tiistai 1. tammikuuta 2013

Viime vuosi

Hieman tilastoihmettelyä viime vuodesta.



Liikuin yhteensä 444 tuntia.

Tuosta määrästä puntteilua oli 320 tuntia, 225 eri kertaa.



Vuoden alussa yksijakoisella, huhtikuusta eteenpäin kolmijakoisella.

Crosstrainerilla menoa kertyi 61 kertaa, yhteensä 42 tuntia.

Kävelyllä kävin 256 kilometrin ja 59 tunnin edestä. Aurinkoiset kesäiset kelit alkoivat Saksassa maaliskuussa. Huomaako sen? :) Nämä reissut tapahtuivat aina kameran kanssa ja menivät eläimistöä kuvatessa.



Vaellusta kertyi 39 kilometriä ja 12 tuntia.

Hölkkää/juoksua tuli 24 kilometrin edestä.

Pyöräilin 87 kilometriä. Lisäksi kuntopyöräilin 1h 40min. Koostuu kahdesta vaivaisesta kerrasta.

Näistä oli minun liikuntavuoteni tehty. Sillä pääsi tästä..

Eipä juuri mikään pullistu :D Helmikuu, ensimmäinen treenikuva!

..tähän:


Suurin muutos selkeästi tapahtunut naamassa :D No kyllä siinä on
onneksi jotain muutakin tapahtunut. :)

Uusi vuosi alkoi ja ensimmäinen treeni tehtiin tietenkin ensimmäisenä päivänä. Jännää nähdä, millainen liikuntavuosi tästä tulee!

30 kommenttia:

  1. Onpas sullakin tosiaan vuodessa suuri muutos tapahtunut! :) Ja kiva, kun netti taas toimii ja pääsee lukeen sun juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on jotain tarttunut! Tuntuu, että suurin muutos on tapahtunut nyt ihan loppuvuonna vasta. Joten sillä tavalla voisi jatkaa ja hakea vieläkin suurempaa muutosta ensi vuoteen! :') Kiva että ootte ootelleet mun pölinöitä, oli kyllä ihmeellistä olla kirjoittelematta blogeja :D

      Poista
  2. Saisikohan sitä itsekin pidettyä todellist kirjaa treenimääristään. Ei ainakaan ellei yritä, siispä taidan lisätä tämän vuoden lupauksiini pyrkimyksen kirjata kaikki treenini ylös tunnollisesti. Ja siis onko motivoimampaa muutosta vuoden sisään nähty? No ei ole! huippua että olet taas toiminnassa, tai no, netti on - etköhän itse ole ollut koko ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mulla on helppo kirjaussysteemi, kun treenivihkoon menee aina treenin ohessa heti tieto ja treenin jälkeen palkkarin kanssa päivitetään heiaheiaan. :D Kaikennäköistä tuohon vuoteen mahtui ja tieto kasvoi loppuvuotta kohti. Alkuvuosi oli vielä ihan räpellystä. :')

      Hahaa, joo bloggaaja oli epäkunnossa! :')

      Poista
  3. Siulla on kyllä mieletön vuosi takana niin treenien kuin muunkin elämän osalta :) Plus tuo siun kroppa on jotain niin mahtavuutta, että ei voi muuta kuin ihailla ja nostaa hattua!

    ps. Miulle tuli tuosta 444 tunnista heti 666 mieleen :DD Kunnon paholaistreeniä ois sitten ollut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä taas ollut sellainen vuosi kaikilta osin että oksat pois! Olen kyllä kiitollinen, että oli aikaa treenailla tässä määrin ja tehdä juuri sitä mitä tahtoi. Tulevaisuudesta kun ei tiedä ja miten sitä aikaa tulee olemaan milloinkin. Kaikki on avoinna! Ja se on jännää!

      Ja tottakai mullekin tuli 666 mieleen. :D Paholaisen punaisilla silmillä on painettu menemään pirunsarvet ojossa :D

      Poista
    2. Tämän vuoden tavoitteeksi sitten se 666 ;)
      Minulla se 666 oli jossain vaiheessa pyöräilykilometrien tavoitteena. Lopulta meni muistaakseni reippaasti yli.

      Hyvät on kyllä sulla nuo lukemat! Tsemppiä ja intoa tämänkin vuoden treeneihin! :)

      Poista
    3. Hah, siinä oisikin tavoitetta! :') Kyllä mä jätän tavoitteet tekemättä, kunhan vaan kehittyy niin siinä on tarpeeksi. Aina mielyttävämpi olo ja peilikuva, siinä on se mitä haetaan. :)

      Kyllä tuommoinen 320 tuntia punttien parissa on aika huikea määrä. No, oli aikaa. :D

      Poista
  4. Kyllä on paljon hienoa muutosta tapahtunut yhdessä vuodessa, hienoo Heidi! Aikas napakka treenivuosi muutenkin :)

    Kivaa alkavaa vuotta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on kuvia, että näkee jotain tapahtuneen, ei tartte tuskailla peilin eessä ja miettiä, että ei yhtään mitään ole tarttunut, kun onhan sitä nyt kuitenkin! :)

      Kiitos samoin sinne! :)

      Poista
  5. huima muutos kyllä! todella motivoivaa. ehkä mäkin saan näihin mun rimpulakäsiin vielä joskus vähän muotoa jos oikein yritän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että motivoi! :) Etenkin loppuvuodesta paahdoin menemään omien rimpuloitteni kanssa ja tuntuukin, että silloin se muutos tapahtui. Ihan lyhyessä ajassa! Joten mahdollista se on, eikä tartte edes vuoden verran niitä kasvatella. En mä alkuvuonna vielä kasvatellut toden teolla. Luulin tietty, mutta nyt tiedän, että ei se ihan ollut semmoista kuin oisi pitänyt. :D

      Tsemppiä! Kyllä ne sieltä muodostuu! :)

      Poista
  6. Missä tommoinen treenilogi on??

    VastaaPoista
  7. On kyllä niin mieletön muutos! Ja ihan on kivat tuntimäärät! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On iloinen asia, että on tullut jotain pattia sinne tänne! :) Aikamoisilta noi tuntimäärät tälleen tuntuu kun niitä kattelee :D No, mulla oli aikaa.. :')

      Poista
  8. Vau, tosi paljon olet kyllä liikkunut! Ei se tietty tule yllätyksenä kun on sun blogia seurannut, mutta kyllähän se näyttää vaikuttavalta noin tilastollisesti esitettynä. :) Kiitos hei erittäin motivoivasta blogista, ja oikein mahtavaa ja treenintäyteistä vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löydät täältä motivaatiota! :) Ja kiitos itsellesi, mukavaa ja treenikästä vuotta! ;)

      Poista
  9. Vau mikä muutos ja vau mitkä tilastot! Sä jos kuka olet todellinen motivaattori! :D

    VastaaPoista
  10. Uskomattoman hieno ja motivoiva muutos!! Kyllä täällä tuntee itsensä pulleroksi ja jaksaa taas salilla tsempata ;)
    Ja kiva kun sait netin toimintaan, alkoi olla jo ikävä kirjoituksiasi ja ihmettelin "mitä puuttuu" kun selailin lukemiani blogeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että saat puhtia tsempata salilla, mutta en ole niin iloinen että tunnet itsesi pulleroksi tämän vuoksi :D
      Heh, sen kyllä huomaa aina jossain kohtaa, että yhtäkkiä joku blogi on pidemmäksi aikaa tipahtanut listoilta pois! :')

      Poista
  11. Tuli mieleen että kun noin ahkerasti jaksat treenata, oletko missään vaiheessa ajatellut, että voisit alkaa kisaamaan jollain tasolla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä joku tätä kysyy ja joka kerta vastaan, että ei ikinäikinäikinä tulla mua näkemään yhtään millään lavalla. :') Ainakaan tämän harrastuksen vuoksi. :D

      Poista
  12. Jaa kyllä oon niin kateellinen jo tuosta ekasta treenikuvasta :D Ei ole ihan joka naisella tuommosta kroppaa ! Ootko koskaan ollut missään fitnessmallina tai jonakin ? Ainakin olis kasvoja ja kroppaa siihen hommaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vai :D No on siinäkin tietysti jokin vuosi jonkinmoista treeniä jo takana. :) Ja kiitän kovasti tästäkin kehusta, missään moisessa en ole ollut enkä kyllä näe itseäni sellaisissa tulevaisuudessakaan. :')

      Oliko tuo kasvokehu muuten tuohon viimeiseen kuvaan viitaten?? :'D

      Poista
  13. Tää sun blogi on kyllä semmonen motivaattori ettei toista! :) Toivotavasti itelläkin riittää kärsivällisyys tähän treenaamiseen, sillä ite oon ainakin sen tyypisiä ihmisiä kenen pitäis saada kaikki heti nytten ja näitten lihasten kasvattaminen on kyllä hidasta puuhaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Minäkin tahdon kaikkihetinyt ja silti tämä laji jaksaa innostuttaa. Koska kaikkea ei vaan voi saada hetinyt ja on pakko jatkaa ja jatkaa että saa edes joskus. :D Hiiiiidasta tämä on! Mutta onneksi se on kivaa. ;) Tsemppiä!

      Poista
  14. Kaunis muoto tullut sun olkapäihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin saman kuvasta, että siluetti näyttää olkapäissä kivalle. En niitä voinut aiemmin treenatakaan, vasta loppuvuodesta otin liikkeitä pikkuhiljaa mukaan. Edelleen pitää välillä kipujen takia tehdä välillä vähemmän, mutta pääasia että jotain pystyy, se on jo enemmän kuin ennen! ;)

      Poista