sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Treeniviikko 4 + rahkawhineä ja luumurakkautta

Aika palailla blogin pariin näiden parin päivän tauon jälkeen. Tauko tuli tarpeeseen ja hoidettavat hommat saatiin hienosti hoidettua! Nyt sitten tauon vuoksi kuvia pläjähtää eetteriin ihan kiva määrä ja juttuakin riittää erinäisistä (ruoka-)aiheista, kuten otsikosta selviää. Varsin sekalainen postaus siis tällä kertaa. Aloitellaan sillä treeniviikkokatsauksella kuitenkin!

Maanantai: selkä, hauikset. Kesto: 1:13.
+ 40min crossailua, 14.60km.

Tiistai: jalat, vatsa, kyljet. Kesto: 1:16.

Keskiviikko: ojentajat, olkapäät, vatsa. Kesto: 1:14.

Torstai: selkä, hauikset. Kesto: 1:22.
+ 40min crossailua, 15.10km.

Perjantai: jalat, vatsa. Kesto: 1:18.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: ojentajat, olkapäät, vatsa. Kesto: 1:12.
+ 40min crossailua, 14.90km.

Jos saisin vaikka euron joka kerta kun vaihdan tukkatyyliä, oisin kovin rikas. Vielä rikkaampi oisin jokaisesta eurosta
kun väännän naamaani kuvissa. Voisko joku alkaa maksaa mulle?

Torstain treenistä olikin jo kuvat nähtävillä, mutta tarinaa ei sitten laisinkaan. Treeni oli vähän pitkä, mutta sille oli toki syykin. Tahdoin saada hauikset aivan loppuun ja tein mm. preacher curlia ensin sillä normaalipainolla, jonka jälkeen otin parit kiekot (2x2,5kg) pois tangosta ja jatkoin yhtä monella toistolla kuin mitä sain niillä normaaleillakin. Kyllä menikin habat ihan piippuun! Toistoja ja sarjoja tuli täten enemmän kuin normitreenissä ja siksi aikaa kului enempi.


Perjantain jalkatreeni meni oikein hyvin. Sen verran hyvin, että eilen lauantaina kävely ei ollut yhtään hauskaa. Kipuja oli ja sen lisäksi jalat tuntuivat menevän hapoille ja väsyneiksi pitkälti ihan kaikesta. Sellainen jännä tunne, että piti koko ajan venyttää ja jännittää niitä. Varsin epämukava olo! Manasinkin joka kerta, kun sohvalta piti nousta, että vihaan kävelemistä, vihaan seisomista, vihaan liikkumista. The day after leg day. <3 Tänään on jo helpottanut tuo suurin epämukavuus. Onneksi!

Kevyt viimeinen toisto pystysoutua..

Tänään sitten taas olkapäitä ja ojentajia. Edelleen pitää jättää pois sivuvipareiden tekeminen rystyset eteenpäin, kun vielä se joku junttura tuolla selässä vihlottaa kyseistä liikerataa. Tiedän mistä se lähtee, mutta sen aukaiseminen on selkeästi aikamoisen työn takana. En tosin odota sen enempää tai vähempää, kun eipä nuo ole ennenkään helpottaneet kovin äkkiä. Kyllä se siitä joskus taas. Toinen liike, mikä on tämän vuoksi pannassa, on voimapyörä vatsalle jalkapäiviltä. Ei mitään toivoa.

Keskiviikon tämän päivän treeniä vastaavassa treenissä sain ojentajat niin kipeiksi, että ne helpottivat vasta eilen. Katsotaan kauanko tämän päivän jälkeen podetaan niitä! Hankalinta on jalkatreenin teko ojentajakivuilla, kun ei meinaa saada käsiä sinne tangolle, mikä harteilla istuu..

Sitten kolmen päivän pöperöitä!


