keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Vaniljaa ja banaania

Huh, ei akvaariokalojensyömisunia. Olen nyt viimeiset pari viikkoa nukkunut aivan huikean hyvin joka yö, eli täpöllä. Lukuunottamatta yötä ennen tatuoinnin ottamista, kun tiesi, että aikaa nukkua on vain jokunen tunti ja jännittikin, ja kissa tietysti nukkui jotenkin hienosti jalkani päällä, jolloin en pystynyt asentoa vaihtamaan. Nukun muutenkin aina huonosti kun kissa makaa vieressä. Jalkopää vielä menee, kun tuo makaa sängyn reunalla, mutta muissa paikoissa ei onnistu multa hyvät unet. Olen niin valmiina suojelemaan kissaa jokaiselta uhalta - eli siltä, että mies kääntää kylkeä tai liikuttaa kättä/jalkaa ja kumauttaa kissaa vahingossa. Heti kun mies liikahtaa vähänkin, olen aivan skarppina, ylhäällä ja hereillä käsi ojossa suojelemassa kissaa mahdollisilta iskuilta. Koita siinä sitten vajota syvään uneen.. Jotenkin niin käsittämätöntä, että sitä on aina ihan sekunnin sadasosassa istumassa, vaikka hetki sitten nukkui. Ne on ne äidinvaistot, joita mulla on vain eläimiä kohtaan. :') Oonko ainoa unissaan(kin) elukoitaan suojeleva? Nyt viime päivinä tuo on nukkunut muualla ja ehkä siksi olenkin nukkunut aivan valtavan hyvin.


Tänään oli jotenkin ajatukset jossain muualla kuin treenissä, mutta sain onneksi silti tehtyä hyvän treenin. Vaihtelin vähän järjestystä ojentajatreenin osalta ja sai samalla rukata painot aivan uusiksi. Viimeisissä ojentajasarjoissa oli voimat niin pois, että en oikeasti ollut saada enää painoja liikenteeseen. Ihan loppu. Slut. Aika kivaa. :)


Eikä olkapäätreenissäkään mitään valitettavaa ollut! Perille meni sekin ja olihan maistuvaa tehdä niitä sivuvipareita rystyset eteenpäin, eikä missään vihlonut. 1:13 kulutin treeniin aikaa. Koska ajatukset välillä harhailivat, ei treeniä tehty millään tappotahdilla. Sarjatauoilla välillä havahtui, että niin tosiaan, treenihän tässä oli menossa.. Tehokkaasti olin pääni sisällä muissa asioissa siis! Internetissä en koskaan roiku kesken treenin, se sammuu joka kerta ennen treeniä, vaikka kone onkin mukana kuvaamassa. Koneen kamera on mulle peili, josta näen miten liikkeet teen, kun treenihuoneessa ei peiliä ole. Hyvin toimii tuohon tarkoitukseen tuo kameraohjelma. Mähän en pysy edes esim. split squatissa tasapainossa ilman, että näen miten teen liikkeen. Siksi ei koskaan tule mun kyykyttelyistä sivukuvia. Ei vaan oo mahdollista. Tulisi vain nurinkuvia ja niissä ei hyvin käy..

Vatsoja pallolla. Lemppari!

Joskus tällaisiakin treenejä, joissa keskittyminen ei ole ihan kympillä mukana. Taisi olla tänään keskittyminen kutonen. Silläkin sai jo onneksi oikein hyvän treenin. :) Pyritään siihen kymppiin sitten ensi kerralla taas!


Ruoaksi tein uuniporkkanoita ja palsternakkoja. Jonkinlaisia ranskalaisia, mutta paljon mehukkaampia! Hyvin sopii nämä kaksi yhteen. Porkkanat on makeita ja palsternakat maistuvat voimakkaalle. Yhdessä ihan nappi. Pyörittelin valkosipuli- ja chiliöljyssä ja mausteissa. Taisin tänään laittaa currya ja kurkumaa, sekä mustapippuria ja kuivattua korianteria. Uunissa olivat kunnes kypsiä, välillä kääntelin.

Loppuun pari parhausjuttua:


Rahkassa banaania paloina. Taivas <3 Tulee mieleen äidin tekemät rahkat silloin kun olin pieni. Niissä oli luonnollisesti kermaa ja niissä ei luonnollisestikaan ollut sitä lisukemäärää mitä mulla tuossa on tänä päivänä, mutta silti ne banaaninpalat maistuu aivan samalle siellä seassa. Ihan parhausrahka! Tämän ansiosta mulla meneekin vaatimattomat kolme banaania päivässä. :') Yksi aamun smoothiessa, yksi ennen treeniä ja yksi sitten tässä myöhäisen iltapäivän rahkassa. Banaanit on parhautta!


Toinen parhausjuttu: uusi ihanainen teelöytö! Paljon teevaihtoehtoja ei mulla ole, kun pitää olla luonnostaan kofeiinitonta (ei siis riitä, että on caffeine free, vaan täytyy olla naturally caffeine free), ja niitä laatuja on kaksi; yrttiteet, joihin en ole perehtynyt ja sitten rooibostee, joita olen juonutkin. Mulla on ollut Earl Grey -rooibostee tältä samalta valmistajalta ja nyt heiltä oli ilmestynyt meidän kauppaan vaniljarooibostee. Tarkistin vielä sähköpostilla ainekset, ettei siellä ole mitään majavan anaalista saatua makua. :D En tosin kysynyt suoraan majavasta, mutta vastaukseksi sain joka tapauksessa, että eivät käytä mitään epäilyttäviä ja hirveitä aineita (anything nasty) ja se riitti mulle, että uskalsin juoda. :D Koska jos jotain, tuli sitten majavan anuksesta mitä vain, on se mun mielestä aina something nasty. Ja tämä tee on valtavan hyvää! Se on niin pehmoista, että se tuntuu suussa kuin pumpulilta! Mun alkuillan parhaushetki. <3

Pahoitteluni, jos jollain pumpulifobia. Olen sellaiseenkin törmännyt. Hänelle kamalin skenaario ikinä oli se, että laittaisi pumpulia suuhun. Toivottavasti kyseinen henkilö ei lukenut tätä.

26 kommenttia:

  1. Kosteusvoiteiden "ravintoarvoja" kannattaa kanssa lukea. Esimerkiksi naaman saa tosi kosteaksi urealla ja eihän se ole suomeksi kuin pissaa ;) en tosin selvittänyt onko se pupun, lehmän vai kauriinpissaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin o! Kaikenlaista kaikkeen laitetaan. Mulla on (yllättäen..) myös herkkä iho ja opettelin lukemaan kaikista naamalle laitettavista tököteistäkin ingredients -listat jo teininä. Ehkä se on majavanpissaa!

      Poista
  2. mulla on ihan sama kissojen kanssa, tai oli, ja sitten päätin että makkarin ovi rupee pysymään öisin kiinni. Ah, vihdoin unta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelinkin, että sulla on ovi kiinni. Jos meillä oisi ovi kiinni niin ei nukkuisi enää naapuritkaan. :D Tää on 11-vuotta saanut olla vieressä halutessaan ja se meteli kuuluisi varmaan Suomessa asti, jos meillä oisi ovi kiinni. :DD Mutta jänniä kämppäkohtaisia juttuja nuo tuon nukkumapaikat on. Toisissa asunnoissa joku tiettty on ihan lempparipaikka ja seuraavassa sitä ei edes vilkaista. Lämpöähän tuo mun vierestä hakee, eli talviaikaan tää on suosittua. Eikä mulla oisi ikinä milloinkaan sydäntä kieltää sitä hakemasta lämpöä mun vierestä.. <3 Oon enemmän kun mielelläni sille patteri. :)

