sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Treeniviikko 17 - Skotlannin viimeinen

Näin on tämä viimeinenkin viikko treenien osalta ohi ja muutenkin ihan kohta. Huomenna saapuu muuttofirma ja ylihuomenna starttaa meidän matka kohti Suomea. Huhhuh! Tässä siis viimeinen skotlantilainen treeniviikkokatsaus:

Maanantai: selkä, hauikset, vatsa. Kesto: 1:15.

Tiistai: 40min crossailua, 14.40km.

Keskiviikko: jalat. Kesto: 55min.

Torstai: lepo.

Perjantai: olkapäät, ojentajat + hauikset. Kesto: 1:08.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: jalat. Kesto: 60min.


Viikko oli siis viides kova ja viimeinen ennen muuttomatkan aiheuttamaa totaalilepoviikkoa, sekä sitä seuraavaa keveämpää viikkoa. Tämä viikko menikin muuttoon liittyvien asioiden ehdoilla, eli treenit tehtiin sopivassa kolossa ja aina sitä sopivaa koloa ei löytynyt, kuten torstaina. Silloin siirrettiin se treeni perjantaille, jolta tipahti kokonaan crossailu pois.

Terve!


Crossailua olin kaavaillut mahdollisesti eiliselle (lauantaille), mutta jätin pois. Ei mahtunut päivään, jossa tärkeintä oli ihan oikeasti se lepo. Tämä koko viikko on paahdettu hiki hatussa ja eilen päätin, että en keskity treeneihin, enkä edes muuttojuttuihin sen enempää. Oli pakko saada sinne väliin yksi kunnon lepopäivä. Mielelle siis pääasiassa. Kyllä mun kroppani jaksaisi tehdä vaikka mitä vielä, mutta mieli on välillä vähän poikki.


Mutta vaikka yksi aerobinen jäi pois, niin on sitä saanut tosiaan hikoilla. Koko viikko on ollut puurtamista ja paahtamista ja peruskulutus on aivan satavarmasti koholla ollut nämä päivät. Siitä kertookin jatkuva nälkä.

Treenihuoneen lipasto myytiin ja tilalle tuli laatikoita.
Jääkaappia on kuurattu. Sisältö ensin tietysti pihalle.
Perjantaina.
Lauantaina.

Tänään sai tehdä viimeisen treenin tässä maassa ja vuorossa oli jalat. Olkapäät tähän treeniin kuuluisi myös, mutta koska ne siirtyivät tuolla viikolla päivällä eteenpäin, ei tämän ja sen treenin väliin jäänyt kuin päivä, joten missään nimessä en tehnyt uudestaan niitä nyt.

Takareisitreeniä.

Ja hiki lensi. Lensi niin paljon, ettei ole varmaan ikinä ennen lentänyt. Pidin split squatissa, sarjojen välissä, mahdollisimman lyhyet tauot ja sydän hakkasi ihan miljoonaa. Viimeisen sarjan jälkeen makasinkin lattialla selälläni, koska tuntui, että kohta lähtee taju. Olihan tekemisen meininkiä!

Jäljelle jäi vaan märkä läntti.

Paita ja pöksyt oli ihan likomärät ja itse olin aivan kuollut, kuten monesti sen rankemman jalkatreenin jälkeen. Laahustaen, melkein kontaten tulin treenihuoneesta ulos ja palkkarille. Sanoisin, että todella hyvä viimeiseksi treeniksi täällä ja hyvä myös viimeiseksi kunnon jalkatreeniksi hetkeen, kun tankoa saa ootella saapuvaksi uuteen asuntoon tovin. Se ei oikein meidän autoon mahdu. :D


Tänään. Myskikurpitsaperunasoppaa. Muita aineksia ei enää ollut.

Tänään tuli myös syötyä viimeinen lämmin ateria muutamaan päivään. Seuraava mahdollisuus sille on perjantaina. Silloin saavutaan perille Suomeen. Ei meillä kyllä ole muuta kuin yksi paistinpannu, eikä juuri mitään välineitä ruoanlaittoa varten, joten mitään kummoisempia ruokia ei tulla hetkeen kokkailemaan. :D Tässä välissähän syödään siis vaan eväitä. Saas nähdä mitä painolle tapahtuu matkan aikana. Aattelinkin ennen lähtöä ottaa ensimmäistä kertaa sitten viime kesän itseltäni aamupainon. Veikkaan sen olevan jotain viittäkolmea. Katsotaan mitä se on, kun päästään perille. Toivottavasti ei paljoa tipu. En tahtoisi menettää mun pyllyä! :') Viime muutto (Saksa-Skotlanti) kesti kaksi päivää ja siinä ajassa tipahti 600g. Nyt muutto kestää neljä päivää, plus tässä on vielä tuo huominen siihen lisäksi, jolloin lämmintä ruokaa ei saa enää, kun muuttofirma on täällä pakkailemassa. Kaikkea muuta koitetaan syödä isot määrät.

