keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vieraskynä: Maratoneista saadut opit

Seuraa toistamiseen mieheni kirjoittelua juoksentelusta! Tällä kertaa tarkastelussa maratoneista tulleet opit. Mieheni kirjoitukset löytyy vieraskynä -tunnisteen takaa.

Olen pyöritellyt päässäni kirjoituksen aiheita jo jonkin aikaa. Tämän vuoden puolella on tulossa muutama erikoisempi juoksukisa niin niistä tulee varmasti kirjoitettua, mutta jotain voisi jo nyt kirjoitella. Ideana nousi mieleen käytännöstä esille tulleita oppeja maratoneista. Onhan niitä jo hurjat viisi maratonkisaa takana, joten tässähän voi jo alkaa vinkkejä jakelemaan. Kirjoituttavathan popparitkin jo parikymppisinä elämänkertojaan..

1. Juoksemalla siitä selviää. Varmasti tärkein oppimani asia. Jos haluaa juosta maratonin, eli minun mielestäni silloin pitää suoriutua alle neljään tuntiin maratonista, niin se vaatii kilometrejä alle. Sanoisin, että puolen vuoden ajan vähintään 30km viikossa. Lenkkien pituuksia ja vauhteja vaihdellen. Välillä aina 30km lenkkejäkin. Onhan niitä ohjelmia netti pullollaan. Kunhan tulee juostua tarpeeksi.

2. Kannattaa tehdä testijuoksuja: 1km, 5km, 10km ja puolimaraton. Näiden juoksujen pohjalta saa laskurista suuntaa antavia ennusteita matkoille. Itse pidän tästä laskurista, joka huomioi myös hyytymisen eikä esimerkiksi vain kerro puolimaratonin aikaa kahdella ja ennusta sitä loppuajaksi.

3. Vaikka kisassa siltä tuntuisi niin et sinä ole oikeasti yhtäkkiä elämäsi kunnossa ja tavoiteaika onkin yhtäkkiä paperia. Maltti on valttia ja rauhallisesti vaan alusta alkaen. Kyllä se kuolema meinaa koittaa 30km jälkeen ja ei maalissa tule sellaista oloa, että höh miksi en juossut lujempaa. Ekat 5km vaikkapa rauhallisemmin, että keho pääsee mukaan juoksuun ja lämpenee.

4. Kisoissa on vaan tunnelmaa. Vaikka et olisikaan kilpailuhenkinen niin kisassa juokseminen on ihan muuta kuin yksin juokseminen. Eihän sitä salibandypalloakaan ole kiva yksin seinään hakata. Yleisön kannustus ja muut juoksijat luovat kivaa tunnelmaa. Se vasta nostaa fiiliksiä kun viimeisillä kilometreillä tuplasti sinun ikäinen harmaahapsinen mummo juoksee kevyesti ohi. Oppii hieman perspektiiviä.

5. Pysähdy juomaan juomapisteillä. Ei se muutaman sekunnin säästö auta, jos heität urheilujuomasi pääsääntöisesti silmiisi. Ei se imeydy sieltä yhtä hyvin.

6. Ei alussa ole pakko ohitella ihmisiä ruuhkassa. Muutaman kilometrin jälkeen tulee helpompia ohituspaikkoja, kun massa hajoaa eikä se loppuajassa hirveästi tunnu.

7. Koejuokse kenkäsi ja varusteesi sisään. Älä missään nimessä innostu edellisen illan messuilta ostamiesi kenkien erinomaisuudesta ja lähde juoksemaan niillä. Samaten joku uusi hieno paita voikin hiertää ikävästi jostain.

8. Älä vedä juuri ennen lähtöä nopeita hiilareita. Verensokeri pomppaa kyllä taivaisiin, mutta se tulee sieltä nopeasti alas ja nopeammin kuin ilman sitä urheilujuoman litkimästä viisi minuuttia ennen lähtöä. Näin myös väsyt aikaisemmin.

9. Todennäköisesti se kuuluisa muuri tulee siinä 32km kohdalla. Se on ikävää aikaa. Maanittele itseäsi, lupaa, että seuraava kilometri on viimeinen, tän kisan jälkeen ei tarvitse juosta enää koskaan. Mieti, että et voi nyt luovuttaa, koska oot kertonut jo kaikille juoksevasi maratonin. Mieti kuinka kiva on päivittää someen, kun olet maalissa. Maraton tulee todennäköisesti tuntumaan pahalle, mutta ei koko ajan ja maaliintulo kyllä korvaa sen. Voi olla, että maalissa pääsee itku tunnekouhussa.

10. Varmistu, että saat maalissa hiilaria. Jalkasi voivat pysähtymisen jälkeen olla niin kipeät, että kävelystä ei tule hetkeen mitään ja keho huutaa hiilaria. Lämpimät vaatteet maalissa varustepussissa ovat myös kivat. Keskellä lämpimintä kesääkin voi täristä hiilarin puutteesta niin kovin, että hampaat lyövät yhteen.

Tällaisia asioita minulle on tullut vastaan juostessani maratoneja ja harjoitellessani niille. Pitää muistaa, että paljon on yksilöllisiä juttuja, joten kaikilla asiat eivät mene samalla tavalla. Minusta kannattaa kuitenkin lukea muiden kokemuksia ja miettiä asioita omalle kohdalle.


Ja loppuun vielä sarjakuvamuodossa The do's and do nots of running your first marathon!

6 kommenttia:

  1. Me aateltiin osallistua värijuoksuun, se on vähän erikoisempi kisa www.variestejuoksu.com täytyy kattoo voiko näitä soveltaa sinne 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkein neuvo siihen on, että pidä hauskaa. =)

      Poista
  2. kiva lukea juoksujuttuja. olet taitava kirjoittaja! :) olisi mukava lukea ajatuksiasi myös juoksijan ruokavaliosta, erityisesti nyt kun se taitaa olla kasvisvoittoinen sinullakin :)

    t.Manna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kirjoitustyylini kelpaa. Ainahan ei kaikkien tavat vaan kolahda. Mä luulen, että pyytämästä asiastasi tulee kirjoiteltua. Täytyy nyt odottaa parit maratonit tällä vegaaniruokavaliolla ja katsoa sitten, että onko sillä vaikutusta.

      Jos aihe kiinnostaa enemmän niin suosittelen lukemaan Scott Jurek - Eat and Run. Scott on maailmanluokan ultraaja ja vegaani. Hän käsittelee kirjassaan ruokavalion vaikutusta omaan juoksuunsa ja antaa huikeita reseptejä samalla.

      Poista
  3. Urheilujuoma silmiin, nauroin :D. Ja sarjakuva toimii aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli sitä nuoruuden intoa, kun lähdettiin ekaan maratoniin. Sekuntiakaan ei anneta periksi ja juomat pitää yrittää juoda juoksussa. Jäi muuten kesken se maraton, kun energiat loppuivat siinä 34km paikkeilla. =)

      Kiitos vaan tuosta sarjiksesta. Se on vaan aivan loistava. =)

      Poista