torstai 16. tammikuuta 2014

Muotopuoli

Takana hyvin nukuttu ja kivuton yö - kyllä tämä siis tästä! Vatsa ilmoittelee edelleen itsestään silloin tällöin, mutta se menee jo itsekseen ohi ilman mitään toimenpiteitä (esim. Rennietä). Peukut pystyssä, että pian tämä kaikki on ohi jo.

Aamu oli sumuinen.

Eilisen jäljiltä on ojentajat hellänä. Itseasiassa niihin alkoi tuntua jo pitkälti eilisen puolella. Tänään oli vuorossa yrityksiä kipeyttää hauikset (toivottavasti onnistuin) ja selkä (toivottavasti epäonnistuin). Hauiksille neljä liikettä ja selälle kaksi. Ja takaolkapäille yksi.

En fanita tätä ilmettä..

Selälle nyt kulmasoutua käsipainolla käsi kerrallaan, kun viimeksi se vammakäsipuoli jäi niin paljon alemmas kuin vähemmän vammakäsi. Nyt pystyi keskittymään paremmin jokaiseen nostoon. En tosin tiedä nousukorkeutta, kun oisi pitänyt kuvata molemmin puolin. Sitä varten oisi pitänyt siirrellä tukena ollutta penkkiä käsien välillä ja vaihtaa puolta. Liikaa vaadittu ainakin tänään. :D


Kädessä oli 15 kiloa, oisi saanut olla vähän enemmän. Ensi kerralla sitten! Remmejä käytin, jotta kykenin keskittymään pelkästään siihen nostoon, enkä painosta kiinni pitämiseen. Nyt tunnustellaan, että menikö perille. Ristiriitaiset fiilikset sen suhteen, että toivonko kipua. ;)


Ylläolevan hikikainalokuvan tarkoituksena on kattella hauisten (ja vähän ojentajankin) kokoeroa. Aika helposti havaittavissa, ei tartte mittanauhaa.. Osa kokoerosta saattaa tosin johtua siitäkin, että en kykene sitä jännittämään kunnolla. En osaa sanoa, onko tuossa nyt täysi jännitys. Yritin kyllä aivan täysillä. Vahvempi se silti on, aina ollutkin, kuin isommalla hauiksella varustettu käsi. Kesällä oli ihana asia, kun sai selville, että syntymässä oli tullut se erbin pareesi, eikä tarvinnut enää ihmetellä näitä kaikenlaisia puolierojuttuja, väreilevää habaa ja irtoilevaa lapaa. Kaikelle olikin yhtäkkiä selitys, eikä ne asiat siksi enää häiritse. Mutta kyllä ne silti ketuttaa. :D Vaikka oisihan mun voinut käydä huomattavasti huonomminkin. Voisi olla, että toinen käsi olisi vaikka lähes kokonaan toimintakyvytön ja kovin kipeä.

Olisin kovin tahtonut pihalle tänään, aamun sumu oli hirmuisen houkutteleva ja sen jälkeen aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä tuullut. Mutta sen sijaan crossailin, sillä oli pyykinpesupäivä. Ja minähän en konetta yksin jätä päälle.

Postissa tuli kilo ceylon -kanelia. Tosijuttu.

Ruoaksi tein tänään kesäkurpitsanpuolikkaita uunissa. Voitelin ne valkosipulichiliöljyseoksella ja päälle heitin mieluisia mausteita. Currya, kurkumaa, savustettua paprikaa, oreganoa ja intialaista garam masalaa. Ja mustapippuria pippurimyllyjäniksestä. Kuvasta näkyykin, että tuo ei ole niin hyvä mylly, tulee isoja paloja ulos.. Mutta kun se on niin söpö, ei voi vaihtaa. :D

Menossa uuniin.

Mulla on karmaiseva määrä kirsikkatomaatteja nyt jääkaapissa, kun en ole niitä voinut (tahtonut) vatsan takia syödä. Tänäänkään en vielä uskaltanut raakana vedellä ja päädyinkin paistelemaan niitä pannulla sipulin kanssa, jos se veisi vähän sitä mahdollista vatsaärsytystä pois.. Pakko niitä on kuitenkin koittaa syödä, ettei roskiin mene. En tahdo heittää ruokaa roskiin. Ja vieläkin oisi 600g tuhottavana. :')

Tuorebasilikaa ja persiljaa seassa mausteiden lisäksi.

Olihan näissä taas kaikkea, mistä vatsa voisi suuttua (mausteita, öljyä, sipulia, ne tomaatit..). Ja niin se vähän suuttuikin. Ei kuitenkaan niin paljoa, että oisi pitänyt tehdä asialle jotain. Jälkeenpäin tajusin, että oisin nyt voinut jättää edes sen paprikamausteen pois!



Mutta olihan hyvää. Etenkin nuo kesäkurpitsat. Niistä tuli pitkälti aivan taivaallisia. <3

Huomenna perjantain jalkapyllytreenit ja katsellaan, joskos sitä pääsisi niitä vatsojakin jo pitkästä aikaa tekemään. Ja nyt seuraavaksi tämän pariin, mikä on valmiiksi jääkaapissa (sekoitettuna) oottamassa:


10 kommenttia:

  1. Smoothailetko sä muuten koskaa rahkojas? Ite monesti blenderöin rahkasta erilaisten lisukkeiden (kuten banaanin, marjojen, mehun, pellavansiemenrouheen jne) kera smoothieta, joka on sit helppo ja nopea vetästä naamaan. Menee paljon nopeemmin alas kuin jähmeän rahkan lusikointi :) Esim (autoilu)eväänä erinomainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa, kun mä tykkään, että se on kuohkeaa ja paksua! :) Myös autossa. :D Muuten saatan kyllä käyttää sauvasekoitinta, esim. juurikin banskun surrauttelemiseen sinne sekaan, mutta jätän silti paksuksi. :)

      Poista
    2. Joo tönkköä mulle kiitosta. :D

      Poista
  2. Löysin blogisi jonkin toisen kautta ihan vastikään ja täytyy nyt kommentoida, kuinka iloinen siitä olen! Tykästyin heti, kirjoitat kivasti ja tuot motivaatiota ja vinkkejä myös omiin reenailuihin. kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ansku! Ja ole hyvä! :) Näistä kommenteista tulen aina niin iloiseksi, kun kuulen jonkun tulleen mun höpinöistä niin iloiseksi! :))

      Poista
  3. oiiii noi kesäkurpitsat, taidan tehdä itsekin :) kauanko/missä asteessa uunittelit noi ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli ihan taivaallisia! Mieskin niitä syödessään totesi, että ihan kun niissä oisi jopa vähän voita. Vaan ei todellakaan ollut! :D Mutta sen kun muistaisin, että kauanko uunissa olivat ja missä asteessa.. :'D Voi apua. Veikkaan, että asteita oli noin 180°C, mutta ajasta ei mitään tietoa. Loppuvaiheessa sammutin vielä uunin ja jätin sinne muhimaan, kun oli vielä muut ruokavalmistelut kesken. En nyt kyennyt valitettavasti tämän enempää avittamaan! :/

      Poista
  4. Siis oikeesti, en kestä noita ruokakuvia! ~~c(:
    Ootko vaihtanut kameraa vai onko Bloggeri vihdoin lakannut jumittamasta? On nimittäin hirmusen hyvälaatuisia ja tarkkoja kuvia. Vähän liian tarkkoja, kun kuola valuu tähän tahtiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se kuola poskelta pois! :DD Pitäisiköhän mun lisätä varoitus tuonne blogin sivuun, että ei kannata kattella nälkäisenä? :')
      Onhan mulla tosiaan ollut jo pidemmän aikaa järkkäri käytössä. Harvemmin tulee enää puhelinräpsyjä. Treenikuvat tietty edelleen huonolaatuisesti läppärillä, ettei tartte sitä kuolaa sentään niitä kattellessa pyyhkiä. :'D

      Poista