perjantai 14. syyskuuta 2012

Oodi leg curl on ball -liikkeelle

Yleensä preferoin aina liikkeitä, jotka tehdään kunnollisilla painoilla. Tähän löytyy yksi huippupoikkeus. Nimittäin leg curl on ball. Olen tuosta ennenkin ohimennen kirjoittanut, mutta nyt ajattelin omistaa sille oikein postauksen. <3

Kroppani vaikeimmat kohdat saada kuntoon on olleet takamus ja takareidet. On tuntunut, ettei niihin lihas tartu millään. Uskon, että tämä liike on erittäin ratkaisevassa osassa ollut tuon takaosion kuntoon saamisessa. Toki kyykyillä on osansa sopassa, mutta tällä ratkaisevampi. Väitän! Jossain vaiheessa vuorottelin tämän ja SJMV:n kanssa, mutta nyt tämä on vakiintunut ja tuo SJMV on jäänyt kokonaan pois. Sillä eron huomaa jonkin ajan kuluttua, jos tämä ei ole ohjelmassa mukana. Takamus menettää muotoa ja kiinteyttä. Kyllä, kuvailen tässä teille takamustani, siinä muodossa kun se on ilman tätä liikettä.. :')

Toistojahan tuolla saa tehdä suhteellisen monta, koska siinä ei juuri vastusta ole painovoiman lisäksi. Itsellä toistot pyörii tällä hetkellä siellä 40-30-20 tienoilla. Ensimmäiset menee aina helposti ja sitä miettii, että eihän tämä tunnu missään. Mutta ootappas kun aloittaa seuraavat toistot, takareidet ja takapuoli huutaa! (Tästä tuli jotekin hassuja ajatuksia, mutta älkää niitä miettikö :'D) Ei ole ollenkaan helppoa rullata enää toisella kerralla. Ja varsinkaan pitää vartaloa jäykkänä niin, ettei päästä takapuolta putoamaan liian alas.

Tämä kuva olkoon minun todistukseni liikkeen toimivuudesta:



Saanen huomauttaa, että jokunen kuukausi sitten tilanne oli se, että takapuoltani ei ollut nähnyt juurikaan yhtään ketään. Ero on siis huima. Vertailukuvia ei luonnollisestikaan ole, koska eipä tullut mieleenikään kuvata ruumiinosaa, mikä oli itselle kaikkea muuta kuin ilonaihe. Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni tyytyväinen takalistooni!

Huomenna onkin jalkatreenipäivä. Vaihdoin sen sunnuntailta lauantain lepopäivän tilalle, sillä sunnuntai menee miehen juostessa maratonia, joten silloin on sitten minun lepopäiväni. Paikalle siis toki menen katsomaan ja valokuvaamaan ja oottamaan ylpeänä miestäni maaliin. :') <3

Hyvää viikonloppua kaikille!

35 kommenttia:

  1. Kiitti vinkistä! Yksi omista suosikkiliikkeistä beballe on just tuo SJMV. Tää menee seuraavalla punttikerralla testiin! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvät! Lisäksi tuo SJMV sattuu mulla usein alaselkään (johtuen ei alaselästä vaan pakaralihaskireydestä). Silloin ei oikein taivu. Tässä liikkeessä se ei estä mitään, mutta SJMV luonnollisesti aika hankala silloin. Ja btw, jopa Men's Health -lehti on hehkuttanut tätä liikettä parhaaksi takareisille! Eli kunnon äijäliike! :'D

      Poista
    2. Whatta?!?!? :D:DD Pitääpä ehdottaa poikaystävälle, voisin lyödä pääni vetoa ettei tekisi rahastaan moista liikettä. Sanois varmaan että "samantien voisin laittaa hameen päälleni". Hahhah :D

      Poista
    3. :D :D Ehdota ihmeessä :'D Meillä ainakin mies tekee tätä myös ja on hyväksi todennut! ;) Eikä käytä ees hametta :'D

      Poista
  2. hei kauan teit tätä liikettä ja voitko laittaa ennen-jälkeen -kuvat ? :--D olisin kiitollinen

    t. ikuinen lättäperse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa jutussa mainitsinkin, että kuvia ei ole ennen -ajoilta, koska en koskaan tahtonut itseäni ennen kuvata sillä takapuolella. :/ Säännöllisesti tätä olen tehnyt muutaman kuukauden, sanoisin. Kyllä se pylly sieltä löytyy! Itsekään en uskonut, että koskaan saisin siihen mitään eloa ja muotoa, mutta ihmeitä ilmeisesti tapahtuu (toisin sanoen, ahkeruus palkitaan ;).

      t. entinen löllöperse :D

      Poista
  3. Miulla onkin sopivasti just huomenna jalkatreenipäivä, eli tää liike taitaakin päästä testiin siinä samalla :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kerro ihmeessä mitä tykkäsit, jos päädyt kokeilemaan!

      Poista
  4. Minulla on ainakin niin valahtanut takapuoli ja kamalat selluliittien-valtaamat takareidet, että tätä pitää kyllä kokeilla ja heti!:D Kiitos paljon!!

    Tuo jumppapallokin löytyy omasta takaa.. loistava kuntoiluväline kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :D Ei muuta kun rullaamaan pylly ja koivet kuntoon! :)

      Poista
  5. Voitko tehä treenipostauksen, missä kertoisit kuvien kanssa et mitä kaikenlaisia treenausvälineitä sulla on(ja mistä hankittu) ja minkälaisia liikkeitä teet niillä välineillä ja kerrot KAIKEN niistä sun treeneistä :) Oon tosi onnellinen sun puolestas ku oot jaksanu treenata nui paljon! Ite oon laihduttanu kohta 20kg ja olis tarkotus alkaa kasvattamaan lihaksia, nii en näytä näi ruipelolta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhuh, siitä tulisikin aikamoinen postaus! :O :D Mä en pysty lupaamaan että moiseen urakkaan jaksaisin, mutta en vielä sano, ettei koskaan! ;) Siinä välissä voi käydä täällä vilkuilemassa elokuun alussa kirjoittamani suht kattavan treenipaketin!

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/08/kattavampi-treenipaketti.html

      Ja kiitos! Huiman urakan oot itsekin tehnyt, hienoa!! Paljon tsemppiä tähän lihaskasvatusvaiheeseen kanssa! :)

      Poista
  6. hei! minkä kokoinen pallon tulee olla? Katselin netistä, enkä tiedä kuinka iso tuon pallon tulisi olla.. Kiitos jos vastaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Sopivia pallon kokoja voi tarkastella vaikka täältä sivulta: http://www.sport-tiedje.fi/fi/Jumppapallot-4259066557

      Olkaa hyvät! :)

      Poista
  7. Tätä oon joskus muinoin koittanut, mutten tarpeeksi pitkään ja säännöllisesti. SJMV:a oon tehnyt nyt kuukauden verran, mutten tiedä kuinka on tehonnut... Takapuoli on mullakin varmaan kinkkisin alue (ja reidet ylipäänsä). Siispä täytyy ottaa tämä taas ohjelmistoon ja tsekkailla tuloksia jonkin ajan päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ottamaan ohjelmistoon. Ja miksei vaikka SJMV:n rinnallekin, tuskin toisiaan ihan pois sulkee! :)

      Poista
  8. Tuo on yksi omia lemppareita. :) Näyttää kevyemmältä kuin se oikeasti onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sepä siinä on, voisi kuvitella että siinä rullailee kevyesti vaan, mutta kylläpäs polttaakin loppua kohden! :)

      Poista
  9. Mä otin tän kanssa silloin joitain viikkoja sitten ohjelmaan, mutta olisin toivonut rankempaa poltetta.. Rullaan tyyliin 50-50-45 ja takareidet tuntuu palautuvan tuosta ihan hemmetin (= liian) nopeasti. Uskaltauduin taas kokemaan pitkästä aikaa maastavetoa ja sillä saan kyllä jotenkin paremmin reidet jumiin. Oon yrittänyt rullata h-i-t-a-a-s-t-i ja nopeasti ja normaalivauhdilla. Teenköhän jotain väärin..

    Tai sit en tiedä, jos juoksuharrastuksen ansiosta takareisissä on jo jonkinlaista sitkeää voimaa ennestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ainakin huomannut, että jossain vaiheessa takamus meinaa pudota alemmas ja silloin liike helpottuu. Mutta voihan sekin olla, että joillakin on jonkun tietyn liikuntaharrastuksen ansiosta niin vetreät ja sitkeät ja voimakkaat koivet jo valmiiksi ja siksi tuosta ei niin saa tuntumaa kuin isoilla painoilla rehkiessä.

      Saan minäkin tosiaan SJMV:n avulla takareidet kunnolla kipeiksi treenin jälkeisiksi päiviksi ja tästä en juurikaan, mutta vaikutus taas näillä kahdella liikkeellä on peilistä katsoen (tai vaikka kädellä koettaessa :D) ihan eri.

      Poista
    2. Joo, sen huomasin alkuun, että saa kyllä keskivartalon pitää kurissa. Ja kyllä tuossa lämpenee, mutta tuli vaan sellainen olo, että katossa saisi olla jotain luettavaa, että aika kuluisi :P.

      Mutta nähtävästi tulokset puhuvat puolestaan, joten jatkan rullailua :). Ja hyvä tietää, että sullakin on siis samat tuntemukset maven ja tämän jälkeen, niin ehkä en ole ihan hukkateillä suorituksen kanssa.

      Poista
  10. No, siis jos Bobby Jean suosittelee tota liikettä, niin piru sentään, sillehän on annettava toinen tsäänssi! Varsinkin kun on tollainen peba todisteena :D

    Itse oon aikoinani tuota testannut, enkä saanut omasta mielestäni sitä tuntumaan tarpeeksi. Oon aina ollut sitä mieltä, että old school treenimetodit ja kylmä rauta ratkasee kaiken :P Kaiken maailma hilavitkuttimet ja jumppailut ei ole mua varten.

    Mähän sitten sun inspiroimana päätin kokeilla mokomaa liikettä samantien (kyllä, kello on Suomessa jo yli puolen yön, hups) kun kerran jumppapallo lojuu olkkarissa -ja god damn, sehän polttaa niin pirusti takareisiin!! Mutta mitä kummaa mä oikein teen väärin, kun mulla pohkeetkin väsyy? :D Ja takapuoleen en saa tuntumaa...hmmm... olisiko neuvoja? Muuta kuin tuo, ettei saa ahteria liian alas laskea?

    Jos nyt sitten vaikka sinne untenmaille... :)

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D HAAA, sopii siis keskiyön jumppailuihin myös! :'D

      Mulla väsyy kanssa pohkeet, ottaa niihin sivuosumaa! :) Tuolla linkissä heti postauksen alussa, missä se gif -pätkä tuosta on, näkyykin listattuna ne lihakset, joihin tuo ottaa. Pääasiassa siis takareisiliike. Ja takareisissä se mulla tuntuu pääasiassa, mutta tuntuu kyllä takapuolessa asti. Takapuoleen ei vaan polta ihan samalla tavalla kun reisiin. :D Yksi hyvä keino (missä tahansa liikkeessä) on se, että keskittyy kunnolla siihen lihakseen mitä treenaa - ja tuntuma on heti ihan eri.

      Toivottavasti sait nukutuksi.. :D

      Poista
  11. Ostin itselleni kuntopallon, eikä minulla ole mitäään hajua mitä tehdä sillä. Voisitko sinä kirjottaa jonkin sortin kuntopallo koosteen että mitkä tavat sinulla ovat kuntopallon kanssa toimineet parhaite? JOku erittäin pätevät tapa päästä alleista eroon? :D Ehkä hölmöjä kysymyksia mut koita kestää mua xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina saa kysyä! :) Olen vain ehkä tähän aiheeseen vähän huono vastaamaan, koska teen tällä hetkellä vain tätä kyseistä liikettä pallolla. Mutta liikkeitä, mitä olen joskus tehnyt, on hoover (eli lankku) kyynärnojassa pallon päällä lattian sijaan ja ihan perusvatsalihasrutistuksia peppu pallon päällä. Lisäksi voisi tehdä vatsoja niinkin, että menee punnerrusasentoon jalat pallon päällä, ja rullaa sitä palloa edes takaisin. Ottaa varmasti vatsaan, tuota on moni suositellut! :)

      Poista
  12. Meni heti testiin ja uuuh kyllä tuntu :P Itseasiassa rankempaa kuin ajattelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuuuhh se niin tuntuu! :D Eikä oo ihan helppoa! ;)

      Poista
  13. Kokeilin tuota liikettä jumppapallollani mutta liike tuntui pohkeissa? Ei tuntunut tuntuvan ollenkaan reisissä tai takapuolessa mutta pohkeissa se tuntui selkeesti. Osaatko sanoa jos teen jotain väärin vai miksi mulla ei tunnu oikeissa paikoissa? :D yritin kyllä tehdä liikkeetkin ihan oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä pohkeetkin tekee töitä. Mulla pohkeet ja sääret aina väsähtää, mutta suurin tuntuma on tosiaan takareisissä ja pepussa. Keskity tekemään liike nimenomaan takareisillä, eli rullaa sitä palloa niin, että voima lähtee takareisistä ja takamuksesta, eikä pohkeista. Myös jos asento on vähän notkolla niin tuntuma ei ole ihan oikeanlainen, mutta sanoit tekeväsi oikein niin ongelma ei ole sitten siinä. :) Hyvä vinkki (kaikissa lihaskuntoliikkeissä) on keskittyä siihen lihakseen mitä treenaa. Voi olla ihan huima ero!

      Poista
  14. Tätä pitää kyllä kokeilla! Mä oon miettinykin että mikä ois sellanen tehokas pyllyliike ja nyt törmäsin tähän kun selailin sun blogia :) Pitääpä kaivaa jumppapallo esille ja laittaa siihen vähän lisää ilmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen edelleen, niinkuin tuolloin syyskuussakin suosittelin! ;) Tänään tätä taas edessä ja jalkatreeni alkaakin än yy tee NYT! :D

      Poista
    2. En malttais odottaa että tyttö herää päiväunilta ja pääsen kokeileen, jumppapallo nimittäin majailee sen huoneessa... :D Ehkäpä menen siivoomaan siksi aikaa, saa siinäkin vähän hyötyliikuntaa.

      Mun blogi muuten löytyy osoitteesta http://rantapallostarantakuntoon.blogspot.fi/ jos kiinnostaa lueskella :)

      Poista
    3. Mä ehdin jo liittyä! ;) Hih!

      Mukavia jumppapallopyllytreenejä! ;)

      Poista
    4. Haha piti vielä tulla tarkistamaan miten tuo tehtiinkään. Kokeilin ja olin pelkät kämmenet lattiassa kädet suorana ja mietin, että onko mulla hiton huono tasapaino vai missä mättää, kun mätkähin persuksilleni kerta toisen jälkeen :D No joo ehkä helpottuu vähän nyt kun tarkistin ja huomasin että ei se ihan niin mennytkään.. :D

      Poista
    5. Herranjestas, kyllä oot saanut tasapainoilla :D :D Ei muuta kun tsemppiä uusiin yrityksiin! Mä vannon, että oikeesti se ei oo ihan niin vaikeaa.. :D

      Poista