tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pinaattiplättyjä!

Tänään tuli taas tehtyä semmosta ruokaa, että ansaitsee ihan oman postauksensa. Sen lisäksi, että tänään oli pelkkä crossailupäivä, jolloin treenikuulumisia ei irtoa. Keskitytään siis tämän blogin toiseen suureen aiheeseen, eli sapuskaan!


Nyt kun olen hiljattain läytänyt niitä itselleni (vatsalleni) sopivia jauhoja, niin tuntuu, että enää ei ole mitään esteitä yhtään millekään, vaan kaikki on yhtäkkiä ulottuvillani! Myös kaikenmaailman peruslättyset, siinä missä pizzatkin. Ja nyt kun kaupasta tämäkin puusilmä vihdoin bongasi pakastepinaattia, niin sain tehtyä elämäni ensimmäiset pinaattilättyset!


Mä tykkäsin muinoin kovasti niistä valmispinaattiohukaisista ja söin niitä monesti pelkiltään ruoaksi. Lautanen täyteen ohukaisia ja puolukkahilloa rinnalle ja ah, parhautta! Nyt ei ole puolukkahilloa, mutta sainpas tehtyä niitä ohukaisia sentään. Eikä kyllä kaivannutkaan hilloa rinnalle.


Taas piti tätäkin varten katsella ohjeita netistä, kun tämä koko jauhojuttu on mulle ihan uusi. En ole oikeastaan koskaan käyttänyt jauhoja. En ole tuntenut himotuksia mitään jälkiruokakokkailuja varten ja kaikkia muita (kuten lettuja tai pizzapohjaa) varten on ollut mahdollista ostaa valmissekoitus, tyyliin 'Lisää vain vesi!', jolloin olen päästänyt itseni helpommalla. Silloin joskus. Nyt ei tulisi mieleenkään, vaan nyt Heidi itte!

Löysin ohjeen, jota muokkaamalla sain tehtyä vatsalleni ja itselleni sopivan seoksen lättyjä varten. Tämä mun versioni on sekä vegetaristille, että vegaanille sopiva ohje. Tämmöisellä mentiin:

4-6 pinaattilettua

170g pakastepinaattia
4dl riisimaitoa
3tl No Eggiä + 4rkl vettä (= n. pari kananmunaa)
2½ dl jauhoja
n. 1rkl (valkosipulimaustettua) öljyä
(mausteita ja/tai suolaa)


Minä en sitä suolaa laittanut, vaan roiskin sekaan mm. currya, mustapippuria ja kuminansiemeniä. Kaikissa ohjeissa oli vain suola mainittu, mutta mä laitoin kaikkea mistä ite eniten tykkään.

Pinaatit sulatetaan. Samalla kun sulavat mikrossa, tein ensin No Eggin kulhon pohjalle. Sitten lisäsin riisimaidon ja sen jälkeen jauhot. Sekoittelin sekaisin ja lopussa lisäsin öljyn ja sekoittelin taas. Sulaneet pinaatit sekaan ja jätin taikinan turpoamaan. Suositellaan, että vähintään puoli tuntia. Mulla oli pidempään, koska oli hyvät määrät tekemistä siinä välissä. Ja sitten vaan vähän öljyä pannulle ja sopivasti taikinaa, jotta saadaan aikaiseksi plätty!


Voi että kun hihkuin siinä paistellessani, kun tuoksui aivan letuilta ja pysyi kasassa ja näytti herkullisilta ja kaikkea! Ootin innolla, että pääsen maistelemaan, mutta kaikki piti paistaa sitä ennen valmiiksi, joten hetken joutui oottamaan. Paistamiseen meni vajaan puoli tuntia. Levy oli suunnilleen keskilämmöllä, jotta saivat rauhassa kypsyä palamatta.


Paistelin aika pienellä pannulla ja vähän normilettuja paksumpia. Sain aikaiseksi tästä taikinamäärästä neljä isoa ja yhden pienemmän. Kaksi isoa riitti mulle viemään nälän ja miehelle jätin ne toiset kaksi isoa + yhden pienen. Ihan vaan, koska miehen kuuluu syödä vähän enemmän. :D Mutta jos noita oisi ollut enemmän, oisin syönyt enemmän. En nälkääni vaan siksi, että tämä oli herkkua!


Näihinhän voisi laittaa vaikka mitä kasvistäytettä (tai miksipä ei lihaisaakin täytettä jos semmosta syö). Voi syödä sellaisenaankin, tai vaikka sen puolukkahillon kanssa. Itse söin vaan raejuuston kanssa. Ja voi itku, että maistuikin! Ihan lettumaisia, rapsakat reunat rapisivat suussa ja vatsakin saletisti rapisi ihastuksissaan! Mies oli myös erittäin tyytyväinen myöhemmin näitä syödessään, eli kestivät vielä mikrotuksenkin. Mmmhh.. Näitä ehdottomasti lisää! Ja kaikkea muutakin kivaa lisää! Pihvejä, lättyjä, mitä vaan! Musta tulee isona jauhopeukalo!


Muukin siis, kuin protskujauhopeukalo. ;)

10 kommenttia:

  1. Hihi, Heidi itte. <3
    Täytyy sanoa, että sen herkullisuuden lisäksi näyttää kyllä kauniilta lettusilta. Hirveen siistejä. :) Täytyy varmaan kokeilla jossain vaiheessa omia räpellyksiä!

    Ja miten hieno veitsi(?)teline! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi aina itte ja mielellään kantapään kautta. :') Hihi. <3
      Mä ainakin suosittelen pinaattilettusia. On niiiiin hyviä! Vaikka näyttäisikin rumalle. :')

      Joo eikö ookkin hieno veitsiteline! Se on nimeltään Voodoo. Ostin sen tuolle toiselle synttärilahjaksi meidän suhteen alkuaikoina. :) Ja nyt saan itekkin siitä nauttia! Wohoo! :D

      Poista
  2. Ooooh, pinaattilettuja! Täytyypä tehdä pitkästä aikaa :) hihih, mulla on kanssa ihan vakioperustelu tuo "sä olet mies, sun kuuluu syödä enemmän" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tahdon heti tehdä uudelleen! :) Mä uskottelen itelleni tuota, että miehen kuuluu syödä enemmän, vaikka monesti syödään saman verran tai sitten mulla on enemmän. :D

      Poista
  3. oi nammm plättyi! Mietinkin justiinsa että jaahas, pakkasessa olis pinaattia, mitähän siitä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmmhh mulla ois jotain ideoita.. Oiskohan samoja kun sulla.. :D

      Poista
  4. Pinaattilätyt on hyviä nam. Tarttee kyllä joku päivä taas tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan tosi hyviä. Ei varmaan heti kyllästyisi vaikka söisi joka päivä.

      Poista
  5. hauska toi puukkoteline :D
    ja pinaattilätyt on niiiiin namm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hirveän hieno! Onneksi tuli ostettua se joskus miehelle lahjaksi. :D
      On nam, iiiiiso NAM!

      Poista