lauantai 15. syyskuuta 2012

Negatiivinen kommentointi

Yksi näiden blogien mukavia ominaisuuksia on se, että näkee, mitä kautta ihmiset tänne löytää. Nyt Iltalehden jutun jälkeen on ollut oikeasti aika mielenkiintoista seurata, kun minusta on keskusteltu vähän siellä täällä. :D

Eilen sitten bongasin yhdeksi suurimmaksi lähteeksi Demi -lehden sivuilla olevan keskustelupalstan. Keskustelun aloittaja oli aloittanut otsikolla: "Onko tällä naisella teistäkin jo mennyt hieman yli treenaaminen". Ja blogiini oli linkki. Seurasin kommentointia. Kommentteja taisi ehtiä tulla noin kahdeksankymmentä, ennen kuin poistivat koko keskustelun. Harmi, sillä se oli oikeasti mielenkiintoista. :') Taisi olla sääntöjenvastainen. Olisi pitänyt kuvakaappailla tai kopioida noita kommentteja!

Tähän väliin voin todeta, että negatiivinen kommentointi ei vaan pääse läpi. Minua on mahdoton tuntemattoman ihmisen loukata, koska tuntemattoman ihmisen mielipiteellä ei ole minulle mitään merkitystä. Positiivinen kommentti saa hymyilemään, negatiivinen ei yksinkertaisesti pääse läpi. Niin sinut ja sujut olen itseni kanssa. Lisäksi tiedän vallan hyvin, ettei kaikkia vaan voi miellyttää, enkä missään nimessä tahdo kaikkia miellyttää. Tahdon tasan miellyttää itseäni ja miestäni. Siinä on kaksi ihmistä, joiden mielipiteellä on väliä, kun kyse on minusta tai kehostani. Kaikki muu jää automaattisesti omaan arvoonsa. En oikein osaa sanoa, miksi nuo ei minua loukkaa. Johtuuko se sitten siitä, että kun en ihmisistä muutenkaan tykkää, niin miksi heidän mielipiteillään olisi minulle jotain merkitystä. Niin tai näin, mutta näin on. :')

Demihän on teini-ikäisten lehti ja olikin tosiaan mielenkiintoista seurata kommentointia. Taisi olla aika tasoissa negatiiviset ja positiiviset. Negatiivisimmat olivat useimmiten seuraavanlaisia:

"Hyi olkoon."
"Liian miesmäinen kroppa. Kamala hauis."
"On mennyt pahasti yli."
"Aivan liian laiha."
"BMI on alipainoisen puolella, ei tervettä."
"Kamalat noi kyljet." jne.

Positiiviset olivat lähinnä tällaisia:

"Ihana vatsa."
"Vaihtaisin koska tahansa."
"Ihailtavaa itsekuria ja todistaa, että kun jotain tahtoo niin se on mahdollista."
"Mun unelmakroppa."
"Kuuntelee kehoaan, fiksu." jne.

Parhaat kommentit olivat mielestäni:

"Ihan sama."
"Ei oo vielä mennyt yli, kunhan nyt ei enää jatka."
"Pelottava kroppa."
"Hyi v***u tota hauista :D."

Nää oli kaikki ihania. :'D

Jonkin verran mietittiin myös sitä, että onko tämä pakkomielteistä ja jonkin verran tietysti myös (entisten syömishäiriöisten) puolelta, että onko tässä niitä piirteitä. Pari kommenttia oli, joissa todettiin, että selasi pari postausta ja ei hyvälle vaikuta, että ei muuta elämää ilmeisesti ole kun treeneistä vaan kertoo. Lisäksi todettiin, että sairasta se on jos on tarve nettiin jatkuvasti postailla treeneistään ja laittaa itsestään jatkuvasti kuvia.

Okei, kyseessä on teinit, mutta silti vähän hämmensi, että kuinka monta syömishäiriöistä ovat tavanneet, joilla olisi tällaiset lihakset? Tai energiaa siinä määrin, että voisi treenata yleensäkään nousujohteisesti? Mieleen myös juolahti, että kun tosiaan kyseessä on treeniblogini, niin treeneistäni täällä tosiaan kerron.. Kyllä, muu elämä on sitä muuta elämää ja se ei luonnollisestikaan kuulu tänne blogiin.

Olenkin alusta asti ihmetellyt, miten olen täällä blogissani ns. säästynyt kaikelta pahemmalta kommentoinnilta. Olen seurannut, miten toiset saavat kakkaa niskaansa milloin mistäkin asiasta ja minä en. Kuitenkin niin avoimesti olen täällä ja minussa olisi vaikka mitä aiheita riepoteltavaksi! Liian laiha, liian alhainen BMI, luuviulu ja varmaan syömishäiriöinen. Mutta ei, en ole saanut tällaisia kommentteja. Hassua. Nyt Iltalehden jutun myötä osasin odottaa luonnollisesti näitä, koska blogiini tulisi eksymään ihmisiä, jotka eivät ymmärrä treenimaailmasta yhtään mitään. Toistaiseksi ei siltikään ole vielä blogin itsensä puolella huudeltu. Muualla nyt ovatkin. Mutta ihan saa vapaasti huudella täälläkin, ei ole kommenttien valvontaa käytössä eikä tule, kun ei nuo minuun pääse läpi. Toivoisinkin, että jos täytyy pahaa oloa purkaa jotain toista henkilöä kohtaan, tulkaa mieluummin minua haukkumaan, koska minuun ei satu. :) Toiset ihmiset voi jättää rauhaan. Minä voin olla vapaata riistaa.

Osahan noista negatiivisista kommenteista on oikeasti minulle pelkästään positiivisia. Kun haukutaan liian miesmäiseksi, hymyilen. Sehän tarkoittaa hyvin erottuvia lihaksia ja sehän tässä on tarkoituskin. :') Samoin luonnollisesti hauiksen aiheuttamat yökötysreaktiot ovat minulle kuin rakkautta jaettaisiin! :'D Sillä kaksi asiaa, joista olen itsessäni kaikista ylpein, on vatsa..

Kyllä. Ja kyljet tietty kanssa! Deal with it. <3
..ja hauis.

Eilinen mötiskä. Jiihaa!

Peppu kuuluu aika lailla samaan kategoriaan, mutta sen esittely täällä blogissa ei usein ole niin korrektia. :'D

Lähinnä tässä kaikessa mietityttää se, että jos en olisi minä, niin miten olisi käynyt, kun noita olisin lukenut niin, että ne pääsisivät läpi? Voin vain kuvitella, miten pahalle ihmisestä tuntuisi. Netissä kirjoitellaan 'hyi olkoon' siitä, mille näytät. Ihan varmasti voisi itkettää ja voisi sattua, voisi johtaa vaikka mihin kamalaan. Olen onnekas, etten yksinkertaisesti kykene välittämään. Silloin kun hyväksyin itseni, hyväksyin sen, ettei kaikille voi vaan olla mieliksi, hyväksyin täysin painoni ja hoikkuuteni. Ne lakkasivat olemasta arkoja aiheita ja vaihtuivat ylpeyden aiheiksi. Kun ymmärsin, ettei kaikille voi olla mieliksi, ymmärsin, että on heidän ongelmansa, jos kokevat minun kehoni tai elämäntapani ongelmaksi. En minä voi sille sitten mitään. Ei ole minun vastuuni voida asialle jotain. Enkä ole mistään tästä pahoillani. Minua ei yksinkertaisesti vaan kiinnosta. Siksi olenkin mielelläni kaikille vapaata riistaa, jos joku haluaa avautua, varsinkin jos sillä jättävät toiset rauhaan. Suurin osahan varmasti kokisi tuollaisen kehon arvostelun loukkaavana. Kommenttikenttäni on siis avoin ihan kaikille. Olkaa hyvät.

Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta..

Kuva täältä.

..törmäsin tuohon lauseeseen tänään ja sehän kolahti justiinsa eikä melkein. :D

85 kommenttia:

  1. Jopa muhunkin on iskeytynyt "tolla on syömishäiriö"-leima. Asiaa kun kysäisin että miksi näin niin vastaus oli "maailmassa on muutakin kuin terveellinen elämä ja treeni. Se ei yhteen suklaapatukkaan kaadu. Sulla on selkeästi ortoreksia." Nojoo.. eihän se suklaapatukkaan kaadu, mutta miksi söisin jos mieli ei sitä tee? Ja joo, tottakai puhun treenaamisesta ja ruokavaliostani kun se vihdoin monen vuoden jälkeen tuottaa tulosta ja olen löytänyt oman tapani syöd ja treenata.

    Mutta meitä on moneen veneeseen. Ei kaikkien tarvitsekkaan ymmärtää. Kaikilla on se oma tapansa. Oli se sitten hyvä tai huono, riippuu katsojan näkökulmasta. ;) Jos elämäänsä on tyytyväinen voisi muut olla ihan tyst, ellei nyt oikeasti ole selkeästi syömishäiriö tai vaarallisen liikalihava eli nää ääripäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeä ortoreksia tosiaan, jos ei herkkuja syö. Sillä sehän on sairasta. Ei kukaan voi olla ilman herkkuja! Olen itse kohta ollut täysin herkuttomana 17 kuukautta. Eipä tee mieli. Normaaliuden nimissä en niitä tahdo väkisin syödä, sillä olen ylpeästi epänormaali. <3

      Nimenomaan. Puuttuisivat sitten, kun kärsitään (henkisesti tai fyysisesti) siitä elämästä, mitä pidetään yllä.

      Poista
  2. Netissä jokainen on personal trainer, ravitsemusasiantuntija ja psykologi... Koska olen snadisti iivil, mua aina naurattaa nuo "iih, kamalan miesmäinen" -kommentit vähänkään erottuvista lihaksista naisilla. Ihan vaan, koska vähän mietityttää ko. kommentin heittävien tyyppien elämän miesten ruumiinrakenne :D

    Parasta mun mielestä on tyypit, joiden mielestä "median tuputtama naismalli" on yhyi-luonnottoman-laiha, urheilullinen yhyi-luonnottoman-lihaksikas ja ainoa _oikea_ vartalomalli, josta saa (ja pitää) olla ylpeä, on se keskivartalosta kurvikas. Ja kas yllätystä, sehän löytyy itseltä. Ylläpitoon syödän sipsejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netissä kaikki tietää kaikista kaiken kaikkia paremmin.

      Ja aivan loistopointti. Mä niin nauroin tuolle vartalomalliasialle! :'D

      Poista
  3. Hienoa Heidi! Loistavaa työtä ja asenne! Kaikkea hyvää. Meillä on yksi elämä ja se vietetään yhdessä vartalossa, ainakin vielä toistaiseksi, joten itseisarvo olisi pitää siitä huolta.. ja sitten tulee se kuuluisa mutta :)

    VastaaPoista
  4. Moikka! Suomessa aina haukutaan muita netissä. x) Itse olen tosi iloinen, että löysin sun blogin, koska kaipaan kannustusta+ruokailuvinkkeja. Minullakin on kotona minipunttis, eikä mitään hypertavoitteita, kunhan jaksaisin liikkua, enkä hengästyisi portaissa enää. Sellaista. \o/ T.30vee and still going

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kieltämättä kuulostaa aika suomalaiselta. :D Tavallaan hauskaa, ja tavallaan surullista..

      Sun tavoitteet kuulostaa aika lailla samoilta, mitä mulla oli, tietäen tai tiedostamatta. Ettei tarvitsisi aina tuntea, miten se sydän hyppii sieltä rinnasta ulos kun teki jotain pientäkin. Mahdollista on! Keep going!

      Poista
  5. Terveeltä ja hyvin treenatulta vaikutat ja ihailtavaa tuo itseluottamus ja uskomattoman terveellä ja loistavalla pohjalla tuo itsetunto!! Olenki seuraillut aika paljon blogeja ja negatiivista kommentointii, keskustelua ym, mutta olet ensimmäinen, joka ei vedä hernettä nenään eikä turhaa loukkaannu tai provosoidu!! Tollasta itsekuria ei moni pysty saavuttamaan, en varmaa edes itse (tosin ihailen sun hyvin treenattua ja silti hoikkaa kroppaa, josta ollaan varmasti kateellisia), mutta vielä enemmän ihailen tuota sun hyvää asennetta ja loistavaa itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa - siinäpä epävarmoille teineilleki (ja muilleki) jotai tavoittelemisen arvoista!! Huomaa todella, että olet sinut itsesi kanssa!<3 go girl!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitooosshh! :') Joo ei vaan pysty välittämään ihmisistä, jotka eivät merkitse minulle yhtään mitään. Aivan turhaahan se sellainen olisi. :) Ajanhaaskuuta, ja minä en tykkää haaskata aikaa! Kiitti! <3

      Poista
  6. Aivan loistavaa asiaa jälleen!

    Nainen, joka haluaa selkeää lihaserottuvuutta, on onnistunut kun saa haukut miesmäisyydestä ;D Odotan itsekin sitä päivää, kun olen saanut työstettyä itseäni haluamaani kuntoon ja joku teini rannalla sanoo ääneen että "hyii" :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin, mulla on siis lihaksia, enemmän kuin keskivertoihmisellä, jee! Olen onnistunut! :') Sä oot kanssa hyvällä matkalla sinne! Kyllä joku sullekin vielä huutelee, että hyii :D :D

      Poista
  7. Kateus. Ei varmaan tarvitse muuta sanoa? Yleensähän se, että ruvetaan arvostelemaan toisia ihmisiä negatiivisesti kumpuaa vain ja ainoastaan kateellisuudesta. Oot tehnyt ihan mahtavaa työtä oman kroppasi eteen, ja ONNEKSI osaat olla siitä näin avoimesti ylpeä! <3 Voisivat nuo demittäjät ja muut negatiivisia kommentteja laukovat mennä vähän itseensä ja purkaa nuokin energiansa vaikka siellä salin puolella - kun selvästi tuota siun kroppaa ihailevat vaikka eivät pystykään sitä positiiviseen sävyyn ilmaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä annan ja muiden kanssa! :) olet upea ja tuo on täyttä kateellisten panettelua. Keep on going!

      Poista
    2. Kateus, tietämättömyys ja sitten ihan se, ettei kaikkia vaan voi miellyttää. Onneksi ei tosiaan tarvitse enkä koe mitään paineita siihen suuntaan. Minä tykkään ja mieheni tykkää ja millään muulla ei oo väliä. :)

      Ja kiitti typsyt ihanaiset! <3

      Poista
  8. Sä oot aivan ihana ja upea! Harmi, että kaikki eivät ymmärrä sitä, miten paljon työtä olet tehnyt saavuttaaksesi tollaisen kropan ja miten kadehtittavan hyvältä ja terveeltä näytät! On niitä syömishäiriöisiä nähty ja sä olet kuule hyvin kaukana siitä!

    Kyllä blogin pitäjällä pitääkin olla aikamoinen itsetunto nykypäivänä. Niin paljon kaiken maailman anonyymit ja trollit pommittaa idioottimaisuuksillaan.

