keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kidutusvälinettä ja psylliumia

Kevennetyt treenit jatkuvat samaan tapaan. Tänään jalat, vatsa ja kyljet. Taas reilusti painoja alaspäin. Tuntui lievästi pölhölle tehdä syväkyykkyä pelkällä tangolla + lukituksilla, kun on tottunut siihen päälle 40 kiloon.. :') Tällä kertaa onneksi tuli sentään vähän hiki, kun on nuo jalkatreenit kuitenkin niin kokonaisvaltaisia treenejä, vaikka sitten kevennettynä.

Päällä ensimmäistä kertaa (paidan alla) toppi, jonka esittelin joulupostauksessa. Oikein on hyvä, hieno ja jämäkkä.

Vatsatreenin osalta tipautin voimapyöräilyssä toistot 20 -> ja russian twistissä 15-20kg -> 10kg. Normaalisti teen joka toinen treeni kyljet ja joka toinen pohkeet. Mutta koska tiesin, että kevennettynä nämä treenit menee nopsaan ja tälle viikolle ei tule sitä toista jalkatreeniä muutenkaan, päädyin tekemään molemmat. Nämä meni kivasti jonkin sortin kiertoharjoitteluna, kun paino oli molemmissa liikkeissä sama (tipautettu painosta n. 28kg -> 16kg). Otin painon vasempaan käteen ja tein sillä sen puolen kylkitaivutukset. Siirryin heti tekemään vasemman pohkeen, jonka jälkeen paino toiseen käteen ja oikea pohje ja sitten taas lattialle tekemään oikea kylki. Paino alas, toistomäärät ylös vihkoon ja seuraava kierros. Koko treeniin meni tänään tasan tunti. Normaalisti menee 1:15 - 1:20. Taukoja ei juuri kyykyttelyiden tai muidenkaan välillä tarvinnut pitää.


Ennen treeniä oli aamulla taas ne perinteiset rullailut. Meidän rullaperheeseen tuli uusi jäsen eilen, kun kotiin saapui sinisen paholaisen rinnalle musta paholainen. Tuo meidän edellinen sininen on vaahtomuovinen kokonaisuudessaan ja antaa siis vähän periksi. Lisäksi sillä on ikää jo suunnilleen puolitoista vuotta ja nyt jo jokusen kuukauden päivittäisessä käytössä olleena se on menettänyt vähän muotoaan. Ei ole kuitenkaan täysin käyttökelvoton vielä, eli kaveriksi sille hankittiin tämä toinen. Tällä kertaa vaatimuksena oli, että kova ja triggerpiste -versio. Eli rullassa on nyppylöitä.




Tuommoinen kidutusväline sieltä postista sitten tupsahti. Se on puolet lyhyempi kuin aiempi. Tällä saa ehkä juuri ja juuri kokoiseni ihminen rullattua molemmat jalat samaan aikaan, mutta miehen on rullattava yksitellen. Itse käytin tätä tänään ensimmäistä kertaa. Se on mm. edeltäjäänsä loistavampi lonkankoukistajien avaaja ja nimenomaan siihen triggerpisteiden avaamiseen aivan ylivertainen! Mullahan on ne ikuiset trigger pointsit tuolla molempien lapojen sivussa (aiheesta täällä). Tänään ruokin pisteeni tälle paholaiselle ja sehän söi ne. Siis kivuttomaksi. Tätä ei ole tapahtunut ikinä, vaikka noille on päivittäisissä hieronnoissa tehty vaikka mitä tappokeinoja. Nyt hetken aikaa sattui kovin, tein vain pientä nytkyttävää liikettä ja sitten kipu katosi. Eikä sitä löytynyt enää. o.O Samalla viime päiviä kiusanneet suurimmat niskajumitukset laukesivat ja päässä alkoi kiertää veri. Mielialastakin tuli sen sata kertaa iloisempi. Saas nähdä mitä kaikkea mun jumituksille vielä tapahtuu, kun tuota veivaa päivittäin! Odotan ihan vähintään kokonaisvaltaista helpotusta. ;)

Tänään meillä oli repunapäivä, koska eilen kaupassa iski hirveä repunahimotus. Tulkitsin sen kehon hiilarihimoksi ja mikäs sen parempi tapa sitä ruokkia, kuin meille suurella herkulla, eli repunalla. <3 Alla kuvia eilisistä syömisistä ja sitten niistä repunoista.



o.O



Sitten vielä siitä psylliumista! Siitä on jo jonkin aikaa, kun ilmoitin vaihtavani pellavansiemenistä psylliumiin, eli tarkoituksena siis vaihtaa kuidunlähdettä (mitä suositellaankin vaihtamaan ihan parin viikon välein). Miehellä ja mulla oli psylliumista toisistaan eroavat kokemukset ja toinen meistä käyttää kyseistä tavaraa edelleen ja toinen ei. Psylliumista itsestään en tässä sen enempää selittele, jokainen voi vaikka lukaista täältä, että millainen tuote on kyseessä.


