tiistai 4. joulukuuta 2012

Skotti teki scottia Skotlannissa

Hahaa! Olinpas runollinen. :')

Tänään oli sitten sen habatreenin aika. Vähän itketti etukäteen, kun tiesi, ettei tankoa ole tarjolla. Selailemalla mukaan otettua kirjaa ja vähän vilkuilemalla ympärilleni keksin yhtä sun toista ja hyvä treenihän siitä sitten tuli!

Tätä en ole ennen tehnytkään. Nyt bongasin sopivan näköisen ja kokoisen tuolin ja aattelin sillä yrittää.
Mun versio. Toimii! :')

Sen verran vielä korjailin asentoa, että yksi tyyny tuli lisää tuohon alle ja yksi petivaaterulla kanaloon. :D Niin, että kaikki syyt on vain tekosyitä, etteikö muka onnistu yksi jos toinenkin liike ihan kotona (tai lomamökillä), ettäs tiedätte. :D

Lisäksi tein vasarakääntöä, mutta istuen tällä samaisella tuolilla. Eipähän heilu kroppa ja liike menee oikeaan paikkaan. Ekstrana sahailin seisten tätä pienillä painoilla loppuun.





Ja vielä keskitettyä juurikin niin kuin kuvassa ohjeistetaan.




Selälle tein kulmasoutua käsipainolla kahteen otteeseen. Vähän pienemmällä ja vähän isommalla painolla. 3 x toistot molempia, molemmille puolille luonnollisesti. Ja taas samaa tuolia käytin apuna.




Tuli se haba sieltä sitten esille taas tässäkin maassa, huh. :D Ihan samanlaista tekemisen meininkiä tässä ei ollut kuin nuo viimeiset treenit Saksassa oli, mutta loppuun asti ja täysillä paahdoin näillä keinoin kuin täällä oli käytössä. Kyllä se johonkin meni. :)



Ihan uudet kuvausympäristöt! :) Terveisin vinokaula.
Ilme :'D Silmä puolilurpallaan.

Lisäksi tein takaolkapäille vipareita taakse.

Onpas kuvia tänään tarjolla ja lisääkin tulee. Ruokaa piti tehdä vähäisistä aineksista. Oli porkkanapussi ja pakastevihanneksia. Ja sipuleita. Tein sitten epämääräistä porkkanasössöä, jossa oli sipulia. Siitä piti tulla sellaista survottua, mutta tämä muovisurvoja täällä olikin huono, taipui vaan sen sijaan että olisi survonut. Survoin sen mitä pystyin. Pannulla paistoin lisäksi pakastevihannekset. Hernettä, maissia, parsaa, pinaattia. Sekaan ruohosipulia. Kyllä tämä hyvää oli. Vähän turhan vähäkalorista vaan, kun ei ole mitään papuja tai linssejä tai muutakaan, ja reajuustokin on niin mautonta ettei sitäkään viitsi kasoittain syödä. :D 


Olen onneksi ratkaissut tämän kalorivajeen sillä, että syön NELJÄ protskupatukkaa päivässä. Kyllä. Aamulla viideltä kaurapuuroa, sekaan raejuustoa, mandelmusia, pellavansiemenrouhetta. Siinä ohessa banaani ja klementiini. Sitten jättikuppi kahvia. Kohta taas nälkä, eli protskupatukka. Sitten toinen. Sitten omena. Ohessa litra vettä. Kaikki ennen yhdeksää. Treenin aikana sai syödä pähkinöitä ja kuivattuja luumuja. Treenin jälkeen palkkari. Sitten ruoan valmistuttua sitä iso lautasellinen. Perään protskupatukka. Jättikuppi kahvia. Ja sitten taas protskupatukka. Sitten tuleekin onneksi pakollinen neljän tunnin tauko (kaksi tuntia rautatabun molempiin suuntiin) ennen iltapalaa. Sekin voisi olla protskupatukka kun ei ole rahkaa, mutta että viisi.. hirvittävä yliannostus kuituja (ja protskua) jo näillä neljälläkin! Siispä palkkarinakin toimiva protskushake naamaan. Ei oo ainakaan kuituja. :') Ja kaksi kourallista auringonkukansiemeniä perään.

Huomenna kauppaan. Tahdon rahkaa! Ja makoisaa raejuustoa. <3

Toisen matkailupäivän teksti luettavissa täällä. Hirveät määrät kuvia sinne meni. Niin kuin tännekin. Vaikkei netti edes tykkää niitä latailla. Mutta kun on pakko. :)

p.s. Questilta tuli tänään uusi protskupatukka. Pakko pian päästä maistamaan! Banana nut muffin. Oih. Must have NOW.

14 kommenttia:

  1. "Kyllä hätä keinot keksii!" tuli heti ekana mieleeni tätä postausta lukiessani :) Siulla on kyllä edelleen tuo asenne niin kohdillaan, ei pienet tekosyyt hetkauta miks jäis treeni tekemättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa niin! Jos tahtoo jotain niin keksii keinon. Muuten on vain tekosyitä.. ;)

      Poista
  2. Mikä kirja sulla tossa on?

    -Tinnu

    VastaaPoista
  3. Komppaan anonyymiä, mikä kirja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan tavallaan itseäni ja kerron, että tuossa yllä on vastaus! :D

      Poista
  4. Loistavaa improvisaatiota! Hiiteen tekosyyt :)

    Itse vedin tuossa yksi päivä 7 -kyllä seitsemän- Questin prodepatukkaa. Meni silleen ihan vahingossa, hups. Niiden piti riittää kolmeksi päiväksi, mutta kuinkas kävikään. Himot vei voiton ja heikko antautui himojen valtaan :D
    Ei mennyt ihme kyllä pakki sekaisin. Mikäköhän teräsvatsa mulla oikein on...janotti kyllä pirusti vielä seuraavanakin päivänä. Niin ja leuat oli kipeet :D Niitä kun saa ihan kiitettävästi jauhaa..

    Hienoa, että ootte päässet turvallisesti Skotlantiin :)

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on kuule! Tämmönen lomamökkeily ei ole mikään syy olla treenaamatta!

      Herranduudelis oot sitten vähän maistellut protskupatukoita! :D Mulla ois varmaan massu räjähtänyt tuosta määrästä ja saanut varmaan kivat ummetukset siitä kuitupaljoudesta :D Huhhuh, on sulla teräsvatsa tosiaan! :D Heh, ja leuat niistä saa kyllä kipeäksi!

      Ja hei, vinkki! Mm. Apple Pie -patukkaa vihjataan mikrottamaan ihan vaikka viitisen sekuntia, siitä saa lämmintä ja pehmeää, tulee ihan leivokset mieleen! :') Monikäyttöisiä patukoita!

      Poista
  5. No pikkusen tuli maisteltua :D Se ei tosin ollut tarkoituksen mukaista (AIJAA) ja tuli aika kalliiksi, joten jatkossa en siis niitä tule ostamaan kuin max 4 kerralla, jottei tuo toistu :) Myönnettäköön, että seuraavana päivänä ei pahemmin ollut nälkä (vain jano) ja vessassa tuli ehkä käytyä muutaman kerran normaalia enemmän :P

    Ja hei, arvaa olenko jo mikrottanut ;D Tosin Apple Pie -patukkaa en ole vielä saanut käsiini, mutta kaikkia muita olen kokeillut myös mikrottamalla. Mä oon tällänen protskupatukkapena, joka on varmaan kokeillu lähes kaikkia kokeilemisen arvoisilta vaikuttaneita patukoita ja ties missä eri muodoissa (i.e mikrottamatta, mikrottamalla, mikrotettuna ja pehmeenä esim. pähkinöiden tai mantelien kera...myös raejuustolla olen muutaman patukan vetänyt :D En Questejä tosin;) )

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuommoinen varmasti halvaksi tule, kun tämä neljäkin jo vähän kalvaa! Jos tänään löytyisi kaupasta vaikka sitä rahkaa ja raejuustoa, niin olisi jotain muutakin syötävää. :D Kaksi meni taas aamupalan jatkeeksi! Oli nälkä!

      Oot kyllä hyvin testaillut eri patukoita, täytyy sanoa! :D

      Poista
  6. Siis ihan mahtavaa tuota sun treenimotivaatiota! Oikeesti, niin monen pitäis ottaa susta mallia! Ei se ettei oo haukkaripenkit ja muut laitteet asennettuna vielä ole este, se on vaan haaste! ;)

    Ja hei hahahaha.. :D Mä nauroin jo kun näin ton sun otsikon mun blogin sivugadgetissa! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidasteita ne vaan on tosiaan! Tässä mä katson himoiten ruokapöytää ja ehkä hyödynnän sitä pian alkavassa jalkapepputreenissä. :D :D En sentään harteille aatellut heittää, mutta vois siinä tehdä vaikka mitä muuta treeniä :D Keksivä keksii! Kotona on vaikka mitä, mitä voi hyödyntää. Pitää vaan osata katsoa!

      Poista
  7. Sä olet yksi inspiroivimmista ihmisistä jota vastaan on tullu. Tälleen puskista tulin vaan ilmottamaan ja meen nyt takas piiloon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww mahtavaa! <3 :') Kiitti kun tulit puskista huutelemaan! :')

      Poista