      Poista
    2. Niinno, mun neidit on vähän vajaa viis vee niin ne on sit ehkä vähemmän aikaa saanu tehdä yhtä asiaa ennenku on opetettu toiseen :) ihan alkuun pidin makkarin ovea kiinni, koska en saanu unta pentujen riehumiselta ja juoksemiselta ees taas. Vaikka sen kuuli kyllä oven läpikin... sitten jossain vaiheessa alettiin pitää ovea auki, ja aamuun mennessä kissat olikin jalkopäässä nukkumassa, tai sitten vaatemytyn päällä sängyn vieressä. Yksi "väliaikaiskissa" sen sijaan tunki heti nukkumaanmenoaikaan mun ja silloisen mieheni tyynyjen väliin. Rakkauskiila :D Nuo omat kissat tulee kyllä heti päälle (siis ei edes viereen, vaan päälle :D) jos vetää pitkäkseen sohvalle/sängylle lukemaan tai katsomaan telkkaria tai päiväunille. Öisin kun ne ei juurikaan nuku, niin haluan varmistaa uneni lähinnä sen kannalta etten joudu kuunnella sitä juoksemista makkariin ja takaisin. Liian monet sydärit on saatu kun joku pinkaisee sängyn alta/vierestä/mun päältä juoksuun täysiä kynnet lattiaa raapien :D Ja sit mä kuuntelen koko ajan että mitähän ne nyt tekee... vaikka ovi on kiinni, ja makkari tätä nykyä yläkerrassa, niin tarttisin silti korvatulpat :P

      Poista
    3. Joo no se on kyllä ihan eri asia, jos öisin eivät nuku! Tää on tainnut pitkälti aina nukkua öisin. Joskus on harvoin ollut jotain yökiekumisia. Mutta muuten on tosiaan sama rytmi unen kanssa kun meilläkin. Paitsi tietysti nukkuu tuntikaupalla myös päivisin. :D

      Muhaha. Rakkauskiila. :D

      Poista
  3. Sun blogi näyttää nykyään ainakin mun selaimessa hassulta. Teksti menee tuon sinisen sivupalkin päälle ja osalta riveistä menee tekstit päällekäin. Mä en ole tietääkseni muuttanut mitään. Ooksä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :O Mitä ihmettä. En oo muuttanut mitään ja itelleni se näyttää samalta kuin aina. Mä suren, jos tommosta on muillakin. :'(

      Mikä selain sulla on käytössä? Venyykö kuvat siniselle alueelle?

      Poista
    2. Mulla tohon auttaa (kerran on tainnu tän blogin kohalla niin tapahtua Chromella) sivun päivittäminen ja mahdollisesti se, että poistuu bloglovinista. Tai siis että ei lue bloglovnin kautta tätä blogia (siis että se Bloglovinin yläpalkki ei oo tossa blogin yläreunassa). Musta tuntu et selain vaan jotain temppuili tms. Tuskin blogin asetuksista johtuu. :)

      Poista
    3. Ooohh, kiitos vinkeistä!! :)

      Poista
  4. Oih ihanaa ruokaa taas. Ja kiitos kun valoitit tuon treenin kuvaamista, oon miettinytkin että miten sen teet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiliseen mahtui kyllä hyvät pöperöt, ei voi valittaa! :) Kuvaaminen onnistuu tosiaan paremmin kuin kätevästi koneella, siihen tarvitse kiinnittää huomiota, eikä se vie aikaa. Helpointa on laittaa videokuvaus vaan päälle ja ottaa siitä kuvankaappauksia blogiin. Plus noista videoista näkee jälkikäteen myös tekniikkavirheet erittäin kätevästi! Kotitreenin hyviä puolia, salille en ehkä raahaisi läppäriä törröttämään :D