Ensinnäkin ihmetytti, miten moni kehui tätä hyväksi tai lähes mauttomaksi. Mun mielestä se on ihan kamalan pahaa. :D Vetelin sitä ensin veden seassa, mutta nenästä sain pidellä kiinni. Mausta meille molemmille tuli mieleen lumi, mitä on joskus kakarana syönyt, mikä maistuu vähän hiekalle. :D Päädyin lopulta sekoittelemaan lasiin myös lirauksen smoothieta. Se pieni liraus auttoi ja psylliumin maku hävisi sinne sekaan.



Kuten tuolla linkin takanakin on juttua, niin tarkoitus on sekoittaa nopeasti ja juoda heti, ennen kuin tuo hyytyy. Kuvia varten se ehti hyytyä jo aika hyvin ja juomisesta tulee vähän epämiellyttävää sen jälkeen. Suosittelen siis juomaan heti. ;)


No, arvatkaas kumpi meistä käyttää tuota edelleen ja kummalla on taas omituinen herkkismassu, jolle ei tavara sopinut? No? :D Joopa. Käytin melkein kaksi viikkoa joka päivä ja menin todella tukkoon. Ensimmäisinä päivinä vatsa piti aamuisin muutaman tunnin verran hirveää meteliä (vaikka otin tuon aina illalla). Siis ihan jatkuvaa äänekästä plurinaa ja pörinää! Ei sen metelin kera oltaisi oltu ihmisten ilmoilla, onneksi ei tarvinnut. :D Tuo meni kuitenkin ohi ehkä neljässä päivässä ja sitten tuli hiljaisuus. Se hiljaisuus oli vaan vähän liian valtavaa, sillä vatsa ei toiminut välttämättä enää joka päivä ja niinä päivinä kun se toimi, se toimi vajaalla teholla. Taas oltiin siinä tilanteessa, että enempi tavaraa meni alas kun tuli ulos. Alkoi olla todella tukala olo ja sitkeästi koitin antaa sille lisäaikaa, ajatellen, että tämä mun vatsa on vaan tällainen herkkis ja se järkyttyi taas hetkeksi kunnes tottuu. Mutta kun vaikutuksien pitäisi tuntua viimeistään 3-4 päivän kuluttua, oli niitä minunkaan aika turha odotella enää parin viikon kuluttua. Siinä kohtaa sanoin, että nyt riittää ja jätin pois, ostin taas pellavansiemeniä (täällä ei myydä rouhetta) ja parin päivän päästä oltiin normaalissa vatsantoiminnassa kiinni. Huh. Siitä saakka on ollut helpompi hengittää.

EDIT: Unohdin ihan mainita, että lisäksi sain psylliumista ihmeellisiä kutinoita sinne tänne kroppaan (jalkapohja, kämmen ja ne mun kainalot), joten muitakin merkkejä tuon sopimattomuudesta mulle rapisi.

Ja ennen kuin joku toteaa, että ehkä en vain juonut tarpeeksi, niin saanen toistaa aikaisemmassa postauksessa kertomani kuuden litran päivittäisen vesimäärän. Sen luulisi riittävän. :')

Sitten taas mies meillä on kokenut hyötyvänsä tästä todella paljon ja hän jatkaa säännöllistä käyttöä. Taitaa olla ensimmäinen keksimäni kokeilu, ravintoaine tms., jonka kanssa mies huomaa ihan kunnon konkreettisen eron! Uskon, että suurimmalle osalle tämä sopiikin. Ja sitten on me (minä?), jolla on tämmöne vatsa, joka toimii päinvastaisesti kuin pitäisi.

Onko teillä kokemuksia psylliumista? Mitä käytätte kuidunlähteenä ja vaihteletteko, miten usein? Erityisesti olisin kiinnostunut viljattomista kuidunlähteistä, joita voisin pellavansiementen kanssa vuorotella. 

35 kommenttia:

  1. Näin viime yönä unta, että olitte tulossa Tampereelle ja yritin saada teitä kylään, mutta ette suostunu tuleen.
    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhaha! Sen siitä saa, kun erakkoihmisiä koittaa kylään saada.. :DD
      Ja sitten toiseksi olen kovin iloinen, etten ole ainoa, joka näkee (harva se yö..) unia toisista bloggaajista. :'D

      Poista
  2. Hassu yhteensattuma, juuri katselin nettikaupoista tuota aivan samanlaista rullaa, mutta olisko ollut Casallin. Pitäisi salille ottaa mukaan, kun ei tuota nykyistä, lähes metrin pituista putkea sinne viitsi raahata ja se tosiaan alkaa olla vähän liian pehmeä mun makuun.

    Psylliumista ei ole omia kokemuksia, mutta vanhalle koiralle syötin sitä aina, jos sille tuli ripuli. Pieni teelusikallinen auttoi (jos ei ollut kyse mistään bakteeriperäisestä), ja tehosi todella nopsaan.

    Mites kuidun lähteinä kvinoa ja amarantti? Syöt kyllä niin hurjan määrän kasviksia päivittäin, että varmaan saat jo niistä mukavasti kuitua? Vai oletko laskeskellut / kokenut, että on tarvetta kuitulisälle? Siellä taisi olla marjat vähän kalliimpia tai heikommin saatavilla, jos oikein muistan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä näppärän kokoinen ja huomattavasti (ihanalla tavalla) tuskaisempi kuin tuo täysin vaahtomuovinen.

      Lueskelin kanssa, että koirille tuo psyllium on loistolääke löysään vatsaan. Veikkaan, että mulla se oisi myös erittäin toimiva tuohon tarkoitukseen. :)

      Kvinoa ja amarantti käy kyllä muuten, mutta ei juuri kuidunlähteenä. Niissä on loppupeleissä niin vähän kuitua verrattuna näihin nimenomaan kuidun vuoksi syötäviin (eli esim. pellavansiemenet, joita riittää se pieni määrä). Vatsa sen mulle kertoo tosiaan, että lisäkuitua on saatava näiden peruskasvisten lisäksi. Ja marjat on juu kalliita täällä, niitä raaskii syödä yhdesti päivässä rahkan seassa!

      Poista
    2. Ah, minä en edes tarkistanut tuota kuidun määrää. Ajatuskulku meni vaan "ei viljoja, mitäs voisi olla viljan korvikkeena -> kvinoa/amarantti". Niinkö vähäinen se niissä sitten on, höh. Karppaajat käyttää kai erilaisia marjajauheita kuitulisänä, jos niistä löytäisi jostain nettikaupasta? Jotenkin kutina vaan sanoo, että tuskin mitenkään edullisia.

      Mutta jospa noi muiden mainitsemat chiat tosiaan olisi. Ja on kai muissakin siemenissä kuitua sitten? Seesaminsiemenet jne.? (Nyt taas ihan tarkistelematta huutelen :D)

      Poista
    3. Kyllähän noissa kaikenlaisissa siemenissä ja siinä kvinoassa ja amarantissakin on sitä kuitua, mutta kun vertaan sitä pellavansiemeniin, joissa sitä on melkein 30g/100g, jää ne todella vähäisiksi. Marjajauhoihin en olekaan täällä tutustunut. Suomessa mulla oli joskus mustikkaa jauhettuna. Oi nam.

      Mutta jospa tosiaan se chia auttaisi asiaa, siinä on kuitua oikein kivasti (yli 30g/100g). Tarttee jostain tilailla kokeeksi ja kattoa, että mitä tuo mun ei-niin-rautavatsa niistä meinaa.

      Poista
  3. Hm, mulla on psylliumjauhetta iHerbistä ja ei kyllä maistu. Tosin en ikinä joisi pelkän veden kanssa. Joskus alussa koitin mutta vähäinenkin määrä saa veden turpoamaan niin että aikamoista lusikoitavaa siitä tulee. Mutta psylliumhan on tosi monikäyttöinen, juuri esim. pirtelön sekaan ja itse käytän sitä suurusteena ruoanlaitossa, esim. marjakeittoihin, jauhelihapihveihin yms. Sitä voi laittaa tosi moneen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä kanssa meinasin käyttää sitä jatkossa joissan ruoanlaittojutuissa, vaikka kasvispihvejä sitomaan tms. :) Muuten ei kyllä tuu käytettyä, kun ei se mulle sovi. Veikkaan, ettei tuollaiset pienet määrät satunnaisesti, yhtenä päivänä, tunnu sitten taas missään (sama viljan kanssa).