Hassu ajatus, että Suomesta lähti kaksi ja puoli vuotta sitten semmoinen 45 kiloinen rimpula ja täältä saapuu sinne todennäköisesti noin 7-8 kiloa painavampi täti. :)

Vaimon banaanitarpeita on taas täytelty.

Ja se on kuulkaas niin, että tämä on myös viimeinen postaus tänne blogiin ehkä noin viikkoon. Mitään tämän blogin aihepiirin mukaisia juttuja ei tule hetkeen tapahtumaan ja ensisijaisesti päivittelen Skotlanti -aiheista blogiani, jossa seurataan myös tätä muuttomatkaa ja joka tulee laajenemaan aihepiiriltään myös sen verran, että siellä seurataan sitä Suomeen sopeutumista ja kaikkea siihen liittyvää. Sitä päivittelen matkankin aikana aina kun vain on mahdollista ja kun asiaa riittää, eli pääsääntöisesti niinä hetkinä kun internet -yhteys on olemassa. Sieltä löytyy myös meidän matka-aikataulua ja reittiä, niille jotka on asiasta kiinnostuneet.

Eli tämä blogi menee uinumaan postausmielessä hetkeksi. Palaillaan, kun treenirintamalta kuuluu jotain. Tai sitten terveyspuolelta, tai jos syömisissä on ollut jotain sen verran erikoista, että niistä viitsii kirjoitella.

Olkaa kiltisti! Me aletaan laittaa paikkoja valmiiksi aamulla saapuvia muuttomiehiä varten. Iiks!

17 kommenttia:

  1. Olenkin yrittänyt bongata, että minne muutatte, mutta Suomihan se siis näköjään kutsuu :) turvallista muuttoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, ja tosi kovaa kutsuukin! :') Linkkasin tännekin silloin aiemmin tämän kirjoituksen tuolta toisen blogin puolelta:
      http://toluckytown.blogspot.co.uk/2014/03/koska-meilla-on-jalat-ei-juuria_7.html
      Kiitos! :)

      Poista
  2. Tervetuloa Suomeen, Heidi ja Aki! :) Toivotan teille oikein sujuvaa muuttoa ja muuttomatkaa! Ihanaa, että pääsette tänne just kesän kynnyksellä :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3 Kesäksi on ehkä maailmassa kivointa saapua sinne!

      Poista
  3. tuleekohan sulle myskikurpitsaa ikävä täällä, kun sitä ei oo niin saatavissa täällä. Kivaa muuttoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee varmasti! Siksi sitä syötiinkin nyt viimeisellä aterialla. :D Traagista! :') Kiitos. :)

      Poista
    2. se onkin sitten juhlaa, kun sitä täällä kaupasta saa.

      Poista
    3. Prismasta bongattu! Yksi yksinäinen siellä oli hyllyssä pyörimässä.. :') En raaskinut ottaa kotiin, kun on vähän kalliimpaa täällä kun oli tuolla toisaalla. :D Juhlaan siis vain! ;)

      Poista
    4. :) sieltä mäkin olen sitä yleensä ostanut, tosin S-marketissakin sitä satunnaisesti löytyy, kun kausi on kohdillaan :)

      Poista
  4. Vitsit aika meni nopeesti!! Tsemppiä muuttoon <3

    Ja lääh, pitää joskus testata noita kesäkurpitsoja ku aina kuolaan niitten kuvia! Laitatko niitten päälle vaan maustetta ja uuniin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, ihan tajuttoman nopeasti! Tuntuu kun ei näistä viimeisistä viikoista oisi oikein ehtinyt tajuta mitään! Kiitos <3

      Noi kesäkurpitsat on niiiiin hyviä.. Mää levitän niiden päälle ensin valkosipulista öljyä ja sitten mausteita ja sitten uuniin. Herkkua!

      Poista
  5. Onnistunutta muuttoa teille, toivottavasti kaikki menee nappiin eikä pylly eksy matkalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pyllystä koitetaan pitää hirmuisen hyvä huoli syömällä mahdollisimman paljon tässä matkallakin! Ei se sitten tahdo eksyä muualle, kun kerran hyvin ruokitaan. :')

      Poista
  6. Ei se myskikurpitsa täälläkään ihan mahdottomuus ole, vaikka varmasti sen löytäminen onkin hankalampaa kuin siellä. ;) Meillä ainakin tuosta isosta Citymarketista saa sitä talvellakin. Kesällä sitä oli myynnissä pienemmissäkin kaupoissa. Tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onneksi mahdottomuus, mutta ehkä semmoset sata kertaa vaikeampi löytää. :') Ostetaan silloin kun tulee vastaan ja muuten elellään jossain muulla herkkukasviksella. Onneksi niitä riittää! Kiitos! Muutto takana ja vielä elossa ollaan. :')

      Poista