Viikko 9: uutta suuntaa

Laiskaa sunnuntaita! Täällä on taas vapaapäivän kunniaksi nukuttu pitkään ja pyjamasta en ole koko päivänä luopunut. Enkä tosiaan aiokaan! Aika kivoja nämä sunnuntain vapaapäivät. Ensi sunnuntaina teenkin töitä, joten ilo kunnolla irti nyt. ;)

Mahtuu viikolle kuitenkin ne aiotut viisi treeniä ja tällaisia tuli tehtyä:

Maanantai: jalat. Kesto: 1:12min.

Tiistai: lepo.

Keskiviikko: ojentajat, olkapäät. Kesto: 0:55min.

Torstai: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 1:05min.

Perjantai: jalat. Kesto: 1:16min.

Lauantai: ojentajat, olkapäät. Kesto: 60min.

Sunnuntai: lepo.

Maanantain jalkatreeniä.

Hienoja treenejä viikko pullollaan. Vatsaa ei nähtävästi tehty kumpanakaan aiotulla päivänä. Keskiviikkona se johtui siitä, että mulla oli edelleen vatsalihakset kipeät edeltävän perjantain treenistä! Eilen lauantaina se johtui ihan vain siitä, että tuli vähän syötyä ennen salia, eikä sitä vatsaa voinut ajatellakaan treenaavansa. :D

Painoja olen saanut hilailtua aika hyvin taas ylöspäin, esimerkiksi vaakaprässissä teen nyt 80 kilolla (vielä pari viikkoa sitten 60kg) ja pystyprässissä pääsin juuri sataan ja nyt sain viime treenissä laittaa jo 110kg. Pystyprässi on mulla treenin kolmas tai neljäs liike, joten en tiedä mihin pystyisi tuoreilla koivilla, varmaan vähän enemmän ja koko ajan on muutenkin nousussa. Ja tosiaan, olen vasta tämän salin aloittanut (vaikka muuten en olekaan aloittelija), eli edelleen tässä haetaan niitä painoja. Tietysti tuo kertoo myös kehittymisestä, kyllähän niitä painoja pitäisikin pystyä lisäilemään vähän väliä!

Etureisiä tehdessä on painot myös nousussa, nyt viimeiset toistot menee armottomalla irvistyksellä, mutta meneepä vielä kuitenkin! Armottomista irvistyksistä tulikin mieleeni, että kun tuolla salilla on taas tullut treenattua #salilvika -aikoina, niin siellä voi treenin jälkeen vähän pelleilläkin..

Oon sanaton.. Mutta näillä mennään!

Ollaan tosiaan taas käyty yhdessä treenaamassa siten, että siellä saa vähän melkein jopa pitää kiirettä, että ehtii ulos ennen kuin kello on yksitoista ja sali menee kiinni. Normaalistihan käyn salilla töistä suoraan, mutta jalkatreenit teen mieluiten illalla yhdessä miehen kanssa. Ihan vain siitä syystä, että ehdin syödä kunnon ruokaa ennen treeniä, ja saan myös kotona rullattua koivet hyvin auki. Torstai oli myös tällainen iltatreeni, vaikkei jalkapäivä ollutkaan, sillä olin vapaapäivällä ja reissasin heti aamusta muualla bussin kanssa, enkä enää viitsinyt lähteä erikseen toisella bussilla salille. Illalla siis yhdessä miehen kanssa. Tykkään hirveästi noista myöhäisistä treeneistä, salilla on hyvässä lykyssä vain kaksi muuta ihmistä ja muutenkin rauhaisaa ja jotenkin tunnelmallista. Ainoa huono puoli niissä on se, että ei ehdi nukkua! Jos yhdeltätoista lähtee salilta kotiin, sitä saa syödä ja valmistella seuraavaa päivää ainakin kahteentoista asti. Sitten aamulla kello herättää jotain väliltä 6-7. Mielelläni nukkuisin vähän enemmän.. Tähän täytyy selkeästi vähän panostaa enemmän, miettiä miten sen saisi vähän paremmin menemään.

Ojentajaliikkeitä viimeksi mietin ja pohdiskelin, ja nyt tuo tilanne on saatu hallintaan. Annoin tuolle pään takaa vedettävälle taljaliikkeelle toisen mahdollisuuden ja sehän passasi nyt tosi hyvin. Sain säädettyä taljan oikealle korkeudelle, sekä painot ja asennon sellaiseksi, että pysyin siinä hyvin ja sain ojentajat kovastikin tuleen. Saa sitä varmasti vielä fiksata, mutta hyvältä tuntui nyt kuitenkin näin alkuun taas. Toisissa kuvissa tehdään olkapäitä taljassa ja sitten ojentajia tukeen nojailemalla.

Hauiksia käsi kerrallaan taljassa. Rakastuin!

Olen kovasti ihastunut juoksumattoon siellä salilla, siis kävelymielessä. Lämmittelen sillä jalat aina ennen jalkatreeniä, kaksi muuta treeniä lämmittelen soutulaitteella, jotta saan kyseisiä muitakin lihaksia lämpimäksi kuin pelkästään jalkoja. Mutta se juoksumatto on kävellessä niin mukava, että siinä kun musiikkia kuuntelee ja katselee salin tapahtumia, voisin olla siinä helposti vaikka tunnin verran. Jotenkin se salin seuraaminen on ihan valtavan viihdyttävää ja voisin sitä varmaan katsella aamusta iltaan jos se vaan oisi mahdollista, ja sallittua.. :D Samaan tapaanhan tykkään katsella juoksukisoissa niitä juoksijoita, se on viihdyttävää. Joskus kyllä menen tuonne salille ihan vain kävelemään pitkäksi aikaa. Ehkä mun ongelmakoivetkin sen kestää paremmin kuin tuolla ulkona tallustelun.

Viikon syömisiä tässä:

Riisipastaa ja tomaattista linssikastiketta. Söin vielä lisää pastaa kun jonkun piti uhrautua, ettei jäänyt
sellaista jämämäärää. En ollut kovin vastahakoinen..

Linssikastikkeen jämät ja vihannekset. 

Sitä parasta taas, ristikkorepunoita ja anamman kasvispaloja. Tätä oli kahdesti tällä viikolla, vaan toisesta kuva.

Riisipastaa, pinaattista herkkusienikastiketta ja punajuuripihvejä.

Kermaiset parsakaalit ja riisinuudelit.

Perunoita, kasviksia ja herkkusieniä.

Eilen lauantaina oli viimeinen herkkupäivä nyt hetkeen, en vielä tiedä milloin seuraava on. Nimittäin tässä olisi tarkoitus nyt vähän kiristellä tai jotain sen suuntaista! Yhtäjaksoisesti onkin syöty plussilla muistaakseni vuoden 2013 alkusyksystä, eli puolitoista vuotta. Paljon (PALJON) olen saanut syödä ilman, että olen tässä välissä paisunut liiaksi, edelleen olen hoikka, ainakin niin lääkäri kirjoitti papereihin. ;) Eikä tässä ole kyse nytkään kuin ehkä parista kilosta. Vähän ylimääräistä pois, että mahtuu taas vaatteet päälle ja oma olo paranee. Suurta osaa tässä kaikessa näyttelee tuo mun ilmeinen IBS -vatsa, joka ei näistä jättimäisistä ruoka-annoksista tykkää. Mitään radikaalia muutosta ei arkeen tule, kunhan vähän pienentää annoskokoja ja jättää herkut hetkeksi pois, niin sillä toivottu muutos jo tapahtunee. Liikuntaa en tietoisesti tule lisäämään, sillä muistissa on edelleen ne kilpirauhasjutut keväältä 2013, joten järki pidetään hyvinkin pitkälti päässä. Aerobistahan en ole tehnyt enää kohta kolmeen kuukauteen, kun aloitin tuolla nykyisissä töissä. Se on pitkälti mun aerobistani ja sen lisäksi tehty aerobinen ei ajaisi mun tavoitteitani.

Mitään aikamäärää tai sitä kilomäärää en myöskään ole asettanut, katsoo nyt milloin on sopiva ja vatsa tyytyväinen ja sillä sitten mennään. Vaa'alla olisi tarkoitus käydä huomenna, eikä mulla ole aavistustakaan mitä se näyttää. Viimeksi olen nähtävästi käynyt vaa'alla 13.11 ja silloin se näytti 53.6kg. Oisi jotenkin niin siistiä, että se olisi jotain viidenkymmenenkuuden kilon tietämillä. Se on korkein paino mikä mulla on koskaan ollut ja näin pienirakenteisena se oli silloin aikoinaan mulle sen noin kymmenen kiloa liikaa. Nyt on lihasta sen kaiken ylimääräisen sijaan, vaikka toki sitä ylimääräistäkin on, mutta olisi jotenkin kyllä hienoa päästä vertailemaan nykyistä minää siihen entiseen. Vähän on eri tavalla jakautuneet nuo kilot kuin silloin ennen. :)

Mutta sen tietää sitten ensi viikolla ja jotain vertailukuvajuttua täytyy joka tapauksessa rakentaa. Instagram -tilille varmaankin tulee ensimmäisenä jotain päivitystä painosta, kunhan huominen aamu vain koittaa.