Perjantaina, eli jalkapäivänä, lautaselle päätyi riisiä. Ja koska oli valkosipuliperjantai jälleen, jokunen kynsi uppoi tähän pöperöön. Jos nyt ainekset muistan oikein, niin riisin lisäksi tässä on pari kesäkurpitsaa raastettuna, yksi pieni porkkana raasteena, sekä yksi iso sipuli. Mausteita, öljyä ja ne valkosipulit. Olihan nannaa! Todella mukava koostunut, ei sellainen irrallinen mikä tipahtelee haarukasta, vaan enemmän risottomainen.


Eilen riisiruokaa oli vielä vähän jäljellä. Se meni puoliksi meidän lautasille ja lisänä parsakaalia uunin kautta. Edellisestä uuniparsakaalisessiosta onkin aikaa vissiin pari viikkoa! :O Valkosipuliset öljyt päälle, pyöräytykset siinä ja mausteissa (curry, kurkuma, savustettu paprika) ja uunissa n. 40min, asteita parisensataa. Varret mukaan myös. Ne onkin nousseet mun suosikiksi!


Tänään paistelin taas wokissa raastesapuskaa. Neljä porkkanaa, yksi kesäkurpitsa ja purkillinen kidney -papuja. Uutuutena seassa korianteria tuoreyrttien puolelta ja kappas, tulipas taas entistä enemmän mieleen intialaisessa syödyt ruoat. ;) Kyllä se intialaisen makumaailma on vaan meidän sydäntä lähellä. Garam masala -mausteseos (mulla kahta erilaista), curry, kurkuma.. nomnomnom.

Seuraavaksi luumuasiaa! Luumut on parhautta. Kuivatut luumut on suuremmoista parhautta. Mutta ne ei oikein sovi mun massulle, valitettavasti. Syynä on mitä ilmeisemmin potassium sorbate, mitä on meillä kuivatuissa taateleissakin. Nuo taatelit vähän polttelee hetkellisesti mun suussa, kun niitä syön. Ei mitenkään isosti, mutta sen verran, että huomasin. Luumuissa sama juttu, mutta niistä taas suuttuu vähän vatsakin. Luumurahka sitten taas on jotain taivaallista ja se on vähän harmittanut, ettei sitä voi syödä siihen tahtiin kuin tahtoisi. No, nyt saa!


Löysin säilykepuolelta luumuja, joissa ei ole mitään muuta kuin mehua (tässä tapauksessa omenamehu, ananasmehuversio ei sitten taas oisi käynytkään mun vatsalle) ja luumuja. Ostin kokeeksi noita, että jos niitä viskoisi rahkan sekaan silloin tällöin. Ensimmäinen kosketus tuohon ei ollut kovin hyvä, kun maistoin sitä mehua. Iiiyyhhh. Tuli mieleen joku viina ja se oli kyllä niin tuju kokemus, että hetken aikaa piti miettiä menikö se päähän. :DD Luumut maistuivat kuitenkin ihan luumuille ja uskalsin laittaa niitä rahkani sekaan, minkä siis teen jääkaappiin oottamaan aina muutaman tunnin ennen syömistä, jotta pellavansiemenet ehtivät turvota siellä.

Kaikki ainekset ennen sekoitusta.

Sekoitettuna (miehen rahka). Siis LUOJA TUO NÄYTTÄÄ HYVÄLLEEEHHHH..

Ja hyvää se tosiaan oli! Luumurahka on ihana asia. Nyt sitä saa taas! <3 Sitä en ensimmäisellä kerralla tajunnut, että tuolla on kivet luumuissa mukana ja niitä saikin kaivella sieltä valmiista rahkasta syömisen ohessa pois.. Nyt osaa ottaa ne pois jo etukäteen. ;)

