torstai 18. heinäkuuta 2013

Ei niin hyvä ystävä 11 vuoden takaa

Varoitus: tästä tekstistä tulee pitkä. Koittakaa kestää. :D Valitettavasti mitään infottavaa sen yhden infottavan asian tiimoilta mulla ei ole. Tämä ei siis käsittele sitä. Tämä postaus siis ihan tästä päivästä ylipäänsä.

Silloin kun mulla nämä niskaongelmat alkoivat, ne alkoivat yöllä. Se oli todella pelottavaa herätä siihen, että koko päässä suhisi ja kohisi ja pienetkin äänet sattuivat korviin. Ja siihen päälle vielä se, ettei tiennyt mistä se johtui. Eikä sitä tiedetty pitkiin aikoihin. Pelkäsin pitkään nukkumaan menemistä ja nukuinkin istuma-asennossa parisen vuotta, koska en uskaltanut mennä maate. Kesti myös kuukausia, ennen kuin uskalsin mennä ylipäätään sänkyyn nukkumaan. Nukuin sohvalla. Sittemmin, kun syitä löytyi niskasta ja verisuonista, tuntematon ei niin enää pelottanut ja en ole sen jälkeen pelännyt nukkumista. Kunnes nyt. Kaksi viimeistä iltaa on nukkuminen pelottanut, koska niska on mennyt niin huonoksi, että oireet on alkaneet muistuttaa niitä varhaisia oireita. Pelkään herääväni yöllä siihen, että teen melkein kuolemaa. Tai että en herää enää aamulla ollenkaan. Ei niin konkreettisia pelkoja, mutta kun olo on huono ja on olemassa yhtä sun toista, mitkä voivat aiheuttaa yhtä sun toista, sitä luonnollisesti jännittää silloin, kun ei ole parhaassa terässä. Aamulla on ollut iloinen, että on herännyt uuteen päivään.

Niska, selkä, hartiat ja etenkin kaula on tällä hetkellä aivan kireänä. Kaulalla tuntuu, että koko ajan olisi jonkun käsi kuristamassa koko kaulan leveydeltä. Tuntuu jotenkin siltä, että näissä kaikissa lihaksissa olisi pumppi, mikä ei lähde lähde pois.


Kaikki tuo teksti pohjustuksena sille, että millaisilla fiiliksillä lähdettiin päivän jalkatreeniin. Lisäksi oli se viime treenissä tullut mikäliekankkuvamma, joka vähän tuntui, muttei sattunut. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla, muttei olo ollut kuitenkaan mitenkään huono, että treenin olisi estänyt. Siispä kokeilemaan vain!

Lämmittelin ensin jalat ja ilman painoa kokeilin split squattia, että miten tuo kankussa tuntuu. Ei tuntunut yhtään, joten tankoa niskaan. Otin sen viimeksi lisäämäni kymmenen kiloa pois, ettei heti rikota paikkoja uudelleen. Mutta olin kyllä ihmeissäni ensinnäkin siitä, että tanko ei painanut mitään siellä harteilla ja toiseksi, että mitään ihmeellistä ei kankussa tuntunut, eikä koko touhu tuntunut rankalle. Pumppasin ja pumppasin ja rauta oli kevyttä! 22 toistoa per jalka, eli aivan liiaksi. Siispä se kymmenen kiloa lisää taas tankoon ja sillä seuraavat. 16 per jalka pumputtelin menemään vielä kahdet sarjat. Tuntui, että jalat olisivat vahvistuneet tässä edellisen jalkatreenin ja tämän treenin välissä vaikka kuinka paljon! Että olikin hyvä fiilis. :)

Niska vaivasi vasta takakyykyissä. Siinä oli se +10kg painoa myös, mutta sillä menikin ekalla myös sen 22 toistoa. o.O Mistä näitä voimia oikein tulee?! Laitoin vielä viisi kiloa lisää, ja sillä tuon jälkeen vielä 4x16, eri leveyksillä, kun ei kankkuun enää koskenut. Tangon laskeminen telineelle teki harteille kipeää, se ns. irrottautumisvaihe siitä oli ikävä. Ja sitten sitä sai hetken aikaa keräillä itseään. Mutta tämä on vissiin normaalia muutenkin kunnon jalkatreeneissä. :D


Näiden lisäksi ne perinteiset leg curlit ja loitontajat+pakarat kuminauhalla. Listassa luki vielä vatsaliikettä ja pohkeita, mitkä rustasin yli, koska viiden kyykkysarjan jälkeen olin aivan loppu ja kaikkeni antanut. Tunti yksitoista minuuttia meni treeniin.