Kirpparilöytöjä; nilkkurit, joita menin etsimäänkin, ja yllärilöytönä ISTUVAT bootcut -farkut! Onlyn mallistosta, mun
suurin lempparifarkkumerkki. <3 Vyötärökokona näissä on 28". Siihen mahtui takamus ja reidet (kireästi), mutta vyötäröllä
on kyllä tilaa vielä paljonkin. Vyöllä tilanne pysyy hallinnassa. Oli aika, kun 25" oli liian suuri.. Enää ei mene ne farkut sentään kiinni. :D

Ensi viikolla on luvassa myös hierontaa Pekalla, kun käydään mun forkut läpi. Nyt ollaan ehkä vihdoin keksitty oikea tapa hieroa mua, sillä jalat on nyt ensimmäistä kertaa aikoihin taas hyvät! Taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun menen Pekalle niin, ettei tarvitse käsitellä pohkeita ja penikoita laisinkaan. Varmaan viitisentoista kertaa siellä oon jo käynytkin, joten tämä on aika hieno homma. Forkut ja kämmenet on nyt sitten vuorostaan aika hajalla, joten niitä koitetaan nyt saada auki. Silleen, että pysyisivät myös ja palautuisin siitä. Isoja toiveita, mutta katsotaan. :)

Loppuviikosta on myös erikoisuutena sellaisen kymmenen putelin edestä verinäytteitä tämän viikon lääkärikäynnin pohjilta, joten molemmat näistä tapahtumista vaikuttaa myös treeneihin jonkin verran. Neljä treeniä taitaa ensi viikolle tulla viiden sijaan, mutta sehän nyt on hyvä määrä sekin.

Nyt me jatketaan tätä päivän teemaa ja toivotellaan hyvää ensi viikkoa teille!

Kehomietteitä

Jos vihdoin olisi sen verran aikaa, että ehdin tätä asiaa pohtia täällä. Nimittäin tätä juuri tässä, tämänhetkisessä kropassa elämistä. Ne, jotka eivät tiedä tätä mun kehotaivaltani, niin mahdollisimman lyhyesti näin:

Olen pienestä pitäen ollut alipainoinen, ihan siis suurinpiirtein sieltä lähtien kun olen vauvanpyöreydestä eroon päässyt. Kunnes sitten sain syötyä itseni vähän toisenlaiseen kuntoon (tarina tästä koko jutusta ja syistä löytyy kirjoitettuna tämän linkin takaa). Ja silloin olinkin liian suuri minuksi, vaikka paino oli edelleen ihan normaali (56kg):

Kanapulla -niminen pehmo taustalla demonstroi mun oloa ja ulkomuotoa. :D Vaikka moni taas ajattelee, että ihan normaali
tossa olen, niin en vaan ollut. Jos oisit elänyt mussa silloin, tuntenut sen olon ja nähnyt sen ylimääräisen rasvan,
et koskaan sanoisi niin.

Näitä kuviahan on täällä blogissa muutama muukin, mutta tuossa nyt yksi niistä ajoista. Sitten jostain tuli kipinä treeneihin ja terveellisempään elämään, enkä vieläkään tiedä oikein mistä se tuli. Oma olo oli ainakin todella huono, enimmäkseen fyysisesti. Ja siitä tämä lähti. Pääsin sellaiseen kuntoon, jossa viihdyin silloin tosi hyvin (paino noin 47,5kg). Mutta sitten alkoi muut terveysjutut vaivata (mm. aivoinfarktiepäily) ja lopuksi samaan syssyyn vielä sain keuhkokuumeen ihan tyhjästä, jonka takia paino putosi kolme kiloa yhdessä viikonlopussa. Sitten olinkin aivan liian pieni ja sellaiseksi jäin pitkäksi aikaa. Mun kroppa vetää siis luontaisesti painon alas. Saan syödä paljon enemmän kuin moni muu, ilman, että paino heilahtaa mihinkään suuntaan.

Treenailin kuitenkin koko ajan, mutta edistystä ei juuri missään näkynyt. Vatsalihakset mulla oli, mutta juuri muuta ei sitten ollutkaan. Kunnes tuli vuosi 2012, jolloin asusteltiin Saksassa, ja touhusta alkoi tulla vähän tavoitteellisempaa. Lopulta paino asettui lukemaan 46,5kg ja siinä pysyi. Ja olin oikeasti elämäni kunnossa. Kiloja ei paljon ollut, mutta eipä niitä ole mulla koskaan ollut paljoa.

Mä en ole ikinä voinut niin hyvin kuin tuolloin. Vaikka tuo koko ja paino on omaan makuuni aivan liian pieni, nyt kun sitä jälkikäteen katson, niin olin joka tapauksessa täysin terve, energinen, iloinen, kaikkea sellaista. Olin onnistunut jotenkin elämään sellaista elämää, että tein kaikki täysin optimaalisesti. Sen hetkistä kroppaa ajatellen. En pysty edes uskomaan, että tulen koskaan voimaan yhtä hyvin kuin silloin. Varsinkin, jos se vaatii sen mitä se silloin vaati. Ei sillä, että olisin koskaan silloin tehnyt mitään mikä olisi tuntunut vaatimiselta, mutta nykyään se sama tuntuisi. Silloin tein vain asioita, mistä nautin suunnattomasti. Kuusi punttitreeniä joka viikko, kolme aerobista, joista osa oli jopa kolmen tunnin kävelylenkkejä (kameran kanssa haahuilua, koska Saksa <3). Ja ruokaahan meni päivässä pääsääntöisesti 1600kcal - 1800kcal. Se oli silloin tarpeeksi, silläkin kehittyi, sillä oli energiaa. Nykyään menee melkein tuplat. :D

Tuolloin mulla oli myös elämäni ensimmäistä kertaa - ja toistaiseksi ainoana kertana - takapuoli, mikä oli kiinteä. Pieni, pikkuruinen, mutta kiinteä. Ei koskaan, ei missään muussa painossa mulla ole sellaista ollut. Ikinä en olisi uskonut, että kuvaan joskus takapuoleni bikineissä ja laitan sen nettiin! Olin siitä ihan tajuttoman iloinen. Ongelma-alueeni ei ollut enää ongelma-alueeni. No, nuo ajat on nyt taakse jäänyttä aikaa.. :D

Sitten innostuin taas syömään vähän enemmän ja koittamaan josko sitä lihasta saisi kasvatettua lisää sitä kautta, kun en sillä saralla oikein kehittynyt siihen malliin kun halusin, vaikka olinkin ihan hurjan tyytyväinen. Aloin siis syödä plussakaloreita ja painokin nousi. Samaan syssyyn muutettiin Skotlantiin ja alkuun lomamökissä asustellessa ei kunnon punttivermeitä (kyykkytanko ja -teline) ollut mukana, vaikka paljon muuta olikin. Jalkatreenit oli siis vähän kevyempiä kuin normaalisti. Ja hyvin nopeasti menetin sen silloisen pyllyni. Enkä ole sitä saanut tähänkään päivään mennessä takaisin. Jatkoin plussia syksystä kevääseen asti, jolloin aloin tiputella ylimääräisiä pois. No, siinä kävikin niin, että kun samaan aikaan tulee elämään sellainen aivan hirveä stressijakso ja ruoka ei maistu ja liikunta on ainoa, mikä maistuu, niin kilpirauhanen siinä alkoi oikutella. Eikä kroppa ollut enää koskaan sama, kuin mitä se oli tuolloin kesällä 2012. Vaikka olin samassa painossa, keho oli silti kaikkea muuta kuin kiinteä. Takapuoli oli edelleen rupsahtanut. Ihon alla oli venyvää massaa. Ja olin pitkälti menettänyt kaiken sen lihaksen, mitä olin siinä välissä saanut. Paitsi tietty vatsalihakset. Ne tuntuu pysyvän aina vaan.

Olin siis jälleen pieni, mutta en läheskään siinä kunnossa kuin vuosi takaperin, vaikka se ei näistä kuvista ilmi käykään. En voinut hyvin, koska kilpirauhanen reistaili. Ei ollut hyvä olla. Sitten vihdoin päätinkin, että unohdetaan miltä keho näyttää. Että syödään justiinsa sitä mitä keho huutaa ja juuri sen verran, kun keho sitä huutaa. Ja sitä kautta sainkin kehoni kuntoon, enkä tarvinnut koskaan kilpirauhaslääkitystä. Tästä olen todella iloinen! Tämä matka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Ja pikkuhiljaa keho miellytti omaa silmää paljon enemmän, kuin mitä se miellytti pikkuisena ollessa. Ensimmäistä kertaa myös kasvatin itselleni takapuolen!

Alkuvuotta 2014.

Muutaman kuukauden ero.

Ja sillä tiellä ollaan edelleen. Syömistä on jatkettu kohta puolitoista vuotta ja kasvua on jatkettu siinä samassa. En tiedä tarkkaa painoa, mutta se on siellä 53-54kg:n tienoilla. Ei se ole enää kovin vauhdilla noussut, esimerkiksi viimeisessä puolessa vuodessa on kiloja tullut lisää enää puoli kiloa - kilo. Ja saan ihan tosissani syödä, edelleen. Toiset aina ihastelevat tällaista kroppatyyppiä, jolloin voi syödä vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon lihomatta.. Mun mielestä tämä on aika rasite. Toki, olisin satavarmasti ollut silloisilla elämäntavoilla paljon suurempi tuolloin kun olin suurimmillani, jos kroppani ei luontaisesti vetäisi painoa alaspäin. Se on mukava asia, etten sen suuremmaksi paisunut. Muuten tämä ei kyllä ole mukavaa. Lihaksia ei niin vain kasvateta ja vatsa on ruoasta aina ihan äärimmilleen täynnä. Kumpikaan ei ole kiva asia, kun tahtoisin niitä lihaksia kasvatella ja tahtoisin joskus tuntea vähän nälkääkin, enkä ahtaa ruokaa väkisin, kelloa katsomalla.

Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen kokooni ja kropan malliin, mikä onkin muuttunut aivan tajuttomasti. Mutta se mihin en ole tyytyväinen, on kropan koostumus, sekä oma vointi. Ja siksi tämä nykyinen tilanne ei olekaan ikuinen. Rasvaa on tosiaan tullut tällä puolentoista vuoden plussakaudella, mikä on ollut osittain erittäin tervetulluttakin. Esimerkiksi ei mun pyllyni olisi tämän kokoinen ilman sitä rasvaa siinä päällä. Ei siis todellakaan ole pelkkää lihasta tuo. :D Vaikka sitäkin siellä on, enemmän kuin koskaan ennen.

