lauantai 3. tammikuuta 2015

Matkani vegaaniksi

Lupasin vuodenvaihteen tienoilla kirjoitella tästä aiheesta, että miten minusta on vegaani tullut, miten lihat ovat jääneet pois ja milloin. Ja miksi.

Teininä olin aina se, joka tykkäsi pekonista. Söin sitä suurella ruokahalulla ja ylpeilinkin ehkä vähän sillä, miten paljon siitä tykkäsin. Lapsuuden lempiruokia oli perunat läskisoossilla, tai maksalaatikko. Lisäksi en koskaan unohda sitä ensimmäistä Hesburger -käyntiä, kun maistoin ensimmäistä kertaa sitä perushampparia. Se maksoi 10 markkaa ja se oli niin hyvää, että pyysin heti äidiltä, jos saisin toisen sellaisen heti siihen perään. Sain, ja olin totaalisesti Hesekoukussa. Niin hyvää se oli.


Kuitenkin joskus myöhemmässä teini-iässä se ajatus syntyi, että tahtoisin olla ilman punaista lihaa, eettisistä syistä. Mulle on eläimet aina olleet tärkeitä ja olen ihan valtavan eläinrakas, mikä on kyllä käynyt ilmi jo ihan pienestä pitäen (ja edelleen mulle ihmiset, jotka eivät ole eläinrakkaita, ovat vähän epäilyttäviä..). Olen itkenyt loukkaantuneen heinäsirkan perään yöllä sängyssäni ja olen koittanut hoivata orpoa linnunpoikaa kerran jos toisenkin, saamatta sitä kuitenkaan syömään ja lopulta olen sen joutunut hautaamaan. Käynyt tietysti haudalla itkemässä monta kertaa sen jälkeenkin, tottakai.


En jättänyt silloin ensimmäisten ajatusten aikaan sitä punaista lihaa vielä pois. Olin aina ollut alipainoinen ja en uskaltanut karsia mitään niin radikaalisti, en ennen kuin olisin aikuinen. Yksittäisiä juttuja jäi kuitenkin pois, kuten metwursti tutun hevosen mennessä teuraaksi (en tahtonut syödä sitä) ja pupuja en ole syönyt sen jälkeen kun omani sain. Silloin olin 11. En ole varma olenko koskaan pupu-parkoja syönyt. Enkä suostu syöttämään niitä kissallekaan, sillä kissakin ehti olla pupuni kaveri ennen kuin kaniherrani tämän maailman jätti. Entinen kissani oli pupuni kanssa parhaat kaverit, eikä sillekään jänistä syötetty. Ei kai kavereita tarvitse syödä?

18-vuotiaana sitten aika yhtäkkiä tein sen päätöksen, että jätän punaisen lihan kokonaisuudessaan pois. Sanoin vain silloiselle poikaystävälle, että jätän lihan pois. Minullehan suututtiin siitä, tiedä sitten miksi. :D Kuitenkin, punainen liha jäi pois ja olin siitä onnellinen. Jatkoin silti edelleen Heselinjalla - saihan sieltä kanahamppareitakin! Paljon tuli syötyä broileripyöryköitä ja tonnikalaa. Ja kalkkunanakkeja ja -metwurstia.


Miksi sitten vain punainen liha? Tätä pohdin silloin itsekin ja mietin olenko ehkä tekopyhä (vaikka enää en olisi sitä mieltä, pienikin teko on teko). Selitin tuolloin kuitenkin asian itselleni niin, että ne eläimet mitä lemmikkinä pidän/haluan pitää, en niitä tahdo syödä. Mun tapauksessani se oli nisäkkäät. Ja tällä ruokavaliolla mentiin noin kahdeksan vuotta.


Mieheni jätti punaisen lihan siinä kohdin pois, kun tapasi minut. Meidän yhteinen herkku oli miehen tekemä kana caesar -salaatti. Siitä löytyy tarinaa täältä. ;) (Ja sieltä löytyy ohje myös lihattomaan sellaiseen!) Pikkuhiljaa mies kuitenkin alkoi puhua siitä, että jos jättäisi linnutkin ruokavaliosta pois. Itse en ollut sitä silloin vielä koskaan ajatellutkaan, mutta hänen ajatuksensa alkoi itää omassakin mielessä ja näin lopulta tapahtui. Se oli 27.3.2011 kun syötiin viimeisen kerran nuo kanasalaatit ja sitä myötä jäi siivellisetkin eläimet. Ruokavalioon jäi silti vielä kala ja muut vedenelävät, joskin tein niissäkin eettisiä valintoja. Kyselin etukäteen ravintoloista mistä heidän nieriänsä on pyydetty ennen kuin sitä tilasin (Saimaan kanta on äärimmäisen uhanalainen) ja syödessäni tonnikalapihviä ensimmäistä kertaa eläessäni tajusin tehneeni eettisesti ajateltuna ison virheen. Se jäi siis ainoaksi kerraksi.


Ja sitten tulikin päivä, jolloin (jälleen miehen aloitteesta) loputkin eläimet jäivät pois. Kananmuna jäi sekin aika pian pois, sillä voin siitä yhtäkkiä fyysisesti pahoin. Viimeinen kananmuna minkä söin, tuli takaisin ylös. Kehoni ei sitä enää tahtonut, vaikka mieli olikin sen syömisen suhteen vielä se on ookoo -moodissa. Myöhemmin olen oppinut kananmunien tuottamisesta yhtä sun toista, eikä se ole sen miellyttävämpää opittavaa kuin vaikka kanojen tuottaminen lihoiksikaan.


Ja tuohon tyyliin mentiin vuoden 2014 loppuun asti. Nyt vihdoin tuli aika, jolloin maitokin jäi pois. Koska selitin syyni tähän niin kattavasti jo pari postausta taaksepäin, tässä copy-paste siitä:

Teen siirtymän vegetaristista vegaaniksi. Vihdoin koen, että aika on kypsä sille. Pitkälti joka päivä olen surullinen sen vuoksi, miten ihmiset eläimiä täällä maapallolla kohtelevat. Syövät niitä huolimatta niiden elinoloista, huolimatta siitä, että väärinkäytöksiä sattuu paljon tehotuotannon ja muunkin piirissä, pitävät turkiksia, mikä on turhamaisinta ja julminta ikinä, tukevat delfinaarioita, tappavat noita eläimiä aivan erityisen julmalla tavalla, tekevät aivan hirvittäviä kokeita eläimillä, kynivät linnut ja repivät turkit elävän olennon päältä, uivat vangittujen delfiinien kanssa ulkomaanmatkoilla jotka on sinne pyydetty hirvittävän tapahtuman seurauksena, käyvät innoissaan SeaWorldissa tai vastaavassa, antavat rahojaan eläintarhoille, tukevat tietämättömyyttään tai silkkaa välinpitämättömyyttään kaikkea ihan hirveää, kuten vaikka kojoottien jalkarautapyyntiä Canada Gooseen pukeutumalla. Tukevat kaikkea, missä eläimet on niitä, jotka kärsivät. En halua enää mitään osaa tuohon touhuun. Tiedän, mitä maitoteollisuus pitää sisällään, olen sen aikoinaan selvittänyt ja tiedän vastuuni (jota moni lihansyöjä ei voi varmastikaan sanoa). Riisimaitoon ja riisiproteiiniin olen siirtynyt jo edelliskesänä. Ruokavaliossani on ollut maitotuotteista pääasiassa enää rahka ja raejuusto, mutta ne ovatkin olleet päivittäin. Lisäksi sitten ulkona syödessä tietysti maitoa on varmasti ollut yhdessä sun toisessa, ja kananmunankin olen silloin sallinut siellä, vaikka en sitä kotona olekaan käyttänyt enää vuosiin. En tosin tiedä miten paljon kananmunaa on tullut ulkonakaan syötyä. On sitä varmasti vähän siellä sun täällä.