Olin tosi hyvällä fiiliksellä ja palkkaroin siinä ja nöräilin vajaan tunnin. Ulkona paistoi aurinko, joten vaihdoin vaatetta, läästin rasvaa ja päätin mennä hetkeksi aurinkoon istumaan ja lukemaan lehteä. Näin hyvällä fiiliksellä sitä oltiin:

:'D

Siinä kun avasin ulko-ovea, mietin mielessäni, miten paljon parempi olo olikaan nyt treenin jälkeen kuin ennen treeniä, ja että ehkä se tanko siellä niskassa jopa availee niitä jumeja. Jee! Istahdin pihalle, ja eiköhän aurinko mennyt tietysti pilveen. Lueskelin lehteä. Meni ehkä viisi minuuttia, kunnes näkökenttään ilmestyi aika iso sahalaitakuvio. Näitä tulee pieniä mulle välillä hetkellisesti (niskajuttuja), mutta tämä oli isompi. Eikä se mennyt pois. En kauaa jäänyt ihmettelemään pihalle tätä vaan tulin takaisin sisälle. Sahalaitakuvio senkun kasvoi. Tajusin, että nyt on migreenikohtaus tulossa (se aurallinen versio) tai sitten jotain muuta hirveää on tapahtunut. Verrattuna aiempiin migreeneihin tämä sahalaitakuvio oli erilainen - ennen on ollut pieni ja pyöreä, mikä pikkuhiljaa siirtyy näkökentän reunalta suoraan keskelle, jolloin et näe suoraan sitä mitä katsot vaan sen ympäristöä. Tämä oli täynnä tähdensakaroita, se oli suuri, ja siinä keskellä oli reikä. Ja se ei hivuttautunut keskelle, vaan se kasvoi, tuli ikäänkuin lähemmäs.

Sanoisin, että tuossa kohtaa alkoi tulla paniikki. Miksi se ei mene pois, mitä täällä tapahtuu, kohta en näe enää mitään jne. Lähetin ensin miehelle tekstarin, että tällaista on tapahtumassa, että jos soitan ja mongerran siansaksaa (migreenikohtaukset on vieneet puhekyvyn ennen), voiko hän tulla kotiin, koska itseä oikeasti pelottaa. En ehtinyt saada vastausta, kun tilanne eteni niin vauhdilla, että oli pakko soittaa sellainen kunnon itkupuhelu, että tuu kiltti kotiin. :') Hän tietysti lähti heti. Koitin itseäni katsoa peilistä, että näkisin sellaisia merkkejä, kuten että roikkuuko toinen puoli naamasta, eli onko kyseessä jotain ihan muuta kuin migreeni. Mutta enpä nähnyt kuin puolikkaan naaman ja huonosti senkin. Näkökentän sahalaitakuvio oli aivan hemmetin suuri ja blokkasi puolet koko näkökentästä. Kiva oli miehellekin soitella, kun työnumero piti luntata jostain sähköpostista ja sitten näppäillä. Ei ole helppoa, kun et näe. Toisella kerralla meni sentään oikein ja puhekyky oli tallella, että sain asiani kerrottua.