Mutta miltä se pylly näyttää ilman vaatteita? Ei kovin hyvältä. Itseasiassa se ei silloin juuri eroa ylipainoisen ihmisen takapuolesta. Tämä on mulle suhteellisen ok, kun siitä hyvän takapuolen ajasta on aikaa jo sen verran paljon, ettei sitä osaa enää haikailla. Melkein mietin, että oliko se tottakaan. :D Suurimman osan elämästäni mulla on kuitenkin ollut sellainen takapuoli, jota ei ehkä ihan heti tule bikineihin survottua ja kuvia otettua ympäri nettiä. Oisihan se kiva, että se olisi sellainen hieno kuin se joskus oli, mutta jos se vaatii sen, mitä se silloin vaati, en sitä tahdo enää koskaan. Joten tällä mennään, jos tällä tarvitsee mennä.

Takapuolen suhteen mulla ei siis sinänsä ole ongelmaa, sillä vaatteet päällä se on minusta valtavan hieno! Tällaistakaan pyllyä mulla ei ole ikinä ennen ollut. Olen siitä siis aika ylpeä. Ihan itse rakennettu. :) Mutta se, mistä en tykkää (jos nyt ulkonäöllisistä seikoista edelleen puhutaan), on se, että mulla on käsivarsissakin havaittavissa selluliittia. Sitä mulla ei ollut edes silloin ennen, kun painoin sen 56kg. Tämä on siis jotain uutta ja sitä on nyt ollut siinä aika pitkään. Ehkä olen vain tullut vanhaksi. :D Mutta ei miellytä omaa silmää, varsinkin, kun sille voi myös tehdä jotain. Pitkät housut voin pitää jalassa kesät talvet, kuten olen pitkälti tähänkin asti tätä elämää tehnyt (koska miniminipohkeet, joista en ole koskaan liiemmin tykännyt), mutta pitkiä hihoja en kyllä ala pitää kesällä. Eikä sillä ole edes mitään tekemistä sen kanssa, että jos joku katsoo ja arvostelee, en edes usko kenenkään tekevän niin. Itse ainakin ihailen vain kaikkia, jotka virheinensä päivineen avoimesti kulkee tuolla kesäisin, ja uskon suurimman osan naisista tuntevan samoin. Kyse on vain omasta olosta. Mikä on itsestä mukavaa ja mikä ei. Mulle itselleni ei ole mukavaa, että mulla on käsivarsissa selluliittia. Olkoon pyllyssä ja takareisissä, se on mulle jo niin tuttua jo teini-iästä, mutta ei käsissä tarvitse olla.

Suurin syy kuitenkin sille, miksi tämä plussakalorien syöminen alkaa tulla tiensä päähän, on fyysinen vointi. Mun vatsalle ei sovi se, että syön isoja annoksia. Ja niitä joudun syömään, koska joudun nykyään syömään suhteellisen paljon jo jotta mun painoni ei putoa. Mun vatsani turpoaa helposti näistä annoksista, kun ei se jaksa ja kykene käsittelemään sitä ruokamäärää yhdellä kertaa. Ja siitä seuraa kipuja ja varsin epämukavaa oloa muutenkin. Lisäksi en tykkää siitä, että tällä hetkellä ruoka vie energiaa, ei suinkaan anna sitä. Iso annos -> vatsa ihan täysi -> alkaa väsyttää. Tuo kaikki vaikuttaa tietysti myös mielialaan. En ole kovin energinen tehopakkaus, jolla on hymy aina huulilla. Olo on enimmäkseen raskas ja epämukava. Ei koskaan kevyt. En juuri ikinä tunne nälkää, vaan syön kellosta katsoen. Enkä tykkää siitä. Siksi tämä tilanne tulee muuttumaan.

Vaikka tykkään ihan tajuttomasti koostani ja kroppani mallista, sekä siitä miten suurilta lihakset tietyssä valossa näyttävät (:D), en tykkää olostani, enkä kehoni koostumuksesta. Haluaisin, että en tursuaisi jokaisesta vaatteesta ulos, haluaisin tuntea oloni vähemmän raskaaksi, ehkä paikoin jopa kevyeksi. Haluaisin tuntea nälkää edes joskus. En halua pakkosyödä. Mietin myös terveyttäni ja mahdollista viskeraalista rasvaa. Onhan tuo vatsanympärys siis myös kasvanut, vaikka se ei kuvissa siltä aina näyttäisikään. Vedän toki vatsan hyvin sisään kuvia varten. ;) Ja kun tässä ei mitään hetkeä kohti olla tavoittelemassa, ei mitään tietynlaista kroppaa (paitsi lihaksen on aina lupa kasvaa lisää), niin ei tätä tehdä hampaat irvessä. Tätä tehdään aina ja ikuisesti terveys edellä, ja koko jutun pointtina on oma hyvä olo. Nyt ei ole enää hyvä olo. Silloin tämänhetkinen tilanne ei ole sen arvoinen, vaikka tällä tyylillä on kivoja asioita saanut ja niitä on voinut ylläpitää.

Hyvää oloa siis lähdetään hakemaan. En tiedä vielä milloin. Alunperin ajattelin, että kesäksi (eli joskus tuossa parin tai kolmen kuukauden päästä alkaen), mutta voi olla, että jo vähän aiemmin. Jos oikein hermostun, niin sitten se voi olla vaikka huomenna. :D Mitenkään hammas irvessä -meiningillä ei sitäkään tulla tekemään, lähinnä karsin sitä ruoan yleismäärää arjesta siinä vaiheessa, jotta ei tarvitse enää väkisin ahtaa sitä napaansa. Ja varaa on karsia, ilman, että ollaan lähelläkään miinuksia! Todennäköisesti ei siis edes tarvitse mennä miinuksille, sillä en ylipäätään näe tätä painon pudottamisena. Mitään 46 kiloista minusta ei enää koskaan tule, kuten olen monesti sanonut, eikä myöskään alle viisikymmenkiloista. Kyse on siis vain jostain parista kilosta, että saa turvotukset ja pöhötykset pois ja sitä myötä kevyemmän ja energisemmän olon, ja mukavana lisänä taas vähän enemmän istuvia vaatteita käyttöön. Treenien suhteen ei tarvitse tehdä mitään, mutta syömisten suhteen kyllä. Puolitoista vuotta oon syönyt ja syönyt ja syönyt.. Nyt alan yksinkertaisesti olla tarpeeksi täynnä. :')

Harhaluuloja

Koska eilen taas nosti päätään esiin tutut mietinnät kommenttikentässä, niin minäpä ajattelin nyt tämän perjantain kunniaksi tähän alkuun vähän oikoa käsityksiä mun kehoni koostumuksesta. :D (eikä tämä nyt ole suinkaan mikään piikki kenellekään!) Ihan blogin alusta asti ollaan oltu siinä uskossa, että olen aivan rasvattomassa kunnossa, vaikka se ei ole koskaan ollut tilanne. Mun yläkroppani hämää paljon, koska se on aivan oikeasti ihan melkein rasvaton. Sille en voi mitään. Sinne kaikki tavara tulee viimeisenä ja lähtee ensimmäisenä. Alakropassa sitten taas on ihan senkin edestä. Ja siis varsinkin nyt. En ole ollut fyysisesti näin löysässä kunnossa sitten tavoitteellisen treenaamisen aloittamisen. Tämän saatte uskoa tai jättää uskomatta. Ja tämä tosiaan johtuu jostain, mihin mulla ei ole valtaa. (Ja tätä en enää täällä blogissa ääneen ihmettele, kunhan nyt asiasta mainitsen tällä kertaa. Palaillaan näihin asioihin kun on jotain konkreettista testitulosta kerrottavaksi.) Tilanne on siis se, että ylimääräistä ja nestettä on PALJON enemmän, mitä oli vuosi sitten. Vuosi sitten kaikki oli ok, kroppa toimi loistavasti ja p*rkele, näyttikin hyvälle. Nyt ollaan jossain aivan muualla. Painolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä ja siksi se kiinnostaa minua tällä hetkellä niin vähän, että en edes itseäni punnitse enää. Ei siitä tule kuin paha mieli. Vaaka ja peili ei korreloi tällä hetkellä laisinkaan.

Ihan niin paljon kun tahtoo, siitä riittää. Vaikka kolmelle kädelle, venyy ja paukkuu. Ei tarvitse kiskomalla kiskoa,
senkun vaan nappaa kouralla kiinni. Jenkkakahvan seudusta en ala edes puhua.

Vatsalihaksisteni näkyvyydestä ei myöskään kannata arvuutella rasvaprosenttiani, sillä ne näkyy vielä, vaikka painaisin neljäkin kiloa enemmän (ja varmaan siitäkin eteenpäin, en ole kokeillut). Toisilla on muhkummat ja toisilla ei näy edes aivan alhaisissa rasvoissa. Mulla vaan näkyy. MUTTA. Tässä on mutta. Tällä hetkellä ne eivät erotu peilissä läheskään niin hyvin kuin Macin kamerassa. Silloin, kun asettuu sen eteen oikeassa kulmassa. Eilisessä postauksessa näitä kuvia, ja alla yksi.

Näiden kuvien näkymättömissä on lisäksi toimimaton vatsa, mikä aiheuttaa ihan kivan raskausvatsan, sekä se nestekerros siinä päällä. Mutta tietysti otan kuvat niin, että näyttää parhaalta. Tietysti vedän vatsaa sisään ja jännitän lihakset. Tottakai! Viime vuonna mun ei tarvinnut näin tehdä, koska olin huomattavasti paremmassa kunnossa. Ja esimerkiksi tuosta paikasta, mistä tuo mahanrepimiskuvakin on otettu, en ottaisi tällä hetkellä missään tapauksessa vatsalihaskuvaa. Siinä valossa se pehmeys näkyy erittäin selvästi, eikä vatsa ole timmiä nähnytkään, kun sitten taas toisesta suunnasta kuvattuna näyttää vaikka kuinka hyvälle. Jostain syystä otan mieluummin kuvan, jossa näytän hyvälle kuin huonolle ja mä luulen, että ihan jokainen tekee tätä. Näin sitä voi leikkiä valoilla ja varjoilla. Ja Macin kameralla. Tuo kamerahan korostaa kaikkia syvyyseroja ja muotoja. Yksi hätäinen esimerkkikuva alla:

Ei mun kaula ole oikeasti tuon näköinen. Oikeasti siinä ei
erotu silmään mitään. Macin kamera laittaa erottumaan mitä lie jänteitä.