Nyt tuli kuitenkin mitta täyteen tätä kaikkea kamaluutta tässä maailmassa, mitä eläimet joutuvat ihmisten takia kokemaan, joten minä sanoudun siitä irti. Minun vuokseni ei enää yhdenkään eläimen tarvitse kärsiä, ei yhdenkään äitilehmän tarvitse huutaa vauvansa perään kun se on siltä viety pois. Eikä sen vauvan tarvitse minun vuokseni enää huutaa äitiään, peloissaan ja yksin. Olen asunut keskellä maitotilaa, olen kuullut ne huudot. Ne särkee sydämen. Minun vuokseni ei siis enää lehmien (tai muidenkaan maitoa tuottavien eläinten) tarvitse kärsiä. Uusi vuosi alkaa siis sillä, että vegaaniksi ryhdyn.


Jo paria päivää ennen vuodenvaihdetta söin viimeisen rahkani. Normaalisti syön kaksi päivässä, mutta siinä oli ruokien kanssa niin poikkeuksellisia hetkiä, että tavallaan luovuin rahkasta kolmea rahkaa liian aikaisin. En muista miltä viimeinen rahka maistui ja mitä siinä kaikkineen oli, eikä haittaa yhtään. Raejuustoa söin vielä viimeisenä päivänä. Lisäksi söin maitosuklaata ja jopa sipsejä, ensimmäistä kertaa moneen, moneen vuoteen. Ja viimeistä kertaa ainakin sitä sorttia, kun siinä oli maitoa. Aika monissa sipseissä on. Eikä kyllä haittaa sekään.

Heti ensimmäisenä vegaanisena päivänä olo oli loistava. Mieli oli tyyni ja seesteinen. Onnellinen olo. Että näin sen pitääkin olla. Olen niin iloinen, että olen tämän valinnan voinut tehdä. Sen on oikeastaan mahdollistanut vain riisiproteiini ja riisimaito. Muita ns. korvaavia tuotteita tai sitten proteiininlähteitä en voi liiaksi käyttää, sillä ne ei vatsalleni sovi. Vaikka tottuu se vatsa kuulemma mahdollisesti vaikka papuihinkin. Aikaa se vain voi viedä.

Facebookin Vegaanihaaste tammikuu 2015 -ryhmä on ollut ihan mieletön. Saan päivässä roppakaupalla uutta tietoa kaikenlaisesta mahdollisesta, mistä en ollut vielä kuullutkaan. Olen valtavan inspiroitunut kaikista ruokajutuista ja kokkaamisesta - pitkästä aikaa! Vaikka vegaaniruokaahan olen pitkälti aina muutenkin tehnyt, raejuusto on vain siihen kaveriksi lautaselle istahtanut, on into nyt jotain ihan muuta. Haluan tehdä kaikkea uutta ja jännittävää. Haluan maistella uusia makuja ja kokeilla kaikenlaista! Olen tehnyt jo ruokia, joiden kanssa ei ole raejuustoa todellakaan kaivannut. Eikä sitä rahkaakaan ole yhtään ikävä.


