keskiviikko 22. elokuuta 2012

Lisää trigger pointseja?

Ollaan viimeisten viikkojen aikana bongattu illan hieronnassa sellaiset huippukipeät kohdat molemmin puolin lapaluiden alla. Niitä on hierottu siinä ohessa kuin muutakin yläselkää. On tehnyt niin kipeää, että olen pyytänyt lopettamaan. Lisäksi kipu säteilee hieroessa siitä pisteestä takaolkapäihin.

Nyt kun on ollut niska todella jumissa ja esimerkiksi päätä kääntäessä on sattunut juurikin tuolta lapojen välistä, pyysin, että otetaan ne erityishuomiolle, aivan kuten aikaisemmatkin triggerit (tämä postaus). Katsoin trigger points -sivustolta, josko tuossa kohtaa sellaisia olisi, ja löytyihän sieltä.


Juurikin sama kohta. Kuva tästä osoitteesta: http://www.triggerpoints.net

Edellispäivänä lisättiin niiden hieronta muun hieronnan päätteeksi tehtäväksi. Ja kuinkas kävi? Minä itkin. Se sattui niin valtavasti. Ei pelkästään se kohta, vaan nimenomaan olkapää. Ihan jumalaton kipu. Myös hierontapuolen päätä alkoi samantien särkeä. Kipu oli sellaista yltyvää ja tuntui, kuin olkapäätäni olisi isketty puukolla joka kerta, vaikkei siihen koskettu ollenkaan. Siispä tosiaan nousin pöydältä itkien ylös. Ensimmäinen kerta ikinä.

Toisiin triggereihini verrattuna kipu oli erilaista. Kun niitä aikoinaan alettiin hieroa, sattui niin kovin että huusin. Mutta sen kesti ja kipu oli suurimpana siinä triggerin kohdassa, lievempänä siellä mihin säteili. Kipu oli myös sellainen, että sen pystyi sulkemaan pois ajattelemalla jotain muuta. Tätä ei olisi toivoakaan sulkea ulos. Lisäksi kipu jäi olkapäähän hieronnan loputtua ja lapaluun kohta jäi käsittelystä kipeäksi. Näin ei ole käynyt noiden toisten kanssa.

Eilen oli toinen hierontakerta näille. Pelkäsin jo etukäteen. Yllättäen kuitenkin turhaan. Oikealla kohta oli arka kun sitä alkoi hieroa, sitten se ikäänkuin katosi. Kipu hävisi. Ei löydetty kyseistä kohtaa enää ollenkaan, vaikka kuinka etsittiin. Vasemmalla sai etsiä ja etsiä, löytyi pieni jäänne, josta särki olkapäihin. Kunnes katosi, eikä löytynyt enää. Mitä ihmettä? Enhän minä edes itkenyt. Olin valmistautunut itkemään. Mies painoi niin kovin kuin käsistään pystyi, mutta kohtia ei enää ollut. Aika kivaa!

Vähän epäselvää olivatko trigger pointseja nyt, kun yhdellä kerralla katosivat. Olivat sinänsä tosin aika tuoreet, että vasta jokunen viikko sitten ensimmäisiä kertoja bongattiin. Nämä toisethan mulla on ollut jo vuosikausia, siksi niistä ei varmaan eroon koskaan pääsekään. Olen ymmärtänyt, että mitä pidempään ovat olleet, sitä enemmän pitäisi vaivaa nähdä, että saisi kokonaan pois. Vuosikausia olleet = hierontaa kohdalle kuusi-seitsemän kertaa päivässä.

Saas nähdä pysyvätkö nämä itkettäjät nyt poissa. Tietysti nyt kun niin iloitsin, niin tänään illalla itketään taas hierontapöydällä.

p.s. Hirveä määrä uusia lukijoita! :O Tervetuloa seurailemaan!

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Triggerin idea on juuri se että kipu katoaa jossain vaiheessa kokonaan. Pisteitä ei siis tarvii välttämättä edes hieroa vaan pelkkä sormella painaminen riittää.
    Kannattaa olla varovainen ettei kaivele liikaa lavan alle koska siellä kulkee tärkeitä hermotuksia. Pysytään siinä rhomppareiden päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä mietin, että katoaako se kerrasta, jos se on trigger. Mutta en mieti enää, sillä tänään meinasi taas itku päästä. Ei tosiaan tarvitse kohtaa kaivaa mistään, se sattuu jo kun siihen laskee käden päälle. Sitten se taas katosi. Vasemmalla puolella ei ollut oikeastaan mitään tuntemuksia, oikealla tänään oli. Ja on.. Mulla nuo aikaisemman triggerit on tosiaan juuri sellaisia, että ihan painamalla saa kivun esille. Nämä samoin. Kivun luonne on vaan jotenkin hyvin erilainen.

      Kiitokset varoituksesta, ei kaivella enää mitenkään hullunkiilto silmissä sitä sieltä esille jos katoaa. :D Täytyykin tutkia tuota anatomiapuolta vähän enemmän!

      Poista
    2. Joo yleensä triggereitä hoidetaan just niin että etitään ensin se tarkka kohta ja sitten ruvetaan vaan tarkasti juuri siitä painamaan. Aluksi sattuu varmasti ihan törkeesti mutta hetken voimakkaan mainamisen jälkeen kipu katoaa.
      Tunne voi tulla takaisin mutta joka kerralla se teoriassa pitäisi saada laantumaan pelkällä painamisella.

      Joo kyllä sellainan perus-anatomia on aina kyllä hyödyksi. :)
      Pahoittelen tupla kommentista. Kännykällä ei mene aina ihan putkeen. ;)

      Poista
    3. Kyllähän tuo sitten ihan oppikirjatriggeriltä kuulostaa. Sain nyt eilisestä hieronnasta vielä superkipeän olkapään yöksi. Ei käännetty kylkeä ihan tuosta noin vain.. Tämän aamun pystypunnerruksiin ei sitten vaikuttanutkaan. Illan murjomista taas ootellessa. :')

      Anatomia ja hermotukset ynnä muut on mielestäni ihan älyttömän kiehtovia. Tällä hetkellä välilehdellä auki Brachial plexus -hermostosta kertova Wikipedia -artikkeli. Siinä se on ollut pari viikkoa ainakin, vielä kun ehtisi joskus lukea. :)

      Ja aina välillä on lupa spämmäillä. :D

      Poista