Alakroppa on huonoimmassa kunnossa. Ei ole timmiä tai nättiä nähnytkään tämän naisen kannikat, tai reidetkään. Jotain tapahtui tosiaan siinä plussa/miinustelun aikana ja tässä ollaan nyt.

Ja nyt otan vähän askeleita taakse tämän terveydentilan ruotimisen suhteen, koska huomasin niiden eilisten kommenttien aiheuttavan itselleni vähän pahaa mieltä. Päätinkin nyt olla enää asiaa pohtimatta täällä tämän enempää. Jätetään lääkärijutut ja menkkajutut ja kaikki sellaiset sen suuremmin ihmettelemättä julkisesti. Ja se paha mieli tuli ainoastaan siitä, että kun huomasin joutuvani itseäni selittelemään, vaikka minun ei pitäisi sellaista joutua tekemään. Mutta itsehän noita kuvia otan, että ootte ihan eri uskossa kuin mikä on todellisuus. :D Olen muuten ollut aina varma, että todella moni yllättyisi, kun tietäisi rasvaprosenttini. Harmikseni tämä ei kiinnosta itseäni pätkääkään, enkä näe mitään syytä sitä siksi mennä mittailemaan. Jos sellainen joskus tapahtuu, tapahtuu se lääkärin käskystä. Mutta niin, tästä eteenpäin infoan aina kun on infottavaa. Siinä välissä tilanne pysynee samana eikä sitä ole mitään syytä joka postauksessa ihmetellä.

Loppuun päivän treenistä lyhyesti. Tänään siis taas treenasin, jee! Habat, ojentajat, olkapäät. En hissutellut, kuten en eilenkään, mutta ihan jättipainoja en vielä ottanut. Melkein samalla setillä mentiin kuin maanantaina tässä treenissä, mutta Arnold's Pressin vaihdoin viparit sivuille+eteen -pariin. Aivan hirviä polte tuli ja tunsi tekevänsä! Mutta jotenkin näissä jää jokin jostain uupumaan. Ehkä se on se, kun magnesiumia ei enää ota. Elohiiriä ainakin piisaa.

Oisin mennyt kävelylle jos ulkona ei olisi taas tuollainen painostava hapeton ilma. :/ Täytyy katsoa illalla, jos vointi ja muut kuviot sallii. Sisälläkään ei ole niin paras happi, vaikka läpiveto onkin, että olisin uskaltanut crossarilla mennä. Ihan tieten tahtoen en koita kuitenkaan sitä migreeniä saada.

Notta tervettä viikonloppua kaikille!

Rehellisiä ajatuksia nyt plussien jälkeen

Vaaka näytti aamulla aivan totaalista yllätyslukemaa. Ollaan sitten jopa alhaisemmassa painossa kuin mistä lähdettiin plussille viime vuonna. No sittenhän mun pitäisi olla aivan hurjan kireässä kunnossa? P*skanmarjat! Aivan kaikkea muuta. Seuraa rehellinen ja osittain hyvin pinnallinen (eikö niitä lihaksia kasvateltukin pinnallisista syistä? kyllä!) tilitys siitä, oliko plussat ehkä virhe kohdallani. Oli. En ylläty, vaikka joku närkästyisi. Yleensä joku aina närkästyy :D tai jopa useampi. Valitan silti. Olenhan nainen (:D). Ja elänhän itse tässä kehossa. klik klik klik lukijat vähenee mä kuulen jo. :D Oli miten oli, tässä vuodatusta.

Alhainen vaa'an lukema oli suuri yllätys koska:
- keho on pitkälti TODELLA nesteinen (eli lisäpainoa siitä)
- vatsa ei ole toiminut kolmeen päivään perinteisesti, eli sekin on lisäpainoa tähän punnistukseen

No mistä se paino on sitten lähtenyt? Lihaksista. En tiedä onko konkreettisesti lihasmassasta, mutta tällä hetkellä lihakset on silminnähden aivan tyhjät. En saa edes treenillä pumpattua niihin kokoa. Ne pysyy löysänä. Ja tosiaan kehossa on ollut kunnon nestekerros jo usean päivän ajan. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä makrojen kanssa - olen testaillut jo yhtä ja toista. Enemmän tai vähemmän hiilaria/rasvaa/proteiinia, jopa vettä. Ei eroa. Aamun kunto on aina samannäköinen. Saman tuntuinen. Ei ole kiinteää osaa tässä kropassa tällä hetkellä. Paitsi pää? :D Pyh!

Vatsalihakset ei juuri näy jännittämättä. Jännittämättä vatsa on myös kunnon raskausvatsa tällä hetkellä, kiitos varmaan vatsan toimimattomuuden ja nestettä luulisi olevan sisäpuolella samalla tavalla kuin nahan allakin. Kuinka paljon voi kuva valehdellakaan!

Kuva on tältä päivältä treenin jälkeen. Omaan silmään näyttää aika kiinteältä. Mutta kun se on kaukana siitä! Tuossa kuvassa vedetään vatsaa sisään ja jännitetään hetki sitten treenatut vatsalihakset. Ja siinä on vatsalihasten päällä ihan kiva kerros pehmeää nestettä. (Btw, tuo kuva ei juuri ulkonäöllisesti nappaa muutenkaan, vaikka oisikin nesteetön.)

Yllä olevassakin kuvassa vedän vatsaa sisään, pakko, koska muuten se olisi pallona siinä ja pointti jäisi näkymättä. Tuommoista nestettä siinä on pinnassa. Aivan hirmuisen pehmeää, eli tosiaan taitaa olla nestettä, eikä rasvaa. On mulla aina ollut (lähinnä ala)vatsalla löysyyttä, johtuen siitä että joskus olin kymmenen kiloa painavampi, mutta ei se ole ollut tällaista. Eikä varsinkaan näin alhaisessa painossa. Tiedän, että moni nyt katsoo näitä kuvia, että onpa hirveää. On, koska se ei ole normaalia, eikä kyse ole vain vatsasta.

Pakaralihakset ja jalat on myös aivan tyhjät, niin kuin kaikki muukin. Ja nestekerros tuosta keskivartalosta alavartaloa kohti aina suurempi. En todellakaan näytä kuvia! Ei siedä edes itte kattella, saati ottaa kuvia. En siis suinkaan ole saanut kiinteää takapuoltani takaisin, vaikka 'kaikki ylimääräinen paino on vaa'an mukaan pudotettu and then some'. Tänään söin aamulla oikein ekstra-annokset hiilaria jalkatreeniä varten ja kulkihan se treeni, tuntuma oli hyvä ja puhtia riitti. Mutta lihaksiin ei tullut minkäänlaista painetta. Ei pumppia. Löysäksi jäi. Ihme touhua.

Samoin kun eilen valittelin sitä, miten oikea hauis väreilee kun sitä yrittää jännittää, niin se on tosiaan aivan minimaalisen kokoinen (paineeton) ja ohkaset säikeet väreilee haban pinnalla tänäänkin. Piti ihan mies kutsua eilen illalla katsomaan tätä tapahtumaa. :D En ole itse kokenut tai nähnyt moista. Enkä myöskään tällaista lihasten paineettomuutta yleensäkään koskaan tätä ennen. Jokin on nyt huonosti.

Nämä siis ulkonäköseikkoja. Ainakin päältä katsottuna. Jokin on jossain muualla huonosti ja vaikutus näkyy juurikin näissä ulkonäköasioissa. Muita seurauksia keholleni plussista (tai miinuksista lähinnä) kävin jo aiemmin läpi tässä postauksessa. Nyt on seuraukset vaan entistä selkeämmät kun tämä tuorein tilanne pääsi mukaan listalle. Mutta ei tämä tosiaan ole rajoittunut ainoastaan tähän asiaan, vaan:

- hormonit on sekaisin, monella tapaa
- vatsa ei ole toiminut sitten plussa-aikojen normaalisti ja se ketuttaa aivan järjettömästi
- ruokahalu katosi nyt viime aikoina (kuudesta YHDEKSÄÄN tuntiin ennen kuin aamupalan jälkeen tulee nälkä)
- toisaalta myös aivan hillittömiä ruokahimoja, mitkä eivät liity nälkään eikä varmasti myöskään kropan todelliseen tarpeeseen (esim. makroja ajatellen)
- henkinen vointi on välillä kaikkea muuta kuin hyvä
- mulla ei ole enää pääpiirteittäin mitään tietoa, miten mun kroppani toimii, miten se reagoi mihinkin, mitä se tahtoo ja mitä ei tahdo (ennen taas tiesin temppelini elämästä aivan kaiken)
- ja sitten se kaikki muu, mitä en voi täällä edes jakaa, syystä tai toisesta

Voihan se toki olla, että kaikki tämä johtuu vain yhdestä ja ainoasta syystä (hormonit). Ehkä mä tosiaan rikotin mun kilpirauhaseni johtuen erilaisista stressitekijöistä miinustelun aikana. Oli mikä hyvänsä, moni asia on aivan päin pyllyä (löysää, höttöpyllyä :'( ). Tästä tuleekin mielenkiintoinen matka nyt saada kroppa kuntoon ja toimimaan normaalisti. En mä kyllä tiedä miten ihmeessä mä sen teen. Jos vaikka lääkärissä kävisi mittailemassa arvoja. Tarvitsee vaan selvittää tämä koko terveydenhuoltotouhu täällä ja lääkärijärjestelmä ja mahdolliset kokeet jne.