      Poista
  4. Erityisesti liukenematon kuitu (viljojen lisäksi mm pavuissa) on se, mikä parantaa vatsan toimintaa. Syötkö sä kuivattuja luumuja koskaan? Nehän parantaa vatsan toimintaa. Kuten mm. banaani, omena ja kaali myös.

    Itse käytän psylliumia silloin tällöin ihan vaan koostumusta tuomaan. Ikinä en ole kyllä pelkän veden kanssa testannut! Jotenkin en ole itse kauheasti ajatellut tuota kuitujen saantia, kun tuntuu, että kasviksista, hedemistä, marjoista ja aamupuurosta saan ihan riittävän määrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuivatut luumut oli ennen mun päivittäisessä käytössä (sellaisenaan tai liotettuna), kunnes tajusin niiden aiheuttavan jäätävää turvotusta. :') Pavut sopii (paitsi ei vihreät), mutta ei päivittäin. Omena ei sovi, siitä tulee karmeita ilmavaivoja. :D Kaali sama juttu, turvotus on aivan taattu. Eli peruskaalivaikutus.. Banaania menee joka päivä, mutta en ole ihan varma sen sopivuudesta enää mun massulle, josko olen herkistynyt sillekin. Pitää jossain kohtaa testata. Tämmönen tää mun massu on. Ei oo helppoo. :)

      Veikkaisin, että kuitua voisi saada tarpeeksi, jos vatsa toimii hyvin. Huolestuisin vasta sitten, kun vatsa alkaa oireilla siihen malliin, että pitää lisätä. Kyllä noista sun mainitsemista varmasti tuleekin tarpeeksi. Mulla haasteellisempaa, kun ei noi viljat käy. Ja moni muukaan. :D

      Poista
    2. Hm, en ole asiaa tutkinut, mutta kuullut että jos on vaikka vatsa löysällä kannattaa syödä banaaneja ja juoda mustaakin mustempaa teetä, ne kovettavat. Näin mä ainakin aina tein kun Egyptissä asuin. Tiedä sitten auttaako kumpikaan tieteen näkökulmasta katsottuna, mutta plasebona ainakin toimi :D

      Poista
    3. Jeps, banaanin kuuluu kovettaa vatsaa. Mulla on vaan alkanut vatsa reagoida vähän päinvastaisesti nykyään. Tutkimukset menossa tämän suhteen. :D Tuo psyllium sitten auttaisikin löysään vatsaan, kun menen siitä sen verran tukkoon. Mutta yleisesti ottaen mun vatsani ei ole löysällä, vaan päinvastoin. Siksi niitä kuituja tarviinkin jostain lähteestä vähän enempi.

      Poista
    4. En ota kantaa sun tapaukseen, mutta jos vatsa on kovalla, ei siihen välttämättä ole syynä kuitujen puute vaan se, että saa kuituja riittävästi mutta juo liian vähän nestettä. Jos lisää kuituja, pitää juoda nestettäkin tarpeeksi muuten se kuitu jämähtää sinne matkalle.

      Poista
    5. Näin on. Siksi mäkin mainitsin tuossa tekstissä tuon juomani kuusi litraa päivässä.

      P.s. Banaanitutkimukset päättyivät banaanin kannalta loistokkaasti - saan jatkaa sen syöpöttelyä. ;)

      Poista
  5. Tällä hetkellä biohakkeriskenessä iso juttu on resistentti tärkkelys. Ihminen ei siitä saa mitään irti, mutta se ruokkii hyödyllistä bakteerikantaa suolistossa. Se voisi kelvata ravintokuidun korvikkeeksi.

    Resistenttiä tärkkelystä saa ainakin raa'asta banaanista, pavuista, sekä kylmänä syödystä riisistä tai perunasta (kuumentaminen muuttaa tärkkelyksen sellaiseksi, että ihminen sulattaa sen eikä se jää bakteereiden ravinnoksi).

    Lisäravinteeksi kelpaa ainakin Bob's Red Millin perunatärkkelys. Sen pitäisi olla suurimmaksi osaksi resistenttiä tärkkelystä. Valitettavasti vain suosio on räjähtänyt viime aikoina eikä sitä ole ihan aina saatavilla (hintakin on kuulemma kasvanut, mutta onneksi silti hyvin halpaa edelleen).

    Isoin vaikutus, mitä sen kokeilijat ovat havainneet, taitaa olla verensokerin tasoittuminen (tässä yksi hyvä esimerkki). Tietty myös suoliston toiminnan parantuminen on ollut yleistä, ja unen laatuunkin sillä on ollut vaikutusta. Jotkut ovat havainneet myös kehon lämpötilan nousua (mikä lienee varsin kiva vaikutus näin talvella).

    Sinähän et tainnut kovin paljon maitorasvaa saada ravinnosta, joten sitä kautta myös butyraatin saanti lienee hyvin alhaista. Se vaikuttaa kuitenkin aika hyödylliseltä ravinteelta, ja resistentti tärkkelys toimii ravintona butyraattia tuottaville bakteereille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olikin mulle niin paljon uutta asiaa, että niihin pitää tutustua oikein ajan kanssa. Kiitoksia vinkeistä ja linkeistä!

      Poista
  6. Perus kauralla, ruisleivällä ja chian siemenillä mennään (kasvisten, hedelmien ja marjojen lisäksi). :) Chia on sopivan mauton ja jotenkin se geelimäisyys liottamisen jälkeen kiehtoo mua. :D Oon kyllä psylliumia pohtinut, ehkä vois kokeilla lähikuukausina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kadehdin teitä viljansyöjiä, kun teillä on niin helppoa. :D Mies joskus teki aina chiahyytelöt päivittäin, kun juoksupiireissä suositeltiin. Taitaa vieläkin olla kaapissa jotkut jämät. Eri asia sitten, onko se enää syömäkelpoista.. :D

      Poista
    2. Hmm, ehkä kannattaa ostaa uutta chiaa ja maistella sitä. :D

      Poista
  7. Kummaaa kun tuo psyllium ei toiminu. Sen pitäs olla tosi allergisoimatonta, todella jännä!
    Toivottavasti löydät hyvän kuitulähteen jostain muualta. :)

    Ps. Olet kyllä sellanen rakkauspakkaus <3 Ja ps. Tosi hoocee toi vempele....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi netissä oli myös mainintoja, että ei se vaan kaikille sovi. Mää oon sitten vaan yks semmonen. :D

      p.s. Rakkauspakkaus on pöksyissäs! Eiku.. <3

      Poista
  8. Oot sä miettiny et jos voisit jotenki parantaa sitä suolta kestämään ruoka-aineita:D Et säkin oo napsinu antibiottii ja buranaa(migreenit) reilul kädel...varmaan aika paskas kunnos massu ja suoli...Itte vetelen vieläki tosi tymäkkää maitohappo bakteeria vaik antibiotti kuurist on jo yli puolvuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kyllä miettinyt, mutta nyt mietin. :D Mitä antibiootteihin tulee, niin niitä olen välttänyt/vältän jatkossakin ihan viimeiseen asti. Oon monta kertaa kieltäytynyt semmosista, mä VIHAANNNN lääkkeitä, ja mun tarvii suunnilleen tehdä kuolemaa, että suostun lääkkeitä syömään. Siis en niitä niin hirveästi syö. :D Mitä buranaan tai muuhun ibuprofeiiniin tulee, niin niitä on syöty viimeksi 2008. :) Sen jälkeen menty parasetamolilla. Migreeniin en ottanut ensimmäisten kohtausten parasetamolien jälkeen enää yhtään mitään, eli lääkkeittä mentiin nekin. Ainoa mihin tulee syötyä pillereitä on menkkakivut, koska niihin on vaan pakko. Ne menee parasetamolilla ja aspiriinilla.

      Mutta jotain maitohappoa voisi kyllä harkita. Ettei alistuisi ihan tähän vatsaan, että tämmönen superherkkis se on. Toisaalta sitten kun syön vaan niitä asioita, jotka sopii mulle hyvin (ja niitä on oikeasti aika paljon, vaikka saattaa vaikuttaa muulta :DD), niin silloin kaikki toimii hyvin. Tuntuu vaan herkistyvän aika nopeasti joka toiselle ruoka-aineelle, jos päivittäin käyttää. Sille voisi koittaa tehdä jotain.

