Huipulla tuulee, eli Bennachie II

Eilen käytiin toistamiseen vaeltelemassa viereisellä Bennachiella. Helmikuussa ei päästy kiipeämään huipulle asti, koska mullahan tuli itkupaniikki. :D Silloin oli tosiaan lunta ja jäätä ja turvallista jalansijaa ei ollut. Ja kyllä, olen korkeanpaikankammoinen. Tällä kertaa ei ollut lumi tai jää esteenä ja siksi hyviä syitä ei ollut olemassa, että miksi jäisi se huippu valloittamatta. Se oli siis jo etukäteen päätetty, että sinne ylös asti mennään!

Aamulla kissa herätti joskus kuuden jälkeen, kuten nykyään joka ikinen aamu. Syötiin siinä aamupala ja toinenkin (peruspuurot raejuustolla ja kunnon rahka-annos vielä hetken päästä perään) ja niiden voimalla uskalsi lähteä jo kotoa. :) Päälle suht lämpimästi, lähinnä tuulen varalta. Kovin kylmä ei täällä vieläkään ole. Vartissa oltiin alueen parkkipaikalla ja kello oli kymmenen pintaan, kun lähdettiin kipuamaan. Mukana matkasi myös sykemittari, ensimmäistä kertaa sitten kevään, jolloin heivasin sen, koska se syke oli tipahtanut ja sitä masensi katsoa (no se kilpirauhanen). Ajattelin vertailla helmikuisia sykkeitä tähän reissuun, jotta saisin osviittaa, että onko yhtään asia normalisoitunut.

Alkumatka oli kunnon metsän keskellä menoa, ihanan raikasta ja vihreää. Helmikuussa nämä maisemat menikin vähän hukkaan, mutta nyt niistä pääsi nauttimaan. Metsänousun aikana ei tainnut yhtään ihmistä tulla vastaan, vaikka pitkä pätkä on. Parkkipaikalla oli ollut monia autoja, joskin suurin osa niistä ihmisistä saattoi kyllä olla jossain muissa aktiviteeteissa kuin vaeltamassa. Tuossa nousun aikana bongasin myös ihanaiset kivilaatat, joissa oli kaiverrettuna minusta hirmuisen hieno teksti. Laatat päättyivät kivipenkille, jossa voi istuskella ja kuunnella metsää.

The silence of the woodland is the sound of calling birds.

Nousun aikaan tuntui, että vaatetta on ehkä liikaa päällä (sukkahousut ja aluspaidat ja fleecet ja villasukat ynnä muut). Hiki tosiaan tuli. Sykettä oli mielenkiintoista tarkkailla ja etenkin verrata miehen sykkeeseen. Meillähän on ollut parinkymmenen pykälän ero tällaisissa rasitussykkeissä aina (toinen meistä on kestävyysurheilija ja se en ole minä :D), kunnes keväällä oma sykkeeni tipahti niin, ettei eroa juuri enää ollut. Nyt oli pitkälti koko ajan parikymmentä pykälää eroa, eli normaali tilanne sillä rintamalla. :)

Ei aikajärjestyksessä. Ensimmäinen alkumatkasta ja toisessa ollaan jo tulossa takaisinpäin. Hyvinpäs liitin
kuvia yhteen.. :D

Kuitenkin kun sieltä metsän keskeltä pääsi pois aukealle, korkealle, niin vaatetus olikin juuri sopivasti. Lisäksi aurinko meni pitkäksi aikaa pilveen, joten sekään ei ollut paahtamassa. Nousu oli jalkojen osalta todella vaivatonta, enkä kokenut mitään uupumusta tai tuntemuksia jaloissa. 

Seurattiin reittiä ja piipahdettiin eri nyppylöiden päällä. Yksi niistä olikin jopa korkeampi kuin se, mikä jäi viimeksi valloittamatta. Näiden korkeiden huippujen päällä oli hienot kiviset kompassit, joihin oli kirjattu näitä nyppylöitä ja kaupunkeja ja välimatkoja. Noiden jälkeen otettiinkin suunnaksi se viimeksi valloittamatta jäänyt Mither Tap. Maisemat tuossa kohtaa olivat helmikuussa huomattavasti nätimmät kuin eilen. :D

Kaikki tuo ruskea on kanervaa!

Tuo matka huippujen välillä on hirveän kiva. Hiekkapolkua on mukava mennä. Vaikka vauhdilla, jos tuntuu sille. :) Bongattiin Mither Tapin huipulta ehkä kolme ihmistä tuossa kohtaa. Hyvään aikaan oltiin liikkeellä, sillä ihmisiä ei juuri ollut. Viimeksi tuli kymmenittäin vastaan ja huipullakin oli koko ajan kymmenttäin porukkaa. Nyt sai ihan rauhaksiin olla tuolla, muutamaa satunnaista vastaantulijaa lukuunottamatta, mikä ei sitä rauhaa millään riko.

Sitten alkoikin se nousuvaihe. Yllätyksenä tuli siinä vaiheessa se, että ihan kivenlohkareita pitkin mentiin. Talvella nuo olivat piilossa, enkä tiennyt silloin käveleväni kivilohkareiden päällä. Päästiin kohtaan, jossa viimeksi tuli itkupaniikki. Tällä kertaa ei mitään ongelmia, ylös vain! Ei ollut jäätä liukastamassa askeleita. :) Vielä muutamat helpot kiipeämiset tuon jälkeen ja huipulla oltiin. :) Porukkaa siellä oli pari meidän lisäksi siinä vaiheessa. Ja siellä muuten tuuli.

Haha, repesin tuon videon vatsalle. :D Sellaisen saa esimerkiksi niin, että iskee takin taskuihin mm. kännykkää ja nenäliinatolloja ja laittaa takin alle vetoketjullisen fleecen vielä pullottamaan.

Itse pysyin kaukana reunoista. Hirvitti kyllä, eikä tuuli auttanut asiaa ollenkaan. Miestä muistin toki varoitella joka toinen sekunti, että on nyt varovainen eikä mene liian reunalle. Pieni korkeanpaikankammoni siis yltää muihinkin. :D Hetki siellä ylhäällä fiilisteltiin ja katseltiin maisemia. Sieltä jonkin verran alaspäin rauhalliseen kohtaan pikkutankkaukselle. Nälkä ei ollut laisinkaan, eli hyvin tuli syötyä ennen lähtöä.

Tuossa kohtaa oltiin myös huomattu, että toinenkin reitti huipulle vei, jota pitkin laskeuduttiin nyt. Olisi sinne päässyt siis talvellakin, huomattavasti helpommalla. Kävin ottamassa kuitenkin uuden kuvan samasta paikasta, kuin viime reissulla, jossa silloin ruokailtiin.

Tuosta kun lähdettiin laskeutumaan, tulikin hetken stoppi matkaan, kun tönötin kameran kanssa paikallani ja hihittelin hassusti käliseviä kanasia edessäni. :) Tästä hetkestä on itseasiassa se kuva ylempää, jossa törrötän kameran ja pitkän putken kanssa.

Loppumatka tuon jälkeen sujuikin ihan ilman mitään ihmeellisyyksiä. Jossain kohtaa käännyin katsomaan huipulle, että joko siellä on porukkaa ja näytti olevan ainakin se kymmenisen henkeä. Hyvä ajoitus tosiaan oli. Laskeutuminen jyrkähköä metsäpätkää oli semmonen, että kirosin vähän. :D Ei sillä, että mihinkään oisi koskenut. Se on vain niin rasittavaa, kun joka askeleella pitää pistää vastaan. Rasittaa siis mieltä enimmäkseen, ei kehoa. :D

Sekalaisesti matkan varrelta. Viimeinen edellisen kerran ruokapaikalta.

Miehelle muuten pointsit kuvaamisesta. Hän on kehittynyt huimasti bloggaajan miehenä. :D Siinä missä ennen oli pari kuvaa per reissu, nyt oli lähemmäs neljäkymmentä, joista sain valita muutamia blogiin! ;)

Autolla takaisin oltiin yhden aikoihin ja siitä surrautettiin kotiin ja syömään. Join ihan perinteisen palkkarin heti ensimmäisenä ja kittasin vettä, sekä tyhjensin ämpärillisen salaattia (kauppapäivä) ja kumosin kurpitsansiemeniä kurkkuun. Näistä saikin sellaisen vatsan aikaiseksi, ettei sitä enää seliteltäisi samalla tavalla kuin videolla näkyvää vatsaa. :D Aika pitkälti syödessä se loppuiltakin meni. Oli nälkä.

Dataa katsellessa meidän pyrähdys oli näyttänyt tällaiselta:

Näkyy hyvin missä kohtaa kanaset olivat.

Tunti nopeammin oisi mennyt ilman pysähdyksiä.

Jos vertaa viime vaellukseen ja ottaa huomioon mm. kameran kanssa törröttämisen ja sen, ettei tämä ollut olosuhteidensa puolesta niin haastava kuin viimeksi, niin sykkeet ovat minusta hyvinkin synkassa. Eroa ei niissä näy. Kaloreita paloi nyt vähemmän kuin viimeksi, johtuen siitä, että olin viimeksi aika pitkälti plussieni korkeimmassa painossa :D (suurempi paino = suurempi kulutus). Täytyy mitata joku punttitreenikin ja katsella, miten se syke käyttäytyy niissä. Ennenhän pidin joka treenissä sykemittaria. Se saattoi jopa edistää kehitystä sillä, että tahti oli ehkä ripeämpi, kun ei tahtonut antaa sykkeen laskea liian alas sarjojen välissä.

Tänään ei tunnu jaloissa ollenkaan. Ainoa tuntuma, ainakin toistaiseksi, on oikean kankun sivu. Taitaa mennä enemmän siihen reiden sivukalvon piikkiin. Mies taas on ollut viikon takaisen maratonin jälkeen levolla ihan koko viikon ja eilinen oli ensimmäinen liikuntasuoritus sen jälkeen. Tänään aamulla sieltä suunnasta kuuluikin ensimmäisenä, että p*rseeseen sattuu. :D Mutta tämä päivä on puhtaasti lepopäivä, molemmille. Jos vaikka katselisi leffoja. ;) Viikkokatsaus poikkeuksellisesti sitten huomenna!

Punttia kropalle ja aerobista mielelle

Kissa antoi tänään nukkua kahdeksaan asti, mikä on aika huima juttu! Nukkumassakin oltiin jo ennen yhtätoista vissiinkin, joten hyvin sai unta. Ja eiköhän sitä ollut sitten koko päivä ihan hirveä kiire, vaikka ei periaatteessa ollutkaan, mutta silti. Kun on tottunut, että tietyt asiat tapahtuu tiettyyn aikaan päivästä ja tietyllä rytmillä, niin on olevinaan heti hirveä kiire, kun ruoka onkin viideltä eikä yhdeltä ja kauppaan pääsee kolmelta eikä yhdeltätoista jne. Kriisi! Vai miten se meni. :D Hirveä nälkä ollut koko päivän, mikä onneksi suureksi osaksi helpottaa syömällä (mutta yllättävän vähän silti). Eilen oli jalkapäivä, siispä tänään on nälkäpäivä. Näin mulla tuntuu menevän aina.

Perustöyhtöhyyppäpallopää.

Oli selkävatsakylkitakaolkapääpäivä (on se sana). Vähän teki mieli tehdä jotain muuta kuin ainaisia samoja, ja toisaalta tietyt lempparit piti siellä olla. Vatsalle tulikin yksi liike lisää ja vähän rukkasin järjestystä kanssa. Aloittelin hooverilla ja heitin pitkästä aikaa myös 20kg selälle (2min-1:30min-1:30min). Superiparina nostelin koipia punttipenkillä maaten. Noiden jälkeen oli jo niin hirveä hapotus, etten tiennyt miten päin olisin ollut!

Näiden lisäksi tein superina voimapyörää (3x30) ja russian twistiä. Olin varma, että kädet oisi tuossa kohtaa jo niin poikki (hartiakireyksien vuoksi, kun alla oli hooverit ja voimapyörä), etten voisi heilutella venäläisessä 20 kilon kiekkoa, joten starttasin viidellätoista. No, eipä sitten tuntunut missään. Edes siis vatsassa. :D 50 veivasin. Seuraaville kahdelle kerralle 20kg niin kuin aina ja molemmilla meni 40.

Siihen päälle vielä pari sarjaa kylkiä (28,5kg 20 - 18/kylki) ja sitten oli keskivartalo tehty. Seuraavaksi selkää ja takaolkapäitä, triplana setillä kulmasoutu mutkatangolla -> alatalja kuminauhalla -> facepull kuminauhalla.

Tässä kuminauhailussa tulikin uusia haasteita, kun otin uuden paketista (koska olin sen edellisen sitonut eilen tuonne punttitelineeseen, as you may see), ja sehän oli näin alkuun aivan hemmetin jäykkä! Eihän se meinannut venahtaa laisinkaan. Alatalja otti hauiksiin ensimmäisinä ja facepull oli melkein vain yleisesti mahdoton, koska ei se yksinkertaisesti venynyt tarpeeksi, että oisi saanut haettua tuntuman oikeasta kohdasta.

Facepullia varten piti mennä ihmeellisiin asentoihin, laittaa toinen jalka eteen etten lennä nenälleni ja istua toisen nilkkani päällä. Ne on mun varpaat kun tuolta pyllyn alta pilkistää. :D No, kaiketi se meni jonnekin kuitenkin, vaikka ihan yhtä suurta tuntumaa ei tällä tullut kuin ensimmäisellä naamavetelyllä viime kerralla. Asentokin kun kärsi. Vaan eiköhän tuo tuosta löysty taas sopivaksi kun ahkerasti käyttää. Ja määhän käytän.

Ja vaikka oli olevinaan mukakiire, niin oli aivan järjetön himotus crossailla. Lähinnä teki hirveästi mieli taas kattella Big Bang Theorya ja näinhän mun oli pakko tehdä. Eikä yksi jakso vaan riitä, kun niitä pitää olla kaksi. Eli neljäkymmentä minuuttia painelin menemään ja vaatteet oli märät sen jälkeen. Oli ihan parhautta ja oisin jatkanut mielelläni vaikka kuinka pitkään. Vitsit, että tykkään tuosta! Tykkään tosiaan aerobisesta varmaan yhtä paljon kun puntteilustakin. Ehkä syynä on se, miten en joskus jaksanut tehdä yhtään mitään ilman, että hengästytti niin paljon, että luulin kuolevani siihen paikkaan. Se oikein sattui keuhkoihin ja sydän tahtoi rinnasta ulos. Muistan kun aloin aikoinani crossailla tuolla, niin aloitin ihan kymmenestä minuutista, en jaksanut enempää. Vaikka olin puntteillut joten kuten (eli räpeltänyt) jo jokusen vuoden, niin tuollaista aerobista en ollut tehnyt, koska luulin, etten vain pysty. Että sydän on huono. Olikohan vasta 2010 kun sain kipinän, että tahdon tehdä tuotakin siinä ohessa. 10 minuuttia ensin, sitten se nousi kahteenkymmeneen. Puoli tuntia, 45min, tunti.. Kerran kokeilin, että miten pitkään kykenisin ja menin 90min. Kyllä pitkä matka oli tultu siitä kymmenestä vaivaisesta minuutista! Sittemmin en ole moisia sessioita nähnyt tarpeelliseksi, luulen, että tällä hetkellä saisi mennä tuntikausia ja pitäisi varmaan lopettaa, kun tulisi nälkä tai pitäisi mennä nukkumaan. :D Soutulaitteella, jollainen mulla muinoin myös oli, olin ennen tuota tehnyt aerobista, mutta se ei ole niin rankkaa jo pelkästään siitä syystä, koska siinä istutaan. Se meni rikki kesken soudun ja jäin kaksin crossarin kanssa. Oli pakko tutustua. :D En toisaalta ole myöskään kyennyt kävelemään tällaisia kävelylenkkejä, joita nykyisin teen. Ne aloitin vasta 2011. Silloin en olisi ikinä voinut kuvitellakaan millaisiin mittoihin nuo lenkit venyy ja kuinka paljon niitä tekee. Kuinka paljon niitä pystyy tekemään, kuinka pitkälle pystyy kävelemään. Saati sitten esimerkiksi vaeltamaan Alpeilla hirmuisen haastavaa reittiä! Aivan käsittämättömän huikeaa ajatella miten pitkälle on tultu.

Painopiste mulla on aina puntilla, mutta aivan yhtä tärkeää on mulle nuo aerobiset ja niistä en tahdo luopua. En edes sen vuoksi, että kehittyisin nopeammin. Hirmuisen tärkeitä ne on. Ehkä eniten mielelle, vaikka kroppa ja sydän niistä on hyötynyt aivan tajuttomat määrät myös.

Ei pitänyt edes kirjoittaa aiheesta, mutta siinä sitä nyt on. :D Tässä kohtaa naputtelin otsikonkin postaukselle. Mutta palatakseni tähän päivään, ruoaksi tehtiin uunissa parsakaalia (vaihteeksi) ja kaveriksi ensimmäistä kertaa myskikurpitsaa jossain muussa muodossa kuin muussina. Laitoin ihan vain paloja uunipellille kaalien kanssa ja jätin kurpitsat maustamatta kokonaan, koska tuo on vain niin tajuttoman maukasta jo sellaisenaan. Ja niin tosiaan olikin. Lautaselle taas jättimäisen salaattivuoren päälle (kyllä, olen hamstrannut sitä aivan liikaa kaupasta viime aikoina ja on vaikeuksia ehtiä syödä pois). Ihan kyllä hassun näköisiä nuo kurpitsat tuossa, kun ei ole mausteita ja on tuon värisiä. Tuli itselle lähinnä mieleen, että oisi jotain jälkiruoka-aineksia siinä ruokalautasella.

Nyt jatkan lauantain viettoa (mm. syöden :D) ja oottelen, että tuleeko sitä migreeniä tänään enää sitten laisinkaan. En usko kyllä enää tulevaksi. Mutta ei se mitään. Huomenna mää kerron, että mitä nyt vahvasti epäilen syyksi. Yhdeksän päivää menty migreenittä nyt.

Juttua vähintään kaikesta

Varsin sekalainen postaus. Mukaan pääsee tietysti juttua treeneistä, uudesta MAAILMAN PARHAASTA RUOASTA (kyllä se oli pakko kirjoittaa suurella), omituisista lihaksista, sykkeistä vähän ja kainalokutinastakin. Eli kaikesta. Mutta, treeneistä nyt ensin!

Aamun liikunnat alkoi jälleen kävelylenkillä, kun aurinko paisteli ja oli luvattu kovaa tuulta päiväksi. Aamuisin tuuli ei ole niin voimakas, joten mielellään silloin pihalle. Kylmä siellä oli, eli ei tehnyt mieli kameraa napata mukaan, vaan vauhdikasta lenkkiä oli luvassa. Päätin jälleen kokeilla sitä päälle kahdentoista kilometrin lenkkiä alle kahteen tuntiin. Kotona mittari näytti, että tunti viisikymmentäseitsemän meni aikaa, eli wooohooo! Onnistuihan se. :) Sykevyön pidin nyt rinnan päällä ja tämähän toi takaisin ne kunnon, normaalit lukemat kävelyllekin. Vauhti oli tosiaan päällä, keskisykkeellä 127 mentiin ja maksimit tuli loppuvaiheen ylämäkeä vauhdilla kiivetessä, jolloin ruutuun pläjähti lukema 163. Kyllähän siinä sai jo vähän puuskutellakin. :) Kulutuskin alkaa olla kohdillaan nyt kun sykkeetkin ja 426kcal meinasi palaneeksi. Yhtä ainutta kuvaa en sitten ottanut aamun aikana!