Sen mitä tänään päätin aamun punnituksen jälkeen tehdä, on että ainakin syön säännöllisesti, vaikka ei oisi nälkä. Aivan sama, vaikka turpoaisin sen vuoksi miten suureksi. Viimeiseen asti myös koitan välttää sitä, että joutuu vatsan vuoksi käyttämään jotain muuta kuin luonnon keinoja, mutta pahasti se vaan näyttää sille, että pakko on silloin tällöin turvautua apteekin tarjontaan. Pakkohan vatsan on toimia! Sekin on hormonitoiminnan kannalta kaikkea muuta kuin hyvä, jos vatsa ei toimi niin kuin pitää. Tänään aloitin aamun yön yli liotetulla pellavansiemenrouheella, jonka huitasin kitusiini veden kera. P*rkele, että oli pahaa!! Mieluummin liottelen sitten kuivattuja luumuja ja juon sen veden ja natustan onnellisena lionneet luumut rahkan kanssa. Vaikka näistä drinksuista ei mitään hyötyä olekaan ollut. Pitää kokeilla, jos joskus olisi. Olo on vähän väliä kyllä niin mahdottoman tukkoinen, ettei mitään rajaa.

Eniten tässä surettaa se, että ennen kuin siirryin plussille, mun toimi kroppa hienosti, näytti hyvälle, olin onnellinen kehossani. Kunnes tahdoin kokeilla, joskos lihakset siitä kasvaisivat vieläkin helpommin ja enemmän. No kyllä sitä massaa tuli sinne tänne (esim. olkapäät), vaikka juuri nyt onkin kaikkea muuta kuin lihaksikas typy, mutta justiinsa tällä hetkellä fiilikset on, että oisin mä saanut tässä ajassa muutenkin samanlaiset olkapäät. Ja se kaikki, mitä menetin (ainakin toistaiseksi) olisi ollut tärkeämpää saada pitää, kuin saavuttaa ne p*rkeleen olkapäät. :D Että kyllä mä vähän kadun, että plussille tuli siirryttyä, kun näin rehellisiä ollaan. Kehityin kuitenkin ennenkin, ilman kikkailuja.

En sitä kuitenkaan sano, että tässä oisi välttämättä mitään vaarallista tai peruuttamatonta tai muutenkaan välttämättä kovin ihmeellistä tapahtunut. Liikaa vain tuli kerralla (erinäiset stressit) ja keho meni aivan sekaisin. Nyt tarvitsee vaan tutustua tähän temppeliin (öh.. risumajaan..) uudelleen ja opetella mistä se nykyään tykkää ja mistä ei. Meikän risumaja on kyllä selkeästi nainen, kun on niin hankala. :'D

Ei enää plussia/miinuksia mulle. Sitten kun joskus sen optimin löydän uudelleen, mikä oli jo pidemmän aikaa olemassa, sitten siinä pysytään. Jätän kikkailut niille, joiden kropat toimii paremmin kun itselläni. Mulla on niin hemmetin herkkä keho. Ehkä se rankaisee siitä, miten sitä kaikella mahdollisella sonnalla kohtelin parikymmentä vuotta. Siinä tapauksessa aivan ansaittua nyt vähän kärsiä. ;)

Mutta en kuitenkaan tämän anna vaikuttaa yleiseen elämään ja esimerkiksi treeni-into on ihan samalla tasolla kuin ennenkin. Sitä on! Kunhan avauduin tämän päivän fiiliksistä ja ehkä myös pienenä varoituksen sanana erityisen herkkäkroppaisille. Loppuun kuva jalkatreenin jälkeisestä ajanviettotavasta aamupäivällä.

Olisin mennyt näin upeassa säässä kävelylle, mutta pelkään mun tyhjien lihasten puolesta nyt aivan liikaa. Lähtee pian loputkin. Hillitsin. Ja istuin vaan sen sijaan.

Kaikesta huolimatta, mukavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille. :) Mulla on huomenna lepopäivä ja mennään paikallisille (suurille..) ruokamessuille katsastamaan tämän seudun tarjonta. Oli siellä jotain julkkiskokkeja ynnä muita paikalla kanssa, mutta eniten olen kiinnostunut mitä marjoja sieltä saa ostaa ja mihin hintaan.. :')

Saa myös kertoa, miksi mun lihakset on tyhjät. Joku kuitenkin tietää, mä uskon teihin! :D Ei ole kysymys hiilareiden puutteesta. Ei ole kysymys miinuskaloreista. Ei ole kysymys siitä, etten olisi treenannut. Miksi ne tyhjenivät? Miksi keho on muuten kerännyt nestettä, mutta lihakset ovat sitä hylkineet? Miksi, oi miksi?

Fiilikset plussista ja miinuksista

Koitetaan saada kasaan vähän noista plussakaloreista ja miinuskaloreista juttua. Voi olla, että luvassa on aika pitkä teksti. :D Korostaisin myös, että lähinnä keskityn mun tapaani tehdä tämä ja itselleni olen hakenut sitä optimaalista tapaa. Ei suinkaan tarkoita, että kaikilla olisi sama optimi. Todennäköisempää on, että jopa päinvastoin. Lisäksi kisalavahommissa tämä touhu on jotain aivan muuta.

Yleisesti ottaen koko plussakalorien pointtihan on se, että syödään yli kulutuksen, ei mitään älyttömiä määriä kuitenkaan, ja treenataan kovaa. Toiveena on, että lihas kasvaa ja tietysti toinen toive siinä sivussa on, että mikään muu ei kasvaisi liiaksi, mutta sille ei oikein mitään voi. :D Läskiä, selluliittia, mitä tahansa semmoista ylimääräistä tulee todennäköisesti ja aika varmasti. Sitä on tarkoitus pudotella sitten miinuksilla pois.

Tuon kaiken voi toteuttaa erilaisissa sykleissä - toiset saattaa olla plussilla vaikka kaksi viikkoa ja miinuksilla yhden, toiset on plussilla useamman kuukauden ja vastapainoksi miinuksiakin tulee useampi kuukausi. Kukin tavallaan. Itse olen tämän vastaavan tehnyt nyt kahdesti (talviaikaan ja kesäksi ylimääräiset pois) ja molemmilla kerroilla olin useamman kuukauden plussilla ja miinuksilla sitten sen jälkeen. Tällä kertaa mulla taisi olla välissä yksi tai kaksi viikkoa, jolloin olin miinuksilla.

Sanovat aika optimiksi painon nousuksi viikossa semmoista kolmeasataa grammaa, kun plussilla ollaan. Jos paino nousee vauhdilla kohisten, niin on aika todennäköistä, että suurin osa menee jonnekin muualle kuin lihaskasvuun. Pudotusvauhdista en osaa edes sanoa. Hidas nyt ainakin varmasti säästää eniten lihasta. Itse pitäisin hyvänä tuota samaa 300g, jos pudotettavaa on vähän. Mitä enemmän pudotettavaa on, sitä enemmän sen on ok viikossa tipahtaa.

Olen tässä matkan varrella muutamaan otteeseen verrannutkin tätä kokemusta ja vuosi sitten tehtyä. Aika pitkälti kaksi täysin päinvastaista kokemusta. Silloin ensimmäisellä kerralla tietoa oli paljon vähemmän ja asiat olisi voinut tehdä paljon paremmin. Suurinpina eroina oli sekä treenien intensiteetti ja ravinto, lähinnä ne lähteet. Vuosi sitten treenasin yksijakoisella joka toinen päivä. Toisin sanoen; en tarpeeksi kovaa. Lisäksi söin kunnolla niitä plussia myös niinä lepopäivinä. Plussakalorit otin pääasiassa hiilareista ja se lopulta näkyi mun kropassa sillä, että vatsaan kasvoi suurikin rasvakerros ja jenkkikset tursuivat. Tällä kertaa otin plussat pääasiassa proteiinista ja suurta vatsaa ei kasvanut, eikä jenkkiksistä tullut mitenkään jäätävät. Ero oli aika konkreettinen talven villakangastakin kohdalla - viimeksi ei sitä voinut käyttää, koska se ei mahtunut kiinni! Nyt mahtui hienosti. Ei tehnyt tiukkaakaan. Vaikka paino oli siis sama. Nyt tietysti myös treenasin kolmijakoisella, joten automaattisesti intensiteetti oli paljon suurempi ja treenikertoja tuli viikkoon enemmän, kun joka toista päivää ei tarvinnut pötkötellä. Molempina kertoina jätin aerobiset pääasiassa pois/huomattavasti vähemmälle, koska ne nyt yksinkertaisesti syö pois tehoja ja kuluttaa konkreettisesti energiaa, jolloin lihaksille jää sitä vähemmän.

Viime kerralla ei se lihas juuri plussakaudella kasvanut. Hirveän vähän kuvia niiltä ajoilta. Vähän kuitenkin, ja ei niissä juuri suurta lihasmäärää näy..

Pullistelee. En sitten tiedä mitä. :D Tammikuu 2012. Ja ekassa kuvassa muuten vedetään vatsaa sisään niin p*rkeleesti.

Tammikuuta 2012 yhä edelleen.

Tällä kertaa sentään plussilla lihakset näkyivät ja esimerkiksi vatsalihakset eivät tosiaan missään vaiheessa peittyneet minnekään suuren rasvakerroksen alle. Toki rasvaa tuli, mutta se asettui hieman eri tavalla. Iso osa siitä hyppäsi mun muuten rasvattomaan yläkroppaan ja sepäs oli kivaa, kun hauiksetkin kasvoivat suuriksi ihan senkin ansiosta! ;) Ihan ehdottomasti mulle sopi ottaa lisäkalorit proteiinista hiilareiden sijaan. Yleensä taidetaan tehdä hiilaripainotteisesti. Sillä sitä tehoakin saa siihen treeniin.

