tiistai 7. lokakuuta 2014

Vieraskynä: Vaarojen Maraton -kisaraportti

Yleisön pyynnöstä ja vastalauseiden puutteesta johtuen tässä mieheni virtuaalisesta kynästä rapsaa Vaarojen Maratonista! Jatkossa tällaisia ja muitakin juoksuun liittyviä juttuja saattaa ilmestyä aina silloin tällöin. ;) Niitä odotellessa, tässä siis kisaraporttia:

Olkoon ensimmäinen vieraskynäilykirjoitukseni Vaarojen Maratonista. Kyseessä on Kolilla kansallismaisemissa juostava polkujuoksutapahtuma. Oma arvioni on, että reitistä noin kymmenen kilometriä juostaan metsäteitä pitkin. Loput on polkuja pitkin. Mahtuu reitille myös vesistön ylitys lautalla tai veneellä. Koko touhun kruunaa ihanan masokistisesti kolmen kilometrin loppunousu maaliin.

Vaarojen maratonin ensimmäinen haaste oli paikan hankkiminen. Nettipalvelu kaatui ensimmäisellä yrityksellä ja järjestäjät päättivät kokeilla paremmalla onnella uudestaan myöhemmin. Loppujen lopuksi sain paikkani ostettua. Sivut olivat kyllä todella jumissa ja piti olla nopea. Paikat myytiin loppuun todella nopeasti. Olisikohan ollut alle tunnissa.

Edellisenä iltana oli pakattu tavarat valmiiksi, luonnollisesti juoksuvarusteet oli testattu jo kaksi viikkoa sitten pururadalla juosten 22km. Me elämme kissan valtakunnassa niin meille on kyseessä päivä reissu, koska kotiin pitää palata illalla, joten herätys oli aikaisin aamulla. Vaimoni nousi minua aikaisemmin. Minulla oli suunnitelman mukaisesti varattuna 45min pitempään nukkumista eli minun tarkoitukseni oli nousta vasta kello 5:30. Kävi kuitenkin niin, että iso lukki päätti häiritä vaimoni valmistautumista ja minun piti rynnätä pelastamaan neitoni hädästä. Päästin lukin ulos 4:50 eli sain minä nukuttua viisi minuuttia kauemmin kuin vaimoni. Olin jo pystyssä niin päätin mennä syömään aamupalani. Laitoin mikroon maratonaamun perinteisen aamupalan eli 100g pikakaurahiutaleita maidon kera, josta sitten puuro muodostui. Tähän vielä sekaan kuivattuja luumuja ja hunajaa. Lopuksi vielä kofeiinitonta vihreää teetä.


Kisainfossa kerrottiin parkkipaikkajärjestelyistä. Alueella ei ole mitenkään ruhtinaallisesti parkkitilaa ja osallistujia oli paljon. Lauantaina paikalle saapuvat 43km juoksijat parkkeeravat Pielisen puolelle Ukko-Kolia. Saavuimme perille noin kahdeksan aikoihin ja tilaa oli kyllä hyvin. Paikalle oli selkeät opasteet ja opastajat. Ei joutunut edes mitenkään erityisen ahtaasti parkkeeramaan. Autolla sitten vielä vähän vettä ja banaani naamariin. Yleensä olen juonut urheilujuomaa puolisen litraa ennen lähtöä, mutta satuin lukemaan, että asiassa on yksilökohtaisia eroja ja joillekin tällainen nopeiden hiilareiden tankkaaminen juuri ennen kisaa voi kiihdyttää hiilarien polttoa, jolloin kisassa voi tulla nopeammin uupumisolo hiilareiden loppumisen takia. Parkkipaikan läheisyydestä oli tuolihissikuljetus Ukko-Kolille. Oikein mukava pikku erikoisuus.


Ylhäällä oli jälleen hyvät opasteet. Hoidin oman ilmottautumiseni ja sain numerolappuni ja Buff-huivin! Yleensä juoksukisoissa saa teknisen t-paidan. Itselläni alkaa niitä olla jo muutama, joten oli aivan mahtava yllätys saada Buff-huivi. Varsinkin kun sellaisen hankkimista on joskus miettinyt. Nyt oli tilanne, jolloin piti rikkoa maratonin yhtä perussääntöä: älä koskaan kokeile kisassa mitään uutta. Laitoin siis hikipannan sijaan Buff-huivin. Paikalla oli hyvät WC-tilat ja hotellilla oli ravintola ja kahviokin. Katsastettiin vähän paikkoja, jotta vaimollakin olisi jotain tekemistä minun juoksemiseni ajan. Kello alkoi lähestyä yhdeksää eli ensimmäistä 43km lähtöryhmää.