Tämä tammikuuhan on nyt kohdallani aikaa, jolloin katson millaisiin uomiinsa tämä kaikki asettuu, mihin asetan ne omat rajani vegaaniudessa. Olenko ehkä arkivegaani ja juhlavegetaristi (kotona vegaani ja ulkona syödessä maitotuotteet ok), vaikka en siihen uskokaan. Alunperin ajattelin tuonkin olevan vaihtoehto, mutta jo ensimmäisenä päivänä oli selvää, että siihen se ei tule menemään. En tahdo olla mitään muuta kuin vegaaninen syöjä tuolla kodin ulkopuolellakin, mutta kuinka pilkuntarkasti, sitä en vielä tiedä. On myös jännää, kun meillä on edessä se yksi ravintolasyömisreissu tässä kuussa, jolloin ruokalautasella on maitoa sisältäviä ruokia (koska tätä ei ehdittykään toteuttaa viime vuoden puolella kuten aiemmin piti). Ei nimittäin tunnu enää täysin ookoolta sekään syöminen. Jotenkin se ajatuksena vähän tökkii. Todennäköisesti syön annokseni silti, sillä se on hyvin suurella todennäköisyydellä se viimeinen kerta elämässäni, kun syön ulkona yhtään mitään muuta kuin vegaaniruokaa, jos vaan vaihtoehtoja on. Yleensä on, en tiedä milloin ei olisi.

Mies on vaihtanut maitonsa kauramaitoon ja raejuustotkin jäivät kauppaan. Katsotaan miten käy rahkan kanssa. Hyvin ollaan toisiamme seurattu näissä asioissa, puolin ja toisin, sillä samalla tavalla nähdään nämä asiat. On kyse vain siitä, milloin se aika on oikea. Se oli itselleni nyt, miehelleni ehkä sitten kokonaisuudessaan vähän myöhemmin.

Jännä, inspiroiva, huikea kuukausi edessä. Käyntiin on lähtenyt jokin niin suuri, loppuelämän juttu. Niin oikealta tuntuu. Ja kuten facebookiinkin kirjoitin ennen vuodenvaihdetta:

Tulevanakin vuonna unelmoin maailmasta, eläimille ja ihmisille, jossa kukaan ei turhaan toista satuttaisi, kahlitsisi, kiusaisi, jossa kukaan ei itsekkäästi käyttäisi toista omiin tarpeisiinsa.
Jossa kukaan ei pakottaisi elämään elämää, missä kukaan ei välitä, huolehdi, ja vain ja ainoastaan rakkaudella kosketa.

You may say I'm a dreamer, niin kuin kaverini John Lennon joskus luritteli.

Hyvää uutta vuotta. Välittäkää. <3 

Kissa tai possu, ne on ihan sama asia. Joskus jopa samassa paketissa. <3

19 kommenttia:

  1. Arvostan! Ihanaa, että sinunlaisia ihmisiä vielä on. Itse en (vielä) ole kasvissyöjä, mutta otan jatkuvasti paljon tietoa asiasta ja joskus vielä aijon itsekin tuohon ryhtyä. Joidenkin eläinten lihan olen jo karsinut pois.
    Tuota ihmettelen todella paljon, että mikä erottaa esimerkiksi lehmän ja koiran, miksi toinen eläin on ystävä ja toinen ruoka?
    Ihmisten julmuudella ei kyllä ole mitään rajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on itselle se tehokkain keino, miten arjessa asioihin voi vaikuttaa. Pienistä puroista syntyy suuria jokia.
      Sitä minäkin välillä ihmettelen, että miten possut ja lehmät eroaa koirista ja kissoista. Että miten toinen on syötävää ja sitä saa käyttää omiin tarpeisiinsa häikäikemättä, ja toista ei tulisi mieleenkään syödä (vaikka toisaalla tosin syödäänkin koiria & kissoja). Eläinparat, ovat syntyneet väärään lajiin. Paska mäihä, ajattelee ihminen.

      Poista
  2. Rohkea päätös! Se on ihme juttu tuo maito kun sitä pitää tunkea joka paikkaan. Mihin sitä muka tarvitsee jossain sipseissä?

    Raportoi ihmeessä sitten tulevia ravintolakokemuksiasi, että onko eri paikoissa miten hyvin tarjolla täysin ei-eläinperäistä ruokaa ja onko hyvää. Itte tiedän Kuopiosta ainakin Mount Sherpan (nepalilainen), josta kai saa osan annoksista täysin vegaanisena. Ainakin ne niiden normi kasvisruoat on tosi herkullisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yllätys oli itsellekin, että sipseistäkin löytyy maitoa!