      Poista
  5. Mä en herää siihen et meinaan liiskata kissat jos ne on vieressä. Johtunee ehkä siitä etten mä yleensä mahdu vaihtaa asentoa jos molemmat rontit on sängyssä, ovat meinaan yleensä aivan mussa kiinni. Saatan herätä hiestä märkänä ku lämmittävät nii kovin :D
    Mut mä herään siihen jos ne soittaa ovessa roikkuvaa kulkusta (eli haluavat ulos) tai ulkoon hyppäävät ikkunalaudalle (eli haluavat sisään). Ja tätähän tapahtuu vähintään kerran yössä, yleensä useammin koska tyypit eivät tietenkään voi kulkea toistensa kaa samaan aikaan sisään ja ulos -.- Tän takii mun yöunet ei todellakaan oo katkeamattomia nukkumaanmenosta aamuherätykseen asti...ja se ei kuulemma ole hyväksi :( Mut minkäs teet ku haluun et elukoilla on kaikki hyvin :D Tosin en mä nuku täysin katkeamattomia unia sillonkaan vaikka kissoja ei ois mailla halmeilla...

    Järkytyin tosta majava-jutusta :O YÖK!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kanssa koskaan meinaa itte kissaa liiskata. Tiedän tasan tarkkaan, että pysyn paikoillani, jos kissa on vieressä. Jotkut vaistot vaan kertoo, että nukutaan aloillaan. Pariin otteeseen on tosin nukahtamisen hetkellä tullut semmonen säpsähdys, että kissa on melkein saanut kuonoonsa. :D Ja kerran yöllä mulla oli käsi niin puutunut, että oli ihan täysin tunnoton enkä tiennyt missä se edes oli. Löytyi tyynyn alta ja sain sen toisella kädellä käännettyä sieltä pois. Mutta se oli niin raskas, että läpsähti sängylle niin, että kuului massiivinen TUMPS ja kun kissa oli siinä vieressä, se sai aikamoisen slaagin. :D

      Kulkusta soittavat kissit. <3 Sähän nukut niin kuin pienten lasten äidit. :D Ja sama täällä, kissalla pitää olla kaikki hyvin. Sitten mullakin on kaikki hyvin ja sitä kautta miehelläkin. :D

      Joo majavan anaalijutut ei oo kivoja ajatuksia. Vielä vähemmän syömisen tai juomisen yhteydessä..

      Poista
    2. Mun kissat on nii isoja jytkyjä (eli läskejä) ettei niitä ees nii vaa liiskata asentoa vaihtamalla :D
      Nukun kai aika aloillaan muutenkin, nii ei taida kissoja häiritä. Ja itehän ne mun viekkuun änkee ;) Ikävää siinä on se et vallottavat mun molemmat puolet, joten mulla on välillä todella ahdasta :D

      Kulkusen soittamisen opetin jotta tiiän koska ne haluu ulos. Aiemmin tyytyivät tuijottamaan ovea ja siitä ei kauheesti ollu hyötyä koska mä en kuitenkaan tuijota kissojani koko aikaa :D Muuten tuo homma toimii hyvin, paitsi välillä riiviöt soittavat kulkusta ja ku meen avaamaan niille ovea nii juoksevatkin päinvastaseen suuntaan (yleensä ruokakupille) -.- Mut nopeesti nuo ton kulkus-homman kyl oppivat, iha turhaan luullaan aina et temput yms on vaa koirien juttu ;)

      Mähän vähän niinku oon pienten lasten äiti :D saattais olla nii et ihmislapsen kaa nukkua posottaisin heräämättä :D

      Poista
    3. Hehee, kissat! Avaat niille oven kun ovat pyytäneet pidemmän aikaa ja sitten menevätkin päinvastaiseen suuntaan. <3 :')