    Go girl! You rock!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww.. kiitoossshhh! <3 Ja sä kanssa muuten rokkaat! <3

      Poista
  9. "Hyi v***u tota hauista :D."
    ^ Hahhah, tuo pisti vähän huvittamaan :DD Minäkin haluan samanlaisen jäätävän hauiksen, josta sanotaan noin! Hienoa, että sulla on tuommoinen asenne kauhistelijoita kohtaan, oot tosi ihailtava tyyppi :) *nostaa peukkua*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi hauis kommentti oli kyllä kaiken huippu!!! :DD

      Poista
    2. Tuo kommentti tosiaan on yksi kivoimpia kommentteja mitä voi saada!! :') Jiiihaaa!

      Poista
  10. Mun mielestä tollanen negatiivinen kommentointi on äärimmäisen vastuutonta hommaa. Sulle sillä ei oo mitään vaikutusta eikä oo mullekaan. Mutta entä sitten, jos kommentoinnin kohteena on kasvava, itsestään mahdollisesti epävarma nuori? Mitä tuollaiset kommentit tekee kyseiselle henkilölle? Mun tekis aina vähän mieli vetää turpaan noita kommentoijia (kuulostanpas rauhaarakastavalta ;). Joskus oon jostain muotiblogista (niissähän ne paskakommentit varsinkin viuhuu!) lukenut sellaisenkin kommentin, jossa 40-vuotias nainen kommentoi nuorelle tytölle, että "mua hävettäisi, jos mun tytär olisi tuollainen, onneksi hän ei olen noin tyhmä/ruma/idiootti/jne". Siis 40-vuotias sanoo näin kasvavalle nuorelle?! Ja siksi, että tämä nuori halusi laittaa jotain rakennekynsiä ja hiustenpidennyksiä sun muuta. Kukahan tuossa oli se idiootti?! Aaargh! Toi kommentti jäi niin mun mieleen ja mun tuli tosi paha olo sen nuoren puolesta.

    Negatiivisten kommenttien suhteen toivon ihan samaa kuin sä. Jos jonkun on pakko päästä purkamaan omaa huonoa oloa, niin mieluummin sit valitsee kohteeksi vaikka mut, koska mulle sillä ei oo mitään väliä. Pääseepä sitten joku toinen vähemmällä, toivottavasti :) Ja noi "miesmäinen"-kommentithan on ihan äärimmäinen kohteliaisuus :D Mä pomppisin ainakin ilosta kattoon, jos saisin sellasia kommentteja :D Miesmäisyyttä tavoitellessa siis.. ;)

    Ja toi "ei muuta elämää kuin treenaaminen" on kyl yks hassuimmista oletuksista :D Siis blogihan on sama kuin koko elämä, eiku.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan on todella vastuutonta. Sitä minäkin mietin, että jos en olisi minä, niin miltä tuo olisi voinut tuntua. Siitähän voisi oikeasti seurata mitä vain. Ja allekirjoitan juurikin pahimpana tuollaisen esimerkkisi tapauksen, jossa AIKUINEN ihminen sanoo NUORELLE tytölle jotain tuollaista. Siinä on hieno alku kaikenlaisille elämänmittaisille itsetunto-ongelmille, 'minä en kelpaa tällaisena' -fiiliksille, pelkotiloille ja vaikka mille. Hieno homma. Että ottaa päähän tuollainen.

      Jep, miesmäisyys tarkoittaa tosiaan suurelle osalle ihmisistä samaa kuin 'paljon lihaksia', eli JEE. :D

      Tää on tosi hämmentävää, että kun kyseessä on treeniblogi, niin puututaan niiden asioiden olemassaolemattomuuteen (ei muuten varmasti oo oikea sana :D..), joita ei täällä ole. KOSKA TÄMÄ ON TREENIBLOGI.

      Poista
  11. Sulla on kyllä vahva asenne! Ihailen kaikkia niitä, jotka pystyy ohittamaan ilkeät kommentit tai antaan takasin.:) Ite jään aina murehtiin ja miettiin, ja vasta jälkeen päin hoksaan, että mitä oisin voinu sanoa takasin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kanssa ollut (ainakin ennen) sellainen, etten saa sanaa suustani ja vasta myöhemmin olen keksinyt mitä olisi pitänyt sanoa. Suuria voittoja onkin ollut tilanteet, joissa olenkin yhtäkkiä saanut jotain sanotuksi, voittajafiilis, muistelen vieläkin lämmöllä.. :'D Nykyisellään näitä tilanteita ei juuri olekaan, täällä Saksassa kun asuu. :D Mutta kuvittelisin, että tässä matkan varrella olen niin oleellisesti muuttunut, että taitaisinpa saada sanotuksi jotain takaisinkin, jos tarve olisi.

      Poista
  12. Oikein! Eli jälleen kerran thumbs up oivalle bloggaajalle ja reenaajalle :)

    VastaaPoista
  13. Ainoa asia joka hauiksessasi vituttaa, on että se näyttää olevan isompi kuin minun. Olen vielä mies. :D No, olen vasta äskettäin kääntänyt treenamisen laihdutuksesta lihasta kasvattavaksi. Vaatinee vain aikaa.

    Mielenkiinnolla odotan mitä kommentteja omaan blogiini tulee kun saan sen linjoille. Aion röyhkeästi kopioida asenteesi niiden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No siitä se sulla kasvaa nopsaan, A) koska olet mies ja B) koska olet vasta-alkaja. :)

      Röyhkeästi saa ja pitää kopioida tämä asenne!

      Poista
  14. Moikka! Minusta sinä olet upea itsevarma nainen! Mutta..
    Et arvaa, mitä veljeni ja siskoni (teinejä...;))) sanoi kun näytin kuvasi ja kerroin että olet uskomaton, vau!
    "selväti piikitetty.."
    "hyyyiii" :D
    "liian laiha, missä tissit?"
    "kiltti, rakas, älä lue noita sh-juttuja..!:( "
    "ei too ole elämää..."
    Ei siis Minun mielipiteitä. !

    Entiiä sitten, onko he kateellisia?
    Veli ainakin saattaa olla, kun itse treenaa ja syö hirveesti :D niin ehkei käsitä että jotkut syökin vähemmän..? Sulla kun on kiitettävästi tuloksiakin.
    ;D
    Hassua vielä että käyttöisit steroideja.. Mun veljenkin lihakset on kehittynyt lyhyessä ajassa ilman sellaisia..

    Jatka samaanmalliin, oot mahtava ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!

      Kovin samalta nuo kommentit kuulostaa kuin tuolla Demissäkin oli. Teinejä. :D Tuskin tuo puhtaasti kateutta on. Osa siinä on ihan teinin täyttä tietämättömyyttä, josta huokuu elämänkokemuksen puute, ja osa on sitten varmasti ihan mielipideasioita. Ei voi kaikkia miellyttää. Eikä luojan kiitos tarvitsekaan! :D

      Onhan siinä valideja pointtejakin. Kuten että ei mulla oo tissejä. Tällä mennään. Ei oo tissejä ei. :D Btw, uskoisin, ettei kukaan haukkuisi liian laihaksi jos olisi isot tissit. ;)

      Poista
    2. Tähän on muuten pakko ottaa vielä kantaa, että näin on! Tuo on hassu juttu, kun itsekin tissittömyydestä kärsii ja loputkin lähtenyt tässä treenatessa niin, se että on isommat tissit, tekee susta jo muka terveemmän näköisen. Minkäs hitto sille voi jos ei tissit kasva ja laihtuessa loputkin lähtee? Ehkä sitä ei vai isompirintaisesta huomaa laihtuessa että niistä on jotain lähtenyt.

