perjantai 10. toukokuuta 2013

Lisää painoa tankoon, nainen!

Sillä meiningillä on menty! Kyllä tuntuu. Eilen aamulla oli taas aurinkoa ja kameran kanssa kävin käpsyttelemässä taas tuolla jossakin ja tollottelin karitsoja. <3 (Kuvasato täällä karitsoineen päivineen)

Terve! Koolla on väliä :D


Pari tuntia pyörin ja hyörin ja kotona rahkastelin (eli söin rahkaa :D) ja oottelin sen laskeutumista ennen selkä-/habatreenin alkua. Tauko venyi ihan liikaa, kun sain ootella siinä sivussa postitätiä paketteineen ennen kuin pääsin aloittelemaan. Vähän alkoi jo väsyttää semmoinen oleskelu ja treeni-intokin laski. Kun vihdoin pääsi treenaamaan, ei pää ollut juuri mukana, vaikka kaikki menikin muuten hienosti. Ärsytti myös superalhaiset sykkeet. En tiedä vaikka vika olisikin sykevyössä eikä sydämessä, täytyy putsata ja kokeillla yhtä sun toista vinkkiä, mitä netistä kaivelin. Mulla toi tylsän rasvaton yläkroppa tosiaan aiheuttaa (puntti)liikkeissä kontaktiongelmaa, kun vyö on siinä melkein suoraan luiden ja niiden välien päällä. Ei kai se ihme sitten ole, ettei se saa rekisteröityä sykettä hyvin. Oishan sen voinut myös kostuttaa tuossa kävelyn ja treenin välissä, mutta enpä tajunnut.. No enivei, pääasia että tuo oisi vyön vika eikä sydämen. ;)

Ja treeni oli siis hyvä joka tapauksessa, vaikka pää olikin vähän naatti. Heitin siinä Arnold's 21 (7-7-7) -liikkeeseen painoa kolme kiloa lisää ja sillähän meni neljästi hienosti koko setti läpi ja habat särki! <3 Pientä fiksausta tein tällä kertaa tuohon jo monesti hehkuttamaani habasettiin, mutta en mitään suurta. Sen sijaan, että tekisin normaalisti seisten sen hauiskääntöosion, jossa käsipainojen kannat tuodaan yhteen rinnan kohdalla, tein saman nojaten kyykkytelineessä olevaan tankoon, eli näin:




Tämä siksi, että sain käyttöön pienemmät, käteen mukavat painot, eli piti saada astetta haastavampi kulma, jotta toistot ei nouse pilviin. Ja pienet painot siksi, että nuo miehen isot painot sattuu mun pieniin käsiin tuommoisissa liikkeissä. Niissä on kulmikas ja paksu se kädensija. Ei mulla mene edes sormet siitä nätisti ympäri ja saa puristaa niin, että ne kulmat sattuu. Toisissa liikkeissä niistä ei ole mitään haittaa, mutta tässä on. Nyt tein siis noin, sai puhtaasti ja liike lähti alhaalta. Penkillä nojaten tekisin saman, mutta se on mulle vähän liian leveä, jotta saisin kädet nätisti sivuille alas. Tää oli hyvä ja hoiti tehtävänsä hienosti, eli vaikka oli pienempi paino, ei toistot nousseet hirvittävän korkealle (3x15). Tämän kanssa superina on mutkatangolla 'scotissa'. Mulla touhu meni näin:


Söpö ponnari etutukassa?! :D Lippis päässä kun käy kävelyllä, niin sen jälkeen on aina kotona mielenkiintoisia
kampauksia.. Tällä kertaa sen verran mielenkiintoinen, että piti heittää tukkaa kiinni.


Mun scottini on vinopenkki, jossa kulma on niin korkealla, että seison. Pyyhe siinä pehmusteena, vaikkei se riitäkään. Tänään tuntuu rintakehässä. Yhteen aikaanhan tungin aina sohvakoristetyynyn paidan sisään, mutta se ei ole sitten taas muuten niin mukavaa. :D

Lopussa oli taas aivan järjettömät käsitärinät ja olin varma, ettei mikään tuu pysymään käsissä koko loppupäivänä. Onneksi se tärinä helpottaa aina kuitenkin, kun saa syödäkseen ja hetken oltua. Sykemittari näytti yli tunnin treenille surkean 135 kcal -kulutuksen, keskisykkeeksi vaivaiset 93 ja maksimiksi 141. Jos en tietäisi näitä, en olisi huomannut tahtia noin leppoisaksi. Siispä epäilenkin sykevyön kontaktihäiriötä.