      Poista
    2. Mul on varmaa sisuskalut ihan pAskana ku aikoinaa napsin särkylääkkeit niskavaivoihi...vaivat hävis ilma pillereitä ku lopetti pääte duunit ja vähä alko jumpata...menin syöttää mun käden koiralle nii siihe joutu vetää antibiotit varmaa ois ilmanki parantunu, mut otin ku tohtori esitti asian olevan vakava:D lääkkeet on kyl perseest! Jostai just luin et jo pari peräkkäist särkylääke päivää voi aiheuttaa ties mitä...pitäs varmaa käyä testauttaa suoliston bakteeri kannat nii tietäs onks ne vieläkää palannu ees lähellekkää normaalia...terkuin: tulee hapankaalit korvistaki jo

      Poista
    3. Kyllä mä meinaan, että itekkin söisin lääkekuurin, jos koira käy järsäsemässä. :D
      Yyyhh.. Mä en voi sietää hapankaalia, otan osaa! :/

      Poista
  9. Heeeiiii näitä voisin jopa kokeilla. ;) Kiitos! :)

    VastaaPoista
  10. Chiaa tulin itekin tänne hehkuttamaan, mutta nopeammat ehtivät ensin. :) Kannattais ainaki kokeilla! Onpa jännä, ettei psyllium sopinut, oon aina luullut sen olevan todella vatsaystävällinen about kaikille. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chiaa tarttee tosiaan kokeilla, sitä olen joskus aiemminkin miettinyt, jospa nyt sitten jopa kokeilisi. ;) Mä jotenkin osasin odottaa, ettei psyllium ole mun juttuni. Ihan vaan, koska se oli niin kehuttu ja piti olla niin sopiva ja hieno juttu vatsalle. No ei meikän vatsalle sovi mikään sellainen, meikän vatsa todistaa aina kaikki tällaiset yleistykset ihan vääriksi. :D About kaikki ei vaan tunnu koskaan olevan minä. :')

      Poista
  11. Mulla kans välillä maha tekee lakon eikä toimi, joten kaiken näköistä kuitulisää on tullut testailua...tällä hetkellä käytössä on pellavansiemenrouhe, chiasiemenet ja psyllium. Teen aamupalan aina illalla valmiiksi jääkaappiin, joten kuitulisät saa "muhia" yönyli joko jogurtissa, rahkassa tai maidossa marjojen ja hedelmien kera. Ootkos kokeillut sokerijuurikaskuitua (https://www.hyvinvoinnin.fi/reformi-fibrex-sokerijuurikashiutaleet) ? Mä en tykännyt sen mausta kyllä yhtään...mut jos maun puolesta menee alas niin on ainaski kuitua (63%) :D

    Terv. Elina

    P.s. Sulla on huippu blogi :) oon seurannut jo pitkään mut nyt vasta ekaa kertaa uskaltauduin kommentoimaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Elina! :)

      Mullakin on tapana tehdä jääkaappiin jo etukäteen valmiiksi nuo, ihan jo senkin vuoksi, että saan sen aamulla nopeasti naaman eteen. :D Itsekin voisin kokeilla myös sitä, että käytössä olisi pari kuitulähdettä samaan aikaan, niin kumpaakaan ei tule kerralla paljoa, eikä pääsisi ehkä herkistymään niin nopsaan niille. Laitetaan harkintaan!

      Sokerijuurikaskuidusta kuulin nyt ensimmäistä kertaa! Heti piti googletella sitä. Harmikseni täältä UK:sta sitä tuntuu löytyvän ainoastaan hevosille. :DD

      Kiva kun uskaltauduit kommentoimaan, heti opin uutta! ;) Ja kiitos! :)

      Poista
  12. Hirveen fiksun oloisia ja asiallisia kommentteja muilta, mutta minä ajattelin tulla huomioimaan, notta onpas järjettömän pelottavan näköinen peruna sulla ollu! :O :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, joku sentään huomasi! :D Oli kyllä hirvittävä pottu! :D

      Poista
  13. OI mikä ihana rulla! Mäki haluun!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanakamala rulla! Ei kun vaan kaupasta Jannalle kanssa oma kidutusväline! :D

      Poista