torstai 30. tammikuuta 2014

Pähkinävoita suoraan hauikseen

Höh. Käsi juili pitkin yötä ja piti vähän hereilläkin. Ei tainnut eiliset venyttelyt tehdä yhtään hyvää.. Suht hyvin sitä sai kuitenkin unta, eikä aamun vähän takkuisen alun jälkeen ole väsymys painanut.

Tämä aamu alkoikin vähän erilaisella riisikakun päällisellä. Riisikakut on siis vain osa mun aamupalaani, ei kaikki, älkää huoliko. :D Nimittäin meillä on nyt testissä ihan perinteistä maapähkinävoita mantelivoin sijaan. Ei ehditty tekemään ajoissa uutta tilausta MyProteinille, mistä tilataan aina parisen kiloa mantelivoita kerrallaan, ja koska kaupassa mantelivoita saa pikkupurkeissa hirveällä hinnalla, päädyttiin (ainakin) tässä kohtaa ottamaan kunnon peanut butteria testiin! Mantelivoita pidän terveellisempänä, mutta ei nuo erot kovin isoja ole. Varsinkaan, kun ei näitä nyt kuitenkaan purkkikaupalla vetele lyhyessä ajassa.


Pieniä vaikeuksia oli löytää sopivaa pähkinävoita, jotta se istuu eettisiin arvoihin. Ensimmäisellä kauppareissulla tuli vain katteltua, että kaikissa on palmuöljyä, ei voi käyttää. Silloin tarttuikin mukaan pari kallista mantelivoipurnukkaa, niissä kun ei palmuöljyä käytetä. Kotona googletus kuitenkin kertoi, että kuvassa näkyvä merkki kelpaa palmuöljystä huolimatta. Oli sertifikaatit ja kaikki. Ja kun johonkin pitää luottaa, luotan siihen, että se kertoo siitä, että tämän ostaminen kestää eettisen tarkastelun. Tarkastelijana ihan vain minä ja ne omat arvoni, mitä tahdon noudattaa ostoksissani. Vaihtoehtoina oli smooth tai crunchy. Tahdoin rouskuvaa!

Eilen illalla vähän jo maistettiin, ihan pikkiriikkisen veitsen kärjeltä. Molemmille tuli sama mieleen; Snickers! :D Tuohon kun heittäisi rinnalle jotain makeaa (kuivattuja taateleita?) niin siinä oisi varmaan aika hyvä Snickers -elämys. Tänään aamulla tuo aiheutti kuitenkin vähän ristiriitaisia fiiliksiä. Jotenkaan tätä ei voi syödä niin paljoa ja tuokin määrä tuossa riisikakun päällä oli vähän liikaa. Alkaa tökkiä, on jotenkin niin tuhtia, että on ätläkkää. Mantelivoi on meillä ollut aina juoksevassa muodossa, tämä on tuollaista lohkeavaa. Hyvää se on, mutta ehkä vähän pienemmässä määrissä. Tai sitten siihenkin tottuu. Tuota menee nyt riisikakun lisäksi rahkoihin ja miehellä vielä aamun kaurapuuroon. Voisi ehkä tämän jälkeen kokeilla sitä sileäksi jauhettua versiotakin. Ikinä ennen en ole maapähkinävoita edes syönyt, joten ilo irti nyt ja kokeilemaan, että mistä kaikesta sitä on paitsi jäänyt. ;)


Selkää ja hauista oli treenivuorossa tänään. Onnistuin parittamaan liikkeitä kivoiksi supereiksi ja tekemisen meininki oli koko ajan päällä. Hauiksiin tuli kunnon polte ja lopulta ei enää vain puntti noussut. Mutta koska oli niin hyvä vauhti, oli perustreeni ohi jo ajassa 1:04. Siinähän sitä oli varaa vielä vähän riehua ja loppuun teinkin jonkin sortin pudotuksia ylimääräisenä. Kaikkensa antaneilla hauiksilla peruskääntöjä kuudella kilolla, sitten neljällä kilolla ja lopuksi vaivaisella kahdella ja puolella. :') Tulihan kiva fiilis! Kokonaisuudessaan treeni ohi ajassa 1:07.