Tässä vielä tärisi.

Tänään oli sitten taas vuorossa jalkoja ja takamusta. Olen ootellut uusia kuminauhoja (joo niitä tulee kaksi) saapuvaksi jo useamman päivän, kun lupailivat toimitukseksi 3-5 päivää, mutta eipä ole näkynyt. Hmph! No muilla liikkeillä mennään, kyllä niitä pakarapotkuja saa sitten taas potkia kun nauhaa löytyy lisää. Settiin kuului tänään 90° kyykkyä, SJMV:tä, leg curl on ballia, lantionnostoja, loitontajia+pakaroita kuminauhalla ja pohkeita. Semmonen meininki oli, että huomenna sattuu.


Tätä osastoa tänään.

Mietin aamulla, että voisin lisätä lantionnostoihin varmaan aika reilusti painoa. Suurin ongelma on vain se, että kun kyseessä on mutkatanko, niin ei ole muuten mikään maailman ihanin tuossa lanteilla kannatella, vaikka oisi pehmustetta alla. Ja mitä enemmän painoa, sitä ikävämmälle se tietysti tuntuu. No semmoset melkein kolmekymmentä kiloa siihen lappasin silti lisää ja johan toimi taas astetta hapokkaammin. :D

Melkein jalat kantoi, kun lattialta nousi. :D

Hienosti nousi 3x12 ja superiparina loitontajat+pakarat taas, jotka kramppasivat jälleen (tosi yllättäen) viimeisissä toistoissa. Päälle tunti meni treeniin ja hyvä fiilis jäi. Tänään en tehnytkään toista treeniä, eilen jo aamun tallustelulla jalat painoi sen verran, että tämä jalkatreeni kyllä riitti päivän jalkarasitukseksi. Huomenna onkin lepopäivä taas.

Niskasta voisin tähän kohtaan sanoa pienen päivityksen, että tosi huono on. Ihan tositosi huono. Sulkapallossa se meni silloin kaksi viikkoa sitten ja on ollut yltymään päin koko ajan. Ilmeisesti niin, että ensin jumiutui jotkut lihakset, sitten ne jumittivat taas seuraavat, jotka aiheutti taas seuraavien jumiutumisen jne. Nyt on koko niska ja hartiat kokonaisuudessaan + yläselkä kipeä ja juminen. Päätä ei paljoa taivutella eikä ylös tee mukavaa katsoa. Ihan järjetön väsymyksen tunne iskee heti kun istahtaa alas, kun päässä vain surisee ja humisee ja kiristää. Yffff. Ei enää lippis päässä siis sulkapalloa pelaamaan, jotta näkee vähemmälläkin pään taivuttamisella ylös, että missä se pallo lentelee. Ja tämän takia tämä niskajuttu on eniten p*rseestä, kun siinä vaiheessa kun se menee, se yltyy ja yltyy pari-kolme viikkoa, ennen kuin alkaa mennä toiseen suuntaan. Pari-kolme viikkoa menee siinäkin prosessissa. Ja näin ainoastaan, jos siinä välissä sitä ei jumita lisää millään muilla ihmeellisillä tapahtumilla. ÖRGH. Niin että Höttöpää-Heidi täällä, hyvää päivää. :D Toim. Huom. Tämä ei ollut valitus, vaan päivitys. Tilannekatsaus!

Ja nyt kun ruokakuvia saa taas lapata tänne, niin tässä tämän päivän kasvissosekeitto:

Supernannaa.

Porkkanoita, raejuustoa, maitoa, chilirapsiöljyä, mausteet, tuoretta ruohosipulia+tilliä+basilikaa. Nautitaan tietysti vielä raejuuston kanssa, vaikka sitä siellä seassakin on surrautettuna. Tosi kovin tykkäsin. <3

Ja uuuuu, se on viikonloppu edessä! Jee! Mä olen innoissani ja jännityksissäni, kun VIHDOIN huomenna matkaan tatuointiliikkeeseen kertomaan mitä tahdon ja toivottavasti varaamaan aikaa, jos kaikki vaan onnistuu. :) Aivan järjetön tatskakuume. Ainakin miljoona uutta pitäisi saada nyt heti. :D Mutta kaksi nyt ensi alkuun. Toivottavasti. ;) Näistä sitten lisää jos ja kun ovat joskus iholla saakka.




Vatsaa myöten (:D) toivotan hyvät viikonloput kaikille. Olkoon teilläkin yhtä kivaa ja jännää luvassa kun mullakin! Onhan teillä?

12 kommenttia:

  1. KEHITYS RULES!! Hyvä Nainen!! :)

    VastaaPoista
  2. Siellä se kuningasvatsa taas on =D Sulla on kyllä aina niin hyvän ja tiukan tuntuiset treenit, huikeeta! Täälläkin on kivaa, ja huomenna mulla on mun ensimmäinen oikea PT asiakas, se tuo sitä jännyyttä tähän viikonloppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihmeellinen linssilude toi vatsa, luulee vissiin ainakin olevansa maailman valtias. :D
      Ooo, paljon tsemppiä ekan asiakkaan kanssa, onkin jännää! :) Nyt mä olen ihan täpinöissäni sun puolesta, kun mietin miten jännää se oisikaan! :D

      Poista
  3. Itelläkin on tatskakuume :D Syksyllä oon aatellut ottaa, mut pitäis ehkä se aikakin varailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on hyvä ottaakin, että saa pidettyä auringolta piilossa pari viikkoa. Näin mäkin tekisin, jos ei asuttaisi täällä, missä nyt on enimmäkseen pilvistä, niin ei oo niin väliä. :D Tietty sitten kun otan sen, niin seuraavat pari viikkoa paistaa aurinko ihan pilvettömältä taivaalta.. :'D

      Poista
  4. :D toi eka kuva on huippu :D Voi ei ja kääk, täälläkin puuhataan tatuointi juttuja ja mulla on kans ihan mahottomanhirrrvee tatskakuume, jotta minä jo nään niistä uniakin! huoh....

    Pliiiis sano, että sun blogi ei muuta tonne mihin kaikki tuntuu nyt menevän... :( En mahda sille mitään, mut minusta vaan jotensakki ne blogit ei oo enää jokaisen omia vaan ne on nyt yks iso möykky. Ehkä minä en oo uusille jutuille tarpeeks avoin. En tiiä, mutta muutama seuraamani blogi sinne meni ja saas kattoo jaksaako niitä sit vielä seurata. Kommentointi ei mua kyllä enää kiinnosta vaikka en juurikaan kovin aktiivinen oo ollu tähänkäänasti. Niin ja tuhansia lukioita, gröhöm...! Suomessa?

    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se oli ihan vahinko, kattelin jälkeenpäin, että onhan se nyt vähän härskin näköinen. :'D Hih, mä tiiän miten tatskakuume voi viedä mennessään. :D Kattellaan huomenna, jatkuuko oma kuume vai laittaako ne naulan arkkuun mun ideoille. :')

      En mä oo muuttamassa sinne FitFashionille. Tykkään olla täällä niin en nähnyt syytä siirtyä. :) Mulla on samat fiilikset muuten tuon kommentoinnin suhteen! Kyllä mä niitä voin lukea, vaikka sekään ei oo ihan visuaalisesti yhtä mukavaa kuin bloggerissa (vielä ainakaan), mutta kommentin jättäminen on inhottavan kasvotonta. Ehkä mä innostun jossain kohtaa enemmän höpisemään sielläkin, katsotaan. :)

      Mukavaa viikonloppua sinnekin! :)

      Poista
  5. Voi apua toi eka kuva... Miut tuntien tiedät mitä tuli heti mieleeni :DD Onneks et oo mies ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiiii :'D Ja se kameraputki törröttää KYLJESTÄ, mutta varjot nyt on tommosia sitten. :D :D

      Poista
  6. Kauan sulla meni aikaa siitä, kun olit isompi (en tiedä miten tän muotoilisin :D:D) että sait lautavatsan?
    Kun itse yritän tosiaan nyt polttaa kaiken rasvan masusta ja mietin, että kerkeänkö tässä enää saada itseäni kesäkuntoon. Oon tosiaan syksyllä aloittanut ja vielä haluaisin mahasta ainakin 5cm pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista! Havahduin vaan siihen jossain kohtaa, että p*rkele, mulla on muuten vähän vatsalihaksia. :D Mutta tämän linkin takaa löytyy ehkä enemmän ajallisesti ja muutenkin pohdintaa tuosta ajasta:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/09/nain-mina-muutokseni-aloitin.html

      Ihmiset on niin yksilöitä ja sekin, että minne se rasva kertyy ja mistä se viimeisenä lähtee. Yleensä se lähtee viimeisenä sieltä, mistä se saisi lähteä ensimmäisenä, mrrr! Toivotan sulle tsemppiä! :)

      Poista