Suunnilleen samassa painossa kuin edellisenä vuonna kuvissa yllä, mutta treeni meni pikkasen paremmin perille - vaikka sitten lomamökillä.

Tää oli mun huippuhabani silloin 2012. Tästä lähdettiin painoa hilaamaan taas alaspäin.

2012 sitä jotenkin lapsellisesti odotti (kun ei tietoa ja taitoa ollut niin paljoa), että sieltä alta kuoriutuu hirvittävät lihakset. No eipä sieltä juuri mitään ihmeellistä löytynyt. :D Jalat olivat loppupeleissä muuttaneet koostumusta kyllä, löysästä kiinteäksi, mutta koko niissä pysyi samana. Kyllä mä tuolloin vannoin, että ei ikinä enää, ei noista plussista saa kuin läskiä. No sitten sitä tietoa olikin hieman enemmän ja oman kropan tuntemus oli paljon parempi, ja pitihän sitä sitten koittaa! Paljon paremmin tämä meni kyllä tällä kertaa, joskaan ei ihan virheettömästi.

Pudotusvaiheessa, sama paino. 2012 - 2013.

Tällä kertaa paino nousi samaa sopivaa tahtia per viikko (n. 300g). Plussilla olin suunnilleen yhtä kauan kuin viimeksikin (muutama kuukausi) ja samaan painoon asti mentiin. Okei, tällä kertaa jäi sata grammaa alemmas kuin viimeksi.. :D En osaa sanoa onko lihasta tarttunut tälläkään kertaa sen enempää, muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta. Kun tällä kertaa miinusteluvaiheessa tuli sitten niitä ns. mokia ja voi olla, että jos jotain tarttui plussilla, ne katosi miinuksilla. Tai suuresti miinuksilla en siis ole ollutkaan tässä missään vaiheessa, lisäsin vain aerobista ja katsoin vähän mitä sinne suuhuni laitan (ja esimerkiksi että mihin kellonaikaan). Liikunnalla tehtiin se vaje siihen päivään, kalorit on pysyneet kivasti 1400-1500 joka päivä.

Tästä kunnosta lähdettiin plussille viime vuoden puolella.

Nuo pudotusvaiheessa sattuneet tapahtumat olivat järjetön stressikausi, joka laittoi jo yksistään kropan sekaisin. Sen lisäksi ruoka ei maistu normaalisti silloin kun mun on paha olla. Toiset syö suruunsa - itse taas saan silloin itseni pakottaa syömään ja se ei todellakaan aina onnistu toivotulla tavalla. Pari suurinta pudotusta tämän jakson aikana oli 1,1kg viikossa ja toisella 900g viikossa. Aivan liikaa, kun pudotellaan näin pienissä määrissä. Puhutaan kuitenkin kokonaisuudessaan ihan kolmesta kilosta tai jotain sinne suuntaan. Lisäksi olen hyvin tietoinen, että nuo mun überpitkät kävelylenkit on ihan satavarmasti lihasta kuluttavia. Mutta niin tärkeistä kävelyistä on kyse, etten siitä sitten välittänyt, enkä tässäkään kohtaa harmittele asiaa. Menen pitkille kävelyille jatkossakin. :)

Nyt on tosiaan lähtöpainoon matkaa enää muutama sata gramma ja todennäköisesti nekin tässä tipahtaa vielä itsekseen pois. Saa kyllä tipahtaakin, koska vielä ei ole hyvä. Kalorit olen kuitenkin nostanut jo ylemmäs, joten ihan itsestään saa kroppa hoitaa tämän loppuun, mä tahdon syödä enemmän. :D Itsekseen se hoiti 300g viime viikkonakin pois, vaikka syötiin paljon. Se menee sinne missä sen on hyvä. Mun on hyvä, että sen ois hyvä siellä, missä bikinit näyttää ok:lle päällä. :D Vaikka täällä tuskin tommosia kelejä tuleekaan olemaan, niin mun itseluottamukselle on tärkeä, että mun kroppa on siinä kunnossa, että tiiän siinä olevan kaikki sopivasti kohdillaan, vaikkei itseni lisäksi sitä kukaan muu olisi edes pällistelemässä. Itsehän minä itsessäni elän ja peilistä näen minut.

Tätä viime kesän peppua ootellaan taas ilmestyväksi. Kivointa tässä on tietää, että se on sentään olemassa. Mulla on todisteita, oon nähnyt! :D

Miten sitten jatkossa, teenkö tämän uudelleen? Todennäköisesti en. Luulen, ettei mun kroppa kestä. Tällä kertaa meni hormonit sekaisin pudotusvaiheessa huolimatta siitä, että en edes ole ollut millään dieetillä. Kilpirauhanen alkoi ilmoitella itsestään usealla eri tavalla ja esimerkiksi sitä sykettä odotan tässä palailevaksi sinne ihan normaaliin yhä edelleen. Osittain se on jo siellä, pientä hienosäätöä kun vielä tekisi niin on sykemaali saavutettu. ;) Nämä kilpirauhasen ilmoittelut pahensivat myös mun PMS -oireilua aivan tajuttomasti. Enpä muista milloin olisi kahden viikon oireet olleet päällä. Aamusta iltaan olet kuin vankina omassa mielessäsi, tunnet kiukkua vaikka järkeilet, ettei ole mitään syytä siihen, mutta hemmetti, kun et pysty siihen vaikuttamaan. Voin sanoa, että se on ihan yhtä kamalaa, ellei jopa kamalampaa sille joka oireilee, kuin mitä se on niille, jotka saa siitä osansa. Nyt viimeisen kuukauden aikana mun kehossa on tapahtunut niin paljon erilaisia hormonisekamelskoja ja konkreettisia suuria muutoksia, että pää on vieläkin vähän pyörällä niistä kaikista ja mietin, että mikä niistä nyt on normaalia ja mikä ei. Katsotaan seuraavan kierron aikana tapahtuvat tuntemukset ja kaikki muutkin, että mikä tässä ehkä jää pysyväksi ja mikä ei.

Joten sanoisin, että tällä oireiluilla ja muutenkin, kun on ennenkin kilpirauhasarvot mahtuneet juuri ja juuri normaalin haarukkaan, leikkisin terveydelläni jos tätä harrastelisin useamminkin. Siksipä se ei olisi välttämättä kovin fiksua. Ja olenhan lihaksia onnistuneesti kasvattanut ihan normaalilla treenillä ja syömisellä, ilman että mitään on pitänyt syklitellä. Sitä voi syödä niin optimaalisella tavalla, ei tarkoita mitenkään kurinalaista syömistä kuitenkaan, kun tuntee kroppansa ja tietää mitä se tarvitsee, että kehittyy ja lihas kasvaa - vaikka paino ei edes muuttuisi. Näin sitä on tapahtunut ihan silminnähden viime kertaisten plussien ja tämän kertaisten plussien välisellä ajalla. Syönyt sopivasti, treenannut sopivasti, ei ottanut stressiä kummastakaan. Ja lihas kasvoi. Teen mieluummin jatkossakin niin. En sano, että ei koskaan enää, mutta tällä hetkellä ajattelen, että syklittely olisi vain typerää. Ainakin näin pitkillä sykleillä.

Lisäksi, kehotyypiltäni kun olen ektomorfi, eli luonnostani hoikka ja hentoinen, on mun yksinkertaisesti vaikea, ellei jopa mahdoton, kasvattaa sellaisia lihaksia mitä tahtoisin. Olen aika varma, että suurin osa naisista, jotka olisivat samanlaisissa mitoissa, söisivät kuin minä ja treenaisivat kuten minä, menisivät lihaskasvussa mun ohi ihan heittämällä. Muhun ei vain tartu liha niin kuin suurimpaan osaan ihmisistä.  Esimerkiksi mieheni on sellainen, että hän vilkaisee puntteja ja heti on lisää lihasta kehossa, vaikka samaan aikaan noudattaa rankkaa juoksuohjelmaa.. Epäreilua, eh? :D Itse saan nähdä tuplasti tai triplasti sen vaivan kuin muut, ja silti se saattaa olla täysin mahdoton urakka. Toisilla on lihakset pitkänmalliset, toisilla taas muhkumpaa mallia. Itse olen aika varma, että kuulun tähän pitkänmallisten lihasten kerhoon. Olikin hauska lukea Mimosa Isomäen juttu Bodaus -lehdestä, jonka voitte lukea kyseisen kaunottaren blogista tästä linkistä. Lehtikuvat saa suuremmaksi ja juttu on luettavissa kokonaisuudessaan ihan niiden kautta. Mielestäni minulla ja hänellä on kroppa samaa mallia. En sano, että yhtä paljon lihaksia tai että olisin yleensäkään mitään hänen rinnallaan, mutta kropan malli on sama. Ja hänellä on pitkänmalliset lihakset. Ei hänestä todennäköisesti koskaan tule sen muhkumpaa. Kuten ei minustakaan.

Ektomorfista Kaisa Jaakkola kirjoittaa Hormonitasapaino -kirjassaan mm. seuraavaa:

Ektomorfi on kestävyysurheilijan perikuva: hän on laiha ja usein myös pitkä. Ektomorfin luuston rakenne on hentoinen ja hänellä on usein ohuet raajat. Rasva ei tartu häneen helposti, mutta eipä tartu lihaskaan sen paremmin. Ektomorfin rasvaprosentti voi luontaisesti olla selvästi alle suositellun.
Ektomorfi saa nähdä kovasti vaivaa kasvattaakseen lihasmassaa. Naisten keskuudessa ektomorfi on se tyyppi, jolle kaikki ovat kateellisia, koska hän ei liho millään, söipä hän mitä hyvänsä.
Ektomorfin kilpirauhanen toimii vilkkaasti ja aineenvaihdunta on vauhdikas. Sympaattinen hermosto aktivoituu herkästi ja hänen elimistönsä tuottaa paljon katekoliamiineja eli adrenaliinia ja noradrenaliinia, tai on niille hyvin herkkä. Jos ektomorfi laiminlyö hyviä elämäntapoja, rasva varastoituu hänellä herkimmin keskivartaloon.

