torstai 27. helmikuuta 2014

Parasta treeniä ja kolmen kulhon taktiikka

Voi pojat! Että mulla on ollut ikävä näitä jalkapäivän jälkeisiä lihaskipuja. <3 Siitä onkin aikaa, kun on näistä saanut viimeksi nauttia! Yöllä jo kylkeä kääntäessä koski kankkuihin niin, että siihen havahtui. Aamulla ei kävelty kovin ketterästi ja tässä on kipu edelleen kasvussa. On hankalaa istua pehmeällä sohvalla. Jalat sattuvat joka puolelta ja kannikat on hellinä. Kyykyt niin ovat palanneet, jes! Tätä lisää!

Tuimaa hommaa.

Tänään sain kuitenkin nautiskella aivan toisenlaisesta treenistä. Ja olihan treeni! Etukäteen vaati vähän suunnittelua, kun vuorossa oli tosiaan se kolmas neljästä treenistä, jonne piti ujuttaa vielä vähän ylimääräistä loppuun, jotta kaikille lihasryhmille tulee tarpeeksi palautumisaikaa. Päädyin olemaan ottamatta mitään normaalista rungosta pois. Lisäsin sinne vain tarvittavat liikkeet mukaan. Ajallisesti uskoin pärjääväni hienosti, sillä perusrunko kestää vain sen tunnin ja pari minuuttia päälle.

Mutta olihan se aikamoinen, kun sitä paperilla katteli. Viisi lihasryhmää, kolmetoista liikettä! :') Normaali liikemäärä on tässä sen kymmenen ja lihasryhmiä kolme. Olen erottanut olkapäät ja takaolkapäät omikseen, ja ne teenkin eri treeneissä. Paitsi nyt tällä kertaa. Paljon supereita, sitä ihanaa kikkailua painoilla ja toistoilla, johon sunnuntaina ihastuin. Ja ihastuin ikihyviksi tälläkin kertaa. Ihan parasta!!

Vipareita vinopenkillä.

Olkapäille on viisi liikettä, kun kaikista tykkään niin penteleesti. Niitä voi kyllä karsiakin. :D Ojentajille kolme, vatsalle kaksi. Ekstroille, eli hauiksille kaksi ja takaolkapäille yksi. Tällä mentiin:


Olkapäät:

Pystysoutu mutkatangolla x3 (s)
Viparit sivuille, kädet suorina x3 (s)

Pystypunnerrus käsipainolla x3 (s)
Viparit sivuille, rystyset eteenpäin x3 (s)

Viparit vinopenkillä x2

Ojentajat:

Ranskalainen seisten käsi kerrallaan x4 (s*)

Ranskalainen seisten kahdella kädellä x3 (s)
Ranskalainen maaten mutkatangolla x3 (s)

Vatsat:

Penkillä nostot alavatsalle x2 (s*)
Rutistukset pallon päällä x3 (s**)

Hauikset:

Arnold's 21 mutkatangolla x3 (s**)
Hammerit x3 (s***)

Takaolkapäät:

Viparit vinopenkillä (naama penkkiä vasten) x3 (s***)


Onhan niitä siinä. :D Supereina siis kaikki muut, paitsi viparit vinopenkillä. Tähtimerkit ässän perässä meinaa, että niille on pari jossain muualla kuin siinä välittömässä läheisyydessä ja ne löytää tuolta sillä samalla tähtimerkkimäärällä varustettuina. Ne ei siis ole sensuroituja kirosanoja. :D

Mutta oli kyllä niin huikea treeni! Jestas, että tykkään siitä painojen vaihtelemisesta ihan tajuttomasti. Treenissä on ihan erilainen meininki ja ihan satavarmasti saa lihaksen niin loppuun kun vain tahtoo. Ja kyllä mä tänään taas tahdoin. Ja onnistuin.


Eikä tähän mennyt aikaakaan kuin 1:21. Ei mielestäni laisinkaan paha! Oma jonkinmoinen kipuraja on joskus aseteltu sinne 1:15 -pintaan, kortisolitasoja ja semmosta ajatellen, mutta tuo on nyt sitä vain kuusi minuuttia enemmän. Ja esimerkiksi eilistä jalka-/vatsatreeniä viisi minuuttia pidempi. Siispä aivan passeli! Vaikka onhan tuolta varaa ottaa ehkä jotain poiskin. :') Ehkä ensi kerraksi tulee karsittua. Ehkä.


Tuossa taas laittoi videolta silmään tuo mun olkapäätilanteeni. Kuvassa (yllä) ei olla siis vielä tekemässä liikettä, vaan olen aloittelemassa ranskalaista tuosta seuraavaksi. Ja ne olkapäät on noin pielessä keskenään jo levossa!? Tuo oikea (kuvassa vasen) on nähtävästi ihan oikeasti edessä noin reilusti, eikä siis pelkästään roiku edessä, kuten olen ajatellut. Kai se on sitten kiinnittynyt pieleen jo alunperin. Tämä viimeistään vahvisti sen, että ei mun ole kyllä mitään mahdollisuuksia saada treenattua molempia puolia samalla tavalla ja samanlaisiksi. Tai kooltaan samoiksi. Uusille lukijoille tiedoksi, että tää siis on erbin pareesi, joka mua kiusaa. Mutta voi että olen iloinen, että tuo tuli tietoon viime kesänä, ei tarvitse näitä enää murehtia, että mistä johtuu ja mikä vaivaa. Tää on nyt vaan tämmöstä ja sillä mennään. Tiedän antaa armoa itelleni ja tuolle oikean puolen kehitykselle, enkä vaadi siltä sitä samaa kuin vasemmalta.

Viimeiset väkisinväännetyt toistot on aina tämmösiä. Ei se sitten ole ihmekään.

Olkapäätreeni tässä setissä on ihan lemppari ja tahtoisin tehdä sitä nyt ja aina. Sunnuntaina sekatreenissä sitäkin taas pari liikettä mukana, koitan kestää sinne asti. ;) Sitäpaitsi olkapäitä kiristää jo, ei niitä ehkä tekisikään mieli treenailla ihan heti uudelleen. :') 

Ruokailut hoidettiin tänään kolmen kulhon taktiikalla. Edellispäivältä oli vielä kasvissosekeittoa ja eiliseltä riisikasvismitälietä. Ja sitten tietty tomskuja ja kurkkua piti saada. Ihan en viitsinyt sekoittaa soppaa riisiruoan kanssa, joten erillisiin kulhoihin pääsivät.

Kuvassa vielä kylminä. Soppakin tuosta vetreytyi mikrossa sopaksi.

Raejuuston kanssa meni nuo lämpimät tietysti. Tässä ruokailutyylissä on jotain todella kivaa; yksi ruoka alta pois, ei muuta kuin neeeext! Ja seuraavaa kehiin. Omnomnom. Sikapossutar kiittää ja kuittaa. Burb.

Huomenna aerobisen päivä ja seuraava punttitreeni, se sekatreeni, on sunnuntaina. Näillä köpökintuilla huomenna kutsuu ainoastaan rauhallinen crossailu. Tiedä vaikka auttaisikin vähän!

Ja hei, olen ajoissa tämän postauksen kanssa! Ei ole ollut niin kiirepäivä. \o/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti