Pystypunnerrus on sellainen, jossa voimat ovat lähtevinään jo muutaman toiston jälkeen. Monesti saatan miettiä esimerkiksi seitsemännen toiston kohdalla, että seuraava on viimeinen, en millään jaksa enempää, ei varmasti nouse. Koitan kuitenkin. Ja vielä. Ja vielä. Ja vielä.. Pystyn tekemään vielä toiset seitsemän. Mitä jos en koittaisikaan, vaan uskoisin sitä tunnetta, joka kertoo, etten pysty? Kuinka moni mahtaa uskoa sitä tunnetta ja tekee todellisuudessa puolet vähemmän kuin mihin pystyisi?
Samoja kokemuksia vatsalihasten tekemisestä. Kun pysyy hooverissa ja kolmen minuutin kohdalla tuntuu, että nyt alkaa kroppa täristä pahasti ja kohta loppuu voimat. Sitten kokeilet kuitenkin jatkaa vielä minuutin. Ja seuraavan.. Ja sitten oletkin siinä viisi tai kuusi minuuttia. Vasta sitten oikeasti voimat loppuvat.
Tai vatsalihaspenkillä, 17 kiloa rinnan päällä. Yhteen aikaan tein aina vakiona siinä parinkymmenen toiston luokkaa. Sitten kerran päätin kokeilla, että paljonko niitä toistoja jätän todellisuudessa varastoon. Tein viisikymmentä. En ole totisesti palannut sinne kahteenkymmeneen enää..
Olen pitkään myös ajatellut, että jalkakehitys junnaa paikoillaan. Se on sinänsä ollut myös ok, koska en niin aktiivisesti niitä tahdo enää kehittääkään. Olen ajatellut junnaamisen syyksi esimerkiksi sen, että kun kuvioissa on sen verran paljon aerobista myös, niin se syö tehoja jonkin verran jalkatreeniltä, kun aerobiset tapahtuu kuitenkin jalkojen avulla. Eilen päätin kuitenkin lisätä vähän painoja tankoon, koska olin kyllästynyt tekemään split squatia (eli tätä) 45 kilolla sen saman 3x16, joka kerta. Halusin vähän tiputtaa toistoja alas. Lisäsin tankoon 2,5kg. Tein taas 16 toistoa. Lisäsin toiset 2,5kg. Sillä meni 12 toistoa ja tuntuma ihan eri. Eli sain lisätä tankoon viisi kiloa. Toisin sanoen, olen tehnyt ainakin viisi kiloa liian pienellä painomäärällä ties kuinka pitkään. Ajatellen, että kehitys junnaa. Ajatellen, että aerobiset syö tehoja.
Lisäsin samat viisi kiloa kyykkyyn. Kaiken kaikkiaan loistava treeni. On aina hienoa, kun huomaa, että itsessä on paljon enemmän paukkuja antaa kuin mihin luuli pystyvänsä. Sillä monesti menee vielä yksi tai kaksi, tai vaikka toiset saman verran kuin mitä olet jo tehnyt. Kokeileppa.
 |
| Eilen. Päätön minä, valokatkaisija ja pistorasia. |
Hei, kiitos loistopostauksesta! Tottahan se on että yleensä lopettaa siinä vaiheessa kun luulee olevansa lopussa, mutta todellisuudessahan sutä kehittyisi hirveästi kun vain rohkeasti tekisi enemmän vaikka tuntuu ettei pysty. Sen jälkeen fiilis on loistava kun huomaa pystyvänsä :)
VastaaPoistaHeipä hei ja kiitos itsellesi! :) Voisi kuvitella tosiaan, että moni ei edes tiedä omia voimiaan ja mihin pystyisi. Jotkut myös tarvitsevat sen personal trainerin siihen viereen huutamaan, että ET LUOVUTA, YKSI MENEE VIELÄ, ÄLÄ SELITÄ ETTET JAKSA! :D Mulla toi ääni on pään sisällä, onneksi, on halvempaakin.. :D Mutta joskus se unohtaa huutaa, kuten nyt oli jalkatreenin kanssa käynyt.
PoistaKiitos loistavasta merkinnästä! Sain tästä rutkasti lisämotivaatiota huomiseen kuntosaliharjoitukseeni. :-)
VastaaPoistaOleppa hyvä ja kiitos! Mukava kuulla, että tästä tekstistä on ollut motivaatioksi useammalle! :)
PoistaMä ainakin huomaan tätä ongelmaa oman salitreenini kanssa, valitettavasti. Ryhmäliikunnassa on paljon helpompi vetää täysillä, kun on ohjaaja joka vahtii koko ajan. Ja sitten kun se ohjaaja on vielä siinä ihan nenän edessä, niin ei varsinkaan pääse löysäilemään ;)
VastaaPoistaMutta se sali.. Tällä viikolla sain taas konkreettisesti kokea tämän. Teetin itselleni uuden saliohjelman, joten treenasin meidän PT:n kanssa, kun katsottiin liikkeet läpi. Penkissä hän laittoi mulle ihan kunnon painot ja 5 toiston jälkeen olin jo siinä pisteessä, että ei pysty, ei kykene. PT vain jatkoi huutamista, että vielä yks ja vielä yks ja vielä yks ja yhtäkkiä olinkin tehnyt 10 :D Että niinpä, meni sitten tuplasti se, minkä jälkeen olin alun perin luovuttamassa :D
Se on ihan käsittämätöntä loppujen lopuksi, että miten sitä kuvittelee antavansa kaikkensa, ja loppujen lopuksi tekee puolet vähemmän kuin mihin pystyisi. Puolet! Keho tahtoo päästä vähällä, kun silleen kiusataan.. :D
PoistaOnneksi on niitä, jotka huutaa vieressä, että vielä menee, ja sitten onneksi on myös meitä, joilla huutaa pään sisällä samanlainen ääni ja ehkä vieläkin kovempaa. :D Itse en ole lainkaan ryhmäliikkuja, enkä edes kilpailuhenkinen muuta kuin itseäni vastaan. Siitä syystä on helppoa antaa varmasti kaikkensa niissä liikkeissä, missä tahtookin kehittyä; mielessä on aina, kuinka paljon viimeksi teki ja ennen ei luovuteta, ennen kuin tällä kertaa menee enemmän! :')
Mutta niin sitä vaan nyt miettii, että kuinkakohan moni tekee puolella teholla, tajuamatta että tekee puolella teholla.. Ne, joilla ei huuda ketään vieressä tai pään sisällä.
Itelläni, ainakin kun treenejä ei ole takana kui pari hassua kuukautta on ongelmana se että miten helkkarissa se määritetään mikä on riittävän kovaa treenaamista? Sekö, ettei vaan enää kertakaikkiaan kykene liikuttamaan painoilla varustettua eväänsä haluttuun suuntaan vai se että naama punaisena ja tukka likomärkänä karjut peilikuvalle hurjasti irvistellen ja saat juuri ja juuri tangon vielä liikenteeseen ja sitä voi (ehkä) kutsua toistoksi? (Tosin aika rumaksi sellaiseksi.:)
VastaaPoistaEhkä se PT olisi ihan hyvä idea, jotta saisi käsityksen kovasta harjoittelusta oikeille urille...
Sepä se, varsinkin alkuvaiheessa on hirvittävän vaikea tietää mikä on kaikkensa antamista. Onneksi alussa kehittyy muutenkin hurjaa vauhtia ja puolivahingossa, aloittelijan onnella, vaikkei tietäisi yhtään mistään mitään ja tekisi vain jotain sinnepäin. Uskoakseni ajan myötä kehittyy sellainen oman kropan syvempi tuntemus, jossa tiedät tasan tarkkaan mihin se pystyy ja mihin ei. Näin on helpompi kokeilla niitä rajoja ja työntää niitä aina eteenpäin.
PoistaPääasiassa varmasti hyvä pitää jokainen toisto puhtaana, ettei vaan sattuisi mitään. :D Itse heilun kyllä siihen malliin, ettei se kaunista ole.. :'D Ne on mulle justiinsa niitä ehkä-voisi-kutsua-toistoksi -toistoja.. :')
Yksi kokeilunarvoinen on tietysti sellainen, että jos kaksi kuukautta pysyy kehitys paikallaan eikä etene, niin sitten voisi kuvitella ettei ihan kaikkeaan anna. Lisää tavaraa tankoon ja kokeilee. Saattaapi olla, että nousee. Ehkä jopa niin, että vieläkin lisää saa laittaa. Itse olen aika ahne ja tahtoisin, että joka treenissä parannetaan. :D Toisissa liikkeissä se onnistuukin, lähinnä kuitenkin niissä toistojen määrissä, kunnes jossain kohtaa painoissakin.
Mä oon kans aika hanakka lisäämään painoja heti jos vähänkin sille tuntuu. Välillä vähän liikaakin, meinaa tekniikka kärsiä jos liikaa ahnehtii... :) Huokaus. Osatappa tässä sitten etsiä se kultainen keskitie!
Poista