Sieltä kun palailin niin perinteisesti rahkaa naamaan ja jonkin aikaa oottelua, että laskeutuu, ettei kiipeä kurkkua pitkin takaisin suuhun. Jänskätti vähän, mitä sykkeet nyt meinaa selkää ja hauista treenatessa, kun pitää vyötä ylempää. No selkäliikkeistä se ei tykännyt, vähän aavistelinkin. Menetti kontaktin kokonaan välillä. Mutta ei se mitään! Hauisliikkeissä pelitti hienosti. :)

Ja tässä sitten sarjassamme WTF -lihaskuvia. Miksi se näyttää tolle?! Mä syytän kuvakulmaa ja kameravääristyksiä.

Mittarin paikan takia piti taas hieman rukata ohjelmaa, kun en enää voinut nojailla rintakehällä vinopenkkiin scottia tehdäkseni. Joskus mulle vinkattiin, että keskitettyä voi tehdä mukavasti myös telineellä lepäävää tankoa apuna käyttäen ja tätä kokeiltiin tänään.

Ensimmäisessä kuvassa menossa hammerit ja toisessa sitten tämä uusi viritys.

Vähän oli alhaalla tuo tanko ja piti olla ihmeellisesti kumarassa, mutta tänään mentiin tällä, tämän enempää säätelemättä. Koska mä vihaan säädellä kaikkea kesken treenin. :D Hyvin toimi ja kovin otti hauiksiin! Treenimatto on siinä tuomassa vähän pehmeyttä, eikä tanko tuntunutkaan yhtään pahalle. Mä meinaan jatkossakin tehdä tällä tavalla keskitettynä tuota scotin tilalla, ellei sitten satu olemaan esimerkiksi alaselkäjumia.

Lopussa mittari antoi peruslukemat tällaiselle treenille (keskisyke: 117, max: 159, kulutus: 215kcal), ja aikaa meni 1:12. Viimeksihän se mittari antoi HIEMAN erilaisia lukemia. Nyt oli intensiteetti sama kuin silloin, alla molempina kertoina kävelylenkki, samanlainen välitankkaus, kellonaika täsmäsi jne. Tässä kohtaa julistan sykeongelmat kuopatuiksi. Se oli mittari, ei mun sydän. Eli unohtakaa kaikki, mitä mä sykkeestäni olen täällä vuodattanut. :D Mutta huom! Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että muuten olisi hormonit mitenkään nätisti ojossa. Tämä sykejuttu olisi ollut vain yksi lisä siihen soppaan.

Sitten, sitä maailman parasta ruokaa! Ostin lauantaina kaupasta ensimmäistä kertaa myskikurpitsaa! Tänään kokkasin ja söin sitä ensimmäistä kertaa ikinä. Ja nyt mä mietin, että syödäänkö meillä enää koskaan mitään muuta kuin tätä. :D Aivan supernamia!!

Perusasiat piti googlettaa, kun ei ollut mitään havaintoa, miten tätä kokataan, kauanko se kypsyy ja mitä siitä saa syödä. Päätin kypsentää uunissa ja tehdä siitä lopulta sosetta. Yleinen mielipide näytti olevan, että kurpitsa halki (on muuten kova kuori..), siemenet pihalle, pellille ja uuniin. 200°C ja 20-40min. Meidän uunissa meni kuitenkin yli tunti, ennen kuin oli kypsä.

Tuoksui muuten aivan (vesi)melonille, kun halkaisin! <3 Siemenet on kuulemma hyviä kun ne paahtaa pannulla. Muistaakseni ne vaati pesua ja kuivatusta. Ehkä. En mä enää muista. :D Itse heitin tällä kertaa ne pois.

Kun olivat kypsiä (haarukka uppoaa kivasti pinnan läpi, ero raakaan on huomattava), otettiin ne uunista pois ja annettiin jäähtyä kunnes niitä pystyi käsittelemään. Sitten ne koverrettiin. Ensimmäinen puolikas meni hankalaksi, kun kuvittelin kuoren olevan edelleen kova ja koversin raivolla se mielessäni. No lusikka meni läpi ja koko kurpitsa oli loppupeleissä ihan riekaleina. :D Toisen kanssa meni helpommin, kun en koverrellut liian täysillä. Kun kaikki sisus oli kulhossa, maistoin tätä ensimmäistä kertaa. AAAAAAHHH! Ihan järjettömän hyvää! Makeaa! Mulla oli siinä vieressä jo raejuusto odottamassa maidon kanssa, että heitän sitäkin sekaan, jotta saa makua soseeseen, mutta kiikutinpas äkkiä takaisin jääkaappiin. Makua oli meinaan aivan loistavasti. Päätin myös maustaa hieman normaalia vähemmän. Normaalisti maustan aina oikein kunnolla! Silpuin tuoreyrtit sekaan ja lorautin maitoa + ne mausteet nakkasin siihen päälle, ja sitten sauvasekoittimella soseeksi. Maistoin taas. OOOOHHHHHH! Ja mausteita olisi voinut laittaa vieläkin vähemmän, ehkä ensi kerralla EN LAITA YHTÄÄN! Sitten lautaselle tempeh -pihvin kanssa. <3

Siis en kestä. EN KESTÄ!! <3

Mä en syö enää ikinä mitään muuta, ettäs tiiätte. Ihan parasta! Onneksi huomenna on kauppapäivä, tällä tädillä ois vähän kurpitsatarpeita. :D

Sitten seuraavaan aiheeseen! Nimittäin astialle astuu kainalokutinapäivitys. Muistanette varmaan, miten tässä postauksessa kerroin aiheesta ja miten syyllinen sille oli löytynyt, ja sehän oli se Garnierin dödö. Aina vähän epäilin kuitenkin, että joku muu saattaa sen laukaista välillä, vaikka juurisyy se dödö olikin. Nyt kun tuo kyseinen on jätetty pois ja tilalla on toinen deodorantti, joka ei aiheuta kutinaa, on ollut helppo tarkkailla, miksi edelleen toisinaan, harvoin, nuo kutisee. Suurimpana apuna tässä projektissa on olleet tietämättään Innocent -smoothiet!

Justiinsa nyt jääkaapissa. Oikealla mun.

Mulla oli pitkä aika, kun tuo mango & passion oli ehdoton suosikki ja ostin aina vain sitä (tätä menee päivittäin mm. rahkan joukossa). Kainalot eivät kutisseet. Sitten innostuin niistä punaisista marjaisista, ja suurimmaksi suosikiksi nousi se mansikka & banaani. Ostin pitkään vain sitä. Kainalot alkoivat kutista ja sain laittaa sitä hoitotököttiä. Sitten kerran teki mieli taas tätä oranssia. Helpotti. Ja sitten taas punaista. Kutina palasi. Vasta tässä kohtaa ymmärsin yhteyden. Ja se olikin siinä vaiheessa selkeä, sillä mansikkaa olen ennenkin epäillyt, etenkin kesäisin niitä tuoreena popsiessa. Mansikkahan on voimakas histamiini, ja tällaiset kutinaoireet eivät ole mitenkään tavattomia. Jätin punaiset purnukat kauppaan ja ostin taas vain tätä oranssia.

Sitten päätin kerran kokeilla sitä vihreää, kiiviä & omenaa & limeä. Alkoi hirveä turvotus aina sen jälkeen, kun tätä käytti. En osannut yhdistää, luulin lähinnä hotkineeni tms. Ja illalla vähän kutisi kainalot. Taas ostin oranssia ja taas sain päähäni ostaa vihreetä. Ja turvotus. Ja illalla pientä kutinaa. Tässä vaiheessa hoksasin katsoa, että mitä kaikkea tuo vihreä sisältää. Ei, mansikkaa sieltä ei löytynyt, mutta ennenkin turvotuksen aiheuttajaksi epäilemääni ananasta! Turvotus on siis luokkaa henkeä ahdistava, ei mikään pieni pönötys. Jätin vihreät kauppaan ja käytin taas vain oranssia.

Oranssi onkin ollut käytössä siitä asti. En edes muista, milloin olisi viimeksi kutittanut. Kunnes nyt lauantaina bongasin kaupasta kivoja päärynöitä purnukassa, ilman lisättyjä sokereita tms. Noita tuommoisia on kiva ja helppo surrautella rahkan joukkoon, etenkin siihen palkkarirahkaan, johon tarvitsee paljon hiilaria. Monesti käytän mm. persikanpaloja samaan tarkoitukseen. Ostin vielä hedelmäcocktailinkin.

Eilen laitoin ensimmäistä kertaa noita päärynöitä palkkarirahkaan ja sieltä tuli ystäväni Massiviinen Turvotus kylään taas. En tälläkään kertaa tajunnut heti yhteyttä vaan mietin hotkineeni ehkä liian nopeasti. Kunnes se turvotus alkoi taas ahdistaa oikein henkeä istuessa ja sitten välähti. Missäs mehussa nuo päärynät lilluu? No ananasta siinä on! Samalla tietysti selvisi, että hedelmäcocktail on kanssa ananasmehussa ja sen lisäksi siellä ON ananasta, jota en tajunnut, kun silmä ei ollut kädessä kaupassa. :D Miksi sitten noita persikoita voin syödä ilman oireita? Jaa, no niissä ei ole ananasta, vaan ovat rypälemehussa. Se selittää! Taas loksahteli loputkin palaset paikoilleen. Mun vatsani ei pidä ananaksesta. Lisäksi saan ilmeisesti siitä suuhuni myös haavaumia, mikä ei sekään ole tavatonta. Ananaksessa on bromelaiini -nimistä ainetta, mikä aiheuttaa suuoireita ja liiallisessa käytössä vatsaoireita. Tai jos on herkkävatsainen. Kuten minä sitten vissiin olen tässäkin asiassa. :D Google osasi myös kertoa, että ananas on myös voimakas histamiini, ja tästä syystä ne kainalotkin yltyvät kutisemaan. Ei kuitenkaan niin kovin mulla, kuin mansikan vuoksi.

Noin, eli taas ollaan viisaampia siitä, mistä tämä kroppa tykkää ja mistä ei! Jee! Sain muuten uuden deodorantin anopilta tuliaisena kun kävivät, eli kyseessä on kivideodorantti, mallia tämä:

Älkää katsoko pölyistä hyllynpintaa. :D

Onko jollain kokemuksia? Tiedän lähinnä tuotteesta vain sen, mitä google mulle kertoi. ;) En ole ottanut käyttöön vielä, koska on ollut nämä kutinaa aiheuttavat ainekset testissä, että tietää taas mikä johtuu mistäkin. Käytän tämän hetkisen deodorantin loppuun ennen vaihtamista.

Näin ja tuosta ja siitä laitettiin pakettiin tämä postaus. Olihan siinä juttua. Vähintään kaikesta. Kiitos ja näkemiin, sekä hyvät viikot jokaiselle. :)

Hormonihirviö

Voi apua. Eilen oli tarkoitus kirjoitella oikein postaus (ja vastata niihin uni -kommentteihin), mutta sinnepä jäi, kun tuli jotain muuta tekemistä. En koko päivän aikana saanut tehtyä mitään, mitä olin suunnitellut. Mutta en valita, jännä päivä oli!

Eilen oli punttivapaapäivä ja kävin kävelyllä. Seitsemän aikoihin lähdin jo ja sen 16 kilometriä ja risat sain vihdoin tallusteltua. Menosuuntaan myötätuuli ja käännöksen jälkeen menikin hirveän kivasti loput kahdeksan kilometriä ihan jäätävään jäätävään (eli todella voimakkaaseen ja todella kylmään :D) vastatuuleen. Turvotin silmäni pahasti, vaivaa vielä tänäänkin. Mutta siitä ei enempää, itsepähän sinne menen ja tällä mennään. :D Tänään aamulla käytiin miehen kanssa kävelemässä päälle 9 kilometriä. Huomenna taas punttitreeniä, jalkoja. Kevyen viikon viimeinen (ja kolmas) punttitreeni.

Eilen aamulla.

Paino oli tipahtanut vaivaiset 300g viikossa. Tosin ei se yllätäkään, kun en miinuksilla juuri ole, ainoastaan päivinä kun liikun. Tässä välissä on ollut kolme lepoa. Lisäksi vatsa ei vieläkään toimi ihan toivotulla tavalla. Viikko vielä aikaa, kuten itselleni asetin tavoitteeksi. Kilo tai jotain. Ei mahdoton ollenkaan, kun sen olen jo kahdesti aiemmin tässä tehnytkin, mutta..

..en tiedä tahdonko tässä välissä vetäistä mitään kahelia viikkoa joko suurella liikuntamäärällä tai vähäisemmillä kaloreilla. Syynä on nyt se, että epäilen hieman hormoneissa olevan häikkää ja nimenomaan kilpirauhashormoneissa. Olen tässä jo kaksi viikkoa ihmetellyt niitä matalampia sykkeitä. En keksinyt sille mitään syytä, kunnes erinäisistä muista oireista johtuen ajattelin vilkaista taas sitä Kaisa Jaakkolan kirjaa Hormonitasapaino. Meinasin, että kun tässä ei ole vatsa toiminut normaalisti, niin erinäiset hormonit eivät ehkä pääse myöskään imeytymään (ja mahdollisesti osa niistä imeytyy takaisin kehoon kun eivät pääse ulos kehosta). Tuossa kirjassa on selkeät kuvaukset ja listat, että minkä puute saattaa oireilla ja miten. Selailin niitä listoja, missä täsmäisi nämä kaikki muutkin oireet, mitkä ovat aivan selvästi normaalista poikkeavia. En osannut edes koko sykeasiaa miettiä, kunnes siihen törmäsin siellä. Hidastunut sydämen syke. Listan otsikkona; 'Liian vähän kilpirauhashormoneja tai ne eivät pääse soluihin'. Katsoin listan muita kohtia. Viisitoista kohtaa, joista kolmetoista on kohdallani täysin selkeitä (myös vatsan toimimattomuus). Kahdesta ruksaamatta jättämästäni toinen oli 'miehellä erektiohäiriöt'. :D :D Eli neljästätoista kolmetoista.. ;)

Kyseessä ei ole sellaiset oireet, että voisin listaa katsellessa miettiä, että 'joo tota olihan mulla tommonen olo tossa yks päivä..' tai 'joo itseasiassa kyllä mua välillä vähän väsyttää..' tms. Nämä kaikki täsmäävät aivan ryminällä, voimakkaina, päivittäisinä. Sellaisina, että olen niistä jokaisen laittanut merkille aivan ilman kyseistä listaakin. Hirvittävän helposti ja paljon laitan aina niskan piikkiin, mutta sepä se. Aina joskus mietin, kuinka paljon sen piikkiin tulee laitettua asioita, jotka eivät sillä kertaa olisikaan siitä. Kilpirauhasarvot mulla on katsottu muutamaan kertaan näiden niskavaivojen alkamisen jälkeen ja ihan rajoilla ollaan oltu. Asiahan ei suinkaan ole näin yksinkertainen, esimerkiksi toisessa maassa on eri arvot ja USA:n puolella olisin ollut asteikolta reilusti ulkona. Peruskokeet eivät ole myöskään kovin kattavat. Ne ovat vain pintaraapaisu (Hormonidieetti -kirjassa asiasta paljon lisää).

Huonosta ja epänormaalista olosta johtuen olen myös todella, todella kiukkuinen. Suurimman osan aikaa.
Stressinsietokykyni on nolla. Ja siis stressiä saattaa aiheuttaa tässä tilanteessa vaikka liian pitkään
kohti tuijottava kissa.

Palataan sykkeeseen ja siihen, miten se on tipahtanut. Kyseessä on siis selkeä vähintään kymmenen, yleensä kahdenkymmenen pykälän tipahdus. Selailin punttitreenien ja kävelyiden sykkeitä. Niissä on keskisyke tipahtanut juuri tuon 10-20 pykälää. Maksimit on tipahtaneet monissa treeneissä yli sadastaseitsemästäkymmenestä lukemiin 140-150. Tämä kaikki alkoi stressaavan viikon jälkeen aivan siis yhdessä yössä, lepopäivän jälkeen. Tuona viikkona treenasin paljon, normaalia enemmän. Nukuin enemmän vastapainoksi, ja tuosta syystä taas päivästä jäi yksi ruokailu pois, eli miinuksilla oltiin isosti. Sitten stressi loppui, palattiin normaaliin. Silloin torstaina oli sykkeet vielä treenissä normaalit ja illalla loppui stressiviikko. Perjantaina lepopäivä ja lauantaina treenissä sykkeet olivat tipahtaneet 10-20 pykälää. Tänään käytiin miehen kanssa yhdessä kävelyllä. Miehen kunto on juoksijana paljon parempi kuin minun ja meillä on aina semmoinen parinkymmenen pykälän ero keskinäisissä sykkeissä. Nyt sykkeet oli aika samoissa. Hassua on, että hengästyn silti samalla tavalla. Ennen mittarin vilkaisua saattaa olla fiilis, että nyt hengästyttää ja olo on, että syke on varmaan 120-130. Sitten se onkin vain 100. Tänään yhdeksän kilometrin kävelyllä keskisyke jäi alle sadan. En tiedä milloin olisi viimeksi käynyt noin. Ikinä?

Samaan aikaan tässä oli myös rautatabletit loppu. Rautaahan en saa läheskään tarpeeksi ravinnosta (olen laskenut) ja sen vähäisenkin määrän sabotoin mm. maitotuotteilla (estää jopa 80% raudasta imeytymästä). Tämä tauko oli vissiin kolmisen viikkoa, en ole varma. Nyt on taas vissiin viikko syöty rautaa purkista ja pidetään kyllä huoli, että tulee olemaan aina lisänä (kyseessä siis vain 20mg rautavalmiste). Monivitamiinia popsin kyllä koko ajan, josta saa myös kilpirauhaselle tärkeitä aineita. Mutta kaikkihan vaikuttaa kaikkeen. Kun jokin ei imeydy tai sitä ei saa tarpeeksi, se vaikuttaa taas moneen muuhun, mikä vaikuttaa taas moneen muuhun, mikä.. Tiiätte varmaan.

Eli päällä oli samanaikaisesti mm. oikeasti aivan hirvittävä stressi, normaalia alhaisemmat kalorit, rautavaje ja selkeästi suurempi treenimäärä. Tämän lisäksi oli se eräs päivä, kun popsin viljoja, eli niitä protskupatukoita (maissi) ja söin kaurapuuroa. Jos suolisto ei niistä tykkää (kuten mulla), se saattaa vaikka falskata. Eli vuotaa kehoon. Eli tarvittavat aineet eivät todellakaan imeydy ja koko kehon tasapaino saattaa mennä ihan tolpiltansa. Mielestäni tässä on ollut todella paljon tekijöitä, jotka on saattaneet saattaa mun kilpirauhasen TAI sen sen hormonien pääsyn sinne, minne kuuluu, toimiakseen optimaalisella tavalla. Tuo sykkeen muutos on sellainen, että se on hirvittävän selkeä. Ja sitä en missään tapauksessa, missään tilanteessa, voi laittaa niskan piikkiin. Monet muut, joskaan en kaikkea, saan laitettua niskan piikkiin halutessani. Tosin niiden voimakkuus on kaikkea muuta kuin täysin perusmeininkiä.

Mitä nyt sitten? No en ehkä vetäise tosiaan ainakaan mitään viikon hulluttelua tässä kohtaa. Liikun normaalisti, mutta kaloreita en vedä alhaalle. Toisaalta toivoisin, että tämä pudotusvaihe olisi pian ohi, jotta pääsisin takaisin normaaleihin kuvioihin, mukaan lukien normaalit kalorit, eli treenien aiheuttama vaje syödään taas takaisin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tässä kohtaa en heti marssi lääkärin vastaanotolle, vaan katson, josko normaalit ruokailut ja elämä muutenkin tuo normaalin olonkin takaisin - ja sykkeen omille lukemilleen. Kovin pitkään en sitä katsele jos ei lähde normalisoitumaan, sillä ei tämä nyt mitään hauskaa ole. Mutta kyseessä ei tarvitse olla kilpirauhasen vajaatoiminta kuitenkaan, vaan hetkellinen hormonien tasapainon horjuminen, joka voi korjaantua sillä, että syö energiatarpeensa verran tai vähän yli ja katsoo mitä syö, mikä keholle sopii, jotta suolisto toimii ja kaikki tarvittava imeytyy niin kuin pitääkin, sekä myös poistuu kehosta, niin kuin pitääkin. Peukut siis pystyssä.

VOI EI ÄITI ON TAAS PAHANA

Tällä hetkellä olen ihan pelkkää höttöä koko akka. :D Eli olo on kuin olisin täysin pihalla aivan kaikesta, sanoja ei puhuessa löydy ja mistään ei mitään tajua. Niskan piikkiin - tai sitten tämän muun piikkiin. Pahoittelen tekstin mahdollisia epäselvyyksiä ja pahoittelen, että unipostauksen kommentteihin vastaaminen lykkääntyy taas. Tahdon olla kyllä selkeästi skarpimpana kun ne käyn läpi! Tuhatmiljoonaa blogiakin lukematta. :( Ainaski!

Parisataa kaloria ja tuhat eri tuntemusta

Nyt on puolisentoista viikkoa menty 200-300 lisäkilokalorilla päivässä. Tämänhän tarkoituksena oli saada kuriin jatkuvan nälän tunteen sävyttämät päivät ja sitten ne toiset, jolloin ei ole nälkä laisinkaan ja turvottaa. Ja nyt onkin ollut tasaisempaa. Hirvittävät määrät tuntemuksia vaan voi näin pieni määrä lisäkaloreita aiheuttaa!

Lisäkalorit on vakiintuneet seuraavanlaisesti:

Aamupalassa oli ennen 4 weetabixiä, noin 4dl maitoa ja pari ruokalusikallista protskujauhetta.
Nyt aamupalassa on 5 weetabixiä, puoli litraa maitoa ja kolmisen ruokalusikallista protskujauhetta.

Kun lisätään jättikahvikupillisen vaatima maito (noin desi), on aamupalassa vaivaiset lähes 700kcal. :'D Aivan ylivoimaisesti energiasisällöltään päivän suurin ateria. Toisena tuleekin iltapalarahka, jossa on noin 450kcal.

Aamupäivän ennen treeniä nautittava välipala oli ennen vaihteleva. Useimmin ehkä pieni pala fitnessbrot -leipää raejuustolla, eli aivan superhuono vaihtoehto, sillä molemmat noista närästää treenissä eikä edes juuri pidä nälkää. Nyt siihen on vakiintunut banaani ja puolikas protskupatukka. Nälkää pitää loistavasti pidemmänkin aikaa.

Lisäksi tulee napsittua noin puoli kourallista manteleita jossain kohtaa päivää tasaamaan mahdollista ruoan alhaista kalorimäärää (esimerkiksi uunikasviksista ei juuri saa kaloreita haalittua kasaan).

Sitten niihin tuntemuksiin. Painohan on viihtynyt sadan gramman tarkkuudella puolitoista kuukautta siinä 46.3 kilossa. Nyt se on 46.6kg. Tuo +300g on todennäköisesti aika lähellä sitä määrää, mitä noista syömisistä tulee grammamääräisesti lisätavaraa vatsaan, joten en usko sen olevan painonnousua, vaan vatsassa olevan ruoan määrää. Toki nyt seurailen nouseeko se tuosta vielä. Jos nousee, niin sitten syödään liikaa. Jos pysyy tuossa, niin sitten syödään edelleen optimimäärää. Ennenkin söin siis riittävästi, jos sitä painossa mitataan, koska paino ei laskenut. Nyt tarkoituksena on kuunnella kehon tarpeita ja antaa sille vähän lisäruokaa, kun se on sellaista pyytänyt. Tarkoituksena ei ole itseään lihottaa. Ehkä korkeimmillaan viikoittainen painonnousu saisi olla +100g. Silloin se voisi mun pienellä keholla jopa lihasta. :')

Lisää tuntemuksia. Ihosta on tullut pehmeä ja löysä. Siinä missä ennen oli rasvakudos sellainen napakka, se on nyt pehmeä. Onko tuo sitten nesteisen kehon merkki? Tämähän on normaalia aina, kun lisätään syömistä, niin ensin keho tuntuu turpealta jonkin aikaa, kunnes se tottuu uuteen määrään. Jos tuo paino ei tuosta tosiaan nouse vaan pysyy nyt tuossa, koitan olla vain kärsivällinen ja ootella milloin keho on taas tyytyväinen tilanteeseensa. Eli samalla ruokamäärällä jatketaan, jos se vielä viikonkin päästä pysyy optimina. Itselle on tässä pään kanssa vähän tekemistä, sillä tuo neste ihon alla on tietysti parhaiten nähtävissä vatsassa - ja siinä, että ne vatsalihakset eivät ole enää niin selkeät kuin olivat. Ikuinen vatsakompleksi, joten ei ole helppoa.. :)

Miten sitten nälän tunne ja turvotukset? Nälkä ei ole ollut sellaista älytöntä kuin mikä tähän touhuun ajoi. Eli silloin tuli nälkä välillä jo pelkästä syömisestä. Eli orastavaan nälkään söi jotain ja sen jälkeen oli välittömästi suurempi nälkä kuin sitä ennen. Tai kesti puoli tuntia - tunti, ja taas oli nälkä. Nyt ei ole ollut tuollaista. Nyt tulee nälkä sopivasti seuraavaan ruokahetkeen. Eli huomattavasti parempi. Päivän mittaan tapahtuvat turvotukset ovat myös tasoittuneet. Ei tule suuremmasta ateriasta suurta turvotusta niin kuin ennen. Toki asialla on myös toinen puoli. Ei ole myöskään sitä litteä vatsa -fiilistä missään kohtaa päivää, siinä missä ennen. Nyt mennään pikkukummulla koko päivän läpi. Pikkukumpu on kuitenkin parempi kuin suurturvotus aina jossain kohtaa päivää moneksi tunniksi. Paljon, paljon parempi.

Nälkä on ainoana ollut tuollainen älytön lauantaina, mikä kertoikin siitä perjantain kävelylenkistä ja mahdottomuudesta syödä sen päivän kulutusta (yli 1000kcal) takaisin. Seuraavana päivänä oli nälkä. Sellainen, että aamupäivällä vetäisi banaanin ja fitnessbrot -leivän paahdettuna raejuuston kera (aamupala jo tietysti siis syöty) ja siitä seurasi hirvittävä nälkä, mikä ei mennyt pois. Annoksenahan tuollainen on mulle aika suuri, toisissa oloissa melkein liian suuri. Tämä vahvisti sen, että aikaisemmin tuo nälän tunne on tosiaan ollut juuri vajaista kaloreista johtuvaa, kun se on ollut samanlaista nälkää ja lauantaina syy oli sille ihan selkeä.

Ja vielä lisää tuntemuksia! Mainitsinkin edellisessä postauksessa niistä sykkeistä. Olenkin saanut siis tämän ruokavalion myötä aamupäivän ajaksi korkeammat sykkeet, muutamaksi tunniksi. Ne treenit viime viikolla, jotka aloitin ajoissa, menivät korkeimmilla sykkeillä. Ja tuo syke on siis selkeä. Se tuntuu mittaamatta muutaman tunnin aamupäivällä. Alkaa aamupalan nauttimisesta noin tunnin kuluttua. Perussyke (eli pikkuhääräyssyke) on noina tunteina ihan älyttömät 80-90, siinä missä normitilassa vastaava olisi 50-60. Sydän hakkaa sen verran voimalla, että sen kuulee ja tuntee asiaa sen enempää tunnustelematta. Jossain kohtaa se aina normalisoituu ja kun tosiaan noita viime viikon treenisykkeitä katselee, niistä näkee ne kaksi treeniä, jotka on aloitettu pikaisemmin aamupäivällä. Muissa on menty ihan perussykkeillä. Ainoa selitys jonka tälle olen nyt keksinyt, on tuo aamupalan suuri energiamäärä. 700kcal aamupalassa näin pienelle ihmiselle (joka nyt syö siis noin 1800kcal-2000kcal päivässä), on aika suuri määrä heti aamusta. Sydän joutuu työskentelemään kovemmin, koska keholla on enemmän työstettävää?

Olikohan siinä sitten kaikki.. Tosiaan, niin pieni kalorimäärä lisää päivään ja kyllä tapahtuu. :D Yksi syy tuntemuksien määrälle saattaa olla se, että kun keho on niin pieni niin pienetkin muutokset siinä tuntuu niin voimalla.

20 minuuttia!!

Ennen otsikkoon pääsemistä aloitetaan päivä alusta. Tai no ei nyt ihan alusta, mutta kuitenkin. Torstai alkoi perinteisesti ojentajat-/olkapää-/vatsatreenillä. Perinteisesti myös tietysti paljastelin vatsaani peilin edessä kameralle:

Vähemmän perinteisesti naamakin näkyvissä.
Meikitön ja aamunaama nyt muutenkin.
Ja aika epäperinteinen on tuo venkoileva asentokin..

Treeni oli hirmu hyvä. Mylläsin vähän treenin sisältöä toisiin paikkoihin, ihan vaan pääasiassa itseäni huvittaakseni. No toistomäärät nousivat ja tuli supervahva fiilis tietysti, vaikka se johtuikin ihan pelkästään liikkeiden uudelleen järjestelystä. Tosin pystypunnerruksen toistomäärien pysyminen viime treenin lukemissa oli tällä kertaa parannus edelliseen, sillä nyt sitä ennen tehtävä ojentajaliike söi varmasti tehoja olkapäiltä. Ja olisi syönyt naista, jos olisi tipahtanut ainoassa olkapääliikkeessä toistot. Siispä tein saman verran kuin viimeksikin. Ihan kiukulla. Tänään olin supervahva-Heidi!

Olkapäätreenin jälkeen. Pääkallolta silmät piiloon, ettei näe tätä pumppia.

Ja sitten. Olin jo treenivihkooni kirjoittanut, että crossailua seuraavaksi. Jostain kuitenkin hyökki ajatus siitä, että tämä tyttö lähtee nyt hölkälle sen sijaan. Siis aika lailla sille elämäni toiselle hölkälle. Viimeksi ylitin itseni hölköttelemällä kymmenen minuuttia putkeen (postaus täällä). Meinasin, ettei siellä olisi niin kuumakaan ulkona kun oli lupaillut tihkusadetta ja sellaista. Kovin suuria onnistumisen toivomuksia ei kuitenkaan ollut, sillä olin aika uupunut treenistä ja koko sen ajan myös kärsinyt närästyksestä. Kuitenkin tahdoin mennä kokeilemaan, kun on hienoja uusia vaatteitakin sitä varten hankittu. Join treenin jälkeen palkkarin ja odottelin puolisentoista tuntia, kunnes päätin lähteä.

Adidasta melkein päästä varpaisiin. Lenkkarit sentään on Niket.
Naama piiloon puhelimen ja lipan taa ja pakollinen haban esittely kehiin.

Astuin ulos ja oli muuten kuuma.. Aurinko porotti eikä tihkusateesta ollut tietoakaan. Mietin heti, ettei tästä muuten tule mitään. Ilma oli raskas ja happea olisi kiva saada, kun sykkeet nousee kuitenkin korkealle ja sitä rataa. Kävelin samaan kohtaan mistä viimeksikin starttasin lenkin. Endomondon tracking päälle (puhelin pääsi koteloon tuohon haban ympärille), sykemittari käyntiin ja menoksi. Ja minä hölkkäsin. Otin rauhallisesti, tarkkailin vähän sykettä, että ei heti nousisi pilviin. Nousi kuitenkin sinne yli 170 melkein heti, mutta onnistuin pitämään sen siinä pidemmän aikaa. Lönkötin samaa reittiä kuin viimeksi, jotta olisi helppo tarkkailla miten tällä kertaa menee verrattuna viime kertaan. Suunnitelma oli, että sitten taas kun kylkikramppi iskee niin vaihdetaan kävelyksi.

Syke nousi. Oltiin jo yli 180. Hyvin sai happea vielä. Ohitin kohdan, jossa viimeksi vaihdoin kävelyksi krampin takia. Missä se kramppi nyt oli? Jatkoin eteenpäin. Mihin tie edes vie, en ole niin pitkälle ennen mennyt. Syke näytti jo lukemaa 190. Jatkoin vaan eteenpäin, koska ei tuntunut pahalle. Tie onneksi teki kivan mutkan, jossa oli mahdollista kääntyä ympäri tietä pitkin, eikä tarvinnut riskeerata sopivaa vauhtia vaihtamalla vain suuntaa kesken suoran tien. Katsoin mittaria, että viisitoista minuuttia oli jo mennyt. Mitä ihmettä, missä on kramppi? Ja miten minä juoksen siinä noilla sykkeillä? MILLOIN MUN NYT KUULUU VAIHTAA KÄVELYKSI KUN EI KRAMPPIAKAAN TULE?! Olin ihan hukassa. :') Jonkin aikaa meni vielä ja sitten kun syke huiteli jo lukemaa 192, päätin vaihtaa kävelyksi, kun 20 minuuttia tuli täyteen. Mentiin jo niin korkealla, että mietin, onko sitä turvallista pitää yllä pidemmän aikaa, varsinkaan kun en tosiaan ole mikään juoksija. Keho tuntui jo vähän hassulle, naamaa turrutti ja kauniisti ja naisellisesti kröhin järkyttävät määrät limaa kurkusta ulos. Onneksi olin siellä maissipeltojen keskellä.. :'D

Kävelymodiin oli todella haastava siirtyä, kun keho oli edelleen siinä juoksumodissa. Hetken aikaa se oli varmasti aika huvittavan näköistä, kun jalat tahtoivat juosta ja väkisin pakotin ne kävelemään. Olo oli ihan kuin olisi unohtanut miten pitää kävellä. :D Ja sitten iski myös vatsaan kramppi. Kävellessä! Oottelin sitä häipyväksi jonkin aikaa. Loppujen lopuksi kävelin kahdeksan minuuttia, eikä se silloinkaan vielä ollut poistunut, mutta onneksi poistui taas hölkötellessä. Loput kuusi minuuttia hölköttelin mukavasti yli 180 sykkeellä siihen paikkaan asti, josta olin startannutkin.

Kävelin risteyksestä kotiin, pidin sykemittarin vielä päällä, koska syke ei ihan heti laskenut.. Trackauksen suljin jo juoksun loputtua. Kotiin hurjan punaisena ja hikisenä, ja dataa katsomaan. Matkalle tuli mittaa 5.36km. Aikaa kului 34 minuuttia. Hölkkäsin siis ensimmäiset 20 minuuttia (!!!!) putkeen, kävelin 8 min ja hölkkäsin taas 6 min. Yhteenmenoon hölkätyn matkan pituudeksi tuli 3.52km. Siis minä, minä hölköttelin tuollaisen matkan? Toinen lenkki ikinä ja 20 minuuttia putkeen? Tuplasti viime lenkkiin verrattuna! Käsittämätöntä. Olin hurjan ylpeä. Olen edelleen ylpeä.

Maksimisyke oli sen 192. Keskisykkeeksi tuli 168, joskaan se ei ole realistinen tuota lenkkiä ajatellen. Pidin mittaria päällä 41 minuuttia, itse lenkki oli 34 minuuttia. Kulutus oli 393kcal. Tosin se jatkui pitkään, sillä syke pysyi yli sadan vielä tunti lenkistä(!). Lenkin jälkeen söin heti ruoan ja join vettä.

Porkkanakesäkurpitsakasvissosekeitto raejuustolla. <3

Sitten suihkuun, sen jälkeen kahvia, jonka aikana oli lupa vähän rentoutua. Sitten pitikin alkaa siivota kunnolla ja taas oli kyllä neliöitä liikaa (asunnon esittely muuten täällä, jos jotakuta kiinnostaa!), kun sisällä oli asteita 28 ja vuorossa imurointi ja lattioiden pesu.. Tuntui, että treeni senkun jatkuu vaan. :D Edelleen on kyllä energiaa ja varmaan piisaakin loppupäivän, niin hyvä fiilis tuli. Ylitin itseni aivan totaalisesti. Koitan nyt kuitenkin rentoutua tämän loppupäivän.. :)

Jaloissa ei tunnu oikein paljon mitään, vähän ehkä jäykkyyttä. Ei kuitenkaan kramppaa koivet niin kuin viimeksi. Polvissa ei vielä havaittavissa kipuja. Katsotaan miten tällä kertaa käy, oli kuitenkin paljon pidempi veto kuin viimeksi. Toivotaan, että säästyn tälläkin kertaa noilta. Huomenna palautteleva crossailu ja polvet rakastaa.

Voinee varautua, että jokainen hölkkätarina tulee olemaan näin pitkä ja perusteellinen.. :'D Toivotaan tietysti, että näitä lenkkejä pystyy yleensäkin jatkossa tekemään.

Voittajafiilis. <3

Viikon 29 liikuntoja

Viime viikon liikunnat olivat seuraavanlaiset:

Maanantai:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:15
Keskisyke: 107
Maksimisyke: ? (taas pomppasi lukemaan 194 ja sen jälkeen 00. Sen jälkeen annoin sille kyytiä..)
Kulutus: 298kcal

+ 42min crosstrainerilla

Keskisyke: 134
Maksimisyke: 151
Kulutus: 267kcal


Tiistai:
Selkä, hauikset, vatsa

Kesto: 1:22
Keskisyke: 107
Maksimisyke: 156
Kulutus: 323kcal


Keskiviikko:
Jalat, vatsa

Kesto: 1:15
Keskisyke: 125
Maksimisyke: 164
Kulutus: 416kcal

+ Kävelylenkki kameran kera

Matka: 12.93km
Kesto: 3:08
Keskisyke: 111
Maksimisyke: 143
Kulutus: 817kcal


Torstai:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:11
Keskisyke: 104
Maksimisyke: 174 (tätä hieman epäilen, mutta en onnistunut bongaamaan missä kohtaa olisi ollut)
Kulutus: 258kcal

+ 42min crosstrainerilla

Keskisyke: 127
Maksimisyke: 139
Kulutus: 242kcal


Perjantai:
Selkä, hauikset, vatsa

Kesto: 1:23
Keskisyke: 100
Maksimisyke: 150
Kulutus: 274kcal


Lauantai:
lepo

Sunnuntai:
lepo


Tällä viikolla siis sunnuntaikin oli lepopäivä. Oltiin nimittäin Hockenheimissa katselemassa formuloita! :) Eipä nuo kumpikaan oikein kunnon lepopäiviä ollut, sillä lauantaina tuli shoppailtua nelisen tuntia, eli bootsit jalassa talsittua ympäriinsä ja eilinen meni kanssa aika hyvin bootsit jalassa -kävelyksi, kun parkkipaikkaa ei ihan tuolta kisa-alueen läheltä löytynyt. No, ainakin yläkroppa sai jonkinlaista lepoa! Ja mua niin ei ole luotu istumaan.. Parisen tuntia tuli istumista formuloita katsellessa ja takapuoli alkaa puutua ja krampata ja kipuilla jo ennen kuin tunti on mennyt, vetää vielä alaselänkin kipeäksi. Autossa pidemmät matkat kanssa loppupeleissä vähemmän miellyttäviä. Tälläkin kertaa ajettiin sunnuntaina kolmisen tuntia suuntaansa ja siinä saa jossain kohtaa alkaa vaihtaa asentoa vähän väliä, kun takamus on puuduksissa. Vaikka onkin uusi auto, jossa on supermukavat penkit. Ei mun vaan kuulu istua, mun kuuluu liikkua! ;) Seison muutenkin mieluummin kuin istun. Sitä pystyy jatkamaan tunteja ja tunteja, istumista ei.

Koko viikon oli niska aikamoisena vaivana, taas vähän enemmän jumissa kuin normaalisti, kun jo rauhaksiin istuessa tulee fiiliksiä, ettei se veri nyt ihan päähän asti kierrä. Treenit on silti hoidettu perinteisesti ja samalla voimakkuudella. Alkaa olla kovin haastavaa saada sykkeitä ylös! Vaikka samalla voimalla, nousujohteisesti, uusia ennätyksiä tehden ja samalla lailla hengästyen painaa, niin ei sykkeet nouse. Vaikka ei siitä voi valittaa, jos se kertoo kunnon kohoamisesta. Itselle vaan tulee sellainen olo, ettei olisi painanut tarpeeksi täysillä, vaikka hyvin tietää painaneensa täysillä.

Keskiviikkona oli piiiiiitkästä aikaa kiva kävelykeli, että uskalsi napata tuon kameran ja putken mukaan ja lähteä pidemmäksi aikaa talsimaan ulos sen kanssa, ilman että tarvitsi pelätä sateen mahdollisuutta. Muutenhan en kyllä oikein jalkapäivänä (tai sitä edeltävä) tee jalkoja rasittavia liikuntoja, mutta tällä kertaa halusin tarttua tähän mahdollisuuteen, kun yhtä lämmintä ja aurinkoista päivää tarjosi tuohon kohtaan. Otin sen sitten palauttelevan ja verryttelyn kannalta, joskin jalkani olivat treenistä jo ihan poikki.. Sykkeet eivät kävelyssäkään nousseet normaaliinsa, vaan olivat noin kymmenen pykälää alhaisemmat. Tuo maksimi tuli siinä vaiheessa, kun kiipesin kotiportaita takaisin sisälle. Itse kävelyllä sykkeet eivät tainneet kertaakaan päästä edes lukuun 120. Raahaan kuitenkin parin kilon kameraa mukanani ja ilmakin oli kuuma, hikikin tuli.

Kävelylle lähdössä keskiviikkona.

Seuraavana päivänä menin vielä crossarilla sellaisen jalkatreenistä palauttelevan kävelylenkin palauttelevan crossailun. :D Oli jalat ihan kivikovat ja poikki. Etureisi krampitti ensimmäisen kymmenen minuutin sisään, mutta siitä se taas lähti ja tykkään vaan tuosta crossailusta hirveästi. Menee niin kivasti Täydellisten Naisten parissa nuo hetket. <3 Perjantaina jätinkin sitten suosiolla jalkojen rääkkäämiset väliin aerobisten parissa. Suorastaan huusivat lepoa!

Asiasta tuhannenteen: taas kun tuli peilin kautta napattua selkäpuolelta kuvia, niin huomasi jälleen erinäisiä asioita, kun tuota selkää ei itse niin hirveästi päivän kuluessa näe.. Bongasin tuosta tällaisen lihaksen (ja näkyy yläkuvassakin):

Osaako joku sanoa, onko tuo täysin normaali vai ehkä ylikireä? Pääni on vähän käännettynä, joten siksi se tosiaan näkyy, mutta kuuluuko sen näyttää tuolta?

Missä polvikivut?

Eivät ole täällä. Uskon, ettei tällä kertaa niitä tullut, sillä lenkistä on jo aikaa kaksi täyttä päivää ja yksi yö. Seuraavat asiat todennäköisesti vaikuttivat siihen:

- Rauhallisuus. Tahti oli rauhaisa hölkkä, askel mahdollisimman pehmeä ja matala, ei töksähtelevä ja korkealta maahan iskevä.

- Lenkin jälkeisenä päivänä tein palauttelevan 40min crosstrainerilla, oikeasti tahdiltaan rauhallisen enkä nostanut myöskään vastusta normaalille tasolle. Polvet mulla tykkää tuosta crossailusta ihan todella kovin. Se on pehmeää kyytiä.

Etureidet sain kyllä hurjan kipeiksi. Tajusin, että tuo lenkkihän oli oikeastaan kevyen viikon ensimmäinen jalkatreeni. Tänään on edessä oikein kunnon jalkatreeni, ja saa nähdä miten hienosti se sujuu, kun etureidet on edelleen arat. Tosin eilisestä paljon paremmat.

Minun upea mieheni! <3

Eilenhän oli lauantain tapaan lepopäivä, jonka vietin katsomalla mieheni juoksua puolimaratonkisoissa. Mieheni maaliin saapumista odotellessa kävelin vähän siinä ympäristössä, mikä varmasti vetreytti jalkoja täksi päiväksi. Illalla vielä vähän venytin etureisiä, joihin sai kyllä kivasti tuntumaa! Normaalisti tuo venytys ei tunnu missään, vaikka kaksin käsin riuhtoisi. Nyt ei tarvinnut edes viedä venytystä ihan kantapää-peppuun-kiinni asti.. Sitten unta reilut kahdeksan tuntia (normaalisti 6-7 tuntia) ja kai sitä jonkinlaisen jalkatreenin saa tehtyä tänään. Täysin normaaliin kyllä pyritään. Ei se kipu nyt niin kova ole. Ja pääasia, todellinen ihme, on se, että polvet ovat kivuttomat!

Seuraavaa lenkkiä olin suunnitellut huomiselle illalle, mutta se jää kyllä vielä auki. Riippuu ihan siitä, millaisessa kunnossa koivet huomenna ovat tämän päivän jalkatreenin jälkeen. Mahdollisesti ovat liian kipeät lenkille, kun tuo lenkkiaskel ei ihan luonnostaan kuitenkaan minulta suju ja vaatinee vetreät ja kivuttomat koivet.. Jos näin on, niin sitten crosstrainer kutsuu, perinteisesti.

Törmäsin netissä myös tällaiseen sivuun, jossa voi laskea nuo sykerajat. Siitä näkee esimerkiksi, millä prosentuaalisella sykealueella palaa minkäkin verran rasvaa. Vähän tuo hirvitti ymmärtää, että mitä korkeimmilla sykkeillä mennään, sitä enemmän kaloreita tietysti palaa, mutta sitä vähemmän niitä lähtee rasvasta. Esimerkiksi oma sykealueeni sillä lenkillä oli sitä luokkaa, että enää meni rasvasta alle 15%.. En kuitenkaan tahtoisi lihaksia siellä poltella. Opin ainakin, etten niin tyhjällä vatsalla mene, on ainakin siellä sitten vähän polttoainetta, ettei heti tarvitse lihasten kimppuun käydä. En myöskään tätä lenkkeilyä tee rasvanpolttona, vaan sydämen kehittämisen vuoksi, mutta ehdottomasti rasvasta saisi ensimmäisenä lähteä, jos toisena vaihtoehtona on lihas.

Tässä tämä oma taulukkoni tuolta sivulta. Samalla se on taulukko jokaiselle 28-vuotiaalle naiselle. Ei tämä varmaan ihan eksaktia tietoa ole, mutta näinhän se joka tapauksessa menee - mitä korkeampi syke, sitä nopeammin keho tarvitsee polttoainetta, ja nopeiten sitä saa lihaksista, ei rasvasta.

Punaa kasvoilla

Ensimmäinen lenkki takana. Fiilikset hyvät. Etureidet vähän kramppaa, samoin pohkeet. Mutta se nyt on vain mukavaa. <3

Alla kuvassa näkyy harvinainen herkku. Syötiin tuollaiset tänään. Siinä siis Subwayn Veggie Patty. Puolikas minulle. Ei juustoa, kastiketta tai maustetta. Leipä tietysti täysjyvää. Harvinainen herkku, koska en vaaleaa leipää oikeastaan koskaan syö. Harvinainen, koska tämä oli toinen kerta täällä Saksassa (kohta 9kk) aikana, kun tuollaiset haettiin. Olihan taas namia! Tuon jälkeen jättikuppi kahvia ja oottelin hyvät kolme tuntia ennen lenkille lähtöä, koska olen taipuvainen närästykseen ja etenkin kahvi tunkee ylös hyvinkin helposti.

NAMS.

Vähän ehti tulla taas jo nälkä ennen lenkkiä ja kiukkuakin onnistuin saamaan aikaiseksi sillä, kun en omista noita urheiluvaatteita. Ei oikeasti ole mitään juoksuun sopivaa vaatetusta. Jos en olisi täällä etukäteen kertonut meneväni hölkälle, en olisi mennyt ollenkaan. Siitä syystä, ettei ollut vaatetta. Loppujen lopuksi sain raivolla valittua päälleni eräät mustat H&M:n sporttipöksyt, joita ei voi pitää täydessä mitassa (ja pitkillä olisin tahtonut mennä), koska ne ovat siihen liian lyhyet. Kiristin ne siis polvien alapuolelle. Koipien näyttäminen julkisesti on muuten vasta täällä Saksassa hiljattain opittu tapa. En tykkää mun rimppakintuista, mutta nyt olen ne hyväksynyt. Nuo housut ovat myös siitä huonot, että nousevat itsekseen ylös ja niitä saa kiskoa alas, etten mene tuolla kamelinvarpaalla pitkin kyliä. :'D Yläosaksi valitsin topin, jonka päälle heitin tuollaisen punaisen paidan, joka varmaan menee nyt ihan pilalle kun hikistän sen, se kun ei tosiaan ole urheiluvaate. Päähän tietty Adidaksen lippis, jota ilman en voisi kuvitellakaan hölkötteleväni. Tukka vaan on niin lyhyt, että juuri sain jonkinlaiselle ponnarille. Meikit oli naamalla päivän menojen vuoksi enkä niitä lähtenyt pois pesemään, kun ripsarikin on vedenkestävää. Suihkuhan sitä muutenkin odotti lenkin jälkeen. Ja tässä sitten ollaan valmiita valloittamaan koko maailma!

Joo, peti on petaamatta.. Sointuuhan ainakin paitaan. :')
Niin, ja kattokaa, naama!

