Yksisilmäinen paholainen iskee taas. |
Ehkä juuri tuo lyhentäminen aiheutti sen, että esimerkiksi ojentajista jäi saamatta se suurin pumppi, mikä tulee, kun saa veivata ja veivata niitä, kunnes ei vaan enää kykene. Nyt piti yhdistellä supereiksi olkapäiden kanssa ja semmosta. Mutta eipä kai tuo nyt sentään hukkaan mennyt siltikään. ;)
Puolitoista tuntia treenin jälkeen punnitsin kävelyn ja crossailun välillä. Molemmissa oli puolensa. Olin jo lippis päässä melkein ulos menossa, kun päätin sittenkin jäädä crossailemaan sisätiloihin. Kylmä rinki tuli jo katsottua kokonaan ja katseltavaksi pääsi tämä:
Mää sitten tykkään tästä. |
Pilottijakson korkkasin ja jostain syystä kuvittelin noiden olevan puolen tunnin mittaisia. Loppui kuitenkin parinkymmenen jälkeen ja niin loppui mun crossailunikin, sen sijaan että oisin katsonut toisen perään tai puolikkaan. Ihan tuskaa oli, sillä täällä on yhä edelleen helle (siis kyllä, Skotlannissa, en tajua), eikä happea ollut. Sellaista paksua kuumaa ilmaa sai yrittää hengitellä. Yff. Mielelläni stoppasin siihen kun eka jaksokin! Ensi kerralla sitten kävelylle, jos vielä mietityttää. :)
Kankkukipupäivitys: ei päivitettävää. Ei se normaalissa arjessa tunnu miltään eikä missään. Ainoastaan jos lähtee ponnistamaan sillä niin, että se on koukussa. Eli jos vaikka nousee lattialta sitä jalkaa käyttäen. Ei mitään kovaa kipua eikä tarvitse jalkaa vaihtaa näissä toimenpiteissä. Hyvin se toimii. Ei se nyt normaali tietty ole, muttei sille mitään hirveyksiä ole sentään sattunut.
Tiiättekö mikä on erityisen kivaa näiden tatuointien kanssa? Pukeutua suht naisellisesti/tyttömäisesti. Siitä tulee kiva kontrasti ja mielelläni teen näin. Ennen sitä on ehkä vältellyt vähän pukeutumasta niin naisellisesti, koska se ei vain ole puhtaasti mun tyyliäni. Nyt, kun on nämä näkyvät tatuoinnit, se on nimenomaan mun tyyliäni. Tuollainen kontrasti. Näyttää itselle, kun peiliin katsoo.
Katsellaan onko huomennakin tunteetonta treeniä vai kokeeko sitä jotain fiiliksiä johonkin suuntaan. Vai oonko mä kasannut kaikki tunteeni nyt jalkatreeniin häh?! Yleensä haboja on kyllä kiva tehdä. ;)
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat! Mulla on tossa. |
Big Bang Theory on kyl hyvä, toivottavasti tykkäsit eikä treeni sen takia jäänyt lyhyeksi :) Sheldon <3
VastaaPoistaLoistosarja. :) Leonard <3
PoistaHän on kuuuumaahhh :'D
:D
PoistaOii, Big Bang Theoryä! Kuumia miehiä ;)
VastaaPoistaHyvä että pyllyssä on jo parempi tunne, päästään vielä seurailemaan perseenkasvatusprojektia :)
Ihan tosi kivat vaatteet muuten!
Asiasta viidenteen, miten teetkään sen kurpitsamuussin? Mulla ois myskikurpitsa odottelemassa pöydällä ;)
Hihah, kyllä mää näkisin, että siellä on yksi oikeasti kuuma ja loput on jotain ihan muuta.. :DD
PoistaJoo bärsse kasvuun vaan! Saa nähdä voiko niitä split squatteja enää tehdä hetkeen, mutta muita kyllä. :) Ja kiitti vaatekehuistakin!
