torstai 27. maaliskuuta 2014

Repaletreeni

Näin aikaisin en ole tainnut olla postaamassa viikkoihin, mutta tänään olikin yllättäen aikaa jo nyt. Ilo siis irti ja ehdottomasti postausta eetteriin! Sen jälkeen sitten kaikkea muuta hommaa, jotka ei kyllä heti kesken lopu. Kivoja hommia kuitenkin, joten en valita!

Ranskalaista. Pari viimeistä toistoa avittaen.

Tänään tein pitkän treenin olkapäille, ojentajille + hauiksille. Pitkä se oli siksi, että kokeilin kaikenlaista ja en kiiruhtanut myöskään taukojen suhteen mitenkään ihan hiki hatussa, vaikka en kyllä lusmuillutkaan. Aikaa kulutin 1:25min, verrattuna siihen, että viimeksi samaiseen treeniin on mennyt 1:09min. Silloin olikin selvät sävelet ja nyt mä sitten taas sävelsin vähän uusia kuvioita. Joitain uusia tuli kokeiltua tosiaan, jotkut niistä kivoja ja jotkut ei niin kivoja, että yhteen kokeiluun vaan jäi.


Esimerkiksi ojentajille ranskalainen levypainolla ei ollut laisinkaan hauska. En saanut tuntumaa ojentajiin laisinkaan, vaan liike otti olkapäille. Eikä mitenkään hyvällä tavalla. Jatkoin siis niin kuin ennenkin ja nappasin käsiini käsipainon.

Vakioliike ranskalainen maaten. Kädet levahtaa viimeisessä toistossa liian sivuille, mutta se onkin tosiaan viimeinen.

Takaolkapäille pääsin kokeilemaan ihan uutta liikettä, mitä en ole missään koskaan nähnytkään ennen kuin sen jokunen päivä sitten bongasin Voimariinilta (onteloelukkaiseniiiihh <3). Koska viime ajat on ollut tuntuma ihan hakusessa niiden vinopenkillä tehtävien vipareiden suhteen, niin innoissani kokeilin uutta, että joskos sieltä löytyisi se tuntumakin taas.


Ja kyllä väitän, että hapotteli oikeasta kohtaa! Koitin tätä liikettä nyt jonkin verran googletellakin, mutta en mistään löytänyt mitään infoa sen enempää. Ihastuin kyllä ikihyvikseni, sillä hyvän tuntuman lisäksi tämä on helppo tehdä. Ei tarvitse miettiä koko ajan, että meneekö nyt oikealla liikeradalla, kuten vinopenkillä tehdessä mulla on ongelmana. Monessa vaikuttaa myös heti tuntumaan jos hartiat on kireät, mutta näissä ei vaikuttanut sekään. Voi että kun olikin kiva liike! Että toivottavasti kukaan nyt ei mua potkaise alas pilvilinnoistani ja sano, että ei toi ole oikeasti takaolkapäille ja jos se siellä tuntuu niin teet väärin. :D

Pystypunnerrusta pitkästä aikaa tangolla(kin) ja sitten pystysoutua käsipainolla.

Hauiksille sinne loppuun ne pari sarjaa, jotka olivat tänään Arskaa (Arnold's 21) ja hauiksia vinopenkillä. Olen ottanut varsinaisesta hauistreenistä Arskan pois ja pidän sen vain tässä treenissä mukana, kun se on suhteellisen nopea ja helppo liike toteuttaa, vaikka oisi olkapäät ja ojentajat jo kuritettu. Vinopenkillä tehtäviä hauiksia en olekaan tehnyt missään treenissä pitkään aikaan ja ne ehkä vähän hapotti, jos kuvasta voi jotain päätellä.


Turhan kauan meni siis treeniin, aivan ehdottomasti turhan kauan. Mutta siinä se meni kokeillessa yhtä sun toista, eli vähän repaleinen oli. Ensi kerralla kuitenkin tiedän jo mitä tahdon tehdä ja mitä en ja silloin taas alle 1:15 niin hyvä on.


