Pystypunnerrus on sellainen, jossa voimat ovat lähtevinään jo muutaman toiston jälkeen. Monesti saatan miettiä esimerkiksi seitsemännen toiston kohdalla, että seuraava on viimeinen, en millään jaksa enempää, ei varmasti nouse. Koitan kuitenkin. Ja vielä. Ja vielä. Ja vielä.. Pystyn tekemään vielä toiset seitsemän. Mitä jos en koittaisikaan, vaan uskoisin sitä tunnetta, joka kertoo, etten pysty? Kuinka moni mahtaa uskoa sitä tunnetta ja tekee todellisuudessa puolet vähemmän kuin mihin pystyisi?
Samoja kokemuksia vatsalihasten tekemisestä. Kun pysyy hooverissa ja kolmen minuutin kohdalla tuntuu, että nyt alkaa kroppa täristä pahasti ja kohta loppuu voimat. Sitten kokeilet kuitenkin jatkaa vielä minuutin. Ja seuraavan.. Ja sitten oletkin siinä viisi tai kuusi minuuttia. Vasta sitten oikeasti voimat loppuvat.
Tai vatsalihaspenkillä, 17 kiloa rinnan päällä. Yhteen aikaan tein aina vakiona siinä parinkymmenen toiston luokkaa. Sitten kerran päätin kokeilla, että paljonko niitä toistoja jätän todellisuudessa varastoon. Tein viisikymmentä. En ole totisesti palannut sinne kahteenkymmeneen enää..
Olen pitkään myös ajatellut, että jalkakehitys junnaa paikoillaan. Se on sinänsä ollut myös ok, koska en niin aktiivisesti niitä tahdo enää kehittääkään. Olen ajatellut junnaamisen syyksi esimerkiksi sen, että kun kuvioissa on sen verran paljon aerobista myös, niin se syö tehoja jonkin verran jalkatreeniltä, kun aerobiset tapahtuu kuitenkin jalkojen avulla. Eilen päätin kuitenkin lisätä vähän painoja tankoon, koska olin kyllästynyt tekemään split squatia (eli tätä) 45 kilolla sen saman 3x16, joka kerta. Halusin vähän tiputtaa toistoja alas. Lisäsin tankoon 2,5kg. Tein taas 16 toistoa. Lisäsin toiset 2,5kg. Sillä meni 12 toistoa ja tuntuma ihan eri. Eli sain lisätä tankoon viisi kiloa. Toisin sanoen, olen tehnyt ainakin viisi kiloa liian pienellä painomäärällä ties kuinka pitkään. Ajatellen, että kehitys junnaa. Ajatellen, että aerobiset syö tehoja.
Lisäsin samat viisi kiloa kyykkyyn. Kaiken kaikkiaan loistava treeni. On aina hienoa, kun huomaa, että itsessä on paljon enemmän paukkuja antaa kuin mihin luuli pystyvänsä. Sillä monesti menee vielä yksi tai kaksi, tai vaikka toiset saman verran kuin mitä olet jo tehnyt. Kokeileppa.
 |
| Eilen. Päätön minä, valokatkaisija ja pistorasia. |
