sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viikko 45: taka-akselia, namiröllöä ja ruokapreppiä

Tämä karkinsyöntiäkin sisältänyt viikko sisälsi aerobisten puutetta, mutta sopivasti punttia. Tähän tapaan:

Maanantai: lepo.

Tiistai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:03min.

Keskiviikko: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 0:54min.

Torstai: jalat. Kesto: 60min.

Perjantai & lauantai: lepo.

Sunnuntai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:08min.



Mulla oli vakaa aikomus crossailla lauantaina, mutta ei toivoakaan, sillä torstain jalkatreenistä oli edelleen koivet hellänä silloin! Ensimmäinen rankempi kevyen viikon jälkeen teki tosiaan tehtävänsä. Tuollaista osasin kyllä odottaakin, sillä se kevytkin treeni kipeytti paikat ihan sopivasti pariksi päiväksi..


Mun jalkatreenini on ollut jo pitkään, kuukausikaupalla, samanlainen, sisältäen neljä erilaista kyykkyä ja sitten pohkeet. Olen tuolla tykännyt tähän asti tehdä, sillä se on ollut rankka ja sopivan yksinkertainen. Yksinkertaistaminen on ollut se mun toitottama juttu tässä jo pidemmän aikaa, ja kaikenlaiset kikkailut on jätetty pois. Tuosta jalkatreenistä on kuitenkin puuttunut takareisien treenaaminen, vaikka kyykyt niihinkin osumaa ottavat, mutta aika vähemmistöön jäävät. Siksi päätin nyt tehdä pienen muutoksen ja poistaa yhden kyykyistä. Pois pääsi takakyykky, sillä boksikyykky ja mun 'syvä, mutta ei ihan täysin kokosyvä' varmasti on hyvin samanlaisia sen kanssa. Ja tilalle otin takareisiä varten leg curl on ball -liikkeen, mikä onkin ollut yksi suosikeistani. Sen verran hieno liike, että kirjoitin siitä aikoinaan postauksenkin. Tein treenissä ensin kyykyt ja sitten tuon, ennen viimeistä liikettä, eli pohkeita. Ja voi hyvää päivää, kyllä vaan tuntuikin! Jo ensimmäinen toisto takasi sen, että takareisissä tuntui ja kovin. Ja seuraavina päivinä huomasi pitkästä aikaa treenanneensa taka-akselilta muutakin kuin kankkuja..

Jatkan kyllä jotenkin muuten kuin hiirtä siirtämällä.

Tänään oli vatsatreeniä kaiken muun treenin ohessa, ja kyllä huomasi eilen karkkia syöneensä. Vähän ehkä järkytyin, kun paitani nostin ja peiliin vilkaisin. Pitihän siitä kuvakin teille sitten ottaa. Tiistain treenivatsa, verrattuna tämän päivän karkkivatsaan. Olkaa hyvät:


Eipä näkynyt mitään vaikka kuinka jännitteli. Erityisen ihana on tuo alakumpu. Meikän namiröllö! Eli aika hyvin ne karkit vaikutti kehoon, jo tällainen yksi päivä kolmessa ja puolessa vuodessa. :D Onneksi ei ole pysyvä tila. Eiköhän se huomenna ole jo normaali.

Mm. russian twistiä twin.
Tuo nestemäärä käsissä oli kyllä ihan kiva.
Painotkin katteli mun nestepöhöjä silmät selällään.

Ruokapuolella puhaltaa nyt ne uudet tuulet, joista vihjailin siinä ensimmäisessä karkkiaiheisessa kirjoituksessa. Tai uudet ja uudet, vanhathan ne on. Eli vähän vähemmän perunaa ja vähän enemmän kasviksia. Perunasta ei onneksi tarvitse luopua (huh!), mutta se ei enää ole se pääasiallinen ravinto, eikä täytä lautaselta suurinta osaa. Tämä viikko mentiin silti vielä osaksi perunafiiliksissä, kun vasta loppuviikosta tämä kaikki otettiin käytäntöön, kun silloin siihen vasta havahtui.

Ristikkorepunoita on mennyt neljästi tällä viikolla. Kaksi kertaa ruokana ja kaksi kertaa iltapalana!
Joo, mulla on ongelma ja sen nimi on Liian Hyvät Ristikkorepunat.

Keitettyjä pottuja ja vihannessekoitusta.

Riisinuudelia tomaattisessa kastikkeessa, jossa oli punaisia linssejä ja herkkusieniä. NAM.

Haraldissa uudelta ruokalistalta Thyren kasviskakkua.
Luomukvinoasta ja porkkanasta pyöräytettyä pannukakkua sekä 
kermaisen pehmeää suppilovahverokastia, paistettua lehtikaalia, 
karhunlaukkaa ja paprikaa sekä soijapapuja, pähkinöitä ja siemeniä, 
pikkelöityjä siitakesieniä ja mustikka-sipulihilloketta.