Tällä hetkellä olkapäät on aika rikki ja takaolkapäihin koskee tuo uusi kiertoliike tässä kun sitä kokeilin ohimennen, joten niille se taisi tosiaan mennä. Eikä nuo ojentajatkaan ole selvästi päässyt yhtään vähemmällä. Eilisestähän mää olen ihan rikki, koivet ja kankut sattuu ja niin sattuu vastalihaksetkin. On se vaan ihana combo se vatsatreenicombo, josta eilen kirjoitin. Ehkä teen sitä tästä lähtien aina ja olen onnellinen. <3

Reenaaja-reppanan repaleet. :(

Repaleisen treenin lisäksi repaleiset on hanskat. Näistä oon täällä maininnut jo varmaan kaksi vuotta, että uudet tarvitsisin, mutta vielä ei oo uusia näkynyt. Olen niin vaativa niiden suhteen! Mutta nythän ollaan pian muuttamassa Suomeen, joten saan kysyä teiltäkin apuja, että mistä löydän uudet hanskat itelleni? Kaksi päävaatimusta: ei eläintä ja sitten ei missään nimessä paksua pehmustetta kämmenessä. Pitää olla ohuet, jotta tunnen sen puntin siinä kädessä. Onkohan semmosia? Näissähän on possuparkaa, jota en tajunnut ennen kuin olin ostanut hanskat ja repinyt paketin auki. Sokaistuin, kun mainostettiin niin vihreinä ja ekologisina, että nappasin innoissani mukaan. On ensimmäiset treenihanskani, eikä silloin tullut mieleenkään, että eläintä edes käytetään treenihanskoissa. Nämä on nyt ainakin kolme vuotta vanhat ja rikki on olleet sen pari vuotta.

Siinäpä niitä treenikuvia ja -turinoita. Loppuun vielä se perinteinenen päivän ruoka -kuva, joka tänään oli öljyssä ja mausteissa pyöriteltyä ja uunissa paahdeltua palsternakkaa. Porkkanaraastetta ja muita salaattijuttuja lautasella niiden kanssa.


Ja nyt sitten muihin hommiin! Katsellaan jos huomenna sitten kirjoittelen siitä mikä jäi tiistaina kirjoittelematta, kun ainoastaan aerobinen päivä on edessä. Ja se onkin taas perjantai! Nopsaan on mennyt aika taas.

8 kommenttia:

  1. Jos pitäisin treenatessa hanskoja, pitäisin samoja kuin töissä: Wurthin asentajankäsineitä

    Kevyt asentajankäsine
    NBR-FOAM
    Saumaton nylonneuloskäsine nitriilivaahtopinnoitteella.
    Ainutlaatuinen nitriilivaahtopinnoite takaa lujan otteen sekä hyvän
    tuntuman, herkkyyden ja näppäryyden. Käsine on hyvin hengittävä ja
    pitää kädet kuivina. Sopii hyvin metalli-, elektroniikka- ja kevyen kokoon
    -
    panoteollisuuden käyttöön.

    Tästä vinkistä ei kyllä taida olla apua, koska wurthillä ei ole vähittäismyyntiä ollenkaan. Hyvät hanskat on kuitenkii jos tällaset jostain löytää!

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa mä teen tuota mainitsemaasi olkapääliikettä aina lämmittelyliikkeenä ennen penkkitreeniä :) Sekä muutamaa muuta kiertäjäkalvosimia avaavaa liikettä. Saa paremmin lämpöä olkapäiden/lapojen alueelle. Sama juttu selkätreenin kanssa, teen mieluummin tommosia lämmitelyksi kuin veivaan crossaria. Olkaniveleen ja kiertäjäkalvosimiin ylipäätään menee mukavasti, mutta en ole kyllä huomannut että menisi erityisesti takaolkapäihin... en sitten tiedä isommista painoista, kun teen kyseiset lämppäilyt aina max 3kg painoilla. Toistot jossain kahdenkymmenen paikkeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulle tuli kanssa ensimmäisenä mieleen kiertäjäkalvosinliike tästä. Koitin ensin neljällä kilolla ja sillä tuli toistoja miljoona ja sitten viidellä kilolla, jolla rauhallisesti tehtynä tulikin sopivampi määrä (15) ja hapotti nimenomaan tuolla takaosassa. Ensi kerralla voisi vielä kokeilla kuudella kilolla ja katsoa mitä sillä saa aikaan.

      Poista
  3. panoteollisuuden, ei muuta kuin siis laajentamaan oluenpanon puolelle ;) mä luulin et BJ olet hommannut jo ne hanskat 5 kertaa. Itsekkin vedin käteen, siis hanskat ja vielä vanhat, totesin et niissä on mukavampi tuntuma. Rouva kysy et mitä mä nauran tässä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kuvitella miten sä hihittelet siellä. :D Joo oisi tässä kyllä kerennyt ne hanskat hankkia ainakin sen viisi kertaa, ellei jopa viisitoista.. Että ois jotain kivaa sitten mitä vetää käteen, siis uudet ja ehjät hanskat.

      Poista
  4. Sulla on kyllä huikean herkullisia ruokakuvia, voi nam!! http://fitever.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuola poskella niitä kuvia saa kyllä ottaakin. :D

      Poista