keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Jalat nuudelina

Jännä mitä yksi puolituntinen lisää unta tekee virkeystasolle. Meillähän herätään aina arkena kuudelta. Nukkumaan tulee mentyä siinä 22:30-23:00. Useimmiten se menee sinne yhteentoista ja silloin on seuraavana päivänä aika pitkälti veto pois. Eilen oli veto pois. Siksi illalla mentiinkin nukkumaan puoli yhdeltätoista ja kappas, tänään on virkeystaso ihan kohdillaan. Tämä perustunee unisykleihin, ja meillä on monesti huomattu nimenomaan tämän puolituntisen ero. Yksi yö menee vielä hienosti seitsemällä tunnilla, mutta vähintään joka toisen yön pitäisi olla sen puoli tuntia pidempi, jos kaipaa sitä optimaalista virkeystasoa. Viikonloppuisin ei kello herättelekään, mutta silloin tulee itsekseen herättyä kuitenkin jo siinä seitsemän - puoli kahdeksan aikaan. Yleensä tulee myös valvottua vähän pidempään, joten on mahdollista, että nuo syklien määrät pysyy viikonloppuisinkin edelleen samana. Jänniä juttuja.

Eilen sai vihdoin todeta, että takapuoli on vatsataudin jäljiltä pullahtanut takaisin itsekseen, kun piti laittaa isompaa farkkua jalkaan.

Eilinen treenihän oli crossailua vain, joten siitä ei blogiin asti tarinaa irronnut. Tänään sen sijaan saanen jotain aikaiseksi, kun kyseessä oli jalkatreeniä. Sunnuntaista ehti juuri palautua tähän päivään koivet ja kankut, jolloin niitä kiusattiin viimeksi. Ei muuta kuin uudestaan vaan pyritään saamaan kipeiksi! Treenikaava meni niiden normaalien kyykyttelyiden parissa, mutta takareisiosastolle tuli toinenkin liike leg curl on ballin rinnalle. Ajattelin jatkossa keskittyä noihin takakoipiin oikein ajatuksella!


Yllä näkyy (epäselvimmät kuvat ikinä..) nuo kaksi liikettä, joista jälkimmäinen on leg curlia pallolla. Sitä olen nyt pidemmän aikaa tehnyt jalka kerrallaan, mutta supereiden toisena liikkeenä siinä hapottaa varsin messevästi, vaikka tekee molemmille samalla kertaa. Ensimmäiseksi liikkeeksi palauttelin liikettä, jota olen aina välillä tehnyt, mutta en nyt ihan hiljattain. Vastannee samanlaista liikettä, kun salilla tehdään takareisille maaten siinä jossain härvelissä. Nimeä en tiedä, kuten huomannee. :D Mulla on siis vahva kuminauha sidottuna kyykkytelineeseen ja lenksukka on vedetty jalkoihin. Siitä vaan taivutellaan, kunnes ei enempää pysty. Ja on mulla erilaiset sukat jalassa. :D Tatuointiin liittyviä juttuja.

Mutta tämä oli hyvä liikepari. Ei sieltä leg curlin jälkeen enää jalka noussut ja oli kohtalaisen vaikeaa päästä lattialta ylös. Ja nyt jo on takakoivet kireän tuntuiset. Ihanata!


Mulla oli treenin aluksi perinteiset polvimittaiset pöksyt jalassa. Ne hiosti inhottavasti jo ensimmäisen sarjan jälkeen (split squattia), ja tahdoin jotkut toiset jalkaan. Kaikki ohuemmat vastaavat oli pesussa ja pikkushortsit ei enää mene päälle. Sitten muistin, että mulla on vähän suuremmat pikkushortsit yövaatetuspuolella, joissa lahkeet on löysemmät ja vähän pidemmät. Ei muuta kun pöksyt vaihtoon! Mutta jostain syystä olivat kutistuneet nämäkin kireiksi ja lyhytlahkeisiksi, eivätkä peittäneet edes kankkuja, ellen kiskonut alaspäin.. Ihmeellistä touhua, kun kaikki pöksyt kutistuu. No näillä mentiin kuitenkin treeni loppuun asti ja yksin kotona voi välillä käyttää, jos meno menee treenihuoneessa liian hikiseksi. Nämä tämmöiset pöksyongelmat on ehdottomasti positiivisia ongelmia. :)

Eilen syötiin pannulla paisteltua raastettua porkkanaa ja linssejä.

Tänään taas niitä ekstrahiilareita lautaselle ja teki mieli tehdä vähän jotain erikoisempaa kuin nakata se uunipottu yksinään siihen keskelle isoa lautasta. Tein siis riisinuudelia ja kaveriksi jonkinlaista tomaattista kastiketta, jonka sekaan laitoin kidneypapuja. Kastikkeesta tuli ehkä liian tönkköä ollankseen ihan tosissaan kastiketta, mutta semmosta se nyt kuitenkin ajatustasolla ainakin oli. :D


Ja tulihan kuulkaas hyvää! Riisinuudeleita maustoin makuöljyllä ja erinäisillä mausteilla, kastikkeeseen pääsi noiden lisäksi myös tuoreyrttejä. Noita ja raejuustoa samalla haarukallisella = omnomnom.. Eli tää oli hitti. Tätä lisää!

Huomenna ihanaista olkapää- ja ojentajatreeniä, plus vähän habaa kanssa. Jeejee!


4 kommenttia:

  1. Hehe, mikä pöksyongelma, jee, hyvä! :') Ja riisinuudeli "kastikkeella", näyttää aivan ihanalta. Voisin itsekin tehdä kaapissa kököttävistä kidneypavuista tuon tyyppistä! Naaaaam.

    Arvaa, näin TAAS unta, että olin teidän luona! Jännä, että sun "todellinen persoona" mun unissa on aina ihan samanlainen - oon tutustunut suhun jo niissä. :D Mutta mun on tosin ihan pakko kysyä: kuinka pitkä oot? :'D En tiedä romuttuuko kaikki mielikuvat nyt... hehe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivisia pöksyongelmia! :') Riisinuudelit melkein-kastikkeella muistutti kovin spagetti bolognesea! Oli tosi hyvää.

      Hihi, TAAS! Mä tykkään vierailla sun unissa, kun oikeessa elämässä ei pysty.. :') Mulla on kyllä nyt fiilis, että sun mielikuvat romuttuu.. Jotenkin tuli fiilis, että olen sun mielikuvissa kovin pitkä? :D Oon kuitenkin todella perinteiset 165cm! :)

      Poista
  2. Mulla on kyllä joku unitauti varmaan tällä hetkellä :D Nukun semmosia 10-12h yöunia ja päälle parin tunnin päikkäreitä... ehkä mun mieleni ei vaan halua ymmärtää, että unta ei oikeasti voi varastoida... tai sitten se vaan nauttii siitä että saa vielä nukkua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jösses! Ei hassumpi unitauti, jos kerran on aikaa nukkua. :D Nauti nyt ihmeessä vielä kun kykenee! :')

      Poista