Lähtö oli jaettu lähtöryhmiin. Ensimmäisenä kello ysiltä starttasi alle viiden tunnin tavoittelijat. Itse jäin odottamaan toista lähtöryhmää eli 9:10 lähtevät alle 6h tavoittelijat. Järjestäjät antoivat neuvoksi, että kertoo oman maratonaikansa 1,5:llä niin saa yhden arvion omasta tavoiteajastaan. Minulle se tarkoitti aika tarkkaan viiden tunnin loppuaikaa. En kuitenkaan luottanut omaan polkujuoksutaitooni, joten jättäydyin kiltisti alle 6h ryhmään. Lähtö oli muutenkin hoidettu hienosti. Lähtöryhmän aikaikkuna oli auki 5min eli ensimmäisessä aikaryhmässä voi juosta portin läpi 9:00-9:05, jolloin ei tarvitse rynniä heti vaan voi päästä innokkaimmat kirmaamaan edelle.

Ekat pari kilometriä olivat hirveää hissuttelua. Eipä poluilla ohitella ja porukka meni edessä todella hitaasti, ainakin minun makuuni. Olo oli kuin formulakuskilla. Keskityin ensiksi omaan virheettömään suoritukseeni ja kärkyin koko ajan ohitusmahdollisuuksia. Ajattelin, että olisi pitänyt lähteä ekassa ryhmässä jo eikä ainakaan päästää toisessa lähtöryhmässä melkein kaikkia lähtemään ensin. Ohittaminen oli todella hankalaa ja aika riskillä siellä varpujen seassa välillä juostiin, että pääsi ohi. Polulla kun ei mahtunut kahta rinnakkain kuin äärimmäisen harvoin. Onneksi oli välillä tieosuuksia niin pääsi tykittämään ohi. Tieosuudet tulivat tietenkin aina heti sen jälkeen, kun oli vetänyt riskiohituksen mustikkavarpujen seassa ja melkein puuta päin juosten. Mietin juostessani, että varmaan jossain ulkomailla huudellaan edessäolevaa antamaan tietä, mutta suomalaiset kärsivät ja jonottavat kiltisti ja kärkkyvät riskiohituspaikkaa. En minä viitsinyt mitään huudella. Kyllä ihmiset vähän tilaa antoivat siinä vaiheessa, kun pöllähdit yhtäkkiä heidän rinnalleen, tosin hyöty tässä vaiheessa oli vähän kyseenalainen.


Vähän ennen puoliväliä oli vesistön ylitys. Vesistö ylitetään laudalla tai veneillä. Riippuen siitä, että millainen tuuri juoksijalla käy. Ylityspaikka voi ruuhkautua ja odotteluaikaa ei mitenkään hyvitetä loppuajassa. Itselleni kävi hyvä tuuri, sillä kun pääsin rantaan niin ohjaaja osoitti minua ja sanoi: sinä vielä pääset lauttaan. Pääsin näin siis suoraan juoksemaan lautan kyytiin. Hyvä tuuri jatkui ja mun paikkani lautalla oli nurkassa, josta ei ollut köydenveto mahdollisuutta. Lauttaan mahtui viisi henkilöä: neljään nurkkaan ja yksi keskelle. Olettaisin tämän varmistavan sen, että lautta ei keikkaa. Aika tukevan oloinen lautta oli. Vesistöä ylittäessä join omassa nurkassani urheilujuomaa selässä olevasta juomarepustani ja kannustin köydenkiskojia. Pääsi siinä köydenvetäjiltä pieni hymy, kun saivat kannustusta. Itseasiassa kuvankin joku oli minun vapaamatkustamisesta napsaissut. Lisää kuvia täältä.


Seuraavaksi saavuin reitin puoliväliin. Aikaa oli kulunut 2h:27min eli olin alle viiden tunnin vauhdissa. Yllätin jopa hieman itseni. Mutta sitten se Vaarojen Maraton vasta alkoi. Kiviniemi-Ryläys etappi olikin sitten sellaista maastoa, että ei tällainen polkujuoksunoviisi uskaltanut juosta oikeastaan yhtään. Voi olla, että rasitus vei myös rohkeutta pois, mutta en uskaltanut juosta, kun polut olivat täynnä liukkaita puiden juuria ja lähes pelkkää nousua pitkin irtokiviä ja kalliota. Hyväksi ohjesäännöksi voin sanoa, että älä astu juurien päälle, äläkä missään nimessä astu kaltevien juurien päälle. Juurakot ovat liukkaita. Välillä minun ohi mentiin suunnistuskenkien nastat kirskuen vasten kalliota. Itselläni ei mitään nastoja kengissä ollut. Noustiin sitten Ryläyksen huipulle 323m korkeuteen. Sitten voi arvata, kun nousu oli paha niin laskeutuminen sieltä vasta olikin hidasta minulle. Kilometriajat olivat luokkaa 11min/km tässä vaiheessa. Retkisarjalaiset olivat lähteneet rauhallisemmalle kierrokselleen aamulla seitsemän aikaan. Tässä vaiheessa aloinkin saavuttaa hyväntuulisia retkisarjalaisia. Mukavasti sai kannustusta. Tällä osuudella välillä kuului kirosanoja jostain kaukaa, kun ihmisiä kompuroi ja kaatuili. Kisojen säännöissä sanotaan, että pitää huolehtia kanssakilpailijoista. Aina näitä ääniä kuullessani varmistin, että kuulin jonkun tarkistavan tilanteen. Usein kuuluikin: Kävikö pahasti? Ei käynyt, pintanaarmuja vain!