Ainoa, mikä kuvauksessa ei itselleni täsmää on suositeltu makrojakauma. Ektomorfin hiilihydraattien sietokyky on erittäin hyvä ja hän tulee toimeen parhaiten runsashiilihydraattisella ruokavaliolla. Ruokavalion ravintoaineiden jakauma on karkeasti noin 55% hh, 30% p ja 15% r. Itse pullahtaisin nesteiseksi noista hiilareista ja vähäisistä protskuista. Lisäksi rasvan määrä on mulla oltava ainakin tällä hetkellä huomattavasti korkeampi, kun miettii kilpirauhasen toimintaa juuri nyt. Voi olla, että normaalisti voisi olla noinkin alhaalla. Mulla tosiaan on erittäin vilkas aineenvaihdunta ja paino kyllä putoaa erittäin helposti, mutta sen nostamiseen saakin nähdä aivan järjettömästi vaivaa. Saati sitten lihasmassan kasvattamista varten. Ja pieni olen, ollut lapsesta lähtien. Usean vuoden järjettömällä päivittäisellä p*skan syömisellä sain painoa 10 kiloa lisää (liikaa). Moni muu olisi saanut samalla meiningillä useita kymmeniä. Tässä asiassa täytyy olla onnellinen, että olen juurikin tällainen, jolla se paino ei nouse. :D

Mutta. Onhan tässä taas sellainen itsensä hyväksymisen paikka. Ei minusta tule isoa koskaan. Olen tällainen hentoinen, vaikka treenaisin niin p*rkeleesti ja tekisin kaiken pilkuntarkasti oikein. Siispä mennään tällä! Treenataan edelleen niin p*rkeleesti, mutta ei se sen suurempi kroppa silmissä kiiluen. Mä pääasiassa tahdon vain, että minusta yleensäkin näkee (minä siis itse) sen, että jotain on tehty. Mun mielestä olen sellaisen tilan saavuttanut. Ja se paino on edelleen vain numeroita, ja edelleen ollaan kaikki keskenämme erilaisia. Se mikä toimii toisella, ei toimi toisella. Se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Mä olen itsessäni onnellinen ja paljon olen saavuttanut. En ehkä kaikkea sitä, mitä moni muu saavuttaisi samalla tavalla, mutta ehkä kuitenkin enemmän olen saanut nähdä vaivaa päästäkseni tähän tilanteeseen, missä olen nyt. Ja pakkohan sitä on olla ylpeä siitä. Hell yeah! :)

Hormonihirviö

Voi apua. Eilen oli tarkoitus kirjoitella oikein postaus (ja vastata niihin uni -kommentteihin), mutta sinnepä jäi, kun tuli jotain muuta tekemistä. En koko päivän aikana saanut tehtyä mitään, mitä olin suunnitellut. Mutta en valita, jännä päivä oli!

Eilen oli punttivapaapäivä ja kävin kävelyllä. Seitsemän aikoihin lähdin jo ja sen 16 kilometriä ja risat sain vihdoin tallusteltua. Menosuuntaan myötätuuli ja käännöksen jälkeen menikin hirveän kivasti loput kahdeksan kilometriä ihan jäätävään jäätävään (eli todella voimakkaaseen ja todella kylmään :D) vastatuuleen. Turvotin silmäni pahasti, vaivaa vielä tänäänkin. Mutta siitä ei enempää, itsepähän sinne menen ja tällä mennään. :D Tänään aamulla käytiin miehen kanssa kävelemässä päälle 9 kilometriä. Huomenna taas punttitreeniä, jalkoja. Kevyen viikon viimeinen (ja kolmas) punttitreeni.

Eilen aamulla.

Paino oli tipahtanut vaivaiset 300g viikossa. Tosin ei se yllätäkään, kun en miinuksilla juuri ole, ainoastaan päivinä kun liikun. Tässä välissä on ollut kolme lepoa. Lisäksi vatsa ei vieläkään toimi ihan toivotulla tavalla. Viikko vielä aikaa, kuten itselleni asetin tavoitteeksi. Kilo tai jotain. Ei mahdoton ollenkaan, kun sen olen jo kahdesti aiemmin tässä tehnytkin, mutta..

..en tiedä tahdonko tässä välissä vetäistä mitään kahelia viikkoa joko suurella liikuntamäärällä tai vähäisemmillä kaloreilla. Syynä on nyt se, että epäilen hieman hormoneissa olevan häikkää ja nimenomaan kilpirauhashormoneissa. Olen tässä jo kaksi viikkoa ihmetellyt niitä matalampia sykkeitä. En keksinyt sille mitään syytä, kunnes erinäisistä muista oireista johtuen ajattelin vilkaista taas sitä Kaisa Jaakkolan kirjaa Hormonitasapaino. Meinasin, että kun tässä ei ole vatsa toiminut normaalisti, niin erinäiset hormonit eivät ehkä pääse myöskään imeytymään (ja mahdollisesti osa niistä imeytyy takaisin kehoon kun eivät pääse ulos kehosta). Tuossa kirjassa on selkeät kuvaukset ja listat, että minkä puute saattaa oireilla ja miten. Selailin niitä listoja, missä täsmäisi nämä kaikki muutkin oireet, mitkä ovat aivan selvästi normaalista poikkeavia. En osannut edes koko sykeasiaa miettiä, kunnes siihen törmäsin siellä. Hidastunut sydämen syke. Listan otsikkona; 'Liian vähän kilpirauhashormoneja tai ne eivät pääse soluihin'. Katsoin listan muita kohtia. Viisitoista kohtaa, joista kolmetoista on kohdallani täysin selkeitä (myös vatsan toimimattomuus). Kahdesta ruksaamatta jättämästäni toinen oli 'miehellä erektiohäiriöt'. :D :D Eli neljästätoista kolmetoista.. ;)

Kyseessä ei ole sellaiset oireet, että voisin listaa katsellessa miettiä, että 'joo tota olihan mulla tommonen olo tossa yks päivä..' tai 'joo itseasiassa kyllä mua välillä vähän väsyttää..' tms. Nämä kaikki täsmäävät aivan ryminällä, voimakkaina, päivittäisinä. Sellaisina, että olen niistä jokaisen laittanut merkille aivan ilman kyseistä listaakin. Hirvittävän helposti ja paljon laitan aina niskan piikkiin, mutta sepä se. Aina joskus mietin, kuinka paljon sen piikkiin tulee laitettua asioita, jotka eivät sillä kertaa olisikaan siitä. Kilpirauhasarvot mulla on katsottu muutamaan kertaan näiden niskavaivojen alkamisen jälkeen ja ihan rajoilla ollaan oltu. Asiahan ei suinkaan ole näin yksinkertainen, esimerkiksi toisessa maassa on eri arvot ja USA:n puolella olisin ollut asteikolta reilusti ulkona. Peruskokeet eivät ole myöskään kovin kattavat. Ne ovat vain pintaraapaisu (Hormonidieetti -kirjassa asiasta paljon lisää).

Huonosta ja epänormaalista olosta johtuen olen myös todella, todella kiukkuinen. Suurimman osan aikaa.
Stressinsietokykyni on nolla. Ja siis stressiä saattaa aiheuttaa tässä tilanteessa vaikka liian pitkään
kohti tuijottava kissa.

Palataan sykkeeseen ja siihen, miten se on tipahtanut. Kyseessä on siis selkeä vähintään kymmenen, yleensä kahdenkymmenen pykälän tipahdus. Selailin punttitreenien ja kävelyiden sykkeitä. Niissä on keskisyke tipahtanut juuri tuon 10-20 pykälää. Maksimit on tipahtaneet monissa treeneissä yli sadastaseitsemästäkymmenestä lukemiin 140-150. Tämä kaikki alkoi stressaavan viikon jälkeen aivan siis yhdessä yössä, lepopäivän jälkeen. Tuona viikkona treenasin paljon, normaalia enemmän. Nukuin enemmän vastapainoksi, ja tuosta syystä taas päivästä jäi yksi ruokailu pois, eli miinuksilla oltiin isosti. Sitten stressi loppui, palattiin normaaliin. Silloin torstaina oli sykkeet vielä treenissä normaalit ja illalla loppui stressiviikko. Perjantaina lepopäivä ja lauantaina treenissä sykkeet olivat tipahtaneet 10-20 pykälää. Tänään käytiin miehen kanssa yhdessä kävelyllä. Miehen kunto on juoksijana paljon parempi kuin minun ja meillä on aina semmoinen parinkymmenen pykälän ero keskinäisissä sykkeissä. Nyt sykkeet oli aika samoissa. Hassua on, että hengästyn silti samalla tavalla. Ennen mittarin vilkaisua saattaa olla fiilis, että nyt hengästyttää ja olo on, että syke on varmaan 120-130. Sitten se onkin vain 100. Tänään yhdeksän kilometrin kävelyllä keskisyke jäi alle sadan. En tiedä milloin olisi viimeksi käynyt noin. Ikinä?

Samaan aikaan tässä oli myös rautatabletit loppu. Rautaahan en saa läheskään tarpeeksi ravinnosta (olen laskenut) ja sen vähäisenkin määrän sabotoin mm. maitotuotteilla (estää jopa 80% raudasta imeytymästä). Tämä tauko oli vissiin kolmisen viikkoa, en ole varma. Nyt on taas vissiin viikko syöty rautaa purkista ja pidetään kyllä huoli, että tulee olemaan aina lisänä (kyseessä siis vain 20mg rautavalmiste). Monivitamiinia popsin kyllä koko ajan, josta saa myös kilpirauhaselle tärkeitä aineita. Mutta kaikkihan vaikuttaa kaikkeen. Kun jokin ei imeydy tai sitä ei saa tarpeeksi, se vaikuttaa taas moneen muuhun, mikä vaikuttaa taas moneen muuhun, mikä.. Tiiätte varmaan.

