maanantai 13. tammikuuta 2014

Närästelevä kylmänkyhmytär

Eilen hehkutin vähäistä särkylääkemäärää. No, ihan niin vähillä en päässyt.. Ja jos ei olisi menty aikaisin nukkumaan, niin saman verran oisi pitänyt niitä napsia kuin aiemminkin. Kai se on vain uskottava, että se annos on se, mikä mulla vain aina menee.

Tänään aamulla kiusasi sitten taas aivan tajuton närästys. Ihan oksetti. Ehkä kerran vuodessa tai kahdessa pitää syödä Rennietä ja tänään niitä piti mussutella. Ylävatsalla korvensi. Äkkiseltään googlettelemalla syyksi todennäköisesti paljastui Aspirin. Vaikka se ei ennen olekaan tuolleen tehnyt mulle. Kerta se ensimmäinenkin. Olo onneksi helpotti sillä Renniellä, mitä onneksi oli kotona! Mutta kaiken tuon vuoksi treenin alku siirtyi normaalia pidemmälle päivään. Ei sitä oikein tehnyt mieli mennä riehumaan punttien kanssa, kun vatsa oli tulessa.

Keskitettyä. Pakkotoistoja.

Mutta sitten kun treeni lähti käyntiin niin se todella lähti käyntiin! Pieniä muutoksia tuli, jotta sain painot fiksusti. Esimerkiksi superipari keskitetty-hammerit lakkasivat parittelemasta, kun hammerit sujuu tätä nykyä kahta kiloa suuremmalla painolla kuin keskitetty. Ja niihin tarvitsee samoja vinyyleitä molempiin. Joten ero tuli näille. Taisivat jopa toimia paremmin erikseen.


Tämän lisäksi jätin nyt vihdoin alataljan kuminauhalla pois. Teen jo kulmasoutua mutkatangossa ja päädyin nyt tekemään sitä myös käsipainoilla. Ennenkin olen liikettä tehnyt, ihan pääasiallisena selkäliikkeenäkin, mutta en koskaan kahdella painolla samaan aikaan. Oikein ketutti nähdä videolta tuo suoritus, kun siinä näkyy niin hyvin, miten eri tasolla kädet menee, miten toinen (vammakäsi) jää niiiiin paljon alemmas kuin toinen.. Huoh! Pitää ehkä mieluummin tehdä nuo käsi kerrallaan, jotta kykenee keskittymään siihen vammakäteen vähän laajemmin. Ehkä se siitä nousee korkeammalle, kun saa ajatuksen siirrettyä pelkästään siihen.


Mä tahtoisin sellaisen (hervottoman) hyppyrihauiksen. Miksei mulla oo sellaista? :D Onko se hyppyrimalli geneettinen ja sellaista ei voi kuka tahansa rakentaa? Mutta kun mä tahdoonnnnhhhh..

Ulkona oli ihan jumalaisen nätti ilma. Aurinko paistoi, ei pilviä taivaalla, ei laisinkaan tuulta (Skotlannissa ei tuulta?!?!), varpuset sirkuttivat pensasaidassa, lämpömittari näytti auringossa +18°C.. Ja kukat kukkii ja ötökät pörrää. Näyttää keväältä ja varmaan olisikin, jos ei oisi talvikin vielä tulematta. Mutta kyllähän sen tietää, että tuolla pihalla on silti kylmä, sanoi mittari ja silmät mitä tahansa. Joka tapauksessa sinne tahdoin ehdottomasti mennä!

Tuohon suuntaan. Siellä on ulko-ovi.

Pihatiellä se jo selvisi, että vaikka aurinko lämmittää kahdeksantoista astetta, niin ei se edes tieltä sulata jäätä. Oli liukasta! Monessa kohtaa sai vähän liukastella, vaikka aurinko niihin paistoikin. Vesilammikot oli jäätyneet ja olihan siellä se kunnon jäätävä viimakin, vaikka muuten ei tuullutkaan. Ja taisi olla kyllä toistaiseksi jäätävin tähän talveen (jos tämä nyt talvea on).



Olisin halunnut kävellä 10-12km, mutta koska kello oli jo niin paljon, jouduin puolittamaan tuon matkan. Kävelin 5.80km, aikaan 1:06min. Ihanan raikas lenkki oli!


