sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Treeniviikko 50 ja muita lätinöitä. Tälläkin kertaa.

Vähiin käy viikot tältä vuodelta. Oikein hengästyttää koko ajatus! Tällä viikolla treenit menivät seuraavanlaisesti:

Maanantai: selkä, hauikset. Kesto: 1:10.
+ 6.48km kävelylenkki. Kesto: 1:09, keskisyke: 119, max: 149, keskinopeus: 10:42min/km.

Tiistai: jalat, vatsa, kyljet. Kesto: 1:20.

Keskiviikko: olkapäät, ojentajat, vatsa. Kesto: 1:18.

Torstai: selkä, hauikset. Kesto: 1:09.
+ 40min crossailua, 15.25km.

Perjantai: jalat, vatsa. Kesto: 1:17.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: olkapäät, ojentajat, vatsa. Kesto: 1:10.
+ 40min crossailua, 14.90km.


On ollut kyllä treenien(kin) puolesta hyvä viikko. Aikataulurutiini on hieman muuttunut ja tulee treenattua myöhemmin päivällä kuin ennen. Ennen se oli aamupäivän juttuja. Tämä muutos on ollut kyllä tahaton, mutta olen huomannut tämänkin sopivan hyvin. Täytyy jossain kohtaa kokeilla taas ihan niitä aamupäivätreenejä ja verrata tehoja. Kuitenkin kehitystä on tullut molemmilla, painoissa ja toistoissa, mutta koen silti, että oma tehokkuuspiikki on siinä aamupäivällä. Myöhemmin ei enää ole ihan siinä samassa pirteyshuipussa.

Oli pakko sensuroida. Nyt on paljon parempi. :)

Keskiviikon olkapäätreenien tapaan tänäänkin oli hyvällä tavalla tuskaista touhua. Tuli silloin jotenkin vietyä ihan uudelle tasolle nämä treenit, vaikka en tiennyt niiden olleenkaan vajaita. Ennen veivattiin täysillä olkapäitä, nyt J*MALAUTA veivataan täysillä niitä olkapäitä. :D Kyllä siinä sitä eroa sitten on! Hoovereiden suhteen olen tässä treenissä ihan luovuttanut jo. Kun en tahdo tehdä niitä siinä heti treenin alkuun ja lopussa ei vain pysty, kun kädet on niin rikki. Olkoot sitten. Tein tänään tilalla samoja vatsoja kuin keskiviikkonakin.


Tänään tuli taas nukuttua myöhään, kun kissa ei niin aktiivisesti yrittänyt herättää meitä. Piti paljon pienempää meteliä, eikä häirinnyt yhtään niin paljon kuin normaalisti. Siispä heräsin itse lopulta, kun kattelin, että ulkona on vissiin jo valoisaa. Kymmentä vaille yhdeksän se kello sitten näytti. Unessa oli taas seikkaillut Emmerdalen hahmoja ja laulajia ja mitä lie. :') Päivän normiaikataulut oli tietysti taas vähän sekaisin. Ei periaatteessa olisi ollut aikaa crossailla, mutta koska viimeksikin se jäi väliin samasta syystä, niin en enää tahtonut sitä lykätä syrjään tai saan tehdä saman joka kerta. Ja ihan hyvin niiden aikataulujenkin kanssa lopulta kävi, vaikka ruoka tuli syötyä vähän myöhemmin.

Aamutabuja.
MIKÄ SE ÄÄNI OLI
Uusi taatelipussi korkattu ja uusi luonnostaan kofeiiniton tee hankittu. Herkkuja molemmat.
Raasteista syntyi tänäänkin murkinat. Hirveän hyvää.

Uusi viikko edessä, ja varmaankin pitkälti samat kujeet. ;) Nyt seuraavaksi välipalaa nassuun ja illalla jännitetään kuka vie voiton X-Factorissa. Jänskättää!

4 kommenttia:

  1. Mun "treeniviikko" menikin sit aivan penkin alle. Ensi viikolla on onneksi ruhtinaallisesti aikaa treenata, ja kun vähän tympäisee jo tuo oma treenijako, niin ajattelin kokeilla nyt ens viikon ajan ainakin tätä sun! Eli aion pölliä tämän viikon ohjelmasi miinus crossailut. Oon jo nyt vähän innoissani, kun saan vaihtelua! Erityisesti miellyttää ajatus, että hauis ja ojentaja on eri päivinä. Kiitos siis inspiraatiosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penkin alle menneet treeniviikot on kurjia. Mutta iloinen asia on inspiroida tässä treenijakoasiassa! :) Mä olen tästä jaosta tykännyt kaikista eniten. Alunperinhän bongasin tämän tietty pakkikselta, josta kattelin suosituksia, että mikä jako olisi kolmijakoista ajatellen paras. Rinta tietysti kuuluu mukaan niille jotka sitä treenaavat, ja se tulee tuohon olkapää-/ojentajapäivään. Vatsat olen ripotellut itselleni sopivasti sinne tänne. Mukavia treenihetkiä! ;)

      Poista
  2. taatelit<3
    mun viikkoon mahtui lenkkejä, venyttelyä ja tänään ihan huikee kotitreeni :) on ollu vähän motivaatio hukassa lähteä salille kun matka sinne kestää kauemmin kun jaksan treenata.. jotenka ratkaisin sen kotitreeniin siirtymisellä. Ehdin sitten salille taas, kun on sen aika :) Kotitreenissä voin huhkia vaikka 10min kerralla ja levätä sitten niin kauan kuin tarvis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee huikeat kotitreenit rulaa! ;) Varmasti sun tilassa olevalle on erityisen miellyttävää treenailla kotosalla tässä vaiheessa. Siellä se sali oottaa niitä aikoja, kun taas kokee tarvetta sinne mennä. :)
      Ja kyllä, taatelit.. <3

      Poista