä tiedä. Kertoakseni, etten ole kankea, vaikken venyttele? No en ole kankea, vaikken venyttele. :D

tiistai 30. lokakuuta 2012

Jotain ihan muuta ja vähän kaikkea

Tadaa! Mä sanoin, että jossain kohtaa yllätän ja otan ihan erilaisen kuvan! Anteeksi.. :'D


:'D


Meillä on menossa vähän erilainen viikko täällä ja sen vuoksi on kaikenlaista häslättävää. Ei ole edes blogia ehtinyt päivitellä! Treenit on toki hoidettu perinteisesti, mutta niiden jälkeen ei olekaan ollut sen koommin luppoaikaa. Tänäänkin on koko päivä oltu menossa ja vasta nyt ehti istahtaa alas. Kyseisestä viikosta kerron jossain kohtaa myöhemmin, nyt en viitsi huudella sitä maailmalle. :)

Mitään suurempaa aihetta mulla ei olekaan käsiteltäväksi, joten mennään sekalaisella postauksella, aiheena vähän kaikki. Maanantain perustreenin jälkeen taas veri veti ulos, eikä crossari vieläkään maistunut. Joten lähdin reippaalle kävelylle, sunnuntain jalkatreenin jumeja palautellakseni.




Ilma oli vilpoinen. Vaikkei pakkasta ollutkaan, niin viima täällä on kylmä, joskus kesälläkin, vaikka lämmintä olisi kuinka. Viitisen kilometriä reippailin. Yhdessä kohtaa loppumatkasta päätin kokeilla sitä itselle miellyttävintä juoksuvauhtia, eli sellaista sprinttimenoa, ja alle 4min/km se sitten on. Jouduin tosin tuon kokeilemaan loivaan alamäkeen, kun siinä sattui olemaan asvalttia. Tämä hiekkatie oli sellaista kivaa löllöä, mikä takertui lenkkareiden pohjaan ja liukastelin siinä jo kävellen. Mutta tuo vauhti oli todella mukava. En edes tunne jalkojani. Ne toimivat ihan itsestään. Sanomattakin kuitenkin selvää, ettei tuolla vauhdilla mennä pitkää matkaa. Sykekin pomppasi aika heti sinne päälle 170 lyönnin. Polvet eivät tästä vielä kipuilleet. Ensi kerralla sitten useampi veto ja katsellaan uudelleen. Alan uskoa (varoen), ettei polvet enää suutu.

Ruoaksi tein eilen kesäkurpitsaa ja paistettuja ananasrenkaita. Paistoin ensin öljyssä kuumalla pannulla kesäkurpitsoihin tumman pinnan, heitin mausteet päälle ja uuni sai hoitaa loput sillä aikaa, kun itse kävin suihkussa. Pannulla oliiviöljyssä paistoin myös ananasrenkaat. Tykkään ananaksesta paljon, niin kylmänä kuin lämpimänä. Kylmänä tosin suosin ehdottomasti tuoretta ananasta. Maku on jotain aivan erilaista, kuin säilykkeessä.. Kesäkurpitsojen päällä on perusmausteiden lisäksi tuoretta persiljaa ja ruohosipulia. Olisi ollut myös valkosipulia ehdottomasti, jos ei olisi tarvinnut tulevien tärkeiden asioiden ja tapaamisten vuoksi pitää hengitystä raikkaana. :D Hyvää se oli näinkin! Samaa syötiin vielä tänään.




En malttaisi olla kertomatta teille viljattoman viikon huikeista vaikutuksista jo nyt, mutta maltanpa kuitenkin. :D Uusi aamupala joka tapauksessa maistuu ihan älyttömän hyvälle ja tiedän jo nyt, etten tule palaamaan weetabixien pariin - tämä on jotain paljon parempaa. Täysin viljattomaksi en ole suunnitellut ryhtyväni (ellei joskus tule lääkärin määräystä), kun en tosiaan sitä juuri kuluta muutenkaan, mutta nyt mennään täysin ilman tämä aika (parisen viikkoa ainakin, raportoin kyllä viikon jälkeen jo!), jotta saa kaikki mahdolliset vaikutukset ja fiilikset tarpeeksi hyvin irti. Lisääntyneen rahkankulutuksen vuoksi meidän rahkaostokset kasvoivat hieman kokoa:




Tuossa on seitsemäntoista purkkia. Minä syön kolme päivässä ja mies yhden. Joskus niitä tarvitsee ruoanlaittoonkin. Kaksi kertaa viikossa käydään kaupassa. Eli ihan kiitettävästi saa nyt raahata kotiin. :') Onneksi maksavat alle 40 senttiä kappale! :)

Tänään kauppamatkalla ajattelin teitä ja aattelin kuvata videon autosta. Huonohan se on, mutta otinpa kuitenkin. :D Poikkeuksellisesti videolla on autoja sikin sokin. Jokin tapahtuma sattui tietenkin juuri tuohon kohtaan ja tuohon aikaan. Höh. Tonavan yli siinä kuitenkin mennään. Meillä on kiva lähikauppamatka, kun ylitetään sillä Tonava (mikä siis virtaa ihan meidän vieressä) ja kun sää on tarpeeksi kirkas ja näkyvyys hyvä, näemme horisontissa myös Alpit. <3




Ja loppuun vielä spontaani kuvapläjäys, kun tässä kirjoitellessa kissa hyppäsi ihmettelemään tuohon taakseni (eli on nälkäinen ja ruoka-aika lähestyy). Napsaisin jokusen kuvan. Mä voin leikkiä, että hän tuli siihen huutelemaan terveisiä. Vaikka oikeasti on nälkäinen. Mutta leikitään, että terkkuja.




sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Treeniviikko ja sunnuntaisyömistä

Treeniviikko takana. Pitkästä aikaa täysin kokonainen treeniviikko. Milloin viimeksi? Jokunen viikko sitten oli flunssa. Silloin se vaikutti toisen viikon loppupuolelle ja seuraavan viikon alkupuolelle. Siitä seuraavalla viikolla tuli vieraita ja se vaikutti sen viikon loppupuolelle ja seuraavan viikon alkupuolelle. Ja sitten viime viikolla käytiin vaeltamassa, mikä vaikutti taas sen viikon lopulle. No nyt sai tehdä kokonaisen, normaalin viikon. Ensimmäinen uudella treenirutiinilla. Näytti seuraavanlaiselta:

Maanantai:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:30
Keskisyke: 112
Maksimisyke: 152
Kulutus: 231kcal

+ Kävely/hölköttely

Kesto: 0:37
Matka: 3.73km
Keskisyke: 130
Maksimisyke: 172
Kulutus: 145kcal


Tiistai:
Selkä, hauikset, vatsa

Kesto: 1:24
Keskisyke: 102
Maksimisyke: 150
Kulutus: 193kcal


Keskiviikko:
Jalat, vatsa

Kesto: 1:41
Keskisyke: 115
Maksimisyke: 163
Kulutus: 282kcal


Torstai:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:31
Keskisyke: 104
Maksimisyke: 159
Kulutus: 207kcal

+ Hölkkä

Kesto: 0:35
Matka: 5km
Keskisyke: 171
Maksimisyke: 184
Kulutus: 240kcal


Perjantai:
Selkä, hauikset, vatsa

Kesto: 1:20
Keskisyke: 100
Maksimisyke: 158
Kulutus: 176kcal

+ Kävelylenkki

Kesto: 0:50
Matka: 5km
Keskisyke: 115
Maksimisyke: 138
Kulutus: 162kcal


Lauantai:
Lepo


Sunnuntai:
Jalat, vatsa

Kesto: 1:38
Keskisyke: 108
Maksimisyke: 162
Kulutus: 255kcal


Joskus mä vielä yllätän ja otan erilaisen kuvan. Se päivä ei ollut tänään.
Btw, tässä t-paidassa lukee mm. Prom Queen. Mulla on laatupaitoja.

Todella hyvä fiilis viikosta. Väitän, että superhyvä fiilis. Uusi rutiini, täysillä treenaaminen, vihdoin täydellinen kyykkytekniikka, jossa takamus hipoo maata sen sijaan että niiaisi vaan, viiden kilsan lenkin suorittaminen alta pois, useampi ulkoilupäivä.. Mitä vielä? Niin, viljattoman loistava startti, jossa eron tunnen jo nyt (siitä lisää sitten kun on viikko menty) ja uusi parhausaamupala. <3 Päivän rahkamäärät pomppasi yhdestä purnukasta kolmeen, ja siitäkös minä tykkään. :D Rahkaa voi varioida niin monella tapaa, että mun kaikki kolme päivän rahkakertaa ovat eri makuisia. Jokainen niistä maistuu taivaalliselle.

Sykkeet olivat normaalia alhaisemmat, maksimit jäi pieniksi. Tätä kun aikani taas ihmettelin, hoksasin, että mietin sitä aina tiettyyn aikaan kuukautiskiertoa. Selailin treenivihkoa ja sykkeitä ja päivämääriä ja hoksasin sellaisen asian, että menkkojen aikaan on sykkeet aina matalammat kuin muuten. Noin viikon päästä niiden alkamisesta palataan taas vähän korkeammalle. Ootteko naiset huomanneet saman? Mistähän tuo johtuu? Jollain tavalla varmaan estrogeenitason laskusta, mutta millä tavalla?

