Lisämotivaattoreita? Minulla?

Lauantaita! Tänään ajattelin käydä hieman erilaista asiaa läpi. Olen monesti sanonut, että tässä elämäntyylissä ja treenaamisessa ei ole kysymys motivaatiosta, vaan ollaan menty jo sen yli ajat sitten. Eli itseään ei tarvitse kerta toisensa jälkeen suostutella treenien pariin, vaan koko touhu on niin iso osa omaa elämää, että se menee siinä samassa kuin syöminen ja nukkuminenkin, yhtä lailla automaattisia toimenpiteitä kuin liikuntakin.

Kuitenkin aina välillä saa jostain aivan ekstraboostia omiin treeneihin, vaikkei sellaista tiennyt edes etsivänsä tai tarvitsevansakaan. Silti toisinaan joku ihminen tai jokin kuva saa aikaan ihan eri vireen koko touhuun. Treeniblogipiireissä ei ole kovinkaan tavatonta ajatella jonkun toisen treeniblogin pitäjän tiettyjä lihaksia kesken treenin, kuten on tullut todettua suuntaan ja toiseen. :D Asianomaiset tunnistanevat itsensä tästä lauseesta! :'D

Ajattelin mainita pari henkilökohtaista lisäboosteriani, ihmistä, joista olen saanut välillä aivan hirvittävästi potkua! Ihan ensimmäisenä on Anna, jonka kehitys on ollut jotain ihan huikeaa (katsokaa vaikka tästä). Anna on suurin syy siihen, miksi itse olen tällä hetkellä plussakaloreilla. Kun näki, miten hän kehittyi ja kasvatti sitä habaa ihan huikealla tahdilla, aloin tuosta saada itselleni ihan älytöntä lisämotivaatiota omiin hauistreeneihini ja kirjaimellisesti näin Annan käsivarret mielessäni kun habaa kasvattelin! :') Ajatus plussakaloreista alunperin siis syntyi vain ja ainoastaan Annan kehityksen innoittamana. Tuo muhi jonkin aikaa, kunnes aloin siitä ensin ääneen mainita ja lopulta tässä ollaan. Kiitos siis Annalle! <3

Toinen lisäpotkumotivaattori on tietysti ihana Monna! <3 Etenkin Monnan koivet on jotain, mistä itse voin vain haaveilla, mutta joita kuitenkin ajattelen paljon jalkapäivinä! ;) Ja kyllä, sitä tekee ehkä pari toistoa enemmän kun niitä ajattelee! Monnaa ihailen tietysti monessa muussakin asiassa hirveästi! Varsinkin asenne kolahtaa ihan täysillä. ;)

Takareisilisätreeniboostimotivaattorina (kyllä, se ON nyt sana :D) toimii tällä hetkellä Tiina Katariina ja tämän postauksen viimeinen kuva! Niin kaunis kaari on takareidessä. <3 Ja pepussakin varsin näpsäkkää muotoa!

Satunnaisesti kesken treenin tulee mieleen muitakin treeniblogittelijoita, mutta en osaa nyt nimetä muita, jotka tällä hetkellä antaisi lisäpotkua. Näistä kolmesta ammennan lisätehoa tiettyihin osa-alueisiin. Muut lihasryhmät menevät ihan omalla potkulla, eli täysillä nekin, mutta mielessä ehkä vain kuva siitä millaiset nuo kyseiset voisivat olla juuri minulla, ei millaiset ne ovat jollain toisella.

Koskaan en vertaa käyttämiäni painoja toisten painoihin, enkä tee itselleni tavoitteita niiden suhteen. Kunhan koko ajan kehittyy niin hyvä on. Tämän vuoksi kenenkään nostamat painot eivät anna itselleni lisäboostia, kun ne on jokaiselle niin henkilökohtaisia. Omista onnistumisista saa toki sitten taas innostusta sitäkin enemmän!

Yksittäiset motivaatiokuvat ja -lauseet internetin syövereistä eivät minuun vaikuta mihinkään suuntaan, vaikka upeita kroppia on ja lauseet varsin osuvia. Mutta kun niihin ihmisiin ei ole minkäänlaista tunnesidettä, heidän elämästään en tiedä mitään, en tiedä mitä kaikkea he ovat tehneet päästäkseen siihen kuntoon ja millaisia ihmisiä muutenkaan ovat. Siksi ne on vain kuvia. Niitä kuvia tai lauseita en kyllä ajattele koskaan kesken treenin, enkä näkisi itseäni koskaan selailemassa moisia ennen treeniä hakeakseni lisäboostia. Voisi siis sanoa, että eniten ihailen ja lisämotivoidun ihmisistä, kuin pelkistä lihaksista. Tahdon tietää, millainen ihminen missäkin kropassa asuu.

Ja joissain muissa asioissa lisämotivoi taas sitten joku toinen, kuten Jaanaba. Lisäpotkua yleiseen elämiseen ja valintoihin, mitä tulee vaikka jossain määrin ravintoasioihin. Tykkään hänen tavastaan elää elämää ja meissä onkin yllättävän paljon samaa, vaikka hän on varmasti paljon mukavampi ihminen kuin minä olen. :D

Iso kiitos siis muillekin (treeni)blogittelijoille! On mukavaa, että jaksatte kirjoitella ja kuvailla ja antaa mullekin sitä extrapotkua!

Marraskuiset vilkutukset.

Mistä te muut saatte lisäpotkua? Saatteko mistään, tarvitseeko sitä? Iskeekö ns. motivaatiolauseet ja -kuvat?

Miksi minä?

Olen viime aikoina paljon pohtinut sitä, miksi minä onnistuin ja miksi jotkut toiset ovat epäonnistuneet. Miksi onnistuin pudottamaan ylimääräisen painoni pois, pitämään yllä terveellisiä elämäntapoja, hankkimaan lihaksikkaan kropan? Miksi minä, miksi emme me kaikki? Kuinka ratkaisevassa roolissa on se kaikki, mikä on ihmisen pään sisällä?

Sillä minä väitän, että matka on ollut suunnattoman helppo. Tästä pullukasta..

2006

..tähän:

Hyttysen nakertama reisi. :D Taitaa olla ennenkin postattu kuva, mutta siinä nyt uudelleen.
Ette kuitenkaan saaneet tarpeeksi ekalla kerralla, arvasin!

Mikä on ollut niin ratkaisevaa, että se on ollut minulle helppoa? Olen tätä muutaman päivän pohtinut, ja tullut siihen tulokseen, että ratkaiseva asia on ollut se, miten olen tämän kaiken nähnyt. Harmittaa, etten koskaan silloin alussa kirjannut ylös mitään asioita, tai edes muista mitä kaikkea päässäni liikkui. Mutta toisaalta tuo kaikki tukee sitä, että en ole koskaan nähnyt tätä projektina. En aloittanut mitään. En kuuria, en tietyn mittaista vaihetta, en projektia. En ollut laihdutuskuurilla, en edes yrittänyt laihduttaa. Ei ollut juuri tavoitetta, ei mitään selkeää paikkaa, mihin olisin halunnut päätyä. Ei vaakalukemaa, ei lihasten määrää.

Alkuajoista muistan vain, että minun oli fyysisesti huono olla ja olin havahtunut mm. vatsani kokoon. Tahdoin vain muuttaa sen kaiken. Ja yksinkertaisesti muutin sen kaiken. Halusin elää terveellistä elämää ja aloin elää terveellistä elämää. En tiedä mitä alitajuntani puolella mahtoi pyöriä ja mihin nämä kaikki ajatukset pohjautuivat, en tosiaan muista miksi juuri silloin sain kipinän aloittaa kaikin puolin terveellinen loppuelämä. Mutta näin tein.

Valehtelematta koskaan sen jälkeen en ole kärsinyt motivaatio-ongelmista. Aikoinaan kirjoitinkin motivaatiosta tässä postauksessa. Motivaatiolla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä tämän kanssa. Tästä kaikesta tuli niin vahva osa elämäntapaa jo heti alusta lähtien. En ole koskaan joutunut kyseenalaistamaan mitään sellaista, kuten että uskonko pystyväni tähän, olenko tarpeeksi vahva, onnistunko. Kun ei ole projektia, ei ole olemassa onnistumista tai epäonnistumista. Ei ole ollut repsahduksia tai takapakkeja. Sitä vain tekee, sitä menee eteenpäin. Sitä elää.

Yleisellä tasolla kun puhutaan laiduttamisesta, painotetaan sitä, että tuon vaiheen tulee olla sellainen, että niitä elämäntapoja pitää pystyä pitämään yllä loppuelämän, tai muuten ihminen lihoo takaisin entisiin mittoihinsa. Tein tämän kaiken tiedostamatta, aloittamatta edes sitä laihdutuskuuria. Vaihdoin vain elämäntapani aika kertaheitolla terveelliseksi ja kaikki muu seurasi perässä. Helppoa, nopeaa, yksinkertaista. Ylläpitäminen ei ole ollut vaikeaa, koska ei ole ollut mitään ylläpidettävää. On ollut vain parhauselämää, enkä ymmärrä, miksi siitä pitäisi vaihtaa pois.

Vaikka välissä oli lääkärin määräämä yhdeksän kuukauden mittainen KAIKEN fyysisen tekemisen tekokielto, en lihonut takaisin. Miksi olisin, koska ruokavalioni oli edelleen kunnossa? Paino tietysti tipahtikin vähän, koska lihaksia katosi. Heti liikuntakiellon alussa iskeneellä keuhkokuumeella ja sen pudottamalla kolmella kilolla oli tietysti kanssa näppinsä pelissä.. Mutta yhdeksässä kuukaudessa olisin helposti voinut syödä itseni takaisin pullukaksi. Vaan eipä tullut mieleenkään. Nämä eivät edes hetkeksi käy mielessä, niitä ei pohdi. Kun elämä toimii tietyillä tavoilla loistavasti ja toisilla tavoilla tosi huonosti, miksi ihmeessä sitä millään tasolla harkitsisi menemistä takaisin sinne, missä oli kamala olla?

Alusta lähtien harrastin tavoitteetonta liikuntaa. Harrastin liikuntaa liikunnan vuoksi, nostelin puntteja punttien nostelun vuoksi. Se, minne tahdoin ulkonäöllisesti päätyä, oli vielä vähän hämärän peitossa, enkä sitä koskaan edes pohtinut. Viime vuoden puolella, loppuvuodesta, tajuntaan iski, että tahdon tietoisesti pyrkiä kasvattamaan lihaksiani. Ja näin tehtiin. Tiedon kasvaessa päästiin vihdoin tilanteeseen, jossa ovat viime kuukausina kasvaneet silminnähden ja erottuvat aina vain enemmän. Tätäkään en näe projektina, sillä en tiedä mihin tämä päättyy. En tiedä, mikä on se piste, että siihen jäisin. Tämä on vain jotain, mitä teen. Ja hirvittävän mielelläni teenkin. Ei ole motivaatiokysymystä. On olemassa vaihtoehdot, että joko tekee tai ei tee. Ja tottakai minä teen.

Omalla päällä on hirvittävän suuri merkitys. Jos uskot tai pelkäät, että saatat epäonnistua, tunnustat sen vaihtoehdon. Jos on olemassa repsahduksia, on olemassa repsahduksia. Jos teet siitä projektin tai kuurin, silloin sillä on alku- ja päätepiste. Jos taas muutat elämäsi, muutat elämäsi. 

Minä muutin elämäni. Jos tässä on jotain ylläpidettävää, se on elämä.

Pohdinnassa motivaatio

Olen miettinyt paljon motivaatiota. Mikä minua motivoi? Miksi teen tätä päivästä toiseen? Hyvä olo on tietysti yksi motivaattori. Peili toinen. Mutta silti minusta tuntuu, että motivaatio ei ole edes millään lailla tässä enää osallisena. Tästä on tullut niin vahvasti elämäntapa. Se kuuluu osana ihan perinteiseen, normaaliin päivään. En tarvitse motivaatiota. Liikunta on samassa asemassa kuin esimerkiksi syöminen ja nukkuminen. Niihinkään en joudu hakemaan motivaatiota mistään. Minä vain syön. Minä vain nukun. Ja minä vain liikun. Se on kaikki täysin normaalia elämää.

Alkuaikoina hyvä olo motivoi minua varmasti aika vahvasti, sillä sitä ennen päivittäinen elämä oli paikoin hyvinkin epämiellyttävää huonon voinnin vuoksi. Mutta silloinkaan se ei ollut sellaista, että piti hakea sitä halua liikuntaan jostain. Se vain oli olemassa. Olen hyvin vahvapäinen ja päätöksen tehdessäni pidän sen. Ja näin se kaikessa yksinkertaisuudessaan menee.

En koskaan jätä treeniä väliin laiskuuden takia, koska mitään motivaatiokysymystä ei ole olemassa. Treeni jää väliin vain järkisyistä. Tietysti silloin jos on kipeä. Joskus voi olla jotain menoa. Joskus osuu jalkatreeniä edeltävälle päivälle jalkoja todella rasittava patikointi. Tottakai jätän silloin jalkatreenin seuraavalta päivältä tekemättä, sillä sen tekeminen olisi vain typerää. Eilen jätin treenini tekemättä, koska naisena saan noin yhtenä päivänä kuukaudessa kärsiä kovista kivuista, joihin saan napsia särkylääkkeitä niin, että olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Eilen sentään pääsin sängystä ylös. Joskus sekään ei onnistu tuona päivänä. Joskus vietän kaksikin päivää sängynpohjalla. Ei tosiaan tullut mieleenkään eilen treenata. Kuuntelen kroppaani.

Viimeksi toukokuussa oli pidempi treenitauko. Puolitoista viikkoa. Syynä se, että viiden päivän sisään käytiin katsomassa kolme Springsteenin keikkaa ympäri Saksaa - ajomatkat parhaimmillaan (pahimmillaan) yli seitsemän tuntia. Mahdollisimman aikaisin paikalla jonossa, paahtavassa auringossa ja kotiin ajeltiin läpi yön. Todella uuvuttavaa ja voimat vie yksikin tuollainen reissu muutamaksi päiväksi. Teimme niitä siis kolme viiteen päivään. Puolitoista viikkoa meni ennen kuin sai normaalista elämästä kiinni ja ensimmäiset treenit takkuilivat odotetusti. Kunnes sitten lähtikin aikamoiseen nousuun ja sitä kehittyi nopeasti. Kroppa tykkäsi lihaslevosta. Sai siitä uutta puhtia. Ja menihän tuo tavallaan kevyestä viikosta.. :)

Ensi viikon pidän kevyenä. Toteutan sen jälleen yhden Springsteenin keikan (tällä kertaa Sveitsissä) vuoksi muutaman päivän tauolla. Teen koko kropan läpi kerran. Taukoa tulee ma-ke, torstaina taas koitetaan miten pääsee normaaliin jälleen kiinni. Tänään illalla edessä Ranskan reissu ja Alanis Morissette, mutta sinne lähtö on vasta iltapäivällä eikä ajomatkaa tule kuin kolmisen tuntia suuntaansa. Hyvin pystyy treenit siis suorittamaan normaalisti!

Maanantaina. Mä niin tarvitsisin uusia treenivaatteita.
Pöksyinä toimii itse sopiviksi saksitut housut, jotka joutuu taittelemaan vyötäröltä,
kun en tahdo, että menevät kainaloihin asti. -.-