perjantai 3. elokuuta 2012

Astetta erilaisempi muussi ja yllätys Suomesta


Siis tuo epämääräisen näköinen vihreä tavara tuossa, se on muussia. :'D Ei kuitenkaan perunasta. Olen mestari tekemään rumaa ruokaa! Tänään siitä tuli sitten tällaista. Ei ihme, ettei näihin ole reseptejä, vaan päästäni keksin taas tämänkin. Olisitteko uskoneet? :D Ulkonäöstä huolimatta tuli todella hyvää.

Kyseessä siis kikherneistä ja kidneypavuista tehty muussi. Paistoin vielä pannulla herkkusienisilppua sipulien kanssa ja sekoitin joukkoon. Maidolla tein siihen muussimaisen koostumuksen. Sekaan tietysti jokunen valkosipulinkynsi ja mausteita. Väriltään se oli kikherneiden ja kidneypapujen + maidon jälkeen vaaleanpunaista :D Mutta herkkusienisilppu värjäsi siitä tuollaista vihreää tököttiä. :') Olisitte nähneet kun mies tuli kotiin ja joutui arvuuttelemaan mitä siinä hänellä oikein on lautasella. :D

Kaveriksi muussille tuli kasvissyöjän pippuripihvi. Kyseessä ei ole mikään kasvispihvi kuitenkaan. Maistuu mielestäni ihan lihalle, todella tuhti koostumus! Paketti näyttää tälle:



Itse syön näitä aika harvoin, mutta yhden tai kaksi kuukaudessa ehkä kuitenkin. On kyllä hyvä pihvi ja ravintoarvoiltaan kelpaa! Proteiiniakin piisaa.

Että semmoiset oli meidän perjantaisapuskat. :D Vielä on massu täynnä, vaikka ruokailusta on jo yli kaksi tuntia aikaa. Vaikka söin loppujen lopuksi aika vähän tuota muussia. Aika tuhtia tavaraa se vähäkin!

Ja vielä kiva yllätys tuli iltaan, kun Suomesta tuli paketti miehen vanhemmilta. En osannut mitään odottaa itselleni, mutta olisiko voinut mukavampaa yllätystä toivoa? Siellä niin tiedetään mistä tykkään :')

Aivan mahtavaa! Anopille suurkiitokset!

2 kommenttia:

  1. Täälä toinen joka hanskas ton tuman ruuan taidon.. Mutta jos totta puhutaan, nii se kyllä usein maistuu hyvältä ja ne hienommat kokkailut epäonnistuu. :-D

    Mielenkiintonen tämä sun blogis, jään kyllä seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla etten ole suinkaan ainoa. :D Ja tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista