keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ei sitten

Takakireys jatkuu. Ehkä vähän helpompi kävellä jo tänään, mutta muuten on takareidet ihan kosketusarat. Ensin mietin, että tehdään sitten sellainen jalkatreeni kun vain pystyy tekemään, mutta enpä tehnytkään. Miksi tehdä puolitehoinen tänään kun huomenna voisi tehdä täydellä teholla jo? Vatsalihastreeniäkään en viitsinyt vetäistä nimenomaan näistä takareisistä johtuen, kun vatsalihaspenkillä olisi ollut tuskaa ja se on liian oleellinen osa mun vatsatreeniä pois jätettäväksi.

No, kun ei ole sitä aerobista vielä tähän viikkoon tullut, niin tänään pistin tunnin verran menemään crosstrainerilla. Ihan vetreytysmielessä, en nostanut tasoa ja menin rauhaksiin. Crossari piti saada treenihuoneesta olohuoneeseen aamulla, kun treenihuoneessa voi kattella vaan dvd:tä ja mun teki mieli katsoa kanavia. Tossa se tietty on edelleen, kun en sitä yksin saa takaisin. :) Kaksi Frasieria sieltä tuli putkeen ja siihen ajoitin tuon menemiseni, niin oli kivaa katseltavaa. Viimeisen pari-kolme minuuttia pingoin vähän nopsemmin, kun tavoite oli tunti ja se oli täynnä, mutta ihan oli kohta oli myös tulossa 20 kilometriä täyteen. Piti se tietysti saada täyteen ja mahdollisimman nopsaan ettei mene paljoa yli tuntia touhuun kuitenkaan. Kahdella minuutilla meni yli.

Inhottavaa crossailussa on mulle se, että mulla puutuu päkiät. En tiedä miksi. Jotenkin se asento on niin etukeno, vaikka en käytä niitä käsiosioitakaan (jolloin olisi vielä suurempi etukeno), että vaan turtuu. Siihen menee vähän ylimääräistä energiaa, kun ei tunnu kivalle ja pitää koittaa vaihtaa painopistettä vähän väliä ja heilutella varpaita ja sitten onkin rytmi sekaisin. Kengät mulla on siinä, ilman kenkiä puutuu pahemmin. Normaalisti menen niillä mun perustreenikengillä joilla puntteilenkin, mutta tänään pistin oikein lenkkarini jalkaan, ihan vaan ettei puutuisi. No puutui silti. Tylsä homma. Onko joku toinen huomannut samaa tapahtuvaksi?

Kävely oisi tietysti ollut ykkösvaihtoehto, mutta minkäs teet kun peruivat kevään. Mulla on varpaat ihan hirveän herkkänä nyt sisälläkin, kun sisällä on automaattisesti viileämpää heti kun ulkonakin on, ja olenkin onnistunut ihan täällä kotona saamaan heti uusia chillblainseja, eli kylmänkyhmyjä (tää sana naurattaa mua aina :D). Kipeitä on. :( Eipä tule lähdettyä ulos tarpomaan huviksensa ennen kuin kevät tulee takaisin. Niin, ja naamakin on ottanut nokkiinsa vissiin ihan kauppareissuista, eli siitä kun kävelet autolta kaupalle ja takaisin ja kotipäässä sama juttu. Ihan on punaisella laikulla ja aristaa vähän. Tämä Skotlannin viima aiheuttaa mulle siis suuria ongelmia. :D No ehkä mä selviän.

Seuraavaksi ruokaa laittamaan. Oisi kasvissosekeittopäivä. Porkkanaa ainakin. Muuta en vielä tiedä. Sen näkee siinä kokkailun ohessa sitten. :)

Kissakin katselee, että mikä tää tällänen keli oikein on.

10 kommenttia:

  1. En ole pannut merkille puutuuko just crossailussa, kun en sitä oikeestaan harrasta, mutta muuten mulla puutuu aika helposti päkiät. Tosin mulla on ollut häikkää jalkapohjissa muutenkin: leikattu patti ja laitettu kortisonipiikkejä:D kantapäät oli yhdessä vaiheessa hirvittävän kipeät ja kuulemma johtui lihaskireydestä.

    Mutta joo, en kyllä osaa sanoa juuta tai jaata, mistä mahtaa johtua päkiävaiva:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeih, en ole ainoa päkiäpuutuilija :D Mulla ei missään muussa ole koskaan ilmennyt tätä kun tuolla laitteella. Hmmm! Eikä oo patteja tai piikkejäkään ollut liki mun päkiöitäni.. :D

      Poista
  2. Sun pitää kutoa itsellesi kunnon villasukat! :)

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, anoppi vastaa mun villasukkatarpeistani. ;) Aina mulla on sisällä villasukat toisten sukkien päällä, joskus lämpösukkaa ja yleensä lämpimät tossutkin jalassa. Ei auta kun on tämmöset varpaat. :/ Näissä asunnoissa täällä vetää jatkuvasti. Ulkona mennessä tietysti vaikka mitä siellä kenkien sisässä, niin paljon kun nyt vaan mahtuu. :D

      Poista
  3. Miulla puutuu joskus päkiät ja varpaat spinningissä. Pitäis varmaan hommata ne klossikengät, muttamutta...taas yksi sellainen asia joka ei vaatisi muuta kuin että ottaisin itseäni niskasta kiinni ja marssisin johonkin urheilukauppaan. Mut kato sekin osaa olla aika vaativaa puuhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti oikein googletella, että mitkä ne tommoset töppöset oikein on! Ois kyllä varmaan apua spinnaillessa moisista. Ja se on joskus yllättävän hankalaa tehdä tämmösiä hankintoja. Nimimerkillä salihanskoista kohta jäljellä enää muutama repale. :D

      Poista
  4. Mullakin puutuu välillä just crossarilla päkiät ja varpaat. Ihan outo juttu! Oon yrittänyt vaihdella jalkojen asentoa, mutta silti tätä tapahtuu. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin, että oisin ainoa, jolla on tämä ongelma! Tavallaan kiva, että on muitakin, mutta tavallaan tietty ei. :(

      Poista
  5. Mä yhdyn kans kerhoon, jolla päkiät kyl huutaa, jos pidempää crossailee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin! Miksei kukaan ole keksinyt ratkaisua tähän?! Mulla puutuu jo ihan kymmenessä minuutissa. :/

      Poista