perjantai 20. heinäkuuta 2012

Plussia ja miinuksia

Kotona treenaamisen hyvät ja huonot puolet:

+ Treenihuone on lähellä. Sinne on suunnattoman helppo mennä tai vaikka jopa vahingossa päätyä
+ Voi laittaa päälle mitä tahtoo laittaa päälle. Vaikka takamus uhkaisi välillä vilkkua, ei sillä ole väliä
+ Voi irvistellä ja äännähdellä ajattelematta muiden reaktioita
+ Aamulla ennen treeniä ei tarvitse peilailla, vaan tukka pystyssä on lupa treenailla, jos näin tahtoo
+ Jos on sellainen kuin minä, joka ei koskaan olisi alunperinkään salille koskaan raahautunut
+ Treenin jälkeen pääsee heti omaan suihkuun
+ Vettä voi pitää omassa jääkaapissa tai vaikka pakkasessa, jotta saa kylmää juomaa treenin ohessa
+ Voi soittaa omaa musiikkia koneelta ja laulaa mielinmäärin mukana, jos sille tuntuu
+ Crosstrainerilla tai kuntopyörällä voi pistää menemään katsoen samalla omaa lempparisarjaa dvd:ltä, tai miksei leffaakin
+ Hengitystauoilla voi vaikka surffia netissä omalla koneella ja treenata muutenkin kalasääskien kanssa :'D (klik!)
+ Palkkarin saa nauttia oman ruokapöydän ääressä rauhassa


- Kaikkia laitteita ei kotiin vain yksinkertaisesti voi hankkia ja kaikille liikkeille ei ole korvaavaa
- Kun kissa oksentaa kesken treenin ja se pitää siivota pois
- Kun keskityt kunnolla johonkin puhtautta ja viimeisiä voimia vaativaan liikkeeseen ja kissa saa hepulin, tai tekee jotain muuta suunnattoman typerää, jolle on vain pakko nauraa ja liike menee plörinäksi
- Kun kissa kerjää huomiota tehdessäsi suoritustasi
- Kun teet hooveria ja kissa on että 'jee, äiti on mun kanssa lattialla jee kivaa!!' ja tulee makaamaan allesi. Siinähän sitten pysyt. Tosin tämä voi olla helposti myös plussa..
- Kun bongaat hämähäkin koivet pilkistävän jostain ja koitat silti tehdä suorituksen loppuun asti siitä muka välittämättä


Eli ilman kissaa miinuksia on vain kaksi.. :P


Jee äiti tuli treenihuoneeseen mitähän kivaa me nyt tehdään jee!






Miehen ökyhienot puntit. Rullaamalla valitset puntin painon tilanteen mukaan..


Pahoittelen huonoja kuvia. Ei millään saa tuolta kokonaiskuvaa ja pitää ottaa vain yksittäisiä kohtia. Hmph. Treenihuoneenhan esittelinkin sanallisesti jo aiemmin tässä postauksessa.

6 kommenttia:

  1. mistä noi rullaamalla säädettävät käsipainot on hankittu ? ;O sikamakeet !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on sikamakeet! Ovat saksalaista tekoa ja jostain aikoinaan täältä suunnasta Suomeen tilattu. Hinnan puolesta ovatkin sitten satoja euroja.. :O

      Poista
  2. Minullakin on omakohtaista kokemusta siitä, mitä treenaaminen kotona voi olla kissan ollessa läsnä. Minulla se oli sitä luokkaa, että kun tein ihan perusvatsalihasliikettä lattialla, mussu tuli masun päälle makaamaan ja puski samalla nenääni. :'D Tai sitten tein selkälihasliikettä ja mussuni päätti käydä makamaan selän päälleni. No joo, kun ei kerta irtopainoja ollut käytettävissä niin meneehän se noinkin... xD

    By the way, aikas mahtavaa jälkeä. ;) Olen seuraillut sun blogiasi vasta vähän aikaa, mutta tätä lukiessa saan pidettyä omaa kuntoilu-urakkaa yllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww.. Kissat! <3 :')

      Ja kiitti! Ilo motivoida! :)

      Poista
  3. Aivan mieletöntä!!!!! Ei voi muuta, kuin hattua nostaa naiselle, jolla motivaatio kohdillaan. Hienoo työtä kertakaikkisesti:)

    VastaaPoista