Selkä otti kanssa tänään jotenkin erityisen hyvin vastaan. Tiputin vähän painoa niihin liikkeisiin, jotta ei tuo latsin triggeri ainakaan riuhtomisen vuoksi suutu. Tulikin tehtyä rauhallisesti ja nätisti. Kaksi selkäliikettähän mulla vain on, kulmasoutua molemmat. Toinen käsipainolla ja toinen mutkatangolla, kuten yllä näkyy. Mutkatangon soutu alkaa aina lattianmyötäisesti ja nousee viimeisiin toistoihin, kun ei enää vaan pysty olemaan vaakatasossa. Se on yllättävän haastavaa! Tuollahan ei ole mitään väliä kuitenkaan, sillä se on ihan makuasia, missä kulmassa sen tykkää tehdä. Selälle ne kaikki kulmat silti menee.

Koska smoothieta ei enää rahkaan mene, pitää se käyttää jonnekin. Riisimaidon lisäksi palkkarissa desi smoothieta.


Ja koska hauispumppi tuntui tänään olevan tarpeeksi messevää sorttia, päätin mitata sen pitkästä aikaa. Sen jälkeen en olekaan mittaillut, kun tavoite kolmestakymmenestä sentistä täyttyi reilut kuukausi sitten. Uusi tavoitehan oli se sama kolmekymmentä senttiä ilman pumppia, mutta en ole edelleenkään mitannut habaa ilman pumppia, joten vaikea on seurata kehitystä. :D Tällä mittauskerralla ilostuin, että vielä se on jaksanut vähän kasvaa.

Käsi tärisi, tämä oli selkein noin kymmenestä kuvasta. :')

Voisi oikeastaan asettaa seuraavaksi tavoitteeksi 31cm. Jotenkin motivoivampaa mulle seurata pumpin kasvua kuin pumpitonta, vaikka se samalla kertookin siitä ihan pumpittomastakin kasvusta. Joo, tehdäänkin näin. Kolmeykköstä kehiin!

10 kommenttia:

  1. OOOOOOHHHH, maapähkinävoita! <333 Kaikki pähkinävoit menee aina suoraan hanskaan, se on fakta! Siksi ostinkin eilen taas mantelivoita (oli pakko hakee lusikallinen kesken kommentin kirjotuksen, mmmm!) ja mää suosin noita Meridian-merkkisiä, niissä on semmonen gorillan kuva, jolla on kädessä palmun oksa, jossa lukee "no palm oil". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä samaa meillä on silloin, kun ei olla tilailtu MyProteinilta! Se on hyvääääähhh.. Mutta tyyristä. :'/ Eihän semmonen pikkupurkki kestä kuin pari päivää! Mutta gorillat ja no palm oilit on ehdottomasti plussaa ja niitä pitää aina silloin tällöin tukea. :D

      Poista
  2. Samaa mieltä Rahkiksen kanssa - niiiin hyvää! Tänään oli mulla eväänä töissä juurikin riisikakkuja maapähkinävoilla (oli muutakin), namsk. :P Työkaveri kysyi, mitä on tuo päällinen, tonnikalaako? :D Mutta vissiin itsekin tykkää pähkinävoista.

    Purkki alkaa olla taas finito, mietin pitäiskö kokeilla muitakin pähkinälevitteitä. Esim. cashew vois olla jees.

