torstai 8. elokuuta 2013

Puhtia piisaa!

Huhhei, onpas ollut kiire päivä kun vasta tähän aikaan ehtii postailla! Päivän rutiinit on muutenkin olleet ihan sekaisin, kun aamupäivällä oli se lääkärivisiitti, jolloin normaalisti treenailen. Nyt meni treenit ja ruokailut ja kaikki ihan uusille paikoille! Tuloksia kävin tosiaan kuulemassa lääkärillä ja mitään hälyttävyyksiä sieltä ei löytynyt. Esimerkiksi nämä viimeksi testatut hormonit toimii niin kuin pitääkin. Hämmentävä tuo käynti oli, sillä tällä kertaa lääkäri oli aivan älyttömän mukava ja kuunteli ja keskusteli kanssani, uskoikin vielä kun sanoin, että tiedän jonkin vain yksinkertaisesti olevan pielessä. Ettei kroppa vaan toimi niin kuin pitäisi. Hän kysyi mitä MINÄ tahtoisin nyt tässä tilanteessa tehdä ja kerroinkin suunnitelmistani, että mihin suuntaan tätä viedään ja missä. Häneltä tuli täysi tuki ja ehti vielä ehdottaa itse ensin, että pitäisikö printata mulle ulos kaikki koetulokseni. :D Joo, kiitti! Kotona niitä sitten katselin ja ihmettelin. Siinä on MUUTAMA testi otettu.. Neljä abmormal -merkintää sieltä löytyy ja niitä googlettelin. Ehkä yksi niistä huolestuttaa vähän, mutta en nyt tiedä. Ei se lääkäriä huolettanut, jos sen ylipäätään huomasi, kun selasi ne siinä vastaanotolla äkkiä läpi ensimmäistä kertaa. Mutta katsellaan. Ehkä se liittyy johonkin ja ehkä ei mihinkään. :)


Siitä piti jotenkin orientoitua treenimoodiin sen jälkeen, kun oli ollut jossain ihan toisessa maailmassa niin kauan. Kello näytti iltapäivää ja ruokaakin piti tehdä! Laitoinkin porkkanat kiehumaan soppaa varten ja asetin itseni treenihuoneeseen vatsaa ja selkää puurtamaan. Tahdoin tehdä oikein napakan ja hyvätempoisen, tehokkaan treenin, ja semmonenhan siitä tuli! Turhaa ei lusmuiltu ja virtaa oli hyvät määrät. Koko touhun aloitin russian twistillä (15kg kiekko), toistoilla 50-40-30-20-10. Välissä vain pienet tauot! Sitten voimapyörän pariin, 3x30.


Vatsalle tuli lisäksi hoovereita treenin loppupuolella 3x2min ja kyljille taivutuksia viimeisenä liikkeenä 26kg 2x20/kylki. Selälle tehtiin ne perinteiset kaksi, eli mutkatagolla kulmasoutua (28kg 15-12-12) ja alataljaa kuminauhan avulla, 3x35. Selkä juuri sopivasti lakkasi aristamasta ja kivistämästä täksi päiväksi, että sain sen heti vaan uudestaan kiusatuksi. :D Otin kyllä varoen. Nämä kaksi liikettä kuvissa alla.


Ja takaolkapäille se rear delt inverted row. Mikä olikin tällä kertaa ilmeisen hulvatonta.. :D


Nuo kolme viimeksi mainittua meni muuten triplana ja tuossa järjestyksessä. Aikaa kului tunti viisi minuuttia. Siitä olikin sitten soppa-ainekset kypsiä ja tuosta tuli mun palkkarini. :) Kesken kaiken olin käynyt sinne heittämässä porkkanoiden (1kg) sekaan vielä päärynän kypsymään, ajattelin että siitä tulee hauska twist ja kivaa makeutta! Kaadoin suurimman osan keitinvedestä pois, lisäsin sekaan n. 200g maustamatonta jogurttia ja n. 200g raejuustoa. Mausteita (kuten suurta lemppariani kuivattua sipulirouhettaaahhh), ja tuoreyrttejä, joista puolet suristetaan sekaan ja puolet lopussa vaan sotkotetaan kauhalla joukkoon. Ja tuli muuten hyvää! Päärynä maistui ihan vähän ja toi sitä kivaa makeutta sinne. Tosi hyvä setti, hyvä palkkari. :) Erikseen vetelin haarukalla suoraan säilytyspurnukasta salaattia kurkkupaloilla.


