lauantai 12. tammikuuta 2013

Lisämotivaattoreita? Minulla?

Lauantaita! Tänään ajattelin käydä hieman erilaista asiaa läpi. Olen monesti sanonut, että tässä elämäntyylissä ja treenaamisessa ei ole kysymys motivaatiosta, vaan ollaan menty jo sen yli ajat sitten. Eli itseään ei tarvitse kerta toisensa jälkeen suostutella treenien pariin, vaan koko touhu on niin iso osa omaa elämää, että se menee siinä samassa kuin syöminen ja nukkuminenkin, yhtä lailla automaattisia toimenpiteitä kuin liikuntakin.

Kuitenkin aina välillä saa jostain aivan ekstraboostia omiin treeneihin, vaikkei sellaista tiennyt edes etsivänsä tai tarvitsevansakaan. Silti toisinaan joku ihminen tai jokin kuva saa aikaan ihan eri vireen koko touhuun. Treeniblogipiireissä ei ole kovinkaan tavatonta ajatella jonkun toisen treeniblogin pitäjän tiettyjä lihaksia kesken treenin, kuten on tullut todettua suuntaan ja toiseen. :D Asianomaiset tunnistanevat itsensä tästä lauseesta! :'D

Ajattelin mainita pari henkilökohtaista lisäboosteriani, ihmistä, joista olen saanut välillä aivan hirvittävästi potkua! Ihan ensimmäisenä on Anna, jonka kehitys on ollut jotain ihan huikeaa (katsokaa vaikka tästä). Anna on suurin syy siihen, miksi itse olen tällä hetkellä plussakaloreilla. Kun näki, miten hän kehittyi ja kasvatti sitä habaa ihan huikealla tahdilla, aloin tuosta saada itselleni ihan älytöntä lisämotivaatiota omiin hauistreeneihini ja kirjaimellisesti näin Annan käsivarret mielessäni kun habaa kasvattelin! :') Ajatus plussakaloreista alunperin siis syntyi vain ja ainoastaan Annan kehityksen innoittamana. Tuo muhi jonkin aikaa, kunnes aloin siitä ensin ääneen mainita ja lopulta tässä ollaan. Kiitos siis Annalle! <3

Toinen lisäpotkumotivaattori on tietysti ihana Monna! <3 Etenkin Monnan koivet on jotain, mistä itse voin vain haaveilla, mutta joita kuitenkin ajattelen paljon jalkapäivinä! ;) Ja kyllä, sitä tekee ehkä pari toistoa enemmän kun niitä ajattelee! Monnaa ihailen tietysti monessa muussakin asiassa hirveästi! Varsinkin asenne kolahtaa ihan täysillä. ;)

Takareisilisätreeniboostimotivaattorina (kyllä, se ON nyt sana :D) toimii tällä hetkellä Tiina Katariina ja tämän postauksen viimeinen kuva! Niin kaunis kaari on takareidessä. <3 Ja pepussakin varsin näpsäkkää muotoa!

Satunnaisesti kesken treenin tulee mieleen muitakin treeniblogittelijoita, mutta en osaa nyt nimetä muita, jotka tällä hetkellä antaisi lisäpotkua. Näistä kolmesta ammennan lisätehoa tiettyihin osa-alueisiin. Muut lihasryhmät menevät ihan omalla potkulla, eli täysillä nekin, mutta mielessä ehkä vain kuva siitä millaiset nuo kyseiset voisivat olla juuri minulla, ei millaiset ne ovat jollain toisella.

Koskaan en vertaa käyttämiäni painoja toisten painoihin, enkä tee itselleni tavoitteita niiden suhteen. Kunhan koko ajan kehittyy niin hyvä on. Tämän vuoksi kenenkään nostamat painot eivät anna itselleni lisäboostia, kun ne on jokaiselle niin henkilökohtaisia. Omista onnistumisista saa toki sitten taas innostusta sitäkin enemmän!

Yksittäiset motivaatiokuvat ja -lauseet internetin syövereistä eivät minuun vaikuta mihinkään suuntaan, vaikka upeita kroppia on ja lauseet varsin osuvia. Mutta kun niihin ihmisiin ei ole minkäänlaista tunnesidettä, heidän elämästään en tiedä mitään, en tiedä mitä kaikkea he ovat tehneet päästäkseen siihen kuntoon ja millaisia ihmisiä muutenkaan ovat. Siksi ne on vain kuvia. Niitä kuvia tai lauseita en kyllä ajattele koskaan kesken treenin, enkä näkisi itseäni koskaan selailemassa moisia ennen treeniä hakeakseni lisäboostia. Voisi siis sanoa, että eniten ihailen ja lisämotivoidun ihmisistä, kuin pelkistä lihaksista. Tahdon tietää, millainen ihminen missäkin kropassa asuu.

Ja joissain muissa asioissa lisämotivoi taas sitten joku toinen, kuten Jaanaba. Lisäpotkua yleiseen elämiseen ja valintoihin, mitä tulee vaikka jossain määrin ravintoasioihin. Tykkään hänen tavastaan elää elämää ja meissä onkin yllättävän paljon samaa, vaikka hän on varmasti paljon mukavampi ihminen kuin minä olen. :D

Iso kiitos siis muillekin (treeni)blogittelijoille! On mukavaa, että jaksatte kirjoitella ja kuvailla ja antaa mullekin sitä extrapotkua!

Marraskuiset vilkutukset.

Mistä te muut saatte lisäpotkua? Saatteko mistään, tarvitseeko sitä? Iskeekö ns. motivaatiolauseet ja -kuvat?

24 kommenttia:

  1. Heidi, KIITOS! Mie en osaa sanoa yhtään mitään muuta. Sie sait miut itkemään, onnenkyyneleitä tosin. Huh, et varmasti osaa edes kuvitella minkälaisena kunnia-asiana otin nuo siun sanat! Jouduin lukemaan ne muutamaan kertaan läpi ja avaamaan tuon linkin useampaan otteeseen, että uskoin siun puhuvan ihan oikeesti miusta.

    Hienoin ja tärkein palaute, jota oon koko tämän treenihistoriani aikana saanut <3 Kiitoshalaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, en kestä!! Ole hyvä Anna! <3 Mäkin sain räpsytellä vähän tiuhaan kuule silmiä kun tämän kommenttisi luin.. :') Kiitosolehyväjavieläkerrankiitoshalaus sinnekin! <3

      Poista
  2. Lisäpotkua saa tietty muiden blogeista ja siitä, kun kattoo niitten kisojen lähtölistoja, minne on jo ilmottautunut. Tulee semmonen "Ton mä voitan, kun mä teen tän treenin"-asenne, mutta ei ehkä toimi kuin kilpaurheilussa :D

    Sitten on tietty jokunen psyykkausbiisi tms. video, joita käytän myös henkisessä valmistautumisessa kisoihin (http://kauramoottori.blogspot.fi/2012/07/henkinen-valmistautuminen.html). Samat toimii kyllä yhtä hyvin treenipsyykkaukseen.

    Mutta yks tärkee motivaattori on se oma peilikuva. Kun sen oman kehityksen näkee konkreettisesti, niin siitä saa aina lisää virtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin joskus psyykkailen ennen suoritusta, lähinnä niin, että näkee mielessään sen suorituksen etukäteen. Jos on heittänyt lisää rautaa tankoon ja tietää sen olevan ehkä hieman haastavaa :D niin kyllä auttaa, että mielessään näkee etukäteen sen, miten se kuitenkin nousee. Ja niinhän se sitten nousee!

      Ehdottomasti se oman peilikuvan ja muutenkin oman kehityksen seuraaminen on suurin syy, miksi tätä tekee päivästä toiseen. En kyllä jaksaisi, jos ei mitään koskaan aikaiseksi saisi. Oisihan se ihan ajanhukkaa. Siksi pitääkin tehdä sillä meiningillä, että muutosta myös näkee! ;)

      Poista
  3. treeniblogeista saa kyllä ihan eri tavalla inspiraatiota kuin mistään muualta. kai se on just se, että näkee miten ihminen treenaa sen upean kropan eteen ja samalla pääsee vähän tutustumaan ihmiseen. ihan eri tavalla saa intoa kuin esim. ihan vain random kuvista.

    täytää myöntää, että esim. itselläni treeniblogien lukeminen on auttanut kauheasti kauneusihanteen muokkaamiseen. vuosia olen pitänyt hoikkaa, ei nyt ihan tikkulaihaa, mutta kuitenkin melko hoikkaa vain pienillä lihaksilla varustettua naisvartaloa kauniina. nykyään taas, päivä päivältä, ihailen enemmän lihaksikkaampaa ja oikeasti treenatun ja hyvinvointisen näköistä kehoa. kuten esim sua! ja tää muutos päässä on ihan vain ja ainoastaan muutaman mahtavan treenibloggaajan ansiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, se että tietää sen ihmisen siellä taustalla ja mitä hän tekee, että on siinä kunnossa kuin on, se on ihan täysin eri asia kuin tuntematon yhdessä kuvassa ilman tarinaa. Ihmiset on muutenkin aika kiehtovia otuksia, saati sitten tässä mielessä ajateltuna. :)

      Täällä myös kauneusihanne hieman muuttunut. Toki olen lihaksikasta kroppaa ihaillut oikeastaan aina, mutta ehkä itselläni en ole sellaista niin nähnyt tässä määrin. 'Vähän lihaksia vaan kiitti' on muuttunut oikeastaan viimeisen vuoden sisään aina vain muotoon 'enemmän lihaksia s**tana'. :D

      Ja kiitos! On mukavaa kuulua 'lihaksikkaan, oikeasti treenatun ja hyvinvointisen kehon' listalle!

      Poista
  4. jösses! mä ihmettelin että mistä ihmeestä mun blogiin on alkanu virrata porukkaa, kun kävijöitä on yhtäkkiä monta sataa enemmän kuin normaalisti... :D

    kiitos tuhannesti tästä kunniasta :D en olisi ikinä uskonut olevani kenenkään motivaationlähteenä, jos niin voi sanoa. varsinkaan sun, jota päinvastoin itse katson ihaillen ja kateellisena :) sait kyllä leukani loksahtamaan auki noilla sanoilla. KIITOS! ite oot! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Ole hyvä vain! Mä en oo sun takakoipia saanut mielestäni siitä hetkestä kun ne siinä kuvassa bongasin! ;) Myös muinoin kun postasit sen farkkupostauksen, niin kyllä vaan siinäkin näkyi kaunista muotoa. Mä tahdon kanssa!! Tänään jalkatreeniä ja takakoipien osalta taas näen sun koivet mielessä sitten vaan. :D Ettäs tiedät, jos alkaa tänään korvat kuumottaa tai jotain, niin mä se sua ajattelen taas lämmöllä. :'D

      Poista
  5. Kyllä se olet SINÄ, joka mua eniten motivoi! Seuraavaks tulee Monna :)

    Vaikka kyllä oon jo päässy tuon "mistä-saan-motivaatiota-liikuntaan-jakson" yli :D Yksi asia myös mikä motivoi, niin olen minä itse! Tottakai. Esim hauistreenin jälkeen hauis pullottaa ja näyttää isommalta, jalkatreenin jälkeen jalat kiinteämmiltä. Ja vatsalihaksetkin on alkanu pikkuhiljaa pilkistelemään tuolta rasvan alta ;)

    Oikeasti haluan sun kropan!

    -Ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :') Mukava kuulla! :)

      Ja kyllä ykkösasiana on tosiaan se, miten oman kehityksensä näkee! Kyllä siitä vaan saa hyvän mielen, kun näkee ja tuntee jotain tehneensä, ei sitä malta oottaa, että saa tehdä sen kaiken uudestaan!

