sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Treeniviikko 9, kuvia ja löpinää

Aloitellaan sillä viikkokatsauksella, mikä onkin nyt erilainen tällä kertaa, kun uusi rutiini starttasi!

Maanantai: selkä, hauikset. Kesto: 1:02.

Tiistai: 8.20km kävelylenkki, kesto: 1:29. Keskisyke: 119, max: 151, keskinopeus: 10:55min/km.

Keskiviikko: jalat, vatsa, kyljet. Kesto: 1:16.

Torstai: ojentajat, olkapäät, vatsa + hauikset. Kesto: 1:21.

Perjantai: 40min crossailua, 14.45km.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: jalat, olkapäät. Kesto: 1:04.


Ilmeellä olkapäitä tänään..

Voi että kun olen nauttinut tästä viikosta ja uudesta rutiinista! Vähän sitä pitää vielä fiksata, esim. siirtää torstailta vatsat maanantaille, jotta niillekin tulee lepopäivä, eikä peräkkäin tule tehtyä. Noin muutenhan voisin tehdä niitä vaikka joka päivä (sillä tavalla aikoinani sain palatkin näkyviksi), mutta kun niitä on nyt kaksi kertaa viikkoon, niin hyvähän siinä on pitää taukoa niiden kertojen välillä. Lisäksi torstailla on noita lihasryhmiä ihan kiitettävästi, joten sieltä riittää pois otettavaksi kanssa!

Ilmeitä oli kyykyissäkin tänään..

Tälle päivälle piti tulla sellainen kunnon sekatreeni, mutta loppujen lopuksi en keksinyt sinne kuin jalat ja olkapäät, jotka tahdon ehdottomasti saada tehtyä kahdesti viikkoon. Olisihan siellä hauikset myös, mutta ne tulee torstain treenin yhteydessä, jotta ehtivät palautua. Niitä kun tehdään omassa treenissään huomenna jo. Mutta tämän(kin) päivän treeni oli kyllä ihanainen! Jaloille kolme liikettä ja sama olkapäille. Hiki virtasi kyykyissä ja sai ainakin olkapäitä ajatellen hyvät lämmöt päälle, kun ne seurasivat jalkatreeniosiota. ;)

Videolta bongattua; levitin tänään selkää ohimennen, ennen kyykyttelyä. Kyllä on latsit kasvaneet ja tuntuma
niihin on potenssiin sata nykyään.

Noilla pienillä fiksauksilla menen mielelläni tällä samalla tyylillä tästä eteenpäinkin. Ihan huikeita treenejä on ollut viikko täynnä ja aerobisten siirto omille päivilleen on sekin ollut todella mukavaa. Jatkan myös sitä kivaa painokikkailua, josta olenkin täällä useammin jo päässyt intoilemaan. Paitsi sunnuntaina tehdään ihan normitavalla, samoin kuin noita jalkoja nyt muutenkin, kun ne vasta palailee treenin pariin pakollisen tauon jälkeen. Niin ja hauikset tulee toisella kerralla kanssa normaalilla tavalla.

Yhdeltä aamulta tältä viikolta. Ei mitään pumppeja, eikä mitään muutakaan. Kunhan kattelin miltä siellä näyttää.
Tällä viikolla startattiin myös kuudes kausi tästä. Äiti lähetti Suomesta, kun
tytär oli niin hädissään kesken loppuvista kausista! Tarttee crossaillessa olla
näitä. Parhaussarja <3

Kolmen päivän sapuskojakin listaillaan tähän samaan syssyyn, kun on vauhtiin päästy. Pysytään kuitenkin niissä lämpimissä aterioissa, ei sentään koko päivän syömisissä. Perjantaina tein pihvejä. Kikherneistä ja porkkanoista, noin pääasiassa. Jäi vähän mauttomiksi, kun en yhtään maistellut sitä mössöä ennen kuin olivat jo pihveinä lautasella. Porkkanat, joita käytin, oli sellaisia hervottoman kokoisia, eli eivät ole niin makeita. Pitää tehdä ensi kerralla pienemmistä porkkanoista. Kaverina lautasella on uunissa paahdettuja palsternakkoja.