Ja sitä energiaa taas vain riitti ja aivan järjettömästi teki mieli ensinnäkin hölköttelemään, mutta kun sinne ei yksin viitsi lähteä (migreenimahdollisuus) ja sitten toiseksi teki valtaisasti mieli crossailla ja kattella The Big Bang Theorya. Toisen näistä kykeni toteuttamaan ja laitoinkin crossaten, vatsa täynnä soppaa! Ja ehkä myös Questin protskupatukkaa. 40 minuuttia menin siinä ja hiki tuli ja kikattelin ohjelmalle. Olisin mennyt helposti tunnin, ellen olisi itseäni pakottanut pysäyttämään, että kyllä se jo riittää! Lisäksi illalle on vielä tiedossa miehen kanssa kävelyä/hölkkää, niin eiköhän tuo jo riitä, herramunjee. Mutta puhtia tosiaan oisi! Ei ihan sitä migreenieuforiapuhtia, mutta noin muuten. :) Onneksi vatsa vetää tällä hetkellä ihan niin paljon sapuskaa kun sinne nakkaan (ja se on paljon se), joten sitä voi kaiketi nyt vaan nauttia tästä energisestä olosta ja toteuttaa näitä liikunnallisia mielihaluja siinä määrin, kun se nyt noin muuten on fiksua. :D Crossailun päälle söin muuten omenan. Nyt siitä on yli tunti aikaa, eikä migreeniä ole ainakaan vielä näkynyt. Testing, testing.. :)


Mutta nyt mies on kotimatkalla ja tästä pääsee tosiaan vielä iltapyrähdykselle pihalle! Torstaiparhautta!

14 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä, että olo on jo parempi.

    VastaaPoista
  2. Kadehdittavaa kun on noin paljon aikaa treenailla. Mulla ei meinaa virrat millään riittää kun ensin pinkoo töissä sen 8-10 tuntia, siihen päälle pitäisi kotiakin hoitaa ja elukoita, ehkä vähän parisuhdettakin niin oon ihan happy kun edes kolme treenikertaa saan sovitettua viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä oisin mieluummin töissä ja treenaisin vähemmän.

      Poista
    2. Mein pitäisi selkeästi vaihtaa osia hetkeksi niin ehkä mäkin osaisin arvostaa tätä omaa duunin täytteistä elämääni :DD No eih, nyt on loma niin ehkä nyt sitten saa keskittyä ihan vaan itseensä työn sijaan :D

      Poista
    3. Tää on vissiin näitä asioita, kun koskaan ei vaan oo täysin hyvä just niin kuin on. :')

      Poista
  3. sä oot kyllä ihan kreisi ton voimapyörän kanssa :D ite tein tällä viikolla (tai siis yritin tehä) 3 x 10 enkä saanu niitäkää kaikkia tehtyä kun se on niin perhanan raskas liike!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se on kyllä ihan sairas kapistus! Käsiin se ensimmäisenä ottaa ja hartioihin, ne mulla pettää ekana. :D

      Poista
    2. Tota voimapyörää voi keventää, niin et kiinnittää ittensä ympärille "nostovyön" ja kiinnittää nostovyön säädettävään ylätaljaan (jos sellanen sattuu löytymään) ja pistää vaikka 5-15kg painoa, sillä saa treenailtua sen käyttöä.

      Poista
    3. Oh! Tää oli mulle uutta tietoa! Siitä kaikki ottamaan vinkkiä harjoituksiin! :)

      Poista
  4. Juu toi voimapyörä on niin murhaava. Just saan kans ton 3 x 10 suoritettua. Ihanan positiivista luettavaa ollu nyt viimeset. Ei oikein enää tienny mitä sanoa kun sulla oli aiemmin niin jatkuva pahaolo. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehopeli! ;) Harmi kun en muista millasissa määrissä sitä itte joskus aloitteli sen kanssa. Ei varmaan päätä huimannut. :D Mies mut tutustutti sen pariin aikoinaan jokunen vuosi sitten. :) En ollut moisesta rullasta koskaan kuullutkaan ennen.
      Ja juu, tässä on kyllä olossa tapahtunut aika suuri muutos, ne ensimmäiset kolme migreeniä vei tosi syvälle huonoon oloon, olin kyllä heikkona. Tajuton tauti, kun voi silleen tehdä! Nautitaan nyt niin kauan kun pysyvät sillä tasolla poissa. ;) Toivottavasti vuosikausia!

      Poista
  5. miten ton voimapyörän tekniikka oikein menee? Oon kokeillu sitä muutamia kertoja ja en vaan osaa! Rupee alaselkään sattuu nii maan perkuleesti, liekkö johtuu siitä että menee nii pahasti notkolle selkä vai mitä hä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tiiätkö mullakin ottaa se välillä alaselkään! Yleensä ei tunnu, mutta on niitäkin kertoja, kun koskee. Mä en tiiä johtuuko se mulla kireistä pakaroista (:D), kun alaselkäkipuni tuntuu tulevan aina sieltä. Tekniikkaa on aika vaikea kyllä tälleen kirjallisesti selittää, osaan vaan sanoa, että pitää sen keskikropan tiukkana koko ajan, mutta sen sä varmaan kyllä jo tiesitkin. :/ YouTubesta luulisi löytyvän kyllä ihan videota! Ab wheel tuo on englanniksi nimeltään, jos suomeksi ei löydy. Tsempit opiskeluun! :)

      Poista