Tuon kun hoksasin, tajusin, että mikäs sen parempi aika mennä juoksemaan se viisi kilometriä alta pois, kun on mahdollisuus siihen, ettei sykkeet huitele pilvissä. Ja niinhän siinä kävikin, ei noussut kovin korkealle. Kannatti mennä. Nyt ei enää tartte juoksennella mitään tiettyjä pidempiä matkoja. Huh. :') Olen oikeasti todella kaukana siitä, että minusta koskaan kuoriutuisi kestävyysurheilija tässä lajissa. Juoksusta tykkään, mutta tykkään mennä ihan täysillä lyhyitä matkoja. Olen enemmän sprintteri. Siitä tykkään. Pidemmistä matkoista hitaalla temmolla en tykkää. Lisäksi nuo nopeat vedot on sellaisia, että se tulee luonnostaan. Jalat rullaavat ihan itsestään ja siihen ei tarvitse keskittyä. Hitaammalla tahdilla joudun koko ajan miettimään askellusta ja se tuntuu luonnottomalle. Hidas askel on mulle täysin vieras. Se tulee pakotettuna. Nopea ja laaja juoksuaskel tuntuu siltä, että jalat olisivat minusta täysin irrallinen, erillinen koneisto, jota ohjaa jokin muu kuin minä. Ajattelinkin mahdollisesti testailla, josko polvet kestää tuollaisen nopean askeleen, kävelyn ohessa, ilman mitään tavoitteita. Lyhyitä pyrähdyksiä vaan. Hitaan tahdin polvet kestää, nopeasta ne ei ole koskaan tykänneet. Katsotaan, josko jokin olisi oleellisesti muuttunut tällä saralla.

Ja loppuun päivän syöminkikuvat:



Porkkanatikkuja, erilaisia pikkusipuleita, valkosipulipalleroita. Kulhoon, oliiviöljyä päälle, kasa mausteita, pyöräytystä, pellille. Uunissa oli 180°C tunnin. Salaattipäivänä näistä tuli mulle osa salaattia:




Oli yksi parhaimpia salaatteja, mitä on tullut syötyä. Jopa näyttää hyvälle, eikä koiran oksennukselle, kuten tekemäni kasvissosekeitto a.k.a. jytysoppa. :'D

Leppoisaa sunnuntaita ja mahtavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Vesi

Suurin osa ihmisistä tietää, että vettä kuuluisi juoda pitkin päivää ja että siitä on kaikenlaista hyötyä. Silti monille se on kovinkin hankalaa. Ei vain tule juotua. Sitä saattaa kerta toisensa jälkeen päättää, että nyt kyllä alan kiinnittää huomiota siihen, että juon sitä vettä. Ja sitten se taas jää, jos alkaakaan.

Itse kuulun näihin, jotka eivät ennen juoneet vettä. En oikeasti juonut kuin pari desiä päivässä, useimmiten treenin yhteydessä. Toki söin mm. omenoita useamman päivässä, joten nestettä sain aina jotain kautta. Mutta itse vettä en ole juuri koskaan juonut, ennen kuin janoon. Ja janohan on merkki jo iskeneestä nestehukasta, tiesittekö? Myös näläntunne saattaa signaloida veden tarpeesta, ei välttämättä ruoan tarpeesta.


En kuitenkaan kerro tässä sen enempää niistä syistä, miksi vettä pitäisi juoda, vaan siitä, mitä itse olen huomannut asiaan liittyen.

Muistaakseni viime keväänä jossain kohtaa aloin juoda vettä enemmän. Olin flunssassa ja jostain syystä silloin maistui vesi. Jääkaapissa pidin (ja pidän edelleen) puolen litran vesipulloa. Tuo on kätevä tapa, on kylmää vettä ja pulloa pystyy pitämään vieressä vaikka koko ajan - ja se on mukava juoda siinä ajassa kuin se on vielä kylmää. Tuolloin keväällä tuli äkkiseltään juotua vaikka kolme tai neljä litraa päivässä. Ja sen oppi tavaksi.

Kun tervehdyin flunssasta ja kun olin juonut vettä runsaammin useamman päivän ajan, lähdin taas perinteisesti pitkälle valokuvauskävelylle. Syke oli pudonnut kaksikymmentä pykälää aiempaa alemmas. En keksinyt muita syitä kuin veden juonti. Kaikki muu oli ennallaan, mikään muu ei ollut muuttunut. Kävelysyke ei ole sieltä kiivennyt enää koskaan takaisin niihin korkeampiin lukemiin. Jatkoin vedenjuontia oikein mielelläni. Pullo kulki mukana kotona koko ajan.

Kärsin harvoin turvotuksista, vaikka massussa oli aina paljon vettä. Koinkin, että veden juonti auttoi tuohonkin. Sitten tuli kesä ja otin parvekkeella usein aurinkoa, muutaman tunninkin kerrallaan. Hikoilin kovin, ja paikkailin sitä runsaalla veden juomisella. Kerran oli kolme hellepäivää putkeen ja otin aurinkoa kolmena päivänä putkeen. Eli hikoilin paljon ja join paljon. Kolmannen päivän jälkeen paino oli noussut melkein kilon. Päivässä. Googlettelin asiaa ja ymmärsin, että runsas hikoilu oli järkyttänyt kehon suolatasapainoa, ja runsaalla juomisella olin huuhtonut loputkin suolat kehostani pois. Lopputulos oli melkein kilon verran löysää nestettä ihon alla, yhdessä päivässä. Olo oli todella tukala. Tällöin selvitin, saanko tarpeeksi suolaa päivässä, kun en sitä mihinkään lisää tai syö valmisruokia. Lopputulos oli, että saan ja vähän ylikin. Mutta koska en saa runsaasti, voin aika helposti liiallisella veden litkimisellä aiheuttaa itselleni tällaisessa runsashikoilemistilanteessa sen, että kehon suolatasapaino järkkyy.

Siitä eteenpäin join vettä varovaisemmin. Jos hikoilin paljon aurinkoa ottaessa, en juonut runsaasti paikatakseni nestevajausta vaan join sopivasti ollakseni järkyttämättä kehon suolatasapainoa. Samanlaista nestepöhöä ei sen jälkeen enää iskenyt. Kuitenkin kävi niin, että tuo veden juominen tipahti paljon aiempaa alemmas. En enää juonut kolmea litraa päivässä. En edes kahta. Yleisimmin ei tainnut mennä enää edes yhtä. Tunsin olevani turvoksissa useimmin. Ihmettelin, miksi ihoni on yhtäkkiä huonomman näköinen. Sellainen rosoinen, karhea, kuin pienellä näpyllä. Ja vasta viime päivinä osasin yhdistää tämän veden juontiin. Opettelin uudelleen juomaan useamman litran päivässä.

Nyt olen taas siellä noin kolmessa litrassa per päivä. Vesipullo on koko ajan vieressä. Aamupalan jälkeen menee puoli litraa. Treenin aikana puoli litraa. Ja siitä eteenpäin sitä kuluu pitkin päivää, useamman kerran saa pullon täyttää. Keho tuntuu paremmalta ja tänään huomasin peiliin katsoessa, että ihon rosoisuus on viikossa hävinnyt, se on kuulas ja sileä. Ei enää karhea ja huonovointisen näköinen. Huikea ero. Pehmeä kuin vauvan pylly!


Juon hanavettä. Kaupasta on ostettu pullollinen vettä sitä varten, että on kotona pullo, mitä täytellä. Välillä ostetaan uusi. Mm. kahvinkeittoon käytetään kuitenkin pullovettä, jota saa kiitettävästi raahata kaupasta - täällä kun tuo veden kovuus on jotain ihan älytöntä. Se on niin kalkkista, että kahvinkeitin menee siitä kalkista tukkoon viikossa - kahdessa. Kodinkoneiden elinikä ei täällä ole kovin pitkä, jos niistä ei huolehdi. Puhumattakaan mm. lasisen suihkukopin putsauksesta, mikä menee kirkkaasta harmaaksi parissa viikossa.. Veden kovuuslukema meillä on päälle viisitoista. Suomessa taisi olla yksi pilkku jotakin. Niin, ja arvatkaa vaan mitä tekee tukalle kun peseytyy tuossa vedessä.. Kyllä saa hoitaa. Alkuun se oli pienoinen shokki, nyt siihen on tottunut. Kotirouva on ollut suunnattoman iloinen, kun löysi vihdoin tehokkaan kalkinpoistoaineen kodin pinnoille. Pyykkiä pestään jauheella, mikä on tarkoitettu kalkkiselle vedelle, jotta kone ei kuole ennen aikojaan. Astianpesukoneessa käytetään pesusuolaa, jotta astiat olisivat kirkkaita harmaiden sijaan, kun kone on pessyt. Miltähän mun elimistö näyttää, kun juon tuota hanavettä? :D