      Raportoin kyllä varmasti ravintolakokemukset. Sherpassa saa vegaanista ja monessa muussakin paikassa täällä saa, viimeistään pyytämällä. Facebookissa on tältäkin osin hyvä paikallinen ryhmä olemassa, jossa jaetaan näitä kokemuksia. Ja jopa Rossossa on ihan listoilla vegaaninen ruoka! Jälkiruokakin siellä onnistuu vegaanisesti. Oikein odotan kaikkia herkullisia kokemuksia! :)

      Poista
  3. Kiitti vinkistä Facebookin vegaanihaaste-ryhmään! Kävin heti liittymässä. :) Mielenkiinnolla seuraan, minkälaisia kokemuksia ja mietteitä sulle tulee nyt maitotuotteiden poisjättämisen myötä. Itse en henkilökohtaisista syistä halua täysin jättää maitotuotteita pois tässä vaiheessa, mutta todella vähän niitä tulee käytettyä nytkin. Ei edes viikoittain. Lihaa en ole syönyt viiteen vuoteen.

    Mäkin ihmettelin tuota maitoa sipseissä! Mitä se siellä tekee?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, se on ihan mahtava sivusto! Toinen hyvä on liittyä haasteeseen haasteen nettisivujen kautta. Saa halutessaan tuutorinkin, jonka kanssa voi olla yhteydessä pitkälti niin paljon kun tahtoo ja uutiskirjeenkin saa sähköpostiin joka päivä. Niissä on paaaaaljon vinkkejä ja reseptejä!

      En kyllä tiedä mitä maito tekee sipseissä, mutta siellä on ja törröttää. :D

      Poista
  4. Musta on myös ihan kamalaa että ihmiset kauhistelee miten esim. hait, krokotiilit, karhut yms "petoeläimet" tappaa ihmisiä. "200 ihmistä kuollut krokotiilin toimesta vuonna 2014" (oikeista luvuista ei hajuakaan) tyylisiä uutisia näkee, mutta voi kuulkaa kuinka paljon tuhoa ihminen tekee eläimille. Eikä vaan syöminen, vaan myös niiden elinympäristön tuhoaminen, kokeet jne. Ihminen aiheuttaa sen suurimman pahan tässä maailmassa. Kukapa ei hyökkäisi kimppuun jos kokee olonsa uhatuksi, saahan ihminen napata pyssyn käteen ja tappaa eläimen joka tulee liian lähelle, mutta tuhat kertaa harvemmin ihmisen kimppuun hyökkäävä eläin on ihan kamala. Argh.

    Itse olen siirtänyt pikkuhiljaa omaa syömistäni kasvispainotteisemmaksi, punasta lihaa en ole syönyt puoleen vuoteen kuin kerran ja broilerin pyrin jättämään pois par aikaa. Merenelävät menee vielä ilman sen suurempia ongelmia, mutta ehkä niidenkin aika vielä koittaa.

    Tosi hyvin ja inspiroivasti kirjoitettu teksti, varsinkin näin itse lihattomampaan elämään totuttelevana. Ainiin, syötkö esim hunajaa? :-)

    -ss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Kyllä mulle tulee aina mieleen noissa tilanteissa, että ihminen saa ihan sen mitä ansaitsee. Ihminen on kuitenkin toisen lajin elinympäristölle tunkeutunut. Mieleen tulee Suomestakin susiongelma. Minusta se on ennemmin ihmisongelma kuin susiongelma, mutta ymmärtääkseni en voi asiasta mitään tietää, koska en asu susiseudulla. ;)

      Hunajaa en syö, koska mun vatsani ei siitä tykkää. Sen eettistä puolta en ole täten joutunut pohtimaan sen enempää. :) En osaa sanoa käyttäisinkö jos se vatsalle sopisi.

