perjantai 22. maaliskuuta 2013

Naamasta, painosta ja jalkatreenistä

Kyllä otti naamaan koville eilinen kävely ja raekuuro ja kylmä viima. Illalla oli naama tällainen:


On kyllä pahin ja laajin punoitus tähän asti. Ja leukakin! Ennen se on sentään säästynyt. Tuon lisäksi silmät turposivat (ja naama muutenkin) kuin ei olisi nukkunut moneen päivään ja jo lenkin jälkeen oli kuin hiekkapaperia täynnä. Aamulla en meinannut saada silmiä auki ollenkaan, oli ihan rutikuivat ja turvoksissa. Ja tällä punanaamalla mennään nyt muutama päivä taas. :( Kirveleekin välillä. Mutta mitä tämä on ja onko tälle nimeä? En vieläkään tiedä. Kylmäurtikaria on ollut ainoa epäilykseni, mutta sitähän se ei voikaan olla, koska se menee ohi. Tämä kestää päiviä. Se on jotain muuta. Pitänee laulattaa googlea oikein kunnolla.. No, onneksi oli edes kiva lenkki. :')

Aamupaino oli +600g. Tämä ei ole katastrofi, sillä asiaan on vaan joku miljoona syytä:

- Eilinen kävely ja jalat oli aamusta kivikovat, eli kai ne jotain keräsivät itseensä
- Eilisen kävelyn vuoksi suurempi ruokamäärätankkaus, jotta palautuisi tämän aamun jalkatreeniin
- Tukkakin painaa
- Eilen ei vatsa toiminut ihan toivotulla tavalla
- Ja se tietoinen päätös, että painon ei tarvitse nyt edes pudota enää, koska edessä on hankalampi viikko (mikä alkaa tuossa viikon päästä), jonka aikana ei todennäköisesti ruoka maistu. Että on jotain pudotettavaa silloin.

Todennäköisesti paino on oikeasti siinä samassa missä se oli viikko sitten. Ruokamäärä ja muut sitten nosti sen ylöspäin. Sinänsä turha punnitus, kun tiesi, ettei se todellista painoa näytä, mutta tietää sitten taas viikon päästä missä mennään.

Mutta hei, onneksi söin eilen sitten enempi, sillä tänään ei koipia aristanut yhtään! Olin ihan yllättynyt asiasta, sillä kyllä tuollainen kolmen tunnin reippailu yleensä tuntuu jaloissa seuraavana päivänä. Olihan ne kovat, muttei arat. Ei muuta kuin treeniä sitten vaan heti aamusta, ja kunnon setin sainkin tehtyä. Ihan kuulkaas hiki tuli. :D Vaikka sisällä on nyt tosiaan viileää, täällä alkoi illemmalla eilen hirveä myrsky ja se vetää kyllä viimalla koko kämpän läpi. Siksi vähän enemmän vaatetta päällä näinä päivinä treeneissä.




Settinä tälle päivälle oli seuraava:

Lämmittely crossarilla 5min

Syväkyykky 34,4kg 12-12-10

Superina:
SJMV 41kg 3x12
Takareidet maaten kuminauhalla 3x30

Superina:
Leg curl on ball 3x25
Loitontajat+pakarat kuminauhalla pallon päällä 3x30

+ vatsat:

Triplasarjana:
Russian twist 20kg levypainolla 2x40
Voimapyörä 2x20
Hoover 2x1:30min


Aikaa kului 1:16. Fiilikset pitkästä aikaa jalkatreenistä oikein hyvät, sen sijaan että olisi ollut ihan kivat. Vähän tiputin kyykyssä painoa, kun en ihan tiennyt mihin näistä jaloista on, ja tuo kilomäärä toimi tänään hyvin. SJMV:ssä menisi varmaan paljonkin suurempi painomäärä, mutta ottaa mulla hartioihin kaikki tuollaiset suuren painon roikottamiset. Tuokin on jo siinä rajoilla, että mikä antaa ensin periksi, hartiat vai se, mitä siinä oikeasti treenataan. Lopun vatsatriplat sinetöi setin kivasti ja sai kyllä puuskuttaa niissäkin! Hooverit siihen noiden kahden perään niin kramppiinhan siinä meinasi koko vatsa mennä. Aika kivaa. <3

Nyt kello on vasta puoli kaksitoista. Ja se ois perjantai. Hyvät viikonloput!

34 kommenttia:

  1. Miten teet ton liikkeen takareidet maaten kuminauhalla? Samoin loitontajat ja pakarat kuminauhalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy oikein kuvien kera: http://eioorakettitiedetta.blogspot.co.uk/2013/01/kahden-sentin-peppupumppi.html

      Poista
    2. Kiitsa, nyt vasta muistin että kyselin näitä. Pitää koittaa soveltaa itselle! =)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. http://www.exrx.net/WeightExercises/Hamstrings/BWBallLegCurl.html

      :)

      Poista
  3. No siis todellakin tukkakin painaa!! :D
    Voi itku tuota naama.. :( Mulle kanssa käy noin jos on hirmu kauan ulkona talvella. :(

    Nii ja voi jumalavita, me tehtiin tänää Saran kanssa sjmv:tä 3x12 40kg-50kg-55kg ja voi luoja että mun alaselkä huutaa hoosiannaa nyt!!! Huomenna meillä on kaikilla kolmella pyllyt ja selät kipeänä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan p*rseestä tää naamajuttu. :( Ei tartte kun vähän olla viimaa eikä tartte kun hetken olla. :( Eikä raekuuro naamalle auta sitten kyllä yhtään. :D

      Joo huomista ootellessa, sattuu jo :D Ollaan semmosia viikonloppupingviinejä sitten kun vaaputaan menemään. :')

      Poista
  4. Toivottavasti siulla on huomenna yhtä hyvät jalkajumit kuin miulla tänään. Aamulenkki oli yhtä tuskaa. Niin tuskaa, että ajattelin et jos olisin Heidi niin en ois tälle lenkille edes lähtenyt, vaan kuunnellut enemmän itteeni. Mutta nyt oli vain ihan pakko viikonlopun aikataulujen takia :/ Pakko myöntää, ettei tänä aamuna ollut kivaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tai siis oikeammin TEILLÄ, kun hoksasin ton Monnan kommentin ;)

      Poista
    2. Ja jotta menee vielä sekavammaksi, niin en tosiaan toivo siulle samanmoista tuskaa kuten tuosta ekasta kommentistani saattais päätellä vaan siis sellaista positiivista treeninjälkeispäivän kipua :)

      Poista
    3. :D Joo, tänään sattuu! :') Semmottos positiivisesti kuitenkin. Eli ei supertuskaa, mitä et siis mulle toivonutkaan.. :D Ikävää että sulla oli niin tuskainen aamulenkki, ei se tosiaan ole kivaa enää kun tulee niin hirvittävät domssit, ettei ole enää hauskaa ollenkaan. :/ Mutta jos jotain positiivista, niin ainakin tietää tehneensä! ;)

      Poista
  5. olisko jonkinasteinen couperosa -iho? urtikariakin on mahdollinen varsinkin jos punoitukseen liittyy turvotus alueella. Itellä tulee urtikaria sormenpäihin joskus, on tosi hassun tuntuinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koittanut tuossa couperosaakin ihmetellä ja googlettelin eilen vaikka kuinka paljon englanniksikin näitä juttuja, eikä mikään täsmännyt. Kylmäurtikariaa se ei ole, sillä sen kriteerinä on häviäminen ihan puolessa tunnissa - tunnissa, ja mulla kestää päiviä. Jossain terveyssivustolla mainittiinkin, että '..jos kestää pidempään, se on jotain muuta.' Lisäksi mulla alkaa vasta muutaman tunnin kuluttua, eikä heti.
      Sormenpäissä varmasti jännä. :D

      Poista
    2. no jonkinmoinen yliherkkyysreaktio on varmasti mahdollinen, ne tulee ainakin joskus viiveellä ja kestää kauankin.

      Itellä tulee esim. lehmän poi'ituksesta pitkään kestävä punoitus ja kutina käsivarsiin (sikiönesteistä).

      Ja joo, toi sormenpääjuttu on jännä, ja tulee aika usein vielä keväisin ku ei enää raaski pitää hanskoja mut on kuitenki vielä vähän kylmä. Peukku reagoi ekana :D

      Poista
    3. Jos mä olenkin allerginen kylmälle ilmalle. :D Tämäkin on jännä, että tämä on aika uusi juttu. En muista Suomessa tästä juuri kärsineeni. Ja siellä sentään oli kunnolla kylmä. :') Mutta kylmästä/tuulesta tämä tosiaan ihan satavarmasti johtuu.

      Tekeekö urtikaria sormissa kipeää?

      Poista
  6. Toi on kyllä ihan selkeetä, että jos syö runsaasti treenin jälkeen, lihakset palautuu paaaljon paremmin, eikä lihaskivut ole niin kovat. Oon huomannut itekin. Samaa mieltä oon myös tosta painojutusta, vaikken nykyään vaa'alla käykään. Ruokaa vaan nassuun siis! :D

    Mullakin on posket ärhäkät reagoimaan kylmään, muutenkin nassukka kuivuu helposti. Joskus joku kosmetologi neuvo, että kannnattaa laittaa jotain naamarasvaa puoli tuntia ennen kuin lähtee ulkoilemaan. Suojaa sitten vissiin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Ja mitä raskaampi treeni (kuten jalkatreeni vs. muut) niin sitä enempi on selkeästi parempi syödä, niin palautuu paremmin. Etenkin hiilareita! Mulla on tosiaan miinuskalorit menossa ja pitäisi painoa tiputtaa, mutta mutta, elämä heitti tuohon tulevaksi sellaisen viikon, että piti miettiä suunnitelmia uudelleen tai muuten ollaan lähtöpainossa taas kohta.. Onneksi aikaa on nämä ylimääräiset pudottaa vaikka kuinka paljon, kun ei sitä kesää vielä ihan ole näkyvissä. :D

      Kasvorasvaa olen itsekin miettinyt, että voisi kokeilla ennen uloslähtöä, mulla vaan taitaa olla aivan liian kevyet tavarat siihen että suojaisi. :/ Eikä sitä varmaan oikein silmiin viitsi laittaa. :D Haha! Edelleen tänäänkin on kuivat silmät ja turvoksissa. Hmph!

      Poista
  7. Voisiko olla allergista ihottumaa? Mulle tuppaa tuollaista toisinaan tulemaan :< Ilmestyy äkkiseltään ja viipyy useamman päivän.. hydrokortisonilla lähtee aika hyvin kävelemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kylmäallergiaa on olemassa, niin sitten. :') Tiedän aina ulkoilun jälkeen, jos on ollut kylmä/viimainen päivä, että illalla nousee paukamat ja naama turpoaa. :/ Ja jos kävelyllä on huomannut, että tuuli ottaa toiselle puolelle naamaa pahemmin kuin toiselle, niin sille puolelle nousee paljon pahemmat ja laajemmat paukamatkin. :/ Ihan tyhmä vaiva!

      Poista
    2. Toi on kyllä tosi erikoista! Itellä tulee kylmäihottumaa reisiin jos on kovasti pakkasta ja viimaa. Kutiaa niin perkeleesti D: ja sit kun aina sanotaan että "ei saa raapia"..... .. ...... MITEN VOI OLLA RAAPIMATTA? :'D

      Poista
    3. Niiii, p*rkele kun kutittaa niin sitten kutittaa!! :'D Siinä vaiheessa kun joku tulee sanomaan, että älä raavi, niin voi kuulua paha sana. :D
      Mulla ei onneksi tää naama kutia. Se nyt vielä puuttuisikin. :D

      Poista
    4. Itseasiassa kylmäallergiaa on olemassa. Mun äitillä on sellainen.

      Poista
    5. Äkkiä googleteltuani ilmeisesti kylmäallergia on synonyymi nimenomaan sille kylmäurtikarialle, mitä mulla ei ole. En olekaan ennen kuullut siitä käytettävän sanaa kylmäallergia.

      Poista
    6. Joo, no sillä nimellä mun äitini sitä kutsuu ja kai lääkäritkin?? Mut sillä oireet helpottuu antihistamiineilla. Et jos sun oireisiin auttaa allergialääkkeet niin kyse on sit melko todennäköisesti allergiasta. Helppohan se on jo testata (jos et jo ole), et ottaa allergialääkkeen oireisiin ja jos helpottaa vois olla allergia. Eri antihistamiineissa on sitten eroja, et jos et niitä muuten käytä ni toimiva valmiste ei välttämättä ole ensimmäinen valmiste mitä testaa.

      Poista
    7. Mä vihaan popsia pillereitä ja mietin kyllä aina tarkkaan otanko vaiko enkö. Eli kyllä mä ensin tahdon tietää mitä on, ennen kuin lähden kokeilemaan lääkkeitä. Lisäksi ei ole muutenkaan niin massiiviset oireet, että niitä lähtisin lääkitsemään, ellei sitten ole jotain tärkeää, jolloin ei voi olla naama punaisena ja turvonneena. :D Jos sinne ulos on sitten pakko muutenkaan silloin mennä. Tyhmä vaiva vaan, ja ehkä juuri siksi, kun ei tiedä mitä se on. Ei silti tässä vaiheessa vielä niin ikävää, että lääkäriinkään lähtisin. :)

      Poista
    8. Joo, no sillä nimellä mun äitini sitä kutsuu ja kai lääkäritkin?? Mut sillä oireet helpottuu antihistamiineilla. Et jos sun oireisiin auttaa allergialääkkeet niin kyse on sit melko todennäköisesti allergiasta. Helppohan se on jo testata (jos et jo ole), et ottaa allergialääkkeen oireisiin ja jos helpottaa vois olla allergia. Eri antihistamiineissa on sitten eroja, et jos et niitä muuten käytä ni toimiva valmiste ei välttämättä ole ensimmäinen valmiste mitä testaa.

      Poista
    9. No kyllä lääkäris kannattas käydä. Eikä siinä ole mitään pahaa jos ottaa antihistamiinia noihin oireisiin. Mut nää on sun omia päätöksiä, jotkut kärsii oireistaan (liiankin pitkään), toiset ei jaksa. :)

      Poista
    10. Siis lääkäriinhän mennään perinteisesti heti kun on pää kainalossa tai jokapäiväistä elämää rajoittava vaiva. ;) Ei antihistamiineissa varmaan mitään pahaa olisikaan, en mä silti koe tarpeelliseksi tässä tilanteessa niitä syödä.

      Poista
    11. Ok, sit en osaa enempää auttaa sua. Tiesin vain et äipällä on vastaavaa ihottumaa kylmäallergianimellä. Kyllähän sekin ulkoilee, suojaa kasvonsa vain hyvin. Niin ja ihan offtopiccina: sun kannattas treenata noita jalkoja enemmän, ne on vähän alikehittyneet verrattuna muuhun sun kroppaan (mun mielestä). Tietty sen verran ehdin jo blogias selata et oot 'vasta' sen kyykkytangon saanut, joten etköhän sä tule saamaan sit tuloksia näin ajan kanssa.

      Poista
    12. Siis luitko sä tämän postauksen ja yleensäkään sitä, mitä sanoin kylmäurtikariasta? Ei mulla ole sitä.
      Ja hei kiitti jalkatreenineuvoista, justiinsa mitä mä sulta nyt kaipasinkin. :D Ja kyykkytanko telineineen on sentään jo vuoden tuossa pyörinyt. Kyllä mä suosittelen selaamaan vähän enemmän ja tarkemmin, jos näin pieleen meni nyt jokainen asia, mistä tahdoit avautua. Ihan mukaan lukien 'mun alikehittyneet jalkani'. :D

      Poista
    13. Joo, luin ettei ole mut kun sanoit että jos ois kylmäallergia olemassa niin mä sanoin et se on olemassa tai ainakin näin mä sen tiedän. Ja mulla se 'vasta' siis on pitkä aika, tai et kyllähän sen näkee jos jotain kohtaa kropassa on treenannut vuoden ja jotain toista useamman. Eikä kyse ollut mistään avautumisesta, joten elä turhaan liekehdi siellä. Ihan hyvällä mä sanoin noi asiani.

      Poista
    14. Kyllä mä sentään jalkoja treenasin ennen tankoakin. ;) Mutta ei mitään, kiitos tästä palautteesta. Jos mä noita treenaan vielä jotenkin ekstrasuperintensiteetillä niin mulla repee pöksyt. Valitettavasti en voi siis millään huomioida neuvoanne. Ihan hyvällä tietty mäkin sanon näin.

      Poista
  8. Tukka kyllä painaa, mulla tulee puoli kiloa lisää painoa, kun laitan hiukset päähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä vaan painaakin, itse veikkasin, että ainakin 300g tästä tuli lisää, eikä puoli kiloakaan olisi yhtään mahdoton. :D

      Poista