Virittelin kännykän vielä koteloonsa ja kotelon hauiksen kohdalle, endomondon trackingin päälle siihen ja avaimet laitoin roikkumaan sykemittarin kelloon. Sitten menoksi. Kävelin hetken ennen kuin aloitin ja starttasin laitteet. En odottanut jaksavani pitkään yhteenmenoa, ja aivan totaalisesti yllätyin, kun kymmenen minuuttia oli kulunut ja sitten piti vasta ensimmäisen kerran vaihtaa kävelyksi, koska kramppi iski vatsaan jonnekin pallean tienoille. Syke oli siinä kohtaa maksimissaan 176. Kymmenen minuutin jälkeen! Ja huudan sitä siinä mielessä, että se on ihme! En ole koskaan hölkötellyt kymmentä minuuttia putkeen. Pohjallahan mulla on lenkkeilyä käytännössä ei yhtään. Pari pyrähdystä 15-16 vuotiaana, sekä satunnaisesti kävelyn ohessa pari kertaa 100-200m, ja viime marraskuulta ne intervallihelvetit. Ei koskaan tällaista tasaista hölköttelyä.

Tuon kymmenen minuutin jälkeen kävelin neljä minuuttia. Hengitys tasaantui ja kramppi katosi. Korvat alkoivat vähän särkeä, en sitten tiedä miksi. Samaan tapaan kuin talvella kylmässä viimassa saattaa särkeä. No, tunne meni ohi ja seuraavaksi hölkkäsin seitsemän minuuttia. Siinä uudelleen liikkeelle lähdettäessä meinasi nivuset haukata kiinni, mutta vetreytyivät onneksi kivuttomiksi parin askeleen jälkeen. Tuon seitsemän minuutin jälkeen kävelin kolme minuuttia ja hölköttelin loput kolme. Tässä vaiheessa vatsassa oli suuri kramppi, eri kohdassa kuin aiempi, ja jotenkin pystyin kiukulla jatkamaan päätepisteeseen takaisin. En vaan suostunut pysähtymään ennen kuin olin siellä, mistä lähdinkin. Syke pomppasi 188:aan tuossa kohtaa, kylkipisto todennäköisesti vaikutti vähän kykyyn hengittää ihan normaalisti. Vaikka eipä tuokaan paha vielä ollut, saati sitten, että tuokaan syke ei tuntunut keuhkoissa kuolemalta, mikä yllättää aina vain. Pystyn hengittämään lähestulkoon normaalisti vielä noissa sykkeissä.

Ja kertaakaan en joutunut pysähtymään. Kävelyyn jouduin vaihtamaan vatsakrampin vuoksi, en siksi etten olisi saanut henkeä tai että jalat ei olisi jaksaneet. Ihan paras fiilis. Vatsakrampit ovatkin sellaisia, mitä on ihan pienestä pitäen ollut. Juuri syöneenä tai juoneena iskevät satavarmasti. Nyt kun oli pidempi aika syömisestä, kului myös pidempi aika ennen kuin iski.

Punanaama! Ja nää on ihania nää peilin kautta otetut kuvat, eikö ookkin. :')

Kotona olikin sitten naama vaihtanut väriä! Join heti vettä janooni ja söin 60g Apple Pie -protskupatukan. Pää jyskytti vähän ja lippis tuntui jyskyvän mukana. Helpotti kuitenkin pian. Siitä suihkuun raikastumaan ja istumaan tätä kirjoittamaan. Ja nyt olen tässä. Polvissa ei tunnu mitään. Ei niissä kuulukaan tuntua vielä mitään. Huomenna tai ylihuomenna voidaan odottaa kipuja. Yritin tosiaan askeltaa pehmeästi ja olla menemättä turhan kovaa vauhtia. Koitin kiinnittää huomiota asentoon ja niin edelleen.


Lukuina tämä reissu oli seuraavanlainen:

4.94 km
30 min
163 keskisyke
188 maksimisyke
282 kcal

Niin pientä, mutta itselleni niin valtavan suurta. Niin kovin toivon, että tämä voisi jäädä tavaksi. Toivon, toivon, toivon! Silti olen varma, että polvet suuttuvat. Mutta toivon, että eivät estäisi lenkkeilyä. Sillä onhan tuo nyt aika kivaa.

p.s. Olipas siinä tarinaa yhdestä hölköttelystä. :')

Kuoleman tunteesta nautintoon, eli aiheena sykkeet

Syke on se mittari, jolla hyvin pitkälti mittaan kuntoani. Pidän sitä hyvin, hyvin tärkeänä mittarina. Miksi? Koska ennen elämäntapojeni muutosta olin koko ikäni kärsinyt sydämeni voinnista. Oikeasti aika pienestä pitäen. Olin aina tietoinen sydämeni sykkeestä, koska se löi lujaa. Nopeasti ja kovin. Teini-iässä tuo kaikki alkoi olla pahimmillaan ja sitä vaihetta kestikin aina siihen asti, kunnes muutin ruokavalioni superepäterveellisestä terveelliseen ja aloitin liikunnan.

En muista minä vuonna lakkasin käymästä saunassa. Joskus teininä kuitenkin. Lopetin, koska siellä ei saanut henkeä. Kesäkuumat menivät samaan kategoriaan. Ei saanut happea. Sydän joutui tosihommiin kuumassa kelissä. Lähtökohtaisesti se löi muutenkin normaalia nopeammin ja voimakkaammin, ja kuumuuden keskellä sitäkin enemmän. Suvussa on ties minkälaisia sydänvaivoja ja kuvittelin sen aina vain olevan kohtaloni. Sydämessäni oli jotain vikaa ja sen kanssa elettäisiin.

Ensimmäisessä aikuisiän työpaikassani koin stressiä ja se johti kunnon takykardisiin kohtauksiin. Sydän hakkasi hirvittävän lujaa ja olo oli todella epämiellyttävä. En pystynyt työhöni. Kävin lääkärissä, joka otti EKG:n (totesi takykardisen sydämen) ja tämän jälkeen määräsi 24 tunnin EKG-seurannan (klikkaa). Pidin siis vuorokauden normaalissa elämässä laitetta mukana. Siihen rekisteröityi mm. yksittäisiä kammion lisälyöntejä, maksimisykkeet yli 180 (en muista tarkkaa lukemaa) ja alimmillaan syke oli yöllä nukkuessa 56. Se oli siis sydämeni päivittäinen tila. Ja sitten aamupalaksi pizzaa, suklaata ja energiajuomaa ja kohti uutta päivää. Huh.

Jossain vaiheessa ostin jonkun halvahkon sykemittarin ihan mielenkiinnosta. En siis vieläkään missään tapauksessa liikunnan vuoksi! Olin jo vaihtanut työpaikkaa ja työni ei aiheuttanut minkäänlaista stressiä. Päinvastoin. Nopeus oli valttia, mutta työ ei ollut fyysistä. Otin mittarin töihin ja aika perinteisesti mentiin yli 150 sykkeillä. Myös sillä, että nousin kotona lattialta istumasta, sai sykkeen helposti yli 180. Kyllähän se kaikki kertoi, ettei sydän niin kovin hyvin voinut. Rasvaisen ruoan jälkeen sydän tuntui aina sekoavan. Ja ruokanihan oli lähes pääosin rasvaista.

Sitten tein tämän elämänmuutoksen. Aloin syödä terveellisesti. Joskus söin jotain vähän epäterveellisempää, esimerkiksi ravintolassa ja sydän kertoi heti, että se ei sovi minulle. Siispä nämä kerrat harvenivat entisestään ja nykyäänhän niitä ei ole ollenkaan. Tajusin, että keho kertoo, ettei se tuollaista ruokaa halua eikä tarvitse. Olin monta vuotta ilman sykemittaria, kunnes hankin sellaisen taas joskus viime kesän aikoihin. Oli todella mielenkiintoista nähdä missä mennään nyt.

Ja nythän mennään todella hyvässä paikassa hienoilla sykkeillä. Muinoin alimmillaan syke oli sen 52 kun nukuin, nyt ollaan jo reilusti alle tuon esimerkiksi istuessani koneen ääressä kirjoittelemassa. 180 en ole mittarissa nähnyt aikoihin. Tosin uskoisin sen kuitenkin löytäväni lenkkipolulta. Ennen olin aina hengästynyt ja hengästyminen tuntui oikeasti kuolemalta, jo 120 sykkeissä. Nyt en ole tuollaista tunnetta kokenut aikoihin. En ole ollut enää pitkiin aikoihin tietoinen sydämeni sykkeestä. En tunne enkä kuule sitä ja se on ihana tunne.

Vielä reilut vuosi sitten kuvittelin, että en voi koskaan harrastaa aerobista kuntoilua, koska sydämeni on niin viallinen. Halusin kuitenkin pystyä edes jotain aerobista tekemään ja aloitin crosstrainerilla. Jaksoin hädin tuskin 10 minuuttia. Pian määrä nousi kahteenkymmeneen ja muutaman kuukauden kuluttua sen parissa meni parhaimmillaan puolitoista tuntia. Silloinkin lopetin jo ihan siksi, koska ajattelin että on kai se jo pakko, en siksi, että en olisi enää pystynyt.  Pian kävin jo kävelemässä parinkymmenen kilometrin ripeitä lenkkejä ja välillä hölkkäilinkin. Nautin suunnattomasti, enkä olisi uskonut, että koskaan pystyisin mihinkään moiseen. Luulin, että sydämeni oli huono. Olin niin väärässä! Vuosien aerobinen nollakunto oli loppujen lopuksi helppo nostaa hyväksi suhteellisen nopeasti.

Nyt sydämeni ei ole esteenä millekään. Saunaan en ole koskaan takaisin mennyt, en koe sen olevan ollenkaan juttuni, mutta esimerkiksi kesäkuuma ei ole rajoittava tekijä. Patikoin korkeuksissa loputonta ylämäkeä auringon paahteessa ja syke pysyy 150 tienoilla. Joudun nykyään todella tekemään töitä, että saan sen nostettua. Ja sekös on hienoa. Tuntuu, että nyt pystyisin ihan mihin vain.

Kaverini Polar RS300X. Välillä kenkkuilee, mutta siihen auttaa kummasti,
kun kumauttaa keskiötä kovin jotain kovaa vasten..