      Poista
    3. Näin on! Ja satavarma tosiaan olen, että jos mullakin olisi isommat tissit, niin ei varmasti kommentoitaisi painoa. Silloinhan olisi kaikki kohdallaan. Tissittömyyteen on hyvä tarttua (vaikka ei ookkaan mitään mihin tarttua :D).

      Poista
  15. Olen saanut paljon inspiraatiota blogistasi! :) Seuraavana ostoslistalla jumppapallo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja jumppapallollakin tekee oikeasti jotain! :D Siinä voi myös tehdä leg curlin lisäksi vaikka vatsalihaksia eri tavoin!

      Poista
  16. Silmiä hivelevää Heidiseni. ;) Harmistuin vain tuosta kohdasta "mieheni", tarkoittaa että olet varattu. Olet nimittäin semmoista vaimomatskua, ettet tiedäkään. Sporttimimmit ei sinkkuna kauaa ole. Toivottavasti naiset havahtuisivat lihaskuntotreeniin ja puhtaasti syömiseen, ei se ole niin vaikeaa. Eikä isoja lihaksia kasva ilman lääkeaineita edes miehille. Tiukempi kireämpi kondis voi tietyssä valossa luoda illuusion isommista lihaksista, tätä moni ei tajua. Tai sitten kateellisina vaan haukkuvat kun tietävät että heistä ei ole siihen, että pitäisi syödä puhtaita sapuskoja eikä juoda siideriä joka viikonloppu pitsojen kera. Surullista. Mutta itse en halua ainakaan liikkumatonta valmisruokia syövää porsasta.

    Mitä Heidi suhun tulee, niin selvästi sulla on lahjoja. En jättäisi touhua ihan kotitreeneihin. Oletko harkinnut fitness, body fitness harrastusta ihan kilpailuja tms?
    Käy kurkkaamassa Maikun blogia. Maikku oli ennen varmaan 40kiloinen laiheliini luukasa joka juoksi joka päivä mutta söi huonosti, aloitti salitreenin ohjatusti ja nykyään on Euroopan nuorten mestari fitneksessä ja taitaa Suomessakin olla joku mestari. Muutaman vuoden treenillä. Lahjakkuutta on toki, mutta jos asiat tehdään oikein niin jokainen pystyy uskomattomiin suorituksiin. Kurkkaa blogi http://maikkuh.gym-space.fi/ siellä on ennen/jälkeen kuvia, kisakuvia, paljon juttua kaikesta.

    Heidi, miksi treenaat kotona? Etkö tykkää käydä salilla, et tykkää kun on paljon muita naisia siellä tms? Ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla. Olisi myös mukava kuulla miesihanteestasi? Kerroit että miehesi juoksee maratonia. Onko hoikka mies vailla lihaksia sulle se oikeanlainen, vai mitä tuumaat vähän treenatummista miehistä?

    Näkisin kyllä mielelläni sulla vielä enemmän pattia, eli jatka ihmeessä maltillisilla plussakaloreilla ja progressiivisella treenillä. Ei sitä rasvaa kauheasti tule kun lähtökondis on siisti ja sapuskat puhtaat. Oikeilla ajoituksilla on myös merkityksensä. Luultavasti luet jo pakkista. Jos et jostain kumman syystä, niin www.pakkotoisto.com/forum . Naisten kondis mikä miellyttää silmää on sellainen, että näkee että on jotain tehty. Sen ei tarvitse olla mikään kireä, ei tarvitse päkki näkyä. Kunhan näkee, että treeniä tehdään säännöllisesti ja itse nauttii siitä elämäntapana. Olisi kauheeta jos nainen suhteessa yhtäkkiä lopettaisi liikunnan ja lihoisi 20-30kg kuten monelle käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, anonyymiseni. :') Kirjoituksessa oli paljon hyviä pointteja ja niin paljon kohteliaisuuksia, että pääkin meni pyörälle. Totean siis niiltä osin, että kiitos. :) Muihin kohtiin:

      Kilpailuhenkeä minussa ei ole sitten laisinkaan. Ainoastaan itseäni vastaan ja sillä mennään. En näe itseäni lavoilla, en missään tapauksessa. Joskus harrastin tanssia, teini-iässä, ja muutaman vuoden kilpailujen jälkeen tajusin sen, että ei ole mun lajini. Vihasin olla siellä lavalla. Suuret kiitokset linkistä Maikun blogiin. Täytyy tutustua. Seuraan kyllä tosiaan muutamia kilpailevia tytsyjäkin ja vieläkin enemmän lavoille haluavia, ilman että minulla on kaipuuta sinne.

      Kotona treenaan koska haluan treenata kotona. Aloitin treenaamisen kotona, koska tiesin, että en kuitenkaan kävisi säännöllisesti salilla ja riskinä olisi, että se jäisi pois. En tykkää ihmisistä. Sillä ei ole väliä, onko kyseessä nainen vai mies. Kotiin hankitaan sitä mukaan laitteita lisää, mitä tänne tarvitsee. Paljon on jo ja juuri nyt ei ole tarvetta millekään lisälaitteelle.

      Miesihanne on mieheni. Eli siis hoikka mies vailla lihaksia, vaan miehekäs mies, joka nostaa penkistä sata kiloa, vatsalihakset piirtyvät, kädet ovat lihaksikkaat ja jaloissa voimaa. Mieheni kanssa jaamme saman harrastuksen, hän vain siinä ohessa myös pitää yllä juoksuharrastusta. Ei siis todellakaan ole maratoonarin näköinen. ;) Hänen kuvansa on myös nähtävissä, täällä heinäkuun postauksessani: http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/07/missa-polvikivut.html (klikkaamalla suurenee) Miesihanteeseen kuuluu toki pääasiassa ei-ulkoiset piirteet, mutta nyt näin ulkonäöstä puhuen. Mieheni toki täyttää nämä ihannepiirteet muillakin tavoin. Siksi hän on aviomieheni. :)

      Pakkikselle eksytään aina kun jokin mietityttää. Ei taida googlettaminen näissä asioissa olla edes mahdollista ilman että tulokset vielä pakkikselle. :D Erittäin informatiivinen paikka ja ihmisten kokemuksista aina plussaa, sen sijaan että lukisi jostain infoa, miten jonkin pitäisi mennä (ja todennäköisesti ei siltikään mene).

      Kiitos. Tällä mennään ja jatketaan. Ei tässä valmiita vielä olla! Elämäntapa kyseessä, eikä vaihe, joten lopullista loppua ei tule toivottavasti koskaan. Toivottavasti sanon siksi, että saa pysyä terveenä, eikä se estä tätä elämää tällaisenaan.

      Poista
    2. Eräs pieni, mutta ehkä ratkaiseva sana jäi välistä yhdestä kohtaa, eli miesihanne -kohtaan lisätään 'eli' -sanan jälkeen vielä sana 'ei'. :D

      Poista
    3. "Toivottavasti naiset havahtuisivat lihaskuntotreeniin... ei se ole niin vaikeaa." Se on aika vaikeaa, jos raudan nostelu ei oikeasti kiinnosta tai se lihaksikas kroppa ei miellytä itseä. Tai muuten liikunta on vastenmielistä, syystä tai toisesta. Minun mielestäni on tärkeämpää, että ihminen pitää itsestään huolta järkevällä ruokavaliolla ja mieleisellään liikunnalla, kuin ruokavalion optimoimisella ja punttitreenillä. Eli tärkeintä on, että liikkuu, vaikka sitten työmatkan ohessa tai pienissä pätkissä pitkin päivää ja syö pääasiassa hyvin, vaikka joskus sen suklaapatukan syökin. Ihmisen pitäisi ennen kaikkea viihtyä itse omassa kropassaan ja elämässään, toissijaisena tulee vasta vastakkaisen sukupuolen ja muiden ihmisten mieltymykset.

      Tähän voisin lisätä, että minun mielestäni ihmisten ulkonäön pahantahtoinen ja perusteeton arvostelu on tyhmää. Mutta meillä jokaisella on omat ulkonäölliset ihanteemme, toiset tykkää muhkummasta, vaimitensenytoli...

      -Anna-


      Poista
    4. Meitä on joka lähtöön, mieltymyksiä on joka lähtöön ja tietysti tärkeintä on miellyttää ihan vain itseään, että viihtyy ihan itse siinä omassa nahassaan, koska kukaan muu ei siellä nahan sisällä tule koskaan elämään kuin itse. Sen mukaan minä elän ja sen vuoksi minä olen aloittanut tämän kuntoilun. Ihan vain itseni vuoksi. Toiset tykkää ja toiset ei tykkää. Minä en siitä stressaa. Mieheni tykkää minun lisäkseni niin sittenhän kaikki on maailmassa juurikin kohdillaan.

      Poista
  17. Teini-ikäiset <3.. Vaikka olen sijaisopettajanakin yläasteella ollut, niin aina silti pitää jaksaa itseään muistuttaa, että nämä ovat vielä ihan keskenkasvuisia, joilta ei voi odottaa ihan täysillä ylös asti kulkevaa ajatuksenjuoksua.

    Ja tuo oli hyvin sanottu, että "kuin rakkautta jaettaisiin". Jo se, että ihmiset vaivautuvat kehoasi kommentoimaan -hyvällä tai pahalla- tarkoittaa vain sitä, että sulla on ajatuksia herättävä kroppa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en yhtään ihmettele, miksi en pitänyt teini-ikäisistä edes silloin kun olin itse teini. <3 :') Ja justiinsa näin, kommentonti kertoo siitä, että paljon on aikaiseksi saatu ja sehän se koko touhun pointti tosiaan on. :)

      Poista
  18. Pelkäsin otsikon kohdalla, että joku on onnistunut jotain kamalaa sanomaan ja loukkaamaan todella pahoin. Mutta huh. Ihana asenne ja ihanaa, ettet välitä. Mutta kuten jo edellä on tullut ilmi, hirvittää kuinka heikomman ihmisen kävisi kun avoimesti haukutaan :( Ihana kun jaat näitäkin tuntemuksia, tulee olo että ei munkaan tarvii välittää jos joku haukkuu :) Jatka samaan malliin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eipä tarvitse huolia, että minua tuntemattomat loukkaisi. Minulle täysin merkityksettömiä ihmisiä = minulle täysin merkityksettömiä mielipiteitä! ;) Eli ei semmoisista vaan kannata välittää! :) Tällä jatketaan! ;)

      Poista
  19. Hieno asenne!
    Niin ja kiitos varsin kivasta blogista. Vaikka oma treenini (ja myös ajatusmaailma siihen liittyen) on täysin erilaista kuin sinun, on täällä hauska aina vierailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on hauska kuulla, että lukijoita löytyy täysin erilaisistakin piireistä - samaan tapaan itsekin luen täysin erilaisia blogeja, joihin ei välttämättä voi samaistua millään, mutta silti jokin koukuttaa! :)

      Poista
  20. kyllä pitää demiä kiittää siitä että löysin sun blogin ja sain omaan treenaukseen lisäpotkua & uusia juttuja :--D !

    oih, opeta mullekkin toi ettet välitä ihmisten mielipiteistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitti Demille! :D

      Ota nyrkkisäännöksi ainakin se, että jos kommentin sanoja ei ole sinulle tärkeä, kommentti itsessäänkään ei ole sinulle tärkeä. Jos taas kyseessä on sinulle tärkeä ihminen ja sanoo ikävästi, kannattaa miettiä, onko hän sen arvoinen, että pidät häntä sinulle tärkeänä.

      Poista
  21. Ihmiset on pikkusieluisia! Pyh vaan niille!

    Kateuden piikin mäkin kyllä tunsin, mutta hyvän sellaisen! Upeaa työtä olet tehnyt itsesi eteen! Itsellä olis tavoitteena päästä raskauskiloista eroon. Heti kun innostuisin liikkumaan enemmän. Voisin liimata sun kuvan jääkaapin oveen inspiraatioksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyh ja unohdettu! Paitsi ne habankauhistelut ja vastaavat, koska ne oli positiivisia kommentteja. <3 <3 :D

      Kiitos! Ja tuollaiseen tarkoitukseen voisin kaiketi antaa luvankin, että saat käyttää kuvaani, kun tarkoitus on selkeästi hyvä! :D

      Poista
  22. Hahahaaaa...vai että hyi olkoot..:D ihan mielenkiintoista olisi nähdä millaiset kropat oli näillä "haukkujilla"tod.näk.kateellisia pullasorsia itse. ;D Niinhän se usein vain menee...että kateelliset huutelee. Ja kysehän on sinun saavutuksista ja kropasta...ei muiden. Että aika naurettavaa on mennä arvostelemaan...ei muiden tarvi pitää eikä hankkia samanlaista kroppaa.Vaikka totuudessa eiköhän sun kroppa kelpais kelle vaan..mutta eihän sellainen ihminen sitä voi myöntää jolla itsellä ei riitä itsekuri moiseen. Kuka oikeesti haluaa olla möhömaha ja löysä...ei varmasti kukaan. Mahtavaa työtä ole ylpeä itsestäsi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia ei voi miellyttää ja kateus on ulkonäköasioissa laajalle levinnyt piirre. No can do. En pysty ottamaan ongelmaa tällaisista asioista. Heidän ongelmansa on heidän ongelmiaan. Ei minun. Huh. :) Ylpeitä meinaan ollaan, kyllä! Ihan itte oon aikaiseksi tämän kaiken saanut ja jos siitä ei ylpeä olisi niin huonosti olisi asiat.

      Hoikka + hyväkuntoinen + lihaksikas + ylpeä siitä kaikesta = hyi olkoon (koska en itse pystyisi siihen millään koskaan nyyh eli haukun sen sijaan tota akkaa kuinka se kehtaa vielä olla ylpeeki hyi)