      Tsempit sulle ruokavaliojuttujen kanssa! Kaikilla tuntuu muuten menevän nämä samassa järjestyksessä, että ensin punainen liha, sitten siipikarja ja lopussa merenelävät. Jos siis joskus jäävät pois. Kaikilla ei jää. En tiiä oisko mullakaan jäänyt, ellei mies oisi aloitetta siitä tehnyt. :) Hyvä kuitenkin, että jäivät pois.

      Poista
  5. Kiva, että vegaanihaaste-ryhmästä on ollut inspiraatiota! :)

    Mun mies rupesi vegaaniksi, kun alettiin seurustella. Tai omien sanojensa mukaan "ryhtyi vegaanikokeilulle", jolla on nyt ollut kohta 15 vuotta :P. Ja miehen myötä mun ruokavalio monipuolistui älyttömästi, koska hän on aina ollut niin kiinnostunut ruoanlaitosta.

    Ällistyttäviä tuoteselosteita on kyllä tullut nähtyä. Sitä lukee jo melkein ilahtuneena jonkun herkkupaketin sisältöä, kunnes viimeisenä on joku maitoproteiini tai muu vastaava, joka tuntuu ihan turhalta! Että jos sitä tarttee siihen tuotteeseen 0,001%, niin olisko sama ollut jättää pois kokonaan.

    Hirveesti sulla on lapsuudesta eläinkuvia. Oliko noi kuvissa olevat kissat kaikki teidän omia? Jotenkin hauskaa, kun sä oot samanikäinen, kun mun pikkusisko, ja noi kuvat on siis saman aikakauden lapsuuskuvia. Melkein tuntuu, kuin siskonsa lapsuuskuvia katselisi, samanlainen verkkarityyli ja kaikki :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan loistosivusto. Mulla on koko ajan monesta ketjusta siellä tilattuna kommentit ja seurailen niitä. Ei sitä paljoa muuta ehdikään tehdä, hah. :D

      Sun miehellä on aika pitkä vegaanikokeilu menossa. ;) Mutta noin se varmaan aika usein menee, että kun toinen niin sitten toinen perässä. Ainakin, jos yhtään on samanlaista arvomaailmaa. Olen kyllä ollut suhteessa, jossa paistelin toiselle aina välillä lehtipihvejä. Liekö se sitten kaatui siihen. :D

      Kyllä tässä varmaan tulee kaikenlaisia löytöjä tehtyä noista tuoteseloista jatkossa. Ja uskon, että virheitäkin tulee tehtyä siltä osin, jos yhtään olettaa minkään olevan varmasti vegaaninen ja ehkä siellä onkin sitten jotain tuollaista jemmassa. Mutta virheitä sattuu aina. Olen syönyt kahdesti vahingossa lihaakin sen jälkeen kun sen jätin pois. Eka kerta omasta virheestä ja toinen voileipäkakun tekijän virheestä.

      Mulla on aika paljon näitä eläinkuvia juu. Ja tässä on vaan nämä mitä mulla itselläni on (jokunen jäi laittamattakin), muilla perheenjäsenillä on varmasti vielä lisää. Meillä ei ollut perheessä eläimiä ennen kuin sain pupun silloin 11 -vuotiaana. Sen jälkeen tuli Naksu -kissa (pupun kanssa kuvassa), joka piti lopettaa jo puolentoista vuoden iässä. :'( Naksulla oli jokin rakennevika, mikä kävi ilmi siinä aikuisiällä ja se johti siihen, että sillä ei keuhkoputki toiminut oikein. Ei saanut siis kunnolla henkeä. Piti päästää pikkuinen pois.. Ja nähtävästi vieläkin itkettää. Enpä ole asiaa ajatellut moneen vuoteen. Oli muistaakseni 1999 kun lopetettiin. 16.helmikuuta, eli kolme päivää mun synttäreiden jälkeen. Pupun vanhuuspäivillä kotiin tuli Natunen ja sillä tiellä ollaan vielä. Olen niin onnellinen siitä, että pupu sai vielä olla kissan kanssa ne viimeiset ajat. Se niin tykkäsi kissoista ja ikävöi selvästi Naksua pitkään.