Kakku oli itsessään aika mauton, mutta kokonaisuutena tämä oli todella maukas.
Kilpiperunat eivät kuuluneet ateriaan, mutta otettiin niitä siihen silti. :D 
Ei maksanut lisähintaa. En ottaisi silti tätä toiste, sillä sen verran mauton tuo kakku oli.

Riisiä, jossa paistettua kesäkurpitsaa ja herkkusieniä. Pakastevihannessekoitusta ja keitettyä parsakaalia.

Tämä yllä oleva kuva on nyt sitä, kun tulee syötyä kasviksia vähän enemmän ja hiilarinlähdettä ehkä vähän maltillisemmin, jotta se ei vie tilaa näiltä kasviksilta. Ajattelin, että parisen kertaa viikossa tekee suuremman satsin, vähän joka sorttia, joista voi sitten valita lautaselleen mitä niistä mieli tekeekin. Tänään siis keitin ison satsin riisiä ja pannulla paistelin yhden kuutioidun kesäkurpitsan ja purkillisen herkkusieniä (säilyke siis, tästä ei mun vatsani suutu jee!), ja sekoitin nämä keskenään. Sitten keitin kaksi parsakaalia kypsäksi ja pakkasesta kaivoin jättisuuren pussillisen vihanneksia ja vielä yhden pienemmän, jotka sitten pannulla sulatin ja vähän paistoin. On ainakin pariksi päiväksi ruokaa! Ikinä en olekaan ruokia preppaillut, mutta nykyinen tilanne vähän vaatii tätä.

Mun rahkassa oli taas joku hirviö, jonka pyllystä sojotti lusikka.

Olen jotenkin aivan hirveästi laiskistunut kokkailujen suhteen täällä Suomessa. Ulkomailla sitä taikoi lautaselle vaikka mitä erikoisuuksia. Täällä on kyllä paljon vähemmän raaka-aineitakin saatavilla, tai ainakin tuo hevi-osasto tuntuu olevan jonkin verran suppeampi. Ennen nappasin kaupasta aina viittä tai kuutta ruoka-ainetta, täällä tulee mukaan useimmin vain kahta. En ole varma onko se oikeasti kovasti suppeampi vai tuntuuko vain siltä. No, oli miten oli, lopputulos on ollut se, etten jaksa nähdä vaivaa kokkailujen suhteen. Siksi on syöty sitä perunaa, kun se on niin helppo ja molempien herkku. Nyt sille tuli kuitenkin piste, ja jatkossa taas ainakin runsaammin kasviksia lautaselle, jos ei muuta. Ja olikin kivaa syödä noin iloisen näköistä ruokaa! Heti kuulkaas terveys kohisten nousi uusiin sfääreihin, sanokaa mun sanoneen. :D


Ei muuta kuin terveys kohisten uuteen viikkoon! Toivottavasti se sisältää myös crossailua, ennen kuin musta tulee sellainen punttisikaniska, joka ei jaksa kuin jääkaapin ja sohvan väliä kävellä! ;) Mahtaisaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Herraisä!! Ihan tosi tosi hurja ero noissa masukuvissa :o Kuinkahan paljon mun mukamas raskaudesta johtuvasta masupussista johtuukin herkuttelusta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin repesin tuosta sun pohdinnasta :DD
      Joo mä kyllä järkytyin tuosta massusta vähän itsekin kun peiliin vilkaisin. Se on jotenkin niin hassunnäköinenkin, tuollainen alareppu. :D

      Poista
  2. Kävin myös eilen Haraldissa (Helsingissä) ja söin saman kasviskakun. Maku oli tosiaan aika mitäänsanomaton, mutta olin iloinen miten nykyään huomioidaan kasvissyöjää muullakin kuin pastalla ja juustolla. Luomusta myös isot pisteet ja sienistä. Ja hilloke levitettynä kasviskakun päälle antoi paljon lisämakua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo annos oli kyllä kaikkineen todella makoisa, aivan ihania makuja oli. Harmi, että kakku itsessään jäi vähän tylsäksi. Haraldissa on tosi kivoja kasvisruokia, edellisessä listassakin niitä oli. Ovat tosi monipuolisia, sisältää vaikka mitä per annos ja yleisesti ne on hurjan hyviä!

      Poista
  3. Huih, meniköhän se mun juustokakkukin suoraan namiröllöksi :D ei tullut tsekattua! Joka tapauksessa se masu on aina paremman näköinen aamulla, illalla on pieni röllö vaikka söisi mitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoinkin, että sulla oli aika kiva aamupala. :D Kai siitä pieni namiröllö tuli päivän ajaksi.. :D Kyllähän itelläkin masu on parempi aamulla kuin illalla, tosin nykyään kun on tää vakiorasvakerros siinä päällä niin ei se enää niin iso ero ole. :D Ennen kuin oli vähärasvaisempi niin se ero oli huomattavampi.

      Poista