Tänään on mennyt puolitoista litraa tähän mennessä. Nyt on tyhjä pullo vieressä ja pitää taas täyttää. Hetkeksi vaikka pakkaseen, niin saa oikein kylmää vettä juodakseen. Paljonko sinä juot vettä? Oletko huomannut selkeitä hyötyjä/haittoja?

p.s. Loppuun aiheen vierestä; tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä kun lähdettiin tänne. En ole käynyt sen jälkeen Suomessa. Aamulla luin toisen blogini puolelta sen ensimmäisen postauksen, enkä vieläkään pysty sitä lukemaan kyynelittä. Muistan niin hyvin, miltä tuntui kirjoittaa sitä laivan hytissä matkalla tänne. Lähtö tänne oli pelottavinta, jännittävintä, surullisinta ja sydäntäsärkevintä, mitä olen koskaan joutunut tekemään. Samaan aikaan se oli aivan uskomattoman jännittävää. Tulevaisuudesta en tiennyt yhtään mitään ja koko edellinen elämä oli tullut päätökseen. Sitä oli hetken aikaa täysin koditon, mennyttä ja tulevaa vailla. Ei ollut mitään muuta, kuin me kolme siinä laivan hytissä. Hurjaa aikaa. Tuo postaus löytyy täältä, jos jotakuta aihe kiinnostaa.

p.p.s. Ensilumi satelee tänään täälläkin, vaikkei maahan jääkään.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Viljaton viikko ja toiveen toteutus

Koska ihmiskokeet on hauskoja, ajattelin kokeilla viljatonta ruokavaliota. Ainakin viikon. Katsoa, josko epämääräiset pöhötykset poistuisivat (salaa pelkään silti syyksi maitotuotteita, mutta tätä en lähde testaamaan). Aikaisemmin en ole tahtonut muuttaa ruokavaliossani yhtään mitään, koska se on ollut itselle juuri paras näin kun se on, ja erityisesti aivan superherkkua. Tämä kaava kuitenkin järkkyi jo monta päivää sitten, kun meiltä loppui proteiinipatukat, jotka ovat siis olleet osa jokaista päivääni, ja aivan tietyssä kohtaa päivää. Normaalisti tilataan laatikkokaupalla ajoissa ja kyllä tälläkin kertaa, mutta erona on nyt ollut se, että toimitusaika on ollut paljon pidempi kuin ennen. Eivät ole vielä edes maassa!

Eli on pitänyt keksiä siihen kohtaan päivää jotain muuta tilalle. Ja tuo on ollut hankalaa, kun on niin pitkään mennyt samalla kaavalla. Sisällöltään ja energiamäärältään sen on pitänyt olla mahdollisimman samanlainen välipala. Olen päätynyt puolikkaasen rahka-annokseen, jonka joukkoon menee mandelmusia ja protskujauhetta ja puolikas weetabix murennettuna, sekä liraus maitoa, jotta siitä saa juoksevampaa. Ja tämähän muodostui huikeaksi herkuksi!

Tästä innostuneena päätin, että pystyn ehkä sittenkin elämään ilman weetabixejäni aamulla (ja myös nyt sitten ilman sitä puolikasta tuossa yllämainitussa annoksessa), pystyinhän jo nyt tekemään muutoksen ja tykkäsin! Eli uutta aamupalaa miettiessäni, viljatonta sellaista, päädyin yllättäen rahkaan, seuraavanlaisella reseptillä (joka valmistetaan jääkaappiin jo valmiiksi edellisenä iltana):


Puolitoista purkkia rahkaa (375g), pari lusikallista vaniljaprotskujauhetta, reilu desi maitoa, lusikallinen mandelmusia, lusikallinen omena-mangososetta, kardemummaa ja yksi banaani. Tämä oli suurta herkkua, tänään aamulla söin ensimmäistä kertaa (jatkossa ostan kyllä suurempia banaaneita!). Tuo maidon lisäys saa tietysti annoskoon kasvamaan, mitä hainkin, mutta sen lisäksi se tekee siitä kuohkeaa, jogurttimaista, samettista, pehmeää, jopa kermaisen oloista. Ihan taivaallista.

On pienempi kooltaan silti kun se minun viisi weetabixiä + puoli litraa maitoa + vaniljaprotskujauhetta. :D Mutta täyttävää tämä on, siitä olen iloinen. Vatsa on kuitenkin aamulla tottunut saamaan paljon sapuskaa! Lisäksi weetabix -annoksessani (+ aamukahvin maidossa) oli energiaa noin 670kcal, tässä noin sata vähemmän. Keksin kuitenkin helposti lopulta mistä nuo sata kiskoa päivään, eli palkkari kasvoi kokoa, se kun on ollut alle sen normaalin annoksen (200ml, nyt 300ml).

Viljatonhan ei mulle tarkoita mitään muuta muutosta kuin aamupala. Ehkä kerran viikkoon olen syönyt leivänpalan ja silloin tällöin nakerran hapankorpun tai Elovenan välipalakeksin. Pastaahan en syö muutenkaan tai mitään muitakaan viljatuotteita, joten ainoastaan aamupala meni nyt vaihtoon, muut vain jäävät nyt kokonaan pois, kun ne muutenkin ovat olleet harvinaisia. Ainoa mitä en tajunnut, oli se, että meidän kasvissyöjän pippuripihveissä on kaiken muun lisäksi myös jonkin verran vehnäjauhoa, ja tänään söin pihvistä (miehen lautaselta..) pienen nokareen. Joten uusi startti viljattomalle huomenna. :D Tiedän, ettei viikossa tunne suuria eroja, ellei reaktio ole aina ihan välitön. Välitön se oli joskus, kun vielä söin weetabixejä myös alkuillasta välipalana. Silloin turposin. Aamuisin taas voin syödä mitä vaan ja missään ei tunnu. Mutta katsotaan nyt silti edes viikko, tapahtuuko mitään. Tuo uusi rahka-aamupalani on kyllä sen verran hyvää, että saatoin rakastua siihen ehkä ihan lopullisesti.  Noista pihveistä en kyllä ehkä luovu, ellei tässä jotain järjettömän hienoa tapahdu tällä kokeilulla.

Seuraavaksi voisin kokeilla koisokasvitonta viikkoa. Maidoton olisi hauska testata, mutta se tarkoittaisi koko ruokavalion uusimista ihan proteiinijauhetta myöten. Ihan kaikki menisi uusiksi. Siksi en sitä testaa. Ennen kuin lääkäri käskee. Ihmiskokeet on hauskoja, niin kauan kun niistä ei ole kohtuutonta vaivaa.. :')

Ja kun tässä on vatsasta kysymys, niin loppuun vielä toiveen toteutus. Vatsakuvat rentona ja jännitettynä! :D Tämä oli siitä hauska, että jo kun joskus aiemmin minulta kysyttiin, että jännitänkö kuvissani vatsaa vai en, otin silloin jo kuvat. Eilen tuli sitten vasta toive tähän liittyen ja kuvathan oli jo olemassa! Viihdytin itseäni tänään ja otin kuitenkin uudet. Lähinnä siksi, että aiemmat kuvat olivat vain edestä, tänään otin myös sivusta. Joten, olkaa hyvät:

Rentona - jännitettynä

Rentona - jännitettynä

Sinänsä hauskaa, että rentona palat erottuu paremmin. :D Myös kylkien kaarilinja on syvempi, jännitteässä kaari katoaa melkein kokonaan. Useimmiten otan kuvat ehkä näiden kahden välimuodolla. En jännitä, mutta pidän kasassa. Nyt mietin, pitäisikö siirtyä ottamaan ihan vaan noita rentomassukuvia, sehän näyttää kivemmalle! :'D Paitsi sivusta. Siinä tykkään kyllä jännitetystä enempi. Normaalitila on jotain tuolta väliltä. En koskaan pidä vatsaa täysin rentona, edes istuessa. Ehkä nukkuessa.. :') Olen tuon opetellut jo joskus kuusitoistavuotiaana. Sisäiset vatsalihakset tekee sen ihan automaattisesti, eikä asiaa todellakaan tarvitse edes miettiä. Se on lihasmuistissa ja täysi automaatio. Kannattaa tehdä niitä hoovereita! ;)

Jotta ei muuta, kuin viikonloppuja! Huomenna lepopäivä, jalat kiittää ja kuittaa! Jiihaa!

torstai 25. lokakuuta 2012

5km!

Voittajafiilis! Vihdoin tein sen! Hölköttelin sen viisi kilometriä putkeen. :) Tämä oli siis kolmas kerta kun kävin juoksentelemassa. Ensimmäisellä kerralla menin 10 minuuttia putkeen, vaihdoin kävelyyn vatsakrampin vuoksi. Viimeksi menin 20 minuuttia putkeen ja vaihdoin kävelyksi, kun syke oli jo kivunnut 192 ja alkoi olla hassu olo. Tuo kerta oli elokuun toinen päivä. Siitä löytyy postaus täältä.