Uuuu myskikurpitsa! <3 Aivan ensimmäinen ohje oli täällä:
http://eioorakettitiedetta.blogspot.co.uk/2013/05/juttua-vahintaan-kaikesta.html
Sittemmin on maito vaihtunut maustamattomaan jogurttiin ja sen puolesta kyllä liputan, tulee niin pehmeääääähh.. <3 Ja valkosipulia tietty sekaan jos sillä päällä on! ;) Mausteita minimaalisesti, se on niiiin maukasta ilmankin! Ja makeaa!
Postausta aiheesta ootellen.. ;)
Kiitos ohjeistuksesta, ehkä vetelen huomenna treenin päälle kunnon valkosipli-kurpitsa-muussit! Joku korvike täytyy vaan keksiä tolle jogurtille, kun maito ei sovi... Ehkäpä keksin jotain ;)
PoistaOnhan noita, vaikka soijajogua tai vuohenmaitojogua. ;) Tai mitä ikinä kaupoissa nykyään on, mää en niin tiiä. :D Kai maar jottain ruokakermojakin tehdään jo vaikka mistä. Ehkä?! :D
PoistaIhan paras tv sarja :) päivän kohokohta ainakin mulla kun se tulee töllöstä...(ei vissiin oo hirveesti kohokohtia mulla)
VastaaPoistaEi ollenkaan huono kohokohta! ;) Mä kanssa kattelin sen joka päivä kun täällä alkoi tulla uusia jaksoja. Enää en, kun on nuo boksit, ettei ole sitten ihan jokainen jakso nähtynä. :)
Poistapitäs varmaan hankkia itsellekin boksit, vaikka tallennan kyllä jos en paikalla oo, ei mee päivä pilalle jos jää väliin ;)
PoistaMulle tuli boksit kun äipälle vihjasin, että ne ois kivat saada. :D Meillä ei ookkaan tallennusmahdollisuutta, joten ei siinä muukaan auta kun hankkia itelle. :P
Poistatuo sun rusketusraita kuva sai mut hilpeälle tuulelle :) ihan mahtava :D
Poista:'D Mä olen iloinen, että tulit siitä iloiseksi! :')
PoistaJoskus treenit ei oo sellasta euforian tykitystä tai hitto miten paskaa, joskus ne on vaan treeniä ;D Hyvä sarja :)
VastaaPoistaNäin se nähtävästi on. :D En kyllä muista ennen tätä päivää tämmösiä kokeneeni. No nyt tiiän. :D Jee lisää kyseisen sarjan faneja! :)
PoistaSinä tnteeton perseilijä!
VastaaPoistaTunnistin itseni tästä!!
PoistaMulla on aina silleen, että kun innostun jostakin (esim. jalkatreenistä ja mavesta), kaikki muu tuntuu toisarvoselta ja (esim. käsipäivistä) tulee helposti noita tunteettomia treenejä. :D Sitten väsähdän ja vaihdan yhtäkkiä innostuksen kohdetta, heh. Ja vähän sama pätee mulla melkein kaikkeen elämässä. :D Oon vähän tuuliviiri.
VastaaPoistaJa toi kontrastijuttu on kyllä ihan totta! Ihana! Mietinkin tässä yksi päivä, että et voi kyllä millään pukeutua täysin naisellisesti, vaan on oltava jotakin särmää. :D <3
Mä luulen, että mulle on kanssa päässyt moinen käymään! Ehkä innostuksen määrä on vakio ja superinnostus vaatii kaiken innostuksen, eikä sitä riitä enää toisaalle! o.O Treenien suhteen mulla kyllä vaihtelee nämä lempparit vähän väliä. Nyt on pitkästä aikaa yksi superlemppari! :')
PoistaJa taas mulla oli hauskaa, kun siellä on mietitty mun pukeutumisjuttuja. :DD Ihanata. <3 Särmää pitää olla tai en ole minä. Ei mua oikein hamosessa taida koskaan nähdä.. :'D