perjantai 14. syyskuuta 2012

Tätä voitte melkein jo kokeillakin kotona!

Tiedän, että olette henkeänne pidätellen odotelleet tästä asiasta päivitystä! Edellispäivänä se sitten saapui kotiin, se uusi tangonpätkä, jonka avulla saa lisäpainoa kylkiliikkeisiin tekemättä suurempia virityksiä. Niin, suurempia virityksiä.. :')


Siinä se sitten oli.

Sai hyvät alkulämmöt kun taisteli paketin auki, jossa oli kaikenmaailman rautalankavirityksiä. Paketti taisteltiin auki sykkeellä 90.

En laittanut ensin paketin omia lukituksia, kun oli tällaisetkin siinä hollilla.

Ensimmäisten taivutusten jälkeen totesin, että vaikka kuinka yrittää olla heiluttamatta painoa yhtään eteen tai taakse, se liikkuu silti. Levypainot juoksivat pitkin tankoa ja olin tipauttaa sen monta kertaa. Siispä nämä lukitukset tuohon estämään levyjen liikkumiset ja tangon omat lukitukset päihin.

Levypainot ei juosseet enää tankoa pitkin, mutta ei sitten (varsinkaan vasemmalla) ollutkaan tassuissa kantovoimaa pitää tuollaisesta pyöreästä kiinni. Levypainoa on ihan eri asia roikottaa, kun paino suuntautuu alas. Ensimmäinen nostoliinaviritys: kaulahuivi. :'D

Kaulahuivi osoittautui huonoksi. Yllättäen. :D Toinen viritys: kuminauha. Tämä oli jo vähän parempi pitonsa puolesta ja sain jotenkin tehtyä toistot.

Joo. Kyllä ne nostoliinat lähtee nyt sitten hankintalistalle. HYVÄ ON ANNAN PERIKSI. :'D Ihme sähläystä siis oli tämä tälläkin kertaa. Milloin olen viimeksi saanut kunnon kylkitreenin tehtyä? :') Painoa muuten tuolla tangolla on lukituksineen sellainen n. kuusi kiloa. Siksi kympit päissä.


Ja tämän kaiken vaivan ja muun jälkeen, olen tässä katsonut vähän miten tuo kropan malli on muuttunut näiden nousujohteisten side bendien myötä, ja..


..mielestäni kyljet alkavat olla aika kuosissa. Ei ole enää paljoa kaarta jäljellä. Voisi siis pikkuhiljaa siirtyä ylläpitävään, ennen kuin keskivartalo on neliö. Niin, hyvä tämä on tässä vaiheessa todeta tosiaan.. :'D No mutta, onhan se mukavampi tehdä ylläpitävää esim. 3x12 toistoilla/kylki kuin 3x35 toistoilla/kylki. Joten nuo uusimmat hankinnat on ehdottomasti olleet hyödyksi. Lisäksi tuo tanko tulee käyttöön myös mm. pohjetreenissä, jossa 20kg on jäänyt pieneksi.

Olen kylkiini nyt todella tyytyväinen. Ihan vaatteet päällä (siis oikeasti, joskus mulla on vatsa piilossakin) tulee sporttisempi kokonaisolemus. I like sporttisempi kokonaisolemus.

p.s. 200g nesteitä lähti kehosta eilisestä. Kokeilusta jätin peräti banaanin ja puoli kourallista pähkinöitä pois. Hirveetä hifistelyä. Oisiko optimi nyt löytynyt. Muita muutoksia ei tarvitsekaan tehdä. Nyt on hyvä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Piti ihan katsoa, että missä kuvassa sä mun olkapäät näet, mutta näkyihän ne tuossa. :D Kiitos! Olkapäät onkin viime aikoina saaneet kaveriksi pystypunnerruksen rinnalle viparit sivuille + eteen -parin. :)

      Poista