torstai 21. kesäkuuta 2012

Ei kahta blogia ilman kolmatta

Eilen mietin, että miksi minulla ei ole treeniblogia. Aihe on loputon ammentaa ja hyvin oleellinen osa sitä, kuka minä olen. Nyt on blogi luotu ja postausideoita on listattu ylös jo yli kaksikymmentä.. :) Alkuun niitä varmasti tulee tiuhaan tahtiin ja myöhemmin vähintään kerran viikkoon. Kirjoituksia tulee niin treeneistä kuin kaikesta muustakin, mitä aiheen ympärillä vaan pyörii; terveellisestä elämäntavasta, ravinnosta, mikä milloinkin tässä kaikessa mieltä askarruttaa. Kuvia tulee olemaan aika paljon.

Hieman taustaa:

Olen treenannut vuodesta 2006 asti. Välissä on ollut yksi monen kuukauden mittainen pidempi tauko, lääkärin määräyksestä. Miksi aloin treenata ja miksi edelleen treenaan, siitä löytyy toisesta blogistani varmasti aika tyhjentävä vastaus täältä. Vanhoja kuvia katsellessa muistuu myös helposti mieleen, miksi sitä tosiaan aikoinaan lähti tälle terveellisemmälle linjalle..


2006. Kamalin kuva, mitä minusta on koskaan otettu. Ja laitoin sen nyt internettiin!

Viime viikolta. Ylempään noin kymmenen kiloa vähemmän..

Ennen tätä elämänmuutosta olo oli ihan yhtä kamala kuin miltä näytinkin. Vaikka paino oli tuolloin edelleen täysin normaalissa, olen niin pieneksi rakennettu, että nuo kymmenen kiloa oli tapauksessani täysin ylimääräisiä ja tuo vanhempi kuva kertoo siitä erittäin hyvin.. Toisilla pituisillani saattaa tuo määrä kiloja olla juurikin sopivasti, ilman että ylimääräistä on missään. Minä olen pieni. Se on ollut vaikea hyväksyä monestakin syystä, ja niistä syistä voit lukea ylempää linkittämästäni blogikirjoituksesta. Nyt on mielestäni vihdoin tullut aika ottaa ilo irti tästä kropasta, elämäntavasta ja hyvästä olosta, ja olkoon tämä blogi sen juhlistamista!

14 kommenttia:

  1. Moikka!
    Aivan mahtava muutos, wauwauwau - WAU ! :) Löysin vasta tänään blogisi mutta varmasta jatkan lukemista. Kävin myös lukemassa aiemasta blogista linkittämäsi kirjoituksen - jokainen sana niin totta. Hirveitä oot käyny läpi. Ite oon ollu koko elämäni juuri toisessa ääripäässä, lihavuudesta kiusattujen joukossa. Kovasti matkalla parempaan suuntaan! Ja annat kyllä motivaatiota :)
    Kirjotan itsekkin blogia, käy kurkkaamassa:
    http://climbofmylife.blogspot.fi/

    xxo,
    Janina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei!

      Ja voi kiitoksia! :') Mä kävinkin jo kurkkimassa sun blogiasi ja jäin seurailemaan. :) Hienoa että sinäkin olet vaikeuksien kautta päässyt voitolle, pian ollaan ihan voittamattomia! :') Tsemppiä matkallesi! :)

      Poista
  2. aika huikee muodonmuutos! :) minkäs pitunen oot sitten?

