torstai 2. elokuuta 2012

20 minuuttia!!

Ennen otsikkoon pääsemistä aloitetaan päivä alusta. Tai no ei nyt ihan alusta, mutta kuitenkin. Torstai alkoi perinteisesti ojentajat-/olkapää-/vatsatreenillä. Perinteisesti myös tietysti paljastelin vatsaani peilin edessä kameralle:

Vähemmän perinteisesti naamakin näkyvissä.
Meikitön ja aamunaama nyt muutenkin.
Ja aika epäperinteinen on tuo venkoileva asentokin..

Treeni oli hirmu hyvä. Mylläsin vähän treenin sisältöä toisiin paikkoihin, ihan vaan pääasiassa itseäni huvittaakseni. No toistomäärät nousivat ja tuli supervahva fiilis tietysti, vaikka se johtuikin ihan pelkästään liikkeiden uudelleen järjestelystä. Tosin pystypunnerruksen toistomäärien pysyminen viime treenin lukemissa oli tällä kertaa parannus edelliseen, sillä nyt sitä ennen tehtävä ojentajaliike söi varmasti tehoja olkapäiltä. Ja olisi syönyt naista, jos olisi tipahtanut ainoassa olkapääliikkeessä toistot. Siispä tein saman verran kuin viimeksikin. Ihan kiukulla. Tänään olin supervahva-Heidi!

Olkapäätreenin jälkeen. Pääkallolta silmät piiloon, ettei näe tätä pumppia.

Ja sitten. Olin jo treenivihkooni kirjoittanut, että crossailua seuraavaksi. Jostain kuitenkin hyökki ajatus siitä, että tämä tyttö lähtee nyt hölkälle sen sijaan. Siis aika lailla sille elämäni toiselle hölkälle. Viimeksi ylitin itseni hölköttelemällä kymmenen minuuttia putkeen (postaus täällä). Meinasin, ettei siellä olisi niin kuumakaan ulkona kun oli lupaillut tihkusadetta ja sellaista. Kovin suuria onnistumisen toivomuksia ei kuitenkaan ollut, sillä olin aika uupunut treenistä ja koko sen ajan myös kärsinyt närästyksestä. Kuitenkin tahdoin mennä kokeilemaan, kun on hienoja uusia vaatteitakin sitä varten hankittu. Join treenin jälkeen palkkarin ja odottelin puolisentoista tuntia, kunnes päätin lähteä.

Adidasta melkein päästä varpaisiin. Lenkkarit sentään on Niket.
Naama piiloon puhelimen ja lipan taa ja pakollinen haban esittely kehiin.

Astuin ulos ja oli muuten kuuma.. Aurinko porotti eikä tihkusateesta ollut tietoakaan. Mietin heti, ettei tästä muuten tule mitään. Ilma oli raskas ja happea olisi kiva saada, kun sykkeet nousee kuitenkin korkealle ja sitä rataa. Kävelin samaan kohtaan mistä viimeksikin starttasin lenkin. Endomondon tracking päälle (puhelin pääsi koteloon tuohon haban ympärille), sykemittari käyntiin ja menoksi. Ja minä hölkkäsin. Otin rauhallisesti, tarkkailin vähän sykettä, että ei heti nousisi pilviin. Nousi kuitenkin sinne yli 170 melkein heti, mutta onnistuin pitämään sen siinä pidemmän aikaa. Lönkötin samaa reittiä kuin viimeksi, jotta olisi helppo tarkkailla miten tällä kertaa menee verrattuna viime kertaan. Suunnitelma oli, että sitten taas kun kylkikramppi iskee niin vaihdetaan kävelyksi.