Se sahalaitakuvio läheni ja läheni, kunnes tavallaan meni vasemmalta ohi ja läpi. Sitten jäin vain odottamaan, että mitä seuraavaksi. Tässä ohessa tietysti koitin ajatella järkevästi ja kaivoinkin valmiiksi pöydälle passia ja sellaista lappusta, missä on kuva mun verisuonipoikkeavuuksistani selityksineen ja oireineen päivineen (hyvä olla aina laukussa). Että jos pitääkin lähteä jonnekin. Hetkeen ei tullut uusia oireita, muuta kuin aivan järkyttävä yleisolo tietysti. Mies tuli puolessa tunnissa kotiin ja pyysin heti hierontaa, että jos tämä oli jumien aiheuttamaa. Olo ei juuri muuttunut, paitsi tuntui vähän, että päänsärky on alkamassa ja en ollut aivan varma, pysyykö taju. Siirryin lattialle, tyyny pään alle ja jalat sohvalle. Hetken aikaa ehdin olla ja sitten alkoi lähteä tunto. Vasen käsi, kuten aina ennenkin. Ensin sormet ja siitä se on aina lähtenyt kiipeämään ylöspäin pitkin käsivartta aina naamalle asti. Tämä oli nyt poikkeavaa, sillä itse kohtauksen alkamisesta alkoi olla jo tunti. Ennen tämä on ollut ensioire. Miksi se tuli nyt makuulle mentäessä? :/ Nousin istumaan ja sormet oli jo ihan tunnottomat. Samaan syssyyn alkoi vasemmalta puolelta ylähuulesta lähteä tunto. Siirryin sohvalle istumaan ja sormiin palasi tunto samalla kun tunnoton alue kiipesi käsivartta pitkin ylös. Huulesta alue levisi kitalakeen, hampaisiin, kieleen.. Kunnes molemmat menivät pois. Jäljelle jäi päänsärky. Silmien takana ja ohimoilla, ah. Jonkin aikaa sitä kestin, kunnes otin särkylääkkeen. Tuossa välissä kykenin joten kuten käymään suihkussa ja hampaat pesemään, jotta sitä olisi edes jossain kunnossa kamalan hikitreenin jälkeen, jos tarvitsee johonkin lähteä. :D Ensiapu on asia erikseen, sitä varten ei tartte sentään hikeä pois suihkutella. Mutta jos ei kiire ole, olen mieluummin puhdas. :)

Ja tässä ollaan nyt. Päätä särkee vielä hieman ja vähän on paha olo, sekä yleisolo on tietysti aika hirveä, mutta pärjään. Muita oireita ei ole tullut. En ole vielä uskaltanut mennä makuulle kokeilemaan, että alkaako taas lähteä tunto. Sitten se tarkoittaa sitä, että pakko se on mennä lääkärille, koska ei se enää liity migreeniin. Ainakaan omaani, tyypilliseen oirekuvaan. Kohtauksittain nämä tulee, eikä lisäoireita tuntien jälkeen. Se mikä tässä on tosiaan kivaa, on se, että tämä oli ensimmäinen kohtaus yhteentoista vuoteen. Viimeisen sain kahdeksantoistavuotiaana, silloin niitä tuli kahtena päivänä peräkkäin, hirveän stressin alla, pelkillä auraoireilla, ilman päänsärkyä. Äidilläni oli myös migreeni aikoinaan, joka jäi pois. Luulin tähän asti, että itselleni kävi samoin. Tämä on suhteellisen normaalia, että aikuisiällä se hiipuu. No ei sitten hiipunut. Ihan rehellisesti ja sensuroimatta ainuttakaan kirjainta tähdellä: PERKELE.

Teini-iässä näitä oli silloin tällöin, enkä koskaan keksinyt itselläni selkeää laukaisijaa. Tuli kesken konsertin (vilkkuvat valot?), tuli onkireissun jälkeen, tuli muuten vain. Ei ruokayhteyksiä tai muitakaan. Nyt vissiin sitten lihaskireydet ja kyykkääminen. Ehkä. Silloin ennen päänsärky (silmäsärky) oli niin paha, että muistan toivoneeni - teinin dramaattisuudella - ihan kuolemaa. Olen iloinen, että puhekyky pysyi tällä kertaa. Se on jotain ihan hirveää. Vaikka kuinka panostat ja mietit, että mitä sanot, ulos tulee pelkkää mongerrusta ja siansaksaa. Ei pysty muodostamaan sanoja, saati lauseita. Koita siinä tilassa sitten saada sanottua jollekin jotain tai pyydettyä apua. :(

Ja arvatkaa vain, jääkö kyykkypelko nyt päälle. :/ Tai yleensäkin tangon laitto niskaan -pelko. Tämän kohtauksen vuoksi aion ottaa nyt rennommin, niin kauan kun lihakset on näin jumissa. Ehkä aikaisintaan sunnuntaina mietin seuraavia treenejä. Voi olla, että kävelyllä käyn, jos olo on muuten hyvä, mutta puntteja en nostele. Ja huomenna en tee mitään. Toivottavasti uskallan nukkua.

Viimeinen treenikuva hetkeen. Sulatelkaa sitä muutama päivä. :D

Soitin tänään Suomeen, mistä eilen oli puhetta, mutta kaiken tämän vuoksi liian myöhään. Asia ei siis etene vielä mihinkään. Huomenna on koko päivä aikaa selvitellä ja soitella, joten eiköhän jotain tapahdu. Mitään konkreettista infoa tulen tuskin saamaan, mutta tietoa sitä kohti kyllä.

Onko muita aurallisesta migreenistä kärsiviä? Millaisia oireita teille tulee, onko teillä selkeitä laukaisijoita kohtauksille? Itsellä on ainakin stressi ollut ennen ja nyt sitten ilmeisesti tämä. Joku pakkiksella kertoi kyykyn laukaisevan itsellään aina kohtauksen.

Ärsyttää muuten vähän, miten ylikäytetty sana migreeni on. Se ei ole sama asia, kuin päänsärky. Kuka tahansa voi kärsiä päänsärystä, mutta kuka tahansa ei saa migreeniä. Aurallista tai auratonta.

Mulla näkyy hyllyssä olevan korkkaamaton kirja nimeltään Migreeni. Taidan lukea sen seuraavaksi. :)

33 kommenttia:

  1. viimeisin oma migreenikokemukseni tämän postauksen lopussa: http://gracefulfit.blogspot.fi/2013/06/sekalainen-jussinaluspostaus.html

    ei ollu kivaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on mennyt tuo postaus ihan ohi, ja en kestä sullakin jalkapäivän jälkimainingeissa! :(( Ihan perseestä tämmönen, sanon vaan!

      Poista
    2. joo tajusin itekin vasta nyt kun luin kertaalleen tuon oman tekstini, että kappas jalkatreenin päälle. jos tuo migreeni oli kuin vuosisadan krapula, niin sen jälkikrapulat kesti KOLME päivää. eli seuraavat kolme päivääkin oli vielä pää kipeä, ruoka ei maistunut yhtään ja mahassa velloi ja pyörrytti ja oli kaikinpuolin höntti olo. kaikenkaikkiaan siis neljän päivän migreenikankkunen. lähti muuten kaksi kiloa tuona aikana...

      Poista
    3. Onkohan sitä sitten semmonen tosibodari kun saa kyykkymigreenin?! :D Hahaa, hirveen hauskaa NOT.
      Kyllä jouduitkin pitkään kärsimään vielä jälkioireista. :/ Sulla olikin ihan hemmetin raju kohtaus. Mä en onneksi ole joutunut oksentelemaan nyt (en muista oliko sitä mukana silloin teininä), vaikka paha olo kyllä onkin. Ei ruoka ihan perinteisesti tänään maistu.. Jalkapäivä = nälkäpäivä? Ei tänään.

      Poista
  2. Voi sua :(. Tuntui kurjalta lukea, kuinka hätääntynyt olet ollut. Toivottavasti jumit laukeavat pian! Mielestäni on tosi fiksua nyt ottaa pari päivää ihan kevyesti.

    Minulla ei tietääkseni ole migreeniä, vaikka perheessäni sitä on useammalla; molemmat siskoni, äitini ja 2/3 veljistä kärsivät siitä. Todella voimakkaita päänsärkyjä saan kyllä jumituksista, mutta vaikka oksettaa ja kiristää päätä, niin säilyn jollain tavalla kuitenkin toiminta- ja puhekykyisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo kyllä kivaa olla yksinänsä kun tommosta sattuu, kun ei ihan voi olla varma siitä mitä se on. Neurologiset oireet on varmaan aina kaikista pelottavampia. Vaikka tämähän oli pitkälti aivan ohjekirjasta tämä auraoireilu. Silti se on pelottavaa yksin. :/ Kyllä pari lepoa tulee ihan tarpeeseen.

      Sulla onkin lähisuvussa paljon migreeniä, olet kyllä onnekas jos siltä olet säästynyt. Vaikka toisaalta esimerkiksi niskajumista johtuva kuvotus on jotain ihan ainoaa laatuaan, se ei ole kivaa myöskään.

      Poista
  3. Hyi kamala, ite oisin pelästynyt et on aivoinfarkti ! Jotenki jos kasvot vähääkään puutuu ni ite on pakko tarkistaa heti peilistä ettei naama roiku :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mää kanssa koitin peilistä tiirata, mutta kun en nähnyt kun yhden puolen, :D Kyllähän sitäkin mietti, varsinkin kun on nuo suonijutut ja ennenkin epäilty infarktia. :/ No, onneksi oli kuitenkin ihan vaan migreeniä! Oireissa tuskin loppupeleissä eroaakaan hirveästi aivoinfarktista, muuta kuin että tämä menee onneksi ohi jättämättä pidempiaikaisia jälkiä. :)

      Poista
  4. Kuulostaa ulkopuoliselta tosi pelottavalta :( Jumeista, käytkö jossain hierojalla? Mä olen vasta nyt tajunnut, että jos mulle tulee jumeja niin en voi jäädä lepäämään vaan ne on hierottava pois, muuten ne jää. Ei siis mene itekseen pois, ainakaan kokonaan. Käsiongelman takia en ole hauista suoraan treenannut pariin kuukauteen ja tänään hierottiin kättäkin. Hauis ja käsi kuulemma totaalisen jumissa. Olin vähän hämmästynyt, mutta opinpa taas kropasta jotain. Vaikka ei tunnu kireyttä tms. niin jumi voi näköjään silti olla. Tavaksi on jo tullutkin, mutta pakko jatkaa säännöllistä hierontaa. Olis varmaan pitänyt aloittaa aiemmin, niin olis paremmassa kunnossa. Mut sitä ei vaan tajua, et vaikka mikään ei vaivaa niin silti pieni jumi voi ikäänkuin salassa kasvaa isoksi kunnes se vasta oireilee. Ja tosi moni jättää lihashuollon väliin. En oo enää hirveän nuori, joten nyt ne vaivat kai alkaa jos on alkaakseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottavaa se on. :( Ehkä ensi kerralla taas vähemmän, kun osaan sitä odottaa. Tälleen yhdessätoista vuodessa sitä ei osannut odottaa, vaikka se aina välillä kummitteleekin. Kuten justiinsa jossain konserteissa käy, niin mielessä se on, ettei vaan iske.

      Meillähän hierotaan kotona hierontapöydällä pitkälti joka päivä. Ammattilaisella en voi käydä. OMT -fysioterapeuttikin nosti kädet pystyyn, kun menen käynti käynniltä huonommaksi. Ja niskaahan ei saa käsitellä pääpiirteittäin ollenkaan, ettei henki mene. Jännitysniska, verisuonipoikkeavuudet ja muut kaverit, joista toivottavasti pääsen joskus teitä infoamaan, kunhan itse saan asiaan varmistuksen.

      Poista
  5. Aurallinen migreeni ilmoittautuu täällä o/ Mulla oli yli vuoden krooninen migreeni. Eli särkypäiviä ehkä 400 peräkkäin... Ja jotain 15-20 reseptilääkettä kokeiltiin. 4 eri triptaania, oisko ollu 5-6 estolääkettä, eri kipulääkkeitä. Joskus kohtaukset on tosi rajuja. En ite pystyny liikkumaan silloin. En pystyny edes liikuttamaan päätäni. Makasin pimeessä huoneessa ja itkin. Ei sitä kukaan ymmärrä, joka ei sitä ole kokenut. Melkein kaikilla on päänsärkyä joskus, mutta migreeni joka lamauttaa koko liikuntakyvyn on ihan eri asia.
    Mäki muistan ku tiesin et kohta alkaa uus kohtaus pku iloisesti selittelin kaikkea, päässä ajatukset liikku tuhatta ja sataa mut kieli vaan ei liikkunu, sönkötin enkä saanu sanoja ulos. Onneks se pahin helvetti on nyt ohi!
    Edelleen tietysti tulee kohtauksia, ja vieläkään ei mikään lääke auta. Kylmä pyyhe ja täyspimeys.
    Voimia sulle! :) "Pelkkä" migreeni vei ainaki multa kokonaan elämänhalun, jonka oon saanu pikkuhiljaa takasin. Se on tosi rankkaa, aina, joka kerta kun se kohtaus tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herran jestas. Ihan kamalaa oot käynyt läpi. :( Ei tuommoista toivoisi kenellekään, kun ei ees tämmöstä.
      Kiitos ja samoin sulle! 'Pelkkä' migreeni on tosiaan niin pilattu sana. Ei se kuulostaa enää niin isolle jutulle kuin se on, kun sitä viljellään kuvaamaan jokaista päänsärkyä.

      Poista
  6. Ja oli/on mulla muutki auraoireet laidasta laitaan. Mut siinä on se hyvä, et on se aika vaaraton sairaus jos se tulee vaan harvakseltaan. "Kiusallinen" kuten eräs miesneurologi asian ilmaisi. Kiusallinen?!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusallinen. :D No, öh, tavallaan sitäkin?! :DD
      Mutta hyvä puoli tosiaan, että tulee harvoin. Mä toivoisin, että pysyisi tälleen yhdentoista vuoden välein tulevana. :D

      Poista
  7. Multa vielä kolmas kommentti ku en älynnyt vastata noihin kysymyksiin. :D Toivottavasti jaksat lukea, kohtalotoveri :) Mulla migreenin laukaisee kovat äänet, kirkkaat valot, voimakkaat hajut, unenpuute, nälkä, joskus treeni, jano, melkein mikä vaan. Auraoireita erilaiset liikkuvat kuviot, näön sumentuminen, sahalaidat, puristava tunne kasvoilla ja korvien takana kova kipu, oon muutaman kerran nähny harhoja, sit myös se et ei saa sanottua sitä mitä yrittää, heikotus ja järkyttävä oksetus, kylmyys... Kaikkee löytyy mut tossa jotain mitä tuli mieleen :D Tosiaan migreeni voi olla ihan tosi hurja, varsinkin sillon kun näin harhoja, näin kerran että tiellä juoksi joku ja kerran mm että meidän sängyn vieressä oli vauva. Pelottavaa :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa pommittaa kommenteilla. ;) Tosi hyvin olet bongannut noita laukaisevia tekijöitä! Mä en osannut niitä silloin pienempänä edes pohtia ja tälleen jälkikäteen vaikea miettiä, että mitä esimerkiksi silloin onkimassa tapahtui, oliko kylmä vai kuuma ja missä asennossa röhnötti ja mitä näki ja miltä tuntui.. :D
      Harhat kuulostaa ihan hirvittävän pelottavilta. Sain ihan kylmät väreet tuosta vauvan näkemisestä. :/

      Poista
    2. Mut tavallaanhan niitä sahalaitoja ja muita värejä ja kuvioita vois ajatella myös harhoiksi, koska eihän ne ihan normaaliin arkipäivään kuulu. :D Kamalinta siinä kroonistuneessa migreenissä oli kipujen lisäks ne lääkkeet! Koska ne aiheutti tosi pahoja sivuvaikutuksia. Tukkaa lähti ja yks lääke vei viikoks unet nii tärisin vaan väsyneenä, mut uni ei tullu. Paino putos 15 kg. Joka lääkkeellä oli omat sivuvaikutukset; pulssi ja verenpaine laski toosi mataliks, ja mielialalääkkeiden sivuvaikutuksista ei sen enempää ku että tuli itketyä ja rikottua pari astiaa, nekin siis oli käytössä pelkästään estolääkkeinä. Mutta ne vaikutti sinne aivoihin aika paljon. Kuitenkin useimmille joku lääke auttaa (vaikkakaan ei mulle), triptaanit auttaa melkein kaikille, auttaako sulla? Ne ehkäisee kuulemma monilla hyvin kohtauksen ku ottaa aurojen aikana. :)

      Poista
    3. Totta tuokin! ;)
      Sepä noissa lääkkeissä onkin aina mukavaa, kun auttaa ehkä johonkin, mutta sivuvaikutuksia tuleekin sitten roppakaupalla siihen rinnalle. Huhuh. Mä taisin silloin pienempänä saada diagnoosin yhteydessä jonkun reseptin, mutta en muista tehosiko tai että tuliko edes otettua niitä. Aurojen aikana perinteisesti olen ottanut särkypillerin, niin sitä särkyä ei enää viimeisillä kerroilla ainakaan tullut. Tällä kertaa olin sen verran pihalla, etten tajunnut mitään pillereitä alkaa etsiä, kun en tiennyt mitä on edes tapahtumassa. Nyt onneksi suurin pääkipu on jo kaikonnut, ihan pieni tuntuma enää jäljellä. Ehkä selvisin! :')

      Poista
    4. Ei ihmekään et on pihalla tollasesta tilanteessa, ku iskee kaikki kerralla päälle ja näkö menee :/ Ei ihme, jos sul on viel pari päivää sekava ja pöllämystynyt olo, mutta ONNEKS yleensä selviää säikähdyksellä. :) Ja toivottavasti nyt sit pysyyki poissa mahdollisimman pitkään! Niitä herkistäviä tekijöitä oppii löytämään ja välttämään kyllä. Sun elämäntapa vaikuttaa muutenki siltä, ettei sieltä ainakaan moitteen sanaa löydy. :)

      Poista
    5. Jeps, vähän on semmonen pöllähtänyt olo tänä aamuna. ;) Onneksi tänään saa vaan levätä koko päivän!
      Varmaan aina helpompi tunnistaa niitä tekijöitä mitä useammin kohtauksia tulee. Siltä pohjilta toivon, etten koskaan tule tunnistamaan niitä omia laukaisevia tekijöitä. :D

      Poista
  8. Oi kamala, kuullostaa kyllä todella todella pahalta ;(
    Täälläkin yksi migreenivammainen. Pahimpina laukaisijoina mulla toimivat juuri stressi/jännitys, vilkkuvat valot ja kova treeni yhdistettynä liian vähäiseen nesteytykseen. Aurallinen versio mullakin, pahimmillaan tosissaan ei eteensä näe. Huh. Mutta noi sun tuntohäiriöt kuullostaa pelottavilta! En osaa kuvitellakaan vastaavaa... Hirmuisesti voimia, toivottavasti saat nukuttua ja pipi menee pian pois <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin! Nuo näköhäiriöt on kanssa ikäviä. Miten sitä voi jossain tietyissä toimissa edes pärjätä silloin yksin?! Mieti, autoa ajaessa tai jotain semmosta. Huh. Onneksi olin itse kotona. Oisin voinut pärjätä yksinkin, mutta rehellisesti ottaen niin kovin pelotti, etten tahtonut olla yksin. Onneksi on tommonen mies, joka heti riensi tueksi. :')
      Kiitos! <3

      Poista
    2. Olen joskus yrittänyt pyöräillä migreenissä... Päädyin ojaan!
      onneksi sulla on noin ihana ja huomaavainen mies :)

      Poista
    3. No en kyllä yhtään ihmettele, että ojaan päädyit! :O
      Mulla kyllä on. Ihan maailman paras tommonen. :)

      Poista
  9. Lepoa, unta ja vettä ja kaikkea siltä välilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmosilla eväillä mennään pari päivää, kyllä vaan. Ihan ilman konkreettisia suunnitelmia. Tekee hyvää.

      Poista
  10. Hui. Toisen migreenikohtaukset on kyllä pelottavaa seurattavaa ja erityisesti näköjään luettavaa. Pikkuveljellä on ollut migreenikohtauksia 5-vuotiaasta asti, mut ite olen onneksi selvinnyt vaan muutamalla. Ei ole kyllä kivaa ollenkaan! Nyt vaan lepoa. Pidän sormet ristissä, et vähintään seuraavat 11 vuotta menee taas ilman <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan on ollut kamalaa pikkuveljellesi saada niitä jo noin pienenä. Voin vain kuvitella miten pelottavaa se on ollut, kun tälleen kohta kolmikymppisenkin saa paniikkiin ja itkuun. :/ Onneksi sulla on niitä ollut vähemmän! Mä kanssa toivon, että tälleen yhdentoista vuoden välein sitten vaan tulee, se sopii mulle! ;) Kiitos <3

      Poista
  11. Puuh, kuulostaa kamalalle! Otsekin kun kipukohtauksista kärsin niin mun mielestä vaikeinta on kuitenkin se, että on tarpeeksi urhea ettei anna asian häiritä normaalia eloa. Thänk kaad ei ole koskaan iskenyt kipukohtaus missään julkisella paikalla missä ei olisi tilanteessa ehkä muuta vaihtoehtoa kun piipaa-auto, vaikkeii mistään hengenvaarallisesta olekaan kyse. Mutta lamauttavat kivut kun on lamauttavia kipuja. Ja toisaalta riesana on aina lääkkeiden sivuvaikutukset, migreeniinhän testaillaan nykyisin lääkkeitä jos jonkimoisia. Hurjasti tsemppiä sinne ja toivottavasti tämä oli joku satunnainen kerta! Oonko sulta aiemmin kysellyt luontaishoidoista? En tiedä mikä on tilanne briteissä, mutta monissa maissahan jopa lääkärit saattaa niihin lähettää. Itse en kovin niihin uskonut (jos niin voi sanoa), kunnes kerran vyöhyketerapeutti laukas mulla kipukohtauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kolmatta päivää putkeen mennään, eli ihan satunnaista ei taida olla.. Olen tästä lääkärille lähdössä, en kivun vuoksi (sen kanssa pärjään), vaan sen kaiken muun vuoksi. :(

      Poista
    2. Lähetän paljon voimia täältä!

      Poista