Ryläys oli nyt selätetty, mutta sitten iskivät takareisijumit. En pystynyt juoksemaan eikä kävelykään aiheuttanut kuin ajatuksia keskeyttämisestä. Pakko oli pysähtyä hieromaan ja venyttelemään takareisiä auki. Ohijuoksijat/kävelijät usein kysyivät, että onko kaikki kunnossa tai tarvitaanko suolaa. Hyvä yhteisfiilis oli porukalla. Hetken hierottuani päätin lähteä jatkamaan. Vähän ajan päästä tajusin, että jalat tuntuivatkin paljon paremmalle. Kävely ei tuntunut enää yhtään pahalle ja välillä pystyi maaston salliessa ottamaan juoksuaskeleitakin.

Nyt olinkin päässyt jo tieosuudelle. Kilometrit 33-40 mentiinkin pitkin tietä niin pääsin taas juoksemaan. Kellotin 5:07-6:04min/km aikoja, kun sai taas juosta ja takareidetkin aukesivat iloisesti. Paljon ohittelin porukkaa ja usein tuli kannustusta. Kiinnitin huomiota, että lähes poikkeuksetta vain miehet kannustivat toisia juoksijoita. 5km taisin juosta hyvää vauhtia, kunnes takareidet ilmoittivat taas kosketuksen kaipuustaan. Piti pysähtyä hieromaan ja venyttelemään takareidet auki.

Takareidet aukesivat, kun istuskelin hetken kivellä ja hieroin reisiä. Parin tiekilometrin jälkeen tulikin sitten vastaan viimeinen väliaikapiste ja loppuylämäki. Järjestäjillä on ollut sairasta huumorintajua, kun viimeiset 3km onkin pelkkää ylämäkeä: noustaan Ukko-Kolille pitkin polkuja. Tosin nämä polut ovat hyvässä kunnossa eli ei mitään juurakoita. Aina kun ei ollut täysin jyrkkää nousua niin juoksin sen 100-200m mitä pystyi. Sitten kävelin jyrkimmät osuudet ylös. Yhtäkkiä olikin vaimo ottamassa valokuvia. Olo oli hyvä tässä vaiheessa. Ei missään vaiheessa kisaa ollut muutenkaan henkisesti uupunut olo. Katumaratoneilla olen huomannut sellaisen aivojen toiminnan hidastumisen loppuosuudella. Tällä kertaa ainoastaan takareidet eivät halunneet toimia. Minulla oli selässäni 2l urheilujuomaa juomarepussa. Taktiikkani oli juoda sitä tasaisesti pieniä annoksia kisan läpi niin, että lopussa olisi kaikki juoma mennyt. Olin lukenut, että yhtenä juomataktiikkana voi kokeilla juoda noin desin urheilujuomaa per viisitoista minuuttia. Päätin kokeilla tällaista tasaista tankkausta, koska repussa sitä juomaa oli. Uskon, että tämä taktiikka esti aivokoomaamisen. Aivot saivat rakasta glukoosiaan ja olivat pelissä mukana. Kotona huomasin, että urheilujuomaa jäi juomatta litran verran. Annoin muille siis tasoitusta ja kannoin ylimääräistä kilon painolastia koko reissun ajan. En oikein osaa arvioida, että kuinka paljon tulee juotua kisassa.


Maalikin oli sitten yhtäkkiä kulman takana. Oma mittarini näytti matkaksi vain 42km vaikka järjestäjät väittivät matkaksi 43km. Voi olla, että GPS-mittari ei kovin tarkasti tuolla metsässä toimi. Vähän ennen maalia Garmin myös ilmoitti, että akku alkaa loppua. Eipä ole tottunut tällaisia kestoja mittaamaan. Maalissa oli oikein hyvä fiilis. Katumaratonien jälkeen ovat jalkani yleensä särkeneet puolisen tuntia, jolloin kävely on ollut lähes mahdotonta. Nyt ei näin pitkää toipumisaikaa vaadittu. Oman mukavan hetkensä tuotti tuolihissi alas Ukko-Kolilta parkkipaikalle, kun tuolihissistä poistumiseen vaadittiin muutama nopeampi kävelyaskel.

Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan. Polkujuoksu on kyllä oma taiteenlajinsa, joten jos siihen haluaa panostaa niin pitää treenata oikeasti juoksemista poluilla. On aika raskasta seurata koko ajan, että mihin jalkansa laittaa. Samaten opin, että mun on pakko keskittyä noihin takareisiin. Ne on saatava enemmän avonaisiksi. Mun selkeä heikko kohta. Jos siitä saisi muutenkin maratoneihin lisää vauhtia, kun aina takareidet kipeytyvät ensimmäisenä.

Kisaohjeet kannattaa lukea tarkasti, tapahtuma eroaa täysin perinteisestä kaupunkimaratonista. Kisassa on pakollisia varusteita sarjasta riippuen oltava mukana. Itsekin meinasin tottuneesti jättää kännykän autooni. Onneksi vaimoni muistutti, että puhelin on pakko olla mukana. Reitillä on oltava oma juoma mukana. Juomapisteitä taisi olla kaksi tai kolme. Itse en niissä pahemmin pysähdellyt, koska juomaa oli tarpeeksi mukana. Tapahtuma on kansallispuistossa, joten roskaaminen on ehdottomasti kielletty. Itse keräsin energiageelien ja energiakuutioiden kääreet taskuuni.

Järjestäjille suuri kiitos järjestämisestä. Risuja ei ole annettavaa kuin ilmoittautumisen kaatumisesta, mutta ruusuja sitäkin enemmän hyvästä järjestelystä. Kyllä tässä pieni nälkä vielä jäi. Jos se 86km sitten joskus... =)

Lopuksi vielä kuvakaappaus kilpailun datastani. Nousua oli lähes neljä kertaa Paavo Nurmi maratoniin verrattuna ja tuplaten Helsingin maratoniin.



Tunnisteet 'vieraskynä' ja 'kisaraportti' on luotu, joiden takaa nämä tekstit tulevat löytymään jatkossa. Kommentit voi osoittaa suoraan Akille, hän saa hoitaa kommenttilootan tällä kertaa. :)

8 kommenttia:

  1. Järkyttävän hieno veto, paljon onnea! Onko tiedossa jo seuraavaa tapahtumaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tottakai pitää heti alkaa suunnitella jo seuraavaa. Tässä on hieman ontto olo, kun ei ole kalenterissa seuraavaa kisaa. Katumaratonilla pitäisi ensi vuonna saada se alle 3h suoritus. Yhtenä kilpailuna olen miettinyt tuota Oulun Terwamaratonia. Ilmeisen nopea reitti ja siellä ei ole tullut juostukaan ennen.

      Polkujuoksutapahtumia pitää seurailla, jos ajomatkan päästä löytyisi. Polkujuoksussa on vaan oma taikansa.

      Poista
  2. Voihan vaimo ja hämähäkki :D

    Tosi hyvin kirjoitettu juttu, oikein mukaansatempaava. Kiva lukea valmisteluistakin vähän yksityiskohtia.

    Toivottavasti toi takareisien kiukuttelu jäi nyt tähän kertaan, vaikka kai melkein kaikilla maratonjuoksijoilla on ne omat riesansa. Hyvä että hieronta auttoi eikä tullut mitään showstopperia niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on se akilleen kantapäänsä. Eivät onneksi vielä pysäyttäneet, mutta jos pitempiä ultramatkoja miettii niin tuossa piilee mahdollinen showstopperi. Perehdyn asiaan.

      Poista
  3. Olipas kiva lukea tämä raportti :) Hyvin kuvailtu ja mukaansa tempaava!

    Hauska lukea erilaisia postauksia juoksutapahtumista, kun juoksijoilla on tapahtumista niin eri fiiliksiä :)

    Hieno suoritus Aki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdytti positiivisella tavalla. :)

      Olen itse kanssa lukenut muiden tekstejä samasta kisasta ja niistä saa tosiaan erilaisia fiiliksiä.

      Poista
  4. No wou! Mikä maraton ja tietysti suoritus, hurjaa! Onnea, Aki. :)
    Mä (tai me) olen itsekin vähän innostunut taas juoksemisesta enemmän, varmaan osin just sun ansiosta, kun olen lukenut ja kuullut sun coopereista ja maratoneista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta!

      On mukava lukea juoksusta innostumisesta. Juokseminen on yllättävän monipuolinen laji. Sitä mukaa kun matka pitenee ja alustat vaihtuvat niin laji muuttuu aivan toisenlaiseksi. Voi juosta itseään vastaan tai mennä kilpailuihin kokeilemaan muita vastaan. Kisoissa on jo pelkästään tunnelman takia todella mukava juosta.

      Poista