maanantai 15. huhtikuuta 2013

Muutoskuvia osa tsiljoona

Piti tänään kirjotella ihan toisesta aiheesta, mutta koska se vaatii hieman enemmän kuin kuvien lataamista, niin mennäänkin tänään tämmöisellä setillä. Taas kerran meinaan ajauduin ihmettelemään, miten t-paitojen hihat on aina ylhäällä ja miten kaikista niistä on tullut enemmän Y-paitoja kuin T-paitoja. Eilisestä postauksesta katselin, että russian twist -kuvassa on kyllä havaittavissa omaan silmään aika selkeä hartioiden leveyskasvu. Onnekseni mulla on nykyisellään samoja paitoja kuin jokunen vuosi sitten, joten muutoskuvia oli helppo hakea. Näitä onkin paljon hauskempi vertailla, kun on kerran samat vermeet päällä. Se, että kaikissa on Victoria's Secretin Pink -malliston vermeet, ei ole tarkoituksellista. :D

2009 ja sitten tänään. Minusta ihan hirveä ero! Katsoo vaikka olkasaumaa. Ensimmäisessä se on melkein
olkapään reunalla jo, nyt se on jossain ihan muualla.
2009 taas ja kolmisen viikkoa sitten. Asento kyllä vähän eri. :/

Ja seuraava on tuntumaltaan itselleni selkein. Paidan käsiosassa oleva valkoinen kaistale ei sitten jousta yhtään. Ja se kiristää nykyisellään niin, että tätä paitaa ei juuri pidetä koskaan. Oon pitänyt oikeastaan öisin päällä, on kiva ohkanen pitkähihainen, mutta jos on esimerkiksi aamulla punnituspäivä, niin se että tästä pääsee pois on jo aikamoinen haaste. :D Hirveetä kiemurtelua ja tuskanhikeä, heti aamusta semmonen on vaan monesti ihan liikaa. :')

2009 ja kaksi muuta tänään.

Sama homma, 2009 ja tänään.

Tulee aina heti semmonen fiilis, että veri ei kierrä käsissä enää ollenkaan. Hyvä kun uskaltaa nukahtaa, kun pelkää heräävänsä aamulla kahden käden sijaan kahden kuolion kera. :D

Ja extrana vielä tuoretta vertailua. Oon tuosta mun takapuolestani puhunut paljon, mutta vilautellut vain vähän. :D Tässä osviittaa siitä, mitä siellä on ollut ja mihin suuntaan ollaan menossa. En mä ole siis liioitellut sitä löysyyttä. Kuvat plussakaudelta joulukuusta, painoa oli tuossa kohtaa noin 48kg. Toinen kuva nyt miinuksien aikaan viime kuusta, painoa noin puoli kiloa enemmän! Plussilla keräsin kyllä semmoisen nestepöhön, hyhhyh. Se kyllä ensimmäisenä lähtikin, onneksi. Pepussa tapahtui kaikkein selkein muutos ensimmäisen viikon aikana. Vielä on vähän matkaa, mutta ei paljoa. :)

Joulukuu - maaliskuu. Piti hylätä nuo farkut hetkeksi silloin talvella, ei ollut enää nättiä ei. :')
Niin ja nää on ihan onlyt, ei enää sen eksoottisemmat.

Semmoset lepopäivän löpinät tänään. Kokeillaan alkuperäistä postausideaa joku toinen kerta. :D

22 kommenttia:

  1. tässä taas niin hyvä esimerkki miksi ei pidä tuijottaa puntaria :) juu gou göörlll <3

    hmm, oiskohan mun pitäny ottaa kuntokuvat kun käsi meni poikki ja verrata niitä sitten uusiin jotka otettas ensviikolla... ois voinu kattoo millasen pöhön sitä itellensä saa viidessä viikossa vai kuihtuuko vai mitä kun syö paskaa eikä saa tehdä mitään :D tai sitten tää kaikki on vaan mun pään sisällä ja oikeasti mitään vahinkoa ei ole tapahtunut ja ne kuvat olis pitäny ottaa vain siks että näkisin sen ja rauhottuisin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo puntari ei kerro, onko paino höttöä löysää vai kiinteetä tavaraa! ;) I so go giiirrrll! :D <3

      Kuntokuvia pitää räpsiä muutamat per viikko ja sillä sipuli. :D Että pistää nyt sitten räpsien ainakin niin voit sitten verrata niihin! Hetiheti!

