Alkuun tuntui todella hyvältä ja nautiskelin Asicsien pehmeydestä. Ja sitten ensimmäisessä ylämäessä alkoi penikoita kiristää. Ja pohkeita. Ja sama jatkui koko matkan. Pohkeet tuntuivat välittömästi aivan tajuttoman jumisilta, ja myöhemmin penikoissa oli jopa leposärkyä. Onneksi sentään akillesjänteet pysyi kuosissa..
Mutta sehän olisikin ollut kiva, jos tuossa olisi ollut kaikki. Sain kuitenkin osakseni kaikkea muutakin mukavaa. Yksi niistä oli oikean puolen it-jänteen kipeytyminen siinä noin pakaran kohdilla. Jokaisella askeleella vihloi. Hemmetti!
Ja vasenta jalkaa sitten taas kiusasi polvi. Alkuun sen kanssa pärjäsi vielä suhteellisen hyvin, mutta kun mentiin ala- tai ylämäkeä, se sattui. Kipu ei ole ihan polvessa, vaan siinä sisäsivussa. Alkaa penikan puolelta ja jatkuu sitä linjaa polven yläpuolelle asti, pysyen sisäsyrjässä kuitenkin. Välillä kipu oli niin kovaa, etten saanut askellettua kuin varoen.
Samassa polvessa on kipukohta myös siinä aivan polven yläpuolella. Ehkä etureiden puolta. Toisessa jalassa sama juttu, mutta pienempänä. Tämä kyseinen vaiva ei haittaa juurikaan elämää. Jos ei lasketa sitä kertaa, kun yöllä käänsin kylkeä ja venytin jalkojani siinä ohessa suoriksi, jolloin etureidet jännittyivät ja tuo kohta vasemman jalan polven yläpuolella koski niin kovin, että en meinannut henkeä hetkeen saada. Mutta se meni ohi. Kipu on sellaista, että se alkaa jomottaa, jos olen pitkään jalka koukussa. Olin varmaan nukkunut jalka koukussa ja heti perään jännitin sitä, ja siksi kipu oli sitä luokkaa. Enivei, jippii.
Niin joo, ja polvitaipeissa (etenkin vasemmassa) on isoa kipua heti aina sen jälkeen, kun olen seissyt se jalka tukijalkajana. Ihan kuin se yrittäisi taittua yli.
Niin joo, ja polvitaipeissa (etenkin vasemmassa) on isoa kipua heti aina sen jälkeen, kun olen seissyt se jalka tukijalkajana. Ihan kuin se yrittäisi taittua yli.
Tämän kaiken lisäksi sitten on nuo hermoratojen juilimiset käsissä, joiden kanssa tulee (melkein) hulluksi ihan joka päivä, ympäri vuorokauden. Öisin ovat pahimmillaan, koska nukkuessa ovat sellaisessa asennossa, jossa ne kaikista vähiten tykkäävät olla. Kylkeä käännetään irvistellen ja etenkin aamuisin elellään irvistellen. Tiettyjä liikkeitä ei tehdä, mm. tietynlaisia kurotuksia tai kiertoja. Samoin ei treenien puolelta tehdä pystysoutua. Tai kulmasoutua. Eikä jalkojen vuoksi mitään jalkaliikkeitä. Paitsi voisin pakaroita treenata pakarapotkujen avulla. Mutta sellainen treeni, mikä sisältää pelkkiä pakarapotkuja, ei ole mulle mieluinen treeni. Siispä jätän väliin.
Särkevät kädet vetää koko yläkropan ihan suppuun, jolloin ryhti painuu kumaraan ja selkä, niska ja hartiat oireilevat kanssa. Osa näistä oireista on edelleen viimeisen työviikonkin aiheuttamaa. Mulla on oikeasti koko kroppa ihan p*skana, tai siltä tuntuu.
