torstai 12. joulukuuta 2013

Toiset nauraa, toiset kehittyy


Useimpina päivinä tuo yllä oleva kaveri naureskelee mulle jo valmiiksi treenihuoneessa, kun sinne menen. Niin tänäänkin. En antanut sen lannistaa menoa, vaan treenasin aivan normaalisti selän, hauikset ja takaolkapäät.


Normaalista tosin poikkesi se, että otin pitkästä aikaa ohjelmaan Arnold's 21:n ja jätin peruskäännöt tangolla pois. Pitäisi varmaan kyllä siirtyä etenkin kaikissa hauisliikkeissä tekemään pelkillä käsipainoilla kaikki, ellei ole tukea (kuten yllä olevassa preacher curlissa), sillä tuo oikea olkapää on tipahtanut huomattavasti alemmas ja täten toinen käsi roikkuu paljon alempana kuin toinen (se erbin pareesi taas). Ei sitä tankoa ole vaan mahdollista liikuttaa mitenkään tasaisesti kahdella erimittaisella kädellä. Toistaiseksi en tahdo vielä luopua tankoliikkeistä. Katotaan, jos jossain kohtaa on vaan pakko. Niin pakko, että tahdon niistä luopua. Nyt on vasta vaan vähän pakko. :)

Tässäkin nähtävästi huomaa tuon eron. Peilikuva, eli oikea on oikea.

Ei kuitenkaan valitettavaa treenistä, hyvä oli. Eilisestä on tosin olkapäät niin hellinä, että vähän kärsivät tässäkin treenissä! Forkut sain myös aivan hirveään pumppiin. Olen lopettanut vetoremmien käytön kaikessa muussa, paitsi niissä, joissa pitää yhdellä roikottaa isoa painoa, sillon on pakko (pohkeet ja kyljet). Eli mutkatangolla tehtävä kulmasoutu on mennyt jo pidemmän aikaa ilman remmejä, samoin mm. pystysoutu. Aiemmin vaan käytin niitä, koska ne oli olemassa. Sitten lopetin. Alkuun kipeytyi ranteet, mutta se helpotti siitä. Nykyään kipeytyy forkut. Oikein kunnolla, kun ei voi edes pöytää vasten niiden kanssa nojailla! Eiköhän tässä lähde nuokin jonkinmoiseen kasvuun tämän myötä. :)

Otin selkäpuolelta myös vertailukuvaa tänään:

Noin puolitoista kuukautta eroa.

Selkäähän en ole tässä välissä pyrkinyt kehittämään, pitänyt vain yllä, joten se näyttääkin samalle kuin ennen. Mutta olkapäät on kasvaneet selvästi, sekä käsiin on tullut paksuutta. Niitä olen pyrkinyt kehittämään. ;) Jee meikä kasvaa! Olisiko myös alaselkään tullut lihasta? En kyllä keksi missä liikkeessä se on osumaa saanut. Ehkä sitten jalka-/takapuolitreenissä ohimennen?


Eilen löysin kaapista saksalaista hunajaa vielä jämät purnukasta. Eikä ole vielä vanhaakaan! Siellä kaapissa se on seissyt yli vuoden. Kaikenlaista sitä löytää kun tonkii. :D Herkuttelin siis vähän, kun lorautin sitä vähän teeni joukkoon. Ei tarvinnut kuin yhden teepussin tällä taktiikalla. ;)

Ja huomista jalkatreeniä voi fiilistellä jo tänään..

Oho mikäs se siinä.

..eli kannikoille taas kyytiä huomenna. Perjantain kunniaksi!

8 kommenttia:

  1. whii mullakin on huomenna jalakapäivä <3 en oo vaan vielä päättänyt että olisko vaan takareiska-perse-päivä vai ihan kokojalka-päivä :D ehkä mä päätän huomiseen mennessä... katotaan saanko yhtä jäätävät pumpit sille osastolle ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalakapäivä, paras päivä! <3 Mulla kaikki jalkatreenit on persereenejä. :D Jäätäviä pumppendaaleja toivon sulle! Mulla on nykyisellään niin iso ahteri, etten mä huomaa sitä perspumppia enää silmällä. :DDD

      Poista
  2. On se kyllä hieno! <3 (no se persus, tietty)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos! :') Mä kanssa kyllä fanitan tätä nykypyllyä. Hienosti on muuttunut mieluiseksi.

      Poista
  3. Jos ne nauraakin sun kanssa, eikä sulle :). "Jee, Heidi tuli taas meitä nostelemaan!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne kaikki aina sanoo, jotka oikeesti nauraa kuitenkin sulle! :')

      Poista
  4. Voi jestas noita sun olkapäitä ja selkää :D Hienoo! Itse en käytä vetoremmejä ollenkaan, ku kerran kokeilin ni en yhtään tykännyt. On mulla kyllä sellaset, kun tulivat "bonuksena" palkkarin kanssa. No ehkä niitten kanssa pitää alkaa harjottelemaan jossain vaiheessa, kun tänäänkin SJMV:n vikassa sarjassa vähän jänskätti et tippuuko tanko käsistä :P No ei onneksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääh, kiitosta! ;) Vetoremmit on mun mielestä ehdottomasti hyödylliset liikkeissä, missä liikutellaan oikeasti isoa painoa, ja jos ilman niitä jää toistoja tekemättä. Näppivoimahan ei tietysti kehity sillä, että niitä remmejä käyttää aina vaan. Siksi säästelisin ne niihin aivan välttämättömiin liikkeisiin, joita ei muuten saisi tehtyä kunnolla. Onneksi sait pidettyä SJMV:ssä käsissä! :')

      Poista