Nyt siis kolmatta kertaa lenkille ja olin jo päättänyt, että kävi miten kävi, se viisi kilometriä tulee nyt hölköteltyä. Pohjalla oli jo peruspunttitreeni ja palkkari + noin tunnin odottelu ennen lähtöä. Hauskaa tässä oli se, että mulla on jalat ja pakarat eilisestä jalkatreenistä todella kipeät, ihan joka kohdasta ja ympäriinsä. Ei haittaa, piti mennä. Nyt tai ei koskaan!

Pilvistä oli vielä kun vaatetin. Aurinko paistoi kun pääsi ulos. Eli oli liikaa päällä siihen nähden. Lämpökerrasto vaatteiden alla ja kunnon fleece-takkikin päällä. :D



Kävelin ensin jonkin matkaa sopivaan paikkaan ennen kuin starttasin hölkäksi ja vasta silloin laitoin mittaritkin surisemaan. Kävely sattui kipeisiin lihaksiin enempi kuin hölkkä itse. Ajattelin nyt tosissani panostaa siihen, että vauhti on tarpeeksi hidas, jotta sykekään ei pomppaisi hirvittävän ylös. Sellaista hiekkatietä menin. Ei maailman parasta tietä, oli isoja kivenmurikoita ja vesilammikoita ja pellotkin on juuri kynnetty, joten tiet on täynnä mutapaakkuja. :D Olin kompastua myös vaahteranlehtiin kun niitä oli miljoona eräässä kohtaa. Säärten etuosaan tuntui oikeastaan ensimmäiset kolme kilometriä, mutta sitten vähän helpotti. Sykettä tarkkaillessa ihmettelin, miten se onkin niin hyvä. Kun se nousi sinne 170:n puolelle, se pysyi siellä, sen sijaan että olisi jatkanut nousua.




Koitin vain keskittyä siihen, että vauhti pysyy sopivana ja hengitys tasaisena, sekä askel matalana, jotta niitä polvikipuja ei tästä seuraisi. Koitin kiinnittää huomiota myös siihen, ettei hartiat ole korvissa, mutta tuo oli se mihin ei huomiota jatkuvasti enää riittänyt, kun oli niin paljon muuta mietittävää. :') Eli niskajumit on taas kohta täällä, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta.

Kilometrit menivät kyllä todella hitaasti. Ei se sellaista hauskaa ollut missään vaiheessa, varsinkin kun ensimmäinen kolme kilometriä meni säärikipuisena (joskaan jalat eivät silti toimineet mitenkään huonosti). Mutta syke sentään oli erittäin positiivinen asia, ja se ei vaikuttanut suoritukseen. Sen ansiosta huomasin jopa katselevani vähän maisemia ja aitauksessa olevia hevosiakin. :D

Samalla hetkellä kun Garmin piippasi neljän kilometrin merkiksi, iski vatsakramppi (kylkipisto). Siitä eteenpäin mentiinkin P**KELE -asenteella. :D Minä en tänne tullut sen takia, että viimeisellä kilometrillä epäonnistun! Kramppi pysyi koko loppumatkan ja tuon viimeisen kilometrin aikana syke nousikin yli 180, pikkasen vaikutti tuo pistos hengittämiseen ja juoksuasentoonkin, kun huomasin kädellä painelevani siinä ohessa vatsaa. Viimein tuli vapautuspiippaus viiden kilometrin merkiksi, pysähdyin, pysäytin mittarin ja laitoin heti miehelle tekstaria, että nyt tein sen! :') Siitä kun lähti taas kävelemään, jouduin oikein miettimään, että miten kävellään normaalisti, kun oli sen verran omituista tuo jalkojen toiminta.. :') Kävelin sen loppumatkan siitä kotiin ja jalat vähän vetreytyivät.

Kotona oli vaatteet hiestä märät ja naama kauniin punainen. Kuvan oisi voinut ottaa, vaan en ottanut. Ja dataa purkaessa luvut olivat seuraavanlaiset:

Matka: 5km
Kesto: 35min
Keskisyke: 171
Maksimisyke: 184
Kulutus: 240kcal

1km: 6:53min/km, keskisyke 154, maksimisyke 167
2km: 6:46min/km, keskisyke 172, maksimisyke 175
3km: 6:55min/km, keskisyke 175, maksimisyke 178
4km: 7:11min/km, keskisyke 177, maksimisyke 179
5km: 6:58min/km, keskisyke 181, maksimisyke 184

Kulutuksesta mielenkiintoinen juttu muuten. Kun googlettelin noita siihen liittyviä juttuja taannoin, niin moni toisti sitä, että ihminen kuluttaa tasaisella juostessa noin painonsa verran kilokaloreita per kilometri. Vauhdilla tai sykkeellä ei juuri merkitystä. Ruhoni painoi tuossa kohtaa päivää todennäköisesti (vähän päälle) 47kg. Tuo kertaa viisi (kilometriä) tekee 235kcal. Joten Garmin tuntuu ainakin tukevan tätä teoriaa. Polar olisi antanut tälle matkalle todennäköisesti 300-400kcal kulutuksen.

Sellaista siis tänään. Nyt on koivet kovin kipeät. :') Huomenna varmasti vielä enempi. Mutta nyt olen tämän suorituksen tehnyt. Tämä 5km on ollut vain jotain, minkä olen tahtonut suorittaa. Nyt ei tarvitse enää tehdä hölköttelyn suhteen suorituksia. Voin kävellä tai hölkötellä tai juosta ja sitten taas kävellä kun sille tuntuu. Ei tarvitse enää mennä tiettyä matkaa. Haaveissa ei ole suoriutua mistään toisesta matkasta. Voi olla etten tee edes tätä viittä kilometriä enää koskaan toiste. Tämä piti vain saada tehtyä. Ja minähän tein. Wohoo!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Päivitetty treenirutiini

Aina vähän väliä kysellään miten treenaan mitäkin, joten uusitun treenirutiinin myötä tämänhetkiset kuviot yhden postauksen taa. Olen nyt tässä karsinut joitain liikkeitä pois (kyllästymisen tai jonkin muun vuoksi) ja treenien rankkuus pääsi kasvuun. Käyttöön siis pääasiassa suuremmat painot ja pyrkimys on pitää toistot sen myötä maksimissaan kahdessatoista. Poikkeuksia toki on, jo pelkästään kun kotioloissa ei ole laitetta ihan kaikkeen, joten vastusta ei aina pysty säätelemään. Lisäksi vatsoja tulee luonnollisesti tehtyä enemmän. Joka tapauksessa, mahdollisimman suuret painot ja maksimimäärä toistoja niillä. Rankka on se sana, mitä tämä noudattaa. Yleisesti se tarkoittaa suuria painoja, mutta voi tarkoittaa myös jotain muuta. Muuten viikko pysyy samanlaisena kuin tähänkin asti, eli kolmijakoinen, kuusi treenipäivää, lauantai pääasiassa lepopäivä ja aerobista pääpiirteittäin kolmena päivänä viikossa (ma, to, pe).

Seuraa siis vakavasti otettavan 28-vuotiaan punttimimmin (jolla on päällä paita mikä julistaa kantajansa universumin tähdeksi ja kädessään Paavo Pesusieni -treenivihko) kolmijakoinen ohjelma:



Maanantaisin ja torstaisin:

Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Ojentajille:

Lying triceps extension niin, että ensin suurella painolla maksimit, jonka jälkeen heti pienemmät painot käteen ja maksimit, x 3.
Triceps extension, mutkatangolla, 3 x maksimit.
Pushdown, kuminauhalla, kyykkytelineen avulla. 3 x maksimit.

Olkapäille:

Lateral raise, 3 x maksimit.
- Front raise, 3 x maksimit.
Shoulder press, tosin seisten. 3 x maksimit.

Kyljille:

Side bend, 2 x maksimit.

Vatsalle:

Hoover (front plank), 3 x maksimit.
Jalkojen nostot, osin paljon korkeammalle. 3 x maksimit.

Painaa se.

Tiistaisin ja perjantaisin:

Selkä, hauikset (+ takaolkapäät)

Selälle:

- Bent over row, puolipysty, 3 x maksimit.
- Sama uudestaan, pienempi paino, pienempi kulma, 3 x maksimit.

(Takaolkapäille ja selälle)

Rear delt inverted row, 3 x maksimit.

Hauiksille:

Curl, 3 x maksimit.
Preacher curl, 5 x maksimit.
Barbell curl, 4 x maksimit.
- Loppuun kääntöjä pienillä painoilla, fiiliksen mukaan.

Hauiksissa saatan etenkin tuossa viimeisessä tehdä niin, että aloitan jättipainoilla ja pudotan seuraaviin, en kuitenkaan paljoa. Maksimitoistot jää silti kahteentoista.

Lisäksi leuanvetoa jos hartiat joskus on paremmassa kunnossa.



Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin:

Jalat, vatsa

Jaloille (ja pakaroille):

Squat, 3 x maksimit.
Single leg stiff-leg deadift, 2 x maksimit.
Split squat, tyyliin syvä ja laaja. Siirryin käsipainoihin tangosta, sain 60kg niskasta pois ja liikkeen syvemmäksi. 2 x maksimit.
Leg curl on ball, 2 x maksimit.
Single leg calf raise, 2 x maksimit.

Vatsalle:

- Hooverit taas, 3 x maksimit.
Push crunch, 2 x maksimit.
- Russian dec bench twist, kädet tosin koukussa. 2 x maksimit.



Painoja on tässä turha alkaa sen enempää eritellä, kun eivät kuitenkaan kauaa pidä paikkansa. Toivottavasti ainakaan. :') Osissa liikettä myös hieman hakusessa vielä se oikea paino. Jalkapäivä on kamalan rankka, ensimmäisen kerran tein tänään tuollaisen setin. Huomenna itken ja kävelen. Liikkeitä on sen verran monta, siksi 2 x maksimit, paitsi kyykyssä. Sen teen ensimmäisenä ja tärisevin jaloin sitten kaikki seuraavat. :D

Jospas tässä oli suhteellisen kattava treenipaketti taas. Herättääkö mielipiteitä? Tuo jalkapäivä mietitytti itseäni vähän. Aika moneltakin kantilta. Mutta jos ei teitä mietitytä, niin ei sitten muakaan. :D Nyt tämä ottaa imurin käteen ja sitten mopin, eli seuraava tunti menee puunatessa. Kai näillä jaloilla vielä hetken kestää kävellä..

p.s. Ja ennen kuin joku taas kysyy, miksi en treenaa rintaa ollenkaan, täältä postauksesta löytyy syy. :)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Itselaukaisin!

Tuntuu, että kaikki ovat viime aikoina löytäneet puhelimestaan itselaukaisimen ja saavat kivoja kuvia kesken treenien. Itse olen pääasiassa käyttänyt kuvaamiseen Mac -konettani, mutta tuossa on vain kolmen sekunnin itselaukaisin, joten siinä ajassa on haastavaa ehtiä paikoilleen ja aloittamaan liikkeenkin jotekin järkevästi. Minäkin siis päädyin tutkimaan puhelimeni ominaisuuksia ja olihan siellä sellainen, kymmenellä sekunnilla. Otin kolme kuvaa, ja tässä ilahdutan teitä niistä yhdellä:

:D :D

Että näin meillä. Hieno, eikö? :D Mitäkö siinä tapahtuu? No vatsalihaksia treenaan, pallolla. Eikö muka erotu? :D Ehkä tämä kuva havainnollistaa enemmän:


Kuva täältä.

Jospas harjoittelen vielä tuota itselaukasijan käyttöä ja puhelimen asettamista optimipaikalle.. Tosiaan, olen ottanut kyseisen vatsalihasliikkeen ohjelmaani. Välillä jalat koukussa, välillä suorana. On ihan loistoliike. Ehkä ottaa liikaa hartioihini, mutta se saa luvan kelvata, sillä se poltto vatsalihaksissa on astetta hienompaa! Olin jo lopen kyllästynyt hinkuttamaan vatsoja vatsalihaspenkillä seitsemäntoista kilon puntti rinnan päällä, toistoja 50-40, aina sama juttu. Tässä jää toistot vähäisemmiksi ja tuntuisi menevän paremmin perillekin. Saa paremman poltteen. Tykkään. Tämä pääsi siis selkä-/habapäivääni. Aasinsiltakuva:

Vatsasta habaan! Olen nero.

Tänään tein pieniä muutoksia. Muutamat viime kerrat olen tehnyt niitä pudotussarjoja (taimitälie) hauiksille ja olen tykännyt valtavasti. Nyt on kuitenkin alkanut herätä sellainen NYT SITÄ LIHASTA S**TANA. :'D Eli isompia painoja kehiin ja sillä mentiin tänään. Sain nostettua keskitettyyn hauisliikkeeseen 12kg -> 13kg. Myös tangolla tein 24,4kg:n sijaan 26,9kg ensimmäisellä. Tämä oli toki puhdas vahinko ja laskuvirhe, mutta teinpä kuitenkin. Ei se kaunista ollut.. Kahdeksan kertaa nousi, mutta ei, ei kauniisti. Hyvän fiiliksen sai tälläkin treenitavalla hauikseen, ei ehkä ihan sellaista kuin niillä miljoonilla viimeisillä toistoilla pudotuksissa, kun hauis on räjähtää, mutta pumppi kuitenkin. Todistusaineistokuvamateriaalia:




Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin, että on aivan uutta vaatetta päällä, näin niinkuin täällä blogin puolella. Löysin kaapista vanhan t-paidan. Siinä lukee 'I am the star of the universe'. Sellainen vaatimaton. Sarjassamme 'käytetään vain kotona neljän seinän sisällä'. En juuri tykkää treenata t-paita päällä, toppi on paljon parempi, mutta annoin tälle mahdollisuuden, sen verran löysä ja ohut. Hyvin toimi.

Selkätreeniinkin tein sellaisen muutoksen, että käsipainolla tehtävä kulmasoutu, mitä olen tehnyt aina, siis AINA, pääsi pois ja tilalle otin nyt tangolla tehtävän kulmasoudun. Tangossa oli valmiina 26,9kg (tarkkaa) joten sillä tein nyt ensimmäiset 15-15-12. Lisää heitän tankoon seuraavaksi.

Sykkeet matelivat tänään. Keskisykkeellä 102 mentiin ja maksimit juuri 150. Arvelen, että aamulla nappaamani kaksi särkypilleriä teki tuon. Ei noussut millään ja tipahti aina samantien jonnekin hyvin alas kun pysähtyi.

Join tänään myös kahvia, ja tykkäsin.




Ja olin taas vinossa peilissä.



Näistä kahdesta kuvasta muuten hyvin näkee, miten tuo mun tukka vaihtaa väriä valosta riippuen. Aika parasta.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Tahmeasti starttasi

Olihan aamu. Nyt kun on jalkojen lihaskivuista päästy, maksetaan siitä vaelluksessa raahamastani repusta, mikä teki kivaa hartioille. Heräsin vielä suhteellisen normaalilla ololla, mutta siinä aamupalan jälkeen ja aamukahvia juodessa alkoi olla niskaoireet enenevään suuntaan. Alkoi päässä huutaa, jossain pään oikealla puolella. Sellainen hurina, mikä peittää muut äänet allensa. Paheni ja paheni, kunnes olo oli kuin pään sisällä olisi ollut tyhjäkäynnillä huriseva auto. Oma ääni alkoi sattua omaan korvaan ja kuiskuttelin vain, lisäksi ulkopuoliset äänet tekivät ikävää. Sellaiset matalat, hurisevat, kumisevat. Kuten perus askeleen ääni, kun mies kävelee täällä asunnossa. Tump, tump, tump.. Au. Ei muuta kuin hierontapöydälle leviäksi ja hierottavaksi. Ei auttanut. Heitettiin vielä lihaksia rentouttavaa tököttiä hartioiden ja niskan alueelle. Kömmin sänkyyn, hieroin vielä oikean leukanivelen ja poskilihasta. Otin puolen tunnin tirsat (simahdin samantien, vaikka kahvikin oli jo juotu) ja nousin ilman tätä korvaoiretta.

Mutta olo oli ihan sellainen aika helvetillinen, jos näin kauniisti asian ilmaisisi. :D Aivan pöhnäinen, murjottu, tukkoinen, väsynyt. Kalpea. Kyllä siinä piti hetki miettiä, että jäisikö treeni väliin, varsinkin kun vuorossa oli olkapäät ja ojentajat. Olo kuitenkin parani jonkin verran kun vähän heräsi taas ja ajattelin, etten mitään menetä jos koitan. Aina voi ottaa kevyemmin tai jättää jopa kesken. Mutta mitä vielä, hyvin meni ja täysin normaalisti, ilman mitään oireita tai huonoja oloja. Tuntui, että sain jotenkin ihan hirvittävän pumpin tuonne ojentajiin ja hetkellisesti sen vuoksi kasvoi semmoset läpsyttimet käsivarsiin. :') Ympärysmitta kasvoi (näin silmillä arvioituna) sen verran, että hetken jo mietin rikoinko jotain jollain lailla, kun niin oudolle näytti. Haba hukkui sinne, ojentaja hukutti. Jotenkin on niin tottunut, että noista kahdesta se haba on kyllä suurempi. :') No, tänään oli toisin! Huomenna sitten taas paluu normaaliin, eli habankasvatustreeniä luvassa.


Läpsyn läpsyn ne läpsytti. Jos oisin heilutellut. Mutta en mä heilutellut. Ois pitänyt. :(

Mutta hyvä treeni siis oli. En vielä fiksaillut mitään sen suurempaa tuohon treeniin tai tuleviin, kun aamu meni niin poikkeuksellisella tavalla, etten kyennyt ajattelemaan koko juttua. Katsellaan siis edelleen, mitä keksin.

Aerobisena kävin taas pyrähtämässä ulkona, kävelin ja hölköttelin. On kyllä jalat nyt palautuneet ihan totaalisesti, ei koskenut ja hyvin jaksoi. Semmoisen peruscrossailun keston verran olin pihalla. On muuten totuttelemista nyt Garminin antamiin kulutusmääriin, kun vertailee niitä Polarin vastaaviin treeneihin, niin jää parisataa kaloria alemmas. Tämä olikin googlettamalla pian selvitetty, että en ole ainoa, joka tätä on ihmetellyt. Garminilla perustuu tuo eri teknologiaan. Silti tuntuu niin alhaiselta, että kävin pihalla 130 keskisykkeellä maksimin ollessa 172 ja kestoa tuli päälle 37 minuuttia.. ja kulutus oli 145kcal. Samoin punttitreenissä jäätiin parisataa alle Polarin vastaavan. Netistä löytyi myös huikeita eroja ihmisillä pidemmissä treeneissä, jolloin kulutukset ovat muutamia tuhansia, ja tällöin Garmin antaa sen parituhatta alle. Mikä sitten on se ihan oikea, onko se jotain siltä väliltä. Törmäsin myös googletellessani ensimmäistä kertaa siihen, että sykkeellä ei välttämättä olisi kulutuksen kanssa mitään merkitystä. Jotenkin omaan korvaan se kuulostaa niin oudolta. Pitää perehtyä. Vai ootko sinä siellä jo perehtynyt? Valaise minua!

Nyt sohvalle. Täykkärit kutsuu. Ja miehen viekkupaikka. <3

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Sunnuntai! (ja se treeniviikkokatsaus)

Tänään heräsin ilman jalkojen lihaskipuja. Parhautta! Kävelen jo aivan normaalisti. :D Muitakaan outoja oloja ei ole ollut, noin niskajumien lisäksi. Ainoana on enää hieman kipeä vasemman jalan säären etuosa, kun nilkkaa taittaa tietyllä tavalla. Taitaa olla aivan ensimmäistä kertaa päässyt tietyt kalvot ja jänteet töihin.. :') Mutta ei ole suurta kipua, joten kävely sujuu. Jalkatreeniä en kuitenkaan tuon vuoksi lähtenyt tänään suorittamaan. Lisäksi annan hartioille lepopäivän, ettei tarvitse sitä kuuttakymmentäkiloa vielä iskeä siihen kireiden lihaksien päälle. Mietin aamulla, että minkä treenin sitä oikein sitten tekisi, mutten keksinyt mitään järkevää. Huomenna on kuitenkin ojentajat ja olkapäät vuorossa ja ylihuomenna selkä ja hauis. Ei niitä siis viitsi rääkätä nyt. Jotain teki kuitenkin mieli tehdä ja ulkona oli kivan rauhaisa sunnuntaiaamun usva, joten päätin käydä jalkoja testaamassa (verryttelemässä, palauttelemassa) hyvin rauhallisella sunnuntaikävelyllä.




Reilun tunnin kävelin. Jalat eivät olleet moksiskaan. Sykekin oli normaalia alhaisempi. Montaa ihmistä ei vastaan tullut. Että mä tykkään näistä peltojen keskellä menevistä loputtomista teistä.. Olen jotenkin löytänyt sieltä sellaisen rauhan, jossa ajatukset lepää. Lisäksi olen oppinut rakastamaan tätä usvaa. Tämä ei ole vielä edes paha usva täällä. Näkee vielä pitkälle. Pian on kuitenkin odotettavissa aika, kun sumua on ympäri vuorokauden (tosin ei ole tänäänkään kaikonnut) ja se tekee totaalisen seinän. Ei näe, ei edes kuule. Se on niin tiheää, että se sulkee äänet ulkopuolelle. Silloin tuolla peltojen keskellä on hassua olla, kun et oikeasti näe mitään muuta, kuin pari metriä joka suuntaan. Kuulet hiljaisuuden. Kohta vuosi sitten tänne saavuttiin, juurikin tuohon sumuisaan aikaan. Silloin se pelotti valtavasti, kun kaikki muukin pelotti. Nyt se rauhoittaa. Se ikäänkuin sulkee turvalliseen syliinsä. En olisi uskonut, että tuota usvaa voisi rakastaa. Sen keskelle oikein kaipaa..


Viime vuodelta. Tällaista ympäri vuorokauden. Tämäkin joskus päivällä/
iltapäivällä otettu kuva. Aurinko ei läpäise.

Otin myös kävelyllä tänään pikkuvideon. Pyörähdin siis vain puhelimen kera 360° ympäri. Eli ei mitään sen kummallisempaa. :) Toivottavasti pelittää! Ja kuuntele, kun sorsa räkättää mulle. :D




Vielä päivän ruokakuvat ennen treeniviikkokatsausta. Ensimmäinen on minun annokseni ja toinen miehen annos..




Jaa mitäkö siinä on? No jytysoppaa :D Eli kasvissosekeittoa. :) On taas lievästi tuhtia tavaraa. :D Meillä mies pyytää aika lailla kerran viikkoon kasvissosekeittoa. Ison kattilallisen teen aina kerrallaan ja pari-kolme päivää siitä syö, taitaa olla meidän molempien lemppariruokaa. Ja kun mä olen hamstrannut tosiaan jääkaappiin noita salaattisekoituspusseja (ihan liikaa!), niin epätoivoisesti syön niitä pois. Kasvissopan kanssa. :'D Eli omenasalaatti, kasvissopalla ja raejuustolla. Ihan käsittämättömän hyvää! En tiedä mikä siinä on, mutta salaatti + omena maistuu ihan taivaalliselta minkä tahansa kasvisruoan kanssa. <3

Jos sitten sitä viikon (hieman poikkeuksellista) treenikatsausta kehiin:

Maanantai:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:22

+ 46min kävely/hölkkä/juoksu

4.20km


Tiistai:
Selkä, hauikset, vatsa

Kesto: 1:36


Keskiviikko:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:28


Torstai:
Vaellus

Kesto: 7:07
Km: 18.90
Keskisyke: 143
Maksimisyke: 178
Kulutus: n. 3000kcal


Perjantai + lauantai:
Lepo


Sunnuntai:
Kevyt kävely

Kesto: 1:09
Km: 5.68
Keskisyke: 98
Maksimisyke: 126
Kulutus: 145kcal




Kovin normaalista poikkeava viikko. Vaellus määritti hyvin pitkälti koko viikon kulun, jo ennen torstaita, eli jalat jäi keskiviikoltakin tekemättä. Onneksi olin viisas, olisi voinut pikkasen olla hapokasta menoa torstaina pitkin vuoria. :'D

Voi olla että crossailu jää nyt vähemmälle, jos näitä kivoja usvapäiviä sattuu enemmänkin sopiviin viikonpäiviin. Ulkona on niin raikas ilma, ja sinne tekee nyt selvästi enempi mieli mennä. Hölköttelemään tai kävelemään. Miksei pyöräilemäänkin. Tuntuu myös, että punttitreenipuolella tulee jotain muutoksia. En vielä tiedä mitä, mutta jotain minussa kytee, onko sitten painojen tai toistojen tai liikkeiden vaihtoa tai vastaavaa, en tiedä vielä. Jännityksellä ootamme mitä keksin. :D Ehkä jo huomenna!

lauantai 20. lokakuuta 2012

No sattuu!

Jalat on aika pitkälti kosketusarat. :) Pohkeet pahimpina. Nilkat sattuu, säären etuosat sattuu, etureidet, sivureidet, pakarat. Kävelen tänään vielä kehnommin kuin eilen. Eilen illalla iski taas vatsaan hirvittävä kuvotus. En tiedä onko niskajuttuja vai jotain muuta. Tänään ei ole kuvotellut, toistaiseksi. Seistessä puutuu toisen jalan isovarvas ja sen viereinen kaveri, mutta sitäkin tänään vähemmän. Mutta kyllä, pidin siis ehdottomasti treenittömän palautumispäivän tänäänkin. Kaupassa piti kuitenkin käydä. Mies otti videokuvaa kun koitin köpötellä leveällä haara-asennolla käytävän portaita alas. Siinä voinee jotain päätellä jalkojen kunnosta. :D Niin, ja en tosiaan aatellut huomenna jalkatreeniä vetäistä.. :')

Lepopäivä on kauppapäivä.

Mutta palautuminen on kuitenkin vauhdissa. Ainoastaan hetken paikallaanolon jälkeen on liikkumaan lähtö vaikeaa, silloin sattuu. Mutta vetreytyy ne siitä. Huomenna varmasti huomattavasti paremmat, muttei kuitenkaan jalkatreenikunnossa. Katselen oloa vasta huomenna, että tekeekö sitä mitään treeniä sen tilalla vai palautellaanko vielä. Kyllähän tuo vaellus oli mun kropalle tosi iso juttu. Kun miettii jo pelkästään sitä nousua; kolme tuntia ja noin 148 keskisykkeellä, maksimit 178. No sehän on jo mulle semmoinen maraton, matkan mitasta viis! Sen lisäksi tietysti mentiin vielä neljä tuntia lisää. :D

Kropassa on varmaan aikamoinen rasitustila päällä, energiavajaus (ei tosiaan toivoakaan, että olisin syönyt sen noin kolmetonnia ylimääräistä kaloria päivään) ja varmaan vielä nestehukkakin. Puhumattakaan mun hartioideni kunnosta sen repun kantamisen vuoksi! Viime yönä heräsin kääntämään kylkeä ja totesin, että oli aivan hirveä nälkä, niin kova nälkä että oli paha olo. En noussut syömään, mutta keho tosiaan vähän kaipailee energiaa. Tietenkin. Olen antanut sille mm. leipää, pähkinöitä ja muuta pientä ylimääräistä, mitä on lisäilty sinne tänne. Olon mukaan kuitenkin mennään ja pakkosyöntiä en harrasta (kun siitä ei tule hyvä olo).

Kun kätevästi pääsi aiheeseen nimeltään ravinto..


..esittelyssä uusia tulokkaita ja vanhoja ystäviä. 100% hedelmäsosetta, ei sisällä muita aineita. Omena-mango, omena ja omena-banaani. Juuri tuhottiin tuollainen omenapänikkä (mikä oli paljon suurempi) ja tilailtiin uusi satsi ja uusia makuja. Eivät sisällä säilöntäaineita, joten yksi kerrallaan maistellaan purkki alusta loppuun, ettei pilaannu. Iltapalarahkan sekaan pääsi eilen kokeiluun omena-mango ja sinne se istui hienosti, kaikkien muiden miljoonien ainesosien lisäksi. :D Mandelmusia piti tilata suurempia päniköitä, kun viimeksi 4 x pienemmät purkit loppuivat yllättäen kesken, niin tilattiin nyt sitten yhteensä kaksi kiloa. Joskos ne hetkeksi riittäisi. :') Rahkan joukkoon siis tätäkin.


Viimepäivien sapuskoja. Uunipaprikoista jäi sitä soijapalleroherkkusienisipulimitälie -täytettä ja sen kaveriksi piti jotain eilen tehdä, joten jääkaapin pari munakoisoa pääsi viipaleiksi, mausteet + puristettua valkosipulia päälle ja uunissa kypsäksi. Huippuyksinkertaista taas. Tänään oli sitten niitä munakoisoja ilman kavereita ja hirvittävä kasa salaattisekoitusta vanhaksi menossa, joten itselleni tein tuollaisen salaattiannoksen. Munakoisot laitoin siihen päälle ihan jääkaappikylmänä ja kasa raejuustoa tietysti sekaan. Tykkäsin, paljon.

Ja loppuun vielä pikkuesittelyä uudesta Garminista, joka saapui kotiin sopivasti keskiviikkona illalla, ennen torstain vaellusta.


Siinä se oli paketissa. Ja sitten siinä se oli paketista. Ja sitten siellä oli oikein suomenkieliset ohjeet. Oih. <3

Katsellaan tuleeko huomenna treenailtua vai ei, vielä en osaa sanoa yhtään kumpi on todennäköisempää. Kroppa saa kertoa tehdäänkö jotain vai ollaanko tekemättä. Treenatkaa te kuitenkin varoiksi mun puolesta kanssa. :)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Hengissä.. juuri ja juuri!

Vaellusrapsaa eiliseltä luvassa nyt. Ensin täytyy todeta, että en ole vastaavaa urheilusuoritusta tehnyt koskaan. Tämä oli rankin ikinä. Ei ole jalat olleet vastaavalla tavalla koskaan niin kovilla eivätkä ole milloinkaan olleet näin kipeät, ei yhdenkään kunnon jalkatreenin jälkeen. Tämä oli jotain ihan muuta..

Reittiä luennehdittiin vaikeaksi. En tiennyt, mitä se tarkoittaisi, mutten osannut aavistaakaan, että se tarkoittaisi sitä, että olet oikeasti hengenvaarassa tai suuressa loukkaantumisriskissä. Jos jalka pääsisi lipsahtamaan, putoaisit alas. Suurimmaksi osaksi matkalla ei ollut mitään turvavälineitä, mitään mistä pitää kiinni, muuta kuin satunnaisia puskia tai kallionulokkeita. Ihan muutamassa harvassa kohdassa oli pienellä pätkällä vaijeri pultattu kiinni, josta saattoi pitää kiinni. Suurimmaksi osaksi reitti kulki ihan siellä vuoriston kyljessä, parinkymmenen sentin levyisiä polkuja, irtokiveä, mutaa, sohjoa, kivikkoa, juurakkoa, hirvittäviä harppauksia. Ja jyrkkää.. Ei ollut montaa kohtaa, jossa olisi uskaltanut luottaa siihen, että askel pitää. Korkeanpaikankammoiselle tämä oli aikamoista shokkiterapiaa. :D

Repussa raahasin tietysti lisäpainoa kivasti, eli evästä ja vaatetta ja vettä ja kameraa + putkea. Eiköhän siinä tullut viisi lisäkiloa tähän tyttöön. Voinette kuvitella, missä kunnossa on hartiat nyt.

Ensimmäiset kahdeksan kilometriä oli nousua ylämäkeen. Starttasimme korkeudesta 830m ja huipulla oltiin korkeudessa 1,95km. Tähän kahdeksaan kilometriin meni kolme tuntia ja kuusi minuuttia. Ja se oli hyvin pitkälti tuskaa. Alla taulukkoa näistä ensimmäisestä kahdeksasta kilometristä. (Kalorinkulutus on muuten juoksun mukaan, joten se tuskin täysin pitää paikkansa.) Aika kauniisti se syke nousi. Tuon ylemmäs ei noussut, koska oli pakko pysähdellä välillä. Tekee pahaa tuo korkea syke pidemmän päälle, särkee korviin, en sitten tiedä miksi. Limaa nousi kivasti kurkkuun kun hengästyi ja nenä alkoi vuotaa ja sai niistellä. Kiroilin aivan hirvittävästi. :'D Ja kyllä, oli liki ettei itku päässyt.




Ensimmäinen kuva: alkumatka oli tällaisessa märässä, kivikkoisessa ja mutaisessa menoa ylös. Toisessa kuvassa näkyy tuon osion jälkeistä nousua. Kolmannessa kuvassa näkyy maisema, kun kuvittelin, että pahin oli ohi, mutta voi, miten väärässä olinkaan. Tuonne kaukana näkyvälle huipulle meidän reitti vei. Tuossa kohtaa takana päälle kolme kilsaa ja tosiaan, vasta kahdeksan kilometrin kohdalla oltiin huipulla. Eli tästä se pahin vasta alkoi..

Ylös.. ja ylös..

Katsokaa noita pieniä ihmisiä! Onneksi näkyvät kuvissa, niin saa osviittaa siitä, miten jyrkkää mäkeä mentiin.
Nilkan asento oli äärimmilleen taivutettuna. Kättä ojentamalla olisi varmaan voinut koskea tietä kumartumatta
juurikaan.

Alhaalla näkyy kaupunki. Sieltä me lähdettiin.

Välikuolin oikeasti monta kertaa tämän nousun aikana. Huusin myös miehelle, joka koitti keskustella, että pitää nyt vaan suun kiinni ja puhutaan sitten vasta ylhäällä. :'D Hitain kilometri nousun aikana oli 33min/km ja keskimäärin noin 25min/km. Onneksi oli Garmin, joka kertoi kaikenlaista kivaa dataa aikana ja sen jälkeen.

Jalat toimivat kiitettävästi, ei kramppeja ollenkaan eikä suurempia hapotuksia ennen kuin vasta ihan nousun loppuvaiheilla. Syke oli se, mikä määritteli tuon tahdin ja tauot, ei jalat. Huomaa hyvin minun ja kestävyysliikkujan eron tässä touhussa, kun miehen syke nousee tiettyyn pisteeseen ja kun rasitus pysyy samanlaisena, se syke pysyy siinä eikä nouse enää. Itselläni se ei taas lopeta nousua ennen kuin pysähdyn, vaikka rasitustaso pysyy kuinka samanlaisena. En tosiaan tämäntyyppistä huippurankkaa urheilua harrasta, siinä missä mieheni on maratoonari.

Mutta voi sitä tunnetta, kun pääsi ylös asti.. Kyllä oli maisemat sen kaiken arvoiset. Aivan huikeeta.



Jaloissa ei tuntunut mitään, kun pääsi taas tasaiselle. Vauhti hieman muuttui, kun ei tarvinnut kiivetä.. :) Tuosta eteenpäin oli jonkin aikaa tasaisempaa, kunnes alkoi lasku. Alkuperäinen reittisuunnitelma meni uusiksi kesken kaiken, kun oli vähän turhan vaarallinen se suunnittelemamme reitti. Sohjoista lunta, lammikoita ja mutaa, hyvin, hyvin kapea polku ja suora pudotus alas, eikä mitään mistä pitää kiinni. Koitettiin mennä sitä reittiä, mutta se oli aivan järjetön. Piti kääntyä ympäri. Tässä kohtaa alkoi ensimmäistä kertaa hirvittää, sillä oli ihan todellisessa riskissä pudota. Jalat alkoi kivasti täristä, kun koitti hakea tukevaa jalansijaa, jota ei ollut. Näkyi muutkin sieltä kääntyvän ympäri. Otettiin siis toinen reitinpätkä, joka onneksi meni siinä vieressä. Se lähti kutakuinkin alaspäin, ensin loivasti, josta olin hyvin iloinen, kunnes ymmärsin, että se tarkoittaa erittäin jyrkkää sitten siitä eteenpäin. Ei sekään mitään, jos olisi ollut turvallinen, mutta voi pojat, millaisessa maastossa sitä piti mennä.


Tää oon mää, jolla on lippis päässä ja kamera kaulassa.

Irtokiveä, kallionkielekkeitä, pitkiä harppauksia, kapeita polkuja, mutaa. Välillä loikittiin vesiputouksen aikaansaaman virran yli. Välillä piti ihan tosissaan vähän vuorikiipeillä. Yhtäjaksoiselle laskulle tuli näitä pitkin mittaa viisi kilometriä ja aikaa siihen kului kaksi tuntia ja kolmekymmentäkahdeksan minuuttia. Alkumatka oli takareisi- ja pakaratreeniä sekä myös hyvää pohjetreeniä, tämä oli erittäin tehokasta etureisitreeniä. Nilkat oli kovilla, kun olivat koko ajan ojennettuna. Juuri yhtään ei kuitenkaan hapottanut, ja krampeista en kärsinyt kertaakaan. Etureisissä kyllä tuntui ja polvissa myös, sillä koko tuon ajan olivat ihan jatkuvassa jännityksessä. Siis aivan hullua touhua! :D Alastulomatkan loppuvaiheilla aina pysähtyessä jalat tärisivät. Hitain vauhti tämän viisikilometrisen aikana oli 46min/km ja keskimäärin jotain 33min/km luokkaa. Eli hitaammin tultiin alas kuin noustiin ylös. Se oli kyllä selvää, sillä oli sen verran vaikeakulkuista tämä touhu. Muutamaan kertaan piti oikeasti miettiä, että miten hitossa pääsee jostain kohtaa muka etenemään putoamatta. Välillä hoin, etten varmasti pääse, en pysty. No pääsin ja pystyin kuitenkin. Mutta ei se aina hauskaa ollut, sen verran välillä pelotti ja jalat tärisivät, ja yhtään ei voinut luottaa, että ei putoaisi. Muutaman kerran hypähti sydän kurkkuun kun jalka vähän lipsahti ja kerran meinasin tehdä spagaatin (en ole oikeasti niin notkea), kun toinen jalka lähtikin vauhdikkaasti alas mäkeä ja toinen tahtoikin ylös. Ehkä pienoinen ihme, että mitään ei sattunut. Kiva oli myös bongata matkalla verinen kivi. Mitä lie siellä tapahtunut. Hyi.

Laskun taulukko viiden kilometrin osalta tässä:


Keskisyke, maksimisyke, kcal

Matka alas tuntui oikeasti ihan loputtomalta. Tuntui, ettei maanpinta lähene koskaan. Jotenkin sitä silti selvisi, hirvittävästi kiroillen tietysti. Siis olisitte kuulleet minut. :D Ehkä parempi, että ne sanat jäi vaan sinne Alppien korville..



Loppumatka alas olikin mukavaa polkua, vaikka pienikin alamäki otti ihan kiitettävästi etureisiin sen kaiken jälkeen. Ja vaikka alas pääsi, ei se suinkaan tarkoittanut matkan loppua. Vielä piti autolle päästä ja sinne oli jokunen kilometri matkaa. Alhaalla oli aika huikeaa katsoa maisemia ja ajatella, että tuolla ylhäällä vuorella me juuri oltiin. Ja jos oltaisiin tätä reittiä lähdetty toiseen suuntaan, en olisi edes startannut. Jos olisin tämän vuoren nähnyt, että tuonne pitää kiivetä.. Phyh, en oo menossa! :D Eli onni, että mentiin näin päin.

Olihan se hemmetin hienoa. Seitsemän tunnin patikointi. Seitsemän tunnin erittäin rankka jalkatreeni. Tuli varmasti treenattua koivet monipuolisesti, kun oli eritasoista nousua, erilaisessa maastossa, välillä harppoen ja välillä lyhyillä askelilla. Oli laskua eri tavoin, oli sivuttaislaskua, jossa taas pääsi eri lihakset töihin. Yhtään rakkoa tai hiertymää ei tullut (en kyllä odottanutkaan tulevaksi). Mutta jalkoihin todella sattuu nyt. Nilkat, pohkeet, sääret, reidet, takapuoli. En kävele kovin kauniisti.. :'D Koskaan ei ole normaalin, vaikka sitten kuinka tehokkaan, jalkatreenin jälkeen ollut tällaiset tuntemukset. Onhan se seitsemän tuntia aina enemmän kuin puolitoista tuntia.. :D Lisäksi olen vasta tänään iltapäivällä saanut tuntoa takaisin pariin varpaaseen, jonka totesin eilen tunnottomiksi kun kotiin päästiin. En sitten tiedä mikä niistä tunnon vei. Edelleen turtuu välillä.

Eväinä mulla oli tuolla reissulla omenoita, banaaneita, protskupatukoita ja Elovenan välipalakeksejä. Hiilareissa tietysti painotus. Vettä olisi kulunut enemmän kuin mitä uskalsi juoda, kun pelkäsi sen loppuvan kesken. Autossa sitten tulikin ryypiskeltyä vesivarastot tyhjiksi ja kotona jatkui samanlainen meininki. :D Tänään on edelleen janottanut. Eilen alkoi kesken vaelluksen myös sellainen polttava ällötysfiilis jossain ruokatorven alaosassa, vähän kuin närästys muttei kuitenkaan. Vedellä se aina helpotti, olisiko sitten ollut nestehukkaa. Tänään on ohimennen vaivannut vieläkin, mutta huomattavasti vähemmän jo. Eipä tuolla vaellessa nälkä tullut kertaakaan, mutta söin säännöllisesti, koska tiesin että keho sitä kaipaa ja varmasti kulutus on todella suurta koko ajan.

Kalorinkulutukseksi Garmin antoi 2065kcal, mutta tuo on juoksun mukaan. Jälkeenpäin vaihtaessani treenin vaellukseksi se ei sitä vaihtanut mihinkään suuntaan. Endomondo taas heitti reilusti ylöspäin kun muutin ja antoi 4052kcal, mikä on kyllä ehkä vähän liikaa. Olisiko sitten todellinen jotain kolmentonnin pintaan. Keskisykkeeni reissulla oli 143 ja maksimit nousussa 178. Kilometrejä tuli 18.90km ja aikaa kului sen seitsemän tuntia ja seitsemän minuuttia.

Endomondosta.

Yllättävän vähän väsytti illalla kun kotiin pääsi. Valvottua tuli lähes yhteentoista. Olin varma, että uni maistuu hyvinkin pitkään ja kelloa ei tosiaan laitettu soimaan. Seitsemältä sitä nousi. Oli siinä sentään kaksi tuntia extraa normaaliin nähden. :) Tänään onkin lepäilty ja tarpeeseen tulee. Saa nähdä miten huomenna mahtaa treeni kulkea vai kulkeeko ollenkaan.. Sunnuntain jalkatreeni on ehkä pienoinen arvoitus, mahtaako sitä siihen mennessä vielä palautua.

Olen fiilistellyt, että tämä vaellus oli minun maraton. Ei kilpailumielessä tehty, eli ei satalasissa painettu, vaan sellainen kun juostaan yksin, tavoitteena ei aika vaan se, että suoriutuu sen kokonaan. Sellainen tämä oli minulle. Ikinä en ole mitään näin rankkaa tehnyt. Ja kun miettii vielä senkin, miten ohutta tuo ilmakin on tuolla. Mitään tällaista ei pystyisi Suomessa tekemään. Ei Suomessa ole näin korkeita kohtiakaan! Lisäksi uskon, että Suomen mittakaavassa 'vaikea' vaellusreitti ei tarkoita hengenvaarallista. :'D Mieheni sitä arvuutteli etukäteen, että voi reitit mennä sitten jossain kunnon pudotuksen reunoilla ja että mitenköhän minä siellä pärjään kun olen korkeanpaikankammoinen, ja minähän vastustin kovaan ääneen, että ei ne nyt ihmisiä sinne hengenvaaraan pistä! No, olinpa väärässä ja myönsin sen kyllä kesken matkan. :D

Meillähän oli viime viikolla ensimmäinen hääpäivä. Suunnitelmamme meni sen päivän osalta ihan plörinäksi erinäisistä syistä, ja siksi päätettiinkin ennen lähtöä, että tämä vaellus on meidän hääpäiväaktiviteetti. Tämä oli niin meitä. Huippurankkaa, liikuntaa, kauniita maisemia, valokuvausta, huikeita kokemuksia. Ihan parasta! Tämä kokemus ei unohdu.

Mutta yksi asia on silti harvinaisen selvä.. Ei muuten koskaan enää tuonne uudelleen.

:D

Tämän jutun maisemakuvat ja paljon lisää löytyy täältä.