      Poista
    4. Juurikin näin :D
      Kesäaikaan on kiva ku voi pitää saunan ikkunaa auki nii saavat sieltä vapaasti mennä ja tulla. Paitsi viime kesänä kyllästyin siihen et aamuöisin sain jahdata hiiriä kylppärissä...etenkin ku ne hiiret tuppaa meneen pesukoneen taakse johon kissa ei yllä ja sit loppuu mielenkiinto ja mä huuan et tee sille jotain, et voi jättää hommaa kesken :D yks kerta hiiri vain yksinkertasesti katos johki, ja jätin kissan päiväks kylppäriin jotta se jostain sen hiiren kaivais. Ei löytyny joten muutaman päivän pidin kylppärin ovea visusti kii. Kunnes jonkin ajan päästä löysin kuolleen hiiren keittiön pöyän alta :D No mut toisaalta en mä valita, hiiret yms on sitä parasta ravintoa noille otuksille. Saavat mun puolesta käyä "snägärillä" nii paljo ku jaksavat ;)

      Poista
    5. TEE JOTAIN, OLET KISSA, OTA SE KIIINNIIII!! :') Hah. Kissat, taas! <3

      Poista
  6. Meillä on yleensä makkarin ovi kiinni, ku kissat yleensä riehuu öisin ja mies ei siitä tykkää et kissat juoksee päältä ;) Mutta joskus saan vonguttua et kisulit sais nukkua makkarissa ja sillon en kyllä saa kauhean helposti unta jos kissat nukkuu miehen päällä tai meidän välissä. Pelkään aina et mies liiskaa ne xD

    Yksin ollessani kissat saa tulla makkariin ja sillon yleensä nukun hyvin (uuden sängyn myötä kissatkin malttaa nukkua nätisti sängyssä). Joskus saatan herätä ku varovasti liikautan jotain raajaa ja kissa onkin siinä.

    Ku sain kissat ni ekana yönä heräsin paniikissa ravistelemaan Jacksonia ku pelkäsin liiskanneeni sen :') Kissanpentu raukka oli ihan hämillään, ku herätin sen uniltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, sulla on ihan samanlaiset yöt sitten kissojen kanssa kun mullakin, pelkoa vaan, että mies liiskaa. :D Natusella on tapana nukkua mun päällä, jos yöllä tulee kylmä. Jalkojen päällä tai sitten kun mulla on yksi ylimääräinen tyyny kainalossa, niin tunkee siihen. Justiinsa silleen, että itse ei sitten liikuta laisinkaan, oli sitten kuinka huono asento hyvänsä tai kuinka iso vessahätä hyvänsä. :D

      Voi Jacksonia, kun oot silleen ravistellut. :D Mä veikkaan, että oot kissojen kanssa ihan samanlainen kun mä. Joskus olikin sun blogin puolella puhetta siitä, kun sulla oli jompikumpi kipeänä ja heti on hirveä paniikki, että NYT SE VARMASTI KUOLEEEEE. :') Ehkä säkin kattelet aina välillä vähän pidempään kun kissat nukkuu, että liikkuuko vatsa, hengittääkö varmasti? ;)

      Poista
    2. Kyllä tarkastelen kissojen nukkuessa, että onko niillä kaikki hyvin. Jos kissa ei reagoi nukkuessaan mun puheeseen ollenkaan niin sit pitää tarkistaa ihan läheltä, että onko se kissa kunnossa :')

      Poista
  7. Eeeeei repesin pumpulifobialle! Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, kellä sellainen on. Mutta noi vikat lauseet oli nii hauskoja. :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fobiat on kyllä niin mielenkiintoisia, kun niitä on niin järjettömiä! :D Pystyn kuvittelemaan miltä se pumpuli tuntuisi suussa. Ei varmaan pumpulikammoiselle tosiaan mikään ihana ajatus! :')

      Poista
  8. täytyy sanoa, että piti lukea postaus parikin kertaa uudelleen, kun hämmennyin niin kovasti. Mietin että siis mistä toi repi jonkun majavajutun ja mikä pumpuli? Voi elämä, että on vissiin vieläkin sairastelusta ihan pihalla.

    VastaaPoista