sunnuntai 19. elokuuta 2012

GALLUP! On lupa veikata!

Ensimmäinen teistä tiedusteli painoani tänään. Olen yllättynyt, että oli vasta ensimmäinen kerta! Myös kyseltiin, paljonko olen painavimmillani painanut. En missään tapauksessa pahastu kyselystä, eli kaikenlainen utelu on kyllä sallittua. Ehkä hyvän maun rajoissa tietysti.. :P Mutta niitäkin rajoja voi koetella. :D

Mutta siis. Sen sijaan että olisin kertonut siinä heti painoni ennen ja nyt, ajattelinkin antaa teidän veikata. Laitoin ensi sunnuntaiksi asti tuohon sivuun kyselyn. Saa klikata, rehellisiä veikkauksia vain kehiin. Ensi sunnuntain jälkeen tulee sitten postaus aiheesta. Katsotaan, miten meni. Minusta tämä on ihan hurjan mielenkiintoista!

Pituutta löytyy siis sellaiset perus 165cm. Kaksi kamalinta kuvaani on varmaankin tässä, niissä on todennäköisesti eniten painoa:

Lokakuu 2006.

Tammikuu 2007.

Nämä on aivan järkyttäviä. :'D Mutta niinhän niiden pitääkin olla. En minä noista itseäni tunnista ollenkaan!

Ja nykyisessä painossa:



Siitä siis veikkaamaan! Jään suurella mielenkiinnolla odottelemaan arvauksia!

15 kommenttia:

  1. Tämä se antoi itselleni ihan tuhatkertaisesti taas motivaatiopiikkiä tähän seuraavaan steppiin!

    Tähän väliin ihan mielenkiinnosta, oletko tuosta 2006 asti siiten treennaillut ihan tietoisesti unelmakroppaa vai onko lihaserottovuustavoite syntynyt vasta myöhemmin?

    Mutta siis wau ja kiitos tämän jakamisesta täällä. AIka huisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja mukava motivoida!! ;)

      2006 asti olen treenaillut kohti unelmakroppaa - mutta vasta viimeisen vuoden aikana tehnyt sen tarpeeksi oikein.. :D Eli suurin muutos on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Mutta esimerkiksi vatsalihakset olivat aika hyvin esillä jo 2008 alkuvuodesta ainakin, mitä nyt kuvia selasin. Ja esimerkiksi jalat ovat saaneet lihasta vasta kyykkäämisen myötä ja se alkoi viime vuodenvaihteen tienoilla.

      Ja yksi pidempi lääkärin määräämä tauko on ollut välissä, kun löytyi niitä aivoverisuonioutouksia. Silloin totaalitaukoa oli kaikesta liikunnasta 9kk.

      Mutta joo, erottuvuutta on ollut jonkin aikaa, aika kivasti, mutta itse kasvua on tapahtunut vasta nyt alkuvuodesta lähtien, kun vihdoin on ollut tietoa ja taitoa ja aikaa! :)

      Ja kiitos! On noita aika hassua itse katsella noita vanhoja kuvia. Ei niitä osaa edes hävetä kun en vaan näe itseäni siinä.. :')

      Poista
    2. Hmm.. sen verran pitää korjata, että 2007 vuodesta lähtien olen treenannut. 2006 meni vielä syödessä ja makoillessa. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kliksauta ne tuonne sivussa olevaan kyselyyn vielä, en ota tässä vaiheessa kantaa ootko oikeessa vai väärässä vai missä oot. :D Kattellaan ensi sunnuntaina miten meni! :P

      Poista
    2. Napsautin kyllä, mutta piti kommentoida että muistan sitten sunnuntaina mitä oon veikannut. :)
      Komeen muutoksen oot kyl tehnyt.

      Poista
    3. Aattelinkin, että oot varmaan jo klikkaillut ja saahan niitä toki tässäkin kertoa - hauska sitten katsoa kuka oli oikeassa ja kuka väärässä ja varsinkin jos oli tosi väärässä. :D

      Ja kiitos! Näistä kuvista sen vasta itsekin tajuaa, kuinka pitkän tien sitä on kulkenut.

      Poista
  3. Sua ei kyllä todellakaan tunnista noista ekoista kuvista! Niin kuin jennie tuossa aiemmin sanoi, että tämä jos jokin pitäisi kyllä toimia motivaattorina melkein kelle tahansa! :)

    Ite oisin ekaan veikannu painoks jotain 63-65 kg. Mut tohon tokaan loppuu taulukko kesken, mitä oisin veikannu :D Kun sulta tuota habaa ja lihasta löytyy (vaikka muille jaettavaksi ;), niin oisin sanonu et sun nykyinen paino ois jotain about 60 kg, kun se lihas todellakin painaa enemmän kuin läski. Tällaiset arvausleikit on kivoja. Menen ruksittamaan vastaukseni virallisesti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvausleikit on tosiaan kivoja! Voidaan sitten kaikki yhdessä ihmetellä tuloksia sunnuntain jälkeen! :D Ja sen verran voin vihjaista, että kyllä tuo nykyinenkin paino löytyy tuosta laittamastani asteikosta.. :D

      Ja iloinen asia, jos jotakuta motivoi - kyllähän nämä kuvat motivoi itseänikin, että ei koskaan enää tuohon kuntoon!

      Poista
  4. Ai meitsi sai olla kunnian olla ensimmäinen utelias :D. No, olen tällainen numero- ja suoritusorientoitunut ihminen, uteliaskin vielä, niin oli ihan pakko kysyä. Mutta joo, vastasitkin tuonne toisen postauksen kommenttiini jo, kun kyselin lähtökohdistasi. Jennielle vastasit tuolla ylempänä, että nyt vasta olet tehnyt "oikein", niin olisi kiva kuulla, mitä teit "väärin" mielestäsi silloin aiemmin. Nyt vasta osasin ehkä muotoilla kysymyksen oikein. Ja saat tästäkin tehdä ihan oman postauksensa, jos ehdit ja jaksat :))).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teikä oli ensimmäinen tarpeeksi utelias että päätyi kysymään :D Tuskin olit ihan ensimmäinen, joka sitä mietti! :)

      Väärin olin siten tehnyt pitkän aikaa, etten ollut koskaan ottanut selvää mitä lihaskasvu yleensäkin vaatii. Proteiinin tärkeyden tajusin vasta 2010 kun se minulle kerrottiin, painojen säännöllisen nostamisen ylöspäin oikeastaan vasta tässä viimeisen vuoden aikana. Ennen tein samoilla painoilla vaikka vuoden ja saman määrän (monia, monia..) toistoja. Lisäksi vasta vuosi sitten laskin ensimmäistä kertaa päivittäisen kalorinsaannin ja tajusin samalla kuinka paljon kulutan, joten ruokakuviot meni myös uusiksi, lisää kaloreita piti saada päivään. Ihan siis perusasioita, jotka olivat vuosia pielessä, kun en ottanut mistään selvää. Kunhan heiluttelin niitä painoja.. Vatsa oli helpoin saada kuntoon, kun siinä ei melkeinpä voi väärin tehdäkään. :) Kaikki muut lihakset ovat ottaneet kasvua nyt viimeisen vuoden sisään, kun on ravinto kohdillaan ja treeni on nousujohteista, lähes joka treeniin tulee lisäystä. Joko toistoihin tai painoihin. :)

      Olisihan tuossa kyllä ollut jo ainesta melkein omaan postaukseensakin. :D

      Poista
  5. Mieletön ero! Wau! Nostan hattua tälle suoritukselle :)
    Olisin veikannut painoa 57-58kg koska oot aika lihaksikas, mutta toisaalta rasvattomuus luo "illuusion" lihakkuudesta ja kuvasta on vaikea nähdä miten pieni olet oikeesti kun vieressä ei ole mitään mihin verrata:)
    (enkä sano ettet lihaksikas olis,mutta ehkä tajusit mitä tarkoitan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Aino! :)

      Siinäpä veikkaamisen hauskuus, kun on niin paljon asioita mitkä pitää ottaa huomioon. ;) Tänään on jo onneksi torstai ja pian saa paljastaa oikeat vastaukset, en meinaa enää itsekään kestää. :D Ja kyllä tosiaan ymmärsin mitä meinasit, sepä se, ei oo helppoa veikata! ;)

      Poista
  6. vau, selailen blogiasi ekaa kertaa, ja suu auki :D
    lopputuloksesi on kyllä ihailtava! oliko itsekuri vaikea pitää alussa :o?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suu auki on hyvä juttu. :D
      Kiitos! Mulla ei oo koskaan ollut itsekuriongelmia asioissa, joissa olen vakaasti jotain päättänyt tehdä. Oon aika vahvapäinen ollut aina.. :D

      Poista