    Ja nyt kun tässä aiheessa ollaan, maistoin tänään Questin PB&J-patukkaa - ei vakuuttanut. Liian vähän hillon makua, muttei paha ollut. Pitäis olla vaan tyytyväinen ettei löytynyt uutta suosikkimakua, alkais mennä seuraava tilaus liian monimutkaiseksi (tosin uusi Cookies & Cream kiehtoo ihan sikana :P). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on samanlaisia eväitä siis! ;) Toistaiseksi ainakin oon sitä mieltä, että mantelivoi on parempaa kuin maapähkinävoi. Mutta itseni tuntien koukutun tähän lopulta ihan samalla tavalla. ;)

      Mä en olekaan maistanut PB&J -patukkaa. Koska maapähkinävoi, jota olen jonkin verran (onnistuneesti :D) vältellyt tähän asti. Patukkatilaukset on aina yhtä haastavia! ;) Hetkeen ei ole kyllä ollut moisia ongelmia, kun nykyisetkin laatikot vanhenee kaapissa. Ei olla kumpikaan syöty ainoatakaan patukkaa moneen kuukauteen. Kesällä joskus vissiin viimeksi.

      Poista
  3. Saaran blogissa oli just "terveellisen pika-Snickersin" ohje: http://www.lily.fi/blogit/elamani-kunnossa/terveellinen-pika-snickers :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa lueskelen blogeja läpi ja bongasin tuon! :D Hauska yhteensattuma, että Snickersit on olleet muidenkin mielessä! :') Ja taatelit niiden tekemiseksi!

      Poista
  4. Sun innottamana ostin maapähkinävoita, enkä tykänny yhtään :D Maistoin sitä tosin vasta lusikasta ja riisikakun päällä...pitänee googlettaa et mihin kaikkeen sitä vois oikeen lykkää et saan ton purkin käytettyä :D
    Btw, mitä hilloa sä syöt? Mikä on se hillotuote joka on läpässy sun seulan ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, joo ei iskenyt mullekaan aluksi! En tykännyt oikeastaan yhtään. Mutta sinnikkäästi oon lykkinyt sitä joka paikkaan (eli monta kertaa päivässä oon syönyt) ja nyt maistuu jo. Tottumiskysymyksiä vissiin! Tosin mantelivoi on edelleen mun mieleen enempi. Erityisesti riisikakun päällä tuo maapähkinävoin maku tökki tosi paljon aluksi. Nyt uppoo jo hyvällä ruokahalulla, ehkä ylimääräisiäkin.. :D

      Hilloseulan on läpäisseet St Dalfourin hillot - ei lisättyä sokeria tai muita ylimääräisyyksiä. ;) Meidän kaupassa on vain vadelmaa ja mansikkaa, joista mansikka saa mun kainaloni kutisemaan, joten vadelmalla on menty jo yli vuosi. Nomnomnom. <3 Noita on mun mielestä saatavilla Suomessakin!
      http://www.stdalfour.co.uk

      Poista
    2. Noh saas nähä, en yleensä välitä olla sinnikäs semmosten ruokien suhteen joista en kerta kaikkiaan tykkää :D Eli tuskinpa ostan uutta purkkia jos joskus saan ton tyhjenemään ;)

      Sitä mä kovasti mietinkin et mitä hilloa se oikein on ku hillothan yleensä on sokeripommeja. Siks suosinkin iha pelkkien marjojen käyttöä hillon sijaan. Mut tuota kyseista tuotetta vois kokeilla jos jossain tulee vastaan.

      Poista
    3. No jos ei kerta kaikkiaan tykkää niin ei kai sitten tule onnistumaan. Mä olen oppinut, että mihin makuihin tulen todennäköisesti tottumaan ja mitkä ei tule uppoamaan millään. Tämän mä aavistin sellaiseksi, että käännän kelkkani. ;)

      Joo mä en tajua miksi hilloihin pitää lisätä sokeria tai muita makeuttajia, kun nehän on jo makeita?! Täällä marjat maksaa tosi paljon, joten niitä tulee käytettyä vaan iltapalalla rahkassa. Hilloa sitten missä milloinkin, helppo makeuttaja. :)

      Poista