Vaikka it -jänne lakkasi jo oireilemasta ja polvikin on vähän parempi (paitsi ei puhuta siitä kovin kipeästä pehmeästä molluskasta, mikä sinne on säären yläosaan ihon alle ilmestynyt), eikä jalat nyt menneet iiiihan sellaiseen tukkoon kuin mitä työt niille aiheutti, niin kyllä tämä silti turhauttaa. Että mikä on, kun ei mikään auta. Että kun ei hieronta auta, koska en palaudu siitä. Että kun ei voi edes kävelyllä käydä, ilman, että jalat on sen jälkeen taas ihan jumissa. Että kun hermoja raastaa käsissä, jos niitä menee hieromaan. Että koko yläkroppa on ikuisesti jumissa, kun sitä ei voi hieroa auki. Että eihän mua voi auttaa millään.
Tulee sellainen olo, että tekee mieli lyödä hanskat tiskiin. Mutta en tiedä minkä suhteen. :D Henkiset hanskat tiskiin ainakin! Tuntuu, että en jaksa enää yrittää saada kroppaa kuntoon, kun ei se kuntoon tunnu tulevan. Aina vaan jotain uutta tai vanhaa tai uuttavanhaa. Joka tapauksessa aina tuntuu sattuvan enemmän ja enemmän. Se ketuttaa kovasti.
Keskustelin tästä kaikesta myös hierojani kanssa (joka tietää myös historiani näiden kaikkien juttujen kanssa). Hän sanoi olevansa vähintäänkin yhtä ihmeissään mun kroppani toiminnan suhteen kuin minä itse. Ei tämä temppeli ihan normaalisti käyttäydy. Varsinkin, kun kyse on siitä, että tämä on aina ollut näin. Ei ole mitään vaihetta menossa, jolloin kroppa käyttäytyisi omituisesti. Se käyttäytyy niin kuin se on aina käyttäytynyt. Siksipä, joskus kun taas jaksan, aloitan sen lääkärirumban uudelleen, josta luovuin muutama vuosi sitten kahden vuoden kokeesta toiseen ramppaamisen jälkeen. Vieläkin oon siitä poikki. :D Sain suosituksen osaavalle erikoislääkärille ja vähän arvuuttelua muutenkin, että mistä suunnasta saattaisi selitystä löytyä, ainakin osasta oireita. Ei se mitään uutta ollut, vaan ihan omiakin veikkauksia siinä ääneen sanottiin. Mutta nyt en vielä ole valmis siihen prosessiin. Kyllä mä joskus taas sitten.
Ensi viikko on kevyt viikko ja tämän kropan ollessa tällainen, ajattelin pitää sen (ainakin puntin osalta) täysin lepoviikkona. Voisi tehdä oikein hyvää. Jos makaisi vaan äksänä sängyssä/sohvalla koko viikon. Jos viikoksi heittäisi ne hanskat tiskiin ja sitten kokeilisi taas, että miten arvon kroppa jaksaa käyttäytyä. Sounds like a plan!
Noin! Joskus siis minäkin vähän avaudun ja voivottelen vaivojani, niin kuin vanhukset puhelimessa jokaiselle sukulaiselleen (ja vähän muillekin, esim. puhelinmyyjille ja sitten herttaisille tytöntylleröille kaupan käytävillä). Joskus vaan täytyy saada vähän kitistä. Eiköhän tämä hetkeksi riittänyt.
Tuohon viimeiseen kappaleeseen liittyen, ei ole kovin montaa päivää kuin sanoin minisiskolleni viimein huomanneeni, ettei vanhuus todellakaan tule yksin, sillä olen kerännyt hiljalleen ne kuuluisat vanhuudenvaivat itselleni. :D Saa sitä kitistä, jos siltä tuntuu. Ehdottomasti. Mulla oireilee jalat ja olkapäät, huomenna menen ensimmäisten vuoksi ekaa kertaa ikinä urheiluhierontaan ja jälkimmäisten kanssa koitan edetä lääkärille, josko pääsisin kuvattavaksi. Hirvittää tuo hieronta kyllä ja paljon..
VastaaPoistaToivottavasti lepoviikko auttaa kroppaasi! Kaikki kroppaan liittyvät vaivat on tosi turhauttavia, mutta hyyyyyvin monesti niihin on jokin konsti, joka auttaa. Ehkä se vie aikaa, ehkä se vaatii ponnisteluja ja hampaiden kiristelyjä, mutta se palkitsee. Tsemppiä!!
Ihanaa, ehkä me ollaankin vain vanhoja! :'D
PoistaKuulisin mielelläni millainen urheiluhierontakokemus sulla oli! Itsellä ei oo kun positiivista sanottavaa asiasta, vaikka menenkin ties minkälaiseen kuntoon niiden jälkeen. :D Mutta ei se tosiaan johdu siitä urheiluhierojasta, vaan tästä mun kropasta.
Kyllä se vaan on todella turhauttavaa, kun kroppa ei pysykään siinä kunnossa, missä sen tahtoisi ja tarvitsisi pysyvän. Ja näinhän se on, että joku syy kaikelle aina on. Joskus pitää selvitellä pidemmän kaavan kautta. Joskus menee jopa vuosia, kuten mulla on tähän mennessä mennyt! Jospa tuo lepoviikko kuitenkin tosiaan auttaisi, edes sitten vähän. Kiitos!
No nyt on sanottava, että täytynee varata uus aika jollekin muulle :l Olin varannut urheiluhieronnan, mutta mielestäni sain ihan klassisen hieronnan. Siinä vaiheessa kun tajusin, että ei tää ookaan mitään lämmittelyjä tulevaa varten vaan ihan sitä toimenpidettä, en viittinyt enää sanoa, että en tullu siliteltäväksi. Ei siinä, olihan se rentouttavaa ja kotiin pyöräillessä jaloissa kyllä selvästi tuntu siltä, että jotain oli tehty, mut sanotaan, että ei ne jumit kyllä yhtään auennut.
PoistaOlet oikeassa, kärsivällisyyttä koetellaan kroppa-asioiden kanssa usein. Mullakin jalkaterän luunmurtumasta on reilu vuosi, vaan edelleen sitä vähän kuin kuntoutetaan kroppaa siitä, vaikka luu itsessään onkin hyvin luutunut. Nää ei oo ihan yksinkertaisimpia asioita, kun pienetkin asiat voi vaikuttaa koko kroppaan ja tietysti myös mieleen.
No höh, olipas se sitten aika turha kokemus! :/ Ei tosiaan sellainen hissuttelu ja silittely auta noihin jumeihin niin kuin urheiluhieronta. Toivottavasti löydät jonkun, joka uskaltaa käyttää sitä voimaakin! Tämä mun hieroja mainostaa käyttävänsä 'varmoja otteita' ja sitä ne otteet tosiaan on. :')
PoistaTuo sun viimeinen kappale on aivan totta. Ja vaikka olisi vain pieni ongelma, voi se johtaa johonkin muuhun, joka voi taas johtaa johonkin muuhun.. ja sitten on vähintään puoli kroppaa rikki!
Tuttuja fiiliksiä. Nimim. yli vuoteen en ole tehnyt kivutonta kävelylenkkiä, ja edellinen yläkroppatreeni oli tammikuussa. On tosiaan muutaman kerran tehnyt mieli heittää ne hanskat tiskiin! :P
VastaaPoistaMä kyllä uskon ja toivon, että sä selviät lyhyemmällä vammailuajalla kuin minä! Tsemppiä!
Mä niin voin vaan sympatiseerata sua! :/ Tässä olen itsekin miettinyt niitä, joilla on jatkuvia kipuja. Etenkin nämä hermokivut on ihan raastavia, ja jotkut kärsii niistä joka päivä, 24/7. Sellaiselle olen ollut henkilökohtaisena avustajanakin aikoinaan. Ei oo helppoo. Kivulias elämä sucks.