Syke nousi. Oltiin jo yli 180. Hyvin sai happea vielä. Ohitin kohdan, jossa viimeksi vaihdoin kävelyksi krampin takia. Missä se kramppi nyt oli? Jatkoin eteenpäin. Mihin tie edes vie, en ole niin pitkälle ennen mennyt. Syke näytti jo lukemaa 190. Jatkoin vaan eteenpäin, koska ei tuntunut pahalle. Tie onneksi teki kivan mutkan, jossa oli mahdollista kääntyä ympäri tietä pitkin, eikä tarvinnut riskeerata sopivaa vauhtia vaihtamalla vain suuntaa kesken suoran tien. Katsoin mittaria, että viisitoista minuuttia oli jo mennyt. Mitä ihmettä, missä on kramppi? Ja miten minä juoksen siinä noilla sykkeillä? MILLOIN MUN NYT KUULUU VAIHTAA KÄVELYKSI KUN EI KRAMPPIAKAAN TULE?! Olin ihan hukassa. :') Jonkin aikaa meni vielä ja sitten kun syke huiteli jo lukemaa 192, päätin vaihtaa kävelyksi, kun 20 minuuttia tuli täyteen. Mentiin jo niin korkealla, että mietin, onko sitä turvallista pitää yllä pidemmän aikaa, varsinkaan kun en tosiaan ole mikään juoksija. Keho tuntui jo vähän hassulle, naamaa turrutti ja kauniisti ja naisellisesti kröhin järkyttävät määrät limaa kurkusta ulos. Onneksi olin siellä maissipeltojen keskellä.. :'D

Kävelymodiin oli todella haastava siirtyä, kun keho oli edelleen siinä juoksumodissa. Hetken aikaa se oli varmasti aika huvittavan näköistä, kun jalat tahtoivat juosta ja väkisin pakotin ne kävelemään. Olo oli ihan kuin olisi unohtanut miten pitää kävellä. :D Ja sitten iski myös vatsaan kramppi. Kävellessä! Oottelin sitä häipyväksi jonkin aikaa. Loppujen lopuksi kävelin kahdeksan minuuttia, eikä se silloinkaan vielä ollut poistunut, mutta onneksi poistui taas hölkötellessä. Loput kuusi minuuttia hölköttelin mukavasti yli 180 sykkeellä siihen paikkaan asti, josta olin startannutkin.

Kävelin risteyksestä kotiin, pidin sykemittarin vielä päällä, koska syke ei ihan heti laskenut.. Trackauksen suljin jo juoksun loputtua. Kotiin hurjan punaisena ja hikisenä, ja dataa katsomaan. Matkalle tuli mittaa 5.36km. Aikaa kului 34 minuuttia. Hölkkäsin siis ensimmäiset 20 minuuttia (!!!!) putkeen, kävelin 8 min ja hölkkäsin taas 6 min. Yhteenmenoon hölkätyn matkan pituudeksi tuli 3.52km. Siis minä, minä hölköttelin tuollaisen matkan? Toinen lenkki ikinä ja 20 minuuttia putkeen? Tuplasti viime lenkkiin verrattuna! Käsittämätöntä. Olin hurjan ylpeä. Olen edelleen ylpeä.

Maksimisyke oli sen 192. Keskisykkeeksi tuli 168, joskaan se ei ole realistinen tuota lenkkiä ajatellen. Pidin mittaria päällä 41 minuuttia, itse lenkki oli 34 minuuttia. Kulutus oli 393kcal. Tosin se jatkui pitkään, sillä syke pysyi yli sadan vielä tunti lenkistä(!). Lenkin jälkeen söin heti ruoan ja join vettä.

Porkkanakesäkurpitsakasvissosekeitto raejuustolla. <3

Sitten suihkuun, sen jälkeen kahvia, jonka aikana oli lupa vähän rentoutua. Sitten pitikin alkaa siivota kunnolla ja taas oli kyllä neliöitä liikaa (asunnon esittely muuten täällä, jos jotakuta kiinnostaa!), kun sisällä oli asteita 28 ja vuorossa imurointi ja lattioiden pesu.. Tuntui, että treeni senkun jatkuu vaan. :D Edelleen on kyllä energiaa ja varmaan piisaakin loppupäivän, niin hyvä fiilis tuli. Ylitin itseni aivan totaalisesti. Koitan nyt kuitenkin rentoutua tämän loppupäivän.. :)

Jaloissa ei tunnu oikein paljon mitään, vähän ehkä jäykkyyttä. Ei kuitenkaan kramppaa koivet niin kuin viimeksi. Polvissa ei vielä havaittavissa kipuja. Katsotaan miten tällä kertaa käy, oli kuitenkin paljon pidempi veto kuin viimeksi. Toivotaan, että säästyn tälläkin kertaa noilta. Huomenna palautteleva crossailu ja polvet rakastaa.

Voinee varautua, että jokainen hölkkätarina tulee olemaan näin pitkä ja perusteellinen.. :'D Toivotaan tietysti, että näitä lenkkejä pystyy yleensäkin jatkossa tekemään.

Voittajafiilis. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti