torstai 14. marraskuuta 2013

Pelkkää hauista!


Hauista treenattiin tänään. Pelkkää hauista. Selän ja takaolkapäät jätin treenistä pois, sillä mulla on aivan tosi kipeä alue tuolla (vaihteeksi) oikealla puolella yläselkää. Oikeastaan koko epäkkään yläosa on arka. En tiedä missä se on mennyt. Ainakin kolme päivää on tuntunut, koko ajan pahenevasti. Sattuu jopa yöllä nukkumisasennosta riippumatta ja tänään aamulla se oli sen verran arka, että päätin jättää alueen tahalliset kiusaamiset väliin. Hierontakaan ei ole asiaan auttanut, tiedä vaikka olisi pahentanut, joten otetaan senkin kanssa vähän hellemmin. Tiedä sitten, että onko kyseessä oikeasti epäkkään yläosa vai vetääkö se jumiin jostain kauempaa. Venyttäessä kehoa siltä puolelta tuntuu kipeähkö venytys koko selän matkalta, joten voi johtua vaikka siitä aiemmasta alaselkäkrampista/-venähdyksestä, minkä sain aikaiseksi viikonloppuna. Vaikka se kipu menikin jo ohi, niin kiristää sitä edelleen. Ja tietysti tällä puolella täytyy vaan tottua näihin kaikenlaisiin juntturoihin, kun ei lapa pysy paikoillaan, niin varmasti venähtää yhtä sun toista siellä helpommin kuin toisella puolella.

Tossa on auts.

ENIVEI. Eiköhän se riittänyt pohjustukseksi sille, että pelkkää habaa päädyin treenaamaan. Treenivihkoon kyllä vielä kirjoitin selkä- ja takaolkaliikkeet, ajatellen, että teen kevyemmin tai muuten tietyllä tapaa. Kunnes sitten tulin järkiini ja vedin ne suosiolla yli. Ei noita nyt vaan ole fiksu treenata. Habaa vaan! Ja kun oli tavallaan lupa tehdä vähän normaalia enemmän, teinkin kaikkia neljää liikettä neljä sarjaa kolmen sijaan. Kiirettäkään ei tarvinnut pitää, joten palautukset olivat hieman normaalia pidempiä, jotta sai varmasti seuraavassakin setissä tarpeeksi monta kertaa painon ylös.

Tanko vinossa, kuten aina.

Tänään tein:

Hauiskääntö tangolla: 20kg 1x16 (lämmittelysarja), 22,5kg 3x10
Preacher curl mutkatangolla 21kg: 2x10 2x8
Keskitetty hauiskääntö 8kg: 4x10
Hammerit istuen (yksitellen) 8kg: 4x10

Keskitetyn hauiskäännön tein tänään normaalin jakkaraviritykseni sijaan seisten vinopenkkiä vasten ja painoa piti tuon vuoksi pienentää (10kg -> 8kg). Jakkarakaverin kanssa tuota tehdessä jännittää hartioita selkeästi ja halusin eristää hauiksen siksi astetta paremmin. Taisinpa tykästyä tähän tapaan enemmän. ;)


Tämän setin läpi viemiseen meni tunti ja tykkäsin kyllä valtavasti! Poikkeukselliset treenit on kivoja silloin, kun saa treenata lempparia. :)

Preacher curlia varten tietty sohvan koristetyyny topin sisällä. Ja Blogger taas vähän väritti kuvaa ihan itte.

Myöhemmin crossailin vielä. Olikin vauhti päällä, kun mittariin rapsahti neljässäkymmenessä minuutissa 15km. Yleensä mennään jotain väliltä 13.50km - 14.80km. Nyt on ulkona iso myrsky ja kiitos näiden vetoisten asuntojen meillä pitkälti tuulee myös sisällä. Tuulen suunta on juuri oikea sille, että nimenomaan treenihuoneessa puhaltaa. Piti siis mennä nopsaan sillä crossarilla, ettei päässyt jäätymään. :D Ja hiki siinä kyllä sitten tulikin!

Ruoaksi tein pehmoista soppaa. Porkkanaa ja myskikurpitsaa. Porkkanat keitin kypsäksi ja myskikurpitsan paahdoin uunissa kypsäksi. Riisimaitoa, mausteet, tuoreyrtit ja valkosipulista oliiviöljyä sekaan ja sauvasekoitin surisemaan. Tuli varmaan pehmoisin soppa, mitä olen tehnyt. Nams!


Nyt toivotaan, että suurimmat kivut ja jumit laukeaa tuolta hartiasta huomiseksi. Pitäisi kannatella siinä tankoa ja kyykätä! Se suurin kipu taitaa olla juuri siinä kohtaa, missä tankoa kannatellaan. Saisi siis olla parempi huomenna jo. Levittelin vähän tököttiä suihkun jälkeen, mikä on ollut kyllä hyvää tavaraa. Ehdottomasti parasta tököttiä noista kaikenlaisista Ice Powereista ynnä muista vastaavista. Tätä tuotetta voin siis suositella, olen todennut toimivaksi. Äippä lähettelee niitä mulle tänne aina tarpeen tullen, vaikka saisi niitä vissiin täältäkin. Ehkä jopa helpommin kun Suomesta. :D Onhan se kyllä sitten monta kertaa kalliimpaakin, kuin nuo muut tökötit. Mutta laadusta kannattaa maksaa.

4 kommenttia:

  1. Nyt menee hitusen aiheen ohi, mutta uuu mikä berberi tuossa bloggerin sotkemassa kuvassa! ;)

    Toivottavasti jumit hartioista on jo helpottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitosta! ;) Onhan se vähän kasvanut. :D
      Ja suurin jumikin on päässyt helpottamaan! :)

      Poista
  2. Heeiippa! :) tota oisko sulla joitain erittäin tehokkaita liikkeitä joilla sais jenkkakahvat poies? Tai edes pienentymään.. :) Eks sä kyllästy tohon myskikurpitsaan ku sulla on sitä aina melkeen joka paikassa :D aattelin kokeilla tänään sitä banskupannaria :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei! :) Jenkkakahvat on valitettavasti rasvaa ja ne saa pois vähentämällä rasvamassaa kehosta. Mutta esimerkiksi sivutaivutukset ( http://www.exrx.net/WeightExercises/Obliques/DBSideBend.html ) ja muutkin keskivartaloliikkeet varmasti kiinteyttävät. :)
      Heh, en varmaan ikinäikinäikinä kyllästy myskikurpitsaan! :D Se on ihan jumalaista! ;) Ja niin on banskupannarikin, toivottavasti sä olit samaa mieltä! ;)

      Poista