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi miten mahtavaa et oot pystynyt tohon tulokseen:) Kuinka kauan sulla meni aikaa muokata kroppa tohon kuntoon:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihan juuri tähän kuntoon on mennyt siitä 2007 -vuodesta tähän asti. :D Mutta lihaserottuvuutta on haettu pääasiassa nyt tämä vuosi. Oli sitä ennenkin, esimerkiksi vatsalihaksia oli näkyvissä jo 2007, mutta kasvusuunnassa ollaan! ;)

      Poista
  4. Juuri äsken löysin vasta tämän sinun blogisi, ilta-lehden ansiosta tietenkin :) Tuo sinun lähtökuvasi näyttää juuri siltä, miltä näytän nyt! Itse olen tosin vain 155cm pitkä ja painan jotain 63kg, jospa saisin blogisi ansiosta otettua itseäni niskasta kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit ja kiva että jätit kommentin! :) Toivottavasti löydät kipinän itsellesi ja sitä kautta hyvän olon ja mielen. Joskus sellaisen kipinän voi saada vaikka siitä, että näkee, miten joku toinen on siinä onnistunut. Eli ilo on inspiroida, jos näin sattuu käymään! ;)

      Poista
  5. Hei! En aiemmin ole uskaltautunut kommentoimaan yhtäkään lukemaani blogia, mutta mulla on ihan pakko kiittää sua tästä blogista. Vaikka itse en täydellisesti pystykään sinun linjojasi seuraamaan esimerkiksi ruokavalion suhteen, tämä sun blogi on motivoinut mut liikkeelle ja antanut ajattelun aihetta että asiat voisivat olla toisin. Painan itse juuri sen 56kg minkä sinäkin aikoinasi, ja vaikka ihmiset sanovatkin että "ethän sinä ole lihava, sähän olet just sopiva", en tunne oloani mukavaksi nahoissani. Tunnen silti suurta helpotusta kun näen, että joku oikeasti on päässyt näistä löllöistä eroon. Kiitokset siis sulle!
    Mulla pitää myös kysyä, että millasta sykemittaria käytät? Ajattelin että urheilu olisi helpompaa sen kanssa, mutta polar ja suunto ovat täynnä erilaisia vaihtoehtoja, enkä millään osaa valita itselleni sitä oikeaa. Help?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva että uskaltauduit kommentoimaan. :) Ja harva tosiaan varmaan tällaista ruokavaliota pitää yllä, kun en lisäkseni tiedä kuin mieheni, joka syö samalla lailla :D Joten elämänmuutos onnistuu muillakin, kuin näin äärimmäisillä keinoilla! ;)

      Ei se tosiaan auta, vaikka muut sanoisivat kuinka, että on sopiva, jos ei oloaan tunne sopivaksi. Lisäksi monelle se sopiva tarkoittaa jotain ihan muuta, kuin hoikkaa. Itseäni ajatellen olen sopiva nyt, ja minulle se tarkoittaa nimenomaan hoikkaa ja sitä, että löllöjä ei ole missään. Tällä mennään, vaikka muiden mielestä olisinkin nyt liian hoikka. Se on sitten niiden muiden ongelma.. :') Joten paljon tsemppiä sinulle ja on todella suuri ilo minulle, jos onnistun motivoimaan jo pelkästään tällä blogilla! :)

      Sykemittarina mulla on Polarin RS300X, mutta tuo ei niin hyvin punttitreeniin ole soveltunut, kun kierroista ja väännöistä menettää kontaktia. Mutta aerobisen kanssa taas ei ole mitään ongelmia ollut. Muista en oikein osaa valitettavasti sanoa mitään, kun tuo on ollut minulle vielä suht riittävä enkä ole asiaa sen enempää tutkinut. :/

      Poista
  6. Ihan älyttömän hieno muutos! Ja outoa kuinka erilaiset lähtökohdat meillä on ja silti sun blogia on tosi mielenkiintoista lukea ja pystyn samaistumaan moneen asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä tosiaan lähtökohdat eroaa toisistaan ja silti löytyy mielenkiintoista luettavaa mullekin sun blogista. Oot ihan huippuhienolla matkalla!

      Poista
  7. Ihan mahtava ja super innostava tämä sun blogi! Kiitos tosi paljon tästä. Sinä ja sinun blogisi on yksi niistä jotka innoittivat minua perustamaan oman urheilublogin! :>>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii paljon kiitoksia! Mahtavaa, että säkin olet päätynyt bloggailemaan! :)

      Poista