Ja kun rahka-aiheessa ollaan, niin sillähän jatketaan. Kuten olen ennenkin maininnut, täällä ei syödä rahkaa. Rahkalaatuja on pitkälti korkeintaan yksi per supermarkettiketju. Kaikki ne on kalliita ja valita ei tosiaan voi, vaan sitä otetaan mitä kaupassa on. Ollaan maistettu muiden markettien versioita, mutta voittajaksi on (onneksi) noussut Tescon rahkapurkki, kun siellä tehdään ostokset muutenkin. Se kun on tuossa vieressä. Tässä rahkassa on koostumus maistetuista ainoana mukavan tönkkö. Hintaa tuolla on euroiksi käännettynä yli euro per purnukka, mikä on hirveä nousu sieltä Saksan rahkataivaasta, jossa maksettiin noin kolmekymmentä senttiä per purnukka.. Täällä rahkaa käytetään leivontaan, enkä usko, että niitä syö kukaan sellaisenaan, välipaloina tai vaikka smoothien ainesosana. Siksi noita ei aina (ikinä?) ole meille tarpeeksi kaupassa, kun täällä niitä ostetaan yksi tai kaksi kerrallaan (paitsi me..) ja pariin otteeseen on koko hyllypaikka kadonnut kaupasta. No, eilen oli kauppapäivä ja sydän jätti taas pari välilyöntiä, kun rahkahylly oli kadoksissa. Saatiin etsiä sitä ja löytyi onneksi muualta. Yllätys oli suuri, kun purnukka olikin vaihtunut aivan uudenlaiseen.

Vanha - uusi.

Tämä oli kuitenkin mukava yllätys, sillä noissa vanhoissa on niin heikko tuo kansimateriaali, että jokaisen saa aina tarkistaa kaupassa yksitellen, sillä ne on monesti rikki. Nyt on kunnon pänikkä! Kannen alla on vielä erillinen suoja, sellainen monesta jogurtistakin tuttu. Näitä oli hyllyssä tällä kertaa peräti viisi, millä ei elellä päivää enempää. Mutta ilo oli kuitenkin suuri tästä uudesta purnukasta. Kunnes..


..katsoin ravintosisältöä. Kalorit putosivat 72kcal/100g -> 55kcal/100g! Mahtaisiko olla vaikutusta makuun?! Toinen järkytys oli proteiinien tipahtaminen aika kivasta 13.5 grammasta 9.8 grammaan. Vielä ei olla maistettu, syödään vanhat ensin pois. Mutta oli maku tai koostumus mikä hyvänsä, sillä mennään, kun vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Jotenkin tuntuu, että tuossa purnukassa on koostumuskin erilainen, sellainen, mitä pitää lusikalla kaapia. Se jää nähtäväksi. Jokusen päivän päästä näkee, millaista rahkaa jatkossa syödään. Hinta oli sentään pysynyt ennallaan. Jo se on kerran noussutkin meidän tänne saapumisen jälkeen.

Niin ja tosiaan, vaikka täällä on Lidl, ei edes Ehrmannin rahkoja ole myynnissä. Muita Ehrmannin tuotteita sieltä löytyy, mutta rahkaa ei. Ei ymmärtääkseni koko UK:n alueella.

Että olkaa onnellisia siellä Suomessa rahkojenne kanssa. :D Rahkarikasta uutta viikkoa, jos sellainen ruokavalioonne kuuluu! Minä siirryn nyt luumurahkani pariin. <3

14 kommenttia:

  1. Ahh ihanan näköinen toi luumurahka (sekoitettuna)...! :P Oon aika paljon syönyt rahkaa tässä edellisen vuoden ajanjaksolla, mutta luumua en oo ikinä testannut lisukkeena. Täytyy laittaa korvan taakse (siis ei luumua, vaan uusi lisukevaihtoehto).

    Asian vierestä: TÄNÄÄN sain vihdoin ja viimein tilit selviksi tullin kanssa, kun maksoin naurettavat 5,35 euroa patukoistani, ja niiden pitäisi saapua TIISTAINA. Isot kirjaimet sen takia, kun odotus on ollut liiiiian pitkä ja mua ottaa päähän että selvittelyssä on kulunut näin pitkä aika. Tiedätkö voiko tullille tehdä etukäteen sen ilmoituksen? Vaikka heti, kun tilaus on tehty ja vahvistus lähettäjältä on tullut ittelle. Säästäis aikaa. Ja hermoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee tuosta kuvasta mieleen ihan joku jätski, missä on jotain kinuskihilloa tai vastaavaa. :') Mies kun murustelee sinne sekaan vielä Belvita -keksejä, niin on kyllä niin herkun näköistä!