      Heh! Ihan kaikki on mahdollista! Tosin mun kroppaa ei oikein voi saada, mutta samanmoisen voit itsellesi toki tehdä. :D Mukavia treenejä! ;)

      Poista
  6. No voi luoja Heidi!!! KIITOS!! <3 Et uskokaan miten hyvältä tää tuntuu! Ja yllä Ee:n kommentti myös! Siis ihan oikeesti! Mä oon ihan suu auki nyt täällä!

    puspuspuspuspus <3 <3 <3

    Niin ja Heidi, sun vatsa ja hauberit! Ne on mulla mielessä kun mä teen vatsoja tai hauiksia. Tosin kyllä Annankin hauberit on mielessä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itte Monna! <3 Kiva saada sut suu auki sinne ihmettelemään, hih! ;)

      MWAH!! <3 <3 <3

      Niin me vaan toisiamme aatellaan hirveesti kun treenaillaan, se on siinä rajoilla onko se creepyä vai ihan normaalia :D Mulle ihan sama mitä se on, toimii joka tapauksessa!! :'D

      Poista
  7. Minulle se motivaattori olet sinä. Vaikka käyn salilla harvoin (1-2 krt vkossa) olen huomannut lihaksien kasvun ja kunnon kohotuksen ja se lisää motivaatiota jatkaa. Mutta kun muistelen kuvia sinusta, varsinkin vatsalihaksista, johan jaksaa taas tikistää hooverissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! :') On oikeasti mukava antaa lisäboostia itsekin toisten treeneihin. Paljon tsemppiä treeneihin jatkossakin! ;)

      Poista
  8. Olipa ihanan positiivinen postaus. sä olet varmasti tosi monille iso motivaattori ja jopa ns. esikuva, josta voi ottaa mallia. Sun ajattelumaailma kun on niin omanlaisesi ja puolustat sitä aina oikeutetusti ja kuvien kautta voi nähdä miten hyvinvoiva voi ihminen olla kun katsoo mitä syö ja tekee oman kropan eteen töitä. Siksi olikin kiva, kun kerrot keitä itse seuraat ja keitä pidät omina motivaattoreinasi.

    Oot huippu ja sun rautasta otetta kropan muovaamiseen oon mahtava seurata! Kunpa olis sun tahto ja halu, voimat ja fiksut ajatukset. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää aihe tuli jossain kohtaa treenin jälkeisissä mainingeissa mieleen, kun oli taas saanut lisäpotkua toisista bloggareista. Ensin ajattelin ujuttaa aiheen johonkin toiseen postaukseen, mutta kyllähän tämä tarvitsi ihan oman postauksen! ;) Muillakin treenajilla on siis tavallaan näppinsä pelissä sen suhteen, millainen kroppa mulla on! Ihan mahtava ajatus sekin! :') Olen kyllä iloinen, että aikoinaan aloitin tämän blogin pitämisen. Vaikka itselleni se olikin, niin enpä tiennytkään kuinka paljon se loppujen lopuksi toisi mukanaan. Parhautta!

      Hih, kiitos Marissa! :')

      Poista
  9. Kyllähän ne treeniblogit motivoi ihan erilailla kun pelkät kuvat ihan tuntemattomista ihmisistä. Parasta buustia saa blogeista joiden kirjoittajasta huokuu innostus ja palo kehittyä! Ei tee itselläkää mieleen jättää treeniä välistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä totta! Sellainen iloinen treenihysteria on ihan parasta :D ja se jos mikä on tarttuvaa! Aina tulee hirveä hinku treenata HETI kun semmoisen on lukassut! :)

      Poista
  10. Löysin yhden blogin lisää lukemistoon, joten tackar!! :P

    VastaaPoista
  11. Hei wow mitkä vatsapalat :)
    -päivi-

    VastaaPoista
  12. Mä ennen aina aamulla, kun kello herätti lenkille/salille, selasin instagramista #fitspiration ja #motivation tägien alta kuvia. Aika nopeesti tuli sieltä sängystä noustua sitten ja lähdettyä liikkeelle! :D Ja kyllä nää muut treeniblogit on ihan hurja tsemppari itelle, kun huomaa että "normaalitkin" ihmiset pystyy huimiin tuloksiin.. heh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kuvat sitten vissiin jollekin toimii! :) Aika lailla kaikki keinot on sallittuja, pääasia että se bärse sieltä nousee ja lähtee liikkeelle :D

      Ja se varmasti tsemppaa kun näkee, että peruspulliaiset pääsee huonosta kunnosta hyvään kuntoon - jopa mahdollista ihan kotona! ;)

      Poista