      Poista
  2. Kyllä huomaa tosi selkeesti noista t-paita y-paidaksi (y-paita, paras sana! :D) vertailukuvissa muutoksen!! Ja niin myös peppukuvassa! :)
    Mä muuten (entisenä Onlyn myymäläpäällikkönä) tunnistin heti farkut Onlyiksi. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän kiukuttaa, että ne hihat on nyt y-mallissa, ei oo yhtään mukavat. Mutta syy miksi näin on, on tietty aika mukava. :D

      Onlyn farkut parhaat farkut! <3

      Poista
  3. On kyllä ihan selvä muutos tapahtunut sun käsissäs :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vähän on kasvua sentään tullut! :) Olivat kyllä kädet ennen niiiiiin ohkaiset pikkaiset. Ei sillä, että vieläkään olisivat hirveän paksut, mutta suunta on oikea. :')

      Poista
  4. Nojjoo, kyllä on muutosta! Toi on kyllä niin hyvännäköistä, kun siulla erottuu lihaksia ilman mitään pumppeja tai pullisteluja ihan noin normaalitilassakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on muuten aika uusi tilanne, että ihan pumpitta ja pullisteluita erottuu näin! Jos mulla jokin tavoite on, niin se on varmaan justiinsakin se, että musta näkee treenaamisen ilman, että sitä erikseen näytän. :) Sinne ollaan menossa, jee!

      Poista
  5. Hyvin kyllä konkretisoituu muutokset noissa kuvissa, huhheijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan silmään kanssa aika suuri ero, varsinkin kun esimerkiksi olkapäitä oon saanut treenattua vasta vajaan vuoden, sitä ennen en niitä treenannut juuri ollenkaan kun ei kyennyt. Hyvä että näkyy! :)

      Poista
  6. Reidet kaventunu ja peppu siis paljon myös? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein tiedä miksi mä sanoisin tuota aluetta, niin sanon sitä pyllyksi. :D Tuohon takapuolen/takareisien väliseen alueeseen mulle kasvaa aina höttöä ja löysää, kun paino nousee. Ja sitä tulee paljon! Vieläkin on vähän, mutta tosiaan ihan vähän enää. :) Reisistä ei olekaan juuri mitään lähtenyt, jos tuota kohtaa ei lasketa, ja se on hyvä se!

      Poista
    2. Niin just, hyvä, jatka sammaa rattaa, tsemiä!! :)

      Poista
  7. Hieno muutos! Vau! :) Ja pointsit siitä, että näit vaivaa vertailukuvien ottamisen kanssa. Vertailu on tosiaan helpompaa, kun kuvissa on samat vaatteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi on samoja vaatteita olemassa edelleen (pointsit muuten ehdottomasti myös näiden vaatteiden kestolle, on hyvää laatua kun nämä t-paidat on jatkuvassa käytössä, eli pesuja on takana vaikka kuinka)!

      Poista
  8. Mä oon varmaan ihan puusilmä, mutten huomaa sun berberissä juurikaan muutosta. Hyvä pikkuinen pylly molemmissa kuvissa. Tai no, ehkä noi farkut tossa joulukuun kuvassa tosiaan on vähän rypyllä tosta takareisien yläosasta, mutta muuten huomaan eniten eroa kuvan valaistuksessa ja kuvakulmassa.

    Käsissä kyllä huomaa eron. Varsinkin toi kiristävä valkoinen raita on aika äjjää. Ilmoita sitten, kun hiha ratkeaa. :)

    Ja ei siis ole tarkoitus väittää, että et olisi saanut ahteriosastolla mitään aikaan, vaan että ehkä sille löysyydelle on itse vähän kriittisempi kuin muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassoota! No eipä kai siitä kaikille asia aukene. Mutta puhun tosiaan tuosta takapuolen/takareiden välisestä alueesta ja siitä on lähtenyt aikas monenmonenmoista senttiä. :D Eli ei oo ihan vaan omassa silmässä tämä. :) Noihin aikoihin ei voinut käyttää edes peruspikkareita, kun kankkuja oli niiden kanssa neljä saman kokoista. :'D Nyt taas vaan kaksi! Jee!

      Mä ilmoittelen kun paita ratkeaa. Tai herään kuolioilla. :D

      Poista
  9. Voi on pakko tulla kehaisemaan, että sulla on aivan ihanan muotoiset kasvot ja kaunis siro kaula! Kade olen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Kiitos! Tämmösiä kehuja harvoin saa. Piristävää, olen ihan otettu! :)

      Poista