PoistaLyhyt vammailuaika olisi mukava asia. Samoin olisi mukava asia, jos sulla tuo aika olisikin lyhyempi kuin tällä hetkellä odotat sen olevan! Kiitos, ja samoin!
Silloin saa kitistä, kun on oikeasti aihetta. Oot kyllä melkoinen sissi, kun jaksat kaikista noista vaivoista huolimatta vaan jatkaa eteenpäin - vaikka nyt heittäisitkin viikoksi ne hanskat tiskiin. Mä nimittäin tiedän, että viimeistään viikon jälkeen Heidi nousee taas entistä ehompana ja valmiina selättämään kaikki, jotka uskaltaa vähänkään laittaa hanttiin ;) <3
VastaaPoistaPakkohan se on pian taas saada paahtaa täysillä, ei tämmönen puolituinen treenaaminen ja muukaan elämä ole ihan niin kivaa kuin se täysillä paahtaminen. ;) Ensi viikon jälkeen heristellään nyrkkiä näille kaikille vaivoille, jos niitä silloin vielä on! Ja sitten niille pyllistetään! :D
Poista<3
Toivottavasti pian tulisi parempi vaihe kropan kanssa jo:) take care!
VastaaPoistaNäin toivotaan, kiitos! :)
PoistaIhan asian vierestä juttua "oman elämänsä pölvästin" sukulaisista: http://vivas.fi/24-asiaa-jotka-vain-kissaihmiset-ymmartavat/
VastaaPoistaNää oli ihania! :'D Tällaisia saa aina laittaa!
PoistaVoi onpas ikävä kuulla, että kroppa nyt noin hankaa vastaan :( Toivottavasti nyt menisi parempaan suuntaan!
VastaaPoistaSanoppa muuta, ei tää kuulunut ollenkaan mun mihinkään suunnitelmiini. :') Toivotaan parasta!
PoistaMie kokkeilisin jotakuta osaavaa ja kokenutta naprapaattia. Kuulostavat löytävän sellaiset viat joita perinteiset lääkärit ja fysioterapeutit ei löydä
VastaaPoistaEi saa naprapaatilla käydä. Mulle ei saa tehdä mitään manipulaatiohoitoja (niskassa vakava riski), ja esim. tuota niskaa ei saa edes hieroa. Venyttävät hoidot ja mobilisointi tuonne niskan tai selän alueelle on myös kielletty. Ellen nyt tahdo henkeäni heittää. Enkä mää tahdo. :D
PoistaMutta se mitä mietin, on akupunktio. Se on todennäköisesti ainoa, jolla voisi tuota mun niskaa/selkää hoitaa paremmaksi. Jossain kohtaa pitää kokeilla.
Kuulostaa kurjalta ja samaan aikaan kovin tutuilta fiiliksiltä. Mä kans suosittelisin jotain huippufysioterapeuttia tyyliin Jarmo Ahonen, mutta se on Helsingissä ja sä et, ja mainitsit ettet nyt jaksa mitään tutkimusrumbaa. Toivottavasti se äksänä köllöttely toisi ainakin jonkinlaista helpotusta.
VastaaPoistaJa tuosta sun viimeisestä kappaleesta tuli vaan mieleen tämä: https://twitter.com/AuneMuori :D
Kävin aikoinaan OMT-fyssarilla, joka oli ainakin paikallisesti erittäin arvostettu (tuskin kuitenkaan ihan huippufysioterapeutti). Kymmenestä käynnistä kävin kolme, ja sen viimeisen käynnin aluksi hän nosti kädet pystyyn ja sanoi, ettei uskalla enää koskea, eikä osaa auttaa. Hänellä ei ollut mitään havaintoa siitä, mikä mua voisi vaivata. Käskikin ottaa yhteyttä, vaikka kymmenenkin vuoden päästä, jos joskus näihin löytyy syy. Lupasin. :)
PoistaAuneMuori! Heti piti alkaa seurata. :D