Nyt kun mun verenkiertoni on parantunut ihan jumalattomasti käsissä (ja jaloissa), niin usein ensimmäisen 15-30min kuluttua olen joutunut ottamaan hanskat pois kädestä, kun tuolla ulkona menen. Ja nehän pysyivät tiiviisti kädessä kesälläkin vielä.. Tänään ei kuitenkaan tullut himoja niitä kiskoa muualle, sillä viima oli tosiaan sitä luokkaa, että oisin jäätynyt siihen paikkaan. Lisäksi olen joutunut pitämään niitä muutenkin kädessä, vaikka hikoiluttaisi, koska kylmänkyhmyt. Noista olikin vähän puhetta viime talvena, jolloin joku lukija vinkkasi, että kipeissä varpaissani on tuommoisia. Nimihän on aivan kamala. :D Englanniksi chilblains, paljon parempi. No, noita on tosiaan ollut mulla varpaissa joka ikinen talvi monen vuoden ajan ja täällä viimassa (sekä ulko-, että sisäviimassa) niitä oli viime talvena paljon. Nyt niitä on ollut vasta yksi lievä. Koskaan ei missään muualla ole ollut kuin varpaissa. Mutta nyt, kun olen tuolla mennyt ilman hanskoja ja altistanut käteni viimalle, sain rystyseeni yhden patin. Siitä lähtien hanskat on pysyneet kädessä.. Sitten viime viikon kävelyn jälkeen tulikin varpaiden ja käsien sijaan toisen silmän alaluomeen. :( Se on aika arka, mutta ei onneksi näy kovin selvästi ulospäin. Vähän kyllä hirvittää, jos niitä alkaa naamaan jo tulla.. Katsellaan siis parin päivän päästä, että mitä tästä päivästä jäi käteen (naamaan). Viima oli sitä luokkaa, että naamaa oikein särki luita myöten välillä.

Se sitten taas mitä ei ole (vielä) tänä talvena ollenkaan, on koko viime talven ja kevään kiusannut naamareaktio tuohon viimaan, joista kirjoittelin kuvin kera ainakin täällä. Mulle ei koskaan selvinnyt se, mistä se johtui. Ei se vaan sopinut mihinkään kuvaukseen, mistä luin. Lääkäriin ei sen vuoksi sentään tarvinnut koskaan mennä. Ehkä tänä talvena sitten tuli tuon tilalle kylmänkyhmyjä. Jee. :D


Myöhäisestä lenkin ajankohdasta johtuen pääsin kokkailemaan aivan hirmuisen myöhään omalla mittapuullani. Aivan viimeistään olen syönyt lämpimän ruoan joka päivä neljältä, mieluiten kahden-kolmen välillä. Tänään ruoka oli valmis vasta viideltä ja siitä johtuen piti ottaa vähän pienempi annos, sillä seuraava ateria odotti jo siinä tunnin päässä. Aterioita ei kuitenkaan viitsi skipata, ettei vallan miinuksille jäädä tällaisina päivinä.

Pippurimyllyjänis.

Raastoin kolme isoa porkkanaa ja kaksi isoa kesäkurpitsaa. Yhden porkkanoista raastoin pieneksi raasteeksi, kaikki loput normaalilla terällä. Pannulle kypsymään, sekaan jossain kohtaa purkillinen tomaattimurskaa, yrtit ja mausteet, ja sitten tummaa soijarouhetta, kunnes nestemäärä katosi (imeytyi rouheeseen). Sai muhia kannen alla vielä jonkin aikaa. Levyltä olin ottanut jo pois.

Vähän on tullut rouhetta käytettyä. Nyt bongasin, että menee vanhaksikin parin kuukauden päästä. En uskaltanut katsoa milloin menee sen kanssa samaan aikaan ostettu, avaamaton pussukka kuivasoijapalleroisia. Ne on ihan taivaallisia, mutta niistä saa ei-niin-taivaalliset ilmavaivat. :D



Oli todella hyvää. Soijarouhe meni ihan jauhelihasta taas. Kaduin kyllä tuota kaikkea tomaattia ja mausteisuutta, kun ruokailun jälkeen alkoi taas sisuskalut korventaa siitä mahalaukun portin tienoilta. Jokuset Renniet piti taas ottaa. Toivottavasti huomenna on jo paremmassa kunnossa. Muuten tarvitseekin karsia sitten vähän jotain ruoka-aineita hetkeksi pois. Mun tomskut! Yhyy.

12 kommenttia:

  1. Oi mikä haukka! Millainen on hyppyrimalli?

    Ja asiasta ihan toiseen, KUINKA kauan voi kestää Quest-patukoiden saapuminen? Oon odottanut tilausta jo puolitoista viikkoa. :O Luulisi että tänne kestäisi suurin piirtein sama aika kuin sinne. Kun eikö ne Jenkeistä kuitenkin aina tuu? Oon varmaan liian malttamaton. ><

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyppyrihaukka on sellainen hieno, jossa alempi pää nousee selvästi ylöspäin. Melkein sellainen Kippari-Kalle -malli. :D Sellaisen saa myös sillä, että hauis napsahtaa poikki ja menee rullalle, mutta ihan sellaista en aatellut tehdä tapahtuvaksi.. :O

      Jos oot tilannut ihan sieltä pääpaikalta, eli Questin omien sivujen kautta, niin kyllä siinä (meillä) kestää 10-15 päivää. En osaa sanoa, onko se sama Suomeen, mutta oota nyt vielä hetki joka tapauksessa. ;) Vaikka ei oo helppoo, mää tiiän. :D

      Poista
    2. Tapahtui hirveitä! Tullilta tuli lappu - ne pitää mun patukoita vankina! Mitämäteenmitämäteen?? Kuinka paljon mä joudun maksamaan ja miten? Auta.

      Poista
    3. Voi ei! Aina välillä ne käväisee tullin kautta. Suomen nykyisiin tullisäännöksiin en ole perehtynyt, mutta täällä meilläkin aina välillä on käynyt tullin kautta. Saksassa meidän piti hakea ne tullista, täällä tullista tuli lasku ja sen maksettua patukat toimitettiin eteenpäin. Suomessa olen joskus tilannut jenkeistä vaatetusta ja silloin tullit hoitui jälkikäteen tulleella ihan peruslaskulla. Toivat paketin ovelle kun olin ilmoittanut heidän tarvitsemat tiedot ja se lasku tupsahti sitten joskus viikon-kahden päästä postiluukusta.

      Kaikki nyt riippuu kovin mitä se sun lappusi sanoo, että pitää tehdä. :) Tullimaksu riippuu ostoksen suuruudesta (ainakin jos ei ole maksut muuttuneet). Esim. mun vaateostokset maksoivat lähemmäs kolmeasataa euroa ja tullit olivat väliltä 70-100e. En tiedä monellako eurolla oot patukoita tilannut, mutta tuskin ihan hirveän monella? Ei se montaa kymppiä tule olemaan. Mehän laskettiin aikoinaan, että kun tilataan sieltä Questin omien sivujen kautta 10 laatikkoa kerrallaan ja maksetaan kaikki kulut, mukaan lukien tullit, siitä tulee silti halvempaa kuin että ostaisi yksittäisiä patukoita Suomesta, niistä harvoista paikoista kun niitä saa.

      Poista
  2. Hei mäkin olen miettinyt sitä hyppyrihauisjuttua! :D Mun mielestä sun hauis on kuitenkin hieno. Voiko hauis olla kaunis? Jos voi, niin mun mielestä sulla on.

    Pippurimyllyjänis. <3 Ja arvaa, näin taas unta susta! Muistan vaan, että mietin unessa "ai tällain ne asuu täällä ulkomailla!". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihh, sinäkin! :') Hyppyri oisi hirrrrveän kiva! Mä koitin tossa toljotella mun hauista ja millaiseksi sitä kuvailisin. Mä luulen, että te muut ihanaiset näette jotain mitä mä en näe. :') Jotenkin tuntuu muutenkin, että olen ihan sokea sille. No pumpissa se on ihan kiva, kuten kuvassakin, mutta muuten se on vielä niiiiin pieni.

      Mitenköhän me ulkomailla oikein asuttiin sun unessa, hitsi että et muista. :D Pippurimyllyjänis on söpö, kyllä! <3

      Poista
  3. semmoinen kipparikalle kävis mullekin, dietillä mulla oli sellainen mini hyppyri kun rasvat oli vähissä, mut nyt se on taas sellainen paksu pötkö :) Mulla tuo käpälä ottaa muutenkin treeniä huonosti vastaan ja siihen pitää ohan todenteolla keskittyä että menee perille tai tulee edes kipeäksi.. Hauis on kyllä mun heikoin osa-alueeni.
    Munkin mielestä sun käpälä on kyllä hyvä :D ja toi pippurimylly, IHANA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen oisi kyllä kovin hieno! Mullakin ennen nousi enempi, nyt se on jonnekin hukkunut.. :D Hauis taitaa olla mullakin se heikko kohta, jonka kanssa treenit on pahimmillaan aikamoista taistelua.
      Hyvä käpälä, no mutta kiitosta! :D Pippurimylly on mulla ollut jo monta vuotta (löytyi Prismasta). Se on söpö, mutta harmikseni ei kovin hyvä. :D Puolikkaita pippureita sieltä tupsahtelee pihalle, saisi olla vähän rouhitumpaa..

      Poista
  4. Vitsit tuota sun habaa! Mikä möhkäle :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä mitä kuvaa te katotte, miksi mä en näeeehhh?! :D Yhyy. Mä näen vaan suht pienen käden, mikä on oikeasti vieläkin pienempi, kun pumppi on kadonnut. :/ Toisaalta sitähän tässä kasvatellaan, joten ei auta itku. Punttia punttia vaan! ;)

      Poista
  5. Minä täällä taas kommentoin monta päivää jäljessä, kun on vähän postauksia rästissä. Mutta piru vie, kaikki minä aion lukea! ;)

    Mun pikkuveljelläni on ollut sellanen hyppyrihauis ihan pikkulapsesta asti. Voisi siis kuvitella, että oisin itekin saanu geenien mukana sellasen, mutta ei. Ei kasva, ei niin millään :D

    Ja hei, meilläkin on tollanen pippurimyllyjänis <3 ja sen kaveriksi sellanen valkonen suolamyllyjänis. Niin on söpöjä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot sinä sitkeä typy! ;) Ehkä ihan hyvä, että jätin blogin pariksi päiväksi tauolle, helpottaa sun luku-urakkaasi. ;)

      Voi, sun pikkuveljesi on onnenpekka! Toivottavasti hän tietää sen! Mun mielestä jokaisen hyppyrihauiksen omistajan pitäisi vähintään silitellä habaansa kerran päivässä. :D

      Ooo teilläkin on jänösiä! <3 Ne on niin söpösiä. Se valkoinen on kanssa ihan yhtä suloinen! <3

      Poista