      Kuvissa olevat kaksi kissaa tuossa portailla eivät siis ole meidän kissoja. Ne on Harald ja Richard, serkun naapureiden kissoja. :) Samoilla kulmilla oli tuolloin myös kissa nimeltään Tuusannuuska. Tuusannuuska eli viimeiset päivänsä läheisessä palvelukeskuksessa vanhuksia ilahduttamassa, jossa äitini työskentelee. Lopetettiin vasta ihan kuukausi-pari sitten, kun oli niin huonossa kunnossa ja selkeästi kivulias. Oli todennäköisesti parikymmenvuotias.

      Tuo verkkarityyli ja muukin varsin häikäisevä pukeutuminen taisi tuolloin olla vähän jokaisella tämänikäisellä se juttu. Voi sentään. :')

      Poista
    2. Voi Naksua :(. Ja pupua, joka sai vielä eläkepäivilleen kissaseuraa. Tippa linssissä täälläkin :(.

      Poista
    3. Uskon, että Piisku-herra sai entistä onnellisemmat viimeiset ajat, kun kissan sai vielä kaveriksi. <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu, että itselle se ainoa mahdollinen päätös. :)

      Poista
  7. Moi! Ei mitään hajua että vieläkö mut tunnistat, onhan siitä jo yli vuosi, kun viimeks tänne kommentoin. Ja itse asiassa aika lailla vuosi sitten siivoilin lukulistaa ja poistin blogis, kun alko vituttaa. Et todellakaan sä, vaan se, kun mulla on niin törkeen huono itsekuri liikunnan suhteen ja törkeen paljon tekosyitä. Niin alko sit ärsyttää, kun sä onnistut niin hyvin ja päätin varsin loogisesti blokata sen ärsykkeen elämästä mieluummin ku muuttasin omaa elämää! :''''D Paitsi että voin myöntää käyneeni täällä toisinaan kurkkimassa, niin sun kuulumisia kuin reseptejäkin. (uuniparsakaali ah nam ♡) [Niin, ja tuossa viime viikonloppuna avattiin tohon 600 metrin päähän ihan superhyvä kuntosali, ja on siellä ohjattua liikuntaakin. Musta tuntuu, että se kuukausikortti on nyt laitettava. Ja tuntuu kans siltä, että kunhan saan avattua koneen, on mun ehkä pakko nakata taas rakettitiede lukulistalle -oon meinaan hyvää vauhtia lukemassa väliin jääneitä postauksia, ja kyllä sä vaan oot huippu!]

    Mutta siis ihan mahtavaa! Peukut pystyyn sulle. :) Mulla tuli marraskuussa vuosi vegaanina, sitä ennen olin tosiaan öööö 8-9? vuotta lakto-ovo. Ja on niin siistiä nähä, kuinka muutkin alkaa tiputteleen noita turhia ja täysin epäeettisiä aineksia pois elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tiiätkö, muistan kyllä! Ja määhän kannustan juuri tuohon, että kun jokin vituttaa, se pitää poistaa elämästä, oli vitutuksen syy mikä hyvänsä. :D Itse teen sitä ihan samaa! Mutta silti on kiva, että oot palannut tänne. ;) Ja jee, uuniparsakaali! <3

      Ehkä parasta on kuitenkin kuulla susta tämän asian tiimoilta, että vegaani se olet sinäkin ja että sinäkin välität. <3 Näytetään me, että vegaanikin jaksaa urheilla ja näyttääkin siltä, siis hop hop sen kuukausikortin kanssa! ;) Hihii. Tervetuloa takaisin!