Eli päällä oli samanaikaisesti mm. oikeasti aivan hirvittävä stressi, normaalia alhaisemmat kalorit, rautavaje ja selkeästi suurempi treenimäärä. Tämän lisäksi oli se eräs päivä, kun popsin viljoja, eli niitä protskupatukoita (maissi) ja söin kaurapuuroa. Jos suolisto ei niistä tykkää (kuten mulla), se saattaa vaikka falskata. Eli vuotaa kehoon. Eli tarvittavat aineet eivät todellakaan imeydy ja koko kehon tasapaino saattaa mennä ihan tolpiltansa. Mielestäni tässä on ollut todella paljon tekijöitä, jotka on saattaneet saattaa mun kilpirauhasen TAI sen sen hormonien pääsyn sinne, minne kuuluu, toimiakseen optimaalisella tavalla. Tuo sykkeen muutos on sellainen, että se on hirvittävän selkeä. Ja sitä en missään tapauksessa, missään tilanteessa, voi laittaa niskan piikkiin. Monet muut, joskaan en kaikkea, saan laitettua niskan piikkiin halutessani. Tosin niiden voimakkuus on kaikkea muuta kuin täysin perusmeininkiä.

Mitä nyt sitten? No en ehkä vetäise tosiaan ainakaan mitään viikon hulluttelua tässä kohtaa. Liikun normaalisti, mutta kaloreita en vedä alhaalle. Toisaalta toivoisin, että tämä pudotusvaihe olisi pian ohi, jotta pääsisin takaisin normaaleihin kuvioihin, mukaan lukien normaalit kalorit, eli treenien aiheuttama vaje syödään taas takaisin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tässä kohtaa en heti marssi lääkärin vastaanotolle, vaan katson, josko normaalit ruokailut ja elämä muutenkin tuo normaalin olonkin takaisin - ja sykkeen omille lukemilleen. Kovin pitkään en sitä katsele jos ei lähde normalisoitumaan, sillä ei tämä nyt mitään hauskaa ole. Mutta kyseessä ei tarvitse olla kilpirauhasen vajaatoiminta kuitenkaan, vaan hetkellinen hormonien tasapainon horjuminen, joka voi korjaantua sillä, että syö energiatarpeensa verran tai vähän yli ja katsoo mitä syö, mikä keholle sopii, jotta suolisto toimii ja kaikki tarvittava imeytyy niin kuin pitääkin, sekä myös poistuu kehosta, niin kuin pitääkin. Peukut siis pystyssä.

VOI EI ÄITI ON TAAS PAHANA

Tällä hetkellä olen ihan pelkkää höttöä koko akka. :D Eli olo on kuin olisin täysin pihalla aivan kaikesta, sanoja ei puhuessa löydy ja mistään ei mitään tajua. Niskan piikkiin - tai sitten tämän muun piikkiin. Pahoittelen tekstin mahdollisia epäselvyyksiä ja pahoittelen, että unipostauksen kommentteihin vastaaminen lykkääntyy taas. Tahdon olla kyllä selkeästi skarpimpana kun ne käyn läpi! Tuhatmiljoonaa blogiakin lukematta. :( Ainaski!

Viikko 11 ja löpinät päälle

Viikkokoostetta tässä ja perään taas lässytykset. Ja päivän erinomainen sapuskakin.


Maanantai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:10, keskisyke: 120, max: 162, 213kcal.

Tiistai: selkä, hauikset. Kesto: 1:09, keskisyke: 122, max: 166, 219kcal.

Keskiviikko: crossailua. Kesto: 1:00, keskisyke: 120, max: 154, 206kcal. (20km)

Torstai: jalat, vatsa. Kesto: 1:08, keskisyke: 120, max: 162, 220kcal.

Perjantai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet. Kesto: 1:13, keskisyke: 121, max: 159, 224kcal.
+ 0:30 crossailua, keskisyke: 132, max: 156, 144kcal.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: selkä, hauikset. Kesto: 1:04, keskisyke: 118, max: 162, 192kcal.
+ 0:30 crossailua, keskisyke: 155, max: 176, 180kcal.

Tänään. Ja lappu törröttää pöksyistä. :D

Semmonen viikko. Onhan siinä taas jos jonkinlaista tohinaa. Viime viikon sunnuntain jalkatreenistä toipuminen kesti monia päiviä, eikä olleet takareidet vielä kivuttomat torstain jalkatreenissäkään. No ei muuta kuin uudet SJMV:t kehiin silloin. Meinasi krampata kovin kesken kaiken, mutta sitten taas treenin päätteeksi ne oli niin kivasti vetreytyneet, että suurin kipu oli jo kadonnut, eikä seuraavana päivänä enää tuntunut. Olin iloinen palautuneesta normaalista kävelykyvystäni.

Tämän päivän treenit oli hirveän kivoja. Sai kunnolla hauista tehtyä, otin pitkästä aikaa keskitettyä käsipainolla kehiin, mitä en olekaan tehnyt sitten Saksa-aikoihin. Samalla jakkaravirityksellä kuin silloin muinoin. :) Makoisalta maistui! Tuon treenin jälkeen annos rahkaa lisukkeineen ja oottelua, ennen kuin viitsi alkaa hikoilla crossarilla. Rahkan jälkeen mulle tulee aina kylmä. Ja crossailu alkoikin jättikokoinen villatakki päällä :D Ei mulla ollut etukäteissuunnitelmaa, että millä lailla painelisin menemään, mutta nähtävästi painelin menemään melkein täysillä. :D Koko touhu meni seuraavan kaavan mukaan: 10min nopsaa tahtia ykköstasolla, kaksi leppoisaa minuuttia. Taso kakkoselle ja 10min nopsaa tahtia, 2min leppoisaa. Taso kolmoselle ja sillä loppu kuusi minuuttia nopsaan, että oli puoli tuntia täynnä. Puoli tuntia siksi, että huvitti mennä puoli tuntia. :) Kyllä tuli ihan jumalaton hiki taas. Villatakki lensi ensimmäisen 10min jälkeen pois. Olisi lentänyt aiemminkin, mutta en tahtonut sotkea tahtia. Tällaiselta se sykekäyrä sitten näytti:

Lopussa vauhti jo vähän hiipui. Se oli ihanaa tuskaa, kun jalat tahtoi vaan hidastaa ja koitin niitä siitä huolimatta liikuttaa mahdollisimman nopeasti. Ei se enää ihan samaa tahtia sillä vastuksella onnistunut. Keskisyke touhulla oli sen 155 ja lopun pätkässä tuli ne maksimit, jäätävät 176. Tällä crossailulla mulla oli musiikki soimassa ja katselin lähinnä vaan sitä crossarin näyttöä, jotten antanut vauhdin tipahtaa liian alas (siitä siis näkee vauhdin). Perjantain crossailulla katselin Will & Gracea dvd:ltä ja keskiviikkona Frasieria telkkarista. Se on kivaa kun on vaihtoehtoja miten crossailunsa viettää. :) Ilmat on täällä edelleen ihan järkyttävät, joten kävelylle ei tule lähdettyä. Eipä näytä seuraavan 10 päivän ennusteessa mitään muutosta asiaan olevan luvassa.

Aamunaamasensuuri iski.

Perjantaista perjantaihin oli punnitustulos -300g. Olin varma, ettei ole yhtään, on meinaan semmoinen nestepöhö iskenyt tähän kroppaan (hormonit..). Tiedä sitten mitä olisi ollut tuo tulos ilman pöhöä. Tässä myös mietin, että pidän mielelläni tahdin hitaana, eikä olisi maailmanloppu jos ei putoisi yhtään, sillä kuun vaihteessa on tulossa sellainen viikon pätkä, etten tiedä miten tulee syötyä, treenattua tai tehtyä yhtään mitään. Voi olla, että edessä on myös ihan blogitaukokin siksi aikaa, en rehellisesti sanoen vielä tiedä. Ei ole aavistustakaan treenailenko vaiko enkö. Maistuuko ruoka miten hyvin vaiko eikö maistu. Lisäksi nuo päivät on hieromattomia päiviä, joten mennään siitä ainakin seuraavat 2-3 viikkoa aivan jäätävillä niskaoireilla. Katotaan miten ne sitten taas vaikuttaa mihinkin kuvioihin. Mutta siitä olen tosiaan aika varma, että kaikki ylimääräinen tipahtaa kyllä noiden päivien aikana pois. Siksi olisi tietty hyvä, että sitä ylimääräistä olisi silloin vielä. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Loppuun vielä päivän ruoka, mikä oli ah, taivaallista. Lanttusosekeittoa ja paistettuja portobelloviipaleita pinaatilla. Sopassa oli lanttujen lisäksi tuoretilliä ja -basilikaa, raejuustoa, sekä maitoa/vettä sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi + tietysti mausteet. Sienet paistelin tosiaan tuorepinaatin kanssa ja maustoin vain musta- ja sitruunapippurilla. Tämä oli ihan jäätävän hyvä setti ja sienissä oli jotain niin tuttua makua. Grillattu elukka tuli mieleen. Miehen mielestä kana, mun mielestä oikein kunnon ribsit. :D

Siis kuolaan ehkä vielä vähän.

Nyt jatkan sopan sulattelua ja kahvin juontia. Mukavaa sunnuntain jatkoa ihmisille ja olkoon uusi viikko loistoviikko!

p.s. Päivän selkäkuvat oli hirveän kiva ottaa, kun vieressä on tosiaan ikkuna. Onneksi edes sisäpihalle päin. Toivottavasti kukaan ei kurkkinut juuri silloin ikkunoistansa ulos. :'D TERVE NAAPURIT vaan. Nii.