      Ei sulla tosiaan tullut kovin kummoiset tullimaksut niihin sun patukoihin. :) Mutta kauan on kestänyt. :O Mulla on vain kokemusta Suomen kamaralla, että tavara tulee ensin ja lasku perässä. Saksassa meillä oli viikkokaupalla yhden kerran patukat tullissa, kun heidän piti tehdä jotain ihme tarkastuksia niihin, että on varmasti sallittua tavaraa.. Eipä noista ikinä tiedä, että miten ne menee. En usko, että etukäteen voi ilmoitusta tehdä, mutta varma en ole. Se olisikin kätevää kyllä! Tosin, mikäli laki/käytäntö ei ole muuttunut sitten mun Suomi-aikojeni, niin eivät ne välttämättä jää joka kerta tulliin laisinkaan, joten ei kannata etukäteen heitä vinkata. ;)

      Poista
  2. Tänään olin skottikaverin kanssa Asdassa ja kysäisin häneltä, että "Do you know where I can find quark?" "Pork?" "No, QUARK!". Hetken tätä keskustelua käytyämme tavutin sanan ja skottikaveri totes, että nevahöörd. Rahka kyllä löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pork?" :DD Ihanaa! Me monesti mietitään, että mitähän nuo kassallakin meinaavat kun ostetaan parisenkymmentä purnukkaa kerrallaan niinä kertoina, kun sitä rahkaa on siellä hyllyssä ollut isoja määriä.. Monesti on myös tilattu kotiin Tescosta pelkästään rahkaa, vaikka kolmekymmentä purkkia, ja siinä saa jo vähän selitellä. :D "We are from Finland and in Finland EVERYONE eats these!" ;)

      Poista
  3. Ooh, parsakaalia uunissa paahdettuna! Pakko kokeilla :) ja tuota raastehässäkkäwokkia myös!

    Aika omituista miten paljon rahkakulttuuri siellä poikkeaa suomalaisesta. Suomessa varmaan muutenkin käytetään paljon maitotuotteita useisiin muihin maihin verrattuna vai mitä luulet?

    Jonna1983.fitfashion.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuniparsakaali on ihan parasta, maistuu kanalle! Vannon! :D Raasteruoat on lemppareita kanssa. Koostumus iskee muhun ja siksi teenkin niitä paristi viikossa. Niistä tulee hyviä pöperöitä.

      Mulla on jotenkin sellainen mielikuva, että missään muualla ei syödä rahkaa niin kuin Suomessa. :D Maitotuotteiden osalta saatat olla ihan oikeassa - täällä esimerkiksi raejuuston kanssa on pitkälti sama kohtalo kuin rahkankin kanssa. Kaupoissa tuntuu olevan yksi erittäin vähärasvainen ja sitten täysirasvainen versio. Noiden kahden välimuoto olisi kiva.. Näiden lisäksi on tosin erilaisia maustettuja raejuustoja.

      Poista
  4. Eih, mulla on niin paha mieli teidän huonon rahkaonnen takia! Mutta toi luumurahka näyttää todella väärältä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oo helppoo tää rahkaelo tällä saarella! Ja häh, luumurahka näyttää ehkä oikeimmalle kuin ikinä mikään tätä ennen! :D

      Poista
  5. Santtu on jostain syystä hurahtanut intialaiseen myös (varmaan salassa lukenut sun postauksia:D) ja jääkaappiin oli ilmestynyt eilen mystisesti naanleivän tekotarpeet. :D Myös maustehyllyyn oli yksi päivä ilmestynyt garam masalaa - se on kyllä ihanaa!

    Luumurakkaus. <3 Mä rakastan luumua ihan hirveesti, ihan kaikessa muodossa. :P Joulu on sen vuoksi ihanaa aikaa, koska meidän jouluun on aina kuulunut luumut jollain tapaa. Luumurahkaan piparkakkumaustetta ja kanelia, aah. Syön sitä kyllä ympäri vuoden. :D

    Noi kaikki sapuskakuvat näyttää niiiin herkuilta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, stalkkeroiko Santtu mun blogia?! :D Naanleipä.. En kestä.. Pakko saada sitä taas pian.. Ensi kuussa on juhlan paikka, eiköhän silloin saa taas kokonaisen sellaisen mussuttaa! ;) <3

      Luumut on hirveän hyviä! Joskus olin koukuttunut punaisiin tuoreisiin luumuihin ja söin niitä ties kuinka monta päivässä! Luumurahkan voittanutta luumuruokaa ei kuitenkaan ole (okei, joulutortut, jos kysytään Heidiltä, joka vielä herkkuja söi.. Pellillinen kiitos :D). Rahkaan kuuluu ehdottomasti kaneli ja piparkakkumauste! Sekä kardemumma. <3

      Poista
  6. Asun myös Skotlannissa ja eipä löydy rahkaa täältä meiltä päin. Ei sitten mistään. Pienehkö paikka on kyseessä, joten ei varmaan ihmekään. On käyty Lidlit, Tescot, Morrisonsit ja Sainsburytkin silloin kun siellä suunnilla ollaan. Että cottage cheesella mennään vaikka sekin on niin kamalan pahaa verrattuna Kunnon Suomalaiseen Raejuustoon. Kyrsii. :D Eikä munkaan mieheni, paikallinen on, tiedä mitä quark on. Että jos lähtisin kaupoista henkilökunnalta kysymään niin tulis varmaan just tollanen "pork??" -momentti täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhuh, kokonaan rahkatonta elämää! :/ Täällä meidän suunnassa on kyllä ollut jokaisessa noissa rahkaa, paitsi Lidlissä. Oisiko se sitten pienen paikan kiroja, suren sun puolestasi! Yksi kikka voisi olla, että tilaa rahkat ruokakaupasta kotiin ja katsoo, että tuleeko sieltä mitään vai ei. Voisi käydä vaikka tuuri!

      Ja ei ole tosiaan raejuusto lähelläkään sellaista, mitä voisi sanoa oikeasti hyväksi. Vetistä ja mautonta. Ei oo helppoo. :D

      Poista
  7. Luumujaaaaaaaaa drooooolllll.... mä sekoittelen luumusosetta (Bonaa) nykyään rahkaan ja nam nam nam! Se jäi joskus syksyllä tavaksi kun oli öhhhh mahan kanssa ongelmia niin ostin kuivattuja luumuja ja tein kiisseliä. Ongelmat ratkesi mutta kiisseliä jäi ja sekoitin rahkaan. Kiisseliä en kovin usein jaksa keitellä mutta Bonan mössö on aiva jees! Toki siinä voi olla ties mitä schaibaa mutta jotenkin luotan siihen että ei kai vauvoille nyt mitä sattuu syötettäisi...? Ja purkis lukoo notta ei lisättyä sokuria! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo namnam ja drooooolll! Bonassa ei kyllä taida olla mitään sontaa, muuta kuin valmistaja, mitä mää boikotoin. :DD Me Saksassa pariin otteeseen ostettiin justiinsa joitain vauvojen luumusoseita ja muita rahkan sekaan. Voisi tietty täälläkin könytä vauvojenruokahyllyt! Ne on hyviä rahkan seassa. Saisivat vaan olla semmosia litran päniköitä, mutta ne ei varmaan oisi enää vauvojen päniköitä ne. :D Tarttee vihjasta valmistajalle, että Heidi Edition kiitos! :DD

      Poista