      Poista
  8. Ihana kirjoitus! Allekirjoitan joka sanan mitä luin. Tekee onnelliseksi, että ihmiset välittävät eläimistä päivittäisillä valinnoillaan.

    Ymmärrän hyvin tuon miten kehosi torjui fyysisesti kananmunia. Oma kehoni tekee saman psyykkeellään. Olen ollut 16 vuotta lakto-ovovegetaristi. Alkuun en syönyt kananmunia kuin leivoksissa (piilossa), koska muuten kuvotti. Opettelin kuitenkin syömään kananmunia noin kuusi - seitsemän vuotta sitten. Itse hyväksyn luomukananmunat, en mitään muuta. Kerran tänä kavissyöntiaikana söin mantelikalaa töissä noin kymmenen vuotta sitten. Koko päivän sen jälkeen tuntui, että kala ui suussani! Kerran kokeilin myös kanasubia Subwaystä. Tästä ei ole ehkä kuin viitisen vuotta. Katsoin samalla Inglorious Bastardsia, jossa ammutaan juutalaisia alussa. Kana muuttui juutalaiseksi suussani ja kuvotus oli kammottavaa. En siis sanoisi, että minusta saa koskaan lihansyöjää, kun mieli huutaa vastaan. Se sopii hyvin, nykyään on helpompi elää kasvissyöjänä kuin 15 vuotta sitten. Enkä haluakaan syödä ystäviäni. Minulle myös on ihan sama onko liha kilpikonnaa vai nautaa, en syö sitä. (Tästä tuli mieleen, että voisi kirjoittaa oman tarinan blogiin miten tämä kasvissyönti alkoi, kun olisi näköjään paljon sanottavaa :) )

    Odotan uteliaisuudella miten vegaanius kohdallasi alkaa! Ja pakko vielä mainita miten komea pupuherra. Pieni kyynel tuli kun katsoin pupuherran ja Naksu-kissan kuvaa. Eläimet herkistää, mikä onkaan aidompaa kuin eläimen antama ystävyys :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikka tekstistä tuli pitkä niin unohdin vielä mainita tunnettuja vegaaneja huippu-urheilijoita! :D Koska vegaanius ei ole este millekään niin piti mainitsemani Ironin Manin voittaneet triathlonistit Dave Scott ja Ruth Heidrich. Suomalainen thainyrkkeilyn maailmanmestari (tosin lyhyt ura) Harri Nieminen on myös vegaani :)

      Poista
    2. Voi, minäkin tulen niin onnelliseksi aina kun joku välittää ja kyseisten ihmisten pisteet nousevat aina silmissäni ihan kohisten! Sama pätee tosin myös toiseen suuntaan.

      Tosi jänniä kokemuksia sulla noiden eläinruokien kanssa, ymmärrän kyllä moiset reaktiot ja tuntemukset. Mullakin se kananmunan syöminen oli varmaan fyysinen reaktio siksi, että henkisesti se ei ehkä tuntunutkaan niin oikealta kun olin ajatellut, jossain alitajunnassa tiesin enemmän ja paremmin. Kyllä ihmismieli ja -keho on jännä juttu!

      Ja nimenomaan, ei ystäviä kuulu syödä. <3

      Muistan kuinka vollottaen luin sun pupukirjoitusta silloin.. Ja jos lukisin sen taas uudelleen, itkisin taas uudelleen. Puput vaan on niin parhaita ja niillä on aina iso pala mun sydämestäni. Oli jotenkin erityisen ihanaa, että molemmat kissani tuli pupuherrani kanssa myös toimeen niin hienosti. Kirjoitin yläasteella aiheesta aineenkin ja 10- sieltä tuli, opettajasta se oli valloittava! :')

      Ja jep, noita vegaaniurheilijoita on ollut mielenkiintosta ja inspiroivaa seurailla!

      Poista