torstai 25. huhtikuuta 2013

Reenii reenii!

Pariin päivään mahtuu neljä treeniä. Eilen kiusattiin jalkoja, ja tuntuma oli jo illalla sen mukainen. Mm. SJMV - takareidet maaten kuminauhalla on aika tappava yhdistelmä. Lisäksi pohkeet sai sellaista kyytiä, että nyt on kosketusarat eikä jalka kävellessä juuri taivu. :)

Ihan itte leikatut pöksyt, ei varmaan huomaa? :D Oikein jalassa olivat kun saksin. En panostanut siis. :D

Jalkatreenin jälkeen kävin vielä kävelyllä (9km). Oli jännä kyllä taas mennä kyseisen treenin jälkifiiliksissä, kun tuntuu, että jalat ei oikein taivu, ei tottele, on ihan eri paria keskenään ja joudut oikein keskittymään siihen. Sitä melkein unohtaa koko kävelemisen taidon! Hyvin silti jaksoi ja fiiliksen mukaan tuli kilometrit, eli kun yhdeksän menin, niin olihan siinä sitten fiilis kohdallaan. :)

Muuuu! Uutta yleisöä reitin varrella. :D Tosta ne melkein kaikki nousi ylös vuoronperään ja toljottivat mua.

Eilen tein myös pikaisimmat ruoat ikinä. Eikä kyse ole edes nopeasta ruoasta, mutta valmistukseen meni yhdeksän minuuttia. Mies ilmoitti, että lähtee töistä kotiin ja mulla ei ollut vielä ruokaa laitettuna. Täytettyjä marrow -kurpitsoja oli taas luvassa. Siinä lennossa äkkiä keksin niille täytteet. Yhdeksään minuuttiin mahtui uunin laittaminen päälle, pakkasesta linssinjämät mikroon sulamaan, jääkaapista marrow, kuorin sen (niin vauhdikkaasti että kuoria oli pitkin seiniä), linssit pois mikrosta ja metallikippoon, halkaisin marrow'n, koversin sisuksen, silpuin sen ja heitin linssien kaveriksi, laitoin puolikkaat pellille, otin jääkaapista tuoretillit ja -basilikat, silpuin ne ja laitoin kippoon toisten kaveriksi, lorautin chilistä rapsiöljyä, nappasin vielä jääkaapista raejuustoa jota heitin sekaan, maustoin koko töhnän, sekoitin, laitoin kurpitsoille, OTIN KUVAN tietty :D ja laitoin uuniin. Yhdeksän minuuttia meni. Ja hyvää tuli. :)

Leivinpaperia EN ehtinyt vaihtaa uuteen. :)

Tänään taas olkapäitä, ojentajia, vatsaa ja kylkiä. Menin samalla setillä kuin viimeksi, niin että maksimit isolla painolla suuressa osassa liikkeitä ja jatkoin vielä pienemmällä, kunnes ei enää kyennyt. Käsipainopystypunnerruksen korvasin tangolla tehtävänä. Tankoon piti myös ensimmäisen setin jälkeen laittaa painoa, kun 18 kertaa nousi yksinänsä.. :) Vipareita sivulle kämmenet eteenpäin meni kuudella kilolla kolmekymmentä :O ekalla, joten siihenkin joutui painoja nostamaan. Okei okei, sai nostaa. :)

PINKin ylisuuret 3/4 -mittaiset collarit. Joo ja tukka se lähti eilen kanssa. :)
Tämä kuva vain havainnoillistaakseni kuinka suuret pöksyt on. Ja nämähän on siis
XS -kokoa. USAssa on vissiin noin pieni vaatekoko astetta suurempi..
No sitä vatsaa kanssa treenattiin.

Löysin yhden olkapäävertailukuvan, kun on taas sama toppi päällä kuin elokuussa oli viime vuonna. Ensin katsoin, ettei siinä ole mitään eroa, kun katsoin vain kaarta käden sivussa, joka on pitkälti samanlainen. Mutta sitten huomasin katsoa etäisyyden topin reunasta olkapään ulkosivuun, ja onhan siinä nyt paljon pidempi matka nyt kuin elokuussa. Vai näettekö te saman? Ekassa kuvassa on myös aikamoiset raot tuolla käsien ja kylkien välissä.. Voi katsella vaikka maisemia sieltä. :D

Tuoreimmasta kuvasta (kolme päivää sitten) on valo haukannut osan toisesta kädestä. :/

Kahdeksan kilometriä tallustelin tänään treenin jälkeen. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä ollakseen niin arkana eilisestä. Kävely rullasi nätisti ja omalla painollaan. Kyllä mä vaan tykkään tästä touhusta erilaisine liikuntoineen. Rakkautta yhtä kaikki.

Huomenna on mitä ilmeisemmin jännä päivä, täynnä poikkeavia aktiviteetteja! ;) Siitä sitten lisää niiden jälkeen! Jänskää, eikö totta? :D

Ja hei, oli kiva löytää bloginsa seitsemän inspiroivan blogin listalta! Tästä linkistä kyseiseen artikkeliin. Eikä ollenkaan huonoa seuraa mulla siellä. Nämä on aina iloisia yllätyksiä. :)

12 kommenttia:

  1. Haha, jostain syystä luin tuon sun pikakokkailukohdan myös ihan sairaan nopeeta. x') Samalla ku tajusin ton, tajusin myös et taustalla mulla soi Stamina ja aivan tolkuttoman nopee biisi. Eli varsin elämyksellinen lukukokemus. Eläydyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Olipas tää hauska, eläydyin täysillä sun eläytymiseen! :'D

      Poista
  2. Hahhah, kuulostaa just niin miulta että jos jotkut housut alkais kyllästyttää niin sakset käteen ja lahkeet veke :D Juuri sopivan vaativaa tuunausta peukalo keskellä kämmentä -tyyliselle ihmiselle ;)

    Olit ansainnut päästä tuolle listalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sakset vaan käteen ja menoksi! Pätee mulla tukka-asioihin kanssa. :D

      Kiitos <3

      Poista
  3. Sulla on kyllä kauniit olkapäät (kaiken muun muassa), ja eron kuvissa todellakin huomaa! Tuohon yläosaan on selkeästi tullut täytettä ja pyöreyttä. Juuri siihen kohtaan, missä itelläni on lähestulkoon kuoppa käden sivun kaaren yläpuolella. :-D Tässä kun yritän hioa sotasuunnitelmaa nimenomaan hartioiden leventämiseksi niin pitääkin vähän vakoilla tarkemmin sun olkapäätreenejä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Veera! :) Mä olen vasta jonkin aikaa pystynyt noita treenailemaan muutenkin. Aiemmin oli vain pystypunnerrus (pienillä painoilla), mutta nykyään jo sentään kunnollisia painoja ja useita liikkeitä mukana! :)

      Poista
  4. On kyllä olkapäät saanut niin hyvännäköstä muotoa, have to say! Pisti naurattaan toi maisemien katselu, mutta huh mitä ero!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ja aika ankeat on maisematkin, piti kyllä ihan tiirailla mitä sieltä näkyy. :D Kiitos!

      Poista
  5. Sun kehitys on ollut kyllä kaikkiaan tosi huimaa! Melkoista omistautumista treenille ja ruokavaliolle.

    Onko tuo marrow siis kesäkurpitsa? vai mikä? Näyttää kokeilemisen arvoiselta. Noita pikareseptejä aina kaipaa, kun ruoka olisi pitänyt olla mieluiten jo vartti sitten valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Marrow on semmoinen jättimäinen kesäkurpitsalajike. Se taitaa olla UK:n erikoisuus, kun en löydä sille suomenkielistä vastinesanaa. :/ Vähän se on maukkaampaa ja tosiaan ainakin kolme-neljä kertaa suurempi (ja raidallinen, ei kokovihreä). Mutta hyvin samanlainen ja toimii samalla tavalla! Uunissa mä pidin tuota sitten kyllä reilut puoli tuntia, eli valmistus nopea, mutta kypsyminen ei sisältynyt ihan siihen yhdeksään minuuttiin. :D

      Poista
  6. On kyllä ihan selvä ero kuvissa :D Huomasin heti! Itekki luin pikanopeesti tuon pikakokkaus osion x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, hyvä että näkyy sinne asti. :D Hih, tuo on kyllä jännä miten sitä lukee tuollaiset tekstit, täytyy jatkossa kiinnittää itsekin huomiota moiseen! :)

      Poista