Yhden erityisen paistelin miehelle.. :')
Vieressä lauantain sapuskat. Uunissa kesäkurpitsaa öljyllä ja mausteilla.

Tänään oli jalkatreenipäivä, joten taas sitä ekstrahiilaria treenin jälkeiselle aterialle. Tänään(kin) tuosta vastasi uunipottu. Mieshän käy myös sunnuntaisin heittämässä semmoisen pidemmän lenkin (tänään lähemmäs 30km), joten hyvä on hänenkin vedellä vähän ekstrahiilaria!

Nyt nautiskellaan sunnuntaista vielä jokunen tunti ja huomenna heräillään taas kuudelta ja treenaillaan selkää ja haboja. Katsotaan miten ryömien saa aamulla sängystä nousta, kun treeni jätti tänään välittömästi tuntumat kannikoihin ja jalkoihin muutenkin. Tuskin se tästä ainakaan helpottamaan päin on. ;) Mukavaista alkavaa viikkoa!

9 kommenttia:

  1. Voi höh, ei pihvit olleet ihan rakkautta ensimaiskautuksella.. Mä en ole itse muuten kertaakaan käyttänyt tuoretta korianteria, kun unohdan aina ostaa sitä.

    Noi kesäkurpitsat näyttää herkullisilta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, nämä ei olleet ne pihvit kuitenkaan, tämä resepti tuli ihan päästä vaan. :D Täytyy seuraavaksi koittaa ihan sen ohjeen mukaan. Se on mulla edelleen olemassa. :)

      Kesäkurpitsat on tosi herkullisia. Lotraa vähän valkosipuliöljyn kanssa, niin kyllä uppoaa. :')

      Poista
  2. Mää oon kans tehnyt kikherenpihvejä eri versioina. Niistä tulee aika maukkaita aina kun laittaa fetaa joukkoon. Mutta sää et käsittääkseni fetajuustoo syä. =) Kikherne hyvä herne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeessa oot, en oo koskaan oikeen päässyt fetan makuun. :) Onneksi on kaikenlaista kun sinne voi laittaa, voishan sinne koittaa vaikka raejuustoakin surrauttaa. Erityisen kivaa, kun ei tartte kananmunaa laisinkaan, kun pysyy kasassa ilmankin. Tai jauhoja edes.

      Poista
  3. Ei nyt mitenkään liity tän päivän postaukseen mutta...
    Meil oli joskus puhetta hilloista. Löysin mielestäni sitä sun käyttämää merkkiä lähikaupasta, mut en semmosta makua jota voisin kuvitella syöväni ;) Sopivasti vastakkaisella hyllyllä oli Piltit yms, joten kekkasin et katonpa sieltä marjasoseita ikäänkuin hillon korvikkeeks. Tarkkaan pitikin kattoa et löyty sellanen johon ei ollu lisätty sokeria! Mut nyt on ollu pari eri makua kokeilussa mm. rahkan ja puuron seassa :)

    Toki aina tuoreet/pakastetut marjat ois aina se terveellisin vaihtoehto kuin millään tavalla käsitellyt marjat, mut sit pitäis aina muistaa ottaa sulamaan niitä marjoja jos ei haluu joka ruokaan niitä jäisenä tunkea. Ja sitäpaitsi ulkomaiset marjathan suositellaan kuumennettavan ennen käyttöä. Nii jos rahkaan haluu lisää ulkomaisia marjoja nii ne pitäis eka kuumentaa ja sit jäähdyttää, koska ainakaan itteäni ei houkuttele ajatus kylmästä rahkasta tulikuumilla marjoilla...Puuron joukossahan ne ei oo ongelma, siinähän ne kuumenee samalla ku itse puuro valmistuu mikrossa. Näitä ongelmia ei tietenkää oo jos käyttää vaa kotimaisia marjoja, mut se ei oo aina välttämättä mahollista.

    Ja että miksikö jaoin tän tiedon sulle :D No vaikka siks, ku aattelin jos joskus kaipaat jotain marjaisaa lisuketta rahkoisis yms hillon sijaan :) En tosin yhtää tiiä millaset "Piltit" ulkomailla on myynnissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän tästä pläjäyksestä! :D

      Me ollaan itseasiassa käytettykin joskus noita piltin tapaisia rahkan seassa. Luumusellainen oli hyvä. <3 Mutta ne on niin pieniä, että meillä menee melkein purkki puoliksi, joten tulee kalliiksi. :D Saksassa myytiin sitten taas vaikka mitä soseita ihan siellä ei-vauvapuolella. Kunnon päniköitä makeuttamattomia omenasoseita, tai muita hedelmäsoseita, kuten mango-banaani jne. Ne oli tosi hyviä ja edullisia! Saksassa meillä ei tainnut mitään hilloa ollakaan käytössä.

      Mä en tiedä millaiset suositukset täällä on noissa pakastemarjoissa. Onko ne ulkomaisia vai kotimaisia, kun ostetaan niitä täällä. :D Mutta meillä menee iltapalarahkan joukkoon pakastemarjoja. Mikrotetaan sen verran, että ne on osittain sulia ja osittain vielä kohmeisia. Ne on makoisia rahkan seassa, mutta ei tosiaan kuumia missään tapauksessa. Joskus lämmennyt liikaa, yyh. :/ Tuoremarjat on täällä aivan kamalan kalliita, eikä nuo pakasteetkaan halpoja ole. Siksi niitä raaskii yhdesti päivässä vaan syödä.

      Poista
    2. Saksa on ilmeisesti ruuan luvattu maa ku sieltä tuntuu löytyvän vaikka mitä :D

      Sehän se kaikissa (paremmissa) ruokajutuissa on vikana et ne maksaa (liikaa) :( Mulla on jo muutenkin törkeen isot ruokalaskut, ku syön nii paljo ja monessa jutussa haluun panostaa laatuun. Nii ja mun kissat syö myös erittäin hyvin eikä sekään ilmasta ole :D

      Mitä niissä pakastemarjapusseissa lukee? Ku täällä ku ostaa ulkomailta peräsin olevia marjoja nii siinä pussissa sanotaan et suositellaan kuumennettavaksi ennen käyttöä. Siis semmosia pusseja jotka on suomalaisen firman mut joiden tuote on ulkomailta.

      Pitänee ens kesänä ottaa urakaks marjojen haaliminen pakastimen täydeltä. Viime kesänä se ei ollu mahollista, joten nyt pitää ottaa sit kaikki irti ;)

      (vasta 2. yrittämisellä sain tän kommentin oikeeseen kohtaan ;) )

      Poista
    3. Saksa oli mahtava maa (myös) ruoan suhteen - maksettiinkin ruoasta ehkä kolmasosa siitä mitä täällä (tai Suomessa) menee ruokaostoksiin! :O Menee siis meilläkin rahaa ruokaan paljon, kun ei se auta kuin maksaa, jos tiettyjä juttuja tahtoo syödä. Ja kissa tietty kanssa. :D

      Täällä ei lue noissa marjoissa mitään. Oli ne sitten tuoreita tai pakasteita, UK:n ulkopuolelta tai sisäpuolelta. Täällä on kuluttajan vastuulla vaan kaikki. :D No vielä en ole (tietääkseni) mitään pöpöjä saanut.

      Sepä oiskin, kun marjametsään pääsisi! Joskus mäkin vielä ja poimin kaikki tyhjäksi! KAIKKI!
      :D

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista