maanantai 23. syyskuuta 2013

Verskat jalkaan ja menoksi!

Tänään tuli kuluneeksi kolme viikkoa migreenitöntä aikaa. Tästä rohkaistuneena uskalsin aamulla lähteä yksikseni kävelylle, kun ei tarvinnut pelätä kesken lenkin iskevää migreeniä. Olikin vapautunut fiilis! Viimeksi olen ollut yksinäni kävelemässä joskus heinäkuussa. Silloin sain lenkin jälkeen migreenin, enkä mennyt enää. Miehen kanssa on satunnaisesti käyty iltaisin kävelemässä, mutta noita ei voi tehdä läheskään niin usein kuin yksinäni päivällä voisin tehdä. Siispä kävelymäärät on tipahtaneet tosi kovin. Vielä kesän alussa meinasin, että tälle vuodelle tulee varmaan 900-1000km kävelykilometriä täyteen helposti. En ole enää sitä mieltä. :) 559km on nyt kasassa. Enkä siis tavoittele mitään määrää. Kunhan on hauska seurata ja verrata edellisen vuoden määrään, mikä on ylitetty jo kolmella sadalla. :D

Lippis Adidas, takki Nike, housut Adidas, lenkkarit Nike. Voiton vie kyllä Adidas, pöksyt on vaan niin hienot.

Olin siinä jo aamulla päättänyt, että lenkki voisi olla pitkä ja rauhallinen, enkä tule tekemään punttitreeniä tälle päivälle ollenkaan. Ei nyt aleta sentään ihan vallattomiksi! ;) Jalat ja kankut on eilisestä jalkatreenistä kipeät, joten senkin vuoksi tahdoin vain rauhallisesti köpötellä. Päälle laitoin aivan liikaa vaatetta. Verkkareiden alla oli sukkahousua ja lämpösukkaa ja takin alla paria pitkähihaista, joista alempi oli vielä lämpökerraston paita.. :D


Yhdeksän aikoihin lähdin ja aika äkkiä se selvisikin, että kesähän siellä vielä vissiin on. Tämä kyllä yllätti, sillä tässä on ollut niin kylmiä päiviä ihan sisälläkin (nämä viimaiset talot..), että on saanut täristä fleece päällä ja se huppu naamalla.. :D Tänään oli kuitenkin kesä syksyn sijaan. Kai tämä on vaan Skotlantia. Joka toinen päivä eri vuodenaika. Oli tosiaan kuuma, ötökät pörräsivät, linnut lauleskelivat, kukkaset kukkivat ja ei edes tuullut. Hanskat lähti kädestä nopsaan ja takkikin parin kilsan kohdalla. Rullasin hihat ylös ja loppureissu tulikin tehtyä paljailla käsivarsilla. Edes koko kesänä en tainnut tällaista aikaa kyetä olemaan pihalla hihat ylhäällä/ilman hanskoja!


Ilmeisesti tällaiset lämpötilat kuuluu täällä tähän vuodenaikaan. Eipä nuo puutkaan ole ruskassa, vihreää on vielä. Ihan pikkiriikkisen alkaa väriä niistä vaihtua. Itse odotan kyllä jo kunnon syksyä. Se sopii mulle monella tavalla paljon paremmin kuin kesä ja tykkään syksystä muutenkin monella tapaa. Talvikin saisi jo tulla jos multa kysytään. :D Vaikka autoilijoille se sitten onkin täällä ihan p*rseestä.

Siellä tosiaan tallustelin vanhaa kahdentoista ja puolen kilsan reittiäni, mitä en ole päässyt talsimaan kuukausiin. Surukseni lampaat olivat reitin varrelta kadonneet jokaiselta laitumelta, mutta jokunen nautaelikko sentään näkyi. Kyllä mä siellä kaheli hymy naamalla menin taas itsekseni ja nautiskelin. Ihmettelin sitä aivoissa starttaavaa ajatusprosessia taas. Niin moni ajatus jää ajattelematta kun ei pääse ulos. Kävelyllä alkaa aina valtaisa raksutus. Siksi ne onkin sellaisia reissuja, että mieli niitä kaipaa. Ja siksi en luopuisi niistä vapaaehtoisesti mistään hinnasta.


Harvoin on mennyt lähes kaksi ja puoli tuntia kävelyllä noin nopeasti. Mittaa reissulle tuli tosiaan se 12.5km ja rauhallisesta tahdista kertoo se, että tuon saman reitin olen mennyt monesti kahteen tuntiin ja kerran allekin. Nyt kulutin aikaa 2:17. En laske tätä edes aerobiseksi, koska rasittavuustaso oli itselleni mitätön. Samallahan sitä voisi kutsua aerobiseksi vaikka parin-kolmen tunnin shoppailureissua, jos tällaistakin. :) Puhtaasti siis mielelle tämä reissu. Kroppa ei varmaan edes huomannut mitä tapahtui. :D

Kotona lämpömittari näytti auringossa olevan yli kolmekymmentä plusastetta. Ilmankos tuli lämmin.

Mukavaa oli myös huomata kotiin saapuessa, että oikean käden ainaiset kipeät turvotukset ja syväjäätymiset eivät tällä kertaa tapahtuneetkaan, vaan turvotus lenkin jälkeen oli kädessä minimaalista ja kynäkin pysyi hyvin otteessa. Edesauttoiko sitäkin koko touhua se kahvi? Pahemmaksi se oli tosiaan jo keväästä eteenpäin mennyt ja nyt yhtäkkiä onkin parempi. Kiva on huomata näitä pieniä juttuja ja että joskus sentään tämäkin kroppa tuntuu menevän parempaan suuntaan, eikä aina vain bongaa jotain uusia kremppoja. Tässähän tulee ihan toiveikkaaksi, että joskus ehkä ihan tosissaan vielä löytyy se mun oma kroppa täältä kaiken alta!

Hirveästi iloitsen kyllä, jos näitä kävelyitä saa jatkossa tehdä taas ihan silloin kun tahtoo. Migreenithän sen ratkaisee. Tänään ruokavalioon palaa omena. Vielä en ole ollut niin rohkea, että olisin jo syönyt. Jännittää liikaa. Tuo on ensimmäinen sellainen palautettava, jota vakavasti harkitsin triggeriksi, kun oli yhdistävänä tekijänä kolmella kerralla. Myös silloin 2008 keskellä yötä. Enköhän mä jossain kohtaa rohkene nakertamaan. Sittenhän sen tietää, eikä tarvitse miettiä enää. Enkä syönyt niitä muutenkaan enää aikoihin, mutta migreeneitä tuli silti. Koska kahvi. Koitan tätä tässä itselleni hokea. :)

p.s. Bloggeri näyttäisi taas tökkivän, ihan kun oisi tullut uudet kommenttikenttäjutut. Kuvia ei ole näkynyt normaalisti kaikissa blogeissa ja mullakin tässä lataamisvaiheessa lykkäsi vaan kysymysmerkkiä kuvan tilalle kahdesti. Toivottavasti kaikki kuitenkin pelittää. Mahdollista kysymysmerkkikuvaa klikattaessa kuvan pitäisi kuitenkin näkyä normaalisti, ehkä pienellä viiveellä vain. Jännityksellä ootan taas myös, että miten kauan kestää, että ilmestyy bloggeriin. :) Ei ole enää aikoihin ollut suoraan siellä näkyvissä.

9 kommenttia:

  1. Kas, on tosiaan uusi kommenttikenttä.

    Mitäpä jos varsinainen omena ei olisikaan triggeri, vaan pintakäsittelyaine? Hedelmiä suojataan mehiläisvahalla, sellakalla, karnaubavahalla jne., täältä vähän tarkemmin: http://bit.ly/1aZeo0h

    Tuon voisi varmaan helposti testata siten, että syöt ensimmäisen omenan kuorittuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeasti usko omenan olevan ollenkaan triggeri. Se oli se epäilys silloin ennen kuin keksin kahvin. Mutta nyt se tosiaan kummittelee edelleen, vaikka tilanne on jo ohi. Uskoakseni kahvin vuoksi triggereinä toimi suunnilleen joka toinen juttu satunnaisesti ja nyt ei pitäisi toimia mikään enää. Ei pitäisi.. Eli jänskättää silti. :)

      Poista
  2. Kateeks käy! Ite köpsyttelin tänään miehen kans 11.14 km ajassa 1:56:49 ja loppu päivä meniki kokovartalojäykkiksenä. Vihaan tätä kroppaa aika hemmetin usein kun se.ei.vaan.toimi. vaikka mitä yrittää. Olo on niinku olis kepillä hakattu.
    Ihanat Adidaksen kolmiraidat <3 kelpais mullekki tommoset uusretrot :D

    Omenasta sen verran että voisko eri lajikkeilla olla eri vaikutus? Itellä ainaki on niin että joskus omena turvottaa kitalakea ja joskus ei, ihan randomisti. Joskus jopa kasvupaikalla voi olla vaikutus kasvin hedelmään, esim. purjo on sellanen että mitä pohjosemmassa on kasvanut sen voimakkaampi se on... Tämmönen täysin turha trivia tähän loppuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh. :/ Se on tosi kurjaa kun keho ei toimi niin kuin sen soisi toimivan. :/
      Adidaksen kolme raitaa on ihania! Näissä verskoissa iskee tuo värimaailma ihan tosi kovin. Oli pieniä valinnan vaikeuksia kun ostin, että mitkä niistä kaikista ihanista oikein kotiutan. Oisin tahtonut kaikki!

      Omenoissa mulla on aina sama lajike, suosikki jo vuosikausien ajan! ;)

      Poista
  3. Voi, mä niiiin tykkään siitä, että pääsit kävelylenkille <3
    ps. siellä tosiaan on kesä, täällä ei. +6 näytti mittari tänään. Jes :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että tykkäät, mä kanssa, niiiin kovin! <3
      p.s. Se kesä meni kyllä täälläkin sitten jo ohi. :D Tai ainakin taas toistaiseksi. Ei tästä tiiä taas miten kauan on mitäkin vuodenaikaa! :')

      Poista
  4. Oi, kiva kun migreeniä ei ole nyt ollut! :)
    Vitsi noi adidas pöksyt on hienot! Kannattaa muuten kattella ebay:sta jos haluu lisää tollasia vähän erilaisia väriyhdistelmiä noista. ;) Sieltä saattaa löytää hyvällä hinnalla ja myös ihan uusia. Esimerkiksi tossa on kivat http://www.ebay.co.uk/itm/380662107119

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! :))
      Nää pöksyt on kyllä hienot väriensä puolesta, tykkään hirrrrveän kovasti. Lisää ei raaski ostaa, tämmönen pihi kun olen, eli uudet sitten vasta kun vanhat on rikki. :) Saksan Outlet -kaupungista nämäkin on ostettu, kun ei niitä normihintaisia raaskinut millään kotiuttaa koskaan. Olikohan ainakin parikymppiä hinnasta pois näissä, se oli jo semmonen, että suostuin maksamaan. ;)

      Poista
    2. Noi on kyllä tosi mageet! :) Aivan, sieltä saa varmasti hyvään hintaan. On normaalisti niin hirmu kalliita noi, ainakin tääl suomes.

      Poista