      Poista
  23. Niin kauan kuin tuo treenaaminen ja ruokavalion viilaaminen on kivaa eikä siihen sisälly pakkoa, kaikki on ihan ok. Jos et ruoski itseäsi huutamalla "nosta sitä rautaa saatanan läski" niin enpä olisi kamalan huolissani. Ja jos sinulla on tosiaan muutakin elämää kuin treenaaminen. Itse olen pitkään etsinyt tasapainoa, kun aikoinaan meni yli. 40 asteen kuumeessakin kävin pakkasessa lenkillä ja tein vatsalihasliikkeitä kunnes pyörryin. Täysi-ikäseksi tullessani painoin 34 kiloa. Sitten alkoi paraneminen. Ja sitten lihominen. Olen kyllä normaalipainoinen mutta löysä. Olen odottanut inspiraatiota, pelännyt ajautuvani samaan kuin mitä joskus olin, ja sitten näin iltiksessä jutun sinusta. Ja toimit innoittajana. Että ei se ole väärin treenata intohimoisesti, muokata kroppaansa ja laskea kaloreita. Että niin voi tehdä ja olla silti ihan terve. Mielestäni vartalosi on oikein kaunis, ja jos sen ylläpitäminen ei ole sinulle vastenmielistä työtä, niin miksei. Kiitos motivaationa toimimisesta! Ehkäpä itsekin perustan blogin jos rohkeutta jostain siihen saan. Mutta muutos alkaa nyt. Ja kiitos siitä kuuluu sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Nautinnosta treenataan ja niin kauan kun se pysyy siinä, ei ongelmaa ole. Lepopäiviä pidetään suunnitellusti ja vielä lisäksi, jos on tarve. Jos keho kaipaa lepoa, keho saa lepoa. Maailma ei kaadu, jos on joskus menoa, eikä treeniä pysty tekemään. Itse esimerkiksi treenaan punteilla aina aamupäivällä ja jos aamupäivälle sattuu meno, en treenaa enää sen menon jälkeen. Se jää siis pois. Ei paineita. Pidän kevyet viikot enkä loppujen lopuksi edes treenaa viikossa montaa tuntia. Ihan perinteiset, pääsääntöisesti 10-11 tuntia. Olikohan minimisuositus 8 tuntia? Viikossahan on 168 tuntia. Ihan kenellä tahansa voisi olla tuohon aikaa. Kyse on siitä, mitä tahtoo tehdä. Minä tahdon tehdä tätä.

      Kyllä tosiaan voi pitää intohimon tähän harrastukseen yllä, etsiä hyvää oloa, tehdä kropasta mieleistä, laskea kaloreita ja silti pysyä terveenä. Itse tosin lasken kaloreita lähinnä sen takia, että saan varmasti tarpeeksi.. Tästä ruokavaliosta ei niin helposti saa irti suuria määriä!

      On varmasti aina suurempi riski, jos taustalla on ollut ravinnon ja kehon väärinkäyttöä, jos tällaista termiä saan käyttää. Varovainen varmaan kannattaa olla. Uskoisin, että jos itse tunnet olevasi valmis niin olet valmis. Uskoisin myös, että osaat nyt herkemmin tunnistaa ne piirteet, jotka saattaisivat viitata sinne ei-terveen puolelle, jos sellaisia alkaisi ilmetä ja osaisit puuttua niihin ajoissa.

      Jos olen intohimoisesti treenaava niin olen myös mielelläni intohimoisesti motivaation lähde ja inspiraatio. Se on minulle ilo! Kiitos siis sinulle näistä sanoista! Ja toivotan paljon tsemppiä uuden elämän tiellä. Jos tulee tarvetta jossain matkan varrella ottaa yhteyttä niin ei tarvitse aristella. Se on sallittua.

      Poista
  24. Minua ainakin sinun blogisi inspiroi, vaikka en osaa olla kyllä yhtä päättäväinen kuin sinä niin yritän imea paljon tietoa. Inhoan yli kaiken netin sitä puolta että keksityn nimen turvin ihmiset voivat sanoa ihan mitä tahansa ja todella töykeästi. Kaikken inhottavinta on vielä että noin nuoret puhuvat todellä töykeästi -.-

    Jatka samaan rataa, täällä on onneks ihmisiä jotkat mielummin kannustavat :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Tuo tieto jota täällä jaan, on sellaista tietoa mikä on itselleni havaittu, eli ihan satavarmaa eksaktia se ei varmasti ole, mutta itselläni sellaiseksi havaittua! :D Eikä varmaan olisi vaikeammin enää voinut selittää.. :'D

      Netissä on tosiaan tuo huono puoli, että siellä ei tarvitse kasvoja näyttää ja kynnys kaikenlaiseen on paljon matalampi. Jos ihmisessä asuu pieni ilkiö niin se varmasti tulee netissä esille..

      Kiitos, täällä jatketaan juurikin tällä itselleen hyväksi havaitulla linjalla! :)

      Poista
  25. Sitten vielä, että ihan törkeätä haukkua jonkun ulkonäköä vaikka tämä olisikin minkä näköinen ikinä. Yleensä laihat vain saavat kuulla paheksuntaa enemmän kuin lihavat.
    En näe kropassasi mtn vikaa jos kerran itse olet tyytyväinen elämääsi ja kehoosi ja sinun on hyvä olla itsesi kanssa, koska sehän tässä on kaikista tärkeintä!
    Ja minusta on outoa myös kun saat kommnetteja mikset syö herkkuja yms jos et itse tykkää niistä ja nauti.. Hyvä olo on tärkein ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ei toisen ihmiseen omaan itseen saisi hyökätä. Oli sitten kyse mistä tahansa ominaisuudesta.

      Ja terveys ja hyvinvointi on se, millä pitäisi olla väliä. Jos toisen on hyvä olla niin eikö toisen saisi vaan sitten olla hyvä olla? Ei ilmeisesti. Jos se on jonkun mielestä jollain lailla väärin saavutettu olotila.

      Hyvä olo, terveys, se ON tärkeintä!

      Poista
  26. Itse löysin sun blogin juurikin tämän lehtijutun kautta ja olen niin onnellinen, että löysin! Tätä on mukava lukea :) Ihailtavaa mielen lujuutta sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kiva, että löydät täältä luettavaa! :)

      Poista
  27. Hei, halusin vain pistäytyä sanomaan että inspiroit myös minua. Olen itse kala-kasvissyöjä (+maitotuotteet), tykkään treenaamisesta ja tavoittelen lihaksikasta vartaloa. Ihanaa kun näytät ihmisille että ilman lihaakin voi olla hyvässä kunnossa ja treenatun näköinen, mutta et kuitenkaan liikaa "tuputa" kasvisruokaideologiaa. Linja "tässä faktat ja tässä tulokset" on hyvä, kukin tehköön sen jälkeen omat päätöksensä ruokavaliostaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva kun jätit kommentin ja on ilo inspiroida! :) Kyllä sitä voi tosiaan ihan tällaisena maitotuotteita käyttävänä kasvissyöjänä päästä tällaiseen kuntoon. Itse olen jättänyt tuputtamiset kokonaan tekemättä ja jokainen ihminen saa mielestäni tehdä ihan omat valintansa. Toimin sen mukaan mikä minulle sopii, toiset toimikoon sen mukaan mikä heille sopii. Ja sillä mennään! :)

      Poista
  28. Sulla on kyllä asenne kohdillaan!! <3
    Mun yksi PT-asiakkaistani laittoi mulle eilen linkin tuohon Iltalehden juttuun sinusta.
    Ja kysyi alla, että "voikohan musta koskaan tulla tollainen? Haavena olis."
    Haha! :D Mä vastasin, että kyllä voi! Kovalla työllä ja periksiantamattomuudella!

    (tää asiakas ei siis tiennyt, että olet "blogituttuni")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä osaisi ajatella asiasta mitenkään muuten kun näin. :') <3

      Awww.. Onpa hauska! :D Ja kyllä voi tosiaan ja justiinsa noin kun sanoit! ;) Kerro terkkuja! :D

      Poista
  29. Eipä tuolla demi.fi:ssä muutenkaan oo kovin laadukasta toi keskustelu etten niinkää ottais itteeni siitä :-D Pakko sanoo kyllä, että sulla on aivan ihanat vatsalihakset. Voiko ne olla ees ihanat? :o Kuitenkin en huomannu ite mitään vikaa sun kyljissä ja tosiaan lihaksethan kasvaa jos keho käy säästöliekilllä... :D Mulle kelpais kanssa vatsalihakset mut tiiän olevani aivan liian laiska kuntoileen, joten ensiks muutan ruokavalion. Ainoo pahe mulla onkin keksit muuten on ruisleipää ja sellasta. Jaksamista terveelliseen kuntoiluun. Terv. 17v. Eli on niitä fiksujakin teinejä olemassa, mutta me harvemmin jaksetaan edes kommentoida noiden kuplissa elävien juttuihin :D Can't force horse to drink ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo ei pysty vaan millään näistä mieltänsä pahoittamaan. :')

      Ruokavalionmuutoksesta onkin paras aloittaa, sillä sillä on se suurin merkitys ja sillä pystyy tekemään sen eron, että onnistuuko näissä asioissa vai ei. Onneksi on tosiaan fiksujakin teinejä olemassa! ;) Kiitti! Ja paljon tsemppiä sinulle! :)

      Terveisin: entinen Cookie Monster :D

      Poista
  30. Hei kuule ihana kaunis :) Demi on nykyään aika paljon vapaa jättöisten mimmien aivohelinää :). Ei millään pahalla heitä kohtaan mutta eipä siellä paljoa nykyään enää mietitä mitä kirjoitetaan. Katsoin iltalehden sivuilta sattumalta kuviasi, ja huomasin tarinan ja kiinnostuin. Yllättävän paljon muutosta olet saanut aikaan ja vielä kotikonstein :D Mahtavaa!!. Inspiroit varmasti innostuksellas monia :) ja kute sanoit ylhääl negat. ei pure koska treenaat ittelles ja miehelles. eiköhäse näi pitäiski mennä :).<3.
    mut tosi hieno muutos. mahtavaa että sait itelles elämäntapa muutoksen ja samalla onnistut auttamaan muitaki netissä) siinä sitten. Jatka samaan malliin. ( haba kiinnitti ensin huomioni ;D.) mahtava!. miesmäisen <3 kaunis keho. miesmäinen on usein hellääkin naisen kehossa btw ;).
    ps tuli mieleen että jos jalkoihi haluis lihaksia kyykkylihakset on aika napakoita :D?. huomannu ite koripallon kautta :). parasta syksyä ja talvea<3.
    merirusko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwww.. kiitos kaikesta tuosta! <3 <3 Lämmittää mieltä <3

      Oikein, oikein hyvää syksyn jatkoa ja sitä talvea kanssa! <3

      Poista
  31. Oon limut onnistunu vaihtaan aika lailla tohon danone vitalineaan vaikken niin hirveen innostunut ole siitä kun siinä on aspartaamia.. Miksi kaikki sokerittomat tarvitsee korvata aspartaamilla? Kun on niitä terveellisempiäkin sokereita olemassa.. MIelummin juo sokerista limua harvoin kuin joka päivä sokeritonta. :D Ite en muuten ruokia/juomia mausta mutta kahvi on kyllä semmonen mihin sokeria on pakko laittaa ! Eniten kyllä rasittaa btw. aikuisten kommentointi painosta. Niidenhän pitäis jo tietää paremmin. Itelle vihjailtii että pitäs tarkkailla painoo kun olin 62kg/170cm. Eli painoindeksi joku 19-20. Sitten kun kahen vuoden päästä painoinkin enää 56-58kg niin vihjailtiin syömishäiriöstä. Vaikka syönkin välillä aivan liikaa herkkuja :D tuntuu vähän et aina on joko liian laiha tai liian lihava, koskaan ei sanota HEI OOT SOPIVA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä en aspartaamia suostu syömään enää ollenkaan. Siinä on jotain liian epäilyttävää. Uskoisin, että stevia on tällä hetkellä kovassa nousussa ja pikkuhiljaa varmasti leviää yhä laajemmalle käyttöön.

      Se on uskomatonta, miten aikuiset osaavat olla ajattelemattomia. Lapsilta ja nuorilta sen vielä ymmärtää, mutta aikusen pitäisi tietää paremmin. Ja ihan samaa mieltä, miksei koskaan voida todeta, että oot hei sopiva! :D Niin mullekin kävi. Olin aina liian laiha, söin ja söin ja söin, eikä kukaan silti sanonut, että hei, nyt oisit sopiva. Laihuuspuheet toki loppuivat, mutta niiden tilalle ei tullut mitään. Siksi jatkoin syömistä, kunnes itse tajusin, että nyt ollaan syöty jo aivan liikaa.. :D Ja sitten paino putosi ja laihuuspuheet palasivat. Hei kiitti, OISITTE VOINEET KERTOA MILLOIN SITTEN OLIN SOPIVA. :') No, nyt mennään tällä ja onneksi itsellä on nyt hyvä olla! ;)

      Poista
  32. Oii sulla on oikeesti älyttömän hieno kroppa naiseksi! :)
    ja sulla on tosi hyvä blogi, oon seuraillu tätä jo jonkun aikaa kun blogisi netistä löysin.
    Jatkossakin aijon lukea ja tosiaan se, miten jaksaat treenata ja panostaa ruokavalioon on upeaa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Kiva että löydät luettavaa täältä ja jaksat seurailla! :)

      Poista
  33. Moro!
    Iltiksen kautta tänne tupsahtaneena heti alkuun todettava, että jollet olisi naimisissa niin heti lupautuisin muuttamaan pelkästään vatsalihaksiesi takia mihin tahansa periferiaan ;D

    Kerroit nauttivasi itsesi rääkkäämisestä (ainakin vatsalihasten), niin ootko harkinnu lähteväsi 4 seinän sisältä ulkosalle ja kokeilla esim. crossfittiä? Sitä itsekin kokeilleena, uskoisin lajin sopivan sulle juuri sen itsensä rääkkäämisen ja jatkuvan kehittymisen kautta. :)
    Sinnekin moni tuli jo ennestään urheilleena, niin silti kehitys oli heidänkin kohdalla nopeaa ja he sitä itsekin päivittelivät.
    Aion vielä jatkaa joku pvä, jahka saan niskaotteen iskiaksesta ja muista hermorata hässäköistä :D

    Treeneilyä,

    -Oltsu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitti :'D

      Rääkki on kivaa. Crossfit on lajina mielenkiintoinen kyllä. En ole vielä ottanut mitään näiden jo olemassa olevien lisäksi harkintaan, mutta crossfit tosiaan vähän ehkä ajatustasolla vetää puoleensa, siinä mielessä että jos jotain kokeilisi, niin kyllä ensimmäisenä sitä. Vaatisi vaan niitä ohjattuja tunteja ja niitä en kyllä lähtisi täällä Saksassa kuuntelemaan kyllä pätkän vertaa :D Lisäksi kaikki muut ihmiset ovat iso miinus.. :D Eli toistaiseksi pysytään täällä kotona vaan. Kotona on kivaa. <3

      Mukavia treenejä! Noin niinkuin iskiaksen ja hermoratahässäköiden jälkeen sitten. :D

      Poista
  34. And not a single fuck was given that day! U go girl, oot upeen näköinen! Jatka samaa rataa

    VastaaPoista
  35. teini on epävarma. ei se pysty näkemään kenessäkään toisessa mitään kaunista ja ihailtavaa, varsinkaan kun oma kroppa inhottaa ja mieli on matala. sama pätee toisaalta epävarmoihin aikuisiinkin. oma epävarmuus käännetään itsestä pois hakemalla toisesta ihmisestä negatiivisia ominaisuuksia (sinun tapauksessa niitä täytyy keksiä).

    löysin blogisi IL:n kautta, ja pakko myöntää että juoksulenkki siirtyi kun jäin tänne selailemaan :D. oletko kokeillut ikinä kahvakuulaa?

    kiitos inspiraatiosta! nyt lenkille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan hyvin pitkälti meneekin juuri noin!

      Heh, mua niin hymyilytti, kun luin että olit menossa lenkille ja vähän siirtyi. :D Mulle käy niin harva se päivä! Että jotain pitäisi tehdä, muttei ehdi, kun pitää tehdä jotain muuta, vaikkei pitäisi. Niin siis nytkin pitäisi olla ruokaa laittamassa ja suihkussa, mutta kun on näitä kommentteja.. :')

      Kahvakuulailua en ole kokeillut. Toistaiseksi ei ole vetänyt ihan niin kovin puoleensa että olisi tullut hankittua. Mietin kyllä ostamista painoksi tiettyihin treeniliikkeisiin, mutta hirvittävän summan vuoksi jätin hankkimatta ja ostin toisenlaiset välineet. Mutta uskon kahvakuulailun olevan hauska laji! :)

      Ilo inspiroida! Toivottavasti oli hyvä lenkki! :)

      Poista
  36. Ite oon pohtinu aika useinkin tuota, että jätän tavoitteet tekemättä ja muutan vain elämäntapoja. Yhdessä vaiheessa niin teinkin. Toki haaveilin siitä, että paino putoaa (ja putosikin ihan hyvällä vauhdilla), mutta minulle kuri oli oikeastaan juuri kurittomuutta. Jos olisin pakottanut itseni tekemään jotain, olisi se jäänyt kesken. No, jäihän tuo homma kesken, mutta motivaatiota on edelleen. Valitettavasti opiskelut ja epäsäännöllinen elämänrytmi (esim. matkustelu kihlatun luo/pitkät välimatkat) ovat sekoittaneet pakan. Aion aloittaa uudestaan kun saan kaikki elämänosa-alueeni samalle paikkakunnalle eli pian.

    On ihailtavaa, että olet pystynyt pitämään itsesi lipsumatta ym. mutta ymmärrän kyllä sitäkin, miksi ihmiset negatiivisesti kommentoivat. Itsekin myönnän, että lukiessani aloitepainostasi ja ruokavaliostasi, ajattelin, että elämäsi tuntuu koostuvan lähinnä treenistä ja mahtaakohan jo mennä syömishäiriön puolelle.

    Toivon, että et loukkaantunut tästä, sillä lukiessani sinun blogiessani tajusin, että ajatusmaailmassamme on hyvin paljon samaa. Mulla on ollut samoja ajatuksia elämäntaparemontoinnin suhteen, sillä lähtötilanteeni on ollut samanlainen - paitsi että en ole ollut "hoikka" koskaan! Blogikirjoituksesi myötä ymmärsin, että tuo aikaisempi päätökseni olisi todellakin toiminut (mitä en silloinkaan epäillyt) - terveelliset elämäntavat olisivat näkyneet myös kehostani!

    Tästä jäi pohdittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Parempi silti aloittaa mielellään heti. :D Aina ei tosiaan pysty erinäisten syiden takia, mutta suureksi osaksi ovat priorisointikysymyksiä, mitä liikuntaan tulee. Ruokavaliohan ei vaadi aikaa. Hienoa, että motivaatiota on edelleen ja meinaat tehdä jonkinmoisen elämäntaparemontin. Kyllä sitä myöhemmin kiittää, kun peilissä katsoo ihan eri ihminen ja vointi on loistava!

      Kyllä minäkin ymmärrän negatiivisia kommentoijia. Onhan minussa vaikka mitä, mitä haukkua! Lisäksi suurin osa ihmisistä tekee yleistyksiä ja tulkintoja ja muodostaa mielipiteitä ihan pelkästä ulkonäöstä, tai TREENIblogin perusteella päättävät, että elämään ei mahdu muuta kuin treenit. Ja kun syö terveellisesti niin sehän on sairasta.. Kyllä minä ymmärrän. En minä ole ihmisiin uskonut pitkiin aikoihin, joten ei minun elämääni hetkauta, että ihmiset käyttäytyvät niin kuin aina ennenkin. :)

      Ei hätää loukkaamisesta, minua pystyy loukkaamaan vain läheiset. :D Mukava kuulla, että löysit paljon samaa. Mukavia pohdintahetkiä ja tsemppiä tulevaan! :)

      Poista
  37. Sinähän olet Upea! Kaunis ja fiksu, ah niin pelottavaa monelle. Löysin blogisi iltalehden kautta, jossa harvoin luen mitään. Onneksi löysin, kirjoituksistasi välittyy positiivista treenienergiaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  38. Iltalehden kautta eksyin myös blogiisi. Oon jo monta kertaa kattonut sitä juttua ja pieniessä mielessäni ihaillut sun ihan ilmeistä päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa! Nyt tuli sitten blogiin asti jatkettua. Tosi positiivisia ja insipiroivia juttuja. Joku vähän vähemmän terveellisesti elävä saa varmaasti sulta innostuksen, ja tietoa miten aloittaa terveellisemmän elämän! :)

    Mitä tohon kommentointiin sun kropasta tulee, niin b*llshit! Jokaisella (ja teinitytöillä ilm. vielä jotenkin erikoisesti) on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta en ymmärrä miten joku näkee terveen ja vahvan kehon rumana. Oot silminnähden loistavassa kunnossa, ja suoraan sanottuna mun unelmakroppa on omannäköinen versio siitä mitä sun kuvissa näen! On tässä vielä loppuelämän verran treenejä tehtävänä ja muutama asia ruokavaliosta karsittavana, mutta sunlaisten ihmisten ansiosta tiedän että se on täysin mahdollista saavuttaa. Thanks! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos positiivisesta palautteesta! :) On ilo olla innoittaja, motivoija tai mikä ikinä sellainen! :') On kyllä oikeasti ilo olla myös negatiivisen kommentoinnin kohteena. Tietää, että kropassa on tosiaan jotain saatu aikaan ja se herättää keskustelua! ;)

      Tsempit unelmakropan metsästykseen! :)

      Poista
  39. Moikka! :)

    Iltalehden sivuilta löysin blogisi ja jo IL:n jutun lukiessani ajattelin, että ei helvetti, sussa on ASENNETTA! :) Inspiroit mua saavuttamaan sellasen kropan, jota voi ylpeänä katella peilistä. Ja ihan varmasti tollasella asenteella ja päättäväisyydellä saavutat mitä tahansa! :)

    Itse olen naureskellut myös ajoittain tolle Demi.fi:n keskustelupalstalle ja todennut, että siellä on kyllä harvinaisen kapeakatseista kansaa, kun kaikkea "erilaista" haukutaan maanrakoon (toki joitain poikkeuksiakin löytyy). Sää osaat kääntää hyvin negatiiviset kommentit vahvuudeksi ja se on totta, että noin upea kroppa herättää keskustelua. Se on merkki siitä, että oot onnistunut siinä, mihin oot ryhtynykin. :)

    Pidä lippu ja ASENNE korkeella! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei! :)

      Kyllä päättäväisyydella ja asenteella on ihan tosissaan suuri rooli näissä kuvioissa, sillä mennään läpi vaikka sen kuuluisan harmaan kiven! ;)

      Ja näinhän se ehdottomasti on - jos mun kroppaani puidaan ympäri internettiä niin kyllä siinä on selkeästi paljon keskusteltavaa. Ja se ei voi olla huono juttu. Ei sitten millään!

      Lippu ja asenne pysyy korkealla! Kyllä! :) Ja kiitos! :)

      Poista